Kadotustuomiosta
Minulta kysyttiin helvetistä. Katolisesta kirkosta kertova kirjoitus oli nostanut kysymyksen esille.
Näin vastasin viestissäni:
Hei!
Tuo helvetti on asiana meille kaikille vaikea. Keskiaikainen kirkko käytti oppejaan myös vallan välineenä, ja tämä ei ole koskaan oikein. Ihminen on vastuullinen elämästään, jokainen meistä. Jumala on ilmaissut pyhän tahtonsa siitä miten meidän tulisi elää hänen edessään, sekä miten meidän tulee kohdella muita ihmisiä sekä myös luomakuntaa.
Jeesuksen kuolema vapauttaa meidät elämään Jumalan rakkaina lapsina ilman tuomion pelkoa. Me tiedämme, ettemme pysty täydelliseen hyvään elämään, ja teemme erehdyksiä, laiminlyömme toisia, ja olemme välillä kovia ja kiukkuisia. Saamme pyytää anteeksi, ja saamme luottaa siihen, että meille yhteys Jeesukseen Kristukseen säilyy myös yli kuoleman. Uskomme Jeesuksen ristillä tapahtuneen sovitustyön antavan meille näin valtavan paljon.
Helvetti on sana, joka kuvastaa ainakin eroa iankaikkisesta Jumalasta. Yhteys iankaikkiseen Jumalaan voi syntyä vain ihmisen eläessä, myös ero Jumalasta voi alkaa vain elämän aikana. Kuitenkin Jumala kutsuu jokaista, tahtoo myös jokaisen elämään hyvää.
Paha saa kerran rangaistuksensa, tuomion. Jokainen ihminenkin joutuu kerran Jumalan kasvojen eteen. Jeesukseen uskovan lohtu on siinä, että meidän syntimme ja pahuutemme on sovitettu Jeesuksen ristin työssä. Kuitenkin voimme luottaa jokaisen ihmisen kohdalla Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Ihminen on usein turvannut sydämessään Jumalan armoon ja apuun, ja tämän kaiken Jumala näkee. Myös itse kaiken pahuuden taustalla oleva paha (perkele, saatana) saa joskus tuomionsa.
Voisi sanoa ehkä näin, että joskus on sellainen maailma, jossa ei ole valtaa millään pahalla, ei millään pelolla, ei millään vihalla, ei millään saasteella. Tämä on Kristuksen valtakunta, taivas. Taivas on pahuudesta ja väärästä puhdas. Helvetti on jotain vastakkaista, ja se on pahuuden ja vääryyden paikka.
Emme pysty ymmärtämään kaikkea. Sen vuoksi ei ole hyvä käyttää uskoakaan esimerkiksi pelotteluun. Saamme mieluummin rukoilla ja pyytää Jumalan apua kaikkiin pieniinkin asioihimme.
Ceta
Luukkaan evankeliumi 6:37: Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
Roomalaiskirje 8:1-2: Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Kun olin 1960 -luvulla kristillisessä kesälukiossa, nuori mies lausui äitiäni koskien kadotustuomion. Äitini oli kuollut pari vuotta aiemmin. En tiedä miten keskustelu meni tähän. Äitini ei ollut sillä tavoin uskova, mitä tuon nuorukaisen edustama herätysliike ehkä edusti. Hän kysyi oman rakkaan äitini uskosta julkisessa yhteisessä iltatilaisuudessa. Sanoin etten tiedä kovin tarkasti, koska meillä ei uskosta juuri puhuttu, mutta ymmärtääkseni äiti luki Raamattua. ”Ei ollut uskossa, kun ei puhunut Jeesuksesta; helvettiin on mennyt.”
Nämä tämän kaltaiset sanomiset ovat hyvin raskaita haavoja. Ei tullut sanoja tuon jälkeen, ei kyyneleitä. Vetäydyin tilaisuuden jälkeen yksinäisyyteen. Onkohan moni vielä tänäänkin ihan yksin näiden isojen kysymysten äärellä, tai muistuuko jollekin mieleen syvästi satuttaneita sanoja? Olenko itse ollut tällainen väärien sanojen lausuja? Ja kuinka monesti olenkaan jättänyt jonkun yksinäisyyteen hyvin erilaisten syiden vuoksi.
Tahdon näin julkisesti antaa anteeksi tälle viidenkymmenen vuoden takaiselle kadotustuomion lausujalle. En tahdo, että tämä vahingoittaa häntä tai minua. Anteeksianto vapauttaa. Tämä on Kristuksen tahdon mukaista. Itsekin tarvitsen jatkuvasti armon sanaa. Tahdon kuulla, ”ettei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat”. Tahdon olla Kristuksessa, ja hän tahtoo pitää minusta kiinni.
Olen saanut ilmeisesti lopullisesti vetäytyä puhujan paikalta. En ole oikein osannut myöskään kirjoittaa hengellisistä asioista. Olen ollut jotenkin kuin satutettu, tai kuin turhaksi havaittu, ja hyviin tekoihin kykenemätön. Kuitenkaan Kristus ei heitä ulos yhtäkään, joka hänen tykönsä tulee. On tärkeintä pysyä hänen lähellään, tuntuu miltä tuntuu.
Johanneksen evankeliumi 6:37: Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
Ceta Lehtniemi
Kiitos, Keijo! Sanoit niin paljon arvokasta. Puhelimella vastaan aamulla mökiltä. En nyt pysty samalla etsimään raamatunpaikkoja. Kristus ilmestyi ”aikojen lopulla” täyttämään Isän tahdon ja aivoitukset. Adamin lankeemus tapahtui ihmiskunnan aikojen alussa, ja Kristus tuli ihmiskunnan pariin uutena ”Adamina” aikojen lopulla. Ja kuitenkaan aika ei ole vielä päättynyt. Silti aikakausien ja historian merkittävin asia täyttyi Jeesuksen Kristuksen ristin työssä.
Kiitos, Liisa! Olisin varmaan tässä tilanteessa kaivannut enemmän yhteyttä ja osallistumista omalla paikkakunnallani, sekä hengellistä että arkista. Ehkä kaikki jatkuu sittenkin hiukan enemmän entiseen malliin, ja koen siitä huolimatta Lohjan hyväksi paikaksi elää. Kiitos tästä hengellisestä, mitä jaoit. Sain siitä paljon.
Jatkankin hiukan. Kirjoitit, Keijo: – ”Merkille pantavaa tuossa Jeesuksen sanoissa on sekin, että Getsemanessa hän puhutteli Jumalaa vielä ilmaisulla Isä: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; ..”. Mutta tuossa hylätyksi tulemisen ilmaisussa hän käyttää sanaa Jumala. Jotakin se ilmeisesti kertoo Jeesuksen kokemuksena tästä suhteen laadun muuttumisesta.
Ja: – ”Jeesuksen kokemus Isästä Golgatalla oli muuttunut etäiseksi, niin totaalisesti poissaolevaksi, kylmäksi, vaikenevaksi, pimeäksi, että sai hänet tuskaisesti huudahtamaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”….”
Näin todella oli. Näin sen voi ymmärtää. Kirjoitit: – ”Herra teki ja antoi kaikkensa ja kärsi itse helvetin, eron Jumalasta ja Isästä, että meidän ei tarvitse sitä kärsiä.”
Jeesus tuli Isän hylkäämäksi meidän tähtemme. Jeesus kuitenkin kuoleman lähestyessä Luukkaan evankeliumin mukaan taas puhuttelee Jumalaa Isäkseen, luottavaisesti:
23:46 ”Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.” Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.”
Johannes kertoo Jeesuksen sanoneen juuri ennen kuolemaa: ”Se on täytetty!”. Hän antoi henkensä, kukaan ei sitä Häneltä ottanut, niin Hän sanoi opetuslapsilleen aikaisemmin. Jeesuksen piti käydä hylkäämiskokemuksen lisäksi läpi ihmisen kuolema, – että meidän ei tarvitsisi kuolla iankaikkisesti, jos uskomme Häneen, turvaudumme Häneen. Kuolemakin on voitettu.
Jeesus täytti kaiken, koki kaiken, kärsi kaiken, oli kiusattu kaikessa, että me saisimme elää Isän yhteydessä. Hän on kanssamme kaikessa, mitä elämäämme tulee, ja myös kuolemassa.
Ei ole kadotustuomilta niille, jotka ovat Kristuksessa. Kiitos Jumalalle ja Jeesukselle, Paimenellemme ja Vapahtajallemme!
Kiitos, Keijo! Todella hyvä, syvällinen ja hyvin koskettava kirjoitus.
Hei, muutama kommentti tuohon tekstiisi. Joutuu heti toteamaan, että aika visainen kysymys tuo kysymys helvetistä. Minusta kyllä vastauksesi on varsin hyvin muotoiltu..Olen itsekin taipuvainen ajattelemaan Raamatun sanan pohjalta, että kysymys helvetistä ei ensisijaisesti ole kysymys niinkään jostakin fyysiestä paikasta vaan suhteesta Jumalaan. Syvimmältään mielestäni helvetti on sitä, että ihmisellä ei ole enää yhteyttä luojaansa, Jumalaan. Taisi jossakin uskontunnustuksessa olla mm. mutoilu: ” astui alas helvettiin”..
Kun lukee ja miettii evankeliumien kuvauksia Jeesuksen kärsimyksistä ja hänen tuskaisesta huudosta ristillä: ”Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit”.., niin tukee sitä ajatusta, että helvetti on juuri sitä, että joutuu eroon Jumalasta. Merkille pantavaa tuossa Jeesuksen sanoissa on sekin, että getsemanessa hän puhutteli Jumalaa vielä ilmaisulla Isä: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; ..”. Mutta tuossa hylätyksi tulemisen ilmaisussa hän käyttää sanaa Jumala..Jotakin se ilmeisesti kertoo Jeesuksen kokemuksena tästä suhteen laadun muuttumisesta. Jesajahan kuvaa luvussa 53 tätä kärsimystä mm: ”Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella.” Tuo on todella järkyttävä kuvaus..Aabrahamin pojan Isakin Jumalan säästi Morian vuorella, mutta omaa poikaa hän ei säästänyt. Jeesuken kuolema oli nimenomaan rangaistuskuolema. Rangasistuskuolema meidän synneistämme. Tätä taustaa vasten voi vain kysyä, että liekö eräs selittävä asia, että Jeesuksen kokemus Isästä golgatalla oli muuttunut etäiseksi, niin totaalisesti poissaolevaksi, kylmäksi, vaikenevaksi, pimeäksi, että sai hänet tuskaisesti huudahtamaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”..Kerrotaan, että myös auringon ja luonnonvalokin pimeni..
Näin kallis oli hinta Jumalan puolelta, mikä piti maksaa sen yhteyden palauttamiseen Jumalan ja ihmisen välillä, mikä paratiisissa syntiinlankeemuksen vuoksi menetettiin. Mietin, että ei kaiketi pelastus ole jotain äärimmäisen kallista, jos emme pelastu jostakin todella vaarallisesta ja lopullisesta (vrt. Joh. 3:16). Ts. Jumalan tuomiosta, vihasta? Vai sanoiko Jeesus ihan huvikseen, että mitä se hyödyttää vaikka ihminen voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielulleen?
Helvetistä ja kadotuksesta tulee mieleen myös Raamatun kohta: Matt. 25:41 ”Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. ”
Helvettiä, ei tuon mukaan siis ole valmistettu ensisijassa ihmistä varten. Herra teki ja antoi kaikkensa ja kärsi itse helvetin, eron Jumalasta ja Isästä, että meidän ei tarvitse sitä kärsiä..Mutta kyllähän ihmisellä on toki mahdollisuus torjua tämä lahja. On mahdollista, että armo jää turhaksi kuten Heprealaiskirje antaa ymmärtää? Mitä Paavali toteaa 2. Kor. 5:20 ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. ”
Jos missä niin, tässä asiassa lienee Jumalan ihmiselle antama vapaus ja vastuu pelottavan suuri. Jumala on rakkaudessaan niin suuri ja tulee niin alas, että hikoilee verta getsemanessa juo maljan mihin tiivistyy koko ihmiskunnan menneet, nykyiset ja tulevat synnit ja juo tämän maljan. Ja se mitä syömme ja juomme tulee osaksi meitä. Hänet tehdään synniksi, kuten toteaa Paavali. Ja ristillä Jumala hänet hylkää, hän kärsii helvetin. Mutta tämä ihmiselle käsittämätön rakkaus on niin suuri, että sen täytyy jättää ihmiselle se mahdollisuus, että hänellä on myös vapaus torjua tämä rakkaus.
Hieman hämmentävänä koin tuo viimeisen kirjoittamasi kappaleen. En nyt kyllä itse pysty allekirjoittamaan, että et osaisi kirjoittaa tai puhua hengellisistä asoista, ainakaan niiden tekstien ja puheiden perusteella joita olen lukenut ja kuunnellut. Kyllä niiden äärellä olen itse ainakin ollut usein hyvin rohkaistu. Mieleeni tulee esim. puhe, jonka otsikko oli muistaakseni: ”Jumalan lapsen rukous ei ole mutkikas”. Minulle se ainakin oli suureksi rohkaisuksi..
Kiitos kirjoituksesta. Tuossa lopussa kirjoitit: – ”Olen ollut jotenkin kuin satutettu, tai kuin turhaksi havaittu, ja hyviin tekoihin kykenemätön.”
Tästä joitain ajatuksia. Tarkoitat varmaan kokevasi näin tässä tilanteessa, jossa koet, että olet saanut vetäytyä puhujan paikalta? Siltä voi tuntua, kun jokin elämänvaihe näyttää jäävän taakse. Mutta Jumalalta tulee kaikki, Hän saattaa pysähdyttää eteensä, että oppisimme enemmän Hänen armostaan ja rakkaudestaan, ja samalla Hän ehkä valmistaa johonkin uuteen. Itse olen kokenut myös, miten Jumala välillä haluaa selvästi osoittaa, miten riippuvainen olen Hänestä.
Turhiahan me ei olla koskaan. Muistat varmaan, miten Santalan kirjassa ”Savesta astiaksi”, savenvalaja laittaa saven hyllylle lepäämään. Se tuntuu siltä, että on laitettu kokonaan syrjään, mutta sillä onkin tarkoituksensa. Savi levätessään ”suostuu” savenvalajan käsiin.
Olemme saviastioita, joissa Jumala säilyttää evankeliuminsa ja joiden kautta Hän levittää rakkauttaan, missä sitten olemmekin, mitä teemmekin, tai vaikka olisi tilanne, ettemme jaksaisi tehdä juuri mitään. Emme ole turhia, Jumala valmistaa astiaansa, puhdistaa sitä, hoitaa, että se yhä paremmin sopii Hänen käyttönsä.
Olemme aina täysin hyviin tekoihin kykenemättömiä, se tosiasia on vaan myönnettävä, jos ihan rehellisiä ollaan. Muutenhan emme armoa tarvitsisi. Kaikissa hyvissäkin töissämme on helposti ripaus omaa ansiota, oman kunnian etsimistä. Toki saamme tehdä hyvää niin paljon kuin ehdimme, ja iloita lahjoistamme, ja siitä, jos ne tuottavat iloa jollekulle toiselle.
Minua on lohduttanut tällaisissa tunteissa, – joita kyllä välillä tulee, – että en kelpaa jne. se, että uskomme ei todellakaan kuitenkaan perustu ollenkaan hyviin tekoihin, vaan Jumalan armoon Kristuksessa. Asia onkin toisin:
Paavali kirjoittaa:
Ef.2:10
”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.”
Joskus emme edes tiedä, että olemmekin ”vaeltaneet Jumalan valmistamissa teoissa”. Hän tekee työtään, me olemme astioita. Hän vaikuttaa myös tahtomisen ja tekemisen. Meidät on kutsuttu rakastamaan, siinä on täytettynä koko laki. Tämä on vapauttavaa. Saamme kääntää katseemme pois esim. omasta kovuudestamme, eli syntisyydestämme. ja luottaa, ja myös kiittää siitä, että Jumala tekee meissä hyvää työtään. Ja Hän tekee sitä myös kauttamme.
Jo Vanhassa Testamentissa Jumala lupaa:
Hes.37:
27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Hengen hedelmää kuvatessaan, Paavali mainitsee ensin sanan ”rakkaus”, Olen ajatellut, että ne kaikki muut luettelossa olevan asiat ovat seurausta rakkaudesta.
Iloitaan armosta Jeesuksessa, Hänen läheisyydestään, ja ennen kaikkea todella siitä, että, – kuten lainasit Paavalia:
”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.”