Meistä varmaan lähes jokainen on kuullut sanottavan ”ikä on vain numeroita”. Nyt täytyy sanoa, että tämä on kyllä ärsyttänyt minua hieman. En ole toki ryhtynyt keskustelemaan aiheesta. Ehkä tuolla on tahdottu rohkaista, sanoa, että sisin voi olla ikään kuin iätön. Artikkelikuva on e-kirjastani Kunpa valosi löytäisi minut
Jo syksyllä 2018 käsittelin kirjassani ”Syksyäni en anna pois” ikää ja ikääntymistä. Ja nyt kesällä 2020 ihan huomaamattani kuin vahingossa kirjoitin runon aiheesta. Se tapahtui vuoteellani hiljentyessäni sormet tabletin näytöllä. En edes kokenut ajattelevani aihetta. Olen tavallaan samassa asemassa runoni lukijan kanssa.
Ikä on kuoriutumista, siipien saamista, mielen vapautta. On ehkä niin, että juuri ikä on kerryttänyt sellaista taakkaa, mistä voisi luopua, mistä ehkä viimein osaisi irrottautua. Luonnossa tapahtuu suuri ihme hyönteisten maailmassa, kun kotelosta kuoriutuu siivekäs olento. Jollain tavoin on mahdollisuus ihmisenkin löytää enemmän ilmaa ja ulottuvuutta elämäänsä. Tämä ei edellytä välttämättä edes fyysistä liikkeellä oloa.
Ikä on riisumista, uuteen ja vanhaan pukeutumista. On paljon hyvää ”vanhassa”. Sen ehkä löytää uudelleen, kun ei pidä itsepäisen kireästi kiinni jostain, vaan on sen jo jättänyt kuin vapaaksi ja uudelleen löydettäväksi. Moni uusi taas tulee mahdolliseksi, kun on kuitenkin oppinut jotain elämänsä aikana. On perustaa esimerkiksi äidinkielen hallinnassa. On mahdollisesti hyvät taustatiedot luonnontieteessä ja matematiikassa. Voi olla pohjaa, minkä päälle rakentaa uutta. Monelle iäkkäälle on hyvin helppoa esimerkiksi uuden tekniikan omaksuminen, ja laajan tiedon hankkiminen. Eläkkeellä on usein hiukan enemmän aikaakin kuin mitä työelämässä ollessa.
Syksyäni en anna pois -Ifolor -kirja valmistui talvella 2019. Kokonaisuus syntyi edellisenä syksynä. Ikääntymiseen suoraan liittyviä sivuja ovat ehkä nämä:
Ikä ei ole numeroita, vuosia. Se on aina uusiutuvaa elämää. Hengellisessä mielessä myös uusiutuminen ja uudistuminen jatkuu yhä. Tällä herkällä alueella ymmärtää myös sen miten tärkeää on kirjallinen materiaali. On hengellisiä kirjoja, joihin palaan yhä uudelleen. Sama koskee luonnollisesti myös Raamattua.
Ikä on muistamista ja unohtamista, armahtamista. Jossain vaiheessa on aivan pakko oppia hieman hymyilemään itselleen, unohduksilleen tai hajamielisyydelleen. Tietysti osa unohtamisesta johtuu siitä, että on niin keskittynyt johonkin tärkeään. Tosiasia on kuitenkin se, että muistilappujen määrä lisääntyy. Sitten on se toinen puoli, kun tietää, että jokin asia on syytä täysin unohtaa. Armollisuus itseä ja muita kohtaan nousee tavoitteeksi.
Conformitas Christi -ajatus Lutherin teologiassa on ollut itselleni ehkä yksi merkittävimmistä hengellisistä oppikirjoistani. Ensin luin sitä monisteena, sitten pehmeäkantisena kirjana. Kirjoitin siitä viisi artikkelia. Olisikohan tässä viimeisessä eniten sitä mitä itse etenkin nyt iäkkäämpänä pyrin hahmottamaan. V Conformitas Christi -jatkoa
Tuon edellisen kappaleen voi halutessaan hypätä yli. Tiedän itse noiden ajatusten olevan taustalla, vaikka runoni tai mietteeni ei olisi varsinaisesti hengellinen. On onni, kun voi istua rannalla miettien tulevaa, sen voimavaroja, askareita ja kohtaamisia. Usein näitä miettii rukoillen omassa vuoteessaan.
Suunnittelen mielessäni taas kerran uutta kirjaa. Siinä olisi taas valokuvia, runoja ja lyhyitä tekstejä. Sitä ei painettaisi Ifolorilla. Siihen saan ehkä apua taittoon, painatukseen ja markkinointiin. Ja ellen saa, niin uskon asioiden järjestyvän. Kuljen eteenpäin. En katkaise siipiä unelmilta. Täytyy ehkä varustaa kotitoimistoa, ja opetella uutta, jos asiat eivät mene siten kuin nyt varovaisesti uskon. Silti on ihanaa lähteä eteenpäin. Suunnittelen kuin uutta retkeä.
Ceta Lehtniemi