Kristus riittää kaikkeen

17.11.2020 Miten paljon tarvitaankaan tämän asian kirkastumiseksi. Jossain piilossa, itseltäkin salassa lymyää ajatus siitä, ettei Kristus yksin riitä. Itselleni pudotus syvyyteen ehkä sittenkin tarvittiin. Inhimillisesti tuntuu siltä, että tähän lopputulokseen olisi voinut päästä oikean opetuksen kautta. Käytännössä voin todeta, ettei se olisi ollut mahdollista.

”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” (Room. 8:28)

Nuo sanat lausuttiin uskoville vahvistukseksi. Jumala voi kääntää raskaidenkin kokemusten vaikutukset parhaaksemme. Se, mikä ei ole meille mahdollista, on mahdollista Jumalalle.

Jumala ei voi käyttää sinua, koska …” kuulosti sisimmässäni hylkäämisen viestiltä pitkäaikaisen ystävän suulla sanottuna. Tämä on tietysti erittäin kovasti sanottu, ja yllättäen kuultuna sen vaikutus lähes hirvittää. Pelokkuus ja sisään kääntyminen  ei aina vie rakastavan Jumalan lähelle tai apua etsimään.

Omalla kohdallani tämä laittoi kauhistuneena tarkkailemaan omaa sisintä, koska ulkonaisille seikoille ei ollut mitään tehtävissä. Tuo lause vei minut etsimään yhteyttä Jumalaan omien tekstieni ja kuvieni avulla. Mutta miksi tuo lause syöksi minut myös masennukseen ja ylisuorittamiseen, virheiden tarkkailuun ja ihmisten välttämiseen?

Tuo lause ei tarkoita sitä, että Jumala hylkäisi. Se ei viesti mitään siitä, etteikö Jumala rakastaisi. Nuo sanat eivät tarkoita, että olen jotenkin välteltävä, pois yhteydestä suljettava. Sanojen piiloviesti oli minulle, yksinäni ylisuorittavalle ihmiselle se, ettei Kristus yksin riitä. Lauseen sisään rakentui minulle sanoma, etten nyt voi olla yhteydessä ystäviin, tai että heillekin on parhaaksi välttää yhteyttä minuun.

Tein joitain havaintoja ja joitain aloitteita. Otin yhteyttä ystävään, ja otin yhteyden seurakunnan teologiin. Kummallekaan taholle ei ollut tullut mieleenkään jättää minua ulkopuolelle. Olen tervetullut, ja minun ystävyydestäni jopa iloitaan.

Tämän jälkeen ymmärsin, ettei usko voi koskaan perustua minun suorituksiini, muuttumiseen tai tekoihin. Ei oikeastaan ole edes väliä, vaikka Jumala ei voisi nyt tai koskaan käyttää minua. Tulenhan sitä paitsi fyysisestikin kaiken aikaa heikommaksi ja ikään kuin tarvitsevammaksi. Juuri nyt on tärkeää ymmärtää, ettei uskon lepo perustu muuhun kuin Kristuksen ristin työhön.

Samalla, kun mielessäni on Kristuksen ristin työ, ajattelen häntä kirkastettuna, elävänä, suojanani pahan valtoja vastaan. Hän on suoja myös omaa pimeyttäni, pelkojani ja väärin ymmärrystäni vastaan. Hiljennyn, ihmettelen, pysähdyn, unohdan kaiken muun. Kuin tarraan Kristukseen.

Sanon myös aivan varovaisesti seuraavan asian. Älkää loukkaantuko. Tämän sanon omien lähtökohtieni ja näkemysteni kautta. Meillä vaikuttaa teologia, jossa pyhityksen ydinajatus on muuttunut. Nyt etsitään Jumalan kirkkautta ja kunniaa ihmisen omasta elämästä. Sitä pyritään toteuttamaan lain ja oikein toimivan järjen tai empatian ohjaamana. 

Lutherin ajatus pyhityksestä oli se, että meille syvenee synnin ja armon tunteminen. Itse ymmärrän tämän yhä suurempana Kristukseen turvautumisena. Oikeastaan tämä lähes pakottaa siirtymään oman elämän tarkkailusta, tai omien suoritusten tavoittelusta riippumaan yksin Kristuksessa. Silti voi olla, että tämä on asia, jota on mahdotonta ilmaista ymmärrettävin sanoin.

Kuvaan minun piti muokata maa ja ihminen mustaksi. Samalla lisäsin valoa ja puhtautta taivaan väriin. Näin sain runotekstin ja kuvan puhumaan samaa kieltä.

Ceta Lehtniemi

Tietoa kirjoittajasta

cetalena

Olen eläkkeellä oleva hammaslääkäri. Kesäisin vietän aikaa saaristossa. Arkielämä ja läheiset ihmissuhteet ovat tärkeitä, Kristillinen usko asettuu tähän kokonaisuuteen luontevalla tavalla.

2 kommenttia artikkeliin ”Kristus riittää kaikkeen”

  1. Kiitos, Keijo! Painopisteen siirtymistä ihmisen tekoihin seurakunnan rakentamisessa tai yleisemmin uskonelämässä ei ole välttämättä helppo huomata. Ja kuitenkin tämä on niin olennaista. Ja tuo tarve turvata Kristukseen, se nousee sekä sanan kautta, että syvältä sisimmästä. Toki on aina miellyttävä tulla seurakuntaan, jossa Hengen hedelmien kautta on ystävällisyyttä ja lähimmäisen huomioimista. Kuitenkin saamme kokea: ”Nyt älkää vaatiko minulta mitään. Olen kohtaamassa Herraani”. Olen hiljentymässä sanan äärellä ja tahdon myös ottaa vastaan ehtoollisen kuin omiin ajatuksiini ja rukoukseen syventyen. Oma yhteisöllisyyteni on usein varsin heikkoa etenkin seurakunnassa. Silti olen kiitollinen heille jotka palvelevat, ja mahdollistavat hyvän ja hengellisesti ravitsevan kokouksen.

    Nyt kommentit ovat uuden otsakkeen alla oikealla alimpana. Yritetään nyt näin, kun en tiedä miten tuo roskapostitulva tuli. Kun laitoin kommentointimahdollisuuden viimeisiin artikkeleihin, tuli taas roskapostia. Ihan vaan kiusaamista, luulisin näistä viimeisistä. Jospa ainakin te suomenkielen taitoiset lopettaisitte, pyydän. Ehkä olette vielä lapsia?

  2. Lohdullista tekstiä. Lueskelin tässä seurakuntamme vuodellen 2021 liittyvää toimintasuunnitelmaa. Asiat ja tavoitteet joita siihen oli paljon nostettu esiin olivat toki ihan hyviä. Tavoitteet ja keinot joilla ne saavutetaan. Samalla kuitenkin niitä lukiessani koin kyllä suurta mitan täyttämättömyyttäni. Fokuksessa oli lähes kaikessa ihminen ja hänen toiminta. Miten yllän noihin tavoitteisiin? Entä jos en kykene, jaksa? Ihmisen suoritteet ovat keskeisintä. Missä kuuluu evankeliumi? Minä ainakin uuvuin ja hengästyin jo pelkästään lukiessani tuon varsin kehitysmyönteistyyttä uhkuvan suunnitelman.

    Ajatus on, että jos me ihmiset omalla rakkaudellisella ja hyväntahtoisella tavalla kohtaamme ihmisiä, voitamme ne Kristukselle. Tokihan on tavoite ja Jeesuksen opetuksen mukaista, että pyrimme elämään hänen esikuvansa mukaan ja rakastamaan toisiamme, jolloin voimme olla herättämässä heidän kiinnostustaan evankeliumille.

    Mutta eihän se tarkoita, että vaikka saisimme kirkon täyteen ihmisiä ystävällisyytemme ja heidän auttamisen seurauksena vielä mitään pelastusta..Jeesustakin ihailtiin, palvottiin, seurattiin ja hän keräsi paljon ihmisiä ympärilleen kun ruokki heitä, paransi sairaita ja teki muita tunnustekoja..Ja kuka todella teki niin paljon hyvää kuin hän ja silti hän tuli tapetuksi. Mietin, että jos Jeesus nyt syntyisi maan päälle, kuinka kauan menisi kun hänet tapettaisiin.

    Porukka kävi aika harvaksi kun Jeesus alkoi puhumaan lihansa syömisestä ja verensä juomisesta. Ts. alkoi nostamaan esiin sellaisia totuuksia ihmisistä, että he todellisen luontonsa puolesta haluavat tappaa todellisen Jumalan ja toisaalta myös sen totuuden/evankeliumin, että pelastus tulee täysin ihmisen ulkopuolelta ja se kohdataan vain armon ja synnin leikkauspinnassa.

    Minusta oli kovin järkyttävääkin, kun tuon toimintasuunnitelman luin, koska se toi mieleen ajatuksen, että pyrimmekö tekemään evankeilumista sellaisen että se ei loukkaa ihmistä. Etenkin kun peilaan sitä siihen miten se Raamatun lehdillä tulee esille. Tuon Lutherin ajatuksen pyhityksestä kyllä pystyn allekirjoittamaan. Sanoohan Pietarikin kirjeessään, että kasvakaa hänen armossaan ja tuntemisessaan. Miten voin kasvaa armossa jo sen rinnalla ja samaan aikaan kasva myös synnin tunnossa? Ja pyhityshän merkitsee jollekin erottautumista. Ja mikä meitä paremmin on erottamassa ja turvaamassa Kristukselle ja Kristukseen kuin juuri syntimme.

    Toki synnintunnon kasvuun ja toivottavasti myös armon tunnon kasvuun luo hyviä edellytyksiä lähimmäisen rinnalla eläminen ja heidän auttaminen. Silloin huomaa kuinka syvää onkaan oman sydämen taipumus itsekkyyteen ja penseyteen. Armon ja anteeksiannon tarpeeseen. Mutta kuinka lohdullinen on se Sendstadin ajatus minkä löysin, että Jeesus ei ollut vain meidän sijaiskärsijä, hän myös eli meidän puolestamme sijaiselämän.

Kommentointi on suljettu.