12. Heprealaiskirjeen äärellä

Käytän kirkkoraamattua 33/38. Kirje heprealaisille, Adolf Saphir, 1899 WSOY, 782 sivua, englannin kielestä suomentanut Matti Tarkkanen. Alkuperäinen teos julkaistiin 1874. Eksegeettinn tutkielma Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä, Heprealaiskirjeen kirjoittaja sielunhoitajana, Helsinki 1981, 123 sivua. Näitä kirjoja olen lukenut rinnalla.

Hebrealaiskirje:
10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
10:2 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
10:3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
10:4 Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
10:6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
10:7 Silloin minä sanoin: ’Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala’.”
10:8 Kun hän ensin sanoo: ”Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
10:9 sanoo hän sitten: ”Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi”. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
10:11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
10:12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
10:13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
10:14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
10:16 ”Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: ”Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”;
10:17 ja: ”heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”.
10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
10:21 ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”,
10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
10:30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: ”Minun on kosto, minä olen maksava”; ja vielä: ”Herra on tuomitseva kansansa”.
10:31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
10:32 Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset,
10:33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.
10:34 Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy.
10:35 Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.
10:36 Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.
10:37 Sillä ”vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
10:38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen”.
10:39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Väliyhteenveto Jeesuksen ylimmäispapillisesta palveluksesta

Jakeet 10:19-21 ovat väliyhteenveto Jeesuksen ylimmäispapillisesta palveluksesta, jonka nojalla uuden liiton seurakunnalla on ”luja luottamus” pääsystä kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta. Meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”. Uuden liiton seurakunnalla on papillisena seurakuntana sekä luottamus pääsystä Jeesuksen veren kautta kaikkeinpyhimpään että myös luottamus suureen ylimmäiseen pappiin, joka on seurakunnan pää, esirukoilija (7:25,8:2) ja välimies (8:6). (Nissilä s.87)

Uuden liiton pappiskansalle annettavat kehotukset

Tästä seuraavat uuden liiton pappiskansalle annettavat kehotukset (10:22-25), jotka noudattavat alkukristillisen pareneesin kolmijakoa usko-toivo-rakkaus (vrt. 1 Tess.1:3; 1Kor. 13:13; Kol. 1:4s). Ensiksi on kehotus ”käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa. . .”(10:22). Toiseksi kehotetaan pysymään järkähtämättä ”toivon tunnustuksessa” (10:23), kolmanneksi valvomaan ”toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin (10:24s.). (Nissilä ss. 87,88)

Muutama rivi omaa pohdintaa ylläolevasta aiheesta. On selvää, että uuden liiton pappiskansalla tai uuden liiton seurakunnalla tarkoitetaan tavallisten uskovien luottavaista pääsyä kaikkeinpyhimpään Jeesuksen uhrikuoleman ja syntien sovituksen tähden. Kyse on yleisestä pappeudesta, sanottaisiin nykyisin. Se, että UT:n kirjeissä käytetään usein ilmaisua ”veljet” kertoo sen, että seurakuntia johtivat vanhemmistoveljet, jotka lukivat kirjeitä kokoontuvalle seurakunnalle. Itselleni melko yksinäisenä kristittynä koen, että pääasiallinen rukouselämäni tapahtuu hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, vaikka toiveeni olisi kuulua läheiseen seurakuntayhteyteen. Läheiset uskovat ystävät ovat kilometrien ja usein monenlaisen tekniikan päässä. Usein koen, että seurakuntani onkin vuosisatojen takana menneisyydessä. Sieltä ammennan ainakin opetusta.

 

Muistelua ja tuumailua taas kerran

Lapsuudessani ja nuoruudessani pelkäsin mustapukuisia pappeja enemmän kuin ketään muita ihmisiä. Oppikoulun alaluokilla lukukausi aloitettiin kirkossa. Vatsani oli jännityksestä niin kipeä, että isommat koululaiset kantoivat minut bussiin kultatuolissa kirkkohetken päätyttyä. Rippikoulussa pappi oli opettaja, ja rippikoulu oli oppiaine siinä kuin muutkin. Minua opettanut kirkkoherra ei edes kätellyt minua 15 vuotiasta, kun olin isäni kanssa hoitamassa asioita kirkkoherranvirastossa äitini kuoltua. Vain kaksi viikkoa aiemmin olin saanut ensimmäisen kerran Herran pyhän ehtoollisen Nokian kirkossa toukokuussa 1965.

Lasta tai nuorta ei kovin usein huomioitu edes surun tai muun vaikean tilanteen kohdatessa. Erityisesti silloin, kun oma perhe ei elänyt luontevassa lähiseurakuntayhteydessä lapsiin ja nuoriin jäi helposti uskoon liittyviä pelkoja. Kuva kristinuskosta saattoi muodostua äärimmäisen ankaraksi ja kovaksi tai toisaalta myös pinnalliseksi. Kirkkoon ja pappeihin saattoi siirtyä jo omien vanhempien kantamaa surua tai tavatonta, pelon sekaista kunnioitusta. Hautajaiset olivat tavallisimmat kirkkotilaisuudet, mihin suku tai perhe kokoontuivat. Ei syntynyt mitään aavistusta jumalanpalvelukseen kokoontuvasta perheyhteisöstä tai seurakunnasta.

Liikunta, luonto, kirjat ja taiteet olivat minulle enemmän ja turvallisemmin läsnä kuin vieraat ihmiset. Harrastusten parissa ei tullut tunnetta ulkopuolelle jäämisestä, eikä pelko ottanut valtaansa. Minusta tuli vähitellen myös vanhan hengellisen kirjallisuuden ystävä, tosin vasta 1980-luvulla. Saphirin kirjasta ja Heprealaiskirjeestä ammennan sekä tietoa että hoitoa. Minulle merkitsee paljon tämä ”luottavainen pääsy kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta”. Samoin ammennan ilolla hengellistä sanomaa Israelin temppelipalveluksen esikuvien kautta. Ne antavat syvyyttä ja ymmärrystä aivan uskon keskeisimpiin asioihin. Tähän palaan vielä.

 

Aiheeseen palaamista ja kuitenkin omia ajatuksiani

Kerroin lapsuudestani ja nuoruudestani. Muistoni eivät ole enää kipeitä. Tavallaan ne ovat rikkautena elämässäni. Ylimmäinen pappini, Paimeneni ja Vapahtajani Jeesus on ollut sielunhoitajani jo vuosikymmenet. En useinkaan pysty tavoittamaan uskon ydinasiaa, ristiä, tai sanomaa Jeesuksesta syntien sovittajana seurakuntien tilaisuuksissa. Tiedän, että tämä johtuu osaksi minusta itsestäni. Olen totuttanut itseni johonkin selkeyteen ja kirkkauteen, voisin jopa sanoa pelkistettyyn sanomaan tai ympäristöön. Ristin sanoman peittyminen monenlaiseen muuhun herättää minussa levottomuutta.

Laitan hengellisen kirjan pois, jos siinä ei ole Kristus keskiössä. Sammutan laitteeni, jos sieltä tulee ihmislähtöinen saarna kaivatessani hengellistä ravintoa. Entä mitä voin tehdä, jos seurakunnan tilaisuus antaa kovin epäselvän viestin? Joudun kyllä valitsemaan etukäteen minne voin mennä. En voi etsiä mitä yhteyttä tahansa tai kaivata kokemuksia. Haluan rakentua uskossa ja Kristuksen tuntemisessa. Tahdon päästä perille Isän kotiin, jossa Jeesus ”on valmistamassa sijaa”.

Ehtoollisen suhteen olen erityisen herkkä. Jos siinä asetetaan minulle ehtoja ja edellytyksiä, niin en voi osallistua, koska juuri tuossa hetkessä koen niin konkreettisesti sen, että kaikki edellytykset ja vaatimukset on täytetty Jeesuksen sovituskuoleman kautta ristillä. Näin täytyy olla. Jeesus ei torju luotaan ketään, ei ainuttakaan, joka tahtoo häneen turvata. Hän antoi henkensä, vuodatti verensä meidän jokaisen tähden. Olemme saaneet anteeksi syntimme, minä omani. En anna minkään ihmislähtöisen tulla väliin, kun on kyse luottavaisesta pääsystäni kaikkeinpyhimpään, Isän eteen rukouksin tai ehtoolliselle saamaan armon vakuutusta.

Kuinka edes pystyn käsittelemään näin kovalta tuntuvan sanoman: Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! (10:28,29)

Tämä on minulle ollut vakava kohta. Ajattelen ensin Jerusalemissa asuvia Heprealaiskirjeen vastaanottajia. He tunsivat hyvin Mooseksen lain, koska olivat juutalaisina kasvaneet sen yhteydessä. Uskovat juutalaiset kohtasivat vainoa Mooseksen lain mukaan elävien juutalaisten taholta. Heillä oli ehkä suuri houkutus luopua uskosta Jeesukseen ja jättää oman seurakunnan kokous. Tämä tarkoitti uskon hylkäämistä ja Jeesuksen sovitustyön merkityksen mitätöimistä. Tämä tarkoitti myös paluuta juutalaisuuteen, jotta välttyisi itse kokemasta vainoa ja vaikeuksia. Tämä paluu lain liittoon ja ihmisen suoritukseen pitää epäpyhänä liiton veren, jossa on anteeksiantamus synneistämme. Tämä on mielestäni Pyhän Hengen pilkkaamista. Pyhä Henki on meille uskoville ennen muuta armon Henki Jeesuksen tähden. Koko uskomme ydin on Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä ja syntien anteeksi saamisessa.

Mitä tämä kohta merkitsee minulle? Ympäristössäni ei ole samalla tavalla selkeää valintaa vanhan ja uuden liiton palveluksen välillä. Ja silti tavallaan on kaikessa ja aina tämä sama valinta. Jeesuskin sanoo: Ilman minua ette voi mitään tehdä. Ristin sanoma on sanoma siitä mitä Jeesus teki puolestamme Golgatalla vuodattaessaan verensä tähtemme. Tämän tulisi olla aina kirkkaana mielessämme, kun jotain uutta ja erilaista kristittyjen toimintaa ilmenee, ja siihen kutsutaan mukaan. Ensinnäkin: Mihin on voimavaroja? Mikä on keskeistä? Onko uusi toiminta suorittavaa, ihmislähtöistä vai onko se lahjoittavaa ja Kristuksen sovitustyötä kirkastavaa?

Etsin ja myös löydän vielä seurakuntayhteyksiä, joihin voin osallistua. En jää yksin, mutta tiedän monen ystävän olevan yksin olosuhteiden, sairauksien ja etäisyyksien vuoksi. Tahdon sanoa lohduksenne, että Jeesus on itse Hyvä Paimen luonanne ja luonamme. Hän itse etsii lampaansa. Usko on yksinkertainen asia. Sanotaan mielessämme: Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani ja rukoillaan Isä meidän -rukousta. Jumala on uskollinen ja pitää huolen rakkaista lapsistaan.

Ceta