
joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut –
ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef. 1-10)
Kun katsoo meitä ihmisiä ulkonaisesti, ei voi sanoa kuka on ”kuollut” ja kuka on ”elävä”. Ei ihminen näe tällaisia asioita kovin hyvin. Koen nämä jakeet uskovan kannalta tavattoman lohdullisina. Kaikki on Jumalan tekoa ja Jumalan lahjaa. Me olemme joka solua myöten Hänen tekoaan. Myös hengellinen elämä Kristuksessa on Hänen valmistamansa. Jumala itse on tehnyt eläväksi.
Uskova saa katsoa maailmaa ja omaa elämäänsä Kristuksen työn kautta. Hän voi sanoa ennen ja jälkeen, vaikka ei havaitsisi omassa elämässään ulkoisia parannuksia uskoon tulon jälkeen. Ennen uuden elämän tuloa sisimpään oli toisin. Sen kyllä tietää. Kristuksessa lahjoitettu Elämä on todellisuutta. Se on lahjaa. Ei sitä ihminen voi luoda eikä keksiä.
Tulevia maailmanaikoja on minun vaikea ymmärtää. Siellä Jumalan armon ylenpalttisuus on eri tavoin näkyvää kuin nyt. Kuitenkin Kristuksessa olemme jo kiinni ja kätketyt tähän ihmeelliseen taivaalliseen todellisuuteen.
Meille ei jää mitään kerskattavaa, koska kaikki on lahjoitettua ja luotua Kristuksen kautta. Myös usko on lahjaa. Teot on valmistettu ennalta. Kuitenkin ihminen saa tarttua julistettuun sanaan, evankeliumiin. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16)
Eli uskova ei ole oikeasti missään itsessään parempi kuin uskosta osaton. Kuitenkin uskovan elämän Herra on kaikin tavoin parempi kuin tämän maailman ruhtinas. ”Lihan himo” on myös ymmärtääkseni laajempi hengellinen käsite mitä ensin tulee mieleen. Kyllä ihmisen tunne-elämä ja ihmiseen luodut tarpeet säilyvät. Emme uskovina tahdo vaeltaa ajatustemme ja itsekkäiden mielitekojemme mukaan. Olemme Taivaallisen Isämme lapsia, emme ”tottelemattomuuden”.
Jumala on joka tapauksessa tehnyt minut eläväksi. Häneltä on kaikki lahjaa.
Aamuyön mietteitä saaristossa.
Ceta