Puherunkojani pdf-muodossa

Siirrän tietokoneeltani vanhoja luentorunkojani kotisivuilleni, koska liikun paljon älypuhelin tai tabletti matkassa mukana. Sen sijaan tietokone jää aina kiinteänä laitteena kotiin. Nämä puheet olen pitänyt, ja niihin on tullut aina jotain näiden runkojen ympärille. Nyt minulle ei ole tullut kutsuja puhujaksi. Taukoa tulee kesällä kaksi vuotta, kun huomioi kaikki tahot. Säännöllisestä vaiheesta, jolloin puhuin noin kerran kuukaudessa, on kulunut jo kuusi vuotta.

Olen kuunnellut vanhoja puheitani. Samoin nyt luen näitä usein lyhentäenkin kirjoitettuja runkoja. Mietin tietysti samalla uusia aiheita, mistä voin kirjoittaa tai puhua. Tärkeintä on olla sanan äärellä myös tällä tavoin. Samoin näin minulla on valmiutta puhua, jos pyydetään vaikka reissujeni aikana.

Hups! Niissä on vähän rupattelupätkiä joukossa, sähköpostikeskustelua, foorumeilta ym. Minun on nyt aluksi ne näin poimittava, koska en jaksa istua tietokoneellani. Oikeastaan tulee niin paljon muistoja tässä samalla, ja mieleen rakkaita ihmisiä. Yhtä ja toista ikävääkin muistuu mieleen. Omalta osaltani ei mikään paina, enkä muistele mitään pahalla, vaan aivan päinvastoin. Olen saanut kasvaa armossa ja Kristuksen tuntemisessa näiden kymmenen vuoden aikana, mitä olemme asuneet Lohjalla, ja mitä olen ollut pois työelämästä.

Laitan alkuun pdf-muotoon tekemäni kirjan Risti peittymässä. Siinä on joitain aiheita vähän viimeistellympänä kuin puherungoissa: Risti peittymassa.2012.ceta.lehtniemi.  Kirjaa, siis alkuperäistä paperiversiota saa minulta ilmaiseksi.

Roomalaiskirjeen nelja_s luku -yksin uskosta.doc Tämän olen puhunut Lohjalla Henótês -seurakunnassa kuten myös ”Mitä on evankeliumi?” -puheeni

Jumalan lapsen vajavaisuus Puhuttu Helsingin Henótês -seurakunnassa

Johanneksen kirjeet.harhoista  Puhuttu Henótês -konferenssissa Helsingissä

Rukous, anominen ja kiitos

Danielin mielenlaatu

Oikean ikeen alle  Tämän olen puhunut Lohjalla Henótês -seurakunnassa

Jeesuksen sanat ristilta

Jaakobin kirje

Tulkaa minun tykoni

Tuokiokuvia Ilmestyskirjasta Puhuttu Tampereen Henótês -seurakunnassa

Jumalasta taivaallisena Isana Ehkä puhuin Salossa

Jumalan lasten huonot tunteet  Puhuttu Helsingin Henótês -seurakunnassa

Johannes Kastajan todistus Kenties puhuin Lohjalla

Millaisesta Jeesuksesta olet kuullut  Puhuttu Henótês -konferenssissa Salossa

Jumalan lasten yhteys  Puhuttu Helsingin Henótês -seurakunnassa

Jumalan lapsina, miehinä ja naisina Puhuttu Helsingin Henótês -seurakunnassa

Psalmiin 118 liittyvaa    Puhuttu Lohjan Henótês -seurakunnassa

Pyha Henki Apt teoissa

Hengellinen pappeus -Koorah Puhuttu Helsingin Henótês -seurakunnassa, kuten myös Bileamin eksytys

Kaksi kansaa-Matt.25

Varoittamisesta-rohkaisusta

Kuulkaa Jeesusta Puhuttu otsakkeella ”Kuulkaa häntä”

Ei omassa voimassa  16.3.2016 Hyvinkään ev.lut.srk

Kasvot Vanhassa Testamentissa Tämän puhuin Salossa Henótês – konferenssissa

Tunnetko minutkin Jeesus Puhuttu Evankeliumin opintoyhdistyksen Kristus-juhlassa Laukaalla

Saamme keskittyä Jeesukseen    Puhuttu varmaan Turussa Evankeliumin opintoyhdistyksen Kristus-päivillä

Kristuksessa on kaikki Puhuttu Tampereella Evankeliumin opintoyhdistyksen Kristus-päivillä

Kunnian tie vai ristin tie -puhe Ev.op. Muistaakseni puhuin tämän Hyvinkäällä Evankeliumin opintoyhdistyksen tukijoiden ja ystävien tapaamisessa

Mista ahdistunut löytaa avun Puhuttu Karkun Evankelisella opistolla

Daavidin ylistysvirsi

Veri Raamatussa.ceta

Mitä on evankeliumi.ceta

Markuksen evankeliumi-Jlan valtakunta.c.l

Pietarin kirjeet-osa 1

Pietarin kirjeet-osa 2

Pietarin kirjeet-osa 3

Pietarin kirjeet-osa 4

Pietarin kirjeet-osa 5

Yksi ainoa Tie -vai monta tieta Ensimmäinen puheeni Evankeliumin opintoyhdistyksessä (v.2006?)

Uusi henkisyys on muotia   25.11.2014 Imatran ev.lut.srk