Abrahamin lapset, kirja-arvostelu

Abrahamin lapset, Kolmen uskonnon yhteiset juuret

Kirjoittajat ovat Dorothea Rosendahl ja Fanny Rosendahl. Kolmantena mainitaan myös Malin Mattsson.

Suomenkielisen painoksen kustantaja on Suomen Lähetysseura. Kirjan julkaisija on Suomen ekumeeninen neuvosto (SEN). Minulla on ensimmäinen painos vuodelta 2005. Kaikki kirjan ruotsalaiset kirjoittajat kuuluvat Dorothea Rosendahlin perustamaan säätiöön Abrahamin lapset. Ruotsiksi säätiö on Stiftelsen Abrahams barn för religiös och kulturell samexistens, ja sen perustamisvuosi on 1991. Kirjan tekijät kiittävät tarkastustyöstä aivan ensiksi islamin tutkimuksen professoria Jan Hjärpeä ja koraanitulkitsijaa, suurlähettiläs Mohammed Knut Bernströmiä.

—-

ESIPUHE

Kirjan esipuhe on Suomen ekumeenisen neuvoston laatima, ja päiväys on 20.4.2005. Esipuheen yksi kappale kuuluu seuraavasti: ”Kuluvana vuonna vietetään Kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlavuotta, jonka yhtenä tavoitteena on nostaa esiin kristinuskon vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kristittyjen juhlavuoden vietto voi kannustaa tutustumaan myös kahden muun niin kutsutun kirjauskonnon perinteisiin, sillä ne ovat osa nykyistä suomalaista yhteiskuntaa. Juutalaisille ja muslimeille tämä kirja tarjoaa myös mielenkiintoisen löytöretken yhteisille juurille.”

Ruotsissa samoille uskontotiedon tunneille osallistuvat kaikkien uskonto- ja tunnustuskuntien edustajat. Kirjan tekijöiden kokemukset onkin saatu Gripenin ja Rinkebyn monikulttuurisissa kouluissa. Suomen ekumeeninen neuvosto kuitenkin katsoo aineiston sopivan myös suomalaiseen kouluun, jossa uskonnon opetukseen osallistuu vain ”yhden uskonnon edustajia”. Ekumeenisen neuvoston puolesta kirjan takalehdeltä on luettavissa allekirjoittajat: Arkkipiispa Jukka Paarma, arkkipiispa Leo, Helsingin piispa Józef Wróbel (Katolinen kirkko Suomessa), puheenjohtaja Gideon Bolotowsky (Helsingin juutalainen seurakunta), puheenjohtaja Okan Daher (Suomen tataariseurakunta) ja imaami Khodr Ohehab (Suomen islamilainen yhdyskunta).

PYRKIKÖ  MUHAMMED  KRISTITTYJEN  JA  JUUTALAISTEN  YHTEYTEEN?

Kirjan ensimmäisessä kappaleessa lukee, että juutalais-kristillisen tradition mukaan profeetta Muhammed kääntyi aivan aluksi juutalaisten ja kristittyjen puoleen kuultuaan Jumalan kutsun. Ja seuraavassa lauseessa sanotaan, että islamista muodostui erillinen uskonto vasta sitten, kun juutalaiset ja kristityt olivat torjuneet Muhammedin. Tämän traditiotiedon tarkempaa lähdettä ei mainita. (s.12).

Kirjan lähteinä on usein mainitsemattomat legendat ja kertomukset. Juutalaisuuteen liittyy se, että jo läntisen ajanlaskumme alussa heillä oli valmis vanhatestamentillinen kirjakokoelmansa. Muhammed vaikutti 600-luvulla. Ei tuolloin voinut tulla mitään uutta juutalaista profeettaa. Juutalaiset rabbit ovat pitäneet kiinni perinnäisistä kirjoistaan. Miten he olisivat voineet sisällyttää tähän traditioon ja uskontoon Muhammedin saamat ilmestykset ja kuulemat kertomukset?

Entä kristityt? Jos Muhammed kohtasi heitä rauhanomaisesti esitellen uskoaan, kristityt luonnollisesti arvioivat tämän uuden opin sen mukaan, miten se suhtautui Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka kuoli ristillä puolestamme. Miten Muhammed olisi voinut liittyä tähän kristittyjen yhteyteen, ja ottaa kasteen? Islam jo lähtökohtaisesti torjuu koko kristinuskon perustan.

—-

YHTEINEN  ESI-ISÄ  ABRAHAM/IBRAHIM?

Kirja on kuitenkin hyvin itsepäinen siinä, miten se on päättänyt sivuuttaa kaikki erottavat asiat. Sivulla 25 lukee seuraavaa: ” Jonkin ajan kuluttua hänelle (Abrahamille) syntyivät pojat Ismael ja Iisak, aivan kuten Jumala oli sanonut. Iisakia pidetään juutalaisten ja kristittyjen kantaisänä, Ismaelia muslimien kantaisänä. Abrahamia voikin pitää näiden kolmen uskonnon yhteisenä esi-isänä. Hän oli myös ensimmäinen, joka uskoi, että on vain yksi Jumala, ja pani häneen kaiken uskonsa ja luottamuksensa.”

Tässä on jälleen väärä lähtökohta juuri kristillisen uskon näkökulmasta. Emme kristittyinä ole Abrahamin lihaa ja verta; hän on esikuva siitä uskosta Jumalaan, joka ei perustu lakiin. Muslimit voivat pitää Abrahamia/Ibrahimia lihan kautta esi-isänään, ja kunnioittaa häntä tässä mielessä. Kristittyjen uskon pyhä kirja, Raamattu, on Vanhan testamentin osalta yhteinen juutalaisten kanssa, ja se osoittaa jo Jeesukseen Kristukseen ja ristille. Koraani ei sen sijaan ei liity tähän uskoon mitenkään, vaikka siellä on mainittu samoja henkilöitä kuin Raamatussa.

Kirjassa on piirretty SUKUPUU, joka kuvaa sitä, miten nämä kolme uskontoa periytyvät Abrahamista/Ibrahimista. Profeetat Abraham/Ibrahim, Mooses/Musa, Jeesus/Isa ja Muhammed kuvataan samalla tavalla pitkään valkoiseen vaatteeseen pukeutuneina, huivi päässä, ja iso paimensauva kädessä. Yksi ero on kuitenkin piirretty profeetoille. Muhammed on kääntänyt kasvonsa poispäin, koska sitä ei saa kuvata.

kaksoisklikkaa suuremmaksi

_______________________________

_______________________________

USKONNOT  TAHDOTAAN  EROTTAA  HISTORIASTA

Kirja käyttää merkintää eaa ja jaa eikä eKr ja jKr, näin välttäen nimen Kristus korostamista. Kirjassa sanotaan myös (s.110), ettei juutalaisia ollut ennen kuin Mooses sai laintaulut Siinailla, eli noin 1200 eaa. Samoin kymmenen käskyä esitetään v. 1992 Raamatun mukaan ottaen esille kuvantekokiellon islamin painotusten tähden, mutta tähän ei oteta kuitenkaan koko käskyä 2 Mooseksen kirjan 20 luvusta. Käsky kuuluu:Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa …” (KR1933). Israelilaiset eli heprealaiset olivat kyllä olemassa tuolloin, ja jo ensimmäinen käsky liittää juutalaisen uskon tämän kansan historiaan. Juutalaisuuden ja Israelin kansan tunnuksena on Daavidin tähti. Kirjan kansikuvan ornamentti häivyttää melko hyvin tämän symbolin. Näin sitä ei ainakaan kovin helposti yhdistä Israelin valtion tunnukseen, eikä juutalaiseen kansaan. Kuvassa kirjan kansi ja kolmen uskonnon tunnukset.

.

—–

TAUSTALLA  HJALMAR  SUNDÉNIN  ROOLITEORIA

Kirja on täynnä kertomuksia edellä mainituista profeetoista. Muhammedin kohdalla tietolähteeksi mainitaan Islamic Legends. Jotta näitä kertomuksia voi soveltaa opetukseen, on hyvä paneutua hieman siihen mihin kaikki perustuu.

Uskontopsykologian professori Hjalmar Sundén kehitti v.1959 rooliteoria. Se kuuluu lyhyesti ilmaistuna seuraavasti: ”Uskonto on vuoropuhelusuhde kaiken olevaisen kanssa, mutta suhde saa muotonsa roolien kautta ja häviää ilman niitä.” Sundénin kirjan nimi on suomeksi Uskonto ja roolit -psykologinen tutkielma hurskaudesta”(s.35).

Kirjan toimintatapa on, että opettaja johdattaa oppilaat sisälle erilaisiin kertomuksiin. Sen jälkeen otetaan seuraava askel: kertomusta aletaan tulkita. Kirjan perusoppina on selvästi se, minkä Sundén ilmaisee koskevan kaikkia uskonnollisia ihmisiä. Hänen mukaansa tällainen ihminen suhteuttaa elämänsä kaikkeuteen (=Jumalaan). Tämän jälkeen otetaan käyttöön IE-menetelmä. I tarkoittaa identifikaatio ja E tarkoittaa empatiaa (s.36). Lapset voivat samaistua kertomuksien hahmoihin ja osallistua itse kirjoittamiseen ja roolileikkkeihin. On aivan ymmärrettävää, että kaikkien uskontojen ja uskomusten pohjalta voi näin lähestyä ”Jumalaa” tai ”jumalaa”, joka koetaan kaikille yhteisenä.

Abrahamin lapset -kirja koostuukin lähinnä kertomuksista liittyen Abrahamiin, Iisakiin, Ismaeliin, Muhammediin, Moosekseen, Mirjamiin, kuningas Salomoon ja Saaban kuningattareen jne. On selvää, että empatiaa ja yhdessäoloa voi näin toteuttaa leikin kautta. Jonkinlaista käyttöä kirjalla voisi olla, jos uskontotiedon tunnille osallistuisivat kaikki oppilaat eri kulttuureista ja uskonnoista, etenkin juuri muslimit.

—-

YHTEISIÄ  NIMITTÄJIÄ  YHTEISEN  JUMALAN  YMPÄRILLÄ?

kuvan saat suuremmaksi

Kahdeksan yhteistä käsitettä ovat kirjan mukaatn seuraavat: 1. Jumalan sana, 2. Pyhä kirja, 3. Hengellinen johtaja, 4. Käskyt/etiikka, 5. Profeetat, 6. Enkelit, 7. Jumalanpalvelushuone, 8. Uskonnolliset juhlat. (s.14-15)

ENKELEIDEN kohdalla mainitaan, että Gabriel ja Mikael mainitaan Koraanissa, ja myös Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Myöhemmin kirjassa kerrotaankin Muhammedin kutsumisesta: ”Eräänä yönä vuonna 610, ramadan-kuukauden 21. yönä Muhammed heräsi voimakkaaseen valoon. Ensin hän sokaistui täysin. Kun hän taas pystyi näkemään selvästi, hän näki suuren enkelin, joka täytti melkein koko luolan. Se oli enkeli Jibril/Gabriel, sama enkeli, joka oli kuusisataa vuotta aikaisemmin ilmestynyt neitsyt Marialle/Maryamille ja kertonut, että hänestä tulisi Jeesuksen/Isan äiti…” (s.159) Joitain sivuja aikaisemmin mainittiin Islamic Legends Muhammedia koskevien lukujen päälähteeksi. Pari sivua aikaisemmin kuvattiin miten enkeli Gabriel pesi Muhammedin sydämen puhtaaksi synnistä. Myös rajatietoon ja uushenkisyyteen sekä äärikarismaattisuuteen liittyvät enkeli-ilmestykset, ehkä myös joihinkin sairaustiloihin, mutta tämän kaltaiseen uskonnon kirjaan ei sisälly minkäänlaista arviointia.

Kohdassa JUMALAN SANA kirja kertoo kristinuskoon liittyen, että Kristuksessa Jumalan lähettämä sana tulee lihaksi. Hän on ollut Jumalan luona ikuisesti ja tulee ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa. Islamiin liittyen kerrotaan, että muslimeille Jumalan sana on Koraani. Sen asemaa islamissa voi arvioimani kirjan mukaan verrata Kristuksen asemaan kristinuskossa. Eli kirjassa esitetään, että Kristus ja Koraani ovat näin rinnastettavissa.

Jeesuksesta kirja kertoo syntymän ja sen, kun hän oli 12 vuotiaana temppelissä. Jeesuksen syntymä löytyy kirjan mukaan Matteuksen evankeliumista, Luukkaan evankeliumista ja Koraanin kolmannesta ja 19. suurasta. Islam hyväksyy Jeesuksen profeettana, ei Jumalan Poikana. Mitään Kristuksen ristinkuolemasta kertovaa ei kirjaan ole voitu laittaa edes kristinuskoa selvittävään kohtaan sivulle 149, eikä siinä mielestäni kerrota asiallisesti Pyhästä Hengestäkään, koska islam torjuu kolminaisuusopin. Lainaus kirjasta: ”Kun kirkkoisät yrittivät selittää kristittyjen jumalaa (kirjassa käytetään pientä kirjainta) filosofisesti suuntautuneille kreikkalaisille, hän oli edelleen yksi, mutta häneen sisältyivät Poika ja Henki. Lännen kirkko selittää kolminaisuuden eri tavalla kuin idän kirkko, mikä on aiheuttanut kiistoja kristillisissä kirkoissa”. Kirja väheksyy tässä kristillistä uskoa hylätessään keskeisimmän asian, ja korostaa kristillisen kirkon jakautumista.

Kirja kertoo myös siitä miten Muhammed kunnioitti Jeesusta ja neitsyt Mariaa.  Näkemykseni mukaan kristinuskoa kunnioitetaan Abrahamin lapset -kirjassa vain ja ainoastaan siihen saakka, mihin islamilta saatu hyväksyntä ulottuu, ja mikä voidaan selittää muslimeille heidän omien lähteiden ja käsitteiden varassa.

USKONNON  OPETTAMINEN  JAKAA  KÄSITYKSIÄ

Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) kevätkokouksessa 18.4. 2013 pohdittiin uskonnonopetuksen tilannetta ja tulevaisuutta.

Valtioneuvosto on antanut kesäkuussa 2012 asetuksen perusopetuslaissa tarkoitetun uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta, ja tällä pohjalla toimitaan ilmeisesti pitkään. Mediassa ja muillakin tahoilla käydään kuitenkin vilkasta keskustelua uskonnon muuttamisesta kaikille yhteiseksi katsomusaineeksi.  Pois virastaan joutunut entinen opetusministeri Jukka Gustafsson on (10.4.2013) ilmoittanut, että opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää resurssiensa määrittelemissä puitteissa selvitystyön koskien uskonnon opetuksen korvaamista kaikille yhteisellä uskontotiedon ja etiikan oppiaineella. Tätä suuntausta näyttää vastustavan juuri samat tahot, jotka ovat valmiit suosittelemaan Abrahamin lapset -kirjaa käytettäväksi uskonnon perusopetukseen valtaväestölle, mutta oman uskontokuntansa opetuksen he tahtovat järjestää toisin. Siitä he tahtovat päättää itse. Ymmärrän entistä opetusministeriä oikein hyvin, kirjavaksi käy uskonnonopetus.

”Esitän, että Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitus ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin oman uskonnon opetuksen aseman säilyttämiseksi ja turvaamiseksi”, kirjoittaa TM Marianne Kantonen, joka on Suomen ortodoksisen kirkon varsinainen yleiskokousedustaja Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa ja SENin kasvatusasiain jaoston sihteeri.

”Opetusministeri on ilmoittanut perustavansa työryhmän pohtimaan oman uskonnonopetuksen korvaamista uskontotiedon ja etiikan opetuksella.  Ekumeeninen yhteisö on ollut tyytyväinen nykyiseen uskonnonopetuksen ratkaisuun.  Nykyinen toimintamalli tunnetaan ja sen pohjalta on mahdollista kehittää oppiainetta ja sen sisältöjä. Liittämällä kaikkien uskontojen oppilaat samaan opetusryhmään vaikeutetaan oman uskonnon tarkastelun oppimista. On psykologisesti vaikeaa olla ryhmässä, jossa ei voi ilman ristiriitojen pelkoa suhtautua omaansa ihmetellen ja kyseenalaistaen. Se kyky tarvitaan dialogin mahdollistumiselle”, kirjoittaa Teemu Sippo on Katolisen kirkon Helsingin piispa.

Käykö tässä niin, vai onko jo käynyt, että ainoastaan evankelisluterilaisista taustoista tulevat oppilaat eivät saa opetusta omasta uskonperinnöstään? Vain tässäkö on se ryhmä oppilaita, jotka tutustuvat esimerkiksi kirjaan Abrahamin lapset ? Miksi sitä silti ovat suosittelemassa kaikki Suomen ekumeenisen neuvoston kirkkokunnat ja uskonnolliset yhteisöt? Kyllä tässä jokin ristiriita on olemassa.  Uskonnollisten yhteisöjen ja kirkkojen määrä kasvaa koko ajan: on katoliset, ortodoksit, bahait, muslimit, juutalaiset. Pitääkö joku taho huolta evankelisluterilaisen uskon opetuksesta samoin kuin näiden muiden ryhmien edustajat puolustavat omaa uskonnonopetustaan?

Alussa SEN totesi Abrahamin lapset -kirjan sopivan Kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlavuoden kirjaksi koulujen käyttöön myös ”yhden uskonnon” piiriin. Ei sovi, sanon minä. Minusta on järkyttävää, miten me väheksymme omaa kristillistä perintöämme, kulttuuriamme, ja uskomme keskusta Kristuksen sovitustyössä. Ei kai Suomen luterilainen kirkko kulje tässä tuhoamistyössä nykyisin aivan kärjessä?

http://www.ort.fi/uutiset/senn-kevaetkokouksessa-kaesiteltiin-uskonnonopetusta

http://www.ekumenia.fi/etusivu/ajankohtaista_-_aktuellt/uskonnonopetus_ja_rauhantyo_keskustelussa_senn_kevatkokouksessa/

http://www.ekumenia.fi/kirkot_ja_maahanmuuttajat/abrahamin_lapsille_innostunut_vastaanotto/

Ceta Lehtniemi (kirjoitettu keväällä 2013)

_______________________________________

Islamia myötäilevä kristinusko tuhoaa itsensä

Kyseessä on edelliseen aihepiiriin liittyvä jatkokirjoitus, jossa pyrin nostamaa esiin kristinuskon eroavuuden muista niin sanotuista kirjan uskonnoista, erityisesti islamista. Valitan päällekkäisyyksiä edellisen kirjoituksen kanssa. Ehkä joskus myöhemmin pystyn tiivistämään kirjoitukseni yhdeksi.

On selvää, että kristinusko myötäillessään islamia menettää kaiken keskeisen. Se menettää ilon, voiman ja uskon, se kieltää oppinsa ydinasioiden perimmäisen arvon. Kristinusko on alkuaan ollut suoraa, avointa ja yksinkertaista. Ensimmäiset todistajat kertoivat näkemästään Pyhän Hengen antamassa voimassa.

Kun luin kirjan Abrahamin lapset, löysin siitä paljon synkretismiin viittaavaa ajattelua. Haluttiin luoda yhteisiä käsitteitä sinne, missä niitä ei oikeasti ole samoista nimistä tai ”rooleista” huolimatta. Yhtenä esimerkkinä otan enkeli Gabrielin. Raamatussa hän ilmestyy kaksi kertaa Danielille valaisten niin sanotun lopun ajan tapahtumia. Danielin kirjassa yleensä, ja myös noissa Gabrielin ilmestyskohdissa, on paljon sellaista, mikä on helppo liittää Jeesukseen Kristukseen. Tällöin kristittyinä näemme yhteyden sekä Jeesuksen ristin sovitustyöhön, että myös Ilmestyskirjan Karitsaan. Juutalaiset löytävät yhteyden mm. uhrikäytäntöön ja Jumalaan, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta, sekä kaipuun Jerusalemiin, josta kansa oli joutunut pois. Sanoin Daniel tunnustaa omat ja kansansa synnit.

Luukkaan evankeliumissa enkeli Gabriel liittyy kahteen kohtaan. Pappi Sakarias kohtasi tämän Herran enkelin suitsutusaltaan oikealla puolella. Hän sai ilmoituksen Johanneksen syntymästä, joka oli valmistava tietä Jeesukselle. Maria sai ilmoituksen enkeli Gabrielilta koskien Jeesuksen syntymää. Sakarias sai kuulla tulevasta lapsesta:  ” …hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta” (Luuk. 1:15). Maria sai kuulla: ” ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.” (Luuk.1:35)

Islam kieltää jyrkästi sekä Pojan, että Pyhän Hengen. Oikeastaan enkeli Gabrieliin (Jibril) ei liity muuta yhteistä kuin nimi. Kuitenkin kirjassa Abrahamin lapset kerrotaan juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa olevan enkeli Gabrielin (mm. s.18). Tällä luodaan ajatus samasta enkelihahmosta. Samoin sivulla 16 kerrotaan, että islamissa suhtaudutaan kunnioittavasti juutalaisten ja kristittyjen pyhiin kirjoihin. Kaikista kirjoista viimeinen ja muut arvossa ohittava on islamin mukaan kuitenkin Koraani, jonka asemaa voidaan verrata myös Kristuksen asemaan kristinuskossa. Islamissa pidetään aina viimeisintä, eli Koraania, lopullisena ilmoituksena.

Kyllä islam kunnioittaa muiden pyhiä kirjoja, mutta uskoo, että niiden sanoma oli väliaikaista ja yksin Koraani on totuus, ja sekin vain arabian kielellä. Eli kunnioittamiseen ei sisälly lainkaan kristinuskon sanoman hyväksymistä, ei yhdessäkään keskeisessä kohdassa. Islamissa uskotaan Muhammedin saaneen Koraanin enkeli Gabrielin välittämänä 23 vuoden kuluessa vuosina 610 -632. Kun Muhammed kuoli, kaikki 114 suuraa olivat valmiit. Hänen seuraajansa kirjoitti ne muistiin, ja jakoi niitä kaikille muslimeille (s.161, Abrahamin lapset).

Islam on uskonto ja valtio

Myös islamin kantaa myötäilevä kirja Abrahamin lapset kertoo varovasti sivulla 160 , että Muhammedin saamat ilmoitukset käsittelivät sekä sitä, kuinka ihmisten on elettävä elämänsä että sitä, kuinka valtion käytännön asiat tulee hoitaa.

Kirjassa Islam ovellamme (s.24) Risto Soramies kertoo, että islam on din wa dawla, uskonto ja valtio. ”Islam ei ole uskonto länsimaisessa, meille tutussa mielessä. Islam on poliittinen systeemi. Se ei tosin määrää tarkoin valtiomuotoa, mutta se vaatii vallan itselleen. Islamilla on alusta lähtien ollut erilainen suhde valtaan ja valtioon kuin kristinuskolla. Muhammed oli ”Jumalan oikean uskonnon” välittäjä, julistaja ja toteuttaja. Jumalan tahto ulottuu kaikkeen. ”

Islamin mukaan Jumalan tahto ja sharia-laki,  joka on ilmoitettu koraanissa ja profeetan traditiossa, on saatettava voimaan niin yksityisen ihmisen elämässä kuin yhteiskunnassakin. Tämä käsitys kuuluu islamin ydinajatuksiin.

Kiltti ja näennäisiä yhtäläisyyksiä etsivä kirkko

Sivulla 27 Soramies sanoo hyvin keskeisen asian: ”Kirkolla on ainakin kaksi mahdollisuutta vastata haasteeseen väärin: 1. alkaa lietsoa ristiretkimentaliteettia pelastaakseen kristillisen kulttuurimme. Kristillinen kulttuuri on lahja, jota tulee puolustaa. Tämä tapahtuu parhaiten siten, että kirkko viljelee sitä sarkaa, jota vain kirkko voi viljellä. On päivänselvää, että nykyään ensimmäinen mahdollisuus on hyvin kaukainen. Toinen mahdollisuus on nähdäkseni nykyajan kirkon varsinainen kiusaus: 2. olla kiltti kirkko, joka toimii ajanhenkeä myötäillen moderaattorin roolissa puuttuen vain eettisiin kysymyksiin ja antaen melkein itsestään selviä vastauksia: olkaa kilttejä toisinuskovia kohtaan.”

”Me emme voi valita itsellemme sopivaa islamia. Saksan lehtien yleisönosastolla käydyssä keskustelussa on usein esiintynyt ajatus: Meidän tulee olla tekemisissä maltillisten muslimien kanssa. Tällainen rajoitus on mieletön, sillä meidän tulee tietenkin olla tekemisissä olemassa olevan islamin kanssa. Kirkko ei saa ryhtyä ajan hengen mukaisesti etsimään näennäisiä yhtäläisyyksiä islamin ja kristinuskon välillä. Silloin se tekee vääryyttä sekä evankeliumille että islamille Evankeliumi ja islam ajavat täysin eri asiaa”

Vuonna 2002 Soramies näki kirkon kehityssuunnan jo selvänä. Itse olen tämän ajan (yli 10v) kuin etsinyt sanoja miten voisin ilmaista tätä kirkon mukautumista kaikkeen siihen henkeen mikä tulee muista uskonnoista, uudesta psykologiasta, uskontotieteistä ja New Agesta. Luterilainen kirkko hävittää itse ydinsanomansa ja voimansa ”kiltteyteensä” ja haluun nostaa kannatuslukujaan. Luterilainen kirkko on minulle edelleen rakas, se sanottakoon tähän väliin. Silti sitäkin tärkeämpi minulle on kristinuskon sanoma.

Kristusta ei voi verrata Koraaniin Jumalan Sanana, Logoksena

Göttingniläinen arabian kirjallisuuden professori Tilman Nagel sanoo: ”Pidättäydyn tietoisesti ennenaikaisista, yleensä harhaanjohtavista yhtäläisyyksien esittämisestä islamin ja ristinuskon välillä. Sillä mikä tieto on saavutettu, jos verrataan Kristusta Logoksena muslimien Jumalan sanaan, Koraaniin? Kysymyksessä on usein vain näennäinen kristinuskon ja islamin yhtäpitävyys. Avomieliselle eurooppalaiselle lukijalle annetaan väärä kuva, aivan kuin islamissa olisi kristinuskon logos-oppiin verrattavissa oleva usko.

Tämä käsitys on täydellisesti väärä! Uskontopedagogien into löytää ja keksiä maailmanuskontojen välillä mahdollisimman paljon yhtenevyyksiä, joilla pinnallisesti harmonisoiden muka vähennetään jännityksiä, on kuvottavaa. Se on todistus vain huonosti peitellystä vieraitten uskonmuotojen halveksinnasta ja sietämättömästä pinnallisuudesta. Tärkeämpää ja ehdottomasti terveellisempää on ymmärtää vieraan uskon erilaisuus ja tunnustaa se.”

Raamatussa sana Logos esiintyy mm. Johanneksen evankeliumin alussa: ”Alussa on Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” Johanneksen ensimmäisen kirjeen alku kuuluu: ”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta.” Mielestäni on käsittämätöntä Jeesuksen Kristuksen vertaaminen muslimien pyhään kirjaan, Koraaniin. Mitä tällä saavutetaan? Näin kielletään apostolien todistus ja koko kristinuskon sanoma ristillä puolestamme kuolleesta ja ylösnousseesta Vapahtajastamme, Jeesuksesta Kristuksesta.

Suomen ekumeeninen neuvosto suositteli Abrahamin lapset -kirjaa kouluihin, koteihin, raamattupiireille, bibliodraamaryhmille, nuorteniltoihin ym. Kirjassa on etsitty kolmen uskonnon yhteisiä elementtejä ja rooleja, joihin voi samaistua. Yksi olennainen asia liittyi juuri Logos -käsitteen selvittämiseen.  Kirja kertoo kristinuskoon liittyen, että Kristuksessa Jumalan lähettämä sana tulee lihaksi. Hän on ollut Jumalan luona ikuisesti ja tulee ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa. Islamiin liittyen kerrotaan, että muslimeille Jumalan sana on Koraani. Sen asemaa islamissa voi tavallaan verrata Kristuksen asemaan kristinuskossa, jossa Jumalan inkarnoitunut sana on tullut lihaksi. Tämä kerrotaan totuutena ilman mitään kritiikkiä sivulla 15, johon on kerätty uskontojen yhteisiä tekijöitä.

Perusteluinaan kirjan Abrahamin lapset -suosituksissa Suomen ekumeeninen neuvosto sanoo: ”Valitettavan usein uskonnot nähdään riidankylväjinä ja opit lyömäaseina eri tavoin ajattelevia kohtaan. Monet maailmanpoliittiset tapahtumat, kuten Irakin sota ja terrorismin lisääntyminen, ovat kasvattaneet jännitteitä eri tavoin uskovien ihmisten välillä. Useat esimerkit osoittavat, että uskonto voi palvella sekä hyvää että pahaa. Uskontojen perimmäinen sanoma ei kuitenkaan ole vihan eikä väkivallan sanoma. Toivomme, että uskonnot voisivat yhä useammin palvella rauhaa ja sovintoa. Viha ja epäluulot itävät usein epätietoisuudessa: se mitä ei tunneta, koetaan vieraaksi, arveluttavaksi ja pelottavaksi”

Totuus on, ettei evankeliumissa ja islamissa ole mitään yhteistä. Ihminen on paha, mutta ratkaisu tähän ongelmaan on juuri kristinuskon ydinsanoma. Sen vuoksi sitä ei saa peittää turhilla ja hämärtävillä yrityksillä tehdä erilaisesta lähes samanlaista, tuttua ja turvallista. Näin ainoastaan luovutamme sen mikä uskossamme on keskeistä, ja menetämme sen tuoman hedelmän – rakkauden, ilon, rauhan, pitkämielisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden, uskollisuuden, sävyisyyden, itsensähillitsemisen (Gal. 5:22). Vain todellinen Jumalan Henki saa aikaan mitään kestävästi hyvää. Kyse on Totuuden Hengestä. Pysykäämme siis totuudessa.

Vakavaa on, että ajallisten arvojen ohessa ja niitä monin verroin tärkeämpänä on syytä pitää iankaikkisia arvoja. Pelastus on yksin Kristuksen työssä. Hänen voittonsa synnistä ja pahasta tapahtui ristillä, ja se on sinetöity ylösnousemuksessa. Tämä on yhä kristillisen uskon ydinsanoma. Kyse on Jumalan armosta, Hänen rakkaudestaan ihmistä kohtaan.

Lähteet:

Abrahamin lapset, Kolmen uskonnon yhteiset juuret, Dorothea Rosenblad ja Fanny Rosenblad, Suomen Lähetysseura 2005

Islam ovellamme, Risto Soramies, Uusi Tie 2002

Iustitia 15 (2002), Tilman Nagel, Geschichte der islamischen Theologie von Mohammed

bis zur Gegenwart, s.11

 

Ceta Lehtniemi, 30.5.2013

Esittelysivulle ”Tervetuloa! Mitä uutta?” pääset tästä. 

 ____________________________________

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *