Mihin pakenisimme?

Mihin pakenisimme?

Ympärillämme tulvivat huonot uutiset. Erilaiset mielipiteet piirittävät meitä, ja ristiriidat tukahduttavat oloamme. Mihin pakenisimme?

Moni kristitty sanoo voivansa ohittaa nämä tunteet vahvan uskonsa voimalla. Joku kertoo miten ihmeet tulevat todellisuudeksi uskon sanan kautta tässä ja nyt heti. Selitys on joidenkin karismaatikkojen sanomana siinä, että Kristus on juuri sillä paikalla elävänä, ja Hänen kerrotaan toimivan ihmisen suustaan lausuman sanan kautta. Näin kävisi näiden vahvojen ajatusten mukaan, jos vain uskomme olisi kyllin väkevää. Mihin pakenisimme?

Olen ymmärtänyt, että sana ”paeta” on Raamatussa monessa merkityksessä. Se oli sitä, että paettiin turvakaupunkiin, luolaan, vuorille tai erämaan rauhaan ja virvoittaville keitaille. Myös Jumalasta käytetään saman kaltaisia vertauksia. Hän on turvaluola tai -kaupunki. Hän on kuin kallio tai kuin keitaalla oleva lähde. Hän on kuin suojaava lintu poikasille, kuin isä perheelle, tai kuin paimen laumalle. Voimme paeta Jumalan turviin. Hän kutsuu meitä.

Minulla on tämä mielessäni lukiessani Luukkaan evankeliumin 21 lukua.
Niin hän sanoi: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä olen se’ ja: ’Aika on lähellä’. Mutta älkää menkö heidän perässään. Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää pelästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti.” (Luuk.21:8,9)

Näemme ulkoisia vaaroja, sekä seurakunnan sisällä olevia eksytyksiä. Lopun päivä voi yllättää, ja silti ajan voi tulkita ihmismielellä toisella tavoin väärin. Lopun päivää ei kukaan voi paeta; se saavuttaa kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Tämän jälkeen seuraavat Jeesuksen sanat:

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk.21:36) Lienee selvää, ettei tässä tarkoiteta fyysistä pakenemista, vaan Jumalan turviin hakeutumista ja aidosta evankeliumista elämistä. Tähän liittyy meille annettu kehotus valvoa ja rukoilla.

Pelko tulee olemaan jotain tyypillistä lopun ajassa, jopa näännyttävä pelko, lamauttava tila. Koko tuo vakava Luukkaan evankeliumin luku on täynnä myös rohkaisua ja lupauksia. Jos luemme sitä rukoillen, Jumalan turvista käsin, ja Jeesuksen ristillä täytetty työ mielessämme, avautuu kuin uusi todellisuus tähän rinnalle.

Vapahtajamme, Jeesus Kristus, on kaikessa neuvonantajanamme ja turvanamme Henkensä kautta. Hän rukoilee puolestamme, ja Hän rakastaa meitä pyhällä iankaikkisella rakkaudella. Hän huolehtii meistä kuin paimen lampaistaan.

Tuon luvun lupauksia on mm: ”Minä annan teille suun ja viisauden”, ”Mutta ei hiuskarvakaan teidän päästänne katoa”, ”Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän” ja ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne aika on lähellä”.

On hyvä voittaa elämä. Sen rinnalla ei ole yhtään mitään voittaa omakseen tätä maailmaa ja sen arvoja ja kunniaa. Jeesus on sanonut, että lihamme on heikko. Pyhä Henki, joka on Kristuksen Henki, auttaa meitä heikkoja. Hän myös kirkastaa meille Raamatun sanaa ja Kristuksen sovitustyötä, sekä auttaa rukoillessamme. Kyseessä on myös meille luvattu totuuden henki.

Tähän saamaamme apuun liittyy se, ettei meistä tule väkeviä, eikä synnittömiä. Rukouksemme tulee yhä kuulumaan: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi.” Valvomiseen ja rukoukseen liittyy aitous, lapsen ominaisuus. Heikkouden tunne tulee tutuksi meille ja sanat: ”Vahvista minua.”

Rukous on kuin suuri salaisuus. Siitä ei toivoisi tulevan meille ikään kuin lain pykälää, jotain kovaa tai vaativaa. Rukouksen ollessa heikon, avuttoman ja hätääntyneen ihmisen sydämessä ja huulilla, se tuo mukanaan kestäväisyyttä, iloa ja rauhaa.

Rukous parhaimmillaan saa meidät liikkeelle. Se houkuttelee sydämemme kohti Jumalaa ja lähimmäistämme, lahjoittaen silti ehkä eniten itsellemme. Valvoessamme ja rukoillessamme Kristus ja evankeliumi kasvavat mielessämme, ja rauhamme lisääntyy. Voisin arvella, että kykymme erottaa keskeiset hengelliset asiat sivuseikoista lisääntyy. Harjaannumme näkemään tärkeimmän, ja lepäämään Kristuksen työn varassa. Näin saattaisi mielestäni tapahtua, vaikka mikään ympärillämme ei muuttuisi.

Ceta Lehtniemi

3 thoughts on “Mihin pakenisimme?

  1. Ritva K.

    Hei Ceta! En pystynyt kuuntelemaan tuon nuoren miehen puhetta ja esitys oli mielestäni, kehtaanko edes sanoa, oksettava. Mutta sanoihin Paavali, että kunhan Kristusta vain julistetaan, vaikka kateudesta, hän sen hyväksyy. julistaako tämä ylösnoussutta Jeesusta vai itseään, Jumala se tietää.
    Tämä on liian hätäinen kommentti, laitan kuitenkin eteenpäin. Terveisin Ritva

  2. Keijo

    Kirjoitit jälleen hyvin ajankohtaisesta aiheesta ja varsin lohdullista oli lukea myös näkökulmia siitä, miten Jumalan sana voi peloissaan ja ahdingossa olevaa ihmistä rohkaista. Kyllä tämä nykyinen, hyvin sekava ja monenlaisia ja tasoisia uhkia ja jännitteitä täynnä oleva aikamme ahdistaa ja tekee levottomaksi. Kuinka pieneksi näiden ”aaltojen” vyöryessä itsensä kokeekin. Jeesus sanoi, että jos teillä olisi edes sinapinsiemen verran uskoa, voisitte sanoa tälle vuorelle heittäydy mereen, niin se tottelisi. Kuinka monta vuorta on siirtynyt näiden 2000- vuoden aikana kristikunnan historiassa? Ts. ymmärrän ja tulkitsen Jeesuksen toteamuksen, että teillä ei siis ole sen vertaa, sitä vähintäkään uskoa eli hän halunnee sanoa, että ihmisellä ei ole mutta Jeesuksella on. Itse ainakin joudun näiden monien ahdikojeni ja sekavuuksieni kanssa jäämään sen sanan alle, minkä eräs Jeesuksen edessä ollut mies huusi; ”auta minun epäuskoani”. Usein on lohduttanut myös se kertomus, missä Jeesuksen edessä hyvin hätääntynyt nainen lapsensa puolesta pyytää apua ja kuinka hän pyytää, että saisi edes niitä murusia joita pöydän alle putoilee. Mikä olikaan Jeesusken ”määritelmä” tämän naisen uskosta? Suuri usko. Naisella oli siis äärimmäinen hätä, jonka kanssa hän tuli Jeesuksen luokse. Olennaista lienee, että kenen luokse (kuten tuossa yllä Ceta kirjoitat) me hätämme kanssa menemme, pakenemme? Kuinka lohdullista tämä onkaan. Minun ei tarvitse kiistää sitä omaa hädänalaista ja usein niin eksyksissä ja hämmentynyttä todellisuuttani ja eihän minulla itseasiassa mitään muuta olekaan, mutta saan sen kanssa mennä Hyvän Paimenen tykö joka ei heitä ulos. Hätäni on ikään kuin Hyvän Paimenen/evankeliumin kutsu. ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä”.

    Kuinka Paavalin kohdalla? Hänkin siellä eräässä kirjeessään toteaa, että olimme teidän luonanne suuressa pelossa ja vavistuksessa ja jossakin kohtaa, että olimme jopa epätoivoisia hengestämmekin. Ja kuinka Paavali kuvaakin tämän kristinuskon paradoksin ja tämän kristityn sisäisen jännitteen mm. toteamuksissaan; murheessa, mutta aina iloisina, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Ja kuinka itse Jeesus, meidän vapahtajamme? Evankeliumeissa lukee, että hän alkoi kauhistua ja oli syvästi murheellinen. Ja hän totesi myös, että maailmassa meillä on ahdistus, mutta ei jättänyt tähän, vaan jatkoi; ”mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman”.

    Siispä itse en ainakaan Raamatun kokonaislinjaan peilaten löydä tukea ns. karismaattiselle, vahvalle uskolle, joka mielestäni haluaa lähes kouristuksen omaisesti kiistää juuri tämän hädänalaisen puolemme, todellisuutemme. Ollaanko tässä syvimmältään juuri siinä kysymyksessä, mikä Jeesus esitti Joh. 6: ”loukkaako tämä teitä”? ”Heikko ja avuton Jeesus” loukkaa. Ja kuitenkin juuri Hän ristiinnaulittuna voi meitä auttaa. Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihminen; toeaa Paavali. Ja toisaalta ”vahvan” uskon omaavana, toimijana onkin ihminen ja Jumala toiminnan kohteena tai käskyläisenä. Tällöin kunnia siis näyttää menevän Jumalalle, mutta todellisuudessa ihmiselle.

  3. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Laitan tähän nimimerkin ”kyselevä” kommentin:

    Kirjoitettu 18.9.2015 klo 01:43

    Minä haluaisin muiden arviointia pastori Patrick Tiaisen puheista.

    Hänen puheessaan Hämeenlinnassa Ilo saapuu kaupunkiin Osa 2/2

    https://www.youtube.com/watch?v=gl81XHQXqXM

    Hän sanoo että kokkolan helluntaissa joutuu moni odottamaan Pyhällä hengellä täyttymistä 30.v ja kertoo esimerkin kautta kuinka sen voi saada HETI hänen kauttaan ja kysyy miksi odottaa kun sen voi saada heti? On myös monta muuta ihmetyksen aihetta hänen puheessaan.

    Jossain tilaisuudessa hän on kertonut kuinka joutui perustamaan uuden seurakunnan kun vanhat seurakunnat ei kestä hänen jakamaansa uutta viiniä? Nyt hän kumminkin kulkee ja vieläpä kutsutaan eri seurakuntiin(vanhoihin)Kaatamaan uutta viiniään ja näinollen sanojensa mukaan pakahduttaa nää vanhat leilit (seurakunnat)

    Hänen seurakuntansa henkilöstöön kuuluu 2 apostolia mies ja nainen (pariskunta) kuka on asettanut heidät apostoleiksi?

    Kiitos vastauksista

Kommentointi on suljettu.