Katso, minä teen uutta

Jesaja 43:
18 Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.

19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.

21 Kansa, jonka minä olen itselleni valmistanut, on julistava minun kiitostani.

25 Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.

Mitähän ajatuksia sinulla herää näiden Jesajan jakeiden äärellä? Ensimmäiset esille ottamistani sanoista viittaavat meihin ihmisiin: ”älkää”. Jumala tietää miten herkästi muistelemme entisiä, menneitä. Virke antaa viitteen siitä, että jäämme usein surullisiksi muistellessamme. ”Älä välitä!” Moni asia olisi voinut mennä toisin, paremmin, kauniimmin, ehjemmin, mutta ”älä välitä”. Ihminenkin sanoo usein näin, ja se saattaa tuntua kovin kevyeltä, jopa ymmärtämättömältä.

Koko näköala vaihtuu seuraavassa jakeessa. Nyt persoonapronomini on ”minä”, mutta tarkoittaen Jumalaa. Lupaus kuuluu: ”Katso, minä teen uutta.” Tämä uusi on puhkeamassa taimelle. Kun katsomme taimen puhkeamista mullan keskeltä, sitä on hyvin vaikea havaita. Sen päälle voi astua, tai sitä voi pitää jopa hyödyttömänä tai haitallisena. Joskus on maltettava odottaa ja katsoa, katsoa vähän pidempään, ehkä päiviä tai vuosia. On asioita, jotka näemme ja ymmärrämme vasta perillä kirkkaudessa.

Jumala lupaa tehdä tien korpeen. Korpi on omissa ajatuksissani jotain, mihin on vaikea päästä, hankala kulkea, kovaa ja ankaraa maastoa. Jumala avaa tien ja yhteyksiä tuntemattomaan. Luottamus lisääntyy. Tähänkin voi kulua aikaa.

Jumala lupaa lähettää virtoja erämaahan, myös elämämme kuivuuteen. Saamme ravintoa, voimia, innostusta ja uusia näköaloja juuri, kun luulimme kaiken olevan lopussa ja pilalla.

Ihminenkin voi antaa hyviä lupauksia toiselle. On kuitenkin jotain sellaista, mitä ihminen ei voi luvata milloinkaan. Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista. Ihminen lupaa joskus antaa toiselle anteeksi, mutta tämä on jotain suunnattoman paljon enemmän. Jumala pyyhkii pois kaikki rikkomuksemme, koko taakkamme, ja vieläpä itsensä tähden. Hän ei jää muistamaan tai muistelemaan minun syntejäni. Jumala sanoo nämä sanat yksikössä henkilökohtaisina sinulle ja minulle.

Jesajan luvussa viitattiin myös syntiuhriin, jota Israelin kansan tuli uhrata Jumalalle. Tällöin oli aina kyse myös viittauksesta Kristuksen Golgatan uhrikuolemaan ja kärsimiseen meidän syntiemme tähden. Nyt elämme aikaa, jolloin me uhraamme kiitosta. Sen voimme tehdä kukin omalla tavallamme. Tämä on minun tapani kiittää, tämä kirjoittelu, yksi niistä monista. Usein huokaisen kiitoksen nähdessäni jotain hyvää tai kaunista.

Ceta Lehtniemi

3 vastausta artikkeliin ”Katso, minä teen uutta

  1. liisa

    Kiitos molemmille! On lohduttavaa puhetta. Keijon tekstissä näkyy hyvin elämän realismi. Niin helposti jäämme menneeseen. Kun on loukattu syvästi, sysätty syrjään tms., haavat voivat kirvellä kauan. Ja vaikka ne paranevatkin ajan mittaan, arvet, eli muistot, helposti tuovat vanhat asiat mieleen.

    Kerrot, Keijo, keskustelusta erään ihmisen kanssa: – ”Pääsimme kuitenkin vielä pohtimaan sitäkin kysymystä, että eikö itseasiassa tämä henkilö jolle hän ei voi antaa anteeksi ja jolle hän hautoo kostoa, pidäkin häntä vallassaan? Haluaako hän sitä?”

    Itse olen kokenut, miten kaikesta voi oppia. Pahat kokemuksetkin ovat olleet Jumalan tiedossa, ennen kuin ne tapahtuivat. Tästä näkökulmasta katsoen voi oppia, miten loputon ja pysyvä on Jumalan armo ja rakkaus, ja samalla oma rakkaus ja usko tulevat koetelluksi. Herra kulkee edellä, johdattaa vaikean taipaleen läpi. Kun on koeteltu, on entistä vapaampi mm. ihmisriippuvaisuudesta, johon lainauksessa viittaat.

    Kostonhalun sijaan voi tulla – hitaasti joskus tosin – lisää ymmärrystä ihmisen epätäydellisyydestä, varsinkin omassa sydämessä, joka juuri on tärkeää huomata. Jumalan, Isän edessä kuitenkin saa olla juuri sitä, mitä milloinkin on. Jokainen saa, myös se ihminen, joka haavoitti.

    Juuri näin, miten kirjoitit: – ”—saan pitää samalla kuitenkin mielessäni, että Kristus sijaisenani kulki täydellisenä senkin tien. Saan ajatella, että yhtälailla Kristus eli minun edestäni sijaiselämän kuin sijaiskuolemankin.”

    Tämä on oikeastaan ainoa lohdutus haavoitetulle ja ihmisten takia särkyneelle sydämelle. Hän, Jeesus, koki myös sen kaiken, kuolemaan saakka.

    Kunpa voisi todella tämän saada kerrottua niille, joiden menneisyys lamaannuttaa kokemasta elämäniloa ja ajattelemasta, tai edes toivomasta, että jotain hyvää vielä olisi edessäpäin. Heitä on paljon.

    Teet, Keijo arvokasta työtä ihmisten parissa, mitä se lieneekään.

  2. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Kiitos, Keijo! Tuosta mitä sanot, on apua monelle. On todella tärkeää tämä keskustelu näiden sanan kohtien äärellä.

  3. Keijo

    Hei, kyselet mitä noiden Raamatun tekstien äärellä herää. Ensinnäkin; ovat aivan suuremmoisia tekstejä. Aivan totta on tuo, että kuinka helposti tulee muisteltua menneitä ja niistäkin enemmän sellaisia, jotka murehduttaa. Kyseinen ilmiö on varsin tuttu omassa arkityössäni. Tapaan hyvin usein ihmisiä, joilla on esteenä vaikkapa tulevaisuuden ajattelemisessa menneisyyden vaikeat ja katkerat kokemukset. Yhtäältä ihmisen suhde niihin voi olla hyvin kiistävä, niiden arvon ja merkityksen kieltävä ja toisaalta käytännössä ne häiritsevät ja estävät jopa lamaavat toimintaa hyvin monella alueella. Työni puitteissa minulla ei juuri ole mahdollisuutta tuoda kristillisen uskon näkökulmaa kyseisiin ilmiöihin. Kerran jo hyvin luottamukselliseen suhteeseen päässeen henkilön kanssa, joka oli aikansa purkanut katkeruutta ja hautoen kostoa henkilöä kohtaan joka menneisyydessä oli häntä vahingoittanut tulin kysyneeksi häneltä, että onko mahdollista lähteä sovinnon ja anteeksiannon tielle. Vastaus oli, että ei, niin helpolla häntä en päästä. Pääsimme kuitenkin vielä pohtimaan sitäkin kysymystä, että eikö itseasiassa tämä henkilö jolle hän ei voi antaa anteeksi ja jolle hän hautoo kostoa, pidäkin häntä vallassaan? Haluaako hän sitä? Siihen jäimme..
    Kyllä tuo Jesajan teksti on äärimmäisen ajankohtainen, yleispätevä ja ajaton. Mikä meitä saakin pitämään usein niin lujasti kiinni menneissä asioissa, jotka kuitenkin salpauttavat meitä usein? Mihin tarvitsemme kyseistä toimintaa? Miltä se suojaa? Mitä jos päästämme irti? Onko meidän omassa vallassamme olla muistelematta ja ajattelematta menneitä ja niistä välittämättä? Voiko kyseinen Jesajan jae yhtäältä tulla meille myös vaatimuksesi/laiksi? Näitäkin kysymyksiä kyseisen jakeen kohdalla tulee mieleen..

    Kristus tuli meidän edestämme niin alas, että mikään inhimillisen elämän kauheus ja kärsimys ei ole hänelle vieras. Joten yksin meidän ei tarvitse noiden kysymysten ja menneitten tuskallisen asioiden kanssa olla. Jos minä vielä kovin keskeneräisenä ajoittain kamppailenkin ja muistelen ja murehdin menneitä, niin saan pitää samalla kuitenkin mielessäni, että Kristus sijaisenani kulki täydellisenä senkin tien. Saan ajatella, että yhtälailla Kristus eli minun edestäni sijaiselämän kuin sijaiskuolemankin. Silloin tuo Jesajan kehoitus ei tule meille enää vaatimukseksi ja laiksi vaan lohduttavaksi rohkaisuksi. Jumala itse on siitä Kristuksen kautta takuumiehenä. Armo annettiin, että laki täytettäisiin..
    En jatka enempää, ettei venähdä liian pitkäksi, vaikka noista muistakin teksteistä assosioituu mieleen monenlaista..

    Toteat: ” ”Katso, minä teen uutta.” Tämä uusi on puhkeamassa taimelle. Kun katsomme taimen puhkeamista mullan keskeltä, sitä on hyvin vaikea havaita. Sen päälle voi astua, tai sitä voi pitää jopa hyödyttömänä tai haitallisena.” Tämä oli jotenkin varsin puhutteleva näkökulma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *