Edessäsi, Isä

 

Edessäsi, Isä!

Kun kirjoitin nämä runot ”Kipu syvällä” ja ”Edessäsi, Isä”, olin ehkä noin 20 vuotta nuorempi. Elämäni oli kiireistä, toisaalta täynnä tapahtumia ja ihmisiä, silti hyvin yksinäistä. Kirjoitin päiväkirjoihin runojani ja ajatuksiani. Tavallaan myös rukoilin samalla.

Olin ollut pitkään uskossa, ja ymmärsin Jeesuksen ristin merkityksen. Elin Jumalan lapsen elämää, Pyhä Henki oli oppaani ja varmasti avasi myös sanaa. Tuntui kuitenkin, että sisimmässäni ei näyttänyt tapahtuvan niitä hyviä asioita mitä sana lupasi.

Varmasti jotenkin pelkäsin myös sitä, mitä sisälläni kuitenkin tapahtuu. Ihmettelin mihin minua viedään. Ehkä rakkaimmat kohdat Raamatussa olivat psalmi 139 ja Johanneksen Evankeliumin kymmenennestä luvusta jakeet 27-30. Siinä edellä Jeesus oli myös vakuuttanut olevansa Hyvä Paimen, joka antaa henkensä lampaiden edestä.

Vähitellen kasvoi luottamus, mitä tarvittiin myös muuttumiseen. Jotain tapahtui sisälläni, jotain hyvää. Silti tämä hyväkään ei muuttanut joitain vaikeaksi kokemiani olosuhteita, se ei edes estänyt minua uupumasta. Kuitenkin osasin katsoa uudella tavoin eteenpäin ja ylöspäin, taivaalliseen Isääni. Osasin luottaa Hyvään Paimeneen vierelläni.

Me kaikki koemme asioita eri tavoin, ja jaamme kokemuksiamme saamiemme lahjojen kautta. En tiedä onko Villen kokemus lähellä omaani, kun hän teki seuraavan youtuben https://youtu.be/j1omxHZtHtc Kuitenkin tämä sai minut kirjoittamaan nyt näin.

Myös seuraava runo Lapin kuvan kanssa kertoo jotain avarammalle paikalle pääsystä. On kuin joutuisi luopumaan jostain, ja kuitenkin se tapahtui niin, ettei itse voinut tehdä tarpeellista ”raivaustyötä”. Omaksi osuudekseni jäi suostuminen.

Yksi vastaus artikkeliin ”Edessäsi, Isä

  1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Viimeinen kuva on Pyhäkerolta. Ajoin Imatralta Hettaan kesäkuussa 2002 pienellä sinisellä corsallani. Yövyin jossain myös matkalla. Vaelsin pari päivää, ja tahdoin viettää yksinäisyydessä yhden yön Lapissa tunturin laella. Tuota mietettä tai runoa en kirjoittanut tunturilla, mutta pari muuta lyhyttä tekstiä kirjoitin päiväkirjaani. Kamera, muistiinpanovälineet ja edes hiukan sanaa Raamatusta kulki aina mukanani. Älypuhelimesta minulla ei ollut mitään aavistustakaan. Nyt olen pitänyt puhelintani kamerana, muistiinpanovälineenä ja sanana. Tämä ei ole aina hyvä asia. Tätä pysähdyin miettimään. Isän edessä yksin oleminen, ja rukouksessa murheiden ja kiitoksen puhuminen jää nyt helposti liian vähälle ja aivan liian pinnalliseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *