Juhannusta odotellessa

On torstai 20.6.2019. En ajatellut kirjoittaa mitään. On kuitenkin tunne, että jotain olisi hyvä sanoa ihan itsenikin vuoksi. En ota tähän artikkeliini näkyviin raamatunjakeita, mutta varmasti ajatukseni nousevat osaksi näiden tuolla esillä olevien jakeiden pohjalta Raamatun luku ja rukoushetki  Tänään kirjoitin aamulla kohdan 37, mutta edelliset kohdat ovat myös sisälläni vaikuttamassa.

Kristittyjen keskustelu julkisuudessa on tuntunut omasta mielestäni kovalta ja jopa omaa etua tavoittelevalta. En tahtoisi mainita tässä yhteydessä yhdenkään henkilön tai tahon nimeä. Koen, että herkästi aiheutuu vahinkoa kaikkein heikoimmissa. Sanoo tai ei sano, niin tämä vaara on.

Miten voisimme parhaamme mukaan ”rakentaa” toinen toistamme sanoin ja teoin? Hämmennys oli suuri myös alkuaikojen kristillisissä seurakunnissa. Oli jopa pelkoa, että on jäänyt kokonaan pelastuksen ulkopuolelle.

Tänään kuljin mökkimme puutarhassa ja pihamaalla hetken tabletti kädessäni. Otin muutamia kuvia ja istuin rantapenkillä. Siinä hiljaisuudessa näitä mietin. En edes tahtonut ottaa niin sanotusti kauniita kuvia, en puhuttelevia, en viimeisteltyjä. Otin kuvia selvittääkseni ajatuksiani. Nyt myös kirjoitan aivan samasta syystä. Joskus se mitä lukee tai näkee tai kuulee, elää jonkin aikaa monien tunteiden ja ajatusten keskellä. On hyvä vain odottaa hiljaisuudessa.

Hyvää juhannusta!

Ceta Lehtniemi

7 thoughts on “Juhannusta odotellessa

  1. liisa

    Kiitos, Ceta, sinulle, kiitos myös, Keijo, sinulle!

    Ceta: ”On hyvä oppia vastustamaan tätä aikamme ilmapiiriä, pinnallista, hajanaista ja kiirehtivää kulkua kohti jotain.”

    Kyllä, juuri näin. Tuo ”kiirehtivää kulkua kohti jotain” on hyvin kuvaava ilmaisu. Me emme kulje hengellisesti mitään kohti, kun uskomme Jeesukseen. Kaikki on jo täytetty, kaikki on valmiina elääksemme juuri tätä hetkeä, mitä elämme. Emme tarvitse mitään muuta kuin uskon ja luottamuksen, että Hän on mukana tämän elämämme kaikilla alueilla.

    Toisaalta, tässä uskossa kuljemme taivasta kohti. Olemme matkalla, mutta se on kotimatka. Tiedämme, minne olemme menossa. Ei tarvitse kiirehtiä, tai miettiä, olisiko joku muu polku parempi. Tai pitäisikö ”osata” kulkea paremmin, nopeammin, toimia tehokkaammin, kokea enemmän jotain, mitä millinkin kokee tms. Jokainen askel missä tahansa kohtaa polkua, missä tahansa säässä, missä tahansa tunteissa, on askel kohti kotia. Ja jos emme jaksa kulkea, voimme istahtaa kotipolun viereen kivelle levähtämään.

    Tienviitat ovat Raamatussa. Sieltä varmistuu, että Herra kulkee edellä. Hän on jo kulkenut tien ja Hän kulkee vierellä antaen voimia ja opastusta. Hän tietää jaksamisemme, Hän tuntee ahdistuksemme, hämmennyksemmekin. Hänen kanssaan voi levätä, ei tarvitse todellakaan kiirehtiä. Elämä on tässä juuri, tänään, ja nyt. Ja Hän antaa myös tehtävät, ja niihin viisauden ja voiman.

    Keijon laittamat raamatunkohdat ovat minullekin tärkeitä, niihin on hyvä tarttua. Ja näin todella on, miten Keijo kirjoitti kommentin lopussa: – ”Mutta Herra aina auttaa hädässä olevaa. Hänen Sanansa ovat kuitenkin eläviä sanoja. Jossain historian vaiheessa tämä Sana, tuli lihaksi meidän keskelle kulki ihmisen tien, kärsi kipumme ja hätämme syvimmällä mahdollisella tavalla.”

  2. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Keijo, kiitos! Nuo raamatunjakeet, mitkä mainitsit, ovat itselleni myös hyvin tärkeät. Muistaakseni olen käyttänyt niitä myös joissain kirjoissani, missä on valokuvia ja tekstejä. On hyvä oppia vastustamaan tätä aikamme ilmapiiriä, pinnallista, hajanaista ja kiirehtivää kulkua kohti jotain. Minulle tämä mökkimiljöö on tavattoman suuri lahja, aivan siitä huolimatta että täällä on myös paljon työtä.

    Nyt minua auttaa myös tämä raamatunjakeiden esiin laitto, ja aamuinen hiljentyminen. Herään tähän maailmaan tavallaan sanasta, levosta ja hiljaisuudesta käsin. Tabletti on apuna, ei tarvitse sytyttää valoja eikä vielä nousta vuoteesta. Tämä hetki tuntuu parhaalta myös rukousta/esirukousta ajatellen. Kuitenkin minulla on aamuisin usein päällimmäisenä kiitollisuus arkisista asioista, läheisten kohtaamisista, samoin tavalliset tulevat asiat ja kohtaamiset.

    Kirjojen lukemiset ja arvioinnut tai hengelliset teemat ovat jossain kauempana taustalla. Niihin syvennyn ihan erikseen kuin menisin tavallaan töihin ja palaisin sitten sieltä jostain hyvin keskittyneestä tavalliseen arkeeni. Ja silti myös tämä kaikki tuo vahvan näkemyksen siitä millä alueilla aikamme kristillisyys on muuttunut/ muuttumassa ja sivuuttamassa kaikkein olennaisinta.

    Lisäsin keskustelukenttään yhden tason. Tämä antaa ymmärtääkseni mahdollisuuden kommentoida keskustelijan kommenttia. Tämä on sellainen aihealue, missä tämä tuntuisi nyt kovin tärkeältä. Muutan taas asetuksia sen mukaan mitä minulla itselläni on kesken, mihin aikani ja voimani riittävät perehtyä ja pysyä mukana.

  3. Keijo

    Hei, heloppo on yhtyä noihin Cetan teksteihin. Kovin hämmentävää ja sekavaa on kristikunnan keskellä. Huomaa kyllä, että monenlaisten sekavien ja hämmentävien ajatusten ja tuntojen kanssa itsekin välillä painii. Mutta ei se ehkä ole yllättävää. Sanonta kuuluu, että tunteet ja ilmapiiri helposti tarttuu. Jotekin on tullut miettineeksi, että on niin kovin paljon monenlaista tarjontaa, ristiriitaista ja usein se on vielä kyllästetty varsin vahvoilla emotionaalisilla latauksilla ja monesta tuutista kristillisessäkin kentässä. Runsaalla tarjonnalla tahtoo olla tietynlainen tuottamuksellinen kääntöpuolensa. Niillä on tietty hajottava vaikutuksensa jokaisen tarjouksen vetäessä ihmistä omaan suuntaansa. Sisin kaipaa silloin seesteisyyttä, hiljaisuutta, yksinkertaisuutta, rauhoittumista, joka luo edellytykset Jumalan Sanan kuulemiselle.
    Usein kun oma sisikuntani on kovin hämmentyneiden ja monenlaisten sekavien ajatusten ja tuntojen temmellyskenttä, niin silloin olen lohduttautunut paljon mm. Roomalaiskirjeen 8:26- jakeilla: ”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla”
    Toinen itselleni hyvin merkittävä Raamatun kohta jota tapaan rukoilla lähes päivittäin ja jonka turviin pyrin ankkuroimaan omaa sekavaa sisintäni on Ps. 25 jakeiden rukous: ”Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi. Johdata minua totuutesi tiellä, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää”.
    Tosin toki huomaa, että on niin kovin vaikeaa kääntää katse pois siitä todellisuudesta minkä kokee ja tuntee joskus jopa fyysisinkin oirein. Ts. itsestään kohti sitä todellisuutta mikä tulee meitä vastaan ”vain” pelkkänä sanana, minun ulkopuoleltani. Mutta Herra aina auttaa hädässä olevaa. Hänen Sanansa ovat kuitenkin eläviä sanoja. Jossain historian vaiheessa tämä Sana, tuli lihaksi meidän keskelle kulki ihmisen tien, kärsi kipumme ja hätämme syvimmällä mahdollisella tavalla.

  4. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Sylvi, kiitos! Samoin sinulle oikein siunattua kesää!

  5. cetalena Artikkelin kirjoittaja

    Liisa, kiitos! Laitan koko pitkän viestisi. Kiitos todella!

  6. liisa

    Ihan tosiasioita puhut. Vaativaa puhetta alkaa olla yhä enemmän. Armollisuus alkaa unohtua. Ja koko Raamattu ei lopulta muusta puhukaan, kuin siitä, että Jumala on armollinen. Meidän, jotka uskomme Häneen ja pidämme Raamattua ja sen lupauksia totena, tulee olla Hänen lapsiaan.

    Kyselet: – ”Miten voisimme parhaamme mukaan ”rakentaa” toinen toistamme sanoin ja teoin?” Luin koko 1. Tess. 5. luvun. Se on täynnä kehotusta ja myös lohdutusta. Kehotamme toisiamme, rakennamme toisiamme mm. muistuttamalla niistä, kertomalla pelastuksesta, ja Jumalan uskollisuudesta, mm. jakeen 9 mukaan, joka oli esillä raamatunjaesivullasi.

    Tärkeintä on. että elämme toistemme rinnalla, menemme kuin samalle tasolle, missä kukin on. Tuemme, kuuntelemme, kunnioitamme, olemme uskollisia, kuten tässä luvussa sanotaan Jumalan olevan.

    Kerrotaan yhä uudelleen toisillemme Jumalan rakkaudesta ja armosta, jotka ovat suunnattomasti enemmän, mitä voimme edes kuvitella. Mikään ei niitä horjuta. Ollaan valmiita myös kärsimään. Jakeet 14 ja 15 ovat hyvä ohje meille. Eihän me siihen koskaan täydellisesti pystytä, mutta lupaus on, että koska kaikki tulee Herralta, siihen voimme pyrkiä, joten sellaista mieltä voimme rukoilla itsellemme. Hän kasvattaa Hengen hedelmää, eli rakkautta.

    1.Tess.5: 24 – Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.

    Vielä kuvasta, jonka laitoit. Siinä on sininen taivas ja ruusu, joka on varjossa. Se alkoi puhua minulle juuri siitä, miten moni ihminen kulkee varjossa, tai ainakin kokee olevansa varjossa, monet muut ovat valossa. Heitä ihastellaan, mutta varjossa oleva helposti unohtuu. Moni on jostain syystä jäänyt sivuun, heitä ei huomioida. Huomiota saavat vain ne, jotka ovat näkyvillä (ja kuuluvilla) paikoilla myös seurakunnissa. Varjossa oleva ruusu on kuitenkin yhtä kaunis kuin nuo valossa olevat. Se tekee omaa tehtäväänsä, olemalla, mitä on, Jumalan luomana.

    Juuri varjossa olevat tarvitsevat rohkaisua, lohdutusta ja myös rakentumista. Varjoille emme tässä maailmassa mahda mitään, välillä olemme kaikki ”varjoisalla puolella”, joskus pitkäänkin. Heidän – tai meidän – tulisi silloin saada kuulla, miten rakkaita olemme kaikesta huolimatta Jumalalle.

    Tämä kaikki, mitä kirjoitin, on myös itselleni. Parannusta on aina tehtävä. Ja kiitos Jumalalle, on olemassa syntien sovitus Jeesuksen ristin ja veren kautta! Ja se on täydellinen.

    Eli, Ceta, kuvasi olikin todella puhutteleva! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *