Valo loistaa sydämiimme

On pitkäperjantai vuonna 2021.

Tämä on Kristuksen kärsimisen ja kirkastumisen päivä. Silmämme avautuvat näkemään miten paljon Jumala rakastaa. Minun on vaikea löytää oikeita sanoja kuvaamaan omia tunteitani. Näihin kahteen runoon ja niitä kehystäviin kuviin olen tiivistänyt jotain. Kun tein runokirjan ”Pieniä siemeniä erämaassa”, olin paljon hiljaisuudessa runojeni ja kuvieni parissa.

Kirjani kulki myös kuin kohti valoa ja kevättä. Tämä mielikuva tuli kirjaan kuin vahingossa. Tein kirjaa talvella, ja ajatuksiini ja tunteisiini heijastui vuodenaikojen vaihtelu. Siihen vaikutti myös esille ottamani matkakuvat, erilaisten näkymien avaruus ja kirkkaus. Samaan aukeamaan saattoi tulla kuvia niin keväältä kuin syksyltäkin, tai aivan toiselta puolelta maapalloa. Erilaiset maisemat tai yksityiskohdat olivat kaikki aivan yhtä lähellä.

Pääsiäisen sanoma ei työnnä yksinäisyyteen, eikä jätä paikoilleen. Hyvä Paimen, joka antoi henkensä puolestani ristillä, jää kulkemaan päivän matkaa kanssani. Edelleen kyseleminen ja erehtyminen elämässäni jatkuu. Myöskään näkymät eivät ole aina selkeät tai avarat. Valokaan ei aina loista. Se on kuitenkin olemassa, kuten myös polku, jota myöten kuljen. Ja Hyvä Paimen ohjaa vaellustani. Hän on sekä lähelläni että taivaan kirkkaudessa. Hän on kulkenut tien edeltä.

Ristin sanoma on eräällä tavalla salaisuus, joka kirkastuu meille elämämme matkan varrella. Tiedän, etten täällä maan päällä voi ymmärtää kuin aivan vähän Jumalan iankaikkisuudesta, rakkaudesta, uskollisuudesta, totuudesta tai kirkkaudesta. Armo ja Vapahtajan läsnäolo riittää.
Ceta