Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi. (Jesaja 57:15)
Tässä on merkillinen lupaus siitä, että särjettyjen sydämet saatetaan eläviksi. Tässä ei sanota eheäksi tai terveeksi. Jumala tahtoo asua ihmisen tykönä, aivan hänen sisimmässään, sydämessä. Kun ihminen on ylpeä, hän ylenkatsoo jopa sitä lupausta, että Pyhä Jumala tahtoo tulla lähelle ja vaikuttaa hänessä todellisen elämän. Särjetty ja nöyrä henki sen sijaan avautuu Jumalan asumukseksi.
Jumala sitoo myös haavamme ja parantaa. Tämä on monen uskovan kokemus, ja tämä on sopusoinnussa Jumalan sanan ja olemuksen kanssa. Emme voi kuitenkaan määritellä missä, miten tai millä ajalla paraneminen tapahtuu. Perillä on varmasti kaikki vaivat ohi. Ajassa tulee vastaan monenlaista.
Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä. (Jesaja 66:2)
Kaikki nämä jakeet kuvaavat sitä, että särjetty ja nöyrä henki on jotain Jumalalle otollista. Mielestäni Jeesus antaa alla olevien sanojen kautta ainakin osittaisen vastauksen aiheeseeni. Pyhä Henki tekee eläväksi. Jeesus, elävä Sana, on puhunut sanoja, jotka ovat henki ja ovat elämä. Jumalan sanalla on keskeinen merkitys uskon syntyyn, eli oikeastaan särjettyjen sydänten eläviksi tekemiseen. Särjetty ja nöyrä henki on avautuneena sanalle. Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. (Joh.6:63)
Jeesus on kuollut ristillä ja ylösnoussut. Pyhä Henki vaikuttaa meissä uskon Jumalan sanan kautta. Yksinkertainen, nöyrä usko tähän totuuteen lahjoittaa meille elämän, tekee eläväksi. Muistamme pienoisevankeliumin. Se ei kuulosta kovin teologiselta tai vaikealta kuten meidän ihmisten sanat useasti. Se on yksinkertainen ja selkeä lupaus. Joh. 3:16 kuuluu: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Eli saamme uskoa Jumalan antavan meille meidän syntimme anteeksi yksin armosta Kristuksen tähden.
Meidän elämämme kivut ja kokemukset ovat jättäneet jälkensä meihin kaikkiin. Tunnemaailmamme ja tapamme reagoida asioihin on muuttunut erilaisissa hylkäämisissä, kolhuissa ja vääryyksissä. On ehkä tullut arkuutta olla ihmisten parissa joissain tilanteissa. On pelkoja, jopa paniikkia. On vihaa ja on itsesyytöksiä. On lääkkeitä ja on diagnooseja. Meistä ei ole tullut hyvin käyttäytyviä ihmisiä, vaan paljon virheitä tekeviä ja usein itseä ja toisiakin vahingoittavia. Emmekö siis ole jo niin särkyneitä, että Jumala voisi luvata tehdä meidät ennen muuta ehjiksi ja terveiksi? Silloinhan meidän olisi helpompaa olla muiden yhteydessä, ja toisillakin olisi helpompaa.
Kaipaamme usein syvimmiltään itse Parantajaa elämäämme, myös odottaessamme Jumalan puuttuvan terveydentilaamme. Ymmärrämme, että syyllisyys, ahdistus, pelko ja turvattomuus voivat myös vähitellen parantua, kun opimme tuntemaan Jeesusta ja Raamatun sanaa. Jeesus todella rakastaa sinua ja minua. Pysytään tässä rakkaudessa. Saamme pysyä Jeesuksen luona, vaikka emme näkisi mitään hyvää tapahtuvan meissä. Kaipaamme myös Jumalan neuvoja ja johdatusta elämäämme. Monikaan ei lopulta ikävöi pikaratkaisuja. Lepo ja rauha Jumalan yhteydessä on suurinta mitä voimme kaivata.
Jumalan sana lupaa ennen muuta tehdä eläväksi, eli tämä tarkoittaa elämistä eläväksi tekevän Jumalan yhteydessä ajassa ja ikuisuudessa. Kun uskomme hyvin yksinkertaisesti sen, että syntimme on annettu anteeksi Jeesuksen ristin työn kautta, saamme kaiken. Miten niin kaiken? Elämämme on kätkettynä Kristuksessa. Hän on Vapahtajamme, turvamme, parantajamme. Hän on tie ja totuus ja elämä. Kaikki hengelliset aarteet ovat kätketyt häneen.
Olen nyt jo seniori, kuten tavataan sanoa. Liikun jonkin verran ikäihmisten parissa. Moni tuntemani ihminen on kuollut. En siis tarkoita edellisiä sukupolvia, vaan ikätovereitani. Kun luin kerran erään tuntemani henkilön muistokirjoituksen, sain tietää hänen elämästään aivan uusia asioita. En tiennyt mitään hänen raskaista kokemuksistaan, orpoudestaan tai iäkkäänä kokemastaan dementiasta. Kun ihminen on menestynyt ulkoisesti ehkä läheisten ihmisten ja hyvän Jumalan avulla, pidämme häntä jotenkin erilaisena, onnistuneena, vahvana. Olemme ehkä kuitenkin kaikki enemmän toistemme kaltaisia kuin kuvittelemme?
Moni iäkäs joutuu vaatteiden ja jalkineiden puolesta tekemään valintoja käytännöllisyys ja raha ensi sijalla. On vaikea kävellä, hankalaa pukeutua. Ihminen tarvitsee toisen apua. Kivut ja väsymys saattavat tuoda esiin välillä myös huonoja luonteenpiirteitä. Ei myöskään ulkoinen olemus rohkaise lähtemään muiden pariin. Jumala katsoo sydämeen, joka kaipaa ja uskoo. Hän ei katso ulkonaiseen. Hän rakastaa.
Kun minulla oli työuupumusta uudella paikkakunnalla kauan sitten, hakeuduin siellä vanhusten raamattupiiriin, jossa muut olivat pari vuosikymmentä itseäni vanhempia. Luimme Raamattua ja rukoilimme. Osa kuuli heikosti, osa näki huonosti, osa liikkui apuvälineillä, joku puhui samat asiat uudelleen, joku ei pysynyt siinä mitä käsittelimme. Joku oli yllättäen vasta vanhana löytänyt uskon, eikä tiennyt muuta kuin lapsena oppimansa. Raamattupiiriä veti viisas, vanha lastentarhanopettaja. Valitettavasti sellaiset opettajat ovat harvinaisia. Hän oikeasti rakasti meitä Jumalan lapsia, joista osa oli hyvinkin vanhoja.
Jumalan rakkaudellinen katse näkee sydämet, ihmisten avun tarpeet. Moni vahva ja kiireinen kulkee Jumalan rakkauden ohi. Tarvitsevia, sillä tavoin murtuneita, että Jumalan pelastustyö ja läsnäolo kelpaa, on usein juuri siellä missä elämä ei näyttäisi kohdelleen hyvin. Mutta särjettyjä ja murtuneita Jumala näkee kaikkialla. Syntisairaita ihmisiä on, joiden sisin huutaa apua.
Vielä liki kahdenkymmenen vuoden jälkeen muistan lämmöllä tuota ymmärtäväistä raamattupiirin vetäjää. Siinä ei näkynyt kiirehtimistä, ei edes hetkellistä moitetta, vaan arvostamista ja rakkautta.
Ehkä esimerkinkin kautta voi kaivata Jeesuksen läheisyyteen, hänen opetuslapsekseen. Kohtasin tuossa iäkkäässä ihmisessä sitä, mitä voi sanoa Hengen hedelmäksi.
Ceta
Kiitos Keijolle! Edellisen viestini jälkeen katsoin mm. Jesaja 57:15 jakeen asiayhteyden. Ja niin kävi, että minulle tuli aikalailla yhteneviä ajatuksia Keijon eilisen tekstin kanssa. Olin aikeissa kirjoittaa taas jotain, mutta en olisi osannut sanoa ajatustani tarpeeksi lyhyesti tms. ja se siirtyi. Nyt Keijo kirjoitti asiasta todella selvästi ja hyvin:) On samaa huolta ja huomiota, kuin minulla ollut myös pitkään. Lainaan tekstiä:
”Tulee vaan tässä mieleeni myös se kysymys, jota olen aika paljon miettinyt, että ollaanko kristillisissä piireissäkin menossa sisällöllisesti liikaa ns. ”psykokirkon”- tyyppiseen toimintaan?”
”Onko tällöin vaara, että Jumalasta tulee silloin tietynlainen taivaallinen terapeutti, jonka tehtävä on vain auttaa ihmistä eheytymään, toteuttamaan omia halujaan, tunteitaan ja toiveitaan ja voittamaan kaikki sisäiset esteet niiden tieltä? Ts. painotus menee silloin akseleille terveys-sairaus-eheys-heikkous jne. Vs. synti-kääntyminen-anteeksianto.”
Kyllä minulla niin samoja ajatuksia Jumalan Pyhyydestä ja särkymisestä ja murtumisesta Hänen edessään on, että voisin lainata melkein omiksi ajatuksiksi Keijon sanat.
Tämä vielä: ”Silloin herää ainakin itselle kysymys, että muuttuuko taustalla myös käsitys ihmisestä? Onko hän enää syntinen ja jumalaton ja täysin riippuvainen Jumalan armosta?”
Näin juuri, hyvä kysymys. Tosi hyvä, että Keijo otti näin selvän kannan asiasta.
Vieläkin lainaus tekstistä: ”Ts. noidenkin Raamatun kohtien pohjalta ainakin minulle tulee mieleeni, että kun Jumalan Pyhyys, laki kohtaa ihmistä, se kutsuu häntä särkymään ja murtumaan ts. nöyrtymään, itseriittoisuudestaan, ylpeydestään—– Ja kääntymään Hänen puoleen, joka voi armahtaa hänet näistä synneistään. Näin ainakin itse ymmärrän tuota särkyneisyyttä ja murtuneisuutta noiden tekstien äärellä. Ja kun Kristuksen armo ja anteeksiantamus saa minut lain murtaman ihmisen vapauttaa, niin kyllä se usein myös psykologisesti tuo myönteistä efektiä.”
Kyllä, ihminen on kokonaisuus, ja sellaiseksi on Jumala meidät luonut. Kun saa sydämelleen rauhan ja vapauden syntien anteeksisaamisen kautta, kyllä se koskee myös mieltä ja tunne-elämää – koko ihmistä.
Voimme tosin olla särkyneitä ja haavaisia, esim. menneisyyden takia, psykologisessa merkityksessä (sitä sanaa käytetään). Kuka ei olisi jossain määrin? Jotkut vaikeammin, jotkut hyvinkin vaikeasti. Mutta sellaisenakin saamme iloita Jumalan antamasta elämästä ja siitä, että Hän on Jeesuksessa kanssamme kaikessa, ja tukee ja vahvistaa. Hän on itse kärsinyt ja ollut kiusattu, joten voi meitä kiusattuja auttaa.
Näillä alueilla on sekä vertaistuki, että rinnalla kulkeminen auttavaa. Ja Jumalan armon vakuuttaminen, siitä puhuminen, kokemusten jakaminen. Olemme kaikki Hänen edessään samanarvoisia, syntisiä ja samalla armahdettuja ja Hänen rakkautensa kohteina. Olemme Jeesukseen uskovina Hänen lapsiaan ja samalla Hyvän Paimenen laumassa. Siinä Hän hoitaa sekä inhimillisesti vahvoja, että heikkoja lampaitaan.
Voimme iloita elämästä tänään niin eheinä ja terveinä, mitä olemme nyt. Loppuun asti olemme epätäydellisiä kaikin tavoin. Ahdistummekin välillä – useinkin. Mutta Herra lupaa: ”Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.” Ps.91:15
Hän on juuri silloin tykönämme, kun meillä on ahdistus, niin Hän lupaa. Ei tarvitse olla muuta kuin mitä milloinkin on, miten heikko ja avuton tahansa.
Keijo, kiitos! Olen kiitollinen ihan jokaisesta sanastasi. Luen vielä uudestaan huomenna. Tänään tulin vasta iltasella kotiin. Uskon, että voin myös jopa pyytää mahdollisuutta puheenvuoroon tai ”kuvapuheeseen”. Ajattelen todella herkästi niin, että miesten puheenvuorot menevät edelle. Jos jää tyhjä paikka tai jollekin tulee este, niin sitten saan sanoa jotain, näin ajattelen. Ja tämä ajattelutapa ei ole oikein.
Hei, lueskelin tätä ihan ajatuksen kanssa. Minusta todella hyvää pohdintaa ja aiheellista pohdintaa särkyneisyyden teemaan liittyen.
Tuossa toisaalla totesit: ”Silti tämä koulutusten ja terapiaoppien vaatimus on mennyt liian pitkälle, koska sen kautta rajoitetaan ihan tavallista toisen kohtaamista, rinnalla kulkemista, kristillistä opetusta ja esimerkiksi vierailuja vanhusten luona.” Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä ja minusta on kyllä oireellista, että jos/kun tuollaisia vaatimuksia alkaa lisääntyvässä määrin nousta. Mistä se onkaan oire?
Tekstisi äärellä ja noihin Raamatun jakeisiikin (mm.Jes. 57:15, Ps. 51: 19) viitaten. Tuli mieleeni kysymys, että millaisen sisällön käsitteille särkyminen ja murtuminen Raamattu todellisuudessa antaa ja millaisen sisällön me 2000- luvun länsimaiset kristityt sille annamme? Ja millaisen sisällön annamme sanoille; Jumala on Pyhä? Aika usein kuulee erityisesti ns. ylistyslauluissa sitä ”mantran” tavoin toistettavan. Mutta jää se kysymys että mikä on sen sisältö, sitä ei avata. Ainakin useissa Raamatun tekseissä kun puhutaan Jumalan pyhyydestä ja kuinka ihminen tulee sen kohdatuksi, hän vaipuu maahan ja kokemus kauhistuttaa. Esimerkkinä vaikka Jesajan kutsumusnäyssä. Hänelle kokemus oli, että huulet ovat saastaiset ja koki hukkuvansa.
Kun esim. lueskelin mm. tuon Jesajan 57:15 jakeen laajemmissa yhteyksissä, niin siellä edellä Jumalan profeetan kautta hyvin voimakkaasti nostaa esiin Israelin kansan syntejä (aviorikoksia, Herrasta luopumista, lasten surmaamisesta jne.). Kuten tuokin Ps. 51:19 jae kun sitä lueskelee siinä yhteyksissä, jossa Daavid sen on kirjoittanut, niin se liittyy hyvin syvästi hänen syntiinlankeemukseensa.
Ts. noidenkin Raamatun kohtien pohjalta ainakin minulle tulee mieleeni, että kun Jumalan Pyhyys, laki kohtaa ihmistä se kutsuu häntä särkymään ja murtumaan ts. nöyrtymään, itseriitoisuudestaan, ylpeydestään, Jumalasta riippumattomuudestaan, kateudestaan, Jumalan vastaisuudestaan jne. Ja kääntymään Hänen puoleen, joka voi armahtaa hänet näistä synneistään. Näin ainakin itse ymmärrän tuota särkyneisyyttä ja murtuneisuutta noiden tekstien äärellä. Ja kun Kristuksen armo ja anteeksiantamus saa minut lain murtaman ihmisen vapauttaa, niin kyllä se usein myös psykologisesti tuo myönteistä efektiä.
Tulee vaan tässä mieleeni myös se kysymys, jota olen aika paljon miettinyt, että ollaanko kristillisissä piireissäkin menossa sisällöllisesti liikaa ns. ”psykokirkon”- tyyppiseen toimintaan?
Onko tällöin vaara, että Jumalasta tulee silloin tietynlainen taivaallinen terapeutti, jonka tehtävä on vain auttaa ihmistä eheytymään, toteuttamaan omia halujaan, tunteitaan ja toiveitaan ja voittamaan kaikki sisäiset esteet niiden tieltä? Ts. painotus menee silloin akseleille terveys-sairaus-eheys-heikkous jne. Vs. synti-kääntyminen-anteeksianto.
Silloin herää ainakin itselle kysymys, että muuttuuko taustalla myös käsitys ihmisestä? Onko hän enää syntinen ja jumalaton ja täysin riippvainen Jumalan armosta? Vaiko sairas ja jotenkin epäautenttinen, aito? Ja jos hän vain Jumalan avulla eheytyy ja paranee, niin mitä hänestä tulee? Riippumaton ja ”rikas”, joka en enää tarvitse mitään? Sehän taisi olla Laodikean skr:n pulma, joka oli työntänyt itse Herrankin jo oven ulkopuolelle ja itseasiassa ko. ilmiö oli läsnä jo paratiisissa.
Tällaisia mietelmiä ja kysymyksiä tuosta teemasta itselleni nousi. Omasta puolestani haluan Ceta rohkaista sinua ko. aiheesta puhumaankin sopivissa yhteyksissä muuallakin kuin tässä blogissa.
Ja kyllähän Raamattu siellä Paavalin kautta rohkaisee 1.Kor14:26; ”kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä virsi, millä opetus, millä ilmestys…”. Ja tuossahan Paavali pitää itsestään selvänä että jokaisella on jotain annettavaa. Eikä hän siinä myöskään aseta mitään sukupuoleen eikä muuhunkaan liittyvää rajausta. Joten Raamatullista perustaa löytyy.
Liisa, rukoilen kyllä. Kiitos tästä viestistä. Oloni on lähes helpottunut, kun näen, että joku edes ymmärtää. Tiedän, että tämä teema on Jumalan antama, ja se on ollut sydämelläni todella pitkään. Se vaikuttaa taustalla korteissani, kirjoissani, kuvahartauksissani ja YouTubeissani. Ja oikeastaan juuri mietin alustavasti tästä aiheesta puhumista kuvahartauden tapaan, noin 20-25 minuuttia. Katsoin juuri ennen koneen avaamista onko Tammelan seurakuntasalissa mahdollisuus heijastaa monitoimitykillä kuvia. Miksi tuo sali? Siellä ja kirkossa on Kristus-juhla 29.-30.7. yhdessä seurakunnan kanssa. En aio pyytää puheosuutta itselleni. Joka tapauksessa teen kuvapuheen (vähän kuin kuvahartauden) aiheesta. Talletan kuvat tabletilleni tai tietokoneelleni kansioon. Samoin teen kuvahistoriikin (15 min) tabletilleni Evankeliumin opintoyhdistyksestä, joka on perustettu 20 vuotta sitten. En siis tee näitä kenenkään pyynnöstä, vaan siksi, että asia on niin vahvana mielessäni. Jopa Armo riittää -lehden kansi kuuluu tähän teemaan. Minulle tulee kotiin kaksi hengellistä lehteä, ja kirjastossa voin lukea lisää. Lähes aina on kansikuvakasvot juuri kuten markettien lehtihyllyssä. Samoin hengellisten kirjojen kannet ovat muuttuneet. Kuva voi puhua ja lohduttaa pienen tekstin kanssa vaikka ihan ohimennen toistuvasti nähtynä, vaikka pöydälle unohtuneena. Armo riittää -lehden logo, jossa rammat ja särkyneet vaeltavat kohti ristillä riippuvaa Kristusta, on minun sisälle loppuelämäkseni piirtynyt kuva. Per-Olof Malk oli löytänyt todellisen helmen tuossa logossa.
Ehkä perustan vielä nettilehden, toivon mukaan ystävien kanssa. En ”varasta” mitään toisilta, vaan uskon Jumalan antavan minulle itselleni tarvittavan. Nimenkin tiedän lehdelle.
Hei taas. Luin tämän kirjoituksesi. Olen sen lukenut ennenkin, mutta nyt erikoisesti koin sen todella hyvänä. Luin myös tämänpäiväisen tekstisi. Aihe, josta puhut, särkyminen, on minulle ollut tärkeä, ja on edelleen. Olen itse jollain tavoin särkynyt, ja monet, lähes kaikki, minulle tutut uskovat ihmiset ovat kärsineet paljon elämässään, ja sen vuoksi myös särkyneitä ja haavoilla. He kärsivät edelleen.
Kirjoitit tässä artikkelissa: ”Tässä on merkillinen lupaus siitä, että särjettyjen sydämet saatetaan eläviksi. Tässä ei sanota eheäksi tai terveeksi.” Niin, todella, tätä en ole tullut huomanneeksi! Nykyisin on ihanteena jokin täydellinen paraneminen, joka lienee mahdotonta. Mutta kun särjetyn sydän saatetaan eläväksi, hän voi kokea särkyneenäkin, että elämällä on tarkoitus, ja siitä voi myös iloita, ja olla myös omalla tavallaan, omana itsenään, Jumalan käytössä.
Tämän päivän tekstissäsi sanot: ”Teema on mielessäni sen vuoksi, että tämä on eräs niistä alueista, joilla vääristyy vapauttava armon evankeliumi, joka hoitaa meitä Kristus -keskeisesti.” Niin juuri on.
Tässä olisikin keskustelunaihetta. Nyt en jaksa enää tänään jatkaa, on ollut vaikea päivä migreenioireiden ja huimauksen takia. Mutta ehkä joku päivä laitan jotain, mitä mielessäni liikkuu. (Muistaisitko rukouksin?)
Vielä lainaus tämänpäiväisestä: ”- – koulutusten ja terapiaoppien vaatimus on mennyt liian pitkälle, koska sen kautta rajoitetaan ihan tavallista toisen kohtaamista, rinnalla kulkemista, kristillistä opetusta ja esimerkiksi vierailuja vanhusten luona.” – Tämä huolestuttaa minuakin. Tuo tavallinen kohtaaminen, ja rinnalla kulkeminen on tärkeintä (unohtamatta toki hengellistä opetusta ja vierailuja). Ajattelen, että juuri se on toistemme kuormien kantamista, ja myös tämä Paavalin kehotus tuli mieleeni juuri nyt:
Room. 15: 7, Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi.
Tätä nyt ei välttämättä esille, mutta harkintasi mukaan.