Hengellisiä kirjoituksiani

 

Laitan esille hyvinkin erilaisia kristillisiä kirjoituksia. Yleensä ne ovat muutaman viime vuoden aikana kirjoitettuja tai sitten aivan uusia.

__________________

Armo riittää -lehdestä löytyy:

nro 2/2012  Ilmestymispäivä 24.4.2012, sivu 8:  Antaessaan lain Jumala muistutti armostaan 

nro6/2009  Ilmestymispäivä 7.12.2009, sivu 5 Varoitus ja rohkaisu Raamatussa

nro6/2011  lmestymispäivä 8.12.2011, sivu 5  Kyse on lahjavanhurskaudesta

________________________________________

JOITAIN MUITA KIRJOITUKSIANI LAITAN TÄNNE

1. Kristuksessa on kaikki -siirretty artikkeleihin

2. Millaisesta Jeesuksesta olet kuullut -tahdotko kohdata Hänet?

3. Kristilliset ryhmät ja niistä eroon joutumiset

4. Kristillisten piirien peruskysymys -onko keskuksessa Kristus?

 

1. Kristuksessa on kaikki

 

2.

 Millaisesta Jeesuksesta olet kuullut

-tahdotko kohdata Hänet?

_____________

Mefiboset -Kuninkaan pöytään kutsuttu rampa

Mefiboset oli kuningas Saulin pojan Joonatanin poika. Raamattu kertoo koskettavasti hänen rampautumisestaan. Mefiboset oli viiden vuoden vanha, kun hänen isoisänsä Saul ja isänsä Joonatan saivat surmansa taistelussa. Lastenhoitaja oli paetessaan hätääntyneenä pudottanut Mefibosetin, joka sen seurauksena jäi rammaksi. (2 Sam. 4: 4)

Kun Daavid vuosien perästä oli voideltu koko Israelin kuninkaaksi, hän tahtoi tehdä laupeuden häntä vainonneen Saulin suvun jäsenelle. Vain Joonatanin nyt jo aikuinen poika Mefiboset oli jäljellä.

Paikka, josta Mefiboset haettiin oli nimeltään Loodebar. Se tarkoittaa tyhjyyden paikkaa, autiomaata. Mefiboset lankeaa kasvoilleen kuningas Daavidin edessä sanoen: ”Tässä on palvelijasi”. Hän saa kuulla: ”Älä pelkää, sillä minä teen sinulle laupeuden…”

On koskettavaa lukea, että Mefiboset käyttää omasta tilastaan ilmaisua kuin ”koiranraato”. Kun Daavid oli säästänyt häntä vainonneen ja takaa ajaneen kuningas Saulin hengen Een-Gedin luolassa, hän käytti juuri tuota sanaa itsestään. Daavid oli sanonut: ”Ketä sinä ajat takaa? Koiranraatoa, yhtä kirppua!”

Epäilemättä Mefiboset oli kuullut, että kuningas Daavid oli surmaamisen sijasta tehnyt jo kerran laupeuden hänen suvulleen ja tahtoi yhä tehdä laupeuden ilman minkäänlaisia Mefibosetin omia ansioita.

Myös Jeesus tekee kuningas Daavidin tavoin laupeuden meille oman ansionsa perusteella, ei meidän ansiomme mukaan.

Mefiboset jäi rammaksi, mutta hän asui nyt Jerusalemissa, söi kuninkaan pöydässä ja omisti koko isänsä suvun perinnön. Tästä kerrotaan 2 Sam. 9 luvussa.

Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä.” ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys”.

__________

Daavidin Poika kutsuu Bartimeusta

Mark.10:

46-52: Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä. Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua.” Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: ”Daavidin poika, armahda minua.” Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne.” Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: ”Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua.” Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö. Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: ”Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Niin sokea sanoi hänelle: ”Rabbuuni, että saisin näköni jälleen.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut.” Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.

Daavidin sukuista Messiasta odotettiin kovasti. Useat psalmit, 1. Mooseksen kirja, 2. Samuelin kirja, 1. Aikakirja, Miika, Jesaja, Jeremia ja Hesekiel viittaavat tähän.

Pelastus ei Daavidin sukuisten kuningasten aikana täyttynyt, vaan katseet olivat tulevassa pelastajassa, joka olisi täydellinen ja uusi Daavid, häntä monin verroin korkeampi.

Myös evankelistojen esittämien sukuluetteloiden tarkoituksena on osoittaa, että Jeesuksessa täyttyivät ennustukset Daavidin sukuisesta pelastajasta.

Bartimeus oli viettänyt aikaa tien vieressä päällysvaippaan kääriytyneenä. Hän oli kuunnellut tarkkaavaisesti ihmisten keskusteluja. Hän kutsui tässä Markuksen välittämässä raamatunpaikassa Jeesusta kahdesti Daavidin Pojaksi. Tämä ilmaisee, että Bartimeus uskoo, että Jeesus oli luvattu Messias. Hän juuri on se, mihin pyhät kirjoitukset ovat osoittaneet ja sukupolvien toivo kohdistuu.

Toinen Jeesukseen kohdistettu puhuttelunimi oli ”rabbuuni”. Tämä sana ilmaisee Jeesuksen tehtävän olla opettajana, joka on erilainen kuin fariseukset ja saddukeukset. Jeesus on opettajanakin läheinen ja rakastava. Hän ymmärtää, mitä ihmisessä on. Hän ymmärtää, mitä kukin tarvitsee. Hän opettaa niin kuin oikein on. Hänen suussaan on Taivaallisen Isän sanoja.

Bartimeus toistaa kahdesti syvältä tulevan rukouksen ja pyynnön: ”Armahda minua”. Tämä on pyyntö, joka osoitetaan Jumalalle. Vain Hänellä on lupa armahtaa ihminen. Bartimeus oli syvällisesti omaksunut Jeesuksen, Messiaan, tehtävän Pelastajana ja Armahtajana.

Jeesus sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne”. Opetuslapset sanoivat Bartimeukselle: ”…hän kutsuu sinua”. Tässä lyhyessä kirjoituksessa toistuu kahdesti ilmoitus siitä, että Jeesus on henkilökohtaisesti kutsumassa luokseen. Henkilökohtainen kutsu ja kohtaaminen on aivan jotain muuta kuin etäältä asioiden kuuleminen. Se on enemmän kuin asioiden oikein ymmärtäminen. Ihmiselle ei ole mitään suurempaa kuin se, että hän saa kohdata Jumalan.

Jeesus puhutteli Bartimeusta ja sanoi: ”Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Tähän mennessä Bartimeus oli jo puhutellut Jeesusta sanoilla, jotka ilmaisevat uskoa Messiaaseen ja Armahtajaan. Hän on tunnustanut uskonsa Jeesukselle. Nyt Bartimeus tuo Jeesuksen eteen kipeimmän ongelmansa, näön menetyksen: ”…että saisin näköni jälleen.”

Juuri näin me saamme menetellä. Saamme tuoda kaikki asiamme Jeesuksen eteen. Vieläpä voimme tehdä sen turvallisesti, kuten tässä raamatunpaikassa myös sanottiin. ”Ole turvallisella mielellä.”

Jeesuksen vastaus kertoo, että hän näki Bartimeuksen uskon. Hän vastasi ensin hänen uskonsa ilmauksiin sanoen: ”Mene, uskosi on sinut pelastanut”. Bartimeuksen usko näki jo Vanhan testamentin kautta Messiaan ja Armahtajan. Me tiedämme jo täydellisemmin, miten Jeesuksen pelastusteko täyttyi. Jeesus kuoli ristinkuoleman tähtemme. Saamme syntimme anteeksi ja täyden puhdistuksen Hänen pyhässä sovintoveressään. On suurinta mitä voi ihmiselle tapahtua, kun Jeesus julistaa: ”Uskosi on sinut pelastanut.”

Kohta Bartimeus sai näkönsä ja seurasi Jeesusta tiellä. Alussa Bartimeus oli tien vieressä. Nyt hän kulki tiellä. Kristityt ovat aidosti tien kulkijoita. Jeesus itse on Tie ja Totuus ja Elämä. Tämä tie vie perille kirkkauteen.

_________

Mefiboset ja Bartimeus

Mefiboset oli Joonatanin poika. Bartimeus oli Timeuksen poika. Timeus tarkoittaa ”kunnioitettu, arvossapidetty”.

He olivat kuitenkin joutuneet syrjään arvostetusta suvustaan ja perinnöstään. He olivat molemmat vaurioituneet, vammautuneet. Myöskään Bartimeus ei ollut syntymästään saakka sokea. Jotain tämän kaltaista on käynyt ihmisen suvulle, meille kaikille. Olemme joutuneet irti elävän Jumalan yhteydestä.

Mefiboset oli kuullut kuningas Daavidista, mutta ei ollut häntä henkilökohtaisesti kohdannut. Bartimeus oli kuullut Daavidin sukuisesta Messiaasta, mutta ei ollut häntä kohdannut. Uskon, että Mefibosetille armahdus ja kutsu kuninkaan pöytään tulivat yllätyksenä. Bartimeus sen sijaan oli laittanut kaiken toivonsa Jeesuksen kohtaamiseen.

Kuitenkaan emme tiedä mitään Mefibosetin salaisesta ikävästä ja kaipuusta saada kohdata hänet, jota hänen oma isänsä oli rakastanut ja arvostanut. Ehkä hän salaa kaipasi kohdata hänet, joka oli osoittanut niin käsittämätöntä laupeutta hänen isoisälleen, kuningas Saulille.

Ihminen on kuin orpo ennen yhteyttä elävään Jumalaan. Hän on kuin sokea tai kuin nälkäinen ja janoinen ollessaan vailla kuninkaan pöydän anteja. Olennaista on varmasti se, että uskova saa aterioida ja vaeltaa Jeesuksen seurassa ja juurtua Häneen ja Jumalan sanaan.

________

Tärkeistä asioista on aina kerrottu eteenpäin

Luukkaan Evankelumin alku on puhutteleva. Luuk.1: 1-4: Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin nähneet ja olleet sanan palvelijoita,

niin olen minäkin tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmoja ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu.

Apostolit olivat Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen todistajia. Pietari sanoo ensimmäisessä helluntain jälkeisessä puheessaan, että Jeesuksessa Kristuksessa täyttyi se, minkä Jumala on ilmoittanut kaikkien profeettain suulla, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän. (Apt. 3: 18)

1 Piet. 2: 24-25:

joka ”itse kantoi meidän syntimme” ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ”haavainsa kautta te olette paratut”. Sillä te olitte ”eksyksissä niinkuin lampaat”, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.

Näemme miten apostoli Pietari liittää sanomansa useaan Vanhan testamentin kirjoitukseen. Kutsu parannuksen tekemiseen ja evankeliumin vastaanottamiseen on selkeä, rakkaudellinen ja lähelle tuleva.

Juuri sinulle kuuluu tämä sama kutsu.

Jeesuksen ristin sovitustyö tarjoaa armon, anteeksiannon synneistä. Vain tämän ilmaisen lahjan vastaanottaneella on yhteys Taivaalliseen Isään ja Pyhän Hengen osallisuus elämässä.

__________

Jälkipohdintaa

Liberaaliteologia ehkä riisuisi tuon kirjoitukseni kaikesta yliluonnollisesta. Samoin se ei useissa tapauksissa hyväksyisi Jeesuksen ristinkuoleman uhriluonnetta, vaan selittäisi sen ainoastaan rakkauden ilmaisuksi.

Äärikarismaattisuus taas korostaisi paranemisihmettä ja selittäisi myös ristinkuoleman tuovan parantumisen sille, joka ottaa sen riittävällä uskolla vastaan. Samoin yltäkylläisyys ja kuninkaan pöydässä ateriointi voitaisiin selittää ajallisen siunauksen omistamisena.

Itse tahdon painottaa sitä, että Vt:n kirjoitukset kävivät toteen Jeesuksessa. ”Voidellun” oli määrä kärsiä, ja kärsiä juuri verinen ristinkuolema. Hänen ansioillaan laupeus, armo ja yhteys taivaalliseen Isään astuvat voimaan. Tämä laupeus kohdistui viholliseen (Saul), rampaan ja sokeaan. Kun olemme vielä Jumalan vihollisia, tai emme itse pääse kulkemaan pois elämämme autiomaasta, tai emme näe taivaallisia, silloin Jumala rientää avuksemme. Kristus kuoli puolestamme oikeaan aikaan, ja Pyhä Henki kutsuu meitä elävän Jumalan yhteyteen, ja elämään Jumalan omina. Tärkein paraneminen tapahtuu jo Jumalan lapseksi ja Jeesuksen opetuslapseksi pääsemisessä, ja iankaikkisen elämän osallisuudessa.

Kuinka paljon merkitseekään se, mitä olemme kuulleet ja oppineet Jeesuksesta. Moni voi tulla uskoonkin kuin ”väärässä paikassa”. Pohjimmiltaan hän sydämessään kohtasi kuitenkin todellisen Jeesuksen, johon oli kiinnittänyt kaipuunsa ja toiveensa, ja josta hänelle oli opetettu kenties jo lapsena. Usein tunnemme Jeesuksen kuin kaukaa ennen varsinaista kohtaamista.

Ceta Lehtniemi

Lähteet:

Raamattu 1933/38

Heikki Palvan Raamattutietosanastosta tarkistettu ”Daavidin Poika”.

______________________________________________

3.

Kristilliset ryhmät ja niistä eroon joutumiset

Yksilö voi joutua eroon niin raittiimmasta kuin harhautuneestakin kristillisestä yhteisöstä tai pienpiiristä. Asia on melkeinpä selkeämpi, jos henkilö on itse jättänyt esim. mormonit tai jehovan todistajat, kuin jos on tapahtunut erottaminen tai muuten eroon joutuminen selkeästi kristillisestä yhteydestä. Uskontojen uhrien tuki UUT ry -niminen järjestö on havainnut suuren avuntarvitsijoiden joukon, ja pyrkii auttamaan mm. vertaistuen kautta. En ole itse tutustunut järjestöön lähemmin. Kirjoitukseni liittyy vain samaan aihepiiriin, ja on lähinnä pientä asioiden miettimistä. Tästä lienee suurin apu lähinnä itselleni ja kipuihini näillä alueilla. On selvää, että käsittelen aihetta nimenomaan hengelliseltä kannalta.

Kristillinen seurakunta voi mennä joissain kysymyksissä joko harhaan tai esimerkiksi sitoa yksilöä. Muutakin vaikeaa voi ilmetä, joskus jopa vain yhden tai kahden henkilön kautta. Vertaistuki esim. UUT ry:n kautta saattaa olla tällöinkin yhteydestä pois joutuvalle avuksi. Kuitenkin yksilöt ovat hyvin erilaiset taustoiltaan, ja niin ovat kristilliset yhteisötkin. Ehkä olisi myös muita tapoja edetä kuin asettuminen uhrin osaan. Ja onko tukea antavassa yhdistyksessä psykologisen osaamisen rinnalla mahdollisuus nousta vaikeuksista kristillisen uskon ja armon pohjalla? Toivon ja uskon, että olisi myös näin. Kuitenkin oman uskon tuputtaminen on luonnollisesti kielletty tällaisen tukiverkkoa tarjoavan yhdistyksen toiminnassa, eli hengellistä apuakin tarvitaan muualta.

Jumala voi varmaan käyttää monia erilaisia tapoja avun perille menemiseksi. Mikä tilanne onkaan, niin raitis kristillinen opetus olisi tärkeää. Kun ihminen juurtuu Kristukseen oikeassa merkityksessä, hän kypsyy myös tavassa käsitellä vaikeita kysymyksiä. Toisaalta meillä jokaisella on ajoittain kaikkea muuta kuin tasapainoista ja harkitsevaa reagointia. Kuuntelijaa ihan tunteidenkin purkamiseen tarvitaan. Tässä on joskus vertaistuki paikallaan. Uskon silti, ettei toisen ymmärtämiseen ja vakavasti ottamiseen tarvita edes juuri niitä samoja kokemuksia kuin toisella on. Todellinen kuuntelu on aina mahdollista, kun sille annetaan sen tarvitsema tila ja aika.

Oma näkemykseni on melko myönteinen Suomen perinteisestä helluntailaisuudesta ja vapaakirkollisuudesta. En ole kuulunut kumpaankaan, mutta tämä myönteinen kokemus on tullut lähinnä henkilökohtaisten kontaktien kautta vuosikymmenten aikana. Seurakunnat ovat nyt olleet vahvassa muutosliikkeessä, joka vie pois päin Kristuksen sovitustyön keskeisyydestä. Tämä on myös joidenkin ystävieni syvä huoli helluntailiikkeen piirissä. Valitettavasti armolahjojen ja merkkien ylikorostaminen ilman tervettä arviointia altistaa vikaan menevälle hengellisyydelle, siinä kuin väärä vallan käyttökin.

Henkilön vaikea kokemus jostain perinteisemmästäkin helluntaiseurakunnasta on kuitenkin täyttä totta hänelle itselleen. Ehkä ”henkikasteen” ja kielilläpuhumisen vaatimus oli tämä vaikea asia. Sitä pidettiin joissakin seurakunnissa Pyhällä Hengellä täyttymisen ehdottomana raamatullisena merkkinä. Kuitenkin olemme kaikki Jumalan omat saaneet Kristuksen Hengen sisimpäämme. Ei ole olemassa kahden tason kristittyjä.

Arvioisin, ettei nuorilla kristityillä ole sitä samaa pohjaa kristinuskon perusteista, mikä vanhemmilla usein on seurakuntataustoista riippumatta. Jotkut puhuvat jopa New Wine -sukupolvesta. Vapaissa suunnissa on usein pastorinakin tällainen nuori aikuinen. Toivon, että löytyisi niitä väyliä, mitä kautta uskon keskeisimmät asiat tavoittaisivat nämä Jumalalle rakkaat ihmiset. Voisin lisätä, että Kristuksen tulisi olla keskuksessa. Muu sitten palvelee tätä päämäärää ja lähimmäisen oikeaa huomioimista sekä seurakunnassa, että ihan yleisestikin.

Väläyksiä omista hengellisistä vaiheistani

Luterilainen kirkko oli vuosikymmenet hengellinen kotini. Kaipasin varmasti aina jotain enemmän ja läheisempää, mutta siellä oli rakastamani vanha hengellinen perintö ja lähimmät ihmiset. Oman isoäitini hengellinen tausta oli ruotsinkielisessä evankelisuudessa. C. O. Rosenius, Lina Sandell, Sändebudet -lehti löytyvät fammuni jäljiltä.

Mutta kirkko on muuttunut nyt todella niin vauhdilla, etten itse ole siihen enää surukseni voinut kuulua. Jonkinlainen lähtöäni edeltävä valomerkki minulle oli piispa John Shelby Spongin kutsuminen kirkkopäiville puhujaksi v.2003, sekä eräiden vaikutusvaltaisten henkilöiden avoimuus uushenkisyyteen nähden. Kirkon johdon taholla alkoi yhä enemmän näkyä ajatus siitä, että se voi pitää sisällään aivan kaikin tavoin ajattelevat ihmiset ja ryhmät rakentamassa kirkkoa mieleisekseen. Itse olen kokenut vaikeimpana ekumeenisen mystiikan ja meditatiivisuuden, joka menee lähelle yleisuskonnollisuutta ja myös uushenkisyyttä. Tämä on ehkä yksi vähittäinen tie uskontojen yhdistymiseksi ja maailmanrauhan tavoittelemiseksi. Varmaan tämä oli syy, miksi kirjoitin v. 2005 meditatiivisesta musiikista siten kuin kirjoitin, ja miksi esim. Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen retriittitarjonta suorastaan ahdistaa. Kyse on rauhallisista muutoksista, joista ei ulkoisesti löydy esim. karismaattisen liikkeen piirteitä, syvemmällä tarkastelulla saattaisi hyvinkin löytyä.

Iloitsen silti yhä siitä, että niin moni kokee luterilaisen kirkon omakseen ja voi kuulua siihen. Samoin itse pidän sitä yhä jossain mielessä hengellisenä kotinani. Löydän tästä perinnöstä arvokasta opetusta ja syvällisesti puhuttelevia virsiä. Hyvin mielelläni menen jumalanpalvelukseen pari kertaa vuodessa johonkin vanhaan kirkkoon. Yleensä tällöin on palvelemassa yksi pappi ainoastaan. Rukoillen etsin internetin kautta sopivaa tilaisuutta, ja luen myös kirkon ja paikkakunnan historiasta jotain. En koe Jumalan edessä toimivani väärin edes osallistuessani ehtoolliselle. Jotain kirkon lakia tai pykälää taidan kyllä näin toimiessani rikkoa.

Ehtoollisen vietto muodostui minulle jo 1965 kipeäksi asiaksi. Äitini kuoli heti päästessäni ripille sairastettuaan sitä ennen melko pitkään. Rippijuhlaan äiti ei voinut osallistua. Minulle rippikoulu oli siinä mielessä vaikea, kun se oli pelkkiä oppitunteja, ja en siis voinut puhua kenellekään äitini lähestyvästä kuolemasta. Ripille pääsy merkitsi minulle myös sitä, että tahdoin uskoa Jumalaan, niin kuin olin Katekismuksesta oppinut. Jätin elämäni taivaallisen Paimenen käsiin. Kun äitini kuolema luettiin kirkollisissa ilmoituksissa, olimme isän kanssa kirkossa ajan tavankin mukaisesti. Minulla oli siistit vaatteet, mutta valkoiset polvisukat. Olisin mennyt ehtoolliselle, mutta isä arveli, etten voi mennä polvet paljaina. Näin en siis osallistunut ehtoollisen viettoon.

Kelpaamattomuuden tunne on ollut myöhemminkin esteenä ehtoollisen vietolle. Nyt jo kysyn enemmän sitä, mitä hengellisesti kaipaan ja tarvitsen. Ajattelen myös sitä, mihin Raamattu kutsuu ja kehottaa. Jumalan edessä saa arvottomaksi ja vääräksi tunteva mennä ehtoolliselle. En anna sääntöjen tai ihmisten määrätä omaa hengellistä elämääni. Silti pyrin olemaan loukkaamatta muita, mutta se ei saa nousta enää kovin suureksi tekijäksi. Omalla hengellisellä jaksamisella ja hyvinvoinnilla on itselleni yhä tärkeämpi merkitys.

En siis pyri hävittämään hengellisiä juuriani. Ne ovat osa minua. Kyse on myös harrastuksistani ja oikeudestani olla se mitä olen. Jos nykyisen kirkon hengellinen linja pakottaa minut eroamaan kirkosta voidakseni hyvin, se ei saa silti erottaa minua siitä vanhasta arvokkaasta perinnöstä, joka yhä ravitsee uskoani. Tämä kirkko on ollut ja on yhä osa sukuni historiaa ja nykyistä elämää. Ja ajattelen myönteisesti tästä rikkaasta hengellisestä perinnöstä, mikä meille on lahjoitettuna. Sama koskee nyt myös vapaan suunnan yhteyksiäni. Siellä on ystäviä, ja he ovat valmiita yhteyteen kanssani ja palvelemaan tiedoillaan ja lahjoillaan, vaikka juuri nyt en voi olla itse rakentamassa seurakuntaa myöskään tuolla suunnalla. Minulla on tunne laajaan suomalaiseen seurakuntaan kuulumisesta, en ole yksinäinen, enkä myöskään ilman palvelutehtävää.

Armolahjat eivät ole syynä eroon joutumisiin, syy on ihmisessä

Äärikarismaattisuuden ja uuskarismaattisuuden tunkeutuminen sisään kaikkiin suuntiin ja kirkkokuntiin, on ollut erittäin suuri hajaannuksen aiheuttaja. Kyse on tällöin todella antautuneiden kristittyjen liikehdinnästä, jossa on jäänyt arviointi suorittamatta Raamatun pohjalta. Samoin kristinuskon opillinen pohja on olematon.

Hedelmä uudesta karismaattisuudesta on näkynyt mm. siinä, ettei opeteta juuri lainkaan Kristuksen sovitustyön merkityksestä. Kerrotaan ihmeistä, merkeistä ja armolahjoista. Hengen hedelmä voi syntyä vain todellisessa yhteydessä Kristukseen, koska on kyseessä Kristuksen työ ja Kristuksen Henki. Tämän ajan ahdistavuus lienee juuri siinä, että se pyrkii saamaan meidät pois Kristuksesta. Kokemuksellinen ’uusi viini’ ruokkii sielullisella tasolla, mutta ei juurruta Kristukseen.

Kun tulee erilaista lähtemistä ja liittymistä, niin on hyvä muistaa kysymys hengellisten asioiden syvyydestä ja herkkyydestä. Lähtö jostain ja uuteen liittyminen ei ole pieni asia. Se, että armolahjat jossain ilmenevät väärin, ei tarkoita sitä, etteivätkö ne toimisi myös oikein. Kun joudut jostain ulos, se ei merkitse sitä, että olisit joutunut Kristuksen hylkäämäksi.

Jumala lahjoittaa riittävästi aikaa toipumiselle ja asioiden selviämiselle. Hän voi rakkaudessaan kääntää pahankin hyväksi. Näin ei tarvitse takertua mihinkään uuteen sidosryhmään, eikä toisaalta tarvitse myöskään pelätä liikaa sidotuksi tulemista. On lupa olla hengellisesti toipilaana ja kasvua tarvitsevana erehtyvänä ihmisenä. Samoin saa antaa kylliksi aikaa väärästä luopumiseen ja vapautumiseen. Näin on ehkä annettu myös aivan erityinen aika löytää lepo Kristuksessa ja elää todeksi evankeliumin syvyyttä.

Tänä aikana moni on arka suhteessa armolahjoihin. Joku kyselee sitä, onko oma kielilläpuhuminen Pyhästä Hengestä. Useissa keskusteluissa mitätöidään koko lahjan aitous nykyaikana, ja se ei minusta tunnu hyvältä. Toinen taas kokee kenties alemmuutta, jos ei juuri tätä lahjaa omista. Jumala voi kyllä näissäkin kysymyksissä lohduttaa. Kristus on kuitenkin kaikkein tärkein, ja Hän on armolahjamme. Kielilläpuhuminen ei ole merkki Pyhällä Hengellä täyttymisestä, eikä se ole merkki mistään erityisen syvällisestä hengellisestä vaeltamisesta. Kyseessä on kuitenkin eräs todellinen armolahja, joita on hyvin paljon erilaisia. Tarvitsemme kipeästi armolahjoja voidaksemme palvella toisiamme, ja pysyäksemme puhtaassa Kristuksen evankeliumissa.

Jumalan johdatus ei jätä erilleen joutunutta

Aiheenani on eroon joutuminen hengellisestä yhteydestä. Voisiko tähän liittyä myös kysymys siitä missä hengessä tilaisuuksia pidettiin jätetyssä seurakunnassa, ja oliko siellä arvioimisen mahdollisuutta. Myös on kyse siitä, oliko kristillisen yhteisön jättäneellä voimia asettua keskusteluun vahvempien tai korkeammassa asemassa olevien kanssa. Ja viimein on kyse siitä, miten häneen suhtauduttiin, jos hän esitti eriävän näkemyksen. Ja sitten jossain vaiheessa on hyvä katsoa myös omaa ajattelua ja käytöstä hengellisestä näkökulmasta.

Kaiken tämän keskellä joudumme myös ajattelemaan Jumalan johdatuksen ihmeellisiä muotoja. Hän voi luoda uutta sielläkin, missä me näemme olevan liiallista vallankäyttöä, tai jotain hengellisesti väärää. Turvallisuus on siinä, että olemme Jumalalle otolliset Jeesuksen työn tähden, emmekä oman erehtymättömyytemme vuoksi. Oman viallisuutemme näkeminen, ja anteeksiannon tarpeemme tunteminen, ei tee meistä ihmisiä, jotka ovat kaikkialla vaatimassa itselleen oikeutta. Se tekee meistä vähitellen anteeksiantajia ja vääryyksien unohtajia. Olemmehan itse saaneet niin paljon anteeksi.

Joskus sillat rakentuvat uudelleen sinne, minkä luulimme olevan pysyvästi takana. Välillä löydämme uudet polut kulkea ja uudet yhteydet. Vain Jumalan aito evankeliumi pystyy tähän. Kun kuljemme rukoillen, saamme avun ja johdatuksen. Saatamme löytää Jumalan meille varaamat tehtävät ja palvelupaikan juuri sieltä, mihin luulimme joutuvamme ainoastaan hengellisten vaikeuksien vuoksi. Mutta Jumalan käsi ohjasikin ja varjeli meitä.

Sana “uskonnollinen” satuttaa ja jakaa kristittyjä

Jumala on lähettänyt väkevän eksytyksen (2 Tess. 2:11-12). Voimme sanoa sitä myös ’energiaeksytykseksi’ (energeian planes). Siinä vääristyy Pyhän Hengen merkitys ja toiminta. Samoin hengellinen arviointi käy hyvin vaikeaksi. Usein leimataan uskonnolliseksi henkilö, joka ei voi mennä mukaan tuohon uuteen ’hengen voimaan ja virtaan’. Tätä sanaa ’uskonnollinen’ käytettiin ’torontolaisuuden’ aikaan 1990-luvun puolivälissä, ja aivan samoin myös nyt.

Arvelen tuon sanan taustalla olevan saatanan oveluuden. Uskonnollisuus viittaa muotojumalisuuteen, ehkä siihenkin että tiedetään jotain teoriassa, mutta ei eletä todeksi. Kristitty kokee usein hengellistä köyhyyttä. Tähän tunteeseen ei löydy apua siitä, että armolahjat mahdollisesti ilmenevät monin tavoin elämässä. Ei siihen auta sekään, että joskus voi olla lähimmäiselle hengelliseksi avuksi. Näin moni joutuu lähtemään hyvin satutettuna sieltä, mihin on tullut voimakasta uutta karismaattisuutta.

Fariseusten uskonnollisuus oli tekojen uskontoa. Nyt leimaava sana ’uskonnollinen’, kohdistetaan joskus meille, jotka korostamme pelastusta Jeesuksen ristin työssä. Olen ajatellut sitäkin, voisimmeko uskaltaa kertoa arasti jotain siitä, mitä Jumala tekee meissä tai kauttamme. Se tuntuu täysin vieraalta ja jotenkin pelottavalta ajatukselta. Silti se, että kaipaamme aidosti olla Jumalan käytössä, anomme Häneltä viisautta, voimia ja lahjoja, on aivan totta. Emme ole uskonnollisia sanan negatiivisessa mielessä. Voisimme ehkä useammin ilmaista ääneen kiitollisuutemme Jumalan työtä kohtaan.

Ehkä jokin ymmärryksen ja kuulemisen silta voisi näinkin syntyä. Kuitenkin säilymme aina ansiottomina palvelijoina, koska kaikki aito ja todellinen tulee Herralta lahjana. Hän voi osoittaa meille myös kauniin tavan ilmentää uskoamme, kun sitä pyydämme. Jumalan armo ja hyvyys on niin äärettömän ihmeellinen asia elämässämme, että sen soisi löytävän myös ulospäin joitain ilmaisuja.

Itse uskon Jumalan mahdollisuuksiin myös hengellisesti vaikeina aikoina. Emme tiedä mikä meitä kulloinkin on viemässä oikeaan suuntaan. Ehkä tarvitsemme näitä tapahtumia ja tämän hetken kipuja jotain tulevaa varten. Tapahtukoon Jumalan tahto meissä ja etenkin minussa itsessäni. Hänen tiensä ovat usein käsittämättömät. Kuitenkin niissä on valtava huolehtiva rakkaus.

Ceta Lehtniemi

__________________________________

Tämä kortti liittyy kirjoitukseni tunnelmaan ja sisältöön. Sen tahtoisin ojentaa erityisesti niille ystävilleni, jotka olen syystä tai toisesta joutunut jättämään yhteydenpitoni ulkopuolelle. Olette minulle rakkaat ja Jumalalle vielä rakkaammat:

4. Kristillisten piirien peruskysymys -onko keskuksessa Kristus?

Laitan ihan spontaaneja ajatuksia kristillisistä ryhmistä ja piireistä. Itse tosiaan juuri elin tunteissani joitain tämän alueen asioita. Löytyykö minulta nyt sanoja, en tiedä. Kirjoitan joskus nopeasti kuin itselleni. Ajatusvyyhdit oikenevat näin hiljakseen.

Aloitan lainauksella vieraskirjasta:

Hyvin suoraan, jopa terävästi ja jyrkästi A. Valen-Sendstad kohdistaa katseen ihmisen mahdottomuuteen päästä omin avuin Jumalan yhteyteen. Suunta on vastakkainen, eli poispäin Jumalasta. Ja yhtä suoraan ja selkeästi hän kohdistaa katseen Jeesukseen Kristukseen, joka on tullut ihmiseksi,sovittanut syntimme, ja on ainoa tosi Jumala.

Nyt oma ajatukseni vielä: Tänä aikana sekoittuu usein uskonnollisuus terveeseen oppiin siitä, että usko on pelkästään Jumalan lahja. Kyselenkin, eikö kaiken sekavuuden joukossa kirkas evankeliumikin samennu, vaikka se esillä olisikin? Vai onko niin, että meidän tulee mennä kaiken sekavuuden keskelle viemään valoa, jotta sumu hälvenisi edes jonkun kohdalla? Jospa vielä olisi niitä, joiden kohdalla siemen putoaa hyvään maahan?

Jumala tekee yhä työtä, Kristus tekee yhä työtä, Hän etsii edelleen kadonneita ja eksyneitä.

Kyse on Aksel Valen-Sendstadin kirjasta Jäähyväiset uskonnolle. Aksel oli kasvanut kristillisessä kodissa ja ikään kuin varttunut seurakunnan sisällä. Kirja on todella hyvä, kun joudumme omalla kohdallamme käymään tällaista rajanvetoa.

Arvelen, että tässä Akselin tapauksessa hän oli suojassa monilta muilta sotkuilta sekä voimakkaasti kristillisen ympristön, että ajankohdan vuoksi. Suomeen tuli 1960-luvulla idän uskonnollisuus monissa muodoissaan. Syntyi uskonnollisuuden alue, johon sekoittui erilaisia rajatiedon asioita ja kristinuskoa. Samoin karismaattinen liikehdintä voimistui 1970-luvulla. Ekumeeninen liike on kasvanut vähitellen, ja sen eri osa-alueet ovat juurtuneet moniin seurakuntiin.

Olen ajatellut, että maailman sekavuuteen ei ole vaikeampi jakaa aidon evankeliumin tuntemusta kuin hengelliseen piiriin. Ehkä kyse ei aina olekaan oman uskomme aitoudesta ja tietomme syvyydestä, kun toimimme eri piireissä ja ryhmissä. Kyse saattaa olla myös vapaudestamme, miten pystymme ja jaksamme vastustaa voimia, mitkä eivät ole harmittomia.

Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” (Gal.4:3-6)Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal.5:1) Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. (Kol.2:8)

Jätän pois koko laajan alueen, jolloin olemme missä tahansa muualla kuin kristillisessä kokoontumisessa. Hengellisissä ryhmissä jokaisella on oma vaikutusmahdollisuutensa, mutta myös mahdollisuus tulla toisten vaikuttamaksi. Tämä ei vielä kerro onko kyse hyvästä hioutumisesta ja näköalojen avartumisesta, vai onko kyse muusta.

Tämä muu voisi olla ihan uupumista, jos hengelliset näkemykset poikkeavat liiaksi. Se voi olla myös kiusaantumista jonkun henkilön käytökseen tai johtamistapaan. Kyse voi olla myös hengellisten alkeisvoimien tai yleisuskonnollisuuden tai ”sielunvoimien” vaikutuksesta. Samoin piiriin tai ryhmään voi liittyä ihan henkivaltatasolla vaikeita asioita. Eli on syytä varoa sidotuksi tulemista.

Olen ollut itse hyvin monenlaisissa kristillisissä ryhmissä, ehkä lähes kaikenlaisissa. En tiedä pitäisikö sanoa ”valitettavasti” tai tulisiko olla kiitollinen tästäkin, koska kaikesta on sentään selvitty. Tällä hetkellä olen nostanut kirjoitustyöni, puhumiseni ja jaksamiseni sillä tavoin ykkösasiaksi, että en osallistu itselleni vaikeaksi kokemiini ryhmiin lainkaan. Ymmärrän myös heitä, joiden valinta on olla mukana ryhmissä tai liikkeissä, joissa on hankalia hengellisiä asioita. Ymmärrän myös erittäin hyvin niitä, joilla ikään kuin puuttuisi mahdollisuus valita.

Kuitenkin ehkä kannattaisi miettiä onko syytä olla mukana, jos kovin selvässä johtamisasemassa on henkilö, joka opettaa väärin tai on kiinni harhoissa tai tiukassa uskonnollisuudessa. Näin toimisin itse etenkin, jos puuttuu avoin ja asiallinen arviointi. Joskus jokin asia on häiritsemässä pinnan alla, ja sitä ei vaan voi ottaa esiin. Nuo tilanteet kuluttavat ja sitovat voimavaroja, ja ehkä ovat jopa hengellisessä mielessä vaarallisia.

Itse en välitä kuin ulkopuolelta käydä arvioimaan näitä ryhmiä, koska en voi sitä oikein kuitenkaan tehdä. Kukin toimii sen mukaan, miten ymmärtää Jumalan kutsun ja johdatuksen omalla kohdallaan ja juuri tässä hetkessä.

Tavattoman suuria kipuja näihin asioihin liittyy. Jumala neuvoo meitä onneksemme yksilöllisesti, vaikka toki Jumalan sanalla on pääpaino. Haluaisimme toimia hyvin ja oikein. Tahtoisimme jakaa niitä rikkauksia, mitä meille on avautunut sanan äärellä. Olemme Kristuksen ruumista ja mielellämme ”hoivaisimme heikkouskoista”. Kuulumme kuitenkin samaan Kristukseen silloinkin, kun vetäydymme sivuun jostain ryhmästä. Ei Kristus ole jaettu.

Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.(Ef.1:22-23)

Jumala lahjoittaa meille monia tapoja toimia hänen seurakunnassaan niin että koroitamme seurakunnan päätä, Kristusta. Ja taitomme lisääntyy ihmissuhteissa (edes hieman), samoin ymmärrämme Kristuksen sovitustyön syvyyttä vähitellen paremmin. Oma arvostuksemme muuttuu, ja emme vähitellen tahdokaan pitää keskuksessa muuta kuin Kristusta.

Ajatus hengellisestä vallasta

Kipeimpiä kysymyksiä on hengellinen vallankäyttö. Joskus on niin, että henkilöllä, kristityllä ystävällä, ei ole johtoasemaa, mutta hän sitoo muita itseensä tavallaan sekä hyvässä että pahassa mielessä. Tällainen ihminen on usein rakkaudellinen ja kaikin puolin hyvä. Voisi sanoa usein, ettei löydy mitään moitittavaa. Ja kuitenkin hengellinen valta asettuu liiaksi tällaiselle ihmiselle usein juuri rikkaan armolahjatoiminnan kautta. Vähitellen luotetaan sen sanaan, jolla toimii henkien erottamisen lahja, kielilläpuhuminen ja profetointi. On aivan luonnollistakin, että näin tapahtuu.

Joskus on silti hyvä palata olemaan kuin lapsi. Tässä asemassa on se hyvä puoli, että luottamus rakentuu yksin sanaan ja Kristuksen armoon. Tämä aika on niin vaativaa hengellisessä mielessä, että on ehkä rakkauden mukaista ajatella Jumalan toimivan eri ihmisten kohdalla eri tavoin. Meitä ”lapsia” on eri ikäisiä ja hyvin erilaisia. On toista kunnioittavaa, kun jää luottamaan siihen, että Hyvän Paimenen ääni tulee itse kullekin henkilökohtaiseksi. Joskus tämä kallein ja rakkain ääni voi hukkua myös seurakunnan sisällä, sen ihmissuhteissa ja jopa aitojen armolahjojen käytön keskellä.

Tärkeimmän pitäminen tärkeimpänä olisi tärkeintä. Kristuksessa on kaikki.

Loppuun vielä sananen

Tärkeää omasta mielestäni olisi huolehtia tavallisista arjen asioista ja ihmissuhteista. Jos on vierellä joku, jonka kanssa saa aloittaa päivän yhteisellä lyhyellä rukouksella, niin se on suurta lahjaa. Ei kaikkea voi koskaan ymmärtää. Siksi on vain kuljettava eteenpäin käsi Isän kädessä.

Kun on hyvässä kunnossa, jaksaa myös paremmin ottaa vastaan arvostelua, se häipyy johonkin pois, kun se on tehnyt tehtävänsä. Väsynyt ja sairas jää pyörittelemään saamaansa arvostelua jopa niin, että kokee kaatuvansa sen alle. Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet (Jes.35:3). Tuo jae nousi nyt mieleeni. Nyt on paljon niitä, meitä, joilla on murhe niin paljosta särkymisestä, ettemme huomaa miten Jumala tahtoisi meidän jo katsovan yhdessä eteenpäin. Saamme rohkaista toisiamme, koska Kristus ei meitä hylkää eikä jätä.

Ceta Lehtniemi

 

 

Paluu sivulle yleinen eli julkaistaviin artikkeleihin

2 vastausta artikkeliin ”Hengellisiä kirjoituksiani

  1. Antti

    Seurakunta tuntuu olevan keskeinen elementti uudessa testamentissa. Seurakunnassa emme ole vain vastaanottamassa vaan myös antamassa muille ja rakentamassa seurakuntaa. Minusta tärkeä rukousaihe olisi, että Jumala itse osoittaisi meille seurakunnan, johon Hän haluaa että kuuluisimme ja jota olisimme rakentamassa ’elävänä kivenä’. Omaan kotiseurakuntaan on myös helpompi kutsua ihmisiä.

    Vastaa
    1. cetalena Artikkelin kirjoittaja

      Hei Antti! Kiitos sinulle, kun tuot esiin tämän tärkeän näkökulman. Asia on myös minun mielessäni ja rukouksissani.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *