Painamalla Ctrl+End pääset alas viimeiseen kirjoitukseen.
17.12.2013 Ceta
Odottelen edelleen tietoja ylläpidolta sivuston uusiutumisesta. Laitoin tämän tilapäisen pikkusivuston nyt aikani kuluksi. Oikeastaan käyn läpi vanhoja valokuviani. Tähän innosti sähköinen kirjeenvaihtoni erään ystäväni kassa. Näytin tältä loppuvuodesta 1950, olisinko noin 9kk ikäinen.
Yhä useammin mietin sitä, mitähän vielä ehdin, ja mikä olisi tärkeää. Osaan käsitellä kuvia ja tietokonetta ja kirjoittaa. Pitäisiköhän tallettaa jotain tuleville polville?
Vai etsinkö vielä itselleni uusia elämyksiä ja kokemuksia maailman eri kolkista tai muuten? Järjestänkö tapaamisia sukulaisten ja ystävien kanssa? Kirjoitanko hengellisiä eväitä ja myös varoituksia vielä ylös? Vieläkö puhun jossain? Miten huolehdin kunnostani?
Minulle loppuvuosi on aina erityinen. Nyt kävelylenkille!
______________________________
19.12. Ceta
Arvio on aina tarpeellista, mutta eräänlainen väärästä uskonnollisesta hengestä lähtevä raivoaminen ei ole enää oikein. Toisaalta ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”. Olen oppinut aina jotain, kun pääsen vaikeistakin tilanteista yli. Ne kestävät kuitenkin vain hetken.
Nyt sitten sain aivan ihanaa vastapainoa, kun eräs ystäväni laittoi aamulla viestin, missä näkyi Jumalan ihmeellistä apua arjessa. Meillä on todella niin huolehtiva Isä Jeesuksen tähden, että olemme hyvässä turvassa ja hoidossa. Kun luulemme olevamme umpikujassa, saammekin ajatuksen, jota toteuttaen päivä täyttyykin valolla ja ilolla.
Muuten elämä on tavallista arkea. Siihenhän kuuluvat kotityöt ja kävelylenkit, sekä erinäisten asioiden seuranta tietokoneella. Toki siihen kuuluu yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin. Ja hiukan mietin myös seuraavaa puhettani Turun Kristus-päivässä 1.2.2014. Usein jokin tällainen tehtävä määrää jo omien hiljentymishetkieni sisältöäkin. Rukoilen nimittäin, että Jumala olisi Henkensä kautta läsnä ja apuna kaikessa.
20.12.2013 Ceta
Kirjoitin Espoon Seurakuntasanomien New Age -kirjoituksesta eräälle foorumille ja näille kotisivuilleni.
Tänään joudun miettimään jälleen kerran, missä harhoista ja New Age -asioista voisi keskustella ihan asiatasolla. Varhainen kristinusko kävi keskustelua harhoista. Gnostilaisuutta vastaan kirjoitettiin jo Raamattuun mukaan tulleissa kirjeissäkin, esim. Johanneksen kirjeissä. Myöhemmin syntyi usein johtajansa mukaan nimitettyjä ryhmittymiä, joiden uskon käsitykset poikkesivat varhaisen seurakunnan tai kirkon opista, alettiin puhua lahkoista. Nämä sitten joko erosivat tai erotettiin yhteydestä, tai yksittäiset henkilöt muuttivat näkemyksiään liittyen takaisin varhaiseen seurakuntaan tai kirkkoon.
Nykyisin kukin kirkkokunta määrittelee oman oppinsa tarkasti, ja juuri siitä poikkeava on mennyt harhaan. Löydämme näin ollen Katolisen kirkon harhaopit, Luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissaan määrittelemät harhaopit jne. Tällöin harhaopiksi tulee tarkoista juuri oman kirkkokunnan määrittelemistä säännöistä poikkeaminen. Kaikesta tästä huolimatta on päädytty ekumenian ja ykseyden harjoittamiseen.
Kukaan ei tunnu huomaavan, että kaikkien kirkkokuntien ja seurakuntien sisään soluttautuu todellisia harhaoppeja. Kirkot pyrkivät jopa tarjoamaan kirkolliseen viittaan naamioituja harhoja ”etsijöille”, ja vapaissa suunnissa on myös ovet levällään hyvin monenlaisille ihmistä korottaville harhoille. Nykyaikana ainoa todella kaikkien tuomitsema asia on se, että joku uskaltaa kirjoittaa esimerkiksi New Agesta, islamista tai idän uskonnollisuudesta arvioiden niitä kristinuskon näkökulmasta. Minä uskallan.
21.12.2013 Ceta
Eilen oli jotenkin raskas olo, tuntui pahalta, väsytti. Kirjoitin tuon eilisen kirjoituksen nettisivuilleni, ja sitten kirjoitin myös paperille kaikenlaista. Rypistin paperin roskiin, tahdoin vain purkaa tunteeni. Olen kiukkuinen siitä, ettei minua kuulla. Ihan tosi kiukkuinen. Minulla on tärkeää asiaa, mutta ei mahdollisuutta jakaa sitä eteenpäin niille, jotka voisivat jotain tehdä.
Nukuin yön hyvin. Aamulla heräsin virkeänä ja elämäniloisena. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tahdon pestä saunan ja vessat tänään, ja somistaa kotia. Väsymys ja apeus olivat kuin pois pyyhkäistyt. Ehkä puolestani rukoiltiin, kenties. Tai oli vaan niin tarpeellista puhkua ulos tuntoja sekä julkisesti että myös roskapaperille.
Oikeastaan laitoin siivouksen jälkeen ikkunaan joulumarkkinoilta ostamani vanerityön, kauniin siron kielokoristeen. Sitä on hyvä katsella myös joulun jälkeen. Otan siitä jossain vaiheessa valokuvan sivuilleni. Samassa ikkunassa on ylempänä kaunis kuultokudos.
23.12.2013 Ceta
On tunne, että jokin uupumuksen vaihe on väistynyt. Viimein löytyy lepoa myös omista ajatuksistakin. On aatonaatto, melko siisti koti, ja jonkinlainen tavaroidenkin järjestely on alullaan. Joku on sanonut, että pitäisi muuttaa aina välillä. Ajattelen pikemminkin, että laatikot, kaapit ja kellarit voisi käydä läpi muutaman vuoden välein ilman muuttoakin. Löytyy muuten mielenkiintoista tavaraa, sellaistakin mitä ei muista omistavansakaan. Samoin tulee tunne, ettei ehkä tarvitse ostaa juuri muuta kuin ruokaa -ja printtiin mustetta ja paperia. Ja tietenkin kukkia ja keväällä taimia ja siemeniä on ostettava!
Hyvää Joulua!
29.12.2013 Ceta
On tullut matkustettua joulun jälkeen eri puolilla Suomea sukua ja ystäviä tapaamassa. Kyllä on ihanaa tämä elämä, kun voi olla aito oma itsensä toisten samalla tavoin aitojen ihmisten parissa. Kenenkään ei tarvitse näytellä eikä teeskennellä mitään, eikä olla jotenkin parempia.
Junassa otin esille Helsingin Kristus-päivän luentorunkoni. Se ei avautunut Turkua ajatellen. Kuitenkin tänään aamulla mielessäni oli selkeänä: Saamme keskittyä Kristukseen. Tuosta siis alan valmistella vähitellen puhettani Turun Kristus-päiville 1.2.2014. Ehkä tuo lyhyt lause sopii itselleni teemaksi vuodelle 2014, myös muodossa ”Saan keskittyä Kristukseen”. Minun ei tarvitse olla nykyaikainen, vaan saan olla uskossani reilusti vanhanaikainen.
Sen tuntee, jos on hienokseltaan siirrytty siihen, mikä lähtee ihmisestä. On ilo ja etuoikeus, kun tietää saavansa valmistella puhetta keskittyen siihen, mitä meille on lahjoitettu Kristuksessa. Myös naisena on näin kaikkein helpoin puhua. Saa olla vapaasti oma itsensä, arkinen ja oman ikäisensä nainen. Ei tarvitse ajatella mitään muuta kuin, että pyrkii Jumalan ja Raamatun sanan edessä löytämään oikeat asiat ja sanat. Ne yleensä auttavat sitten juuri arjessa eteenpäin.
10.1.2014
Laitan muutaman sanan tänne nyt kun sivustoni on auki. Tilasin uudistuneet sivut samasta osoitteesta. Otin myös materiaalin siirtopaketin. Silti voin sitten ajallaan vähitellen järjestellä. On kuitenkin ollut varsin suuri työ kaiken tämän nykyisenkin rakentelussa. On sellainen tunne kuin muutto olisi peruuntunut ja tyydyn pieneen järjestelyyn ja siivoukseen.
Nyt menen kuntosalille. Ehdin olla siellä tunnin ennen senioriryhmiä, kun menen heti kahdeksan jälkeen aamulla. Muuten vain puuhaan kotona korttien ja puheäänitteiden parissa.
11.1.2014
On kyllä ihanaa olla eläkkeellä ja todeta yhä uudelleen se, ettei tarvitse jaksaa yhtään enempää mitä oikeasti jaksaa. On sellainen olo, että vasta aivan viime vuosina olen ajoittain voinut ja osannut elää näin. On se ihmeellistä!
13.1.2014
Huomaan saavani materiaalia Turun Kristus-päivän puheeseeni nuorilta ystäviltäni. On mielenkiintoista nähdä kuinka puheeni aiheet tuodaan toisten toimesta eteeni. Ja kuitenkin ne ovat juuri sitä mitä olen ajatellut. Samoin itse esille ottamani raamatunjakeet sopivat yhteen näiden ystävieni lähettämien ajatusten kanssa. Jumala vahvistaa näin omaa uskoani.
18.1.2014
Nainen joutuu varmaan aina miettimään omaa asemaansa miesten rinnalla. Minäkin vielä eläkeiässä ajattelen, että minulla on vain joitain sivutehtäviä, pieniä ja vähemmän tärkeitä askareita. Ajattelen, että miehet osaavat hoitaa kaikki hengelliset tehtävät liittyen sielunhoitoon ja opettamiseen. Vetäydyn sivummalle herkästi, en loukkaantuneena vaan jotenkin vaistomaisesti. Kokemukseni myös kehottaa näin toimimaan.
Kuitenkin juuri nykymaailmassa nuoret miehet ja naiset kaipaavat mielestäni iäkkäämpien naisten mukanaoloa hengellisessä työssä. Nyt vasta jotenkin suoristan kehoni ja ryhdistän olemukseni. Jumala on antanut minulle lahjoja käyttöä varten ja halua rohkaista nuorta polvea. En ole vähempi naisena. Tahdon olla arkievankelista ja arkiopettaja, jokin tällainen on kutsuni.
05.02.2014
Heräsin aamulla vasta, mikä on aivan ihana asia. Kuitenkin heräsin painajaismaiseen uneen. Uni oli seuraava. Tiesin, että olin jo tehnyt elämäntyöni hammaslääkärinä. Kuitenkin minulta vaadittiin kaikissa aineissa loppututkintoa. Etsin kaapeista ja komeroista oikeita englanninkielisiä oppikirjoja. Samoin löysin sieltä kasoittain kipsimalleja. Unessa oli opettajia ja opiskelukavereita, joilta yritin myös kysellä mitä pitäisi tehdä. Kellään ei ollut aikaa tai halua neuvoa.
Seuraavassa vaiheessa olinkin jo lähes puolihereillä, jossain horroksessa. Ajattelin, että masennus varmaan vei muististani jotain opiskeluaikana, mutta nyt hiukan vanhanahan kaikki tasaantuu, kuka muistaa mitäkin. Kuulin viereltäni: Hyvää syntymäpäivää! Menisimmekö aamukahville! Ihanaa, en olekaan mikään valehammaslääkäri, vaan eläkeläinen, eikä ole mitään kiirettä mihinkään.
Mistä unet tulevatkaan? Nyt tämä uni tuli kyllä jostain vaatimuksista, mitä myös kristityille asetetaan. Sanotaan, että pelastut armosta, mutta… Sen jälkeen tuodaankin jo iso nippu asioita. Joku tuo juutalaiset juhlat, toinen seurakunnan auktoriteetin ja armolahjat, kolmas vaatimuksen heprean tai kreikan kielen osaamisesta. Ja nyt saan jälleen kerran heittää nuo vaatimukset pois ja kelvata yksin Kristuksen työn varassa. Minun ei tarvitse edes ryhtyä opiskelemaan ollakseni jotain, vaan saan kulkea ennalta valmistetuissa teoissa, levossa ja omana itsenäni. Huh, mikä helpotus!
26.2.2014
Ajatella, nyt se on ollut totta jo monta päivää! Minulla on uudistuneet kotisivut. Ensimmäinen silmäykseni oli lähinnä pelästys, kun katsoin tietokoneelleni aamulla 18.2. Hui, onpa hirveän näköiset sivut! Meni pieni hetki ja laitoin haluamani taustasävyn ja oman saaristomaiseman palkkiin. Tietysti valitsin sävyt niin, että siniset ja oranssi toimivat valikoitten ja vimpainten kanssa ja siinä värimaailmassa mitä en voi muuttaa. Tuon jälkeen saatoinkin mennä suihkuun ja aamukahville.
Olin tuona päivänä jo parin tunnin päästä matkalla Hämeeseen. En siis ainakaan tietoisesti jäänyt pohtimaan sivustoani, mutta jäi tunne, että kyllä tästä hyvä tulee. Muutaman päivän päästä sitten vasta paneuduin sisältöön, saanko haluamani esille ja miten. Kun oikean laidan vimpainten arvoitus ratkesi, niin tiesin, että tällä pohjalla jatkan.
Huomasin vain jälleen, että ensin minussa herää esteetikko, sitten ”insinööri” ja sitten ehkä kirjoittaja. Olin todella innostunut kokeilemaan sitä ja tätä. Ja olin vähintään yhtä innoissani ja huvittunut, kun törmäsin jälleen liutaan uusia sanoja, joita en ollut koskaan nähnyt missään. Ja taas saan tuollaisten pienten ”hakasten” avulla tehdä hyperlinkkejä!
On tämä kyllä mukavaa, kun saa ”puhista” tietokoneella. Sanoin joskus v. 2000: ”Ja minä en sitten ikinä hanki tietokonetta kotiini!” Toisaalta olen saanut aina apua koneen hankintaan, eli en ole ihan ”itse” hankkinutkaan konetta. Tämä on nyt kolmas kotitietokoneeni. En tiennyt v.2000 miten kamalan ihanaa tämä on!
9.3.2014
Joskus tulee niin suunnattoman epävarma ja osaamaton olo. Silloin on hyvä muistaa, että olemme tomua. Samoin minua lohduttavat Jeesuksen sanat: ”te olette alhaalta, minä olen ylhäältä”. Miksi siis saan lohdun siitä, että Raamattu vakuuttaa minun olevan alhaalta löytyvä tomuhiukkanen tai siitä muovattu saviastia?
Ajattelen jotenkin näin asiaa. Minulta ei voi edellyttää jotain erinomaista osaamista tai jaksamista. Mikään ei lopultakaan voi olla minun varassani. Voin erehtyä ja olla väärässä, mutta silloinkin minulla on mahdollisuus ja lupa uskoa, että kaikkivaltias hyvä Jumala kääntää asiat oikein päin. Hän varjelee, ohjaa ja oikaisee. Hän armahtaa Kristuksen ristin työn tähden. Hän ei armahda sen vuoksi, että sentään olen pyrkinyt hyvään tai päässyt lähelle oikeaa. Jumala armahtaa itsensä tähden, oman pyhyytensä ja rakkautensa vuoksi ”tomuhiukkasta”, jonka Hän on ottanut huomaansa.
17.3.2014
Olen kotiutunut Kuopiosta Kristus-päiviltä. Luennot olivat hyvät. Aamuisin kuljin luonnossa ottaen valokuvia. En tahdo jaksaa kokonaisia päiviä keskittyen yksinomaan hengellisiin asioihin, mutta näin tehden jaksoin hienosti. Kaikki Evankeliumin opintoyhdistyksen tuotteet ovat nyt hyvin tilausluetteloissa, siitäkin iloitsin kovin.
Yritin ja onnistuinkin sulkemaan pois muut asiat kokousten aikana. Kotimatkalla aloin purkaa postia ja kävin myös kotisivuillani tavallisena kirjoittajana, koska en toistaiseksi pidä mukana salasanaani. Luulen, että se oli hyvä. Korjasin yhden vanhentuneen tekstin esirukouksista. Muille on varmaan ihan selvä asia, että lopussa kysytään vuosilukua. Ensimmäinen kommentointikirjoitukseni meni harakoille, kun en edes nähnyt kohtaa ye@r. Olikohan se edes noin? Ja nähtyäni tuon meni tovi ennen kuin varovasti kokeilin vuosilukua. Eli on hyvä käydä omilla kotisivuilla ilman kirjautumistakin.
Mukava on olla taas kotona. Oikein hyvältä tuntuu.
24.3.2014
Joitain päiviä sitten näin jälleen unen. Huomautan heti alkuun, ettei unen tarvitse merkitä mitään, vaikka se on hengellinen. Kuvastaahan se aina myös jotain mitä liikkuu alitajunnassa, ihmisen omassa mielessä. Kuitenkin olen välillä saanut selviä sanoja tai raamatunpaikkoja aamuyöllä, havahtunut hetkeksi ja kirjoittanut ylös. On aina myös mahdollista, että joku aamuyön yllättävä sana tai kuva tai uni antaa jotain hengellistä ymmärrystä.
Uneni: Silmieni edessä oli tyhjä huone, kaikki oli kuin harmaata, väritöntä, halpaa ja elotonta. Otin digikamerallani kuvan tiloista, ja kohta katsoin hämmästyneenä kameran nestekidenäyttöä. Siihen oli tullut kuva Jeesuksesta ristillä, siinä oli ainakin ruskeaa väriä. Aivan sama toistui toisen kerran. Kolmannella kerralla tarkkailin huonetta, ja huomasin siellä tuoleja ja pöytiä, en ihmisiä. Ainoastaan siivoja pyyhki viimeisiä pölyjä ja poistui.
Kun otin kolmannen kerran kuvan tyhjästä sisätilasta, arvelin sitä ravintolaksi tai kenties ruokalaksi, odotustilaksi tms. Ehkä olikin juuri tarkoitus nähdä nuo tilat varsin epäselvinä. Mitään kirkkoa tai seurakuntasalia ne eivät muistuttaneet lainkaan. Kolmannen kerran kameran nestekidenäytölle tuli sama kuva Jeesuksesta ristillä.
Ajattelin ensin nousta kirjoittamaan uneni ylös. Pyysinkin sen sijaan, että muistan unen aamulla, jos sillä on merkitystä. Tällä kertaa sainkin nukahdettua uudelleen. Uneni oli jotenkin niin yksinkertaisen tyylikäs.
25.3.2014
Muutama viikko sitten näin eräässä rukoustilanteessa kuvan. Toinen henkilö rukoili minun puolestani. Nyt minusta alkaa tuntua siltä, että sen voi jakaa. Parille henkilölle olen jo maininnutkin tästä.
Koin, että Jumala itse raivaa auran tavoin esteitä tavalliselta ristin sanomalta. Roina lenteli kuin 1950-luvun lumiauran heittämänä. Risti seurasi auraa ja oli karkea puinen risti. Ehkä on ihan hyvä, että tällaistakin laitan välillä esille rohkaisuksi.
13.4.2014
Olen laittanut esille artikkeleihin kuin alustukseksi itselleni Richard Rohrin ja Olli Valtosen kirjojen arviot. Kirjoitin ne luullakseni noin v.2007. Ne ovat olleet esillä Kristityn Foorumilla ja v. 2009 kirjoittamassani sähköisessä kirjassa liitteinä.
Kopioin tuolta kommenteista omat sanani : ”Minulla on kyllä taustalla tarve pohtia tiettyjä ajatuskokonaisuuksia. Kun ihmiskäsitys on oikea ja pelastus yksin Kristuksen ristin työssä, niin voi vapaammin kirjoittaa ja puhua pelastustapahtuman reaalisena kokemisesta. Paavalikin mainitsi 164 kertaa käsitteen ’olla Kristuksessa’.
Luen Lutheria, Eino Sormusta, Eetu Rissasta ja Olavi Tarvaista ja KR 1933/38. Näistä löydän itselleni tärkeää puhetta lähellä olevasta Kristuksesta. Ehkä juuri nyt, kun kävin kuukausia läheisen vanhuksen vierellä sairaalassa, näen juuri naisena tämän kaltaisen sanoman puutteen.
En oikein tiedä mistä on tullut varovaisuus opettaa näillä alueilla. Ehkä se johtuu juuri oikean ihmiskäsityksen hämärtymisestä, ja pelosta että sekoitamme ihmisyyden ja jumaluuden toisiinsa.
Ihmiskäsitystä sivuten aion lukea hieman feministiteologiaa. En voi olla kiinnittämättä huomiotani, että uuskarismaattisuudessa, hiljaisuuden liikkeen teologiassa ja feministiteologiassa on hämärtynyt juuri käsitys syntiinlankeemuksen syvyydestä ja käsitys ihmisestä. Oikeastaan myös luonnontieteelliset ja historialliset faktat hävitetään ja tehdään kaikesta suhteellista, kokemuksellista ja epämääräistä. Raamatun totuutta katsotaan ihmisestä käsin. Tätä voisi ehkä nimittää Iisebelin hengeksi.
Naisena tahdon tunkeutua alueille, johon entisaikojen Luther-tutkijat aivan luonnollisella tavalla päätyivät. He kirjoittivat ja toteuttivat sanaa arkeen Kristuksen työ keskiössä. Näin alkoi kristillinen diakonia ja lähetys kukoistaa.”
Tuo on itselleni jonkinlainen muistilista samalla. On ihan mielenkiintoista palata myös omiin vanhoihin kirjoituksiin. Silti minulla on koko ajan tunne siitä, etten tule ymmärretyksi. Mutta ei kai sillä ole väliä. Riittääpä minulla mietittävää ja askarreltavaa. Harkitsen myös sitä miten ehkä arkistoin nämä sivuni, jos joku muu jossain tilanteessa pohtisi samoja kysymyksiä.
13.4.2014 henkilökohtaista
Vuonna 1965 toukokuun lopussa pääsin ripille Nokian kirkossa. Äitini oli silloin niin sairas, ettei hän päässyt tilaisuuteen kirkkoon. Naapurimme, Kaarion Leena, auttoi minua rippipuvun ja mm. kenkien löytämisessä Tampereelta (kengät olivat Palmrootin), Asuimme tuolloin Nokian Linnavuoressa. Eli olin rippitilaisuudessa jo ilman äitiä. Äitini kuollessa Nokian sairaalassa 3.6. olin yksin kotona.
Pidin rippipukuni myös hautajaispukuna, valkoinen kaunis leninki, ja siihen sitten valkoiset sukat tai polvisukat ja rippikengät. Muistan hautajaisista vain auroraperhosen, koiraan. Se lensi vieressämme, kun kuljimme kirkolta hautausmaalle. Muisti on erikoinen, jotain se muistaa ja niin paljon unohtaa.
Kun kirkossa luettiin äitini kuolinilmoitus, olimme isäni kanssa kirkossa jumalanpalveluksessa. Olisin tahtonut osallistua ehtoolliselle. Pukuni oli mielestäni sama kuin ripille päästessäni ja äitini haudatessani. Minulla oli valkoiset polvisukat ja puhdas valkoinen leninki. Isäni arveli, ettei ole sopivaa osallistua ehtoolliselle polvisukissa. Jäin penkkiini siis tottelevaisena. Olinko ollut kokosukissa päästessäni ripille, sitä en muista. Nuo täysimittaiset sukat olivat kuitenkin kesällä aika hankalia, niihin kuului myös eräänlainen sukkia ylhäällä pitävä liivi, josta en pitänyt lainkaan. Sukkahousuista emme tuolloin tienneet mitään.
Nyt tänä talvena olin maaliskuussa, ja jo joulun alusviikosta lähtien, todella usein Nokian sairaalassa. Sain viettää siellä seurakunnan naispuolisen papin ja erittäin rakkaan vanhuksen kanssa ehtoollista. Sain jopa avustaa itse ehtoollisen vietossa tukien vanhusta istuma-asentoon ja kastamalla leivän viiniin. Valmistelin ehtoollisen vieton vetämällä verhon eteen naapurivuoteen suunnalla, ja asettelemalla sairaalatarjottimen hyvään asentoon potilaalle. Kukaan ei kysynyt meidän kolmen naisen kelvollisuutta tämän pyhän aterian nauttimiseen. Emme ehkä olisikaan olleet kelvolliset kirkkokäsikirjojen tai tunnustuskirjojen mukaan, minä varsinkaan syystä minkä itse tiedän. En lähtenyt kysymään kelvollisuuttani ihmisiltä. Mielestäni on kyse suuremmista asioista.
Seuraavalla kerralla nähdessäni saman papin sairaalassa, lahjoitin Nokian seurakunnalle kirjani ”Ole minulle armollinen”. Sainhan sentään itsekin Nokian seurakunnalta v. 1965 rakkaan ensimmäisen Raamattuni.
14.4.2014
Jollakin tavoin pala palalta murtuvat pois vanhat pelot ja rasitteet, toivoakseni on näin. En usko, että Jumala on tarkoittanut asioita kovin mutkikkaiksi. Jeesuskin kehotti tulemaan lasten kaltaisiksi. Ehkä tarvitsisimme vilpittömyyttä ja yksinkertaisuutta enemmän aikuisten maailmaan.
En varmaan koskaan pääse täysin eroon peloistani, mitä aiheuttavat nuo jossain piilossa olevat käsittämättömät säännöt. Juuri kirkolliseen elämään tai kristillisiin järjestöihin ne liittyvät jollakin tavoin voimakkaammin kuin muuhun elämään. Miten yksinkertaista voisikaan olla seurakunnan kokoontuminen yhteen. Se voisi olla iloa, rauhaa ja jakamista. Se voisi olla sitä.
Tiedän, että arkuuteni on myös kotini perintöä. Isäni uskalsi käydä ehtoollisella vasta ollessaan uusissa naimisissa tämän minulle niin äärettömän rakkaan ihmisen kanssa, jonka viimeisten viikkojen tukena olin.
Mark. 14:3: Ja kun hän oli Betaniassa, pitalisen Simonin asunnossa, tuli hänen aterialla ollessaan nainen, mukanaan alabasteripullo täynnä oikeata, kallista nardusvoidetta. Hän rikkoi alabasteripullon ja vuodatti voiteen hänen päähänsä…. Jae 9: Totisesti minä sanon teille: missä ikinä kaikessa maailmassa evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä tämä teki, on mainittava hänen muistoksensa (KR1938). Uudempi käännös sanoo saman asian näin: Totisesti: kaikkialla maailmassa, missä ikinä evankeliumin sanoma julistetaan, tullaan muistamaan tämä nainen ja kertomaan, mitä hän teki.
Minusta tuntuu siltä, että tämä nainen on kyllä täysin unohdettu. Kyseessä on todennäköisesti Maria, Lasaruksen sisar. Maria oli nähnyt veljensä sairastumisen ja kuoleman. Kolmen päivän jälkeen Jeesus oli herättänyt Lasaruksen kuolleista. Mikä valtava ilo ja ihmetys olikaan ollut tämä hetki. Ehkä siinä olivat käärinliinat Lasaruksen ympärillä, ehkä Maria oli valmistanut veljensä hautaan.
Tuo edellä oleva on tietysti vain asioiden arvailua. Nyt spitaalin sairastaneen Simonin talossa oli kuitenkin Jeesus miesten keskellä. Siellä oli tavallaan kuin kokous ja ruokailuhetki. Maria tiesi tai vaistosi Jeesuksen lähestyvän kuoleman. Hän oli kuunnellut Jeesusta hänen jalkojensa juuressa. Jeesus oli Betaniassa; nyt olisi mahdollisuus hyvästellä hänet ja osoittaa vielä kerran ylenpalttista kiitollisuutta ja rakkautta.
Marian käytös oli täysin epäsopivaa, vastoin tapoja ja sääntöjä. Se herätti närkästystä. Jumala katsoo kuitenkin juuri sydämeen. Evankeliumi on ilosanoma. Se ei voi olla ilman tunnetta. Meidät on sovitettu, synnit on annettu anteeksi, on rauha Jumalan kanssa. Jumala valitsi uhriksi oman Poikansa, meitä ei tuomita vaan armahdetaan. Sen vuoksi olen ajatellut, että voin itse nyt muistaa Mariaa ja hänen tuhlailevaa rakkauttaan Jeesusta kohtaan.
Nainen, joka vuodatti kalliin voiteen särkien arvokkaan alabasteriastian, ei ajatellut taloudellisesti eikä ehkä edes muistanut sääntöjä ja pykäliä. Hänessä oli myös eräällä tavalla lapsen kaltaisuutta ja välittömyyttä. Miten raskaasti hän olisikaan pahoittanut mielensä, jos Jeesus ei olisi häntä puolustanut ja jopa korostanut tämän rakkaudenteon arvoa. Jotain tämän kaltaista rohkeutta ja syvää tunnetta saisi mielestäni liittää myös evankeliumin julistukseen, mutta aidosti tietenkin. Se on jotain mitä ei voi kirjata pykäliin. Rukoilen itselleni tämän kaltaista kokemisen armoa.
—
27.4.2014
Olen välillä ajatellut sitä miten pieni näkökulmani on. Vaikka lukisin ja tutkisin asioita, niin tämä seikka ei juurikaan korjaannu. Huomaan yhä vain sen, että ajatukseni pyörivät pienissä ympyröissä.
Välillä on jopa niin, että lukeminen ja maailman hädän hienokseltaan tajuaminen vie vain etsimään kuin suojaa -ei jaksakaan paneutua, ei rukoilla, ei antaa. Itselläni kuva toimii usein toisin. Se on lohdullisempi ja inhimillisempi kuin teksti. Siinä tulee lähelleni ihminen, yksilö, hyvin kaukaa. Ymmärrän: Hän on osana Kristuksen ruumiissa. Hän on rakas Jumalalle kuten minäkin.
Laittamiani kuvia olen katsellut rakkaudella. Otin kuvat julkaisusta ”BREV från den lidande kyrkan, Martyrkyrkans vänner r.f 2/2014 Meitä on paljon, jotka ristimme kätemme. Moni eri puolilla maapalloamme elävä ihminen rakastaa Raamattua ja saa siitä lohtua.
26.5.2014 Videoita
Olen koko aamun harjoitellut videoiden leikkaamista ja tallettamista eri muodoissaan. Huomaan, etten voi laittaa esille kuin muutaman videon kerrallaan. Tila on rajoitettu. Kauris- ja hirvivideoita jouduin lyhentämään melkoisesti. Väsyn myös aivan hurjasti opetellessani uutta. Olen tehnyt eläinvideoiden lisäksi myös hengellisiä puhevideoita, joissa on ihana maisema silmien edessä. Tämä taitaa olla tämän kesän pääasiallinen innostukseni aihe.
Videoiden lisäksi olen innostunut mökillä rantojen siistimisestä ja pengertämisestä. Nyt kylmien vesien aikana olen ollut myllertämässä rantavesissä päivittäin 1-3 tuntia. Kaivan kaislaa juurineen ylös, sekä nostan kiviä pengerrykseen. Samoin pengersin mereen laskevaa ojaa ja siirsin istutuksia penkereille. Toiselle reunalle laitoin varpuja, toiselle kaihonkukkaa, mukulaleinikkiä, esikoita, lumipisaroita ja mansikoita. Pidän ulkona rehkimisestä enemmän kuin kuntosalista.
27.5.2014
Aika on kulunut. Kun mietin mihin päivät ovat kuluneet, niin mitään suurempaa ei nouse mieleeni. Siitä iloitsen, että voin kokea viimein jotain tasapainoa ja varmuutta – myös erityisesti naisena.
Saan puhua Laukaan Kristus-juhlassa jälleen. Nyt aiheeni on lähtenyt elämään hyvissä ajoin, ja näin saan iloita itsekin tunteesta, että Isä on tässä mukana. En ole itse tyrkyttämässä itseäni jonnekin, mihin en kuulu. Laukaan aiheeni elää nyt muodossa: ”Tunnetko sinä minutkin, Jeesus?” Tänään herättyäni mieleeni nousi lähes valmis jäsentely. En voi oikein itsekään selittää sitä, miten tämä tapahtuu.
Minulle on tärkeää se, että voin keskustella ihmisten kanssa, ja sitten jäsennellä aiheita eteenpäin ottaen rinnalle Raamatun sanaa. Samoin tähän yhdistyy väistämättä aina jotain ajankohtaista huolen aihetta. Nyt olen kyllä ollut huolissani yliluonnollisuuden ja ihmeiden korostamisesta ja David Herzogin vierailusta. Koen kiitollisuutta siitä, että saan palvella myös puhujana. Saan puhua, rukoilla ja pitää esillä Raamatun sanaa.
Itse näen, että puheeni on sijoitettu kuin siirtymäkohtaan. On alkamassa iltatilaisuus musiikin, rukouksen ja hiljentymisen muodossa. Kun huomioin oman arkuuteni ja hauraan jaksamiseni, niin koen iloa tästä huomaavaisuudesta.
9.6.2014
Kävin juuri vielä lukemassa läpi viimeisen kirjoitukseni David Herzogista. Paria lausettakin muokkasin. Tuo kirja ”Kirkkauden salaisuudet paljastetaan” nostaa niin monenlaisia ajatuksia, että tila loppuu niiden käsittelyltä.
Ajattelin myös miksi laitoin kirjan ”Cormormitas Christi-ajatus Lutherin teologiassa” omiin kirjallisuusviitteisiini. Parin viime vuoden aikana olen lukenut useasti tuota kirjaa. Siinä nousee olennaisiksi asioiksi se, että Jumala on kaiken lähtökohtana, Pyhän Hengen vaikutus on ensin, sitten omat mielemme liikkeet, vastauksemme ja tekomme. Ja kuitenkin kirja käsittelee juuri Kristuksen osallisuutta elämässämme. Kristuksen kaltaisuus ei siis missään tarkoita meidän suoritustamme, vaan elävän Jumalan lohdutusta ja tekoa meissä. Pyhityskin on osana arjen elämäämme syntien anteeksisaamisessa. Kaikki huomio on Kristuksessa ja hänen kauttaan toki muussakin, myös lähimmäisissämme. Kirja ei painu meihin itseemme eikä tekoihimme missään vaiheessa, vaikka kirjoittaakin näistä myös. Kirja ei ole helppo luettava.
Kirja käyttää eri sanoja kuin minä -tiedän sen. Kuitenkin poimittuna sieltä vaikka vaan pätkiä omaan arkeeni, sen sisällöstä suodattuu jotain arvokasta. Kun kirjoitan jotain itsellenikin vaikeaa arviota, luen jotain sellaista kirjaa, josta vaistoan löytäväni jonkin hengellisen johtoajatuksen. Samoin tarkkailen luontoa lepäillen. Nautin myös ruumiillisesta työstä.
Herzogin kirja-arvion johtoajatukseksi nousi ihmislähtöisyys, ihmisen muotoinen uskonto. Kyllä toki meissä ja uskossamme on aina ihmisen muotoa enemmän kuin Kristuksen muotoa. Elämme vajavaisuudessa. Joskus on sitten toisin. Kunpa Kristus tuntisi minutkin. Tunnethan sinä minutkin, Jeesus Kristus?
11.6.2014
Tänään olen ollut hyvin erilaisissa askareissa. Aivan viimeksi tosin valmistin haukiaterian. Sitä ennen hoidin kesäkurpitsoja maallani. Laitoin siemenestä niitä kasvamaan jo varhain suoraan maalle. Jätin kasvamaan kaksi keltaisen kesäkurpitsan tainta, ja vain yhden vihreän kesäkurpitsan taimen. Ne ovat vahvoja ja niile riittää hyvää multaa.
Tietokoneelleni tulin tarkistuskäynnille. Puhelimella ei avautunut kotisivuni kaikki osiot niin kuin olisi pitänyt. Kyse oli kenttäongelmista. Mietin kuitenkin sitä, että olen jotenkin muuttunut viimeisen vuoden aikana. Nettimaailman koen toisin. En enää halua tutkia monia linkkejä. En tahdo niitä edes viljellä täällä kotisivuillani ilman perusteita.
Kun osaan karsia turhat kesäkurpitsat pois ja hoitaa niitä harvoja taimia, miksi en osaisi karsia internetin ”rikkaruohoja” ja minulle vähempiarvoisia kirjoituksia pois. Voin keskittyä juuri siihen asiaan, minkä koen ajankohtaiseksi ja juuri minulle annetuksi, ja juuri siihen hetkeen kuuluvaksi. Tietokone unohtuu, puhelinkin välillä. Ja silti minä uskon, että tilaa ja aikaa riittää sille mihin pitääkin, ehkä paremmin juuri näin.
Tänään istuin rantapenkillä ja katselin kellukkaa kukkineen. Katsoin miten auringon valo vaikutti kukkasiin ja heijasteisiin meren pinnassa. Meren vihreys korostui valon suunnan vuoksi. Rantamännyt heijastuivat veteen sävyttäen sitä. Taivaan sinisyys antaa toisessa hetkessä omat värivivahteensa. Internetin maailma ei mahdu tähän. Tuohon aamupäivän hetkeen ei mahtunut muuta kuin ajattomuus, valo ja värisävyt. Kuitenkin siinä oli Jumala läsnä, ja rukouksen Henki.
12.6.2014
Tein jo jonkin aikaa sitten rungon ajatellen Laukaan Kristus-juhlan puhettani. Ilmoitin otsakkeeksi ”Tunnetko sinä minutkin, Jeesus?”
Melkein samoihin aikoihin mieleeni nousi puheeseen jäsentely:
1. Arvottomuuden tunne. Hylkäämisen kipu. Suru menetyksistä. Miten saamme avun ja luottamuksen sanasta, ja miten rohkaisemme toinen toistamme?
2. Elämän lyhyyden kokemus. Mitä ehdin, mitä arvostan? Sanan näkökulma tärkeimpään.
3. Ansiottoman palvelijan kipu evankeliumin eteenpäin viemisessä. Omasta voimasta riisuutumisen vaikeus. Lohtu sanasta.
4. Tunnetko sinä minutkin, Jeesus? Tunnethan sinä minutkin. Perille pääsyn kaipaus, epäilykset, ahdistus. Lepo yksin Jeesuksen Kristuksen työssä, hänen varassaan, häntä lähellä.
En ole kovin aktiivisesti ajatellut puhettani. Se on jossain taustalla, kun olen ihmisten kanssa ja keskustelen. Opiskelen tavallaan aihepiiriä. On myös selvää, että juuri David Herzogin kirjan lukeminen ja arvostelu veivät kysymykseen siitä, kenet Jeesus sanoo tuntevansa, kenelle hän sanoo: ”Mene pois, en tunne sinua.” Näistä asioista löytyy yllättävän paljon Raamatusta. Vaikuttaa siltä, että löytyy mimenomaan lohdun sanoja sille, joka ei koe olevansa yhtään mitään.
15.6.2014
Kalalokin poikanen etsii suojaa
Minua liikutti pieni lokinpoikanen. Se ei ollut syntynyt meren kallioluodolle, vaan metsälammen rannalle. Nyt Luojan sille antama suojaväritys ei ”toiminut”. Joko se tai ympäristö on hiukan outo. Yritin valokuvata sen melko kaukaa. Pelkäsin säikyttäväni sitä, tai olen jotenkin tottunut välttämään häiritsemästä pieniä luontokappaleita liikaa.
Jos tuo pieni avuton lintu olisi ajatellut ihmisen tavoin ja psalmien kielellä, olisivatkohan sanat olleet nämä:
Varjele minua niinkuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan. (Ps. 17:8)
Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa. Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse. (Ps. 57:2)
Miten usein me tunnemmekaan itsemme oudoiksi, tai me pelkäämme jotain tunnistamatonta vaaraa. Saamme turvautua aina Jumalaan. Kaikki on niin kuin pitääkin. Kaikki on hyvin silloin, kun me ja murheemme tai pelkomme on kaikkivaltiaan ja armollisen Jumalan käsissä. Saamme elää Kristukseen kätkettyinä myös tämän päivän matkan.
24.6.2014
Päiväkirjoja ulkopöydällä
Päiväkirjoja on yksitoista. Ne on kirjoitettu noin viiden vuoden aikana. Olen repinyt pois sivuja, joissa oli liikaa syyllisyyttä ja asioiden pyörittelyä. Olen myös poiminut erilleen tuolta runojani, ja myös muokannut niitä hieman. Olisi hyvä käydä läpi kirjat ikäänkuin viimeisen kerran ja sitten polttaa pois.
Nykyisin ei ole samanlaista tarvetta kirjoittaa päiväkirjaa tuntojen purkamiseksi itselle tai Jumalalle. Päiväkirjan salaisuus lienee siinä, ettei se ota mitään kantaa, ei opeta, eikä se kauhistele. Se ei korjaa kirjoitusvirheitä, eikä se myöskään huolestu. Jonkun matkakertomuksen voisin kenties vieläkin tehdä, mutta en koe tarvetta juuri muuhun. Tämähän ”Puuhailujani, tuntojani” ei ole sentään päiväkirja. Ja voinhan vuodattaa rukouksessa sydämeni murheet elävälle Jumalalle päivittäin, ja jopa toisten huolia ja kipuja.
Onkohan kukaan tutkinut päiväkirjojen kirjoittamista, tai jopa väitellyt aiheesta?
Ps. Sain ystävältä pyynnön: ”Älä polta päiväkirjojasi, ne ovat sinulle itsellesi arvokkaita.” Mietin hetken ja kirjoitin: ”Saatat olla oikeassa. Voin ajatella, että valmistaudun kaiken aikaa elämään enkä kuolemaan. Ei tarvitse ajatella mitä muut ajattelevat, jos lukevat niitä. Vuosia voi olla paljon edessä, vuosikymmeniäkin, ja ainakin arvokkaita päiviä.”
On muuten erikoista katsoa tuota päiväkirjapinoa. Siellä on keskellä yksi kirja, joka tuoksuu miedosti jollekin parfyymille. Tuo tuoksu oli toki kirjassa jo ostohetkellä, mutta siitä tuli ”tuoksupäiväkirja”. Siinä on erityisen paljon rukousta ja Jumalalle vuodatettua hätää. Itse sitä häpeäisin, mutta Jumala käsittää miten asia on.
”Elämän kirja” on tärkein kirja, ja Karitsa tuntee sieltä jokaisen. Tämän kirjan luovuttamisen yhteydessä puhutaan rukouksista kuin suitsukkeista. Jumalalle vuodatettu hätä on rukousta siinä kuin kiitoskin. ”Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, … ” (Ilm.5:8)
29.6.2014
Joh. 13: 33. Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette minua etsimään, ja niinkuin sanoin juutalaisille: ’Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla’, niin minä sanon nyt myös teille. 34. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. 35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”
Nämä ovat Jeesuksen sanat ehtoollisen asettamisen jälkeen ja ennen kiinniottoa, jota seurasi ristinkuolema. Tässä Jeesus oli vielä omiensa keskellä näkyvällä tavalla. Myös nyt hän on keskellämme, mutta näkymättömästi. Tähän liittyy sitä, minkä uskosta osatonkin voisi ymmärtää rakkaudeksi. ”Kaikki tuntevat” meidät Jeesukseen liitetyiksi, hänen opetuslapsikseen, – tuntevatkohan?
Olen ollut paljon näiden jakeiden edessä. Tarvitsisin kuin ylimääräisen annoksen rakkautta arvioidessani erilaisia hengellisen elämän alueita. Pelkään, ettei minulla ole rakkautta juuri lainkaan. Tällaisia ovat tuntemukseni, kun arvostelen ja arvioin. Jään ikään kuin hyvin heikoille, epävarmuuteenkin.
Jumalan armon täytyy olla suunnaton meitä hänen omiaan kohtaan. Uskon Jumalan armoon kohdallani. Näin jaksan myös tänään, Kristukseen turvaten.
2.7.2014
Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina.” Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.(Room.8:35-39)
Tässä Paavali puhuu muodossa ”meidät”. Olemme yhtä Kristuksessa. Tähän sopisi mielestäni huonosti sana ”minut”. Olemme osana Kristuksen ruumista, olemme Hänen omiaan, Hänen kutsumiaan, Hänessä. ”Näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut” , siis Kristuksen kautta ainoastaan. Rakkauteen toisiamme kohtaan kuuluu osallisuus toisen ahdinkoon ja esirukous.
Sitten lueteltiin: enkelit , henkivallat, nykyiset ja tulevaiset, voimat, korkeus ja syvyys. Tähän liittyy haluni arvostella niiden henkilöiden sanomaa, jotka puhuvat enkeleistä ja henkivalloista siten, että näihin voi joutua sidoksiin. Tuon kaltainen eksytys voi viedä pois uskon perustalta, Kristuksen työstä puolestamme. Koen osallistuvani näin Kristuksen ruumiin heikoimpien jäsenten ahdinkoon. Jeesus kehottaa omiaan valvomaan ja rukoilemaan.
Samoin moni murehtii nykyisistä ja tulevista asioista. Tahtoisin rohkaista luottamaan hyvän Jumalan huolenpitoon. Mitä on myöskään korkeus tai syvyys verrattuna Jumalan armoon ja iankaikkiseen toivoon, kun turvaudumme Kristuksen ansioon.
Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.(1Tim.1:5) Kun Jeesus itse kehottaa meitä rakastamaan toisiamme, niin silloin olemme myös tämän Paavalin Timoteukselle kirjoittaman tekstin edessä. Kyllä tämä johtaa rukoukseen ja turvautumaan armoon yhä uudelleen. Se vie myös kiitollisuuteen, kun omasta puolestani rukoillaan ja minua oikaistaan siinä missä kirjoitan väärin. Kuitenkaan en luovu siitä paikasta, minkä koen saaneeni Jumalalta. Ymmärrän vuosien saatossa yhä enemmän myös sitä, että kiusaaja on syyttäjä. Tällöin pakenen Kristuksen turviin, ja jätän kaiken pohdinnan. Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
3.7.2014
Olin jonkin aikaa rantapenkillä istumassa. Katsoin miten aallot löivät kalliota vasten. Muistelin raamatunpaikkoja kalliosta, lujasta Kristus-kalliosta. Kaikki on huojuvaa ja horjuvaa, aaltoilevaa ja humisevaa tuulisella rannalla. Vain kallio on ja kestää.
Kun tulin sisälle, ajattelin ensin etsiä kalliokohtia, mutta mieleeni tulikin toinen jae. Se oli tämä: Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet (Jes.35:3). Ajattelin monia ystäviäni, jotka soittavat tai laittavat viestejä. Tahdon omalla tavallani osoittaa heille kalliota – Kristusta. Kun voisinkin rohkaista kestävyyteen ja katsomaan Kristukseen.
Sitten etsin Uudesta Testamentista kohdan, missä viitataan juuri Jes.35:3:een. Hebr.12: …juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, 2. silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. …11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut. 12. Sentähden: ”Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne”; 13. ja: ”tehkää polut suoriksi jaloillenne”, ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.
Olemme jokainen kuin ontuvia ja kompuroivia, eri tavoin syntiä tekeviä, kiukuttelevia ja pahoja. Elämän vastoinkäymisissä ja tuulissa jäsenemme ovat välillä hervonneet ja rauenneet. Olemme joskus myös itseemme täysin pettyneet. Kilvoittelu on usein juuri sitä, että nostamme yhä uudelleen päämme ja katsomme uskomme alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen. Samalla saamme uuden voiman jäseniimme. Osaisinpa arkisella tavallani vaikuttaa edes hiukkasen sitä, ”ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi”.
Niin, me saamme myös tänään ja juuri nyt nostaa katseemme kaiken horjuvan ja rauenneen yläpuolelle -saamme katsoa Jeesukseen Kristukseen. Hän on kalliomme, joka on ja kestää. Syntimme on sovitettu, ja paha on voitettu. Kristuksessa on turvamme.
15.7.2014 Vain maallikon, naisen, eläkeläisen ajatuksia
Tahdon kuin korottaa itseäni sanoilla ”vain”, ”maallikko”, ”nainen”, ”eläkeläinen”. Me eletään sellaista aikaa, että mielestäni yhä enemmän ihmisiä jaotellaan, ja nostetaan korokkeelle, tai alennetaan eri perustein.
Minulla on kyllä myös toisenlainen peruste aloittaa näin. Olen huomannut, että etenkin nuoret teologimiehet lukevat Raamattua ja keskustelevat siitä internetissä unohtaen, että me ”ymmärtämättömät” myös luemme kaikkea tätä ”vääntöä”, jossa kisailun aiheena on Raamatun oikea tulkinta. Älkää käsittäkö minua nyt niin, ettenkö arvostaisi Raamatun tutkimista ja Jumalan sanaa. Tämä aika tuo vain niin suunnattoman paljon ristiriitaista materiaalia näkyville. Jokainen aihe laajenee ja laajenee yhä ja loputtomiin.
Tavallaan teologinen valinta voisi olla myös se, että asettuu hetkeksi vähäisen ja rikkinäisen ihmisen rinnalle. Nyt keskustelu velloo siinä mitä on olla nainen tai mies perheessä, seurakunnassa tai yhteiskunnassa. Keskustelun sävyksi tulee väistämättä moraalisuus, syyttäminen, puolustelu, ja myös Jumalan hylkäämisen mahdollisuuden nostaminen esille. Sitähän on jo se, että sanotaan toisen nousevan itse Kaikkivaltiasta vastaan.
Mielestäni hengellistä valtaa käytetään väärin, jos siihen liittyy piilotettukin viittaus Jumalan hylkäämisen mahdollisuudesta ihmisen ominaisuuden, sukupuolen, sairauden, ymmärtämättömyyden, rikkinäisyyden tai vaikkapa työntekoon kykenemättömyyden vuoksi. Kun puhutaan synnistä tai Raamatun oikeasta tulkinnasta, niin tämä olisi omasta mielestäni hyvä huomioida.
Kyllä synnistä saa varoittaa ja käydä keskustelua mistä kysymyksestä tahansa, mutta evankeliumin näkökulman tulisi olla ylinnä. Se, että unohdamme hetkeksikin Kristuksen työn arvon, voi jo nostaa sielunvihollisen kautta jonkin väkivaltaisen purkauksen ja juosteen Kristuksen omien välille.
Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa. Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät. Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.” Vaan ”jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room. 12:9-21)
20.7.2014 Jumalan kasvojen edessä vai Jumalaa lähellä, läsnäolossa?
Kun uusi käännös eli 1992 Kirkkoraamattu ilmestyi, luin sitä jonkin verran. Joissain psalmeissa oli helppoutta ja runollisuutta, mistä pidin. Huomasin kuitenkin hiljakseen mm. sellaisen seikan, että vuoden 1933 käännöksessä oli käytetty runsaammin ilmausta ”Jumalan kasvojen edessä” kuin uudemmassa käännöksessä.
Joku vuosi sitten luin internetistä kielitieteellisen väitöskirjan aiheesta. Luin tutkimuksen mielenkiinnolla, vaikka se oli hyvin laaja, 100-200s., en nyt muista. Tuolloin kävin vielä itse läpi melko huolellisesti Vanhan Testamentin kohdat, joissa oli joko ”kasvot” tai ”käsivarsi”. Pidin yhden raamattutunninkin aiheesta. Ilmoitin, että tämä jää ainoaksi tästä teemasta.
On selvä, että puhun osaksi omista mielleyhtymistä, mutta myös ihan uskonnon käsitteiden muuttumisestakin ajassamme. Minulle on merkinnyt hyvin paljon ajatus elämisestä Jumalan kasvojen edessä. Tämä kertoo jo Jumalan persoonallisesta olemuksesta. Oman lapsuutemme olemme kasvaneet kasvojen yhteydessä vanhempiimme, persoonallisessa vuorovaikutuksessa. Jumalan lapseus on elinikäistä. Siinä tämä vuorovaikutus ja Jumalan kasvojen edessä eläminen on jatkuvaa.
Ps.16: 10. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. 11. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti. (KR1933/38)
Ps. 16: 10. Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan. 11. Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni. (KR1992)
Noissa edellä olevissa jakeissa on minulle huima ero käännöksissä. Tuo on niitä ensimmäisiä kohtia Vanhassa Testamentissa, missä huomasin niin ihanan iankaikkisen elämän lupauksen. Minulle ajatus siitä, että saan olla iankaikkisesti elävän Jumalan kasvojen edessä ja Hänen oikeassa kädessään, on tavaton.
Oikea käsi tai käsivarsi viittaa omassa ajattelussani myös jo Kristukseen. Kristuksen tulee olla Jumalan oikea käsivarsi ja Hänelle kuuluu paikka Isän oikealla puolella. Sitä paitsi ajatus läsnäolostakin ymmärretään usein kokemuksena. Minulle Jumalan kasvojen edessä eläminen on merkinnyt sitä, että saan turvata kaikessa elävään ja persoonalliseen Jumalaan, Isään.
Ps.139:7: Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?(1933)
Ps.139:7: Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?(1992)
Vuonna 1992 ihastuin ensin psalmin 139 uuteen käännökseen. ”Minä olen ihme, suuri ihme”, tämä ja jokin muu kohta riemastuttivat minua. Löysin runollisuutta ja kielellistä kauneutta. On vaikea löytää nyt oikeita sanoja jälleen. Tunsin jonkin siirtymän yleisuskonnollisuuteen tässäkin, kuten laajemminkin koskien uutta käännöstä. Nämä ovat pienen pieniä vivahteita – ymmärrän sen hyvin. Silti tuo edellä oleva kohta voisi kertoa jollekin uushenkisyyteen tottuneelle, että jumaluus ulottuu kaikkialle. Tahdon itse ajatella, että olen aina ja kaikkialla saman persoonallisen Jumalan kasvojen edessä. Olen Jumalan Hengen johdatuksessa ja opastuksessa.
Ps. 89:14: Sinulla on käsivarsi voimaa täynnä, väkevä on sinun kätesi, korotettu sinun oikea kätesi. 15. Vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä. (1933)
Ps. 89:14: Käsivartesi on voimaa täynnä, kätesi on voittoisa ja väkevä. 15. Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perusta, armo ja uskollisuus ovat sinun palvelijasi. (1992)
Jälleen moni sanoisi, ettei tuossa ole mitään eroa. Itselleni jälleen on. Minulle merkitsee tuo ”korotettu on sinun oikea kätesi” viittausta Jeesukseen Kristukseen. Sen vuoksi olen kokenut jatkon yksikkömuodon luonnollisena, eli ”vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus”. Koen tuon ja jatko-osan ”armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä” edelleen viittauksena Kristukseen. Uudessa käännösessä en näe tätä yhteyttä.
Kun olen oman kotikoneeni ja muistiinpanojeni äärellä, toivon voivani kirjoittaa näistä asioista artikkelin. Nyt tämä on kuumassa vinttihuoneessa nopeasti koottu kirjoitus näistä teemoista. Näitä mietteitä minulla nyt nousi tänä iltana itsellenikin vähän yllätykseksi.
21.7.2014 Paimenen ääni
Joh.10:
14. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, 15. niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
27. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. 28. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. 29. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
Nämä ovat olleet minulle rakkaat jakeet vuosikymmenten ajan. Koen, että pääsin varhain sielujen Paimenen ja Kaitsijan hoivaan, vaikka en ymmärtänyt oikein mitään ”uskovaisen” elämästä. Kirkossa käynnit rajoittuivat oppikoulun avajaispäiviin 11v. ja 12v. ikäisenä, ja hautajaisiin. Jännitin kirkossa oloa ja ehkä myös koulun alkua aivan hirveästi. Vatsani tuli kipeäksi, ja isommat kantoivat minut kultatuolissa pois kirkosta aloittamaan koulupäivää. Kirkkoherra vaikutti joltain erityisen pelottavalta jo nimensä tähden, ja kovan äänensä vuoksi. Häntä oli ilmeisesti syytä pelätä pienen tytön, joka ei ollut eläessään puhunut sanaakaan tuollaisen kirkon herran kanssa.
Kun Jumala on päättänyt kirkastaa lapselleen Paimen-kasvonsa, niin se vaan tapahtuu. Se toteutuu kaikesta huolimatta. On se niin ihmeellistä. Sielujemme Paimen, joka on antanut henkensä puolestamme sanoo jo Hesekielin luvussa 34 näin: Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on. (jakeet 15 ja 16) Tuossa on kuvausta oikeasta kaitsemisesta. Tähänhän ei kukaan ihminen yllä. Ei myöskään tarvitse kenenkään yltää.
Minulle on ollut suuri merkitys sillä, että lapsuuteni sijoittui 1950-luvulle. Kun arkkipiispan sanaa kuultiin esimerkiksi radiosta, niin lapsikin ymmärsi, että nyt kuunnellaan eikä metelöidä. Silloin oli tavattoman tärkeä saada tietoa siitä, miten kirkko ja sen ylin paimen ilmaisee arvovallallaan kantansa eri kysymyksiin. Tämä antoi turvallisuuden tunnetta jo pienelle lapselle. Ehkä tällä on ollut hyvinkin suuri merkitys.
Joskus pysähdyn ihmettelemään Jumalan käsittämätöntä hyvyyttä minua kohtaan. Tänään heräillessäni mielessäni olivat sanat: valkeus, kirkkaus ja kunnia. Nämä sanat toivat ihanalla tavalla mieleeni Jumalan jo ennen kuin olin päässyt hereillekään. Sana ”valkeus” on yksi niistä useimmille harmittomista sanoista, jotka on muistaakseni poistettu 1992 käännöksestä. En olisi voinut kokea samaa pyhän Jumalan kasvojen edessä oloa, jos tajuntaani tullut ensimmäinen sana olisi ollut ”valo”. Tiedän, että nuo seuraavat sanat ”kirkkaus” ja ”kunnia” olisivat jääneet pois. Sielujemme Paimen hoitaa meitä yksilöllisesti ja niinkuin oikein on. Näin on hyvä.
22.7.2014 Jumalassa ei ole pimeyttä
Tänään 04.30 heräsin mielessäni lause: Jumalassa ei ole mitään pimeyttä. Kirjoitin muutaman sanan puhelimeeni, ja jatkoin sitten nukkumista.
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.(Joh.3:18,19)
Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.(1Joh.1:5)
”Ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta.” Raamattu puhuu pimeyden käsitteillä joskus myös ahdistuksesta ja kärsimyksestä, mutta nyt ei ole kyse siitä. Voisi sanoa, että on kyse ihmisen valheellisuudesta ja itsekkyydestä, peritystä syntisairaudesta.
Jumalassa ei ole mitään pimeyttä. Ja juuri tähän liitän mielessäni sanat: valkeus, kirkkaus, kunnia. Jumala tuli ihmisen kaikkeen pimeyteen hyvin konkreettisesti Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on yhtä Isän kanssa. Hän on valkeus.
Ristinkuoleman yhteydessä puhutaan, että Jeesus korotettiin ja kirkastettiin. Siinä on kuin Jumalan alennustien ja rakkauden huippu. Se on kirkkauden korkein taso. Siinä on vastakohta ihmisen pimeyteen ja pimeyden rakastamiseen suurimmillaan. Siinä ihminen naulitsee ristille Jumalan, joka saman teon kautta lunastaa pimeyteen sidotun ihmisen omakseen ja vapauteen tuomiosta. Tässä näkyy Jumalan valkeus, kirkkaus ja kunnia. Siinä on suurin mahdollinen rakkaus.
25.7.2014 Innokkaina, mutta raittiina ja oikeassa Hengessä
Olin eilen Helsingissä. Kampin linja-autoasema oli kylvetty täyteen David Herzogin mainoksia. Järjestäjinä yhdessä vierailjijan oman järjestön kanssa ovat Good News For Everyone ja Unelma Suomesta ry. Yhteistyötahot ovat: TV7, Näky magazine, King´s Ministries, Cityseurakunta, Elävä Sana srk, Toivon Lähde srk, Apua Haitille ry, Kohtaamispaikka (Metrocenter-srk), Polvijärven pastoritiimi Pipponen & Hartikainen, Joosua Missio ry, Wholehearted Ministry ry sekä Ernot auttaa ry. Näitä tahoja varokaa! Henki on sama kuin ns. ”torontolaisuudessa”, se ei korota Kristusta.
Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen. Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa, hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, … (2 Tim.1:7-9)
Jumala antakoon meille voimaa pitää esillä evankeliumia, ilosanomaa Jeesuksen Kristuksen työstä puolestamme.
27.7.2014 Siloittelua ja tasoittelua
Olen maalannut kuistia. Huomaan joutuvani maalaamaan osan kaidelaudoista kolmeen kertaan. Vanha maalipinta jää raapimisen jäljiltä kovin epätasaiseksi. Eilen puolestani käsittelin valtilla saunan kuistin. Siloiteltu jälki on kestävämpää, siihen ei jää huokosia, mihin tulisi kosteus ja lika.
Tässä maalipintoja tasoitellessani, olen välillä palannut siloittelemaan omia kirjoituksiani. En ajatellut, että voisin aiheuttaa kipua jossakin muualla käsitellessäni omia kipujani ja heikkouksiani.
”… ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: …” (Ef.3:4) Armon varassa voi aina joustaa ja pyrkiä parempaan ymmärrykseen. Pyhä Henki ja rakkaat kristityt ystävät toimivat muistuttajinani.
28.7.2014
Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta. (2 Kor. 13:5) Tämä kohta puhutteli minua eilen. Sen Paavali kirjoitti korinttolaisille. Voin kuvitella miten yllättäväkin tuo kehotus saattoi olla. Kuitenkin ehkä juuri tuossa seurakunnassa oli mennyt sekaisin ihmisen oma voima ja Jumalan voima. Paljon tapahtui seurakunnassa ja armolahjat toimivat, mitään ei tuntunut puuttuvan.
Paavali kirjoitti edellisessä jakeessa näin: ”…olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan Jumalan voimasta teitä kohtaan.” Myöhemmin Paavali käyttää ilmaisua: ”Sillä me iloitsemme, kun me olemme heikot, mutta te olette voimalliset; sitä me rukoilemmekin, että te täydellisiksi tulisitte.” Kenties tässä on hiukan ironiaakin mukana. Tarkoitus on kärjistäen tehdä selväksi se, että hengellisessä mielessä edistyminen tai täydellisyys tarkoittaa ihmisen heikoksi tulemista, sen näkemistä, ja ainoastaan Jumalan voimaa Kristuksessa.
Paavali sanoi samassa kirjeessä: ”Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi? Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani.” (2 Kor.11:29-30) Itsensä tuntemiseen liittyy aina kipu siitä, että itsekin erehtyy, tekee syntiä niin lähimmäistään kohtaan kuin Jumalan edessä. Jopa Paavali tunsi myös tämän puolen heikkoudesta, näin ymmärtäisin.
Ihmisen oikeaa ja hyvää heikkoutta on sen tunnustaminen, että uskovanakin on jäänyt ja jää saviastiaksi. Silti jokaisessa Jumalan omassa asuu kallis Kristuksen Henki, Pyhä Henki. Meissä on armon ja totuuden Henki ja sinetti, joka on lupaus lopullisesta lunastuksesta ja voitosta. Kun hätäännymme siitä mitä olemme itsessämme, saamme aina nostaa katseemme Jeesukseen Kristukseen, joka on armahtajamme, mutta myös pyhityksemme. Jeesus on elänyt ainoana vanhurskaan ja synnittömän elämän. Saamme jättää aivan kaiken ristin juurelle.
31.7.2014 Heikkous kuin johtoajatuksena korinttolaiskirjeissä
Uudessa Testamentissa vuoden 1938 Kirkkoraamatussa on 37 kertaa sana ”heikko”. Näistä 20 esiintyy Korinttolaiskirjeissä. Ensimmäisessä kirjeessä heikkoutta käsitellään pitkin kirjettä 11 kertaa. Toisessa puolestaan Paavali kuin palaa heikkouden kysymykseen keskittäen asian ydinlauseisiin kirjeensä lopulla.
Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä tahdotaan jo aluksi erottaa ihmisen ja Jumalan viisaus tai heikkous toisistaan. Jotta ymmärretään oikein evankeliumi, tämän lähtökohdan on oltava aivan selvä. 1 Kor. 1: 23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, 24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. 25. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvuissa 8-11 Paavali selvittää sitä miten seurakunnassa tulee suhtautua heikkoihin ja heikkouteen. Tämän ymmärryksen tulee vaikuttaa myös käyttäytymiseen seurakunnan kokouksissa. Vahvat eivät saa halveksia heikkoja.
Vaikka tuo sana ”heikko” ei esiinny luvuissa, missä käsitellään rakkautta (luku 13) tai armolahjoja (luku 14), on se niissäkin löydettävissä koskien juuri ihmisen erehtyväisyyttä ja katoavaisuutta. Vain Jumalan rakkaus ja sana kestää. Ainoastaan Kristus on seurakunnan pää. Apostolin tehtävä on katsoa ja valvoa, että kaikki tähtää aidon evankeliumin esilläpitoon ja Jumalan korottamiseen.
1 Kor.15: 41. Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa. 42. Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; 43. kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; …
Jotkut opettivat Korintissa kuolleitten ylösnousemusta vastaan. Voisiko asian ymmärtää myös siitä näkökulmasta, että tässä tunnustamme nöyrästi maallisen elämämme heikkouden ja sen, että olemme vain tomua. Koko ihminen on katoavaisuuden alla, meillä ei ole edes hyvää ja kuolematonta ydintä. Ylösnousemuksemme on ruumiillinen, mutta kaikki on silloin uutta. Kristus on kuollut ja ylösnoussut esikoisena, meille tapahtuu jotain tämän kaltaista yksin Jumalan tekona.
Toisen Korinttolaiskirjeen loppu on erityisen kallis meille heikkouden kanssa kipuileville. Paavalilla oli ”pistin lihassa”, johon emme ehkä Jumalan armosta saa seikkaperäistä vastausta. 2 Kor. 12: 8. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. 9. Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
1.8.2014 Kuukausi on vaihtunut
Kun alkaa elokuu, tuntuu siltä että kesä loppuisi. Kuitenkin tämä on lämmintä, kaunista ja hyvää aikaa. Ehkä merikään ei jäädy ainakaan kolmeen kuukauteen. Sehän on vasta se viimeinen merkki kesäkauden päättymisestä.
Kuin osaisikin elää juuri tätä ihmeellistä ja ainutlaatuista päivää. Jeesus opetti sanoen: ”Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen]”. (Matt. 6:9-13) Ja kuinka moneen kertaan noiden sanojen jälkeen Jeesus sanoikaan: ”Älkää murehtiko”. Jeesus tunsi Isän. Hän osasi sanoa oikein. Siispä uskon ja luotan tänään Jumalaan, Isääni ja Isäämme Taivaissa.
Tänään olen herännyt juuri tähän päivään, en eiliseen, enkä huomiseen. Armon päivä on alkamassa.
5.8.2014 Arvostelusta
Sain linkin youtube-pätkään, jossa David Herzog varoittaa arvostelijoitaan. Linkki on tämä:
https://www.youtube.com/watch?v=g9vXZiG1Hio
Katsoin vanhalla mökkitietokoneellani tuota pätkää. Meillä ei ole tässä koneessa ääntä, joten minulle jäi katseltavakseni pelkät ilmeet. Puhelimestani saisin äänen mukaan. Itse asiassa jotain tuosta kuuntelinkin eilen. Yllättävän paljon muuten kertovatkin ihmisen ilmeet. David Herzogissa näkyi tuohtumusta, närkästystä, uhkaa, naurahduksia, innostusta, käsien heiluttamista jne. Ilman ääntäkin saattoi ymmärtää jotain puheen sävystä.
Raamattu kehottaa arvosteluun (1 Kor.10:15 ja 14:29), ja myös varoittamiseen (Tiit.3:10; 2 Tim.4:2). Uhkailuun se ei sen sijaan käske eikä neuvo. Näistä asioista ei ole kovin runsaasti Raamatussa. Paavali oikaisi kyllä selkeästi, kun huomasi evankeliumin joutuvan peittoon. Nyt on myös tapahtunut ja tapahtumassa sitä, että äärimmäisiä ilmiöitä arvostelevat jo eräät pastorit ja johtajatkin. Minusta se saisikin mennä juuri näin. Ja varmaan näille minua arvovaltaisemmille tahoille David Herzog osoittaa uhkauksensa. Heillä olisi nyt hyvä tilaisuus arvostella tuossa pätkässä kerrotut ilmestykset Raamatun osoittamalla tavalla, selkeästi ja rakkaudellisesti. Ilmestystenhän ei tule korottaa ihmistä, vaan Jumalaa.
Kyllä minä vähän otan itselleni myös noista David Herzogin varoituksista. Ihan hyvä, että puhuu ja ihmisten mielenkiinto pysyy yllä. Näin itse kukin saa arvioida mitä kristinusko on ja mitä se ei ole.
12.8.2014 Lähimmäisenrakkaudesta
Raamattu ilmoittaa yllättävänkin monessa kohtaa ja aivan tarkasti sen, mistä lähimmäisenrakkaudessa on kyse. Silti asiaa kysyttäessä erilaisilta inhimillisiltä tahoilta vastaus olisi toinen. Yleinen vastaus olisi ymmärtääkseni se, että tulee kunnioittaa ihmisten erilaisuutta ja huomioida toinen ihminen monin tavoin. Toki näinkin voi lähteä asiaa pohtimaan, Itse lähden toisesta ajatuksesta liikkeelle.
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ”Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse”, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. (Room.13:8-10)
Paavali viittaa tässä lain taulun käskyihin (Esim. 2 Moos, 20:13-17) Esivallalle tulee myös olla vastaavasti lainkuuliainen. Sen Paavali ilmaisi edellä selkein sanoin: ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta;” … ”Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.” (Room.13:1-7) Ei voi olla eri lakeja ja eri sääntöjä eri ihmisille. Rakkautta on se, että sopeudutaan myös maallisiin lakeihin. tai muutetaan niitä sovitun käytännön kautta.
Niin Jeesus sanoi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt.22:37-39)
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Gal.4:13-14)
Lähimmäisenrakkaus on teoriassa todella selkeää. Kaikki on kuitenkin toisin, kun alamme puhua asiasta käytännössä. Ymmärrän, että esimerkiksi hoitotyössä viemme lähimmäisenrakkauden käsitteenä kuin aavistuksen etäämmälle. Puhumme siitä, että jokaista ihmistä tulee kohdella kunnioittavasti, niin asiakkaita kuin toivon mukaan työtovereitakin.
Kun käsittelemme asiaa hengelliseltä kannalta, niin tutkistelemme silloin osaksi myös itseämme, vaikuttimiamme ja tekojamme. Näemme ettemme pysty rakastamaan siten kuin olisi oikein. Olemme syntisiä. Sisimmässämme asuu pimeyttä. Jo Vanhassa Tetamentissa käännytään usein tutkimaan oman sisimmän tilaa:”Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini.” (Ps. 19:13) Uuden Testamentin kristitty pyytää syntinsä anteeksi vedoten Jeesuksen Kristuksen ristin sovitustyöhön. ”Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room.10:13) Tätä avuksi huutamista on uskovan tie. Silti tähän kuuluu myös vapautta ja iloa, ja hyvin paljon kiitollisuutta.
Oma arvioni on, että tarvitsemme enemmän rohkaisemista kuin alaspainamista. On hyvä katsoa Kristukseen luottavaisena, ja pyytää johdatusta ja voimia kunkin päivän asioihin ja kohtaamisiin.
18.8.2014 Pyhityksestä
Heräsin aika unisena. Olin lähes harmistunut, kun mieleeni tuli sana ”pyhitys”. Muistin kaksi hyvin keskeistä kohtaa kirjeistä. Otan ne tähän alkuun liittäen myös seuraavan virkkeen mukaan:
Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 6:22-23)
Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ”ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä”, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi, …(Hepr.12:14-15)
Sekä Roomalaiskirjeessä että Heprealaiskirjeessä pyhitykseen liittyvä maininta on sijoitettu mielestäni uskonkuuliaisuutta selittävän osan ja armosta muistuttamisen väliin. Pyhityksestä ei voi puhua ilman, että selvitetään uskon elämään kuuluvaa kuuliaisuutta sekä uuden elämän perustusta Kristuksen työssä. Ja silti on vielä tarpeen erikseen muistuttaa Jumalan armosta ja siitä, että iankaikkinen elämäkin Kristuksessa on Jumalan armolahjaa. Ilman tätä kokonaisuutta pyhityksestä tulee helposti jotain ihmislähtöistä ponnistusta.
Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.” (1 Kor.1:30-31)
Kaikki on Jumalan lahjaa alusta loppuun asti. Ehkä voin ottaa tästä kaikesta yhteenvedoksi sen, että Jumalan armon varassa tahdon pysyä Jeesuksen omana niin väsyneenä kuin virkeänä, niin onnistuvana kuin epäonnistuvana, terveenä ja sairaana jne. Hän itse ei väisty minusta eikä hylkää minua itsensä tähden. Jeesus on nyt ja elämäni lopussa ainoa vanhurskauden, pyhityksen ja lunastuksen perusta.
20.8.2014 Ukkosen kumistellessa
Nyt on joka päivä ukkostanut ja satanut. Olen elänyt mökin sisällä enemmän kuin muulloin. Tämä on hiljaista valmistautumista Laukaan Kristus-juhliin. Saatan joutua kohta laittamaan tietokoneen pois päältä.
Kallio ei helposti järky. Meillä kuitenkin lohkesi isosta kivestä melkoiset lohkareet salaman iskun voimasta. Nämä kauniit kivenlohkareet ruusukvartsikoristeineen ovat nyt istutusteni reunuksina. Kivi on minusta ollut aina hyvin kaunista. Iso kiven järkäle muistuttaa jääkauden myllerryksestä ja nämä lohkareet kertovat salaman voimasta.
Ukkonen taitaa lähestyä. Luonnonvoimatkin puhuvat Luojastaan.
26.8.2014 Luonnonvoimien jälkiä
Jes. 54:10
Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Näin luonnonvoimat puhuvat väkevää kieltään myös Jumalan horjumattomasta armosta, joka perustuu hänen omaan rauhanliittoonsa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Saamme luottaa Jumalan armoon. Siinä saamme rauhan.
29.8.2014
Huomenna on kulunut viikko Laukaan Kristus-juhlan aloituspäivästä. Tämä on ollut minulle hyvää aikaa. Todella mielelläni matkustelen hieman kotimaassa, ja paluumatkaan noilta juhlilta liittyi hieman tätä omaakin matkailua.
Erikoiselta tuntui sekin, että maanantaina peruttiin marraskuun loppuun ajateltu ulkomaanmatka, syy on maailmanpoliittisessa tilanteessa. Seuraavan yön kuluessa puhelimeeni oli ilmestynyt puhepyyntö, johon en olisi voinut vastata myöntävästi ilman tuon matkan peruuntumista. Seuraavana päivänä tuli toinen pyyntö myös marraskuun viimeiselle viikolle. Vastasin myöntävästi siihenkin. Nyt minulla onkin marraskuun lopussa tiedossa kotimaan matka tai kaksi matkaa ulkomaanmatkan sijasta. Mietin mitä mukavaa voin yhdistää puhematkoihini.
Omaan rytmiini sopii erinomaisesti se, etten puhu säännöllisesti, vaan tauot ovat todella pitkiä. Viime päivinä olen opetellut elokuvan tekoa ja touhunnut puutarhatöissä. Samoin luen paljon viime sotaan liittyvää kirjallisuutta. Erityisesti minua kiinnostaa se, miten tavalliset ihmiset ovat eläneet ja kokeneet erilaisia vaikeita tilanteita. Kesän aikana mökillä on tehty myös maalausremonttia, ja saimme uuden kiukaankin saunaan. Tämä tavallinen arki on niin hyvää elämää. Kyllä ne puheet ym. asiat valmistuvat siinä ohessa, kun kaikki on hyvän Jumalan hoidossa.
17.9.2014 Valhe ja totuus
2 Tess. 2: 11-13: Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
Olen kulkenut kauniin luonnon keskellä, ja olen nauttinut suunnattomasti hiljaisuudesta. Taustalla on kuitenkin jokin vakava tunne, joka nousee pintaan hetkittäin. Omalla kohdallani usein joudun kuin kyselemään ja etsimään jotain asiakokonaisuutta. Nyt se liittyy selvästikin sanoihin valhe ja totuus.
Jeesuksessa on armo ja totuus. Sielunvihollinen on valehtelija. Raamatussa kerrotaan valheveljistä ja valheprofeetoista. Kaikki valhe liikkuu eksytyksen verkossa, joka yhä tiivistyy mentäessä kohti lopun aikoja.
Jeesus puhui kovat sanat fariseuksille, jotka tahtoivat ottaa hänet kiinni: Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. (Joh.8:43,44) Perkele on valehtelija.
Ei ihme, että alkuun laittamani kirje jatkuu muistuttamalla evankeliumista ja oikeasta opetuksesta. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa. (2 Tess. 2:14-17)
Kuuliaisuus on sitä, että kärsii kuulla Jeesuksen sanoja ja Raamatun ilmoittamaa totuutta. Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki on totuuden henki. Emme ole yksin, vaan meillä on todistaja puhumassa totuudesta ja armosta Jeesuksen Kristuksen ristintyössä.
28.9.2014
Huomaan, etten osaa kirjoittaa tänne juuri mitään. Otan mökillä kovin paljon kuvia ja videoita, ja kuljemme vähän edestakaisin mökin ja kodin väliä, tai voisin sanoa kesäkodin ja talvikodin väliä. Nyt on ollut tärkeää jollakin tavoin lajitella ja muokata kuvia sekä videoita. Tiedän liiankin hyvin sen miten ne hukkuvat kaaoksessa tietokoneen uumeniin. On hyvä saada laitettua roskakoriin kelvoton materiaali ja tallettaa tai julkaista kelvollinen.
Seuraavaan Armo riittää -lehteen toivon voivani lähettää jotain eräistä vanhoista kirjoista. Niitä minulla on. Olen myös lukenut kirjat hyllyistäni, joten koen tämän alueen olevan minulle annettua ”leiviskää”. Tämä vie tavattomasti aikaa kuitenkin. Joskus näkyy kiireen jälki ottaessani lainauksia.
Itselleni nämä viime mainitut asiat ovat niin mieluisia, että joudun muistuttamaan itseäni liikkumisen tärkeydestä. Puutarhatyöt ovat vähentyneet, ja istuminen on lisääntynyt. Kameran tai videon ”ulkoiluttaminen” ei käy kunnon liikunnasta.
3.10.2014
Täällä kesäkodissa täytyy tuo päivämäärä tarkistaa puhelimesta. Joskus sen varmaan tiesi mistään katsomatta. Minä joudun joka aamu miettimään mikä ja monesko päivä nyt olikaan. Tämä ilmiö tuli todeksi, kun menot vähenivät ja päivät tulivat siinä mielessä toistensa kaltaisiksi. Kyse ei ole muistin huonoudesta, vaan jostain sopeutumisesta elämänrytmiin.
Jos ulkona näkyy heräämisen hetkellä jotain mielenkiintoista, tai on erityisen huikean kaunis aamu, tartun heti kameraan tai videoon ja lähden ulos kuvaamaan. Päivämäärän tarkistaminen ja jopa aamukahvi voi hyvin odottaa sen aikaa.
Hengelliset mietteeni ovat pyörineet lähinnä kuvien ja tekstien yhdistämisessä. Samalla käyn läpi mitä olen puhunut, ja mistä minulla on jo jotain kirjoitettuna. Mietin myös mistä olisi hyvä puhua. Selvästi aihe Pyhästä Hengestä olisi tällainen. Kuitenkin tätä asiaa valmistelen kyllä pitkään ajatuksissani, ennen kuin alan toteuttaa sitä.
Tosin eilen puhuin jo aiheesta muutaman minuutin omaan puhelimeeni. Se tuli wav-tiedostoksi, joka on helppo muutta mp3-muotoon. Kyse on jotenkin tunteestani, että mieluummin vastaisin puhumalla joihinkin sivustolle tuleviin kommentteihin. Eli ehkä teen jonkin YouTuben tai sarjan, joissa on lyhyitä puheenvuoroja eri aiheista arkisesti, siten kuin ihminen puhuu toiselle ihmiselle.
YouTubet eivät ilmeisesti leviä kovin laajalle, mutta tälläkin puuhallani lienee oma paikkansa. Muutenkin aion viettää jatkossa jonkin verran enemmän aikaa muussa kuin hengellisessä sosiaalisessa mediassa. Se on kuin kaduille ja kujille menemistä. Se on juttelua aiheista, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita. Ja tuon koen kyllä kivana. Tuleekohan minusta some-ihminen?
5.10.2014
Aamu saaristossa alkoi luontohavainnoilla jo ikkunan läpi. Valkohäntäkauris, iso sarvipäinen uros, hölkkäsi pellon laitaa pitkin. Se oli läpikulkumatkalla, enkä pystynyt ikuistamaan sitä. Oikeastaan jo aivan heti ensimmäisellä silmäyksellä ikkunasta ulos näin kauniin punarinnan kuistin kulmauksessa.
Meninkin pienelle kävelylle kamera mukanani. Seuratessani pikkulintuja, mehiläishaukka viivähti hetkisen taivaalla. Siitä sain sellaiset kuvat, että tunnistaminen lintukirjan avulla oli mahdollista. Kävelin vielä kallioilla, ja kävin katsomassa näkisinkö eilisen oravan myös tänään. En nähnyt. Eilen orava oli rakentamassa talvipesää kuusikkoon. Sain videolle pätkät. Oravalla on suussaan valtavat sammal ja jäkäläpallot.
Huomaan, että luontotapahtumista jakaminen on minulle tavattoman tärkeää. Kyse ei suinkaan ole vain erityisen onnistuneiden kuvien jakamisesta. Osaisinpa välittää ennemminkin sitä tunnetta ja sitä hyvää mieltä, mitä koen luonnon keskellä. Olen tarkkailija ja hiljainen seurailija, olen Luojan tekojen ihmettelijä.
8.11.2014
On kulunut yli kuukausi siitä, kun viimeksi kirjoitin näille sivuilleni. Tämä johtuu osaksi siitä, että menin Google+ :aan ja Facebookiin, sekä vielä vaihdoin puhelimeni ”hipelöön”. Se, että nyt kirjoitan, johtuu puolestaan siitä, että puhelimen latausjohto ei tullutkaan mukaan mökkireissulle. Eli säästän puhelimeni virtaa, enkä käy yhtenään tarkistamassa kaikenlaisia sosiaalisen median ihmeellisyyksiä.
Valot sammuivat ulkona noin klo 17. Eli aurinko painui horisontin taakse. Ainuttakaan valoa ei näy. Juuri ennen hämärän laskeutumista kulki vielä kolme kaurista pihallamme. Huomaan tottuneeni myös puhelimeni Raamattu-hakuun. Minulla on täällä kyllä useita Raamattuja, ihan siis kirjoja, mutta ei juuri sitä omaa, alleviivattua, jonka välissä on merkkejä.
Rippikoulusta saamastani Raamatusta otan tähän kuitenkin nyt seuraavan sanan: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal.5:1). Mielestäni tässä on myös tärkeä viesti meille nykyajan kristityille. Emme ehkä välttämättä omaksu tiettyjä käytäntöjä, lakia tai vaatimuksia juutalaisesta kulttuurista tai hartaudenharjoituksesta. On suuri vaara kuitenkin, että vapauttamme Kristuksessa häiritsee esimerkiksi korostunut halu miellyttää muita. Tämä ilmiö on yhtenä vaaratekijänä sosiaalisessa mediassa.
Vapaus Kristuksessa on niin arvokas asia, että se on hyvä pitää mielessä. Jos ei ole aidosti sitä mitä on Jumalan omana, niin mukautuu ja liittyy johonkin sellaiseen, mistä on vaikea irrottautua. Kunpa pystyisin elämään sosiaalisessa mediassakin täysin ilman vahingossakaan luomiani rooleja. Kun voisin olla välittämättä siitä, jos ei tule ”tykkäyksiä” tai kavereita. Olisipa mielessäni ennemmin se yksi, joka saa jotain minunkin kuvistani tai sanoistani.
16.11.2014
Nyt on alkanut aktiivisempi valmistautuminen Imatran 25.11. ja Karkun 28.-30.11. tilaisuuksiin. Rajoitan oloani Googlessa ja Facebookissa myös. Jostain syystä nyt aluksi tekee jälleen kerran mieli lukea Karl Heimin kirja ”Miksi Kristus?”. Kuin tahtoisin aloittaa lankakerän purkamisen ulkokehältä käsin.
Minulla on poimittuna kyllä muistiinpanoja mm. liittyen henkiseen kasvuun. Ja toki tiedän jotain siitä mitä rajatiedon messuilla tapahtuu. Silti aihe ”Henkisyys on muotia” haastaa minut nyt syvällisempään tutkimiseen ja pohdiskeluun, jopa rukoukseen ja raamatuntutkisteluun. En kirjoita nyt enempää. Toivon, että myös esirukoukset kantavat minua. Ceta
4.12.2014
Olen ollut paljon kuvien parissa, ja myös ottanut uusia kuvia ulkoillessani. Se on minulle lepoa ja irtaantumista muusta. Oli kuitenkin myös itselleni todella hyväksi, kun sain vierailla Imatran seurakunnassa ja Sleyn omistamassa Karkun evankelisessa opistossa. On hyvä olla erilaisten Jumalan omien parissa, mutta siinä on myös kuluttava puolensa silloin kun on kantamassa vastuuta. Eli saadessaan hengellistä ravintoa, saa myös välttämättä asioita pohdittavakseen ja sulateltavakseen.
Itselleni kyllä kaikkein voimakkaimpana vaikutelmana jäi tunne siitä, että on tavattoman paljon niitä, jotka ovat hämmennyksissään. Lepo ja rauha Kristuksen sovitustyössä kuin hukkuisi muun kehällisemmän keskellä. Kristityt ovat myös väärällä tavalla aktiivisia nykyisin, jopa niin että se mielestäni haittaa heikomman ihmisen juurtumista Raamatun sanaan ja Kristukseen. Itse en tahtoisi olla millään tavoin lisäämässä tällaista levotonta ja turvatonta kristityn elämää. Jos mahdollista, niin asetun kyllä mielelläni heikon rinnalle vaikka pidemmäksikin aikaa.
23.1.2015
VALKEUS, KIRKKAUS, KUNNIA
Minulle on merkinnyt sana ”valkeus” tavattoman paljon. Kaikissa kielissä ei ole tuota sanaa, mutta se on ollut kaikissa raamatunkäännöksissämme ennen vuotta 1992. Sen jälkeen sitä koko sanaa tuskin löytää mistään. Vuoden 1992 käännöksestä sen löytää ainoastaan 1. Moos. 49:12: ”Hänen silmissään on viinin hehku, hänen hampaissaan maidon valkeus”. Jatkuu valikossa ”Sanan äärellä”
Paluu sivulle yleinen eli julkaistaviin artikkeleihin