Kuvien parissa
Valokuvaus on ollut yksi harrastuksistani. Sainkin ensimmäisen oman kamerani jo 1969 ylioppilaslahjaksi. Tutustuimme mieheni, Antin, kanssa jo ylioppilasvuonna, ja aloimme kuvata myös yhdessä. Järjestelmäkamerassa ei ollut automatiikkaa, ja ostimme erillisen valotusmittarin ja viuhkamaisen salamalaitteen. Valokuvaaminen jäi melko vähäiseksi ajan ja rahankin puutteen vuoksi, vaikka juuri harrastuksiin olimme valmiit satsaamaan.
Olin kovasti vastahankaan, kun tulivat ensimmäiset digikamerat. Ostimme kuitenkin vuonna 2008 ensimmäisen digikameran, olikohan nimi Lumix. Jo ensimmäisenä kesänä sain ikuistettua videolle peuran vasojen riehakkaan leikin, ja hirviemon vierailun kahden vasansa kanssa. Tämä sulatti välittömästi sydämeni digiajalle. Ostimmekin jossain vaiheessa hiukan monipuolisemman digikameran, joka on vieläkin usein matkakamerana.
Nyt minulla on ollut järjestelmäkamera jo vuosia käytössäni. Etenkään saaressa mökillämme en tulisi toimeen ilman sitä. Kuvaamiseen liittyy onnistumisen tunne, jos saa ikuistettua jonkin eläimen, tai talletettua jonkin tunnelman. Mikähän siinä on, kun samassa tulee halu näyttää kuvaa jollekulle henkilölle. Kun useimmiten vieressä kuvan ottohetkellä ei ole ketään, ja näyttökin on himmeä kirkkaassa valossa, niin kuva jää kameraan odottamaan. Sen jako tapahtuu vasta tietokoneen äärellä istuen.
Tässä tuli Google+ ensin avukseni, sitten YouTube ja viimein Facebook. Toki paperikortteja olen tehnyt vuodesta 2003 alkaen, ja joitain kirjoja Eirikuvassa. Kustannusosakeyhtiö Perussanoma Oy julkaisi minulta myös kirjan Kuin pieni lähde, valokuvia ja hengellisiä runoja v.2003. Lisäksi kuviani on ollut mm. Armo riittää -lehden kannessa.
Nyt olen etsinyt uusia tapoja kuvieni käyttöön entisiä hylkäämättä. Olen tehnyt kotona nidottuja kirjasia jonkin verran. Minulla on jämerä leikkuri ja varrellinen nitoja. Tuo on aika työlästä, eikä oikein ole ollut kysyntääkään. Nyt viimeinen askarteluni on A4 kokoon tehty valokuva-/raamatunjaekirjanen Virvoita sanallasi. Siinä on 25 sivua, ja teetän kampasidoksen Lohjan kopiossa. Näitä nyt teen muutaman kerrallaan, ja näköjään joudun muuttamaan jotain koko ajan.
Kansi vihkoon -klikkaa suuremmaksi
Joitain kuvia kirjasesta:
Ei kirjassa sentään pelkkiä kukkakuvia ole. Nämä sivut jostain syystä tein ensmmäiseksi jpeg -muotoon. Kuuntelen palautetta, ja korjailen kirjasta hiljakseen. Teen myös samalla kuva/jae pareista katselutauluja tai isoja kortteja. Niitä voi olla vaikka jonkinlaisissa hiljentymistiloissa katseltavana.
Eli askartelua riittää eläkeläisellä. Lisäksi kierrän katsomassa muiden kuvia vaikkapa taidemuseoissa tai näyttelyissä. Samoin talvikaudella seuraan myös Google+ sivustolla valokuvia. Suvun kuvista olen askarrellut valokuvatauluja mökille.
Ceta Lehtniemi
Google+ kuviani voit katsoa: https://plus.google.com/u/0/+CetaLehtniemi1/posts
Kiitos! Kirjasessa on 25 sivua. Koko varmaan säilyy tuona, koska se jää hyvin pakattuna nyt alle 500 gramman, ja mahtuu A5 kuoreen. Tällä tavoin tehden voi muokata aina joitain pieniä juttuja. Ja käyttötarkoituskin selviää hiljakseen. Mietin aina myös näitä käytännön juttuja 🙂
Hei, todella upeita noi kuvat ja erinomaisesti sopii yhteen noiden valitsemiesi Raamatuntekstien kanssa..Näkee että olet ne ajatuksen kanssa valinnut..Kyllä uskon, että kirjasesta tulee varsin hyvä, lohdullinen, sielunhoidollinen kokonaisuus kun tuolla logiikalla etenet..Jeesuskin totesi, että katselkaa kedon kukkasia ja taivaan lintuja..Ts. hän kehoitti kuulemaan sanojaan ja sen lisäksi tarkkailemaan/havainnoimaan luontoa, sen elämää ja kauneutta ja mm. siinä merkityksessä kuinka Jumala pitää uskollisesti huolta sekä luonnon kaikesta elämästä, niin eikö vielä paljon enemmän luomastaan ihmisestä, Jumalan kuvaksi luodusta. Jeesus huomioi upealla tavalla kehoituksessaan ihmisen kuulo- ja näköaistikanavat, joiden kautta hän halusi kertoa jotain tärkeää. Ja ehtoollisen asettaessaan hän vielä sanojensa lisäksi halusi myös leivän ja viinin (makuaistin) välityksellä mahdollisimman konreettisin välineiden kautta muistuttaa oleellisimmasta..