Tein elokuun puolivälissä valokuvaliikkeen ohjelmalla kirjan. Se on tarina tai satu pienestä joutsenenpoikasesta, joka ei tahtonut lähteä emonsa selästä. Jo pari vuotta sitten, kun seurasin joutsenperhettä mökkirannassa, ajattelin tätä kertomusta. Sen vuoksi ei ollut ihme, että tarina hahmottui jo etsiessäni kuvia tietokoneelta kirjaa varten.
Olimme vain alkuviikon päivät kotona Lohjalla, ja kirjan tekoon ei jäänyt riittävää aikaa. Jostain kuitenkin löysin alkuperäiset kuvat ja sain tehtyä kirjan melko sujuvasti. Ajattelin tätä myös Ifolorkirja 2018 kilpailuun, mutta se ei päässyt finalistien joukkoon. Yritän ehkä ensi vuonna uudelleen. Nyt pääsen siis hiukan vielä muokkaamaan kirjaa, kun olemme taas kotona edes pari päivää. Isoa työtä ei enää ole viimeistelyssä. Kuvien muokkaukseen tietokoneellani olen tyytyväinen, samoin kertomukseen.
Olen lukenut paljon satuja omille lapsilleni. Nyt parina vuonna olen ollut myös Roution koulun luku- ja retkimummo. Olen lukenut eläinsatuja oppilaille. Eli ei sinänsä ole mikään ihme, että kirja syntyi helposti. Luonnossa kulkiessani tai seuratessani eläinperheiden touhuja tarinat saattavat kypsyä mielessäni. Kuitenkin pohja on varmaan syntynyt jo omassa lapsuudessani. Olisipa hauska lukea omaa kirjaa vaikka Roution koulussa, ja jättää sinne muistoksi yksi kappale. Mielelläni kertoisin myös kirjan synnystä jotain. Ehkä saan lukea kirjaani myös jossain muualla, esikoulussa tai kirjastossa.
Muistelen vielä tilannetta, joka mahdollisti tämän kirjan synnyn. Joku perheenjäsenistäni huusi minut katsomaan pientä poikasta emonsa selässä joku vuosi sitten. Tilanne oli niin hauska, että asetuin kannolle istumaan mukanani sekä kamera että puhelin. Muut poikaset touhuavat emojensa rinnalla, ja yksi vain nukkuu emonsa selässä. Onko tämä joutsenlapsonen uninen, ujo vai arka?
Ja nyt juuri naputellessani tätä kirjoitustani puhelimella, tuli tämän kesän joutsenperhe syömään ahvenvitaa aivan samaan paikkaan. Nyt nämä tämän vuoden poikaset ovat jo melko isot. Kertomukseni joutsenperhe vieraili rannassamme varmaan kesäkuussa ja nyt on syyskuu. Täällä saaressa on totuttu siihen, että melkein minkä tahansa työn voi keskeyttää, jos luonnossa on jotain seurattavaa.
Laitan tähän kirjani kannen artikkelikuvaksi ja pari muuta kuvaa vielä kertomaan jotain kirjastani sekä samalla elämästäni meren äärellä. Kuvat ovat puhelimella otettuja leikekuvia e-kirjasta. Lisäsin nimeni tänne laittamiini kuviin. Kirja on kovakantinen 21cm x 21cm. Sivuja siinä on 26.
Mietin myös sitä, laitanko sivunumeroita vai en. Yleensä en ole käyttänyt. Samoin otan selvää, onko mahdollista saada kirjalle ISBN koodi, vaikka toimin ilman mitään toiminimeä tai yhdistystä. Nyt rasitan teitä toki aivan turhilla asioilla. Itselläni olisi halu lahjoittaa kirjaa lähimpään kirjastoon ja päiväkotiin, enkä tiedä olisiko kirjani jotenkin virallisempi tämän ISBN numerosarjan kanssa. Enkä toki tiedä ottavatko nämä vastaan kirjaani. Ehkä Lohjan pääkirjasto ottaisi minut lukemaan kirjaani lapsille? Kerron joskus miten asiat etenivät.
Ceta Lehtniemi
Kiitos! On hyvä mieli, kun voi olla jotenkin mukana oman paikkakunnan asioissa. Toivottavasti tämä inspiroi jotain lisääkin
Tosi kiva, että sait kirjan lähtemään eteenpäin. Tottahan kirjasto noin suloisen kirjan haluaa lasten lainattavaksi. Nykyisissä lastenkirjoissa on kyllä niin huonolaatuisia kuviakin, että on syytäkin olla tarjolla kirja, jossa on korkeatasoiset valokuvat.
Myös hienoa, että pääset lukemaankin sitä lapsille. Mitäpä muuta kuin onnea vaan kirjalle myös jatkossa, ja sinulle itsellesikin!! Ja mikäs estää sinua tekemästä lisääkin lapsille tarkoitettuja valokuvakirjoja:)
Nyt lahjoitin yhden kirjan Lohjan pääkirjaston lastenosastolle. Olen tosi iloinen, kun kelpasi. Se on nyt virallisesti kokoelmissa lasten lainattavana. Roution ekaluokkalaisille pääsen ilmeisesti vielä syksyllä lukemaan kirjani.
Kiitos,liisa! On tuo aika suloinen kirja minustakin.
Onpa suloiset kuvat ja hellyttävä tarina:) Hyvää jatkoa kirjan viimeistelylle, ja levitykseen.