Kuvassa on hippiäinen, pienin lintumme. Se istahti rantalepän oksalle lehden katveeseen pieneksi hetkeksi. Paikka ei ole tyypillinen. Olen nähnyt useimmiten hippiäisiä havupuussa, ja välillä kovin korkealla. Kun pieni lintu lennähtää kasvojeni tasolle ja aivan lähelle, se puhuttelee joka kerta. Jään seuraamaan linnun liikkeitä. En tiedä ajattelenko, että linnut ovat erityisen lähellä Jumalan sydäntä. Vai olisiko niin, että linnuista kertovat raamatunpaikat ovat koskettaneet ja lohduttaneet. ”Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän” sanotaan psalmissa. Jotain suloista ja turvallista paikkaa kaipaan minäkin Jumalan läheisyydessä.
Jumalan huolenpidosta kertominen hoitaa samalla myös kertojaa. Lukuisia hengellisiä lauluja on syntynyt tältä pohjalta. Nämä kuvakortit ovat minun ”laulujani”. Katson, että voin tehdä näitä vaikka vain kiitoskorteiksi Jumalalle ja itselleni. Tänä vuonna valmistaudun pääsiäiseen näiden korttieni kautta. Se ei ehkä vaikuta paastolta. Minulle se on ajatusten keskittämistä, ja samalla se on lepoa, muun pois sulkemista. Se on eräällä tavalla paastoa ja rukousta.
Varpunen on ehkä linnuista vaatimattomin. Sen näkee usein alhaalla silmien korkeudella tai maassa. Se ei myöskään ole oikein laululintu. Siitä kertoo raamatunjakeemme kuitenkin hyvin syvällisen asian. Mikään ei tapahdu Jumalan näkemättä. Hän huolehtii niin varpusesta kuin ihmisestäkin. Kuvakortista voi lukea varpusen saarnan.
On syytä kiitollisuuteen. Kukin meistä voi kertoa niin monin erilaisin tavoin Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta. Eikö lohduttaminen ja luottamukseen rohkaiseminen ole kuitenkin tärkeää? Teen sen mieluiten kuvien ja raamatunjakeiden kautta. Voisin ehkä kahden kesken myös puhua Jumalan avusta ja hyvyydestä, mutta jokin arkuus tulee esteeksi. Myöskään siihen ei tahdo löytyä tilaisuuksia.
Ceta Lehtniemi