Hiljaa Jumalan turvissa

On sadepäivä. On myös surupäivä. Murheet nousevat mieleen. En uskalla niistä puhua. En tiedä miten niistä kirjoittaisin. Pelkään tekeväni haavoja itselleni tai toisille. Luen omia runojani, alkuaan päiväkirjoihin kirjoittamiani. Olen joskus sanoittanut sitä, mikä nyt myös tulvii mieleeni. Olen myös kuvittanut tunteitani. Olen myös unohtanut miten hyvää on herkkyys hiljaa Jumalan turvissa.

Niin pelkistettyä ja kaunista. Hiljaisuus on hyvää, kun tietää, ettei sitä elä yksin etenkään juuri silloin, kun yhtään ihmistä ei ole lähellä. Jumala puhuu hiljaisuudessa tietäen mitä kykenemme ottamaan vastaan. Hänellä on hallussaan sekä totuus että rakkaus. Hänellä on aikaa.

Suvantopaikan aika tänään. Kiitos tästä hetkestä. Jossain vaiheessa nousee jotain uutta. Ehkä ihmettelen sitä uusien ihmisten kanssa. Jotain jää pysyvästi taakse. Yhä pyydän myös turvallisuutta olla näin kesken, näin tarvitseva, yhä tarvitsevampi. Anna minulle rohkeutta ja kestävyyttä! Auta, että etsisin turvani sinusta, en ihmisistä. Auta, että etsisin turvani ja totuuden iankaikkisista, en haihtuvista, ajallisista. Auta edes askeleita oikeaan suuntaan.

On sadepäivä, on surupäivä. On lohdun ja kirkastumisen päivä. Uutta on edessä päin.

Ceta