Olen ollut tiiviisti kiinni arkisissa töissä mökillä. Samoin keväällä ja talvella Lohjalla vei aikaani Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry:n tehtävät ja tapahtumat. Oli myös tapaamisia muualla Suomessa. Kun olen itselleni rehellinen, voin sanoa, että aikaani ja voimavarojani vei myös sosiaalisessa mediassa olo, politiikan ja pörssin seuraaminen.
Olen keskustellut joidenkin kristittyjen kanssa. Tuntuu siltä, että on eri ikäisiä uskovia, jotka kokevat pudonneensa jotenkin ulkopuolelle. Voisiko ehkä sanoa, että jaamme tunteen, että olisi jotain annettavaa. On myös toki niitä, jotka ovat tiiviisti niissä aina samoissa yhteyksissä ja kenties myös tehtävissä. Olen todella kysellyt itsekin mitä minun tulisi vielä tehdä. Onko minulla jokin omin alue, jota toinen ei voi täyttää.
Aloitin jokin aika sitten seuraavan kirjan lukemisen:
Kyseessä on siis G.O. Holmbergin Arvaamaton Aarre, Kolossalaiskirjeen selitys vuodelta 1893. Olen joskus lukenut kirjan varsin pitkälle kirjanmerkistä päätellen. Kirjan nimi on noussut useasti mieleeni. Kesti kuitenkin oman aikansa ennen kuin etsin sen hyllystäni. Ihan tietystä uskollisuudesta lähden nyt tutkimaan kirjaa.
Aiemmin olen käsitellyt useita vanhoja hyviä kirjoja kotisivuillani. Aina on kirjan nimi ikään kuin nostettu mieleen. Kaikki ei toki ole ollut aina selkeää ja varmaa. Silti kirjojen tutkiminen on antanut minulle paljon. En pidä kotisivuillani mitään kävilaskuria, eli en tiedä lainkaan luetaanko artikkeleitani vanhoista kirjoista. Tänään aamuyöllä herättyäni talletin niitä sähköpostiini. Olen nimittäin jo vuosia kirjoittanut kaiken suoraan tabletillani kotisivuilleni. https://ceta.nettisivu.org/hyvien-kirjojen-esittelyt/
Todennäköisesti teen kirjareferaateistani pdf -formaattiin kirjasen. Pyydän siihen isbn -tunnuksen. Uskon saavani, koska pidän materiaalin esillä kotisivuillani. Yritän tuohon saada mukaan myös tämän Holmbergin kirjan käsittelyn.
Sley on noteerannut Lutherin psalmin 45 selityksen, Häälaulun, jonka muutin 1900 -alun kieliasusta ja fraktuurasta nykyaikaisempaan ja helpommin luettavaan muotoon. Olen oikeastaan vasta nyt keväällä ymmärtänyt, että näitä 1800 -luvun lopun ja 1900 -luvun alun kirjoja on vain vähän jäljellä. En ole myöskään oikein sisäistänyt sitä, ettei fraktuuralla kirjoitettu vanhan kieliasun teksti aukea monellekaan. Häälaulussa taisi olla virkkeitä, joissa oli välillä seitsemän lausetta. Arvaamattomassa Aarteessa löytyy neljän sivun mittainen kappale.
Tavallaan koen viime yön hiljaisen mietinnän jälkeen, että tässä taitaa sittenkin olla tärkein tehtäväalueeni. Aivan riippumatta mihin tekstini päätyvät tai lukeeko niitä kukaan, aion jatkaa tällä alueella. Se on jollakin tavoin hyvin herkkää ja kaunista työskentelyä hiljaisuudessa, voisin kyllä sanoa myös olevani tällöin rukouksessa samalla. Rukous ei ole sanoja, se on avun pyytämistä ja saamista, läsnäoloa, levollisuutta.
Ymmärrän kovin hyvin sen, että muiden rakkaat tehtävät tai leiviskät poikkeavat paljon omastani (tai omistani). Tämä on juuri parasta. Ei ole hyvä väsyttää itseään tehtävissä, jotka eivät ole tällä hetkellä itselle tarkoitettuja. Vaikka täytyy myöntää, että tekisin monenlaista muutakin mielelläni. Samoin keskustelisin mielelläni näistä omien artikkeileitteni aihepiireistä. Lähinnä tulee mieleen kreivi von Zinzendorf, miksei myös Lutherin Häälaulukin. Silloin, kun kirjoitan ja perehdyn johonkin kirjaan, en pysty siitä keskustelemaan, vasta jälkikäteen.
Ceta Lehtniemi