Matkalla kotiin

Minulle tulee mieleen sana koti-ikävä. Kristityllä tämä tunne voi yllättää yhtä hyvin omalla kotisohvalla kuin kaukana ulkomailla. Koti-ikävän voi tuntea katsoessaan auringonlaskua mökillä tai seistessään läheisen haudalla. Koti-ikävä on tässä muodossaan hyvä tunne, tieto siitä että on matkalla hyvään ja turvalliseen paikkaan. Ikävä ja kaipuu saa keskittymään oikeisiin asioihin. Näin toivon.

Ympärille katsoessani havaitsen, että kaikkialla keskitytään valtaan, omistamiseen, huviin ja muuhun sen kaltaiseen. Ikään kuin ihmiset tahtoisivat luoda maallisesta matkastaan sen pysyvän tai ainoan kodin. Vanhus saattaa pitää pitkän päivän auki radiota tai televisiota poistaakseen yksinäisyyttään. Hoitokoteihinkaan ei oikein saa vietyä syvällistä kristillistä sanomaa. Maailman sanoma elämästä ja kuolemasta on se vallitseva, joka näkyy ja kuuluu. Silti vanhuksella on usein ikävä, on kaipaus. Hyvä huolenpitokaan ei poista ätä tunnetta.

Saisimmeko me kristityt puhua Taivaan kodista elämän päätöstä lähestyville iäkkäille? Joku ajattelee, ettei sillä enää ole väliä. Elämähän on päättymässä. Ei vanhus enää voi muuttua tai muuttaa mitään menneestä. Toinen ajattelee, että puhe Taivaan kodista on satua. Kolmas ehkä ajattelee puheen olevan jotain käännyttämistä, siis kuin jotain suorittamisen kaltaista, pakonomaista. Pahimmillaan sen ajatellaan ehkä olevan kuin itselleen pisteiden keruuta.

Minä menen valmistamaan teille sijaa. Kuka mahtoi näin sanoa?
Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? (Joh. 14:2) Tämän Jeesus sanoi opetuslapsilleen, omilleen, niille jotka hänet tunsivat.

Virsissä on hyvää hengellistä sanomaa, ja niitä saa ehkä herkemmin kuin muuta viedä ikäihmisten pariin. Poimin kauan sitten internetistä virren ”Mua siipeis suojaan kätke” sanat ruotsiksi. Tätini oli noin 90 vuotias käydessäni katsomassa häntä. Aloin lukea virttä ja kysyin onko tämä tuttu. ”Javisst” ja samassa hän lauloi niin kauniisti koko virren.

Tuolloin 20-30 vuotta sitten varmaan lähes jokaisen ikäihmisen mielen sopukoilla oli usko Jeesukseen. Se ei niin herkästi sieltä katoa. Arvelen, että vielä tämänkin ikäpolven vanhuksilla tai muillakin vähän vanhahtavilla on sisimmässään joko omakohtaista uskoa tai kuitenkin kristillistä tietoa ja ymmärrystä. Ja Jumala voi nostaa kaipauksen ja kutsun minkä ikäisen sydämelle hän tahtookin.

Suomenlahden saaristossa, mökillämme katson usein ilta-aurinkoa. Tein YouTuben, jossa luen psalmeja. Katsoin ja kuuntelin sen nyt juuri, otin leikekuvan. Minun sieluni ikävöitsee. Minun on koti-ikävä. Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. (Ps. 84:3)

Fuerteventuralla hakeuduin aamuvarhaisella rannalle katsomaan auringonnousua. Samat tutut sävyt kuin mökin illassa. Tunteet niin samankaltaiset. Kristus on kärsinyt ja kuollut puolestani. Hän voitti kuoleman. Hän avasi tien tuonne mihin sieluni kaipaa. Tässä on se portti, tästä käykää. Minä olen lammasten ovi. Minulla nousee omasta Raamatustani sanoja. Tiedän nuo tutut kohdat. Pyhä Henki muistuttaa. Vain Kristuksen kautta ovi tai portti avautuu.

Avatkaa minulle vanhurskauden portit, käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa. Tämä on Herran portti: vanhurskaat käyvät siitä sisälle. (Psalmi 118: 19, 20)

On aamu, kun kirjoitan tätä. Tämä kaikki on parhaiten tallessa yön jälkeen. Päivän aikana hukkaan usein muistikuvani ja ajatukseni. En saa niistä kiinni. Sisäiset silmäni ja korvani palvelevat hiljaisuudessa ennen kuin pää täyttyy muulla. En tiedä osaanko tästä jotain välittää sinulle, joka luet tätä.

Jeesus itse on mennyt Isän kotiin. Hän rukoilee puolestamme, sinun ja minun puolesta. Uskon, että hän näkee ja seuraa aivan läheltä tätä minunkin kirjoitustani ja koti-ikävääni. Saan sanoa: Kiitos, Jeesus!

Ceta

 

 

 

Tietoa kirjoittajasta

cetalena

Olen eläkkeellä oleva hammaslääkäri. Kesäisin vietän aikaa saaristossa. Arkielämä ja läheiset ihmissuhteet ovat tärkeitä, Kristillinen usko asettuu tähän kokonaisuuteen luontevalla tavalla.

3 kommenttia artikkeliin ”Matkalla kotiin”

  1. Kiitos, Keijo!
    Kiinnostava ja kaunis on Monosen sanoitus.
    Minulle on merkinnyt valtavasti Jumalan kasvot Vanhassa Testamentissa. Siksi surin, kun niistä poistettiin lähes puolet uudesta käännöksestä. Olen pitänyt tästä yhden puheenkin, jonka runko löytyy näiltäkin sivuilta. Myös sana ”käsivarsi” on poistettu useasta kohdasta.

    Psalmi 42:6 KR92 on näin: ”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.”
    Ev.opin ystävänpäivän yleisteemana on ”Matkalla kotiin”. Tulee lämpimät ajatukset aiheesta.

  2. Hei, merkityksellistä pohdintaa koti-ikävästä. Tuli mieleeni tekstin yhteydessä säveltäjä ja sanoittaja Unto Mononen kun hän aikoinaan sanoitti aikoinaan satumaa-kappaleen. Siinähänä mm. kaksi ensimmäistä säkeistöä kuuluu:

    ”Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa
    Missä onnen kaukorantaan laine liplattaa
    Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan
    Siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan

    Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois
    Niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois
    Vaan siivetönnä en voi lentää vanki olen maan
    Vain aatoksin mi kauas entää sinne käydä saan”

    Tulin miettineeksi noista sanoituksista, että ne ilmentää varsin vahvaa kaipausta johonkin sellaiseen mikä tyydyttää ihmisen syvimpiä tarpeita. Aika kuvaavaa tuokin: ”vaan siivetönnä en voi lentää vanki olen maan”.

    Mielestäni varsin osuvaa kuvausta ihmisen tunnoista, joka elää erossa luojastaan ja vaeltaa muukalaisena vieraalla maalla. Ja toisaalta nöyryyttä sen suhteen, että ilman itseni ulkopuolista apua, en tästä vankeudesta pysty vapautumaan.

    Kyllä itselleni on olleet usein tärkeitä ja lohdullisia ne Jeesuksen sanat jotka nostat esiin tuossa Joh. 14- luvun alussa ja ylipäätään monet sellaiset Raamatun tekstit jotka kuvaavat ihmisen kaipausta, odotusta ja ikävöintiä.

    Esim. Ps. 42:6 ”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta”. Tässä on itselleni todella paljon sanottu.

    Mitä merkitseekään esimerkiksi pienelle avuttomalle, pelokkaalle ja hätääntyneelle lapselle äidin tai isän rakkaiden kasvojen näkeminen. Se on suuri lohtu. Kuinka monet ovat toisaalta saaneet nähdä myös toisenlaiset kasvot: vihaiset, torjuvat, vähättelevät, moittivat jne.

    Ei varmaan sattumaa, että Raamattu puhuu paljon Herran kasvoista. Ja millaiset ne ovatkaan? Millaiset kasvot oli Jeesuksella hänen katsahtaessaan Pietariin, joka oli juuri hänet kieltänyt? Herran siunaus pitää sisällään termin kasvot.

  3. Hei! Kommentointimahdollisuus on jälleen. Voit käyttää nimimerkkiä. Sähköposti näkyy vain minulle. Älä laita kotisivua tai muita linkkejä. Ceta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *