8.4. minulla on myös kuvaesitys Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry:n Ollaan yhdessä -tilaisuudessa. Samalla ajatukseni tähyilevät jo kauemmaksi kuitenkin keskittymiseni ollessa näihin lähitapahtumiin. Kauemmaksi katsominen on kuin oman mieleni valmistamista.
Ja kuitenkin valmistelen lähes päivittäin tätä näyttelyä:
Ihmisen mieli on erikoinen. Kun hiljennyn ja keskityn vaikka käytännön työhön valmistelemaan kauniilla tavalla grafiikan töitäni vitriiniin asettelua varten, ehdin samalla ajatella vaikka mitä. Kuin portti luovuuteen, syvyyteen ja hiljaisuuteen olisi avautunut. Oikeastaan tein eilen A5 pystyn kierrekirjasen mietteistäni/runoistani, vaikka minulla ei olisi ollut aikaa moiseen. Nyt mieleeni tulleet ajatukset ovat kuin ripustettuina tuohon vihkoseen. Laitan pari sivua avattuna esille yhteen näyttelyni vitriineistä. Mietin kyllä saako runossani näkyä hengellisyyteni siten kuin tuossa esiin laittamassani kuvassa/mietteessä. Josko sana Kristus saisi näkyä omassa näyttelyssäni?
Pystyn siirtymään kuvaesitykseni ja näyttelyni valmisteluun. Silti portti on avautunut ja avartunut aika laajalle ja monenlaiseen. Myös rukousaiheita saan, ja hiljentyminen tuntuu mahdolliselta, vaikka kädet askartelevat ja tarkkaavaisuuteni on keskittynyt johonkin käytännön kysymykseen. Jumala on mukana päivissäni ja askareissani. Silti koen tarvitsevani esirukouksia. Niitä kaipaa myös runsauden ja Jumalan armon ja hyvyyden keskellä.
Ceta

Kiitos, Keijo! Kiitos siunauksen toivotuksestasi! Toivon hyviä kohtaamisia ja että näyttelystä jäisi jotain hyvää minulle itselleni ja katsojille. Katson tuon dokumentin luterilaisen kirkkotaiteen haasteista ja mahdollisuuksista jossain vaiheessa.
Hei, aivan upeita kuvia. Varmaan tulee hieno näyttely. Tuli mieleeni, että sinua kiinnostaa katsoa Suomen teologisen instituutin sivuilta tällainen video: Luterilaisen kirkkotaiteen toteutukset, haasteet ja mahdollisuudet, Timi Korhonen, TT, 1.4.2026
Minusta se oli todella mielenkiintoinen. Siunausta näyttelyyn! t. Keijo