Tuosta saa katsoa joulukorttini
”Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus”
Joulu ja pääsiäinen eivät ole kuin erillisiä tapahtumia, kun mietimme Raamatun ilmoitusta. Jeesuksen tuli syntyä ”aikojen täyttyessä” neitseestä. Jeesus syntyi ihmiseksi, mutta on kaiken aikaa iankaikkinen Jumala. Jeesuksen koko elämä ihmisenä kulki täydellisessä sopusoinnussa, puhtaudessa, ja yhteydessä Isään. Hän oli viaton ja vanhurskas, vaikka koki ihmisten tavoin nälän, uupumuksen ja kiusaukset. Vain näin hänestä saattoi tulla uhrikaritsa, joka kantoi syntimme ristille. Jouluna emme juhli suuren opettajan syntymää, vaan Vapahtajan syntymää. Juhlimme sitä maailmankaikkeuden ihmettä, että ihmiseksi syntyi Jumala, Vapahtajamme, Pelastajamme ja ”Jumala kanssamme”.
Lupaukset täyttyvät
Jes. 7:14: Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel (merkitsee: ”Jumala meidän kanssamme”).
Jes.9:5-6: Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.
Nuo Vanhan Testamentin kohdat elivät suurena toivona ja odotuksena Israelin kansan ja oppineiden mielessä. Silti tämä elävä toivo oli erilaista kuin todelliset tapahtumat täyttyessään Jumalan aivoitusten mukaisesti. Oli vaikea tunnistaa avutonta lasta, vaatimattomasti elävää opettajaa, tai ristillä riippuvaa, runneltua miestä Jumalan lupaamaksi Vapahtajaksi, Messiaaksi, saati itse Jumalaksi. Pelkkä sana ei välttämättä vakuuta meitäkään ilman Jumalan oman Pyhän Hengen vaikutusta.
Luuk.1:30-33: Niin enkeli sanoi hänelle: ”Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.”
Luuk. 2:11: …teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
”Jeesus” tarkoittaa vapauttajaa tai pelastajaa, samoin kuin Joosua. Sama ilmoitus neitseellisen raskauden alkamisesta annetaan Joosefille, ja siinä nimen merkitys selitetään. Matt.1:20-23: Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel”, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
Nimestä Jeesus Kristus
Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjasta löydän seuraavaa tietoa. Herra sai nimekseen Jeesus (Vapahtaja) enkelin Joosefille ja Marialle antaman määräyksen mukaisesti, Kun tämä nimi annettiin tavallisille lapsille, osoitti se vain heidän uskoaan Jumalaan kansansa lunastajana tai uskoaan Israelin tulevaan pelastukseen. Kun se annettiin Marian lapselle, oli tarkoituksena siten ilmaista sitä erityistä tehtävää, jonka lapsi oli varttuneena suorittava. Kristus johtuu kreikan sanasta Khristos, kuninkaaksi voideltu, vastaten heprealaista nimeä Ma^siah (Messias), voideltu. Jeesus oli Herran henkilökohtainen nimi, Kristus taas arvonimi.
Lisäksi Saarisalon sanakirjasta löydän seuraavan ajatuksen: ”Tämä tapahtuma ei ollut mikään erillinen, yksityisluontoinen asia, vaan koko maailman ja ihmiskunnan historiaan käänteentekevästi vaikuttava kosmillinen tapahtuma. Hän tuli ”ajan täytyttyä”, ja tämä koskee niin hyvin koko maailmaa kuin Juudan kansaakin.”
”Ajan täytyttyä” ilmaisee myös meille jotain siitä, että myös tämä nyt elettävä aika on Jumalan käsissä. Missään vaiheessa ei ole tapahtunut sellaista muutosta, että joko ihminen, sielunvihollinen, tai sattuma ohjaisi suuria kosmisia tapahtumia. Yksittäinen, pieni ja avuton ihminen saa myös levätä suuren Jumalan huomassa. Mielestäni voimme juuri jouluna ajatella pienen vauvan avuttomuutta, samoin syntyvän lapsen vanhempien hätää. Kuitenkin Jumala tiesi kaiken, ilmoitti tarvittavan ja huolehti käytännön tilanteista yksityiskohtia myöten.
25.12.2014 Ceta Lehtniemi
Liisa, kiitos kovasti. Tavattoman hyviä ja kiteytettyjä ajatuksia. Suosittelen.
On ihmeellistä todella nähdä Jumalan valtakunnan lainalaisuudet. Heikko onkin vahva, kuollut onkin elävä, syntinen onkin vanhurskas. Tämä kaikki Kristuksen tähden.
Evankeliumi on myös juuri tuo Jeesuksen nimi: – Jumala meidän kanssamme. Hän ei ole enää ristillä, vaan kuolleista noussut Vapahtaja, joka rukoilee puolestamme Isän oikealla puolella. Ilman Häntä, Uhrikaritsaa, meillä ei olisi pääsyä Isän tykö. Hän on kanssamme, Hän on Puolustajamme. Hän on Herra, Väkevä Jumala, Hän, joka oli avuton lapsi, ja kuoli ristillä suunnattomia tuskia kokien.
Ristitä tulee usein eräänlainen käsite, jotenkin liian pinnallinen. Se on kuitenkin kuoleman ja raa’an väkivallan paikka. Se on pimeyden paikka. Se on kivun ja tuskanhuudon paikka, hylkäämisen ja välinpitämättömyyden ja vihan paikka. Sille, joka kärsii, se on myös lohdutuksen paikka. Hän kärsii kanssani.
Mutta Kristuksen uhrin tähden Jumala on siirtänyt meidät pimeyden vallasta rakkaan Poikansa valtakuntaan. Siellä hallitsee armo ja rakkaus. Risti on keskus, josta käsin kaikki Jumalan lupaukset ovat totta. Ne lupaukset koskevat suurimmaksi osaksi sitä, miten me jaksamme elää elämäämme, jopa iloiten kärsimyksessä ja vaivassa. Ne ovat täynnä lohdutusta väsyneelle, ja kiusatulle. Hän johdattaa meidät lopulta luokseen, kotiin.
Hän on kanssamme. Kaikki vaikuttaa parhaaksemme, kun rakastamme Jumalaa. Hän rakasti ensin, antamalla Poikansa. Me rakastamme Häntä. Hän rakastaa minua, minä rakastan toisia ihmisiä. Se on Hänen ainoa käskynsä. Se on usein kaikkea muuta kuin tunnetta. Se on rinnalla oloa kärsivän kanssa. Se on myös anteeksiantamista, vaikka on hylätty, ja pois työnnetty, unohdettu. Jumala meidän kanssamme, Hän ei hylkää. Iankaikkisesti pysyy Hänen armonsa.
Kiitos taas, Keijo! Vastauksesi antaa paljon. Uskon ja toivon, että siitä on hyötyä myös nuorille sivustoni lukijoille.
Tämä teksti toi jälleen mieleeni tämän ihmeellisen Jumalan toimintatavan. Kuinka hänen voimansa kätkeytyykään heikkouteen ja pieneen. Paavali totesi, että evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista. Avuton lapsi ja ristillä riippuva Vapahtaja, joita ihminen voi kohdella ja kohteli äärimmäisen raakamaisesti ja häpäisevästi. Miten tähän kaikkeen heikkouteen samalla kätkeytyy suurin Jumalallinen voima? Ei tällainen voi astua ihmismieleen. Ihmisen logiikka on, että hän heikkouden ja voiman määritellessään ainakin erottaa ne mahdollisimman kauas toisistaan. Opetuslapsillakin taisi olla tämä vielä kovin epäselvä? Pietarin miekka (voima) sivalsi Getsemanen yössä yhdeltä vangitsioista pois korvan. Lienee hän ollut kovin hämmästynyt ja pettynyt kun Mestari, joka ruokki yli 5000 ihmistä, herätti kuolleista, tyynnytti järven, ajoi sanalla ulos riivaajat jne, ko. tilanteessa oli täysin vietävissä, ei mitään vastustelua. Liekö Pietarilla yksi selittävä tekijä kyseinen pettymys, kun ei halunnut tuntea koko miestä kun sitä kolmesti häneltä tivattiin? Ei vielä ollut selvillä, että vain Jumala voi ihmisen logiikkaan sopimattomat vastakohdat yhdistää.
Niin, evankeliumi on todellakin salaisuus. Kuinka lohdullinen onkaan hädänalaiselle, syntiselle kun häntä lähestyy runneltu, haavoitettu Vapahtaja. Silloin saa maistaa jotain Jumalan todellisesta voimasta. Salaisuuhan, (ainakin myönteinen sellainen) on seikka, joka paljastuessaan/avautuessaan herättäää yleensä ihmetystä, haltioitumista, lapsenomaista riemua, iloa, riemua, helpottuneisuutta jne. Ko. salaisuus löytänee kohteensa vain mureellisesta ja köyhästä sydämestä. Autuaita hengessään köyhät…, särjettyä ja murtunutta ruokoa Hän ei muserra…Näyttää olevan niin, että kristittynäkin tämän tarvitsee löytää aina uudelleen ja uudelleen. Tunnetasolla asia ei välttämättä aina niin kolahda, mutta silloinkin voi kuitenkin tietoisella, ajattelun ja toiminnan tasolla ravita itseään Jumalan Sanalla.