Lunta valkeammaksi

Olemme saaneet ihastella puhtaita hankia ja huurteisia puita. On ollut niin kaunista, että sanat loppuvat. Ihmiset ovat jakaneet kuvia instagrammissa ja facebookissa. On ihasteltu toistemme otoksia. Olemme jollakin tavoin päässeet lähelle toisiamme yhteisen kokemuksen ja saman harrastuksen kautta.

Minun on huomattavasti vaikeampi jakaa sitä, mitä sisälläni liikkuu muistojen ja mieleeni nousevien raamatunjakeiden kautta. Elän tavallaan sanallisessa mielessä niukkuudessa. En keskustele jatkuvasti ihmisten kanssa, en ole työelämässä. Kotona puhuminen rajoittuu joihinkin arkisiin asioihin. Toki välillä käymme oikein keskusteluja, mutta nekin rajoittuvat tiettyyn hetkeen. Yritän kertoa, että minulla saattaa olla kuin yhdessä ”korissa” sunnuntaina mukaani tarttunut raamatunjae. Toisessa ”korissa” voi olla luonnon keskellä mieleeni nousseet raamatunjakeet. Kolmannessa ”korissa” on sitä mitä mieleeni nousee Lutherin psalmin 45 selityksestä.

Yhteisenä nimittäjänä on tällä viikolla ollut sana, valkeus ja palvelu. Ja lisäksi vielä se, että me emme pysty ymmärtämään mikä on suurta tai arvokasta Jumalan silmissä. Mietin myös mitä minun oma ”palveluni” voisi olla tässä elämänvaiheessa ja tilanteessa. On kaukana takana aika, jolloin tutkin erilaisista selitysteoksista taustatietoa pyrkien näin oppimaan ja kenties opettamaan. Voin oikeastikin etsiä vain jotain hyvin pientä palvelutehtävää ajatellessani. Voin kysellä johdatusta, rukoilla ja luottaa Jumalaan. Palvelu voi tarkoittaa jotain tilapäistä, lähes huomaamatonta.

Valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi” nousee nyt mieleeni psalmista 104. Tuo häikäisevä kirkkaus ja puhtaus ulkona saa minut liikuttumaan. Puut ovat kuin ”vanhurskauden vaatteella” verhotut. Runkojen ja oksien tummuus ja läiskät eivät näy.  Hanget hohtavat ja heijastavat taivaan valoa. ”Niinkuin sade ja lumi” sanotaan Jesaja 55:ssä. Maa tarvitsee kosteutta tuottaakseen satoa. Me tarvitsemme sanan tuomaa kostuttamista ja sen tuottamaa ravintoa ja satoa. Uskon, että Jumalan elopellolla palvelijan paikkoja löytyy niin nuorille kuin iäkkäämmille. Toivoisin ainakin näin olevan.

Kun liikkuu tuolla ulkona valossa, puhtaudessa ja kirkkaudessa, mielikin virkistyy. On hyvä valmistautua lähestyvään pääsiäiseen juuri näin. Tämä sopii minulle. Elän sanojen niukkuudessa, ja samalla oikeastaan elän niiden runsaudessa. Vanha KR 1933/38 on ilmeisesti muodostunut paljolti Lutherin saksankielisen raamatunkäännöksen pohjalle. Siinä itse koen yhteyden Uuden Testamentin ja Vanhan Testamentin välillä niin tiiviinä, etten oikein erota kumpaa luen. Sekä viitteet että sanahaku auttavat minua lisäksi.

Uskon, että myös sillä on merkityksensä, että olen lukenut tavattoman paljon vanhaa kristillistä kirjallisuutta, myös useita dogmatiikan kirjoja. Ja muistanpa opiskelleeni 30 opintoviikkoa teologiaakin avoimessa yliopistossa vuosikymmeniä sitten. Mistähän tuokin tuli mieleeni? Olen ollut lukuisissa raamattupiireissä, kuunnellut tavattoman määrän saarnoja ja puheita. Olen itsekin pitänyt puheita, vetänyt piirejä ja tilaisuuksia.

Mitä siis nyt haluan? Miten voisin palvella? Olen vähän kummajainen tässä ajassa. Itse tahtoisin kuin lähettää sanoja liikkeelle, tarkoitan raamatunjakeita. Tiedän, että kirjani (mm. Hoida sanallasi) ovat yhä laatikoissa odottamassa käyttöä. Ne eivät kelvanneet edes ilmaiseksi kahteen seurakuntaan mihin tarjosin. Kukaan ei osta rahalla tai rahatta. Kaikki kirjastotkaan eivät ota edes ilmaiseksi, vaikka kirjoissani on isbn -tunnus. Ystävänikin kertoi arvostavansa vain Raamattuaan ja väkeviä saarnoja saatuaan minulta tervehdyksen tällä minun tyylilläni. Eikö palvelija ole uskollinen vähässä, tai oikeammin ei kysele mikä on suurta tai pientä? Palvelija ei myöskään väheksy muiden tehtäviä eikä muiden näkemystä. Tärkeää on tietää juuri se oma tehtävä, ja keneltä se on saatu.

Pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin”. Daavid tarvitsi anteeksiantoa ja puhtautta, uutta alkua, lahjavanhurskautta. Tämä kaipaus ja rukous ei liity vain suuriin ja konkreettisiin synteihin. Uskon, että meihin on rakennettu sisään jotain sellaista, minkä näemme ja käsitämme katsoessamme puhdasta lunta tai kirkasta taivasta. Osaamme yhtyä tähän psalmin pyyntöön, vaikka emme pitäisi itseämme edes kristittyinä. Puhtaus ja valkeus on yksinkertaisesti niin ihanaa, kaunista ja hyvää, että se liikuttaa meitä kaikkia ihmisiä. Pääsiäisen sanoma liittyy hyvin tärkeällä tavalla puhtauteen, kirkkauteen ja valkeuteen. Anteeksiantamisen ja armon sanomasta on kyse.

Ceta Lehtniemi

Jesaja:
55:1 Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. > Jakeen lisätiedot
55:2 Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. > Jakeen lisätiedot
55:3 Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot. > Jakeen lisätiedot
55:4 Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi. > Jakeen lisätiedot
55:5 Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut. > Jakeen lisätiedot
55:6 Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. > Jakeen lisätiedot
55:7 Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. > Jakeen lisätiedot
55:8 Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.> Jakeen lisätiedot
55:9 Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. > Jakeen lisätiedot
55:10 Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, > Jakeen lisätiedot
55:11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.

III osa. Iankaikkinen kuningas, Lutherin selitystä 45. psalmiin

Juuso Hedbergin vuoden 1907 suomennos, s.60 alkaen. Pyrin muotoilemaan varovasti tekstiä. Tosin ongelmani alkaa olla siinä, että olen vuosikymmeniä lukenut vanhoja hengellisiä kirjoja.

  1. Jumala, sinun istuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. (KR 1933: Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. KR 1992: Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan, se pysyy ikuisesti, sinun valtikkasi on oikeuden valtikka.)

 

Jumala, sinun istuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti.

Tämä värssy on riittävästi selitetty Heprealaiskirjeen 1. Luvussa, vaikka siinä selitetään ainoastaan osa siitä ja käytetään tätä todistamassa Kristuksen jumaluutta. Mutta me emme tästä paikasta opi ainoastaan sitä, että Kristus on totinen Jumala, vaan meille huomautetaan myös, että Hänen virkansa täyttää oikeutta ja pitää voimassa valtakuntansa järjestystä. Sinun istuimesi, hän sanoo, s.o. sinun kuninkaallinen valtaistuimesi on iankaikkinen. Tämä on vapaa ja ihmettelyä täynnä oleva tunnustus, että hän jo ennen evankeliumin ilmestymistä sanoo sellaisen kuninkaan tulevan, jonka jälkeen ei toista tule, vaan että hän hallitsee iankaikkisena valtakuntaansa iankaikkisesti.

Ei voida siis käsittää psalmin tarkoittavan ajallista valtakuntaa eikä kuningasta, joka olisi ainoastaan ihminen, koska on säädetty, että kaikkien täytyy kuolla, niin kuin on kirjoitettu: Kaikki kuolevat Adamissa (1 Kor. 15:22). Mahdotonta on siis ihmisestä sanoa, että hän on iankaikkinen kuningas, josta käy selväksi, ettei hän tässä puhu maallisesta valtakunnasta. Sillä siitä, että hän sanoo istuinta iankaikkiseksi ja että sekin, joka hallitsee, on iankaikkinen, seuraa, ettei tämä kuningas ole ruumiillinen eikä ajallinen, joka välittäisi kullasta, hopeasta ym. ajallisen valtakunnan tavaroista.

Mutta kun sanotaan, että Hän on kaikkein kaunein ihmisten lasten seassa (jakeen 3 alku), seuraa siitä, että Hänellä on toinenkin elämä, ja että Hän on myös totinen ihminen ja siis johdonmukaisesti kuolevainenkin, ja kuitenkin iankaikkinen, koska sinun istuimesi, Jumala, on iankaikkinen. Vertaa näitä toisiinsa. Sillä teksti sanoo Hänen olevan ihmisten lapsia, joissa vallitsee kuolema, josta syystä Hänenkin täytyy kuolla, ja kuitenkin Hänen sanotaan olevan iankaikkinen. Tästä päätämme kuolleista nousemisen olevan voimassa.

Meillä on kuningas, joka on ihmiseksi syntynyt totinen Jumala, joka lopuksi kuolee niin kuin muutkin ihmiset ja jättää tämän elämän, nousee kuolleista ja saa iankaikkisen elämän ollakseen iankaikkisen elämän kuninkaana, joka kuitenkin on elänyt tässä ihmiselämässäkin, niin kuin Hän sanoo: Minä jätän maailman ja menen Isän tykö (Joh. 16:28), s.o. minä otan itselleni toisen valtakunnan ja toisen elämän, ollakseni kaikille uskovaisilleni iankaikkisen elämän kuningas, mikä iankaikkinen elämä alkaa jo täällä meidän sydämissämme. Sillä kun me, saatuamme kasteen, rupeamme uskomaan Kristukseen, olemme uskon ja sanan mukaan vapaat kuolemasta, synnistä ja perkeleestä. Meillä on siis jo tässä elämässä iankaikkisen elämän alku ja vähäinen esimaku ja, riisuttuamme yltämme tämän lihan, saamme täydellisemmässä nauttia sitä ehjästi.

Tästä siis selviää, että Kristus on totinen ihminen, mutta ettei Hän kuitenkaan ole ajallinen, vaan iankaikkinen kuningas, s.o. totinen Jumalakin, joka, vaikka Hän on kuollut, on kuolleista noussut. sillä kuoleman voittaminen ei ole ihmisen eikä muunkaan luodun vallassa. sillä niin kuin koko luomakunta on yhden ainoan Jumalan oma, samoin ei myöskään kukaan muu kuin Jumala ole luonut elämää, joka sekin on Jumalan luoma. Tästä seuraa, että Kristus on totinen Jumala, koska Hän luo elämän ja voittaa kuoleman. Sen tähden sanoo hän Häntä tässä selvästi Jumalaksi ja kuvaa Hänet sekä ihmiseksi että Jumalaksi ja luonnostansa Jumalaksi ja kuoleman Herraksi, joka itsessänsä meidän kaikkien puolesta voittaa kuoleman ja jota kuolema ei voinut pidättää, niin kuin Pietari sanoo, se kun ei kyennyt vallassansa pitämään jumalallista persoonaa, jossa kaksi luontoa oli yhdistetty yhdeksi persoonaksi, joka on totinen Jumala ja totinen ihminen. Ja jos saatana oli Hänet niellyt, sanottaisiin hänen nielleen jumaluuden eli jumalallisen persoonan. Mutta Jumala ei voi kuolla eikä myöskään jumaluuteen yhdistetty miehuus voinut jäädä kuolemaan.

Keneen siis ikinä tämä jumalallinen persoona tarttuu ja ken ikinä Häneen liittyy, välttää kuoleman, ei tosin omin voimin, vaan tämän jumalallisen persoonan hyvän työn tähden, niin kuin Hän sanoo: Olkaa hyvässä turvassa, minä voitin maailman (Joh. 16:33), ja: Minä elän, ja te myös elätte (Joh. 14:19); niin ikään Minut on tehty kuolemalle kuolemaksi ja synnille synniksi, niin kuin profeetat ja apostolit sanovat. Sitä, että minä, joka synnin tähden olen kuoleman valtaan annettu, vältän kuoleman, eivät saa aikaan minun voimani, vaan Kristus, joka sen minulle antaa ja sanoo: Minä olen elämän ruhtinas, kuolematon persoona, jota ei kuolema voita. Yhdistykää siis lujasti minuun ja pysykää minussa, tulkaa minun jäsenikseni; silloin on toteutuva se, että te olette siinä, missä minä olen.

Meillä on siis kuningas, joka hallitsee niin, että Hän tässä elämässä aloittaa iankaikkista elämää. Mutta tämä valtakunta on, mitä meihin tulee, vajavainen. Kun se on vasta aloitettu, ei se vielä ole täydellinen, mutta se tulee täydelliseksi, kun Hän antaa valtakunnan Isälle, ja silloin mekin saamme täydellisesti katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin.

Ceta Lehtniemi

Kuvista ja kuvahartauksista

Kirjassani ”Hoida sanallasi” on viisi kuvahartautta
Tässä ne ovat pdf -muodossa:
 Kuvahartauksiani.cetan

Olen jo vuosia yhdistellyt kuviani raamatunjakeisiin. Niitä on myös julkaistu välillä. Tein Ifolor Oy:ssä tämän viimeisimmän hartauskirjan. Jo vuosia sitten tein Eirikuvassa pikkuruisen kirjan ”Armon hetkiä”.  Tämä on sydämelleni laskettu asia varsinkin nyt, kun en puhu missään, ja olen paljon yksin.

Toivoisin, että voisimme jakaa raamatunjakeita ja kuvia toistemme lohduksi ja hengelliseksi tueksi jollakin tavoin myös seurakuntayhteydessä tai etäkokoontumisissa. Nykyaikana siihen on hyviä mahdollisuuksia. Itse olen miettinyt Zoom -sovelluksen käyttöä pienryhmän tapaan. Tämä tuli hyvin elävästi mieleen kävellessäni yksin kuntosaliin (toimii ajanvarauksella). Tietyllä tavalla minua on surettanut se, etten ole voinut palvella lahjoillani haluamallani tavalla. Toisaalta se on antanut kärsivällisyyttä, ja olen ollut myös motivoitunut opettelemaan uutta.

Nyt olen ollut jälleen innostunut valokuvauksesta. Jaan luontokuviani instagrammissa cetalenan_kuvat -profiilissa. On kannustavaa nähdä, että joku pitää kuvastani. Joskus ehkä yhdistelen näihinkin kuviin raamatunjakeita tai pieniä hartauksia.

Mutta nämä viisi hartautta ovat kirjassa ”Hoida sanallasi”. Siinä on 36 sivua. Näiden pdf:ssä olevien pienten hartausten lisäksi kirjassa on vain kuvia ja raamatunjakeita.

Jatkan vielä kirjoitustani. Täällä kotisivullani on isoja kuva/jae -kortteja oikean sivun vimpaimissa. Niistä otan tähän yhden mukaan linkkinä: Tulevaisuus ja toivo

Tuo tulevaisuus ja toivo -sivu nousi yöllä silmiini. Siksi täydennän kirjoitustani. Lisäksi yöllä mietin kirjani ”Syksyäni en anna pois” aukeamaa. Siinä ei ole raamatunjakeita. Minua on luonnossa puhutellut kovasti silmut ja siemenet. Laitan tämän aukeaman näkyviin. Se en tässä itselleni kuin siemenenä johonkin uuteen. Myös tuon pienen hippiäisen jätän tuonne alimmaksi.

Kävin ottamassa leikekuvia tallettamistani e-kirjoista. Huomasin, etteivät silmut ja siemenkuva suinkaan olleet samalla aukeamalla kirjassani. Kuvat olivat yöllä rinnakkain silmieni edessä. Laitan ne tähän isokokoisina alekkain. Omat kuvat auttavat itseäni usein asioiden jäsentelyssä, samoin tämä tabletin käytön helppous. Saan tänne talteen tekemäni kirjat e-kirjoina. Samoin minulla on joitain kuvien käsittelyyn liittyviä ohjelmia ym. Eli voin hyvin aamukahvin jälkeen olla hetken tabletilla jatkamassa yötyöskentelyäni.

Olen ajatellut niin, että tämä on myös sitä vähässä uskollisena oloa. Minulla on ehkä kypsymässä eräänlainen diakuva-albumi, jota voi käyttää monitoimikoneella heijastettuna tai sitten Zoom -sovelluksena poimittuna kuva kerrallaan. Ja tämä keskeneräisen työn jakaminen täällä omilla kotisivuilla saattaa myös olla tärkeää. Nämä kaikki ovat kuin siemeniä, jotka lähtevät lentoon kantaen sisällään uutta elämää. Tai ne ovat kuin silmuja odottamassa lämpöä ja valoa, ravinnon saamista elämän avautumiseksi.

Ceta Lehtniemi

Lisään tähän vielä mediakirjastostani kaksi kuva/jae -koostetta:
2.Kuvat ja jakeet 4kpl        1. Kuvat ja jakeet 5kpl

 

 

 

II osa. Armo on vuodatettu ulos sinun huulistasi (Psalmi 45, Lutherin selitystä)

Näytteitä sivuilta 24-27. Käytän kirjassa esiintyvää Raamatun käännösasua vähäisesti muutettuna nykyiselle kielelle.

”Mutta kootkaa yhteen kaikki Mooseksen, pakanoiden ja tietoviisaiden viisaus, ja te huomaatte, että se kaikki on Jumalan edessä joko epäjumalanpalvelusta tai ulkokullattua viisautta tai maallisen hallituksen alueella ilmestyessään vihan viisautta. Sen tähden niin kuin tämän kuninkaan, Kristuksen, kauneus yksin on kauneutta, samoin on Hänen viisautensakin ainoa viisaus, s.o. lupausten viisaus. Ja Hänen puheensa on suloista, täynnä lohdutusta ja uskollisuutta. Runoilija lukee tässä huolellisesti ennustukset ja lupaukset Kristuksesta ja huomaa, että Hänen huulensa ovat mitä suloisimmat ja ihanimmat, ja ne vetävät puoleensa kaikkien heikkojen sydämet.

Kristusta ei siis tule kuvata, kuten välillä näemme, suussaan sappi tai miekka, paitsi jos sen käsität Hengen miekaksi. Hänet tulee kuvata niin, että Hänen huulensa näyttävät olevan pelkkää makeutta ja hunajaa. Se, joka toisin kuvaa tätä suuta, erehtyy, ja ennemmin kuulkaamme tätä runoilijaa kuin paavilaisia ja saatanaa, jotka ovat tämän kauhistuttavan kuvauksen keksineet. Mutta runoilija ei meitä petä sanoessaan Kristuksen suuta kaikkein suloisimmaksi.

Tämä on painettava huolellisesti mieliin. Sillä Kristuksen asia ei ole sanallansa surettaa ja pelottaa sydämiä. Ja jokainen, joka Kristuksen nimellä pelottaa ja ahdistaa omiatuntoja, ei ole Kristuksen, vaan perkeleen sanansaattaja, sillä näin sanotaan Kristuksesta: Ei Hän murenna särjettyä ruokoa eikä sammuta suitsevaista kynttilän sydäntä; ei Hän riitele eikä huuda, eikä yksikään kuule Hänen ääntänsä kujilla (Matt.12:20,19). Ei Hän ole tyly, ankara ja karkea niin kuin Mooses, joka puhuu niin, että sydän on siitä nääntyä. Sillä hänen huulilleen on vuodatettu sappea ja vihaa, johon on sekoitettu koiruohoa. Sen tähden pysyköön Mooses tarpeeksi kaukana.  Mutta meidän kuninkaallamme on suloiset huulet. Hänen sanansa on syntien anteeksi antamuksen sana, nöyrien lohdutus ja Hän lupaa elämää ja autuutta tuomituille ja kuoleville.

Ei hän myöskään sano näitä huulia armollisiksi, vaan hän sanoo, että armo on vuodatettu Hänen huulilleen. Hän tahtoo sillä osoittaa, että Kristuksen huulilla on mitä runsain rikkaus, niin että Hänen suustansa vuotavat ikään kuin runsaasta lähteestä mitä rikkaimmat lupaukset ja opit, joilla Hän rohkaisee ja lohduttaa sieluja. Sitä samaa, jota aina Kristuksesta kuulette, sanoo tässä lyhyesti myös runoilija. Hän käyttää kuitenkin erinomaisia, varsin runollisia sanoja: Armo on tämän kuninkaan huulilla, jopa Hänen huulilleen vuodatettu. Näin sanotaan, jotta tietäisit tämän armon lähteen runsaasti kumpuavan ja kuohuvan, ikään kuin hän tahtoisi sanoa: Meidän kuninkaallamme on sellainen viisaus, jommoista ei kenelläkään ihmisellä ole.

Se on näet suloisin ja ihanin viisaus, koska Hän korjaa särjetyt, lohduttaa ahdistetut, rohkaisee epätoivoiset, nostaa kaatuneet ja nöyryytetyt, vanhurskauttaa syntiset, tekee kuolevat eläviksi, ja mitä muuta onkaan, jota autuuden sana vaikuttaa, sitä kaikkea Hän runsaasti tekee. Se on siis suloinen ja ihana viisaus, joka ansaitsee näin suuren ylistyksen. Tästä sanoo Jesaja: Herra antoi minulle oppineen kielen, taitaakseni puhua väsyneille ajallansa (Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä KR1933, Jes. 50:4)

Huomaa tarkkaan myös tämä, ettei Kristuksen kieli pelota eikä vahingoita, paitsi kun Hän puhuttelee ylpeitä ja kovasydämisiä, joille Hän sanoo: Voi sinua Korasin, voi sinua Betsaida! (Matt. 11:21). Mutta silloin Hän toimittaa toisen (Mooseksen) virkaa, niin kuin Jesajan ennustuksessa huomautetaankin. Mutta tämä psalmi puhuu Hänen omasta virastansa ja työstänsä, jota Hän omillensa tekee, eikä toisen työstä. Hän ei tässä puhuttele kovasydämisiä ja ylpeitä, vaan niitä, joita ulkonaisesti ahdistaa maailman hirmuvalta, ja sisällisesti Mooses ja lain sana, vieläpä perkeleen kavaluus, omantunnon heikkous, murheelliset ajatukset ym. Hän puhuttelee niitä, jotka uskovat Kristukseen ja joilla on tällaiset siunaukset, ja lupaa heille kuninkaan, joka on kaikista viisain ja jolla on sellainen sana ja viisaus, että Hän voi parantaa heidän vikansa. Hän lupaa heille vielä: Katso, ole hyvässä turvassa, rohkaise itseäsi turvautumalla tähän kuninkaaseen, joka ei vihaa eikä rankaise sinua pahasti, vaan on sinulle suosiollinen ja lupaa sinulle iankaikkisen elämän. Hänellä on mitä suloisimmat ja anteliaimmat huulet.”

Ceta Lehtniemi

 

I osa. Näyte Lutherin selityksestä psalmiin 45

 

  1. Sinä olet kaikkein kaunein ihmisten lasten seassa; armo on vuodatettu ulos sinun huulistasi; sen tähden siunaa Jumala sinua iankaikkisesti

Selitystä jakeen alkuun, sanoihin:

Sinä olet kaikkein kaunein ihmisten lasten seassa

Profeetta alkaa kuvata kuningasta hyvässä järjestyksessä ja osuvasti ja mainitsee noin kymmenen yleistä kohtaa. Sen tähden ryhdymme mekin jakamaan psalmia. Te tiedätte, että maalliseen valtakuntaan tarvitaan ennen muuta miestä, joka on arvollinen olemaan valtakunnan päämiehenä. Sillä kuningas on valtakunnan pää. Pään tulee antaa koko ruumiille liikunta ja tunto ja johtaa sitä. Kun pää on sairas, on koko ruumiskin heikko ja uupunut. Samoin hoidetaan koko valtakuntaakin huonosti, jos ei ruhtinas ole sovelias sitä hallitsemaan.

Näemme niinmuodoin aikakirjoista, että veltot, typerät ja julmat hallitsijat ovat hävittäneet rauhaa, tavaroita, jopa kokonaisia valtakuntia. Ensimmäinen armolahja on siis se, että valtakunnalla on sitä hallitsemaan sovelias kuningas. Profeetta alkaa siis tästä yleisestä kohdasta, kuvaa itse kuninkaan hänen omassa persoonassaan ja sanoo: Hän tahtoo sanoa: Sinä olet kaunein, jopa yksin kaunis ihmisten lasten seassa.

Hän ei puhu luonnollisesta kauneudesta, vaikka luulen Kristuksen olleen ruumiillisestikin kaunis ja jäseniltään säännöllinen ja soma. Mutta siitä emme nyt välitä, vaan siirrymme katselemaan Hänen hengellistä kauneuttansa ja käsittelemme siis tätä kuningasta hengellisesti.

Ensimmäinen ihanuus ja kauneus on se, että Kristus itse on totinen Jumala ja totinen ihminen, ei pahan näköinen ja ruma niin kuin me kaikki muut ihmiset, jotka olemme syntyneet perisynnissä, ja joita Jumalan viha on haavoittanut. Sillä ei yksikään ihminen ole synnitön, vaan kaikki synnymme, elämme ja kuolemme ilman vanhurskautta ja viisautta, ellei Kristus meitä auta. Kuta viisaammat ja suuremmat kuninkaat ovat, sitä rumemmat he ovat Jumalan silmissä.

Käsitämme siis ensimmäisenä asiana sen, että kauneus tarkoittaa hengellisesti Kristuksen olemusta, että Hän on puhdas ja pyhä, siinnyt Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyt Mariasta, ollakseen synnitön, täynnä armoa ja totuutta  (Joh. 1:17), ja niin kokonaan sielun ja ruumiin puolesta pyhä, että jokainen Kristuksen hiuskarva ja veren pisara on aurinkoa puhtaampi.

Saattaa olla mahdollista, että joku on ruumiillisesti ollut yhtä kaunis, niin kuin Luukas kirjoittaa Stefanuksesta, että hänen kasvonsa loistivat niin kuin enkelin kasvot. Saattaa niin ikään olla mahdollista, että jotkut ovat olleet Kristusta kauniimpiakin, koska emme mistään saata lukea sellaista, että juutalaiset olisivat erityisesti ihmetelleet Hänen muotoansa; mutta tässä emme puhu ruumiillisesta ja luonnollisesta, vaan hengellisestä kauneudesta. Se on sellaista, että Hän on kerrassaan kaikkein kaunein ihmisten lapsista, niin että Hän yksin pysyy ihanana ja kauniina, mutta kaikki muut ovat muodottomia ja rumia, heitä kun on turmellut paha tahto ja heikkous vastustaa syntiä ja muita paheita, jotka luonnostaan meissä ovat.

Tätä ihmisten rumuutta eivät silmät näe eivätkä erota, niin kuin ei myöskään hengellinen kauneus näy silmin, sillä ainoastaan ulkonainen, silmin nähtävä ruumiin kauneus viehättää meitä, koska olemme lihaa ja verta. Mutta jos meillä olisi hengelliset silmät, näkisimme totisesti, kuinka suuri rumuus se on, että ihmisen tahto on kääntynyt pois Jumalasta, ja että ihminen pilkkaa Jumalaa, anastaa itselleen Jumalan kunniaa ja majesteettia, on täynnä Jumalan ja lähimmäisen halveksimista, täynnä haureutta, ylpeyttä, ahneutta jne. Tämä on kauhea rumuus, jota pakanatkin sentään osaksi ovat kyenneet arvostelemaan. Sen tähden he ovatkin sanoneet, että oikeamielisyys on sekä ilta- että aamutähteä ihanampi.

Tämä on ensimmäinen suloisuus ja ihanin runoelma, jossa hän ylistää ja lupaa valtakuntaa, jonka kuninkaassa ei ole mitään virhettä, vaan kuninkaan tahto on täynnä hyvyyttä, hänen järkensä täynnä viisautta, ja hänellä on palava rakkaus kaikkia kurjia, tuomittuja ja ahdistettuja syntisiä kohtaan. Tuon kaltainen kuningas ei sitä vastoin ole Mooses, joka on pyöveli, julma ruoskija ja kiduttaja, joka kiduttaa ja vaivaa meitä pelotuksillansa, uhkauksillansa ja vihan esimerkeillä ja pakottaa ulkonaisesti meitä tekemään hyvää, tai kun olemme tehneet parhaamme, nöyryyttää hän meitä sisällisesti huokailemaan armoa.

Mutta meidän kuninkaamme, jota tässä laulussa ylistetään, on täynnä laupeutta, armoa ja totuutta. Hänessä on ihmisrakkautta ja suurinta suloisuutta. Hänen ääntänsä, niin kuin Jesaja sanoo, ei kuulla kaduilla, Hän ei ole karkea ja kova, vaan kärsivällinen ja pitkämielinen, ja langettaa tuomiota jumalattomia ja pilkkaajia vastaan, mutta armahtaa katuvaisia syntisiä. Hän on siis kaikkein suloisin ja ihanin kuningas, jonka vertaista ei ole koko maailmassa ja jossa on suurin hyvyys ja suurin rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan.

Näillä kaunistuksilla on tämä kuningas koristettu, Hänessä kun ei ole mitään ylpeyttä, pahaa halua, himoa eikä mitään muuta pahaa taipumusta. Tämän kaltaiseksi näemme Hänet kuvattuna evankeliumeissa, ja tosiolot todistavat tämän Hänestä. Hän ei liittynyt pyhiin, mahtaviin ja viisaisiin, vaan hylättyihin, kurjiin syntisiin, onnettomiin ja vaikeiden, parantumattomien tautien vaivaamiin ihmisiin. Näitä Hän parantaa, lohduttaa, rohkaisee ja auttaa, ja vihdoin Hän kuolee syntisten puolesta. Ei Hän, niin kuin Mooses, pelota eikä tapa, vaan kutsuu luokseen, ilahduttaa, lohduttaa, parantaa ja auttaa kaikkia, jotka tulevat Hänen luoksensa. Hän on siis kuningasten kuningas, jonka vertaista ei ole, jos vaan katselet Häntä Hengen etkä lihan ulkonaisen muodon mukaan.

Näin hän ainoastaan harvoilla sanoilla kuvaa itse persoonaa, jota evankelistat ja kirjeissään Paavali laajemmin esittävät ja ylistävät. Hän kuvaa todellisilla väreillä tämän kuninkaan, minkälainen Hän omassa persoonassaan on. Ja tämän asian tietäminen tuottaa mitä suurimman lohdutuksen ahdistetuille ja raskautetuille omilletunnoille.

Mutta maailma, kuullessaan tätä kuningasta ylistettävän, ei kärsi tätä saarnaa, vaan väittää sitä vastaan ja sanoo, ettei tätä kuningasta rumempaa ole koskaan kuultu eikä nähty. Maailma ei siis siedä nähdä Häntä, niin kuin fariseuksista ja ylimmäisistä papeista on huomattu. He olivat syttyneet niin kiihkeään vihaan Kristusta kohtaan, etteivät voineet edes katsoa Häntä, vaikka Hänen suustansa, Hänen ollessaan heidän seurassansa ja puhuessaan, lähtivät viisauden auringonsäteet, Hänen käsistään jumalallisen voiman säteet ja koko Hänen ruumiistansa rakkauden ja kaikkien hyveiden auringot.

Ceta Lehtniemi

Mikä tuo on?

10.12.2020. Lapsi esittää usein tuon kysymyksen. Mikä tuo on? Huomasin miten yhtä aidosti sen voi esittää myös vanhus, joka ei ole koskaan ottanut valokuvia, ei ainakaan makrokuvia. On viisautta, jos osaa kuunnella näitä kysymyksiä. Kun minä näen jäisen sydämen, niin joku toinen ei voi lainkaan ymmärtää mistä on kysymys.

Tämän vuoksi kerron kirjassani ”Hoida sanallasi” kuvan taustoista. Näin kirjassani lukee:

”Liitän tähän kuvaan pienen selityksen. Kuljin kerran myöhään syksyllä järven rantaa pitkin. Järvi alkoi olla jäähileessä. Katsoin myös maahan jalkojeni viereen. Jää oli muodostanut monenlaisia pitsikuvioita.

Katsopas! Siinä on aivan pieni jäinen sydän. Mitäpä jos yrittäisin siirtää sen tuon laudoituksen päälle, ajattelin. Olen huomannut, että saan puhelimella kuvattua pienen ja värittömän, mitättömän kohteen kuin uutena ja erilaisena siirtämällä sen oikealle alustalle ja sopivaan valoon.

Niin yritin siirtää ehkä noin senttimetrin kokoista jääpalaa laudan päälle. No, rikkihän se tietysti meni. Siitä tuli särkynyt sydän. Jäin katsomaan nyt uudessa valossa tätä häviävän pientä, rikkoutunutta jään murusta. Tällaisia kylmettyneitä sydämiä, jäisiä ja murtuneita ihmissydämiä tahtoo Jumalamme muistaa.”

Raamatussa käytetään sanaa sydän, kun puhutaan ihmisen sisimmästä. Tämä on kuvakieltä, jota ei ole vaikea ymmärtää. Raamatun kielessä sydämestä lähtee monenlaiset ajatukset, voimme jopa nähdä sydämen silmin, tai voimme kätkeä tärkeät sanat sydämeemme. Ja Jumala voi katsoa meitä sydämeen katsoessaan koko ihmistä.

Kieli ja kuvat ilmaisevat vivahteita kovin monin tavoin. Onkin usein hyvä pysähtyä hetkeksi, niin silloin voi avautua jotain uutta. Mikä tuo on? Se on jään murunen. Selvä, tuo tieto riittääkin useimmille. Osalle tuo ”jään murunen” alkaa kertoa tarinaansa. 

Ceta Lehtniemi

Minun Kuninkaani tulee

9.12.2020 Noin 25 vuotta sitten kirjoitin tämän runon tapaisen talteen yhtenä aamuna. Nyt uskalsin laittaa sen tuonne: Kunpa valosi.cetalena

En vielä pysty kertomaan lukijoilleni miten tämän sain aivan tavallisen päivän aamuna. Pari luotettua ystävää on tämän nähnyt. Se, että minulla on ollut tämä sanoitus itselläni tallessa, on vaikuttanut moneen asiaan.

Jossain vaiheessa tutkin miten eräästä hengellisestä laulukirjasta poistettiin lähes kaikki ”morsiusmystiikka”. Tunnistin poistetuissa säkeissä tätä samaa henkeä oman runoni kanssa, runoni, jota pidän palvovan ja odottavan laulun sanoituksena. Sain myös käsiini erään vanhan hernhutilaistaustaisen kirjasen, jossa oli samaa henkeä. Olen näitä asioita ottanut esille varovasti kuin testaten. Varovasti sen vuoksi, että olen nähnyt tämän palvonnan ja odotuksen kovin vieraana ajallemme, tarkoitan vieraana oman aikani kristityille.

Minkälaista uskoa Herramme tahtoisi löytyvän? En uskaltaisi tarjota millekään taholle julkaistavaksi sanoitusta, koska pelkään tulevani sen vuoksi hylätyksi. Oli suuri askel julkaista tämä itse. Enempää en pysty vielä kertomaan, en ehkä koskaan.

Onneksi ystäväni, joka näki tämän kirjoitettuna paperilapulle 1990 -luvulla, sanoi runoa kauniiksi. Onneksi uskalsin näyttää. Hyvä, kun jäi talteen. Se on ollut minulle tärkeä. Nyt julkaistuna toivon sillä olevan merkitystä myös joillekin muille kristityille. Samoin kyselen sitä, miksi joudumme niin kovin arastelemaan toisiamme. Miksi kamppailemme hylkäämisen pelon kanssa juuri silloin, kun paljastamme jotain hyvin herkkää.

Jouduin todella miettimään jätänkö julkaisematta tämän, vai julkaisenko? Koin, että nyt neljännesvuosisata tämän saamisen jälkeen, oli oikea aika julkaista tämä. Minua auttoi korona -pandemian mahdollistama hiljaisuus, ja erillään olo tavanomaisista tapaamisista. Aika antoi myös rohkeutta. Jouduin myös kyselemään, onko ehkä jopa tehtäväni julkaista tämä niin kauniilla tavalla kuin mitä asia edellyttää.

Aloin viime kuussa kirjoittaa hengellistä päiväkirjaa työnimellä ”Ei kaikkea pyyhitä pois”. Nuo vähän oudot sanat ehkä nousivat mieleen katsoessani aamun viimeistä unikuvaa, puhtaita, valkoisia paperiarkkeja tai hohtavan kirkasta tabletin näyttöä. On varmaan aika paljon sellaista, minkä en soisi pyyhkiytyvän pois, en paperilapuiltani, enkä kotisivuiltani. Osa on nyt tallessa.

Olen ottanut isbn -tunnukset sekä e-kirjaani että pahvikantiseen kirjaseeni ”Kunpa valosi löytäisi”. Näin myös Kansalliskirjastossa on tämä runoni ”Minun Kuninkaani tulee”. Täytyy jättää tutkijoille ja tuleville polville vähän ihmeteltävää.

Ceta Lehtniemi

Rukoukseni: Ole minulle kallio


4.12.2020 Kirjoitan hengellistä päiväkirjaa muistellen ja lepäillen. ”Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani.” Tuntuu, että joudun pysähtymään jokaisen sanan kohdalla. Ne kuulostavat niin suurilta ja merkityksellisiltä.

Kirjoitin muutama vuosi sitten näin:
”Nyt sunnuntaina 23.7.2017 päiväni alkoi tämän ihanan psalmin sanoin. Kuva oli jäänyt puhelimeeni Isosaaren merelliseltä retkeltä. Jo kuvaa ottaessani ajattelin kallion uurteiden ristin muotoa ja sitä miten keltainen maksaruoho ikään kuin lepäsi kalliolla, lähes voisi sanoa kalliossa tai kallion sylissä.

Aamulla hyvin varhain tein kortin puhelimellani. Näyttää jääneen ensimmäinen sulkumerkki pois. Olkoon näin. Nautin siitä, että herään jakeisiin, ja saan ne jollakin tavoin muistiin. Saatan tehdä myöhemmin kirjasen, johon muotoilen tekstit tietokoneeni äärellä. Joskus tuntui pahalta jokainen virhe. Nyt se kertoo matkan jatkumisesta aina vaan uudella tavalla eteenpäin.”

Matka jatkui, tuo jaekortti pääsi mukaan kirjaani ”Kunpa valosi löytäisi” Kunpa valosi.cetalena  Vaikka tuossa kirjassa on vanhaa ja uutta, se on kokonaan varhaisten aamujen kirja. Kirjan nimenä olisi voinut olla ”Ole minulle kallio”. Siitä saattaa tulla vielä kirjan nimi.

Minun aamuni ovat olleet vuodesta toiseen erityiset. Haluan kirjoittaa ylös niitä ensimmäisiä sanoja, joita ei voi oikein edes ajatuksina pitää ennen kuin ne näkee kirjoitettuna. Ne hahmottuvat vasta samalla, kun sormeni kulkevat tabletin näytöllä.

Herään varhain kuin läpi kiitoksen.
Ensimmäisessä hetkessä tunnen sen:
Olen Jumalan omana maailmassa.
Tuo on tärkeintä aivan kaikessa.
Miten päiväni alkaisin arkisen?
Onko vielä hetki aikaa rukouksen?

Minun täytyy itse uskoa aamuhetkien merkitykseen, suostua ajanjaksoihin, jolloin olen varhain Jumalan kasvojen edessä. Minulle tämä on arvokasta ja herkkää. Silti välillä on toki tavallisempia ajanjaksoja. Herään ehkä jäsenten jäykkyyteen. Tai havahdun siihen, että pää on täynnä luovia ajatuksia. Joskus herään uniin. Kaikenlaista mahtuu aamun hetkiin.

Aamun hetket
Joskus tuskalliset
Usein ihmeelliset

Saan kirjoittaa
Tabletillani hiljaa
Arvokasta aikaa

Rauha saariston
Sisimpääni on
Tehnyt asunnon

Tabletilleni olen tallettanut paljon hengellisesti herkkää hyvin varhaisina hetkinä. Voisi sanoa, että olen usein herännyt erityiseen kuunteluun ja katsomiseen. On vaikea juuri tiettynä hetkenä nähdä jonkin kuvan tai sanan merkitystä. Sen tallentaa kuin varoiksi. Ja yleensä sitä ei tarvitse kokonaan hylätä.

Minulle on tullut tavaksi merkitä ylös näitä ensimmäisiä mielen liikahduksia ennen kuin ne tukahtuvat uuden päivän touhuihin tai haihtuvat jonnekin. Tässä on kyllä paljon samaa mihin olen tottunut, jos jokin taiteellinen projekti on ollut kesken. Minulla on ollut lappuja ja kyniä sängyn lähellä. Nyt on ollut tabletti. Joskus se oli pieni puhelin. Minusta on selvästi tullut nykyaikainen, kristitty ikäihminen.

”Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä.” Kristus on tällainen kallio. Ilman saariston aamuja, ilman sanan äärellä oloa ei olisi juuri näin. Tämä on myös syy miksi en ole vaihtanut uudempaan käännökseen. Minun muistini ja Raamattu -hakuni ovat täysin viritetyt 1933/1938 KR:n mukaan.

Kun tuli 1992 käännös, yritin lyhyen ajan käyttää sitä rinnalla. Uuden ja Vanhan testamentin yhteys katkesi. Niin monet minulle hyvin rakkaat ilmaisut oli poistettu. Olin kuin eksyksissä. Erityisesti oli hävitetty kaikki mikä viittasi Jumalan persoonalliseen olemukseen. Minulle Jumalan kasvot ja oikea käsi tai käsivarsi ovat olleet äärettömän tärkeitä ilmauksia. Aika nopeasti päättelin, ettei uudempaa käännöstä ole tehty minulle.

Vanhan Testamentin ilmaus ”kasvojeni” esiintyy juuri tuossa muodossa 1933 käännöksessä 31 kertaa. Vuoden 1992 käännöksessä vain kuusi kertaa. Jumalasta, Taivaallisesta Isästä, on tahdottu tehdä kuin kasvoton hahmo. Myös moni Vanhan Testamentin täysin selkeä viittaus Kristukseen Poikana tai Jumalan oikeana käsivartena, oli muuttunut uudessa käännöksessä vivahteiltaan toiseksi.

Minun on hyväksyttävä se, että seurakunnan käyttämä käännös ei ole oma Raamattuni. Ja niiden, jotka lukevat minun kirjoituksiani ja kirjojani on hyväksyttävä se, että minä elän kiinni tässä vanhemmassa käännöksessä. Tahdon arvostaa niitä leivisköjä mitä olen saanut. Siitä yksinomaan on kysymys, ja toki aivan omasta hyvinvoinnistani.

Ceta Lehtniemi

Iloöljyä murheen sijaan

27.11.2020. Raamatun ilmaisu ”iloöljy” on varsin erikoinen. Silti se on helppo ymmärtää. Ikään kuin ulkoa päin saamme eräänlaista voitelua, josta kumpuaa iloa. Tai se ilo voi kummuta kuin sisältä, ja olla kuitenkin jotain sellaista mitä emme voi yhdistää sen hetken fyysiseen olemukseemme.

Kun katson tätä kuvaa, hämäryys, märkyys, värien niukkuus ja sävyjen tummuus nostavat mieleen murheen. Tämä voisi olla täydellinen kuva alakulosta tai hyljättynä olosta. 

Tarkempi tarkastelu kertoo ehkä sen, että lehden päälle on jo astuttu. Se on kuin unohtunut. Ja kuitenkin siinä on jotain hyvin kaunista.

Jesaja kirjoittaa: ”… panemaan Siionin murheellisten päähän – antamaan heille – juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva ”vanhurskauden tammet”, ”Herran istutus”, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi”. (Jesaja 61:3)

Näihin sanoihin Jeesus viittaa kertoessaan tehtävästään. Hänessä suurin mahdollinen kärsimys, risti ja hylkääminen toi meille vapautuksen ja ilon. En oikein itsekään ymmärrä miksi tahdon kirjoittaa iloöljystä ja myös kuin juhlariemusta katsoessani maahan liiskautunutta lehteä märällä asfaltilla.

Ehkä kyse on siitä, että minut on joskus yllättänyt olosuhteista täysin riippumattomat tunteet ja tapahtumat. Joskus jokin lohtua tuova raamatunjae on ollut kuin tiiviisti kiinni mielen sopukoissa tuoden valoa pimeään arkeeni. Jonkun kerran on käynyt niin, että ystävä on toiminut kuin Jumalan lähettiläänä välittäen jotain erityistä hyvää juuri alakuloiseen hetkeen. Olen myös kokenut, että väsymys on saatettu kuin pyyhkäistä pois joinain uupumuksen hetkinä.

Tunteiden ja tilanteiden vastakohdat ovat kertoneet itselleni mieleenpainuvasti jotain taivaallisesta juhlariemusta tai iloöljystä. Muistan harvoin aikoja, jotka olivat ehkä hyvinkin täynnä iloista tekemistä, osaamista ja jaksamista. Tätäkin aikaa voisi olla hyvä muistaa kiitollisena. Ehkä ystävien ja läheisten kanssa muistan helpommin näitä aikoja. Tällöin hyvät muistot ovat herkässä.

Tämä kuva maahan litistyneestä märästä lehdestä kuitenkin nosti mieleeni sen, että Jumala haluaa nostaa yksinäiset, erilleen joutuneet, alas painetut, poljetut tai vain kuin hiljalleen alakuloon unohtuneet. Hänellä on edelleen silmiä, korvia ja käsivarsia tässä maailmassa. Raamatun tai hengellisen laulun sanat voivat nousta mieleen ihmeellisesti. Hän, Hyvä Paimen, kulkee yhä kanssamme. Jumalan Pyhä Henki on lahja sisimmässämme. Olemme kiinni Jumalan lahjoittamassa Elämässä.

Iloöljy tai juhlapäähine on ajassa kuin hetkittäin koettavissa, usein hillitysti etenkin omassa kulttuurissamme. Kuinkahan mahtaa olla kerran perillä. Voi sitä riemua!

Ceta Lehtniemi

Kristus riittää kaikkeen

17.11.2020 Miten paljon tarvitaankaan tämän asian kirkastumiseksi. Jossain piilossa, itseltäkin salassa lymyää ajatus siitä, ettei Kristus yksin riitä. Itselleni pudotus syvyyteen ehkä sittenkin tarvittiin. Inhimillisesti tuntuu siltä, että tähän lopputulokseen olisi voinut päästä oikean opetuksen kautta. Käytännössä voin todeta, ettei se olisi ollut mahdollista.

”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” (Room. 8:28)

Nuo sanat lausuttiin uskoville vahvistukseksi. Jumala voi kääntää raskaidenkin kokemusten vaikutukset parhaaksemme. Se, mikä ei ole meille mahdollista, on mahdollista Jumalalle.

Jumala ei voi käyttää sinua, koska …” kuulosti sisimmässäni hylkäämisen viestiltä pitkäaikaisen ystävän suulla sanottuna. Tämä on tietysti erittäin kovasti sanottu, ja yllättäen kuultuna sen vaikutus lähes hirvittää. Pelokkuus ja sisään kääntyminen  ei aina vie rakastavan Jumalan lähelle tai apua etsimään.

Omalla kohdallani tämä laittoi kauhistuneena tarkkailemaan omaa sisintä, koska ulkonaisille seikoille ei ollut mitään tehtävissä. Tuo lause vei minut etsimään yhteyttä Jumalaan omien tekstieni ja kuvieni avulla. Mutta miksi tuo lause syöksi minut myös masennukseen ja ylisuorittamiseen, virheiden tarkkailuun ja ihmisten välttämiseen?

Tuo lause ei tarkoita sitä, että Jumala hylkäisi. Se ei viesti mitään siitä, etteikö Jumala rakastaisi. Nuo sanat eivät tarkoita, että olen jotenkin välteltävä, pois yhteydestä suljettava. Sanojen piiloviesti oli minulle, yksinäni ylisuorittavalle ihmiselle se, ettei Kristus yksin riitä. Lauseen sisään rakentui minulle sanoma, etten nyt voi olla yhteydessä ystäviin, tai että heillekin on parhaaksi välttää yhteyttä minuun.

Tein joitain havaintoja ja joitain aloitteita. Otin yhteyttä ystävään, ja otin yhteyden seurakunnan teologiin. Kummallekaan taholle ei ollut tullut mieleenkään jättää minua ulkopuolelle. Olen tervetullut, ja minun ystävyydestäni jopa iloitaan.

Tämän jälkeen ymmärsin, ettei usko voi koskaan perustua minun suorituksiini, muuttumiseen tai tekoihin. Ei oikeastaan ole edes väliä, vaikka Jumala ei voisi nyt tai koskaan käyttää minua. Tulenhan sitä paitsi fyysisestikin kaiken aikaa heikommaksi ja ikään kuin tarvitsevammaksi. Juuri nyt on tärkeää ymmärtää, ettei uskon lepo perustu muuhun kuin Kristuksen ristin työhön.

Samalla, kun mielessäni on Kristuksen ristin työ, ajattelen häntä kirkastettuna, elävänä, suojanani pahan valtoja vastaan. Hän on suoja myös omaa pimeyttäni, pelkojani ja väärin ymmärrystäni vastaan. Hiljennyn, ihmettelen, pysähdyn, unohdan kaiken muun. Kuin tarraan Kristukseen.

Sanon myös aivan varovaisesti seuraavan asian. Älkää loukkaantuko. Tämän sanon omien lähtökohtieni ja näkemysteni kautta. Meillä vaikuttaa teologia, jossa pyhityksen ydinajatus on muuttunut. Nyt etsitään Jumalan kirkkautta ja kunniaa ihmisen omasta elämästä. Sitä pyritään toteuttamaan lain ja oikein toimivan järjen tai empatian ohjaamana. 

Lutherin ajatus pyhityksestä oli se, että meille syvenee synnin ja armon tunteminen. Itse ymmärrän tämän yhä suurempana Kristukseen turvautumisena. Oikeastaan tämä lähes pakottaa siirtymään oman elämän tarkkailusta, tai omien suoritusten tavoittelusta riippumaan yksin Kristuksessa. Silti voi olla, että tämä on asia, jota on mahdotonta ilmaista ymmärrettävin sanoin.

Kuvaan minun piti muokata maa ja ihminen mustaksi. Samalla lisäsin valoa ja puhtautta taivaan väriin. Näin sain runotekstin ja kuvan puhumaan samaa kieltä.

Ceta Lehtniemi