Isä Vanhassa testamentissa
Nimeä Isä ei käytetä kovin yleisesti Vanhassa testamentissa tarkoittamassa Jumalaa.
Suomenkielisessä Raamatussa puhutaan Herrasta tai yksinkertaisesti Jumalasta. Jumala on täydellisesti kaiken sen yläpuolella, mitä me ajattelussamme omin päin voimme yhdistää esim. aikaan, paikkaan, pyhyyteen, puhtauteen, vihaan, hyvyyteen ja rakkauteen. Kun hän ilmoittaa itsensä, se merkitsee, että hän itse ilmoittaa tuonpuoleisuutensa, paljastaa salaisuuden ja tulee luoksemme, puhuu meille, toimii historiassa, näyttäytyy luonnossa, niin että voimme tuntea Hänet hänen Sanastaan ja teoistaan. Jumala on aina persoonallinen. Hän käyttää itsestään muotoa minä.
Vanhassa testamentissa kuvataan Isää Jumalaa Israelin kansan vaiheissa. Raamatussa kiinnitetään jatkuvasti huomiota siihen, toimiiko esimerkiksi hallitsija tehden sitä mikä on hyvää Herran silmissä vai suosiiko hän epäjumalanpalvontaa. Samoin käskyt antavat tiedon siitä mikä on oikein. Jumala edellyttää Hänen johdatuksessaan pysymistä ja Hänen palvontaansa ainoana Jumalana. Uuden Aikakauden uskonto ja filosofia antoivat mielestäni tilaa luonnolliselle ja mystiselle Jumalan tuntemiselle ohi Raamatun ilmoituksen. Niissä voidaan sanoa, että Jumala on persoonaton voima, energiaa tai tietoisuus. Erikoista oli lukea arkkipiispa Aleksi Lehtosen Paimenkirje 1945. Hän luonnehtii hengellistä tilaa maailmansodan jälkeen seuraavasti: ”On havaittavissa taipumusta panteismiin. Luultavaa on, että äskeisen miljoonien hengen vaatineen sodan jälkeen kysymykset kuolemanjälkeisestä elämästä tulevat polttaviksi. Myös on huomattava, ettei olevaisuuden peruslaatua enää yritetä selittää materiaksi, aineeksi, vaan voimaksi, energiaksi.” Nuo termit eivät sovi mitenkään Raamatun Jumalalle. Tämä on sellainen perustieto, joka on hyvä pitää aina mielessä. Jumalamme ei ole voima, energia tai tietoisuus.
Jumalasta voimme käyttää monia adjektiiveja. Hän on elävä, toimiva, persoonallinen, äärettömän älykäs, voimakas, ja vanhurskas. Hän sanoo vakavasti kaikesta vääryydestä ja synnistä: ”Älä tee sitä”. Jumala kutsuu aina ihmistä parannukseen ja uskoon, jonka Hän on itse valmistanut ihmiselle. Ainoastaan syntien tunnustaminen ja armo Jeesuksen sovitustyön kautta pelastaa. Usein vasta suhtautuminen Jeesukseen paljastaa, onko Jumalamme, Isämme, Raamatun Jumala. Nyt on nimittäin niin, että myös spiritualistit eli henkiseen kehitykseen uskovat, uushenkisyyteen liittyvät ihmiset, voivat puhua jumalasta isänään. Tällöin he ymmärtävät maapallon kaikki ihmiset jumalan lapsiksi ja keskenään sisaruksiksi. He uskovat silti myös jälleensyntymiseen, joka on peräisin idän uskonnoista.
Samoin ”kristillisyyteen” on tullut viime vuosina mukaan sellainen ajatus, että Jumala on rakastava Isä joka tapauksessa. Jeesuksen ristinkuolema selitetään uhriksi ainoastaan siinä mielessä, että Jeesus joutui väkivallan uhriksi. Golgatan työtä ei täten liitetäkään sovitukseen ja syntien anteeksiantamiseen. Uskonnollisuus osittain kristillisin termein korvaa näin aidon Jumalan vaikuttaman uskon. Ainoastaan Jeesus ilmoittaa meille Isän, Raamatun Jumalan. Vain uudestisyntymällä Jumalan lapseksi Jeesuksen sovitustyön kautta, meillä on Isä Taivaassa. Saamme lapseuden Hengen sisimpäämme.
Kuitenkin kutsuessamme Jumalaa läheisesti Isäksi, muistamme samalla Hänen äärettömät ja meille täysin käsittämättömät ominaisuutensa. Pyhyydessä ja vanhurskaudessa Jumala on kaukana meistä ja silti Hän on astunut meitä niin lähelle, että Jeesuksessa tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä.
Kuinka käsittämätöntä onkaan se, että meille Kristuksen sovitustyön kautta lahjoitetaan täydellinen vanhurskaus. Nämä ovat pienelle ihmiselle niin suuria ja ihmeellisiä asioita. Nyt markkinoidaan joka käänteessä niin sanottua Isän rakkauskirjettä. On tärkeää tietää, että Jumala on rakastava Isä. Kuitenkin mennään hyvin lähelle harhojen ilmoittamaa jumalakuvaa, jos vaietaan siitä, että ihmistä kutsutaan parannukseen. Kukaan ei kestä pyhän Jumalan edessä ilman syntien sovitusta, ei yksikään ihminen.
Isä Uudessa testamentissa
Kirjeiden tervehdyksissä on useinkin: Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tuo jae esiintyy tuossa muodossaan seuraavien kirjeiden alkupuolella:
Room.; 1Kor.; 2 Kor.; Gal.; Ef.; Fil.; Filem.
Näkee helposti, että on kyse nimenomaan alkutervehdyksestä. Tästä on varmaan tullut tuttu puhujan aloitus: ”Armoa ja rauhaa!” Sanonkin sen nyt täydellisenä myös teille lukijoilleni: ”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” Tuo kuulosti melko juhlalliselta. Kuitenkin meillä esiintyy Raamatussa hyvin läheinen sana tarkoittaen Isää. Se sana on ABBA. Se on aramean kieltä ja ilmaisee likeistä jumalasuhdetta, jolla ei ole vastaavuutta VT:ssa.
Jeesus käytti tätä Abba-sanaa.
Kerään tähän yhteyteen joitain niistä kohdista, joissa esiintyy sana ”Abba” Jeesuksen puheessa:
Jeesuksen opettamassa rukouksessa aloitamme: ”Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” (Matt. 6:9)
Matt.11:25 kuuluu: ”Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille’.”
Getsemanessa Jeesus rukoili ja sanoi: ”Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!” (Mark.14:36).
Golgatan ristillä Jeesus huusi: ”Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni”. (Luuk.23:46).
”Abba” sanaa voidaan käyttää, kun on kyseessä lapseussuhde Jumalaan, johon uskova on päässyt Kristuksen kautta. Paavalilla se esiintyy joissain kirjeissä:
Room.8:15: ”Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!”
Gal. 4:6: ”Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Paavali liittää myös kreikan ”isää” merkitsevän sanan aramealaisen ABBA sanan perään: ”Abba! Isä!”
Omakohtaista Isän turvallisesta sylistä
Olen saanut vähitellen opetella kuinka voin sulaa pois jostakin aivan liian raskaasta ja suorittavasta tavasta elää. Löytöni on ollut se, että saan olla pieni ja tavallinen ihminen, jota Jumala rakastaa Jeesuksen tähden. Tämä lepo on kuin turvallinen Isän syli. Saan olla heikko ja luottaa yhä enemmän Jumalan mahdollisuuksiin.
On lahjaa, kun saa nähdä Jumalan suuruutta pienissä asioissa. Miksi kaipaankaan jotain
inhimillisesti suurta tai erikoista! Isän siunaus kätkeytyy usein huomaamattomiin asioihin. Se löytyy lähimmäisen ystävällisestä sanasta tai yllättävältä taholta tulleessa hymyssä. Isän rakkaus tulee lähelle Hänen omassa kirjassaan, joka avautuu juuri minua varten aivan tähän hetkeen. Miten Isä tiesikin taas antaa niin puhuttelevan ja rohkaisevan sanan?
Isän hyvyyteen kätkeytyminen vapauttaa suunnattoman määrän voimia. Silti tuntuu, että opettelen vasta edellä olevia ajatuksia. Ehkä tämä opetus kestää koko elämän ajan. Näin varmasti onkin. Ihminen pyrkii aina itse isoksi ja käyttämään omaa ymmärrystään. Kuitenkin Raamattu kertoo, että monet ihmeelliset hengelliset asiat ilmoitetaan juuri lapsenmielisille.
Isä on hoitanut minua luonnon viehättävissä ja uskomattomissa yksityiskohdissa. Ajattele vaikka perhosta. Tunnet varmaan nokkosperhosen ja olet nähnyt niitä? Huomasitko sen kauneuden? Entä oletko katsellut kukkia ja lintuja? Miten sulavaa onkaan pääskysen lento? Ja miten herkän kaunis onkaan vaikkapa kielo?
Muistan vielä kielokimpun, jonka poimin maljakkoon äitini hautajaispäiväksi. Muistan myös auroraperhosen lentäneen vierelläni, kun arkkua kannettiin hautausmaalle. Muuta en pysty muistamaan tuosta päivästä. Hautajaiset olivat inhimillisesti ajatellen liian varhain, liian raskas asia. Kuitenkin Taivaan Isä tiesi kaiken ja on pitänyt minusta huolen.
Odotan aina loppukesän kuulaita iltoja, jolloin koko tähtitaivas avautuu katseltavakseni. Niin suuri on Taivaallinen Isäni. Kaikkialle ulottuu Hänen kätensä jälki. Hän on suuressa ja Hän on pienessä. Hän on suruissa ja Hän on iloissa. Sanankin mukaan Hänellä on käsi, joka pitää kiinni kaikissa elämän myrskyissä. Mutta tämä käsi ei hellitä otettaan myöskään tyynessä.
Joh.10:27-30 kuuluu: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.”
Saan tänään aavistella kanssasi, mitä Isämme rakkaus on ja janota Hänen lepoaan ja rauhaansa.
Edessäsi, Isä
Eteesi pysähdyn,
Isä, odottaen Sinulta.
Olenhan lapseksesi otettu.
Haluan nähdä
ja kuin varmistaa
mitä tietä minua kuljetat.
Luottamus kasvaa.
Ei kaikkea tarvitse tietää,
kun vain käsi on kädessäsi.
Tunnet täysin
miten sisimpäni rakentuu.
Sen lait ovat Sinun laatimasi.
Henkesi avulla
tutkit herkimmätkin alueet.
Ei sitä tarvitse pelätä.
Kaikesta huolehdit.
Kesken et jätä mitään
mikä on valmiiksi tarkoitettu.
Ceta Lehtniemi
Tämä on ote v. 2009 julkaisemastani nettikirjasta ”Sovituksen syrjäytymisestä sivuraiteelle” NETTIKIRJANI 250 sivua Tuolla pitäisi olla merkittynä tietolähteet. Julkaisen tämän myös kohta osana Armo kantaa – nettilehteä 2/2025
