Herran helmassa, Fredrik Wislöff
Suomen Lähetysseuran kustantama kolmas painos vuodelta 1954. Suomentanut Aune Krohn. Poimintoja kirjasta ottanut Ceta Lehtniemi.
Ken sairastaa –
hän istuu Herran helmassa.
Ken ahdingossa on –
hän Herran rakkaan tuntee syleilyn.
Ken hätään joutuu –
hän Isän sydämen saa kuulla sykkeen.
Kirjan ensimmäiseltä lehdeltä saamme lukea nämä kauniit sanat. Saamme jo viitteen siitä, että kirja on kirjoitettu lähinnä sairaille ja heikoille. Tähän joukkoon kuulumme itse kukin ainakin ajoittain. Hengellisessä mielessä saatamme kokea suurta heikkoutta ja kipua silloinkin, kun olemme ruumiillisesti hyvässä kunnossa. Otan kirjasta seuraavan lainauksen:
Älä pelkää!
Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. (Jes.41:10)
Älä pelkää, rakas sairas ystävä. Siihen ei ole syytä. Jolla on Jumala, hän on turvassa. On aivan ymmärrettävää, että pelko valtaa mielen. Se johtuu sairaudestasi. Kun ihminen näkee oman tilansa ja tuntee voimattomuutensa ja avuttomuutensa ja ympärillään kovan ja sydämettömän maailman, voivat sekä terveet että sairaat ruveta pelkäämään.
Mutta Herra sanoo: Älä katso ympärillesi! Se juuri tekee sinut pelokkaaksi. Ja sitten hän mainitsee kaksi syytä, miksi sinun ei tule pelätä:
”Minä olen sinun kanssasi!”
”Minä olen sinun Jumalasi!”
Pysähdy hieman ajattelemaan, mitä on kätketty näihin kahteen vakuutukseen. Kaikkivaltias on sinun Jumalasi. Ja hän on sinun kanssasi – tuossa kipuvuoteella. Hän on lähempänä kuin se, joka hoivaa ja hoitaa sinua.
Ja hänkin hoitaa sinua. Sen sanovat nämä kolme ihanaa sanaa:
”Minä vahvistan sinua!”
”Minä autan sinua!”
”Minä tuen sinua!”
Kuinka luulisit sinun käyneen, jos Jumala olisi vetänyt pois kätensä? Silloin olisit ollut kurja, hyljätty maan matonen.
Hän on tukenut sinua tähän päivään saakka. Mikä kohdanneekin, on hän tukeva sinua vanhurskautensa oikealla kädellä.
————–
Olen kirjoittanut kotisivuilleni aiemminkin vanhoista, hyvistä kirjoista. Tässä linkkejä kirjoituksiini:
Keijo, kiitos taas oikein kovasti sinulle. Saan aina paljon sinun kommenteistasi.
Hyvin lohdullista luettavaa. Tuota kyseistä Fislöffin kirjaa ei itselläni ole, mutta useita muita kylläkin. Ja jokaisesta olen todella pitänyt. Moniin niistä on pitänyt/saanut palata useita kertoja. Erityisesti yksi poiminta tuosta yllämainitusta kirjasta oli itselleni hyvin puhutteleva ja kaunis kuvaus:
”Älä pelkää, rakas sairas ystävä. Siihen ei ole syytä. Jolla on Jumala, hän on turvassa. On aivan ymmärrettävää, että pelko valtaa mielen. Se johtuu sairaudestasi. Kun ihminen näkee oman tilansa ja tuntee voimattomuutensa ja avuttomuutensa ja ympärillään kovan ja sydämettömän maailman, voivat sekä terveet että sairaat ruveta pelkäämään.”
Jos ihmiselle itselleen ei ole lupaa olla sairas, heikko, voimaton ja avuton ja lisäksi ympäröivä maailma suhtautuu asiaan kovuudella, niin kuinka sietämätön voikaan tuska olla. Kyseinen ilmiöhän on mitä ajankohtaisin ja toisaalta hyvin ajaton. Fislöff tuossa kyllä nostaa psykologisestikin varsin todellisuutta vastaavan ilmiön esiin. Pelko ja kovuus ns. terveen suhtautumisessa sairaaseen ja ylipäätään kaikkeen ihmisen avuttomuuteen ja heikkouteen saattaa olla hyvinkin ns. suojaava vastaus terveen omaan avuttomuuteen ja heikkouteen, minkä äärelle hän joutuu sairaan läsnä ollessa. Kuinka vaikeaa on vaikkapa omaa osaamattomuuttaan, tietämättömyyttää ja epävarmuuttaankin suostua myöntämään. Sekinhän on tiettyä avuttomuutta. Ts. sitä, että olen silloin riippuvainen jonkun toisen osaamisesta, tiedosta ja rohkaisusta. Tässä yhtedessä nousi esiin Raamatusta Jobin kertomus, johon ei varmaan sattumalta ole käytetty niin paljon Raamatussa palstatilaa. Mitä kutsuikaan esiin Jobin sairaus, menetykset, kärsimys esiin Jobin ystävissä? Heidän ”Evankeliumissaan” ei ollut tilaa eikä mahdollisuutta kärsimykselle. Ei ainakaan sellaiselle, johon ihminen itse ei olisi syyllinen.
Mietin myös, että miten Fislöffin näkemykset ovat yhteensovitettavissa ns. terveyden ja vaurauden evankeliumin ja myönteisen ajattelun ilosanoman kanssa, joka on ns. megaseurakuntien pääasiallinen ohjelmajulistus? Toisaalta joutuu heti kysymään onko sellaisella ”evankeliumilla” mitään annettavaa sairaalle, muuta kuin lisävaatimus? Ja jos ei voi julistaa, ei se voi olla myöskään todellista evankeliumia. Ja pitää taas palauttaa mieleen Jeesuksen sanat; ” en ole tullut terveitä varten vaan sairaita, en vanhurskaita varten vaan syntisiä”. Nämäkin Jeesuksen sanat on niin usein Raamatusta lukenut, mutta kuinka ne aina jotenkin unohtuu ja ne täytyy ikään kuin aina uudelleen löytää ja saada. Liekö syynä se, että laki on kirjoitettu sydämiimme se on niin luonnollinen, looginen ja älyämme niin syvästi puhutteleva, mutta Evankeliumi, hullutus, salaisuus ja tulee ulkopuoleltamme?