Talvinen joulukuu 2022

Hyvää Joulua!
Saimme kokea melkoisen yllätyksen, kun muutamassa päivässä tienoot peitti puolen metrin hohtava hanki. Aurlahden kentälle tuli nopeasti luistinrata lapsille ja Lohjan harjulle lehtitietojen mukaan saatiin hyvät ladut.

Itse ehdin vain pienille kävelyille lähiympäristöön. Sattui jotenkin muita kiireitä. Tässä kuvassa on kävelytie Hiidensalmen suuntaan. Nyt joulun alla on ollut jo muutama lämmin päivä ja lumi on osaksi sulanut. Tämä saattaa toki hiukan helpottaa hautausmaalla käyntejä.

En ole juuri kirjoittanut tänne. Ajatuksia on päässä paljon, mutta ne eivät kiteydy nyt kirjoituksiksi. Mielessäni on ollut elämisen rohkeus, oman näköinen elämä. Olen kysellyt mitä vielä ehtisin, mitä tahtoisin, mitä jaksaisin. Nämä kysymykset johtuvat osaksi siitä, että näen monen ystävän tai naapurin kohdalla sen miten äkisti tilanne voi muuttua.

Nyt on vielä sen aika, että voin ja tahdon liikkua. Tahtoisin myös olla vuorovaikutuksessa, palvella hengellisissä tilaisuuksissa, tai ainakin olla mukana jossain pienimuotoisemmassa. Korona-aikana näitä ”tapahtumia” oli Zoomin kautta. Nyt näitä myös olisi, mutta kaipaisin ihan konkreettisesti ihmisten kanssa kiireetöntä olemista. En ole tyytyväinen siihen, jos muut järjestävät minulle ”töitä”. En myöskään ole tyytyväinen siihen, jos aina vaan menen istumaan johonkin tilaisuuteen.

Ulkoilen, käyn hiukan jonkun vanhuksen tai sairaan luona, käyn kuntosalissa, teen YouTubeja, hiukan korttejakin. Haaveilen taiteen tekemisestä edelleen. Se ei konkretisoidu vielä. Nukun kohtalaisen hyvin. Jaksan tehdä myös kotitöitä. Retkeily on nyt pelkistynyt lähinnä bussimatkoihin. Museoissa käynnit ovat jääneet vähälle, kuten muukin kulttuuri. Viime vuonna oli kiva käydä Nokialla tapaamassa koulukavereita ja Linnavuoressa tapaamassa lapsuuden ihmisiä. Automatkakin kului mukavasti sisarusten kanssa.

Hengelliset ja taiteelliset unelmat ja ajatukset eivät kohtaa, eivätkä todennäköisesti tule kohtaamaan tässä ajassa. Kotisivujen päivittäminen käy minulta nopeasti, tarkoitan mm. kristillisiä eläkeläisiä https://www.krell.fi/229-lohja  Silti tämänkaltainen tekeminen on lähinnä sellaista palvelua, joka osuu sille, joka siihen pystyy. Se on yksinäistä puuhaa tabletin äärellä kuten moni muukin tekemiseni. Siihen ei liity vuorovaikutusta, kohtaamista, ajatuksia, ei yhdessä oloa, ei rukousta.

Kotisivujen päivitys olisi pelkkää rutiinia, ellen keksisi aina uusia ideoita. Eli se on myös jossain määrin nokkeluustehtävä, joka tuo onnistumisen iloa. Olen aina pitänyt tehtävien ratkaisemisesta, jopa koulussa matematiikan tehtävistä. Teen myös mielelläni yhdistykselle esitteen vuodelle 2023. Hiukan saa olla rutiinejakin yhteiseksi hyödyksi.

Ehkä taiteen alueella kaipaisin myös leikkimieltä ja kokeilua. Teema liittyen ikääntymiseen ja vanhuuteen kiinnostaa, mutta jälleen voisin sanoa, että vain vapaudesta käsin. Joudun ilmeisesti kieltäytymään eräästä kristillisten eläkeläisten yhteissuunnitelmasta liittyen Lohja700 teemaan. Se toisi päivämääriä ja edellyttäisi yhteistyötä ja useamman henkilön innostusta. On sanottava EI. Miten tärkeää onkaan sanoa selkeästi, ettei tämä sovi omiin suunnitelmiin. (Katso 31.12. lisäys)

Silti Lohja700 -suunnitelmaamme perehtyminen ja ideointi antoi osaltaan sysäyksen tähän YouTubeen https://youtu.be/0Gl_QPns3ks Tein tämän kokonaan puhelimella. Tietokoneeni vanha ohjelma ei toimi oikein näiden puhelinäänitysten kanssa.

Teen YouTubeja välillä tietokoneella, välillä puhelimella. En jaksa olla aina tarkkana, mikä on toisaalta ihan oikein. Miksi kaiken tarvitsisikaan olla aina niin täydellistä, tykättyä? Onhan ajatukseni koko ajan siinä, että saisin rauhallisesti puhuen pitää kuvahartauksia jossain tilaisuudessa. Mielelläni katson myös lapsuuden ystäväni kanssa hoivakodissa oman YouTuben kuvia tabletiltani ja keskustelen niistä. Haaveeni on, että pääsisin alustamaan myös television avulla jollekin ryhmälle näitä kuvaesityksiäni. Voisin vierailla jossakin.

Samoin mieleeni tuli ajatuksia liittyen kahteen edesmenneeseen vanhukseen ja ideoita valokuvan ja tekstin yhdistämiseksi uudella tavalla. Tuli oikeastaan myös halu piirtää. Kaikki erilainen liikkeellä olo jonkin teeman parissa poikii jotain uutta. Edelleen koen silti halua pitää väljyyttä myös ensi vuonna, löysää aikataulua ilman stressiä, ilman vaatimuksia.

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa kaikille kotisivujeni lukijoille! Tähän arkeemme Jumala syntyi ihmiseksi, lapseksi seimeen. Näin tapahtui, jotta myös ristin sovitystyö kävi mahdolliseksi ja Pyhän Hengen osallisuus elämässämme. Siksikin on hyvä ajatus jättää rukouksissa kaikki suunnitelmat Isälle. Hän johdattaa. Hän tietää miten on parasta. Rauhasta käsin eläminen on siunattua elämää.
Ceta

Ps. Täydensin kirjoitustani 26.12. Siinä on hiukan itselleni ajatuksia ensi vuoteen liittyen.
Ps. Täydennän tähän kirjoitustani 31.12.2022. Olen kuitenkin eritellyt Lohjan kristillisten eläkeläisten hallitukselle näkemyksiäni siitä miten voisimme olla mukana Lohja700 avustuksen kautta juhlavuoden projekteissa. Kyllä minun toiveeni on, että syntyisi ryhmä toteuttamaan hanketta. Kaipaan todella vielä elämääni tämän kaltaista syventymistä, ideointia ja yhdessä rukousta. Samoin asia pitäisi huomioida Ollaan yhdessä -tilaisuuksissa. En kaipaa yksinäni pohdintaa ja yksin tekemistä.

Tietoa kirjoittajasta

cetalena

Olen eläkkeellä oleva hammaslääkäri. Kesäisin vietän aikaa saaristossa. Arkielämä ja läheiset ihmissuhteet ovat tärkeitä, Kristillinen usko asettuu tähän kokonaisuuteen luontevalla tavalla.