Elämän lyhyydestä ja arvoista

Otan alkuun juuri puhumani raamatunjakeet Psalmeista 39 ja 32. Näissä jakeissa näkyy elämän lyhyys ja myös Jumalan ohjauksessa elämisen siunaus.

Laitan myös näkyviin jakeet. Silti pyydän myös kuuntelemaan nämä psalmien jakeet.
39:5 Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen.
39:6 Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Sela.
39:7 Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.

32:6 Sentähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löytää voidaan. Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu. 
32:7 Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela.
32:8 ”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.”

Opimme usein asioita hiljaisuudessa ja esimerkin kautta. Olen ollut viime aikoina eri vaihetta elävien ikäihmisten rinnalla. Olen myös muistellut sukuni vanhusten loppuvaiheita. Osan kohdalla en ollut edes huomannut korkeaa ikää elämän päättyessä hyvin nopeasti ilman edeltävää vanhuuden kuihtumista.

Eniten olen muistanut isäni äitiä, fammuani. Tämä kuva on otettu noin vuonna 1970. Se on otettu maalla, kuten saaripaikkaa ja pientä mökkiä välillä kutsuttiin. Niin, tuolla elettiin maalla ja merellä, kaukana kylistä ja kaupungeista. Ilmakin tuoksui mereltä ja raikkaalta. Tuulenkin aisti toisin kuin kaupungissa, sillä oli myös toinen merkitys. Oli tärkeää tietää mistä tuuli ja kuinka navakasti. Oliko myös elämän rajallisuus aistittavissa muutenkin kuin vain eri sukupolvien läsnäolon kautta? Vaikuttiko siihen myös 200 vuotta vanha tupa tai vanhat työkalut ja muut esineet? Fammuni varmaan eniten toi elämän arvokkuuden ja rajallisuuden mieleeni jo nuorena.

Olen tällä hetkellä noin 20 vuotta nuorempi kuin fammuni tuossa kuvassa. Hän sai elää myös viimeisen kesänsä maalla mökissään. Itse hoidin fammuani kolmen viikon ajan juuri tuollaisena nuorena naisena mitä kuvassa olen. Laitoin meille ruokaa aineksista mitä saareen oli hankittu ja kalastin toki myös. Fammuni pystyi itse pukeutumaan ja käymään kepin kanssa ulkovessassa. Mielestäni peseytyminen hoidettiin tuvassa lämpimällä vedellä. En ainakaan muista lämmittäneeni meille saunaa. Välillä ihmettelen oliko aika kolme viikkoa kuten muistan, mutta on se todennäköistä.

Luin fammulle, ja keskustelimme myös. Hengellisyys oli vahvasti läsnä. Fammun aamurutiineihin kuului voimistelu ennen istumaan nousemista. Kädet alkoivat liikkua vuorotahtiin ylös ja alas. Jalat ehkä liikkuivat myös peiton alla. Itse olin aina varhain hereillä ja loin katseita fammun sängyn suuntaan.

Eräänä aamuna huomasin fammuni istuvan vakavana vuoteellaan. Kun hän huomasi, että olin herännyt, alkoi hän puhua minulle. Hän kertoi, että että yöllä hänelle näytettiin näyssä tai unessa Keijo, vanhin lapsista, valkeissa vaatteissa. Merkityskin oli selvä. Jumala tulee lähiaikoina kutsumaan Keijon pois. Samana kesänä Keijo kuoli sydänkohtaukseen. Elämän rajallisuus ja toisaalta Jumalan huolenpito tuli näkyviin. Ymmärsin myös, että päivämme ovat Jumalan käsissä.

Fammuni oli asunut saaristotilalla jo nuoruudessaan ja hänellä oli tuttuja ikätovereitä saaristossa. Oikeastaan lähes kaikki saariston vakituiset asukkaat taisivat olla fammun tuttuja, osa jopa etäisiä sukulaisia? Ajattelen nyt varhaisempia aikoja miltä tämä kuva on. Ihmiset saattoivat olla enemmän toisistaan riippuvaisia ja pitää sen vuoksi yhteyttä. Toisaalta myös ihan keskustelun tarve on ollut ihmisillä aina.

Oli melkein juhlaa, kun iäkäs tant Kivelä huopasi pienellä veneellään saareen usean kilometrin takaa. Hän saattoi keskustella erikoisella murteellaan fammun kanssa parikin tuntia ja huopasi sitten omalle mökilleen. Hän ei koskaan soutanut, vaan katse oli aina eteenpäin. Hänet otettiin aina vieraanvaraisesti ja kunnioittaen vastaan aivan samoin kuin läheiset sukulaiset. Ihmisten kesken ei nostettu esiin eriarvoisuutta. Arkisuus ja elämän arvostaminen, luonnon ja myös luonnonvoimien kunnioittaminen oli läsnä. Käytännön töitä arvostettiin siinä kuin opiskeluakin.

Fammuni on ollut minulle hyvin läheinen. Minulla on tavattoman kalliita muistoja hänestä.

Tietoa kirjoittajasta

cetalena

Olen eläkkeellä oleva hammaslääkäri. Kesäisin vietän aikaa saaristossa. Arkielämä ja läheiset ihmissuhteet ovat tärkeitä, Kristillinen usko asettuu tähän kokonaisuuteen luontevalla tavalla.