Tänään kuljin kameran kanssa pitkään itsekseni saaressa. Oli alkuilta. Aurinko valaisi puiden latvukset. Päästyäni pienen matkaa kohti matalikkoa rannalla olevan risukon lähelle, pysähdyin kuin vaistomaisesti kuuntelemaan. Peukalon naksuttelu kuului, mutta näin vain kahdesti pienen vilauksen linnusta. Kas, lepän runkoa myöten kiipesi puukiipijä. Ihana hetki – ei yhtään kuvaa.

Jatkoin matalikon reunustaa pientä polkua myöten. Kuulin jotain hentoa, outoa linnun ääntä. Pysähdyin. Harmi, ettei putki ollut valmiina, kun pikkutikka lähti lentoon muutaman metrin päästä. Samassa jokin vaalea lintu lensi vasemmalla pääni yläpuolella. Suuntasin putken ylös oksalle, mihin lintu jäi hetkeksi. Laitoin ”sarjatulen” soimaan. Kameran näytöltä vasta tunnistin pyrstötiaisen. Muutaman linnun parvi kiirehti pois lennähdettyään puiden yläoksilla. Sain tunnistuskuvan.

Otin vielä joitain ruskakuvia ja palasin mökkiin. Hemmottelin itseäni vielä menemällä maisemakalliolle katsomaan auringonlaskua. Mukaan otin kameran ja puhelimen. Otin varoiksi myös otsalampun. Tosin vain yhden kerran olen unohtunut niin pitkäksi aikaa ihailemaan illan sävyjä, etten ollut löytää polkua takaisin mökille. Nyt oli taivas niin vaalea, ettei lamppua tarvinnut.

Nämä viimeiset tunnit täällä meren saaressa ovat olleet levolliset ja kauniit. En tarkoita ainoastaan luontoa. Minussa on tapahtunut jotain. Jokin puristus ja kiristys on poissa. Jo aamulla oli jokin muuttunut ja täällä saaressa muutos on jatkunut.
Kamina pitää pientä huminaa, hehkuu aivan hiukan. On aika mennä nukkumaan.

Ceta

Kirjoitan asioista, jotka ovat pyörineet mielessäni pitkään jossain taustalla. Mieluiten toki keskustelisin aihepiiristä, mutta en jostain syystä osaa etsiä tähän keskustelukumppania tai useampaa henkilöä avaamaan aihepiiriä.

Kristitty tai sanoisinko tässä yhteydessä uudestisyntynyt Kristukseen uskova henkilö on saanut Pyhän Hengen, Kristuksen Hengen sisimpäänsä. Kyse on armon Hengestä, jonka hedelmät ovat hyviä elämässä. Raamatussa annetaan myös selvästi ymmärtää, että totuus, hyvä järjestys sekä nöyryys liittyvät Pyhän Hengen vaikutuksiin sekä myös siihen miten Jumala saa hoitaa ja ohjata yksilöä tai seurakuntaa.

Henkien erottamisesta sanon jonkun ajatuksen. Jeesus lähetti opetuslapset saarnaamaan tai julistamaan evankeliumia. Myös meidät Jumalan omat on lähetetty tähän tehtävään tavalla tai toisella, ainakin olemaan lähimmäisenä. Evankeliumia on välillä seurannut voimakkaat merkit. Näistä kerrotaan yhteyksissä, joissa evankeliumia julistetaan siellä missä se on uusi asia. Riivaajatkin tottelevat Jeesus -nimeä ja lähtevät pois riivatusta henkilöstä.

Jeesuksen ja opetuslasten luo tuotiin joitain ihmisiä, joista sanottiin, että saastainen tai mykkä henki vaivasi heitä. Oikeastaan näissä yhteyksissä ei puhuttu mitään henkien erottamisesta. Yksi poikkeus saattaa olla kohta, missä tietäjähengen vallassa ollut nainen seurasi Paavalia, joka käski Jeesuksen nimessä hengen lähteä naisesta. Lähipiiri oli yleensä havainnut, että jonkin henkilön käytös oli muuttunut sellaiseksi, että jokin ”saastainen henki” hallitsi ihmistä. Näissä esimerkkitapauksissa kyseessä oli luullakseni pitkäaikainen hengen vaikutus.

Henkien erottamisen tai ehkä oikeammin arvioimisen lahjaa tarvitaan, jotta julistus Kristuksesta ylipäätään etenisi kirkkaana ja selkeänä. Samoin seurakunnissa on kaikkien vähintään omassa mielessään syytä arvioida puheita, lauluja ja muuta toimintaa. Yksi peruste voi olla siinä korottaako puhe Kristusta vai puhujaa itseään, onko armo vai ihmisen suoritus pääosassa.

1Kor. 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Gal. 1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
Gal. 1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. 

Nyt on kirjoitettu eksorkisteista ja eksorkismista aika paljon. Korostus on usein siinä, että toiminnan tulisi tapahtua piispojen hyväksymänä, ja kristittyjen tulisi olla kokeneita ja koulutettuja. Ja aina useampi henkilö olisi mukana rukoilemassa, kun henkiä käsketään pois. Lisäksi olen nähnyt ajatuksen, että henkilö (usein ei uskossa oleva) on antautunut jonkin pahan johdettavaksi. Tätä kuvaa en löydä Raamatusta enkä voi ymmärtää sitä käytännönkään valossa. Eksorkismin mallina on katolinen kirkko virkoineen ja traditioineen, ei niinkään esim. Uuden testamentin kirjeet.

Raamatussa mielestäni puhutaan enemmänkin siitä miten ihminen on eksyvä hengellisissä asioissa. Samoin Saatana eli persoonallinen paha on eksyttäjä, jopa parhaimman hyvän ”matkija”. Olen tavannut useita uushenkisyyteen mukaan menneitä henkilöitä. Kaikki ovat omasta mielestään etsineet jotain hyvää joko omaan elämäänsä tai läheisensä elämään. Näin ainakin on ollut aluksi, myöhemmin jokin lumous tai sidos on ehkä johtanut eteenpäin ja syvemmälle.

Samoin varmaan moni kristitty on mielestään seurannut oikeaa Kristusta, vaikka onkin eksynyt väärään. Kummassakin tapauksessa järkytys on suuri, kun oikea asianlaita paljastuu Jumalan armosta. Tahdomme auttaa, mutta miten sen teemme?

Karismaattinen parantaja on toiminut ehkä aivan samassa hengessä kuin henkiparantaja saattaessaan ihmiset tärisemään ja kaatumaan lattialle? Jumala voi jossain vaiheessa paljastaa henkilölle itselleen minkä hengen vaikutuspiirissä hän on ollut. Apua ihminen toki tarvitsee vapautuakseen, mutta usein apu voi olla arkista ja tervettä lähimmäisyyttä ja perusteisiin keskittyvää kristinuskoa. Apu voi löytyä myös terveysalan ammattilaisilta.

Kun on kokenut jotain hengellisesti todella harhauttavaa, voimakasta ja pahaa, ihminen saattaa toipua parhaiten juurtumalla rauhallisesti Kristukseen ja tavalliseen arkeen. Ystävän kanssa ulkona retkeily tai yhteinen ehtoolliselle osallistuminen saattaa olla mitä parhainta apua. Samoin ajattelen, että melko säännöllinen lyhyt hetki Raamatun äärellä ystävän tukena on oikea tapa auttaa. Kestävyys ja rakkaus sekä rukouksin että rinnalla ollen on minusta tärkeintä. Selkeää perusevankeliumia, sanomaa Kristuksen sovituskuolemasta ristillä ei voita mikään.

Itse olen vuosikymmenten aikana yhden kerran sattunut kristilliseen tilaisuuteen, jossa kristitty osallistuja yhtäkkiä meni pyytämättä rukoilemaan erään sairaan nuoren puolesta ja joutui itse hengen temmottavaksi. Tilaisuudesta vastuussa oleva henkilö sai Jumalalta tarvittavan viisauden asian oikein hoitamiseksi. Niin, tässä tilanteessa voisimme käyttää sanoja ”ajoi ulos henget Jeesuksen nimessä”. Jumala ei päästänyt tätä ilmeisesti ylpeyden ja omavoimaisuuden vallassa olevaa kristittyä laittamaan kättään henkisesti sairaan nuorukaisen päälle.

Ylpeys tai itsensä korottaminen voi johtaa väärän hengen yhteyteen. Raamattu ei turhaan korosta nöyryyttä, oikeanlaista särkyneisyyttä ja hengellistä köyhyyttä, jossa jäädään Jumalan varaan. Armolahjoja voi pyytää ja tavoitella, mutta ei saisi väärällä tavalla hakea tai tavoitella merkkejä ja voimavaikutuksia. Oman tehtävän tai osan pienuutta tai suuruutta ei ehkä ole hyvä mitata millään tavoin.

Jumala katsoo jokaisen puoleen, joka kääntyy tarpeineen Hänen puoleensa. Kun lähimmäinen tai kristitty itse on hädässä, niin saamme Jeesuksen tähden rukoilla aina Isää. Saamme lausua kiusattuna ääneen nimen Jeesus tai sanoa: ”Jeesus on Herra”. Ehkä vetäydymme yksinäisyyteen rukoilemaan ajatuksella hiljaisella äänellä Isä meidän -rukouksen.

Juuri eksorkismiin liittyen olen kovin eri linjoilla kirjan kanssa, jota olen yrittänyt lukea oppiakseni siitä. Kirja jäi kesken yritettyäni lukea sitä lähes vuoden ajan. Jätin merkin kirjan väliin luettuani vain alle puolet kirjasta. Näin on hyvä tehdä joskus.

Minulle kirjassa suunnattoman monta kertaa toistettu sana eksorkismi tai eksorkisti ohjaa ajatukset kirkolliseen henkien manaajaan. Samoin tulen levottomaksi, kun lukuisia kertoja lähes mantran tavoin korostetaan kristityn kokeneisuutta ja koulutusta. En tiedä mistä tämä jatkuva koulutuksen korostus nousee. Minkä tahon hyväksymistä tällä haetaan? Haetaanko tässä kirkollisten johtajien ja valtaa pitävien hyväksyntää? Samoin tuntuu tarpeettomalta kuvata tarkasti eri asteita kuinka henki on päässyt vaikuttamaan ihmiseen tai tunkeutumaan ihmisen sisään.

Uuden testamentin kokonaisuus näyttää hengellisen todellisuuden ja vastuun toisin. Se ei tuo esille minkäänlaisia henkien manaajan virkoja, joita kirjan mukaan oli varhaisessa kirkossa paljon enemmän kuin diakonin virkoja.

Seurakuntien sanoman tulisi keskittyä Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön ja Kristukseen juurtumiseen. Valvominen opetuksessa ja elämässä kuuluu jokaiselle kristitylle suurimman vastuun ollessa kirkoissa ja seurakunnissa virallisesti opettavilla. Palvelu on kuulunut aina kristittyjen seurakuntiin olennaisena osana ja muullakin tavoin heikoista huolehtiminen, myös uskossaan heikkojen tukeminen.

Kristityt liikkuvat kaikkialla ihmisten parissa sisimmässään Pyhä Henki. Kun Jumalan Henki johdattaa ja paljastaa vääriä asioita tai väärän hengen vaikutuksen itsestä tai toisesta henkilöstä, niin kristitty saa pyytää Jumalan ohjausta ja toimia aralla tunnolla ja silti rohkeasti. Usein mieleen nousee vaikka kysyä toiselta juuri oikea kysymys, mikä avaa mihin tämä on joutunut sidoksiin. Tai itse saa vastaanottaa tällaisen kysymyksen. Ja irtisanoutuminen väärästä hengestä (usein väärästä opista) tapahtuu luontevasti ja jopa kiitollisuutta tuntien.

Olen itse pyytänyt lukuisia kertoja esirukousta, samoin ystäväni minulta. Ei ole tarkoitus toimia yksin vaan yhteydessä muihin, mutta tällöinkin kristityn vapaudesta käsin.

Ceta

1. Luku ”Kunnian tie vai ristin tie?”.

Vanha hartauskirjoitukseni

Jes. 53: 5: … hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Heinäkuinen luonto kutsui seuraansa kauneudellaan ja puhutteli hiljaista kulkijaa. Mietin hengellisiä asioita ja katselin Luojan tekoja. Kesämökin lähellä kasvaa kookas villiruusu. Sen ympärillä on korkeaa heinikkoa. Kurjenkellot alkoivat kukkia ruusun juurella.

Katsoin yhtä mutkalle taipunutta, maahan painunutta kurjenkelloa. Se oli muun kasvillisuuden lähes peittämänä. Kohotin sen pystyyn ja näin elävän, maahan asti taipuneen ruusunoksan siinä vieressä. Tuin kurjenkellon tähän. Siinä olivat ruusun okaat ja tähän varteen tukeutunut kellokukka aivan lähekkäin.

Tänä aikana on niin paljon sellaista, mikä saa kasvamaan maata pitkin ja tukahtumaan. Kuitenkin Kristus alentui tähtemme. Hän kumartui riittävän alas, ’maahan asti’, kuten ruusun oksa. Hän otti kantaakseen syntimme, taakkamme ja meidät samalla. Näin voimme pysyä pystyssä ja valveilla. Mikään ei voi meitä tukahduttaa, kun pysymme Hänessä.

… ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut

Juuri Kristuksen haavat antavat meille käsittämättömän ja koskettavan rauhan ja levon. Tämä on syvää yhteyttä Jumalaan. Se on jotain, mikä ei häviä olemattomiin, vaikka tämä fyysinen olemuksemme kärsii vielä vaivoja, kipuja ja ahdistuksiakin. Olemme liitetyt iankaikkiseen Jumalaan todellisella tavalla Kristuksen haavojen tähden.

Huomaan itsekin yhä vaan selvemmin, ettei minulle oikeasti jäisi mitään uskolle tärkeää jäljelle, jos Jeesuksen ristin sovitustyö otettaisiin pois. Tai jos siitä tehtäisiin vain kuin alku ”varsinaiselle uskonelämälle”. Kuinka opettavaista on ollut kokea itsekin ahdistusta, hätää, uupumusta ja hylkäämisen pelkoa, joskus ihan kipuun saakka. Näin voin myös omasta kokemuksestani käsin ymmärtää mikä on keskeisintä. Jos aito evankeliumi hävitetään, ei jää mitään annettavaa hengellisessä hädässä olevalle. Ei jää ajallista eikä iankaikkista apua.

Vain Kristuksen ristin työllä on merkitystä. Olemme haavoitetun turvissa. Olemme syvästi hoidetut.

Ceta Lehtniemi

Samoin ”kristillisyyteen” on tullut viime vuosina mukaan sellainen ajatus, että Jumala on rakastava Isä joka tapauksessa. Jeesuksen ristinkuolema selitetään uhriksi ainoastaan siinä mielessä, että Jeesus joutui väkivallan uhriksi. Golgatan työtä ei täten liitetäkään sovitukseen ja syntien anteeksiantamiseen. Uskonnollisuus osittain kristillisin termein korvaa näin aidon Jumalan vaikuttaman uskon. Ainoastaan Jeesus ilmoittaa meille Isän, Raamatun Jumalan. Vain uudestisyntymällä Jumalan lapseksi Jeesuksen sovitustyön kautta, meillä on Isä Taivaassa. Saamme lapseuden Hengen sisimpäämme.

Kuitenkin kutsuessamme Jumalaa läheisesti Isäksi, muistamme samalla Hänen äärettömät ja meille täysin käsittämättömät ominaisuutensa. Pyhyydessä ja vanhurskaudessa Jumala on kaukana meistä ja silti Hän on astunut meitä niin lähelle, että Jeesuksessa tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä.

Kuinka käsittämätöntä onkaan se, että meille Kristuksen sovitustyön kautta lahjoitetaan täydellinen vanhurskaus. Nämä ovat pienelle ihmiselle niin suuria ja ihmeellisiä asioita. Nyt markkinoidaan joka käänteessä niin sanottua Isän rakkauskirjettä. On tärkeää tietää, että Jumala on rakastava Isä. Kuitenkin mennään hyvin lähelle harhojen ilmoittamaa jumalakuvaa, jos vaietaan siitä, että ihmistä kutsutaan parannukseen. Kukaan ei kestä pyhän Jumalan edessä ilman syntien sovitusta, ei yksikään ihminen.

Isä Uudessa testamentissa

Kirjeiden tervehdyksissä on useinkin: Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tuo jae esiintyy tuossa muodossaan seuraavien kirjeiden alkupuolella:

Room.; 1Kor.; 2 Kor.; Gal.; Ef.; Fil.; Filem.

Näkee helposti, että on kyse nimenomaan alkutervehdyksestä. Tästä on varmaan tullut tuttu puhujan aloitus: ”Armoa ja rauhaa!” Sanonkin sen nyt täydellisenä myös teille lukijoilleni: ”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” Tuo kuulosti melko juhlalliselta. Kuitenkin meillä esiintyy Raamatussa hyvin läheinen sana tarkoittaen Isää. Se sana on ABBA. Se on aramean kieltä ja ilmaisee likeistä jumalasuhdetta, jolla ei ole vastaavuutta VT:ssa.

Jeesus käytti tätä Abba-sanaa.

Kerään tähän yhteyteen joitain niistä kohdista, joissa esiintyy sana ”Abba” Jeesuksen puheessa:

Jeesuksen opettamassa rukouksessa aloitamme: ”Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” (Matt. 6:9)

Matt.11:25 kuuluu: ”Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille’.”

Getsemanessa Jeesus rukoili ja sanoi: ”Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!” (Mark.14:36).

Golgatan ristillä Jeesus huusi: ”Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni”. (Luuk.23:46).

Gal. 4:6: ”Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Paavali liittää myös kreikan ”isää” merkitsevän sanan aramealaisen ABBA sanan perään: ”Abba! Isä!”

Omakohtaista Isän turvallisesta sylistä

Ceta Lehtniemi

”Se on täytetty”

Kun Jeesus kuoli ristillä, kaikki täytettiin. Mitään ei jätetty meidän varaamme. Ehkä juuri siksi: ”Mitään ette voi ilman minua tehdä”. Tahdon levätä kaikista vaatimuksista.

Mietin tänään Pietaria, joka kielsi edes tunteneensa Jeesusta. Noin seitsemän viikon kuluttua hän oli johtamassa seurakuntaa vaativissa oloissa. Hän sai tehtävän ylösnousseen Herran rakastavan katseen alla. Ei kerrota mistään erityisestä antautumisesta tai katumuskamppailusta. Hänen Herransa tiesi ja tunsi kaiken. Ja tehtävä sekä voima tuli täysin Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Usein kirjoitetaan monisanaisesti ihmisen parannuksen teosta, tuntemuksista ja saavutuksista. Joskus se vaan tuntuu niin turhalta. Tänään on päivä, jolloin kaipaan vaan saada ihmetellä Jumalan tekoa Golgatan keskimmäisellä ristillä. ”Se on täytetty”, kaikki on täytetty.

Ceta

Elän aina jotenkin vahvasti syksyn ja vuodenvaihteen. Mökkikausi on jäänyt taakse ja kerrostaloasuminen kaupunkikeskustassa pakottaa omanlaiseen elämään. En voi astua pihakalliolle tai rantaan miettimään tekemisiäni. Koko päivärytmi vaihtuu syksyisin.

Olin elokuussa kuvataidekurssilla, mutta vasta loppusyksyllä aloin hiljakseen toteuttaa jotain työvälineillä, jotka kyllä ovat olleet odottamassa ja käyttövalmiina jonkin aikaa.

Epävarmuus ja itsekriittisyys ovat tunteitani. Ennen onnistumisen tunne on löytynyt helpommalla. Vanhan ja uuden välimaastossa liikun kaiken aikaa. Perhosen teema on ”Ulos kotelosta -valoon”. Työhön jopa tulostin ja liimasin siivet. Käytin siis tekemästäni silkkihuivista ottamaani skannausta.

Punaisen työn etsin kokonaisena. Se on tässä 

Nimi on ”Nosta pääsi -näe Elämä!” Akryylimaalauksen tekniikka ja kuvansiirto kelmulla, piirtäminen ja maalaaminen oli minulle prosessi, jossa pyrin jättämään ”puhelimen reppuun” ja näkemään. Tämä oli minulle yksi niistä kuvistani, jotka ovat koko ajan tekemiseni taustalla.

6.2. pystytin pienen näyttelyn lounasravintola Oivaan Lohjalla. Olin tehnyt joistain valokuvistani alumiinitauluja. Osaa olin pitänyt esillä, osa oli komerossa. Tässä näyttelyn mainos. 

Huomasin samalla, että olin tehnyt pari vuotta sitten silkkihuivin skannauksestani alumiinitaulun, mikä oli jäänyt komeroon pahvikoteloon. Minulla olikin yhtäkkiä sekä taulu että tilaa seinällä. Ripustin siis pääsiäisen sanomaan liittyvän tauluni seinälle. Työn nimi on ”Nisunjyväntie”. Se kuvaa luonnollisesti myös samaa teemaa kohti Elämää ja Valoa, missä mieleni askartelee. Kristuksessa kaikki lahjoitetaan. Siinä kaipaus täyttyy. Kuva taulusta, joka on nyt seinällä. Se innostaa minua ja muistuttaa toki vaiheesta, kun maalasin silkkiä.

Samaan aikaan olen kirjoittanut paljon. Kahdesti olen myös käynyt Helsingissä taidenäyttelyssä, siis tänä vuonna. Viimeksi kävin Designmuseossa Maija Lavosen näyttelyssä. Siinä oli paljon sitä samaa mikä on minua innostanut esim. saaristoluonnon sävyissä ja tunnelmissa.

Olen myös käynyt tämän vuoden puolella kahdesti kirkkokonsertissa ja kahdesti tavallisessa sunnuntain messussa. Kuntosalissa käyn joka toinen päivä. Kameraani kävin ostamassa uuden linssin ajatellen, että harrastaisin vielä valokuvausta etsien ehkä juuri tiettyjä sisältöjä liittyen valoon, elämään ja väreihin.

Te, lukijani, olette kuin ystäviäni. Yksin pääasiassa liikun ja teen. Yksin usein myös puhelen.

————-

Ceta

Hyvin vanha hartauskirjoitukseni uudelleen esille:

SÄRJETTYÄ, MURTUNUTTA, EI HYLÄTÄ

”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää” (Ps. 51:19)

Olen aina asunut vesistöjen lähellä. Jäiden lähdön seuraaminen on osa meidän suomalaisten elämää. Näemme läheltä, miten jäämassat murtuvat ja särkyvät. Suomi on pitkä maa. Näin myös jäiden lähtö ajoittuu huhtikuun puolenvälin ja kesäkuun alun väliin. Joissa se toki tapahtuu aikaisemmin.

Jää on ennen lopullista murtumistaan enimmäkseen haurasta. Sen väri saattaa muuttua kellertäväksi tai tummua harmaaksi. Murtumisen ja särkymisen jälkeen virvoittavat vedet virtaavat. Kevät avaa elinvoimansa ja uusi pääsee esille.

Ihminen voi näytellä taitavasti monia tunteita. Olemme nähneet, miten viha tai rakkaus leimuaa elokuvissa. Uskon, että sisäistä murtuneisuutta ja särkyneisyyttä on hyvin vaikea näytellä. Se on jotain, minkä vain Jumala voi Pyhän Henkensä kautta aikaansaada ihmisen sydämessä. Luonnossa murtuminen tapahtuu ympäröivien voimien ja ilman lämpenemisen johdosta. Samoin ihmisen sisin särkyy kovuudesta ja omavanhurskaudesta Jumalan antamissa suotuisissa olosuhteissa.

Daavid sanoo psalmissa 51, jakeessa 19 seuraavaa: ”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.” Daavid oli tehnyt suuren synnin. Tällä hetkellä hänen murheensa ei ole se, että synti on tullut ilmi. Hän ei ajattele myöskään synnin seurauksia. Hän näkee sen, että hänen henkensä ja sydämensä on katuvana ja murtuneena Jumalan edessä.

Hetkeä aikaisemmin Daavid oli huudahtanut: ”Älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.” Itse uskon Daavidin näkevän tässä, että ilman Jumalan Pyhän Hengen vaikutusta hän ei olisi oikeassa suhteessa Jumalaan. Hän näkee, että nyt Jumala ei hylkää häntä, koska on itse murtanut hänen sydämensä. Jumala on jo kaikessa lähellä. Omassa varassaan Daavid olisi kulkenut harhaan.

Luonnossa särkymistä ja murtumista seuraa usein uuden esiin tulo. Uskon, että Jumala valmistaa myös ihmissydäntä uudelle. Oman pienuutensa tuntien voi paremmin turvata iäiseen, kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan. Meillä on todella suuri Jumala. Ja ihminen saa olla ja pysyä pienenä.

Kristuksessa Jumala, Kaikkivaltias, murtui meidän edestämme. Jeesus kärsi ristillä ja särkyi puolestamme. Hän sovitti syntimme ja valmisti yhteyden Taivaalliseen Isään. Ja kuitenkin ihminen oli se, joka oli kova ja jonka sydän oli paatunut. Näin Jumala on valmistanut ihmiselle mahdollisuuden elää yhteydessään ja kokea miten uusi alkaa elää ja kasvaa Pyhän Hengen muovaamassa maaperässä. Saamme iloita uuden heräämisestä niin Jumalan luomassa luonnossa kuin omassa sydämessämmekin.

Saamme Daavidin kanssa luottaa siihen, että Jumala ei hylkää. Saamme hänen kanssaan rukoillen pyytää:
”Älä ota pois Pyhää Henkeäsi.”

Ceta Lehtniemi