14:27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

On helpompi tietää tästä rauhasta kuin elää siinä. Voisin ehkä kuvata, että minulla on kestävä muistijälki tästä rauhasta sisimmässäni. Kun kuljen luonnossa niin vaistomaisesti etsin tätä kaikkein parhaaksi tietämääni rauhaa.

Kuvani tuli vastaan facebookin sekavuuden keskellä. Jokin levottomuus syntyi minuun selatessani kovin monenlaista. Vastaan tuli myös uutisia, jotka järkyttivät minua. Joudun yhä harjoittelemaan elämistä. En ole oppinut vielä paljonko voin olla älylaitteillani, mikä on tarpeellista ja hyvää, mikä taas tuo jotain levotonta mieleeni ja rikkoo myös kyvyn nukkua yöllä.

Käymäni keskustelut voivat jäädä pyörimään mielessäni kehää – usein vasta yöllä. Ja keskustelu voi olla minun aloittamani. Raamatun jakeet ja sanat vaikuttavat toisin. En sano, että ymmärrän kaiken. Siitä ei ole kysymys. Raamatun jakeet eivät ole pelkkiä sanoja, niissä on läsnäoleva Jumalan Henki. Ne eivät ole maailman antamia.

”En minä anna teille niinkuin maailma antaa.” On helppo ymmärtää mikä ero on siinä tulevatko sanat Jeesuksen sydämeltä oikeaan aikaan, oikeaan hetkeen ja vastaanottavaan sydämeen vai tulevatko maailman sanat enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti silmiin ja korviin. Näitä satunnaisia ”maailman” antamia sanoja ja signaaleja ei sisin ehdi käsitellä millään tavoin. Ja jäljen ne jättävät, levottomuuden aistittavaksi. Myös hengellisissä tai kristillisissä tilaisuuksissa saattaa olla kovin monenlaista.

Jospa Jeesus valmistaisi ajan sekavuuden keskelle pöydän, jossa on ravintoa ja ehtymätön lähde, mistä voi juoda janoonsa. Herran Henki on rauhana läsnä. Keitaalta matka jatkuu, mutta ei aivan samana kuitenkaan. Jumalan oman keidaspaikat ovat erityisiä juhlahetkiä, eikä näitä pitäisi unohtaa. Kirjoitan itselleni. Juuri minä en muista näitä perusasioita ennenkuin taas valvon ja kyselen.

Onko tämä juhla-ateria minulle aivan henkilökohtainen? Ehkä pöydän ääressä voi olla myös useampi ihminen, mutta Jeesus valmistaa jokaiselle silti oman juhla-aterian. Jeesuksen kohtaamisessa ja hänen lähellään viipymisessä on aina jotain henkilökohtaista. Hän tuntee meistä jokaisen aivan sisimpäämme myöten. Hän toimii aina parhaaksemme. Hän jättää aina rauhan jälkeensä.

Ceta Lehtniemi

Otan melko pitkän lainauksen Roomalaiskirjeen seitsemännen luvun lopusta alkaen:

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen. (Room.7:21-8:4)

Kirjoitin yhteen Roomalaiskirjeen seitsemännen luvun lopun ja kahdeksannen luvun alun, koska minusta siihen ei kuulu mitään katkoa. Pari lainausta, jotka edustavat pitkälti luterilaista teologiaa ja armon käsitystä.

Lain vanhurskaus täytettiin Kristuksessa siten, että Jeesus täytti Jumalan lain vaatimukset täydellisesti puolestamme ja otti kantaakseen lain rikkomisesta seuraavan rangaistuksen. Tämä tapahtui sekä aktiivisen että passiivisen kuuliaisuuden kautta, mikä teki mahdolliseksi syntisen ihmisen vanhurskauttamisen (oikeamieliseksi julistamisen) armon kautta. (Suomen Teologinen Instituutti)

Vanhurskaus on siis ihmisen ulkopuolelta tulevaa, Jumalan lahjoittamaa oikeamielisyyttä, joka perustuu täysin Kristuksen sovitustyöhön. Uskonpuhdistuksen oppi korostaa, että ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta, Kristuksen tähden. (evl.fi)

Tuossa selvitetään mielestäni kristinuskon keskeinen asia liittyen lahjavanhurskauteen. Mihin ihminen tarvitsee lahjavanhurskautta, jos ihminen pystyisi elämään täysin vanhurskaasti eli lain vaatimalla tavalla? Tiedän, että moni väittää tämän toteutuvan Pyhän Hengen voimassa. Ei se mene ihan näin. Sitä paitsi juuri Pyhä Henki osoittaa myös meissä itsessämme olevan synnin.

Kristityn on siis mahdollista nähdä se, että Jumalan laki on hyvä ja täydellinen, mutta oma elämä on tästä ihanteesta kovin kaukana. Tämä ei ole lihan vallassa elämistä, kun näkee että lihassa asuu taipumus syntiin. Vain Jumalan lapsina osaamme iloita siitä, että lain vaatima vanhurskaus on täytetty Kristuksen ristin työssä, ulkopuolellamme. Tuo vahvistettu raamatunpaikka selittää myös sitä, miksi Jumalan Pojan piti tulla ihmiseksi, lihaan, elää täydellisen kuuliaisena ja kuolla tähtemme ristillä.

Juuri Jumalan lapsi voi kiittää, vaikka elää ”tämmöisenä” vielä lihassa vajavaisena, saahan hän laittaa toivonsa Kristuksen työhön. Emme elä pelossa emmekä orjuudessa. Henki itse todistaa, että olemme Jumalan lapsia. Olemme sitä myös silloin, kun syytökset ja huonot tunteet ja teot nousevat päällimmäisenä mieleen. Saamme turvautua Jumalan armoon. Pyhän Hengen työ voi olla myös hiljaista ja rauhallista levon ja luottamuksen kasvua. Emme voi itse loihtia Hengen hedelmää, emmekä sitä näe. Tahdon oppia ja ymmärtää paremmin, että Jumalan valtakunta on vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Minulle seitsemäs ja kahdeksas luku puhuvat samasta asiasta, siitä mikä valtavan suuri asia on tapahtunut siinä, että olemme Kristuksen kautta Jumalan lapsia. Kahdeksannen luvun loppu hahmottaa vielä hiukealla tavalla mitä kaikkea tämä merkitseekään ajatellen jopa koko luomakuntaa. Olemme osa jotakin hyvin ihmeellistä Jumalan suunnitelmaa.

Ceta Lehtniemi

Kirjoitan aiheesta kuin hiljaa kysellen, en jotain varmuudella tietäen. Yleensä otsikon termi tuo mieleen jonkin äkillisen ja voimakkaan hengen tai Hengen ilmiön, joka muistetaan, josta puhutaan ja josta kirjoitetaan myöhemmin.

Välillä tarkkaillaan vuodatuksen ilmenemisiä, mukana olevia henkilöitä tai liikkeitä. Se on usein viisasta. Yleensä ajatellaan, että jostakin suuresta pitäisi ottaa oppia. Tämä ei minusta ole viisasta.  Ilmiöt sinänsä eivät helposti kerro siitä, onko lähde oikea. Tärkeää on tunnistaa mistä hengestä on kyse. Vilpitönkin kristitty tai kuka vaan voi erehtyä. Eksyttävä henki pystyy monin tavoin harhauttamaan. Yksikään seurakunta tai liike ei voi levätä siinä mielessä, että jättää arvioimatta onko kyseessä Kristuksen henki. Jeesuksen sana ”valvokaa” on syytä ottaa vakavasti.

Raamatussa kehotetaan täyttymään Pyhällä Hengellä. Tässä on siis jotain, mihin voi itsekin vaikuttaa. Tästä asiasta ei liene kovin erilaisia näkemyksiä kristittyjen kesken. Sanoohan myös Paavali näin: … vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä (Ef. 5: 18-20). 

Kuitenkin löydän eroja siinä miten pyritään täyttymään Hengellä. Kyse voisi olla siitä keskitymmekö Kristukseen vai pyrimmekö avautumaan hengelle ja kokemaan hengen vaikutuksia. Mihin nostamme katseemme, mille avaamme sydämemme? Heprealaiskirje 12:2,3 …silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne. Jeesus kuvataan tässä kärsimässä häpeällistä ristin kuolemaa meidän syntisten pelastuksen tähden. Pyhä Henki kirkastaa ja korottaa Kristusta. Pyhä Henki on jo Kristukseen uskovan sisimmässä. Häntä ei tuoda tai välitetä kuin uutena asiana. Pyhä Henki ei toimi vastoin Raamatun ilmoitusta.

Seminaari-iltapäivä Bud Simonin kanssa (Pyhän Sydämen kappeli, Kirstinkatu 1, Kallio). Tapahtuman järjestäjät ovat Suomen Vineyard -kirkko, PULS yhteisö, Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys.

Kun puhutaan evankelioinnista tai Hengen vuodatuksesta, niin Jeesuksen ristin sovitustyön tulisi olla esillä keskeisimpänä asiana. Jos näin ei tapahdu, liikutaan vaarallisilla alueilla.

Asburyn yliopiston hengenvuodatuksesta v.2023 on ollut saatavilla myös kriittistä tutkimusta. Otan tähän koosteen Kristityn Foorumin sivuilta https://kristitynfoorumi.org/artikkelit/asbury.pdf

Tiedän, että tämän kaltainen tutkiminen ei ole nykyisin tavallista. Pitäisi olla. Evankeliumi on aina levinnyt eri kansallisuuksien pariin ja eri tavoin ajattelevien pariin, mutta evankeliumi on sisällöltään ollut sama, jos kyseessä on evankeliumi. Samoin näemme Uuden testamentin kirjoitusten kautta miten opetus kristinuskon keskeisistä asioista liittyi aivan olennaisesti uusien seurakuntien perustamiseen. Jonkinlaisen huutomerkin tai varoitusmerkin laittaisin tähän: BUD SIMON (PhD, Asbury Theological Seminary) on kirjailija ja kouluttaja. Asburyn yliopiston hengenvuodatuksessa 2023 hän koulutti yli 800 opiskelijaa rukouspalvelijaksi. Rukouspalvelun korostaminen hengenvuodatukseen liittyen saattaa omassa mielessäni yhdistyä tietooni liikkeistä, joissa henkeä ikään kuin jaetaan eteenpäin.

Ymmärrän, että Pyhä Henki saattaa ilmetä hengenvuodatuksena jollain paikkakunnalla tai jossain yhteisössä, jopa niin että siitä kirjoitetaan ja siitä otetaan oppia. Mielestäni tällöin on olennaista se, että kristityt ovat avanneet sydämensä vastaanottamaan sitä mitä Jumala tahtoo lahjoittaa Henkensä kautta, ja tässä on aina keskeisenä Kristus ja ristin sovitustyö. Emme välttämättä näe konkreettisesti mitään hengenvuodatusta, mutta Hengen hedelmä alkaa näkyä ja ihmisiä tulee uskoon. Se, että jotain tapahtuu, ei vielä kerro paljonkaan aitoudesta. On syytä tarkata hedelmää.

Ceta Lehtniemi

8.4. minulla on myös kuvaesitys Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry:n Ollaan yhdessä -tilaisuudessa. Samalla ajatukseni tähyilevät jo kauemmaksi kuitenkin keskittymiseni ollessa näihin lähitapahtumiin. Kauemmaksi katsominen on kuin oman mieleni valmistamista.

Ja kuitenkin valmistelen lähes päivittäin tätä näyttelyä:

Ihmisen mieli on erikoinen. Kun hiljennyn ja keskityn vaikka käytännön työhön valmistelemaan kauniilla tavalla grafiikan töitäni vitriiniin asettelua varten, ehdin samalla ajatella vaikka mitä. Kuin portti luovuuteen, syvyyteen ja hiljaisuuteen olisi avautunut. Oikeastaan tein eilen A5 pystyn kierrekirjasen mietteistäni/runoistani, vaikka minulla ei olisi ollut aikaa moiseen. Nyt mieleeni tulleet ajatukset ovat kuin ripustettuina tuohon vihkoseen. Laitan pari sivua avattuna esille yhteen näyttelyni vitriineistä. Mietin kyllä saako runossani näkyä hengellisyyteni siten kuin tuossa esiin laittamassani kuvassa/mietteessä. Josko sana Kristus saisi näkyä omassa näyttelyssäni?

Pystyn siirtymään kuvaesitykseni ja näyttelyni valmisteluun. Silti portti on avautunut ja avartunut aika laajalle ja monenlaiseen. Myös rukousaiheita saan, ja hiljentyminen tuntuu mahdolliselta, vaikka kädet askartelevat ja tarkkaavaisuuteni on keskittynyt johonkin käytännön kysymykseen. Jumala on mukana päivissäni ja askareissani. Silti koen tarvitsevani esirukouksia. Niitä kaipaa myös runsauden ja Jumalan armon ja hyvyyden keskellä.

Ceta

Poimin kahdesta luvusta muutaman jakeen:

9:11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
9:12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.

10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
10:2 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
10:3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
10:4 Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
10:6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
10:7 Silloin minä sanoin: ’Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala’.”
10:8 Kun hän ensin sanoo: ”Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
10:9 sanoo hän sitten: ”Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi”. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

Iankaikkinen lunastus Kristuksessa

Nämä esiin laittamani jakeet ovat niin tavattoman selkeitä ilman lisäsanojakin. Kristus antoi vapaaehtoisesti oman ruumiinsa kertakaikkiseksi uhriksi. Synnit on sovitettu, koko maailman kaikki synnit kertakaikkisella uhrilla. Tämä merkitsee uhrikäytännön loppua. Se merkitsee myös lain loppua vanhurskauden tienä. Kristus on meidän vanhurskautemme. Olemme Kristuksen ruumiin uhrilla kertakaikkiaan pyhitetyt.

Mihin uuden liiton kristitty tarvitsee esikuvia ja lakia? Voisiko ikään kuin alkaa suoraan Uudesta testamentista ja evankeliumeista? Mielestäni näin ohittaisimme Jumalan aivoitukset liittyen valittuun kansaan ja tälle annettuun lakiin ja esikuviin sekä lupauksiin myös. Jo Raamatun ensi lehdiltä lähtien saamme oppia Jumalasta ja ihmisestä, synnistä ja tulevasta Sovittajasta, Vapahtajasta, Messiaasta. Tämän ymmärräme, kun tutkimme Vanhaa testamenttia Kristuksesta käsin. Synti vaati uhrin, sovituksen. Sitä ei voitu kuitata anteeksi annetuksi ja unohdetuksi vain jonkin inhimillisen asian perusteella, jonkin pahoittelevan sanan tai suorituksen tähden.

Kristuksen ja sovituksen kirkkaus loistaa meille jo läpi Vanhan testamentin. Samoin Jumalan pyhyys ja ankaruus syntiä ja epäjumalanpalvelusta kohtaan näkyy Israelin kansan vaiheissa ja temppelipalveluksessa, kuten myös Jumalan kutsu, uskollisuus ja kansastaan huolehtiminen. Myös läpi Uuden testamentin viitataan vanhaan. Heprealaiskirje ja Ilmestyskirja lienevät tästä parhaat esimerkit.

Jumalan sana on laaja ja ihmeellinen kokonaisuus, jota pääsen kuin aavistuksen verran ihmettelemään. Otan Adolf Saphirin kirjasta Kirje heprealaisille (1899, Porvoo, WSOY) lainauksen koskien salattua Jumalaa:

Kaikkein pyhimmässä ei ollut valoa. ”Herra on sanonut asuvansa pimeydessä” (1 Kun. 8: 12). Me luemme, että pilvet ja pimeys ympäröivät Jumalaa, ja kuitenkin tiedämme, että hän on valkeus ja puettaa itsensä valkeudella niinkuin vaatteella. Kuitenkin valkeus, jossa Jumala asuu on pimeä kirkkauden ylenpalttisuuden tähden. Yksikään ihminen ei voi sitä lähestyä. Ei ole kukaan koskaan Jumalaa nähnyt. Kuitenkin tämä Jumala, joka on rajaton ja käsittämätön, asuen valkeudessa ja sanomattomassa kirkkaudessa, on pyhä Jumala, jonka rakkaus iloitsee saadessaan vetää valittua kansaansa luokseen ja rikastuttaa heitä armonsa tyhjentymättömillä rikkauksillansa.

Hän, joka on Jumalan kunnian kirkkaus, näkymättömän Jumalan kuva, lähetettiin luoksemme, ja näin me näimme valkeuden Jumalan valkeudessa. Niin kuin Jumala, joka on valkeus, sanoi ensimmäisenä päivänä: ”Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli”, niin on hän antanut meidän tuntea sen kirkkauden, joka loistaa Jeesuksen Kristuksen kasvoista. Tätä kirkkautta saamme katsoa, ja kuitenkin on kyse samasta täydellisestä ja äärettömästä valkeudesta. Joka on nähnyt Jeesuksen, on nähnyt Isän.” (Saphir s.486)

Ja tee myös seitsenhaarainen lamppu puhtaasta kullasta. Tee lamppu jalkoineen ja varsineen kohotakoista tekoa; sen kukkakuvut, nuput kukkalehtineen, olkoot samaa kappaletta kuin se. … Ja tee siihen seitsemän lamppua, ja lamput asetettakoon niin, että seitsenhaarainen lamppu heittää valonsa etupuolelle. (2 Moos. 25:31,37)

Herran enkeli puhutteli Sakarjaa:
Ja Herran enkeli, joka puhutteli minua, palasi ja herätti minut, niinkuin joku herätetään unestansa.
Ja hän sanoi minulle: ”Mitä sinä näet?” Minä vastasin: ”Minä näen, katso: lampunjalka, kokonansa kultaa, ja sen yläpuolella sen öljyastia, ja lampunjalassa sen seitsemän lamppua, ja seitsemän öljyputkea lamppuihin, jotka ovat siinä ylimpänä. (Sakarja: 4:1,2)

Kaikki nämä vertauskuvat auttavat ymmärtämään joitain puolia Kaikkivaltiaasta, kolmiyhteisestä Jumalasta. Silti vain puinen risti kertoo Jeesuksen Kristuksen antamasta uhrista puolestamme. Kyse on todellisesta tapahtumasta, todellisella ristin puulla. Jeesuksen ristinkuolema muutti ajanlaskun ja historian. Risti muuttaa jokaisen Jeesukseen uskovan elämänhistorian ja ikuisuuden. Jeesus kutsuu elämään lähellään ja nimenomaan kutsu on samalla elää Jumalan lapsena maailmassa. Jumalan rakkaus ja osallisuus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta. Emme ole millään tavoin emmekä minään hetkenä omassa varassamme. Sana ”lahja” toistuu lukuisia kertoja Uudessa testamentissa liittyen Pyhään Henkeen tai lahjavanhrskauteen. Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.

Ceta Lehtniemi

Jumala tahtoo, että voisimme olla hänen edessään hoidettavina, ruokittavina, suojassa ja armahdettuina Kristuksen tähden. Herättyäni yöllä ahdistukseen koin tämän ainoaksi tavakseni uskoa ja rukoilla – siis itseni puolesta olin rukouksessa. En minkään sen jalomman tarkoituksen.

Tulostimeni oli juuri kaivannut syväpuhdistusta, koska se ei pystynyt käsittelemään mustaa väriä. Makasin yöllä kuin syväpuhdistettavana. Tämä kuva kyhmyjoutsenista oli mielessäni ja sen vuoksi se on esillä, eikä tulostimen kuva. Mielessäni taisi käydä myös tummasävyisiä ja ahdistavia mielikuvia, mutta nukahdin varsin nopeasti uudelleen ja heräsin levänneenä. Katsopa pientä poikasta hyöhenten suojassa – mikä lepopaikka! Entä toinen pikkuinen, jolle nostetaan ruoka nokan eteen – mitä hellää huolehtimista saammekaan katsella!

Kun olemme avuttomia, heikkoja, osaamattomia, koemme ehkä syyllisyyttä, pelkoa tai itsevihaa. Tähän tarttuu vihollinen vaatimuksineen, yhteiskuntakin määrittelyineen siitä kuka on hyödyllinen, kuka rasite, kuka osaa, kuka ei osaa. Entä Jumala? Hän tahtoo aivan muuta. Voinko sanoa näin? Kenellä on lupa sanoa mikä on oikein?

Evankeliumia heikoille ja osaamattomille, väsyneille ja ahdistetuille ei kuule sieltä mistä sen pitäisi kaikua kauaksi tai valaista pimeydessä. Välillä tuntuu siltä, että ihmisiä vedetään enemmänkin orjuuteen kuin vapauteen Kristuksessa. Siispä päätetään yhdessä, että meillä kaikilla on lupa kertoa Kristuksen sovitustyöstä sen mukaan mitä Jumala itse antaa kerrottavaksemme. Päätetään mielessämme, että saamme käydä milloin vain Isän Jumalan kasvojen eteen kuin syväpuhdistukseen Kristuksen työn tähden.

Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Käytän kirkkoraamattua 33/38. Kirje heprealaisille, Adolf Saphir, 1899 WSOY, 782 sivua, englannin kielestä suomentanut Matti Tarkkanen. Alkuperäinen teos julkaistiin 1874. Eksegeettinn tutkielma Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä, Heprealaiskirjeen kirjoittaja sielunhoitajana, Helsinki 1981, 123 sivua. Näitä kirjoja olen lukenut rinnalla.

Hebrealaiskirje:
10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
10:2 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
10:3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
10:4 Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
10:6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
10:7 Silloin minä sanoin: ’Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala’.”
10:8 Kun hän ensin sanoo: ”Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
10:9 sanoo hän sitten: ”Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi”. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
10:11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
10:12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
10:13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
10:14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
10:16 ”Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: ”Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”;
10:17 ja: ”heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”.
10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
10:21 ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”,
10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
10:30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: ”Minun on kosto, minä olen maksava”; ja vielä: ”Herra on tuomitseva kansansa”.
10:31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
10:32 Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset,
10:33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.
10:34 Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy.
10:35 Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.
10:36 Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.
10:37 Sillä ”vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
10:38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen”.
10:39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Väliyhteenveto Jeesuksen ylimmäispapillisesta palveluksesta

Jakeet 10:19-21 ovat väliyhteenveto Jeesuksen ylimmäispapillisesta palveluksesta, jonka nojalla uuden liiton seurakunnalla on ”luja luottamus” pääsystä kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta. Meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”. Uuden liiton seurakunnalla on papillisena seurakuntana sekä luottamus pääsystä Jeesuksen veren kautta kaikkeinpyhimpään että myös luottamus suureen ylimmäiseen pappiin, joka on seurakunnan pää, esirukoilija (7:25,8:2) ja välimies (8:6). (Nissilä s.87)

Uuden liiton pappiskansalle annettavat kehotukset

Tästä seuraavat uuden liiton pappiskansalle annettavat kehotukset (10:22-25), jotka noudattavat alkukristillisen pareneesin kolmijakoa usko-toivo-rakkaus (vrt. 1 Tess.1:3; 1Kor. 13:13; Kol. 1:4s). Ensiksi on kehotus ”käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa. . .”(10:22). Toiseksi kehotetaan pysymään järkähtämättä ”toivon tunnustuksessa” (10:23), kolmanneksi valvomaan ”toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin (10:24s.). (Nissilä ss. 87,88)

Muutama rivi omaa pohdintaa ylläolevasta aiheesta. On selvää, että uuden liiton pappiskansalla tai uuden liiton seurakunnalla tarkoitetaan tavallisten uskovien luottavaista pääsyä kaikkeinpyhimpään Jeesuksen uhrikuoleman ja syntien sovituksen tähden. Kyse on yleisestä pappeudesta, sanottaisiin nykyisin. Se, että UT:n kirjeissä käytetään usein ilmaisua ”veljet” kertoo sen, että seurakuntia johtivat vanhemmistoveljet, jotka lukivat kirjeitä kokoontuvalle seurakunnalle. Itselleni melko yksinäisenä kristittynä koen, että pääasiallinen rukouselämäni tapahtuu hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, vaikka toiveeni olisi kuulua läheiseen seurakuntayhteyteen. Läheiset uskovat ystävät ovat kilometrien ja usein monenlaisen tekniikan päässä. Usein koen, että seurakuntani onkin vuosisatojen takana menneisyydessä. Sieltä ammennan ainakin opetusta.

Muistelua ja tuumailua taas kerran

Lapsuudessani ja nuoruudessani pelkäsin mustapukuisia pappeja enemmän kuin ketään muita ihmisiä. Oppikoulun alaluokilla lukukausi aloitettiin kirkossa. Vatsani oli jännityksestä niin kipeä, että isommat koululaiset kantoivat minut bussiin kultatuolissa kirkkohetken päätyttyä. Rippikoulussa pappi oli opettaja, ja rippikoulu oli oppiaine siinä kuin muutkin. Minua opettanut kirkkoherra ei edes kätellyt minua 15 vuotiasta, kun olin isäni kanssa hoitamassa asioita kirkkoherranvirastossa äitini kuoltua. Vain kaksi viikkoa aiemmin olin saanut ensimmäisen kerran Herran pyhän ehtoollisen Nokian kirkossa toukokuussa 1965.

Lasta tai nuorta ei kovin usein huomioitu edes surun tai muun vaikean tilanteen kohdatessa. Erityisesti silloin, kun oma perhe ei elänyt luontevassa lähiseurakuntayhteydessä lapsiin ja nuoriin jäi helposti uskoon liittyviä pelkoja. Kuva kristinuskosta saattoi muodostua äärimmäisen ankaraksi ja kovaksi tai toisaalta myös pinnalliseksi. Kirkkoon ja pappeihin saattoi siirtyä jo omien vanhempien kantamaa surua tai tavatonta, pelon sekaista kunnioitusta. Hautajaiset olivat tavallisimmat kirkkotilaisuudet, mihin suku tai perhe kokoontuivat. Ei syntynyt mitään aavistusta jumalanpalvelukseen kokoontuvasta perheyhteisöstä tai seurakunnasta.

Liikunta, luonto, kirjat ja taiteet olivat minulle enemmän ja turvallisemmin läsnä kuin vieraat ihmiset. Harrastusten parissa ei tullut tunnetta ulkopuolelle jäämisestä, eikä pelko ottanut valtaansa. Minusta tuli vähitellen myös vanhan hengellisen kirjallisuuden ystävä, tosin vasta 1980-luvulla. Saphirin kirjasta ja Heprealaiskirjeestä ammennan sekä tietoa että hoitoa. Minulle merkitsee paljon tämä ”luottavainen pääsy kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta”. Samoin ammennan ilolla hengellistä sanomaa Israelin temppelipalveluksen esikuvien kautta. Ne antavat syvyyttä ja ymmärrystä aivan uskon keskeisimpiin asioihin. Tähän palaan vielä.

Aiheeseen palaamista ja kuitenkin omia ajatuksiani

Kerroin lapsuudestani ja nuoruudestani. Muistoni eivät ole enää kipeitä. Tavallaan ne ovat rikkautena elämässäni. Ylimmäinen pappini, Paimeneni ja Vapahtajani Jeesus on ollut sielunhoitajani jo vuosikymmenet. En useinkaan pysty tavoittamaan uskon ydinasiaa, ristiä, tai sanomaa Jeesuksesta syntien sovittajana seurakuntien tilaisuuksissa. Tiedän, että tämä johtuu osaksi minusta itsestäni. Olen totuttanut itseni johonkin selkeyteen ja kirkkauteen, voisin jopa sanoa pelkistettyyn sanomaan tai ympäristöön. Ristin sanoman peittyminen monenlaiseen muuhun herättää minussa levottomuutta.

Laitan hengellisen kirjan pois, jos siinä ei ole Kristus keskiössä. Sammutan laitteeni, jos sieltä tulee ihmislähtöinen saarna kaivatessani hengellistä ravintoa. Entä mitä voin tehdä, jos seurakunnan tilaisuus antaa kovin epäselvän viestin? Joudun kyllä valitsemaan etukäteen minne voin mennä. En voi etsiä mitä yhteyttä tahansa tai kaivata kokemuksia. Haluan rakentua uskossa ja Kristuksen tuntemisessa. Tahdon päästä perille Isän kotiin, jossa Jeesus ”on valmistamassa sijaa”.

Ehtoollisen suhteen olen erityisen herkkä. Jos siinä asetetaan minulle ehtoja ja edellytyksiä, niin en voi osallistua, koska juuri tuossa hetkessä koen niin konkreettisesti sen, että kaikki edellytykset ja vaatimukset on täytetty Jeesuksen sovituskuoleman kautta ristillä. Näin täytyy olla. Jeesus ei torju luotaan ketään, ei ainuttakaan, joka tahtoo häneen turvata. Hän antoi henkensä, vuodatti verensä meidän jokaisen tähden. Olemme saaneet anteeksi syntimme, minä omani. En anna minkään ihmislähtöisen tulla väliin, kun on kyse luottavaisesta pääsystäni kaikkeinpyhimpään, Isän eteen rukouksin tai ehtoolliselle saamaan armon vakuutusta.

Kuinka edes pystyn käsittelemään näin kovalta tuntuvan sanoman: Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! (10:28,29)

Tämä on minulle ollut vakava kohta. Ajattelen ensin Jerusalemissa asuvia Heprealaiskirjeen vastaanottajia. He tunsivat hyvin Mooseksen lain, koska olivat juutalaisina kasvaneet sen yhteydessä. Uskovat juutalaiset kohtasivat vainoa Mooseksen lain mukaan elävien juutalaisten taholta. Heillä oli ehkä suuri houkutus luopua uskosta Jeesukseen ja jättää oman seurakunnan kokous. Tämä tarkoitti uskon hylkäämistä ja Jeesuksen sovitustyön merkityksen mitätöimistä. Tämä tarkoitti myös paluuta juutalaisuuteen, jotta välttyisi itse kokemasta vainoa ja vaikeuksia. Tämä paluu lain liittoon ja ihmisen suoritukseen pitää epäpyhänä liiton veren, jossa on anteeksiantamus synneistämme. Tämä on mielestäni Pyhän Hengen pilkkaamista. Pyhä Henki on meille uskoville ennen muuta armon Henki Jeesuksen tähden. Koko uskomme ydin on Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä ja syntien anteeksi saamisessa.

Mitä tämä kohta merkitsee minulle? Ympäristössäni ei ole samalla tavalla selkeää valintaa vanhan ja uuden liiton palveluksen välillä. Ja silti tavallaan on kaikessa ja aina tämä sama valinta. Jeesuskin sanoo: Ilman minua ette voi mitään tehdä. Ristin sanoma on sanoma siitä mitä Jeesus teki puolestamme Golgatalla vuodattaessaan verensä tähtemme. Tämän tulisi olla aina kirkkaana mielessämme, kun jotain uutta ja erilaista kristittyjen toimintaa ilmenee, ja siihen kutsutaan mukaan. Ensinnäkin: Mihin on voimavaroja? Mikä on keskeistä? Onko uusi toiminta suorittavaa, ihmislähtöistä vai onko se lahjoittavaa ja Kristuksen sovitustyötä kirkastavaa?

Etsin ja myös löydän vielä seurakuntayhteyksiä, joihin voin osallistua. En jää yksin, mutta tiedän monen ystävän olevan yksin olosuhteiden, sairauksien ja etäisyyksien vuoksi. Tahdon sanoa lohduksenne, että Jeesus on itse Hyvä Paimen luonanne ja luonamme. Hän itse etsii lampaansa. Usko on yksinkertainen asia. Sanotaan mielessämme: Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani ja rukoillaan Isä meidän -rukousta. Jumala on uskollinen ja pitää huolen rakkaista lapsistaan.

Ceta

Käytän kirkkoraamattua 33/38. Kirje heprealaisille, Adolf Saphir, 1899 WSOY, 782 sivua, englannin kielestä suomentanut Matti Tarkkanen. Alkuperäinen teos julkaistiin 1874. Eksegeettinn tutkielma Teologi ja sielunpaimen, Keijo Nissilä, Heprealaiskirjeen kirjoittaja sielunhoitajana, Helsinki 1981, 123 sivua. Näitä kirjoja olen lukenut rinnalla.

Hebrealaiskirje:
9:1 Olihan tosin ensimmäiselläkin liitolla jumalanpalvelussäännöt ja maallinen pyhäkkö.
9:2 Sillä maja oli valmistettu niin, että siinä oli etumainen maja, jossa oli sekä lampunjalka että pöytä ja näkyleivät, ja sen nimi on ”pyhä”.
9:3 Mutta toisen esiripun takana oli se maja, jonka nimi on ”kaikkeinpyhin”;
9:4 siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut,
9:5 ja arkin päällä kirkkauden kerubit varjostamassa armoistuinta. Mutta näistä nyt ei ole syytä puhua kustakin erikseen.
9:6 Kun nyt kaikki on näin järjestetty, menevät papit joka aika etumaiseen majaan jumalanpalvelusta toimittamaan,
9:7 mutta toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä.
9:8 Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.
9:9 Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
9:10 vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.
9:11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
9:12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
9:13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
9:15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
9:16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
9:17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
9:18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
9:19 Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
9:20 sanoen: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt”.
9:21 Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
9:22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
9:23 On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
9:24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
9:25 Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
9:26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
9:27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
9:28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.

Saphirin kirjasta poimien sivuilta 455-475.  Hepr. 9:1-5

Alussa on pysäyttävä toteamus: Hengellisen jumalanpalveluksen luonnetta, sellaisena kuin se on Raamatussa ilmoitettu, on sangen harvoin ymmärretty. Tämä on aika hätkähdyttävä ajatus. Tähän tiivistyi kuitenkin hengellisen jumalanpalveluksen erottaminen ihmiskunnan kaikkien aikojen ja kaikista muista tavoista harjoittaa uskontoja ja palvontamenoja. Isreal ja kristillinen seurakunta ovat jumalkäsitteessään muusta poikkeavia ja vähemmistöä.

Täysin totutusta erilainen usko herätti hämmästystä ja vihaa kreikkalaisissa ja roomalaisissa. He joutuivat katsomaan kuinka usko näkymättömään Herraan oli todellinen ja valtava voima miesten ja naisten sydämissä ja elämässä täyttäen heidät innostuksella, toivolla ja ilolla sekä antaen elämään vakautta. Heidät oli kuin korotettu synnillisten huvitusten, rahan rakkauden, kunnianhimon kuumeen, itsekkään elämän ja tyhjyyden yläpuolelle (luettelo Saphirin). Heille usko antoi voimia kantaa kärsivällisesti koettelemuksia, kärsimyksiä ja vainoa tai julman ja kiduttavan kuoleman. Ketkä tätä katsoivat ulkopuolelta, näkivät sen kuin salaperäisenä siveellisenä tautina, joka oli alkanut raivota ja uhkasi murtaa yhteiskunnan perusteita.

Ei olisi tullut ongelmia, jos Kristuksen olisi voinut liittää muiden jumalien ja sankarien joukkoon. Tämä olisi sopinut vallan hyvin. Erilaisten jumaluuksien joukko ei ollut vierasta. He eivät voineet nimenomaan ymmärtää sen uskon ja jumalanpalveluksen luonnetta, jonka kohteena oli totinen ja elävä, ainoa Jumala. Ja erityisesti vielä Jumala, jota ei voitu yhdistää tai sekoittaa mihinkään muuhun uskoon ja jumalanpalvelukseen. Israel ja seurakunta väittivät omistavansa totuuden, tuntevansa, rakastavansa ja palvelevansa ainoaa, totista ja elävää Jumalaa. Tästä nousee viha.

Ihmiset yleisesti suvaitsevat jokaista siveellistä ja hengellistä jumalanpalvelusjärjestelmää. He voivat niin halutessaan löytää jotain hyvää, jaloa tai mieltä kohottavaa kaikista uskonnoista. He eivät kuitenkaan voi suvaita ainoaa Jumalan ilmoittamaa totuutta Kristuksessa Jeesuksessa. Kristus on maailmaa vastaan, ja maailma on Kristusta vastaan. Uudenajan pakanuus (käyttäen usein kristillisiä termejä) usein vain salaa tätä tosi-asiaa. Maailma hylkää Jumalan armotyön hänen lihaan tulleessa Pojassaan ja hänen ristissään. Jeesus tahtoo olla totuus ehdottomasti, täydellisesti ja lopullisesti -ainoa tie ja pääsy Jumalan valkeuteen, rakkauteen ja elämään. Jeesus on totuus ja ainoastaan hänessä me lähestymme Isää. Tähän kohdistuu maailman usein salattu vihamielisyys.

Ilmoituksen ulkopuolella ei ihmisillä ole aavistustakaan Jumalasta Herrana, Henkenä ja Isänä.

Tämän jälkeen Saphir siirtyy kertomukseen samarialaisesta naisesta Sykarin kaivolla (Joh.4:5-30). Saphir kuvaa laajasti kertomusta. Minä puolestani kokoan tärkeimmän sanoman. Nainen kuului väärään kansaan, oli halveksittu julkisyntinen, ihmisiä välttävä. Samarialaisten tieto Messiaan odotuksesta oli hämärää, ehkä satunnaisesti kuultua. Jeesus oli ensin kaivolla naiselle muukalainen, joka hämmästytti jo sillä, että hän puhutteli naista ja pyysi häneltä vettä juodakseen. Tämä oli tuohon aikaan ja tuossa kulttuurissa tavatonta. Jeesus ilmoitti itsensä sydämen tutkijana tuoden naisen eteen koko hänen rikkonaisen, syntisen elämänsä. Tapa, jolla Jeesus teki tämän ja koko Herran olemus sai vaimon huudahtamaan: ”Minä näen, että sinä olet profeetta, Jumalan sanansaattaja, jolle Jumalan ilmoitus on uskottu”. Nyt samarialainen nainen janosi Jumalaa, elävää Jumalaa, ja ikävöi sitä, että saisi totisessa jumalanpalveluksessa tulla hänen tykönsä.

Jeesus näki vaimon sydämen kaipauksen ja selitti hänelle hengellisen jumalanpalveluksen syvälliset totuudet. Kysymys jumalanpalveluksesta ei ole ihmisen, vaan Jumalan ratkaistava. Inhimillisellä ajatuksella, mielialalla tai perimätiedolla ei voi olla sananvaltaa tässä korkeimmassa asiassa. Samarialaisilla, kuten muillakaan itsekseen jätetyillä kansoilla ei ollut mitään tietoa jumalanpalveluksesta, koska he eivät tunteneet Jumalaa. Silti Jumala ilmoitti ja ilmoittaa itsensä ja lahjoittaa Pyhän Hengen heille, meille.

Israelissa Jumala oli ilmoittanut itsensä pelastuksen Jumalana. Koska pelastus on juutalaisista, löytyy totinen jumalanpalveluskin heidän luotansa. Se oli kauan suljettuna armotalouteen, joka oli rajoitettu, valmistava ja kuvauksellinen, mutta samalla se oli todellinen ja hengellinen. Se oli siemen siihen yleismaailmalliseen ja vapaaseen jumalanpalvelukseen, joka on alkanut täyttymyksen kautta Kristuksessa Jeesuksessa. Israel oli kutsuttu tuntemaan ja palvelemaan Jumalaa, jotta heidän kauttaan saatettaisiin valkeus ja elämä kaikille pakanoille maailman kaukaisimpiin ääriin saakka. Adolph Saphirin ja usean muun odotus on tämä: ”Me odotamme yhä niitten muuttumattomien lupausten toteutumista, jotka ovat yhdistetyt Abrahamin liittoon, jolloin Jumalan pelastuksen valkeus paistaa Israelista keskuksenaan kaikille kansoille ja kaikki maan ääret palvelevat Herraa pyhässä kaunistuksessa”.

Israelin asema Herran maallisen vaelluksen aikana oli vakava. Se oli ratkaisevin käännekohta Israelin historiassa. Herra, jota he odottivat (muutamat todella ja toiset suun tunnustuksella), tuli äkkiä temppeliinsä. Jeesus tuli täyttämään isille annettuja lupauksia. Hän tuli ensin profeettana, saarnaten parannusta, sillä Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Hän tuli kokoamaan heitä. Jeesus oli sekä viimeinen että suurin Jerusalemin tykö lähetetty sanansaattaja. Mutta he eivät Jumalan Poikaa ottaneet vastaan. He eivät ymmärtäneet etsikkoaikaansa. Kyynelsilmin ennusti Jeesus rakkaan kaupungin, suuren kuninkaan kaupungin tuomiota.

”Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut.”(Luuk.19:43,44) Temppelistä Jeesus sanoi: ”Ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta”. Tuomion ilmoituksen ja sen täytäntöön panon välillä oli neljäkymmentä vuotta. Kuinka tärkeät ja merkitykselliset olivatkaan nämä vuodet evankeliumin leviämisen kannalta.

Aika Jeesuksen kuolemasta Jerusalemin temppelin hävitykseen oli murrosaikaa kaikin tavoin. Monen juutalaiskristityn oli vaikea käsittää sitä mitä nimitämme jumalanpalvelukseksi hengessä ja totuudessa, yksin Kristuksen työn varassa. Samoin kristillisen seurakunnan on yhä välillä vaikea muistaa, ettei se ole astunut Israelin sijaan. On ”salaisuus”, että koko Israel on tuleva autuaaksi. Israel on yhä valittu kansa, johon liittyy profeettojen ennustamia lupauksia. Onko siis ihme, etteivät heprealaiset voineet helposti ymmärtää uutta seurakuntataloutta ja uutta hengellistä jumalanpalvelusta.

Uskovat juutalaiset saivat kärsiä paljon omilta kansalaisiltaan. Heidän omaisuuttaan otettiin takavarikkoon; heitä vangittiin ja joitakin jopa surmattiin. Israel kansakuntana oli kiinnittynyt omiin luulotteluihinsa, omaan vanhurskauteensa ja muotomenoihinsa. He turvautuivat lain säädösten noudattamiseen ja temppelipalveluksen omistamiseen. Hävitys tuli äkkiä ja odottamatta Rooman taholta Jeesuksen ennustuksen mukaisesti. Jerusalem hävitettiin, temppeli hajosi maan tasalle. Kaikissa liitonkansan vaiheissa oli jatkunut leeviläinen jumalanpalvelus; keskeytys tapahtui vain Baabelin vankeudessa.

Pakanoille Jumala ei koskaan antanut aaronilaista pappeutta, maallista liiton majaa, vertauskuvallista jumalanpalvelusta. Alusta alkaen hän opetti heille, kuten Jeesus Samarialaiselle naiselle, että kaikki paikat ovat nyt yhtä pyhiä, ja että Jumalaa on palveltava hengessä ja totuudessa. Uskovaiset ovat lapsia, jotka rukoilevat Isää. He muodostavat kuninkaallisen papiston, joka on Jeesuksen kautta tuotu Jumalan tykö. Heillä on pääsy ylhäällä olevaan kaikkein pyhimpään.

Meillä on totinen pyhäkkö, uusi ja pyhitetty tie kaikkein pyhimpään. Me saamme yhdessä Hengessä Jeesuksen veren kautta lähestyä Isää. Meillä on Jumalan todellinen läsnäolo, nimittäin Jeesus, asuvana sydämissämme uskon kautta; Jeesus, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessänsä; Jeesus ilmoittamassa itsensä leivän murtamisessa; Jeesus puhuvana Pyhän Hengen kautta luetussa ja saarnatussa sanassa.

Missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä ei vain tunnu ikään kuin hän olisi heidän keskellänsä, vaan hän itse on todella heidän kanssaan, Hengessä ja voimassa, rakkaudessa ja siunauksessa. Jos joku häntä rakastaa, tulevat Isä ja Poika ja ottavat asuntonsa hänen tykönänsä. Jeesus on meidän Immanuelimme (Jumala kanssamme) sydämessä, seurakunnan kokouksessa, maailmassa. Millä on Kristus ja hänessä kaikki.

On vaikeaa löytää pakanuuden hengestä selkeään ja kirkkaaseen ilmapiiriin. Kuinka taipuvaisia ovatkaan ihmiset mieltymään kaikkeen, mikä ei ilmoita heille heidän todellista tilaansa eikä saata heitä suoraan Jumalan eteen! Pappeus, messuvaatteet, vihityt rakennukset, vertauskuvat ja seremoniat – kaikki nämä asettavat Kristuksen pitkän matkan päähän. Nämä voivat peittää näkemästä sen sydämen todellista synnillistä ja rikollista tilaa, joka ei ole Kristuksen veren kautta vielä tullut lähelle. Samarialainen vaimo oli esimerkki ihmisestä, jonka sydämen tila oli kuvatun kaltainen hänen kohdatessaan Vapahtajan.

Vielä sen jälkeenkin, kun Raamattu on nähty totuudeksi, on Jumala usein jäänyt merkitsemään kuin täydellisyyttä sen kaikissa muodoissaan. On jäänyt kohtaamatta todellinen, rakastava, kaikkialla läsnäoleva Herra, jonka kanssa me puhumme ja jolta me pyydämme kaikkea mitä tarvitsemme. Ilmestyksen ulkopuolella rukous voidaan käsittää kuin mielen harjoituksena, yksinpuheluna. Samoin voidaan pitää kuin esityksiä ajatuksistamme liittyen Jumalan ominaisuuksiin ja täydellisyyksiin. Tällöin ei ymmärretä miten Jumalan lapsen elämä liittyy tuntemiseen ja suhteeseen.

Jeesus toi samarialaisen naisen suoraan elävän, rakastavan Lunastaja-Jumalan kasvojen eteen. Jeesus ilmoitti hänelle rakkauden täydellisyyden. Hän ilmoitti itsensä elävän veden antajana. Vapaana lahjana Jeesus julisti hänelle pelastusta. Syntinen uskoo, ja Jeesus vie hänet kuten lapsen Isän tykö. Jumalan istuimen edessä on se pyhäkkö, jossa me harjoitamme jumalanpalvelusta. Jeesus esittää meidät Isälle. Me olemme rakkaita lapsia, valkeisiin vaatteisiin, autuuden ja vanhurskauden pukuun puettuina olemme pappeja Jumalalle. Millaisia rukoilevaisia Isä tahtoo? Hän tahtoo lapsistaan näitä rukoilevaisia. Sanomme: ”Isä meidän” ja ”Abba”.

Israel on vielä pimeydessä ja maailma ilman Jumalaa. Päivä lähestyy lähestymistään, jolloin Israel on etsivä Herraa ja heidän kuningastansa Daavidia, jolloin epäjumalat hävitetään ja Herra yksinään on korotettu. Sillä välin me, jotka olemme kootut maailmasta ja huudamme avuksemme ilmestyneen Vapahtajan nimeä, palvelkaamme Hengessä, luottamatta ollenkaan lihaan, mutta iloiten Kristuksessa Jeesuksessa.

Näin päätti Saphir 20 sivun jakson, josta yritin poimia olennaisen.

Ceta Lehtniemi