Cetan sivut

Samoin ”kristillisyyteen” on tullut viime vuosina mukaan sellainen ajatus, että Jumala on rakastava Isä joka tapauksessa. Jeesuksen ristinkuolema selitetään uhriksi ainoastaan siinä mielessä, että Jeesus joutui väkivallan uhriksi. Golgatan työtä ei täten liitetäkään sovitukseen ja syntien anteeksiantamiseen. Uskonnollisuus osittain kristillisin termein korvaa näin aidon Jumalan vaikuttaman uskon. Ainoastaan Jeesus ilmoittaa meille Isän, Raamatun Jumalan. Vain uudestisyntymällä Jumalan lapseksi Jeesuksen sovitustyön kautta, meillä on Isä Taivaassa. Saamme lapseuden Hengen sisimpäämme.

Kuitenkin kutsuessamme Jumalaa läheisesti Isäksi, muistamme samalla Hänen äärettömät ja meille täysin käsittämättömät ominaisuutensa. Pyhyydessä ja vanhurskaudessa Jumala on kaukana meistä ja silti Hän on astunut meitä niin lähelle, että Jeesuksessa tuli ihmiseksi, yhdeksi meistä.

Kuinka käsittämätöntä onkaan se, että meille Kristuksen sovitustyön kautta lahjoitetaan täydellinen vanhurskaus. Nämä ovat pienelle ihmiselle niin suuria ja ihmeellisiä asioita. Nyt markkinoidaan joka käänteessä niin sanottua Isän rakkauskirjettä. On tärkeää tietää, että Jumala on rakastava Isä. Kuitenkin mennään hyvin lähelle harhojen ilmoittamaa jumalakuvaa, jos vaietaan siitä, että ihmistä kutsutaan parannukseen. Kukaan ei kestä pyhän Jumalan edessä ilman syntien sovitusta, ei yksikään ihminen.

Isä Uudessa testamentissa

Kirjeiden tervehdyksissä on useinkin: Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tuo jae esiintyy tuossa muodossaan seuraavien kirjeiden alkupuolella:

Room.; 1Kor.; 2 Kor.; Gal.; Ef.; Fil.; Filem.

Näkee helposti, että on kyse nimenomaan alkutervehdyksestä. Tästä on varmaan tullut tuttu puhujan aloitus: ”Armoa ja rauhaa!” Sanonkin sen nyt täydellisenä myös teille lukijoilleni: ”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” Tuo kuulosti melko juhlalliselta. Kuitenkin meillä esiintyy Raamatussa hyvin läheinen sana tarkoittaen Isää. Se sana on ABBA. Se on aramean kieltä ja ilmaisee likeistä jumalasuhdetta, jolla ei ole vastaavuutta VT:ssa.

Jeesus käytti tätä Abba-sanaa.

Kerään tähän yhteyteen joitain niistä kohdista, joissa esiintyy sana ”Abba” Jeesuksen puheessa:

Jeesuksen opettamassa rukouksessa aloitamme: ”Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” (Matt. 6:9)

Matt.11:25 kuuluu: ”Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille’.”

Getsemanessa Jeesus rukoili ja sanoi: ”Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!” (Mark.14:36).

Golgatan ristillä Jeesus huusi: ”Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni”. (Luuk.23:46).

Gal. 4:6: ”Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” Paavali liittää myös kreikan ”isää” merkitsevän sanan aramealaisen ABBA sanan perään: ”Abba! Isä!”

Omakohtaista Isän turvallisesta sylistä

Ceta Lehtniemi

”Se on täytetty”

Kun Jeesus kuoli ristillä, kaikki täytettiin. Mitään ei jätetty meidän varaamme. Ehkä juuri siksi: ”Mitään ette voi ilman minua tehdä”. Tahdon levätä kaikista vaatimuksista.

Mietin tänään Pietaria, joka kielsi edes tunteneensa Jeesusta. Noin seitsemän viikon kuluttua hän oli johtamassa seurakuntaa vaativissa oloissa. Hän sai tehtävän ylösnousseen Herran rakastavan katseen alla. Ei kerrota mistään erityisestä antautumisesta tai katumuskamppailusta. Hänen Herransa tiesi ja tunsi kaiken. Ja tehtävä sekä voima tuli täysin Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Usein kirjoitetaan monisanaisesti ihmisen parannuksen teosta, tuntemuksista ja saavutuksista. Joskus se vaan tuntuu niin turhalta. Tänään on päivä, jolloin kaipaan vaan saada ihmetellä Jumalan tekoa Golgatan keskimmäisellä ristillä. ”Se on täytetty”, kaikki on täytetty.

Ceta

Elän aina jotenkin vahvasti syksyn ja vuodenvaihteen. Mökkikausi on jäänyt taakse ja kerrostaloasuminen kaupunkikeskustassa pakottaa omanlaiseen elämään. En voi astua pihakalliolle tai rantaan miettimään tekemisiäni. Koko päivärytmi vaihtuu syksyisin.

Olin elokuussa kuvataidekurssilla, mutta vasta loppusyksyllä aloin hiljakseen toteuttaa jotain työvälineillä, jotka kyllä ovat olleet odottamassa ja käyttövalmiina jonkin aikaa.

Epävarmuus ja itsekriittisyys ovat tunteitani. Ennen onnistumisen tunne on löytynyt helpommalla. Vanhan ja uuden välimaastossa liikun kaiken aikaa. Perhosen teema on ”Ulos kotelosta -valoon”. Työhön jopa tulostin ja liimasin siivet. Käytin siis tekemästäni silkkihuivista ottamaani skannausta.

Punaisen työn etsin kokonaisena. Se on tässä 

Nimi on ”Nosta pääsi -näe Elämä!” Akryylimaalauksen tekniikka ja kuvansiirto kelmulla, piirtäminen ja maalaaminen oli minulle prosessi, jossa pyrin jättämään ”puhelimen reppuun” ja näkemään. Tämä oli minulle yksi niistä kuvistani, jotka ovat koko ajan tekemiseni taustalla.

6.2. pystytin pienen näyttelyn lounasravintola Oivaan Lohjalla. Olin tehnyt joistain valokuvistani alumiinitauluja. Osaa olin pitänyt esillä, osa oli komerossa. Tässä näyttelyn mainos. 

Huomasin samalla, että olin tehnyt pari vuotta sitten silkkihuivin skannauksestani alumiinitaulun, mikä oli jäänyt komeroon pahvikoteloon. Minulla olikin yhtäkkiä sekä taulu että tilaa seinällä. Ripustin siis pääsiäisen sanomaan liittyvän tauluni seinälle. Työn nimi on ”Nisunjyväntie”. Se kuvaa luonnollisesti myös samaa teemaa kohti Elämää ja Valoa, missä mieleni askartelee. Kristuksessa kaikki lahjoitetaan. Siinä kaipaus täyttyy. Kuva taulusta, joka on nyt seinällä. Se innostaa minua ja muistuttaa toki vaiheesta, kun maalasin silkkiä.

Samaan aikaan olen kirjoittanut paljon. Kahdesti olen myös käynyt Helsingissä taidenäyttelyssä, siis tänä vuonna. Viimeksi kävin Designmuseossa Maija Lavosen näyttelyssä. Siinä oli paljon sitä samaa mikä on minua innostanut esim. saaristoluonnon sävyissä ja tunnelmissa.

Olen myös käynyt tämän vuoden puolella kahdesti kirkkokonsertissa ja kahdesti tavallisessa sunnuntain messussa. Kuntosalissa käyn joka toinen päivä. Kameraani kävin ostamassa uuden linssin ajatellen, että harrastaisin vielä valokuvausta etsien ehkä juuri tiettyjä sisältöjä liittyen valoon, elämään ja väreihin.

Te, lukijani, olette kuin ystäviäni. Yksin pääasiassa liikun ja teen. Yksin usein myös puhelen.

————-

Ceta

Hyvin vanha hartauskirjoitukseni uudelleen esille:

SÄRJETTYÄ, MURTUNUTTA, EI HYLÄTÄ

”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää” (Ps. 51:19)

Olen aina asunut vesistöjen lähellä. Jäiden lähdön seuraaminen on osa meidän suomalaisten elämää. Näemme läheltä, miten jäämassat murtuvat ja särkyvät. Suomi on pitkä maa. Näin myös jäiden lähtö ajoittuu huhtikuun puolenvälin ja kesäkuun alun väliin. Joissa se toki tapahtuu aikaisemmin.

Jää on ennen lopullista murtumistaan enimmäkseen haurasta. Sen väri saattaa muuttua kellertäväksi tai tummua harmaaksi. Murtumisen ja särkymisen jälkeen virvoittavat vedet virtaavat. Kevät avaa elinvoimansa ja uusi pääsee esille.

Ihminen voi näytellä taitavasti monia tunteita. Olemme nähneet, miten viha tai rakkaus leimuaa elokuvissa. Uskon, että sisäistä murtuneisuutta ja särkyneisyyttä on hyvin vaikea näytellä. Se on jotain, minkä vain Jumala voi Pyhän Henkensä kautta aikaansaada ihmisen sydämessä. Luonnossa murtuminen tapahtuu ympäröivien voimien ja ilman lämpenemisen johdosta. Samoin ihmisen sisin särkyy kovuudesta ja omavanhurskaudesta Jumalan antamissa suotuisissa olosuhteissa.

Daavid sanoo psalmissa 51, jakeessa 19 seuraavaa: ”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.” Daavid oli tehnyt suuren synnin. Tällä hetkellä hänen murheensa ei ole se, että synti on tullut ilmi. Hän ei ajattele myöskään synnin seurauksia. Hän näkee sen, että hänen henkensä ja sydämensä on katuvana ja murtuneena Jumalan edessä.

Hetkeä aikaisemmin Daavid oli huudahtanut: ”Älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.” Itse uskon Daavidin näkevän tässä, että ilman Jumalan Pyhän Hengen vaikutusta hän ei olisi oikeassa suhteessa Jumalaan. Hän näkee, että nyt Jumala ei hylkää häntä, koska on itse murtanut hänen sydämensä. Jumala on jo kaikessa lähellä. Omassa varassaan Daavid olisi kulkenut harhaan.

Luonnossa särkymistä ja murtumista seuraa usein uuden esiin tulo. Uskon, että Jumala valmistaa myös ihmissydäntä uudelle. Oman pienuutensa tuntien voi paremmin turvata iäiseen, kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan. Meillä on todella suuri Jumala. Ja ihminen saa olla ja pysyä pienenä.

Kristuksessa Jumala, Kaikkivaltias, murtui meidän edestämme. Jeesus kärsi ristillä ja särkyi puolestamme. Hän sovitti syntimme ja valmisti yhteyden Taivaalliseen Isään. Ja kuitenkin ihminen oli se, joka oli kova ja jonka sydän oli paatunut. Näin Jumala on valmistanut ihmiselle mahdollisuuden elää yhteydessään ja kokea miten uusi alkaa elää ja kasvaa Pyhän Hengen muovaamassa maaperässä. Saamme iloita uuden heräämisestä niin Jumalan luomassa luonnossa kuin omassa sydämessämmekin.

Saamme Daavidin kanssa luottaa siihen, että Jumala ei hylkää. Saamme hänen kanssaan rukoillen pyytää:
”Älä ota pois Pyhää Henkeäsi.”

Ceta Lehtniemi

Kirjoitan taas suoraan tabletillani. Huomenna täytän 75 vuotta. Edessäni on jo kaksi onnittelukorttia, toinen Hammaslääkäriliitolta, toinen Lohjan krelliläisiltä (KRELLI Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry). Molemmat kortit ilahduttavat.

En ajatellut juhlia syntymäpäivääni, mutta toki tiedän saavani ainakin yhden vieraan ja samalla perheenjäsenen kylään. Eilen kävin kävelyllä ja samalla kaupassa. Minulla oli kaupasta poistuessani isossa heijastekassissa WC -paperia ja valkoisessa kassissa joku hedelmä. Ylittäessäni suojatietä minut oltiin ajaa kumoon ja yli. Oli ilta, mutta olin todella näkyvä kassieni kanssa. Kun olin kulkenut noin kolmasosan suojatietä vasemmalta puoleltani avoimelta risteysalueelta tuli vanha auto, josta kuulin kovan jumpsutuksen ja moottorin äänen. Jostain sain refleksit ja ponnistusvoiman niin, että ehdin alta pois. Autosta en nähnyt enää kuin peräpään kaukana päästyäni suojatieltä jalkakäytävän reunalle. Myös suojatien toiseen päähän oli jäänyt nainen seisomaan paikoilleen yhtä kauhistuneena kuin minäkin.

Näin siis saan viettää syntymäpäiväni kotona kunnossa. Tätä ajattelin kuitenkin juhlia. Käyn ostamassa itselleni kevätesikon tai tulppaaneja. Hiukan siistin myös kotia, jotta on mukavampi juhlia vuosia ja katsoa liehuvaa siniristilippua. Odotan myös, jos Ifolor laittaisi minulle synttäritarjouksen. Olisi kiva tilata pari kappaletta näitä https://cetalenan.fi/valo-loistaa/ eli kirjaa Valo loistaa sydämiimme. Se on jollain tavoin kuin 75 -vuotiskirjani, vaikkakin jo muutaman vuoden vanha. Siihen olen poiminut monenlaista. Kirjoja on muutama hyllyssä jälkipolvia ajatellen kun ”muistokivinä” kertomassa kauneuden ja Jumalan tuntemisen kaipauksestani.

Yhden kirjan olin antanut Tampereelle ystävälleni lahjaksi. Olin liikuttunut, kun ymmärsin, että kirja oli hänen yöpöydällään. Siitä luetut pienet pätkät kertovat Jumalan antamasta avusta ja meidän pitkästä ystävyydestämme.

Tulppaanit löysin ja tässä tabletilla ottamani salamakuva!

Ceta

Herättäjä -lehti 03.01.1925 Katolikunnan käännynnäispuuha, Herättäjälle kirjoitti arkkipiispa Gustaf Johansson. Otan kirjoituksen esille, koska rengastamani kohta päätyi kirjasen ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” suomennoksen esipuheeseen osoittamaan kuinka myös arkkipiispa oikeutti juutalaisvihan. Tämän Martti Lutherin kirjan suomennoksen toimitti sotilaanakin Saksassa ollut selkeän antisemitistinen T. T. Karanko yhdeksän vuotta Gustaf Johanssonin kuoleman jälkeen.

Gustaf Johansson (10. tammikuuta 1844 Ylivieska – 24. heinäkuuta 1930 Turku) toimi Turun arkkipiispana vuosina 1899–1930. Käsittelemäni Herättäjä -lehden kirjoitus on tammikuulta 1925. Lutherin kirjan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” suomennos ilmestyi 1939.

Karangon esipuheeseen (s.8) kirjoittama lainaus Gustaf Johanssonilta: ”Juutalaiset odottavat Messiasta, joka tuo heille maailman vallan. Messias on tullut, mutta hän ei ollut semmoinen kuin juutalaiset toivoivat. He kokoavat rahoja ja koettavat kaikin keinoin heikentää muita kansoja, jotta Messiaalla tullessaan olisi helpompi päästä valtaan. Tämä väärä messiastoivo kannattaa juutalaisten pyrintöjä, mutta se pettää, sillä lupaus Messiaan maailmanhallinnosta toteutuu tulevassa maailmanajassa. Siionismi on luopunut isien uskosta ja uskonnosta. Herättäjä, n:o 1, 3/1. 1925)” Leikekuvassa nuoli näyttää lyijykynällä rengastamani kohdan. Se on noin viisi prosentti (5/100) koko Herättäjä -lehden artikkelista.

Suomen juhlavuonna 2017 kirjoitettiin ja julkaistiin tutkimuksia ja artikkeleja liittyen Suomen papiston ja piispojen antisemitismiin maailmansotien välisenä aikana. Kirjoittajana oli useammin toimittaja ja historioitsija kuin teologi tai muu luterilaiseen uskoon perehtynyt henkilö. Vaikuttaa siltä, että juuri yllä oleva lainaus siirsi Gustaf Johanssonin vahvasti juutalaisvastaiseen leiriin. Lutherin juutalaisista ja heidän valheistaan kertovaa kirjaa ladattiin suuri määrä Heldan sivuilta juuri vuoden 2017 alussa. Nyt on kulunut 100 vuotta tuosta Herättäjä -lehden kirjoituksesta. Tulostin sen ja liimasin kokonaisuudeksi lukemisen helpottamiseksi. Eiköhän ole aika paneutua artikkeliin, josta pieni murto-osa päätyi antisemitistien käsiin. Mitä Johanssonin artikkeli käsitteli?

Herättäjälle kirj. arkkipiispa G. Johansson

Alku kertoo kirjoituksen päämäärän: ”Ihmiskunnan syvin taistelu käy uskon ja epäuskon välillä. Uskova etsii ylimaallista elämää ja valoa ja voimaa itselleen ja siihen uudistustyöhön, joka on käymässä hengen alalla koko maailmassa. Epäusko työntää tyköään ne vaikutteet, jotka ylimaailmasta koskettavat omaatuntoa, eikä se tahdo tietää mitään Jumalasta ja Vapahtajasta. Kasvava materialismi on epäuskon kehitystä tukenut, ja sen valta on nykyajan suurin onnettomuus. Katolikuntakin on kiivaassa taistelussa epäuskon kanssa, ja luulisi sillä olevan siinä riittävästi työtä, mutta se toimii väsymättä muita kirkkokuntia vastaan, jotka myös ovat taistelussa epäuskon kanssa.”

Osa artikkelista käsittelee katolista kirkkoa, sen valtavia, loisteliaita kulkueita, pyhimysten kuvia, kardinaalin vierailua Pohjoismaissa, paavia Kristuksen sijaisena ym. Katolisen kirkon julistama kirkonkirous mainitaan tähän tapaan: ”Katolinen kirkko julistaa kirouksen muiden kirkkokuntien yli, jota saadaan sen juhlista kuulla, mutta se unohtaa kirkon Herran sanat: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. (Matt. 7:1,2) Ei ole millään kirkkokunnalla oikeutta julistaa kirous toisen kirkkokunnan yli.” Pieni osa artikkelista on luonnollisesti protestanttisen uskon puolustusta. Uskonpuhdistus ja Luther mainitaan.

Artikkelin loppuosasta lainaan vielä pätkän koskien katolisia juhlakulkueita: ”Ja Wilhelmsdorfissa otti samanlaiseen juhlakulkueeseen osaa 40000 henkeä, 380 yhdistystä 365 lippuineen (Germania 18. elok. 1924). Mitä Kristus tästä ajattelee? Tuli hän kerran Jerusalemiin kansanjoukon huutaessa Hoosianna, mutta hän itki.” 

Tämän jälkeen tulee tuo lainaus koskien juutalaisuutta. Johansson palaa lopussa vielä katolisuuteen: ”Paavikunta tavoittelee Rooman valtakunnan maailmanvaltaa ja toivoo sen ajan koittavan, jolloin se voi hallita kaikkia kansoja. Lupauksen sana toteutuu yhdestä Paimenesta ja yhdestä laumasta, mutta tämä rauhan aika tulee vasta Kristuksen tullessa.”

Kirjoitus on valtaa ja materialismia vastustava sekä suunnattu etenkin katolisen kirkon käännytystyötä vastaan. Pieni sivuosa on lauseilla, jotka viittaavat juutalaisten odottavan Messiasta, mutta väärällä tavalla, maallisen vallan tuovana kuninkaana. Tässä yhteydessä oli viittaus rahaan ja haluun heikentää muita kansoja. Silti tämäkin liittyy hyvin kirjoituksen alkuun ja kokonaisuuteen. Arkkipiispa Johansson oli suuresti huolissaan epäuskon ja materialismin kasvusta ja katolisen kirkon halusta vetää suuruudellaan ja loistollaan puoleensa Suomenkin luterilaisia kansalaisia ja pappeja.

Ceta Lehtniemi

Sain viipyä lokakuun alussa viikon Lapissa. Olen katsonut kuvia runojeni yhteydessä ja ilman. Ihmettelen omia tekstejäni. Niissä näkyy ainakin kolme kaipausta. Nämä ovat: lepo, avarat näkymät (myös sisälleni) ja Jumalan Isän äänen kuuleminen. Tämä kaikki yhdistettynä kauneuteen tuo mieleeni unelmia uudesta luovuuden jaksosta.

Tein myös kuvakirjan matkastani. Ajattelen katsovani kirjaa hiljakseen kotona. Tämä oli ensimmäinen asia, mitä tein uudella tietokoneellani. Se on nyt otettu käyttöön. Toivon, että sydämen silmät ja korvat avautuisivat. Usein juuri levon ja turvallisuuden kautta kohoaa luovuus ja halu tehdä jotain kaunista.

En muuten ihmettele lainkaan sitä, että kaikki on luotu Kristuksen kautta ja että hän on Elämä ja Valo. Kristus luo uutta myös minussa. Athanasios on kirjoittanut: ”Koska kaikki mikä on luotu, on luotu Kristuksen kautta, ja koska ihmisen uudistuminen on myös luomistyö, tämä tehtävä kuuluu Kristukselle. Samoin Kristus, joka oli alkutilassa ihmisten elämä ja valo, voi palauttaa tämän kadotetun olotilan, koska hän itse on Elämä.” Pyhä Henki johdattakoon minua luovuuteen ja lepoon Kristuksessa ja avatkoon sanoja ja näkymiä Isän sydämeltä, eikä ole mitään kiirettä. Nimittäin tällä ”retriitillä” ei ole aikataulua.

Näihin omiin hiljentymishetkiini otan mukaan oman pikkukirjani Jeesuksen sanoista https://cetalenan.fi/2022/03/28/jeesuksen-sanoja-kirjanen/

Sama YouTubena https://youtu.be/Xdn_bXlqFdk?si=OVeBq1ZP_ZXs0Eh8

Eikö kuulosta ihan hyvältä suunnitelmalta? Ceta

Suomessakin esiintyy käsitystä, että pyhäpäivää tulisi kristittyjenkin viettää lauantaina, sapattina, kuten juutalaiset ja messiaaniset juutalaiset tekevät. Tähän asiaan otan joitain ajatuksia. Lisäksi pohdin hiukan Nikean kirkolliskokoukseen liittyvää, koska asia on ajankohtainen tulevan juhlavuoden vuoksi, myös sen herättämän rajun vastustuksen tähden.

Minulla on kesken Adolf Shaphirin heprealaiskirjeen selitys, kirjoitettu 1800 -luvun lopussa. Kirjoittajan käsitys oli, että heprealaiset uskottuaan Jeesukseen joutuivat pois synagogasta ja temppelipalveluksesta, tulivat siis karkotetuksi. Eli kirje olisi kirjoitettu ennen temppelin hävitystä (v.70). He alkoivat kokoontua sunnuntaiaamuna, Herran ylösnousemuspäivänä, Herran päivänä. Ja heprealaiskirjeen lohtu on siinä kuinka paljon suurempi on Kristuksen uhri ja hänessä saatu anteeksianto kuin temppelipalveluksen uhrikäytännöissä toteutettava, joka sekin oli luonnollisesti Jumalan antama (löytyy 3. Moos.). Eli heprealaiset menetettyään yhteyden synagogaan, saivat iloita ja lohduttautua siitä mitä he omistivat Kristuksessa.

https://raamattuajassamme.fi/sankamo-sunnuntai-on-herran-paiva/

Auringon päiväksi (sun-day) sanottuna päivänä meillä on kaikkien samassa paikassa, kaupun­geissa tai kylissä asuvien yhteinen kokous, jossa luetaan Apostolien muis­telmia tai profeetallisia kirjoja siinä määrin kuin aika riittää. Kun lukija on lopettanut, ko­kouksen johtaja rohkaisee kaikkia seuraamaan näitä hyviä opetuksia. Sitten me nou­sem­me yhdessä seisomaan ja rukoilemme palavasti. Kuten edellä sanoimme, rukouk­semme jälkeen leipä, viini ja vesi tuodaan esiin, ja kokouksen johtaja lausuu taivasta kohti pyyntörukouksia ja kiitosrukouksia parhaan kykynsä mukaan. Kansa vahvistaa tämän sanomalla ”aamen”. Kiitosrukouksin siunatut aineet jaetaan jokaisen nautit­tavaksi. (1. Apol. 67.)

Auringon päivä (Sunday) oli roomalaisessa maailmassa tavallinen työpäivä, joten juuri tämän vuoksi kristittyjen oli pakko kokoon­tua hyvin varhain – ennen auringonnousua.

Näemme jo Uudesta testamentista, että sunnuntai oli kristityille pyhä päivä. Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisille, samoin kuin kaikille Galatian maakunnan seurakunnille, että ”…kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä pantava syrjään rahaa sen mukaan kuin hänellä on varaa..” (1. Kor. 16:2.) Sunnuntaina seurakunnat siis keräsivät kolehdin – silloin oltiin yhdessä koolla Her­ran aterian vietossa.

Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka ”sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päi­vänä, kokoonnuimme murtamaan leipää”. (Ap. t. 20:7–12.) Leivän murtamisen yhteydessä koolla oleva seurakunta kuunteli Paavalin pitkää saarnaa. Ilmestyskirjassa kerrotaan, että Johannes sai ilmestyksensä juuri ”Herran päivänä” (Ilm. 1:10).

Nikean kirjolliskokouksessa v.325 vakiinnutettiin sunnuntai lepopäiväksi koko läntiseen kristilliseen maailmaan. Tämä päivä tai päivän aamuhetki oli ollut seurakuntien kokoontumispäivä jo varhain (näissä oli taustoiltaan pakanoita ja juutalaisia). Ei meidän kenenkään tarvitse pyhittää lepopäivää pakanallisille jumalille tai menoille, vaikka sen nimi olisikin meillä sunnuntai. Sisimmässämme tiedämme tämän. Ja vaikka valtion ja kristillisten kirkkojen yhteys on tuonut sekä huonoja että hyviä asioita, voimme silti nähdä Jumalan myös historian Jumalana.

Nikean kirkolliskokouksen paremmin muistettu asia liittyy Areiokseen. Hän väitti, että Poika, Kristus, on luotu eikä siten samanarvoinen kuin Isä Jumala. Kokouksessa Areios tuomittiin harhaoppiseksi. Raamatun pohjalta muotoiltiin kristillinen kolminaisuusoppi: ”Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain yksi Jumala.”

Sama taho, joka vaatii tooran täydellistä noudattamista, vaatii myös irtisanoutumista Nikean kirkolliskokouksesta ja sen jälkeisestä kirkkojen teologiasta. Ymmärtääkseni liike pyrkii restauraatioon ja kristillisten ja messiaanisten kirkkojen yhdentymiseen ennen Jeesuksen toista tulemusta (tai paluun mahdollistamiseksi). Kirjojen nimet ovat ”Uskonnollisuuden syövän hävittäminen” ja ”MAP VALLANKUMOUS, Antikristus paljastetaan”. Kirjoittaja on  arkkipiispa, tohtori Dominiquae Bierman.

Lainaus: ”Uskonnolliset kristityt ovat myös korvanneet Jumalan sanan haluamillaan tulkinnoilla kuolemanvaarallisista Nikean kirkolliskokouksen tulkinnoista alkaen. Tämä kokous erotti kristityt uskon juutalaiselta perustukselta 300-luvulla julistamalla Tooran ja pyhät kirjoitukset pätemättömiksi ja korvaamalla ne uudessa muodossa nimellä ”Vanha testamentti”. Tämän kokouksen vahvistamaa teologiaa kutsutaan korvausteologiaksi ja sille rakennettiin kirkon oppi. Tämä teologia, niinkuin kaikki uskonnollisuus tekee, on aikaansaanut miljoonien juutalaisten murhat, jotka on tehty Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Kyseessä on karismaattinen naispiispan johtama liike, joka hämmentää kristittyjä jo monissa maissa. Suomi ei ole poikkeus.

Palaan lepopäivään ja käskyihin. Mitä tulee käskyyn ”Muista pyhittää lepopäivä”, siihen kuten muihinkin käskyihin antaa Per Wallendorf hyvän ohjeen: ajattele käskyn antajaa, Jumalaa, käskyn takana. Ymmärrät silloin, että käsky on annettu rakkaudessa ja ihmisen itsensä parhaaksi.

Juutalainen ajattelee pelastusta lain täydellisen täyttämisen kautta. Hänelle käskyn sisältö on itse käskyn kirjaimellisessa suorittamisessa. Jeesus moitti tästä fariseuksia. Paavali myös varoitti seurakuntia lähtemästä lain suorittamisen tielle, johon liittyi myös juhlapyhien tarkka noudattaminen. Kirjoituksessani ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä” pohdin vähän samoja asioita, jotain mikä liittyy lain täyttämisen mahdottomuuteen. Judaismi ja lain täyttämisen vaatimukset järkyttävät sisintäni. Samoin minua järkyttää juutalaisten kohtalo nyt ja historiassa. On järkyttänyt itkuun asti. Elän syvissä ristiriidoissa, kun nousee lakiin perustuvia messiaanisia uskonliikkeitä.

-Johtopäätökset: Mitä on osallisuus kolminaisuudesta?

Seuraavassa lainauksessa huomaa kaikuja kirkon uskontunnuksista. Kirjassa oleva lainaus on peräisin Athanasiokselta. ”Koska kaikki mikä on luotu, on luotu Kristuksen kautta, ja koska ihmisen uudistuminen on myös luomistyö, tämä tehtävä kuuluu Kristukselle. Samoin Kristus, joka oli alkutilassa ihmisten elämä ja valo, voi palauttaa tämän kadotetun olotilan, koska hän itse on Elämä. Koska Kristus oli Jumalan oma ja ainosyntyinen Poika, vain hänen kauttaan ihmisistäkin voi tulla jälleen Hänen lapsiaan. Kun synnin tähden Jumalan kuva menetettiin, meidät uudistetaan nyt Kristuksen mukaiseksi, joka on Jumalan olemuksen kuva. Jumalan pelastustyön tarkoitus on, että meidät sovitettaisiin ja palautettaisiin armon ja rakkauden tilaan. Koska Kristus on täynnä Jumalan armoa ja rakkautta (Joh. 1:14; Joh.17:26), yhteydessä häneen me voimme tulla Jumalan armon yhteyteen ja hänen rakastamikseen.”

Chemnitz perustelee sitä, että Kristus oli todellisesti samaa olemusta meidän kanssamme, lihaan tullut. Vain näin Kristus on Välimiehen virassaan meidän vapahduksemme. Tämän kaltaista pohdintaa on joskus teologinen kirjallisuus. Itselleni kirkon ongelma ei olekaan näissä asioissa, vaan muissa.

Lähinnä suren sitä, jos ei pysytä evankeliumissa ja sanassa. Pelkään, että kirkko keskittyy niin virallisiin ”kirkollisiin” asioihin, ettei siihen mahdu uskovien yhteyttä ja elävää uskoa, jota ei ehkä osata ilmaista ”oikein”. Samoin kirkon tiivis yhteys kaikkeen muuhun elämänpiiriin voi hämärtää näkemästä useita oleellisen tärkeitä hengellisiä asioita. Elävä Pyhän Hengen synnyttämä usko on joskus kuin häiriötekijä, koska se ei perustu lakiin tai perinnäissääntöihin eikä se ole mieleistä monellekaan taholle. Se on usein outoa myös kirkon tai kristillisen seurakunnan sisällä.

Olen äärettömän kiitollinen kirkolle Raamatusta KR33/38. Vanha testamentti käsittää juuri tooran ja pyhät kirjoitukset hepreasta käännettyinä. Käytän koko Raamattua ja välillä luen hyviä opetuksia ja selityskirjoja. Pidetään se mikä on hyvää.

Eletään Kristuksen lahjoittamassa armossa ja rakkaudessa vapaina – ei orjuuden ikeessä. Me olemme kalliisti ostetut Kristuksen ristin lunastustyön kautta. Ei siis palata minkään tahon vaatimiin kahleisiin. Myös Nikean uskontunnustukseen voin yhtyä sydämestäni ja vapaasti. Silti uskon saa tunnustaa näinkin lyhyesti: Jeesus Kristus on Herra.

Ceta