Kuvia, kirjoituksia, kulttuuria ja kuntoilua

Elän aina jotenkin vahvasti syksyn ja vuodenvaihteen. Mökkikausi on jäänyt taakse ja kerrostaloasuminen kaupunkikeskustassa pakottaa omanlaiseen elämään. En voi astua pihakalliolle tai rantaan miettimään tekemisiäni. Koko päivärytmi vaihtuu syksyisin.

Olin elokuussa kuvataidekurssilla, mutta vasta loppusyksyllä aloin hiljakseen toteuttaa jotain työvälineillä, jotka kyllä ovat olleet odottamassa ja käyttövalmiina jonkin aikaa.

Epävarmuus ja itsekriittisyys ovat tunteitani. Ennen onnistumisen tunne on löytynyt helpommalla. Vanhan ja uuden välimaastossa liikun kaiken aikaa. Perhosen teema on ”Ulos kotelosta -valoon”. Työhön jopa tulostin ja liimasin siivet. Käytin siis tekemästäni silkkihuivista ottamaani skannausta.

Punaisen työn etsin kokonaisena. Se on tässä 

Nimi on ”Nosta pääsi -näe Elämä!” Akryylimaalauksen tekniikka ja kuvansiirto kelmulla, piirtäminen ja maalaaminen oli minulle prosessi, jossa pyrin jättämään ”puhelimen reppuun” ja näkemään. Tämä oli minulle yksi niistä kuvistani, jotka ovat koko ajan tekemiseni taustalla.

6.2. pystytin pienen näyttelyn lounasravintola Oivaan Lohjalla. Olin tehnyt joistain valokuvistani alumiinitauluja. Osaa olin pitänyt esillä, osa oli komerossa. Tässä näyttelyn mainos. 

Huomasin samalla, että olin tehnyt pari vuotta sitten silkkihuivin skannauksestani alumiinitaulun, mikä oli jäänyt komeroon pahvikoteloon. Minulla olikin yhtäkkiä sekä taulu että tilaa seinällä. Ripustin siis pääsiäisen sanomaan liittyvän tauluni seinälle. Työn nimi on ”Nisunjyväntie”. Se kuvaa luonnollisesti myös samaa teemaa kohti Elämää ja Valoa, missä mieleni askartelee. Kristuksessa kaikki lahjoitetaan. Siinä kaipaus täyttyy. Kuva taulusta, joka on nyt seinällä. Se innostaa minua ja muistuttaa toki vaiheesta, kun maalasin silkkiä.

Samaan aikaan olen kirjoittanut paljon. Kahdesti olen myös käynyt Helsingissä taidenäyttelyssä, siis tänä vuonna. Viimeksi kävin Designmuseossa Maija Lavosen näyttelyssä. Siinä oli paljon sitä samaa mikä on minua innostanut esim. saaristoluonnon sävyissä ja tunnelmissa.

Olen myös käynyt tämän vuoden puolella kahdesti kirkkokonsertissa ja kahdesti tavallisessa sunnuntain messussa. Kuntosalissa käyn joka toinen päivä. Kameraani kävin ostamassa uuden linssin ajatellen, että harrastaisin vielä valokuvausta etsien ehkä juuri tiettyjä sisältöjä liittyen valoon, elämään ja väreihin.

Te, lukijani, olette kuin ystäviäni. Yksin pääasiassa liikun ja teen. Yksin usein myös puhelen.

————-

Lisään vielä yksityiskohdan akryylimaalauksestani ”Heijastuksia”

Ceta

Särjettyä, murtunutta ei hylätä

Hyvin vanha hartauskirjoitukseni uudelleen esille:

SÄRJETTYÄ, MURTUNUTTA, EI HYLÄTÄ

”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää” (Ps. 51:19)

Olen aina asunut vesistöjen lähellä. Jäiden lähdön seuraaminen on osa meidän suomalaisten elämää. Näemme läheltä, miten jäämassat murtuvat ja särkyvät. Suomi on pitkä maa. Näin myös jäiden lähtö ajoittuu huhtikuun puolenvälin ja kesäkuun alun väliin. Joissa se toki tapahtuu aikaisemmin.

Jää on ennen lopullista murtumistaan enimmäkseen haurasta. Sen väri saattaa muuttua kellertäväksi tai tummua harmaaksi. Murtumisen ja särkymisen jälkeen virvoittavat vedet virtaavat. Kevät avaa elinvoimansa ja uusi pääsee esille.

Ihminen voi näytellä taitavasti monia tunteita. Olemme nähneet, miten viha tai rakkaus leimuaa elokuvissa. Uskon, että sisäistä murtuneisuutta ja särkyneisyyttä on hyvin vaikea näytellä. Se on jotain, minkä vain Jumala voi Pyhän Henkensä kautta aikaansaada ihmisen sydämessä. Luonnossa murtuminen tapahtuu ympäröivien voimien ja ilman lämpenemisen johdosta. Samoin ihmisen sisin särkyy kovuudesta ja omavanhurskaudesta Jumalan antamissa suotuisissa olosuhteissa.

Daavid sanoo psalmissa 51, jakeessa 19 seuraavaa: ”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.” Daavid oli tehnyt suuren synnin. Tällä hetkellä hänen murheensa ei ole se, että synti on tullut ilmi. Hän ei ajattele myöskään synnin seurauksia. Hän näkee sen, että hänen henkensä ja sydämensä on katuvana ja murtuneena Jumalan edessä.

Hetkeä aikaisemmin Daavid oli huudahtanut: ”Älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.” Itse uskon Daavidin näkevän tässä, että ilman Jumalan Pyhän Hengen vaikutusta hän ei olisi oikeassa suhteessa Jumalaan. Hän näkee, että nyt Jumala ei hylkää häntä, koska on itse murtanut hänen sydämensä. Jumala on jo kaikessa lähellä. Omassa varassaan Daavid olisi kulkenut harhaan.

Luonnossa särkymistä ja murtumista seuraa usein uuden esiin tulo. Uskon, että Jumala valmistaa myös ihmissydäntä uudelle. Oman pienuutensa tuntien voi paremmin turvata iäiseen, kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan. Meillä on todella suuri Jumala. Ja ihminen saa olla ja pysyä pienenä.

Kristuksessa Jumala, Kaikkivaltias, murtui meidän edestämme. Jeesus kärsi ristillä ja särkyi puolestamme. Hän sovitti syntimme ja valmisti yhteyden Taivaalliseen Isään. Ja kuitenkin ihminen oli se, joka oli kova ja jonka sydän oli paatunut. Näin Jumala on valmistanut ihmiselle mahdollisuuden elää yhteydessään ja kokea miten uusi alkaa elää ja kasvaa Pyhän Hengen muovaamassa maaperässä. Saamme iloita uuden heräämisestä niin Jumalan luomassa luonnossa kuin omassa sydämessämmekin.

Saamme Daavidin kanssa luottaa siihen, että Jumala ei hylkää. Saamme hänen kanssaan rukoillen pyytää:
”Älä ota pois Pyhää Henkeäsi.”

 

Ceta Lehtniemi

Arkea Lohjalla 4.2.2025

Kirjoitan taas suoraan tabletillani. Huomenna täytän 75 vuotta. Edessäni on jo kaksi onnittelukorttia, toinen Hammaslääkäriliitolta, toinen Lohjan krelliläisiltä (KRELLI Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry). Molemmat kortit ilahduttavat.

En ajatellut juhlia syntymäpäivääni, mutta toki tiedän saavani ainakin yhden vieraan ja samalla perheenjäsenen kylään. Eilen kävin kävelyllä ja samalla kaupassa. Minulla oli kaupasta poistuessani isossa heijastekassissa WC -paperia ja valkoisessa kassissa joku hedelmä. Ylittäessäni suojatietä minut oltiin ajaa kumoon ja yli. Oli ilta, mutta olin todella näkyvä kassieni kanssa. Kun olin kulkenut noin kolmasosan suojatietä vasemmalta puoleltani avoimelta risteysalueelta tuli vanha auto, josta kuulin kovan jumpsutuksen ja moottorin äänen. Jostain sain refleksit ja ponnistusvoiman niin, että ehdin alta pois. Autosta en nähnyt enää kuin peräpään kaukana päästyäni suojatieltä jalkakäytävän reunalle. Myös suojatien toiseen päähän oli jäänyt nainen seisomaan paikoilleen yhtä kauhistuneena kuin minäkin.

Näin siis saan viettää syntymäpäiväni kotona kunnossa. Tätä ajattelin kuitenkin juhlia. Käyn ostamassa itselleni kevätesikon tai tulppaaneja. Hiukan siistin myös kotia, jotta on mukavampi juhlia vuosia ja katsoa liehuvaa siniristilippua. Odotan myös, jos Ifolor laittaisi minulle synttäritarjouksen. Olisi kiva tilata pari kappaletta näitä https://cetalenan.fi/valo-loistaa/ eli kirjaa Valo loistaa sydämiimme. Se on jollain tavoin kuin 75 -vuotiskirjani, vaikkakin jo muutaman vuoden vanha. Siihen olen poiminut monenlaista. Kirjoja on muutama hyllyssä jälkipolvia ajatellen kun ”muistokivinä” kertomassa kauneuden ja Jumalan tuntemisen kaipauksestani.

Yhden kirjan olin antanut Tampereelle ystävälleni lahjaksi. Olin liikuttunut, kun ymmärsin, että kirja oli hänen yöpöydällään. Siitä luetut pienet pätkät kertovat Jumalan antamasta avusta ja meidän pitkästä ystävyydestämme.

Tulppaanit löysin ja tässä tabletilla ottamani salamakuva!

Ceta

Järisyttävä armo aukeaa uupuneelle

 

Järisyttävä armo

Roomalaiskirje:

4:4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
4:6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
4:7 ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
4:8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!”

Elin kuukausia poikkeuksellisessa jännitteessä, joka nyt artikkelin julkaisun aikaan on helpottanut. Sain viime keväänä lainaksi kirjoja, joissa vaaditaan lain ja juutalaisen sapatin noudattamista. Kirkot edustavat kirjojen mukaan korvausteologiaa, antikristillisyyttä ja juutalaisvastaisuutta Nikean kirkolliskokouksesta lähtien. Seurakunnan ennalleen asettaminen juutalaiselle perustalle ja kiire ennen Jeesuksen paluuta korostuu kirjoissa. Eli Jeesukseen uskotaan, mutta ristin sovitustyö ja armo jää pois siinä merkityksessä miten minä sen ymmärrän. Ristin pahennus puuttuu myös.

Kirjojen johdattamana tutkin laajasti yllä mainitsemiani aiheita, väsyksiin saakka. Jäin kuukausien ajaksi yksin raskaiden teemojen äärelle, niin kovin yksin. Oman perusteellisuuteni tähden jouduin tälle raskaalle ja pitkälle tutkimusmatkalle. Näin on käynyt ennenkin.

Vaikka valtion ja kirkon yhteys on tuonut paljon väärää, niin muistetaan, että meillä on myös historian Jumala. Kirkkojen kautta kristinusko on levinnyt. Tätä kautta meillä on myös Raamattu ja virsikirja jokaisen suomalaisen ulottuvilla. Itse olen kovin kiitollinen lukuisista vanhoista kristillisistä kirjoista. Olen kaivannut Raamatun rinnalle opetusta myös varsinaisten teologisten kirjojen kautta. Se on ollut minun tieni. En voi tältä pohjalta irtisanoutua ja hypätä mihinkään uuteen kuten nuo lainassa olleet kirjat käskevät. Saan ajatella, että pidän kiinni siitä hyvästä, minkä olen saanut oppia ja vastaanottaa. Juuri armo ja syntien anteeksi saaminen on aivan korvaamatonta, ja elämä Jeesuksen yhteydessä. Lain tai juutalaisten pyhien noudattaminen ei tuo pelastusta eikä lepoa. ”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain.” (Gal. 6:2)

Lainakirjojen voimakas lain korostus sai minut näkemään yhä kirkkaammin armon kalleuden ja levon tarpeeni. Lain tapaista vaatimusta aloin nähdä muuallakin.  On monenlaisia kursseja ja tilaisuuksia, joita suositellaan ihmisen terveyden tai hyvinvoinnin edistämiseksi. Koen kuitenkin rasittavana tämän mainonnan, johon törmään esimerkiksi Facebookissa. Elän syvän kysymyksen edessä: ”Miten kelpaan Jumalalle, kun en jaksa yhtään mitään?” Tällöin paraskin asia on kuin lakia, joka lyö kasvoille. Lisäksi uupumisen vaara on aivan vieressä, siinä odottamassa milloin se saisi hukuttaa johonkin sumuunsa. Kaipaan Jumalan, Isän, armollista syliä. Kaipaan aivan todellista, ehdotonta armoa.

Nyt tiedän ja tunnen, etten enää toista kertaa nousisi täydellisestä uupumuksesta. Menettäisinkö siis myös uskoni, viimeisenkin toivoni uupumuksen myötä? Enhän uupumuksessani lähes 20 vuotta sitten osannut edes ajatella kunnolla. En nukkunut ilman lääkkeitä enkä jaksanut tavallisia arkisia asioita. Mitä usko on?

Usko on Jumalan lahja. Täysin mihinkään kykenemätön ja jopa jumalaton saa sen lahjaksi. Vanhurskaus luetaan ylleni ja syntini peitetään Kristuksen sovitustyön tähden. Lahjana saatu usko ja vanhurskaus ei katoa, vaikka minä lepään mitään tekemättä, mihinkään pystymättä, mitään ajattelematta. Ei ole myöskään aika palvella, ei ainakaan suunnitella mitään kalenteri kädessä. Maltan pysähtyä miettimään mikä on minulle tarkoitettua. Yhden tilaisuuden olen sentään merkinnyt kevättalveen.

Kohtaan ihmisiä, jotka ovat sairaita tai väsyneitä. Kohtaan heitä, joilla on muistisairautta. Kohtaan maallisen elämän viimeisessä vaiheessa olevia. Eivätkö myös he kaipaa armoa ja lepoa, jäämistä kokonaan Kristuksen varaan? Missä on se raja, että voi tarjota evankeliumia lahjaksi? Jumala voi valaista kirkkaudellaan ja armollaan myös sen viimeisen hetken ennen ikuisuutta, joka kuitenkin on määränpäämme.

Entä minä? Uskallanko vanheta? Uskallanko olla tekemättä mitään? Onko uskoni itseni vai Jumalan varassa? Kuinka paljon olenkaan perustanut uskoni oman osaamiseni ja jaksamiseni varaan! Tunnistan asian juuri omasta pelostani ja kauhustani, kun eteeni kannetaan tehtäviä tai vaatimuksia hyvää tarkoittaen, itse asiassa kaikkein parasta tarkoittaen. Miten osaan sanoa: ”Ei käy”. Ja oliko kieltäytyminen tehtävästä vaikea asia itselleni vai pyytäjälle? Olenko ajatellut voimavarani väärin?

Myös sisältäni nousee vaatimuksia. Luonnollinen ihminen minussakin tarttuisi herkemmin lakiin ja sääntöihin kuin armoon ja rakkauteen. Jumala on kuitenkin rakastanut ja rakastaa. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16). Huomaan miten äärettömän tärkeä asia minulle on evankeliumi, ilosanoma.

Minulle kirkastuu kuin uutena tämä esille laittamani raamatunkohta Roomalaiskirjeestä. Se tuo armon ja pelastuksen alemmaksi kuin mitä olen suostunut ymmärtämään. Kyse on minun syvästä tarpeestani tällä hetkellä. Ainoa toivoni on puhdas armo Kristuksen pelastustyön varassa, siinä lepääminen. Kuinka kalliina koenkaan nyt sanat: ”…mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.”

Olen nähnyt, että Jumala rakkaudessaan on sallinut minun olla ihmisten rinnalla myös nyt. Yhteys lähimmäiseen on aina tärkeää. Kuunnellessaan muita saa avun myös itse. Antaessaan saa, ja tämä tuntuu todelta myös ajan suhteen. Kun annan aikaani toisen kuunteluun, Isä antaa minulle jotain mitä on vaikea kuvata. Saan ottaa vastaan lahjan, yhteyden, jossa Kristus on läsnä. Jumalan rakkaus koskettaa myös näin. Jumalan uskollisuus on aina ymmärrystäni suurempi.

Jumala kutsuu minua lepoonsa lähelleen, myös hiljaiseen kuunteluun. Tähän asetun mielelläni. Alla olevassa kuvassa veneet ja maisema alkavat peittyä valkoiseen vaippaan. Nämä veneet nostettiin vielä rantaan kumolleen. Näin ne odottavat levossa kevättä ja uutta elämää lumipeitteen alla. ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt.”

Kuvat ovat syksyiseltä Lapin matkalta.

Ceta

Artikkeli on aiemmin julkaistu täällä https://armokantaa.fi/2024/12/16/armo-kantaa-6-2024/

Sadan vuoden takaa

Herättäjä -lehti 03.01.1925 Katolikunnan käännynnäispuuha, Herättäjälle kirjoitti arkkipiispa Gustaf Johansson. Otan kirjoituksen esille, koska rengastamani kohta päätyi kirjasen ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” suomennoksen esipuheeseen osoittamaan kuinka myös arkkipiispa oikeutti juutalaisvihan. Tämän Martti Lutherin kirjan suomennoksen toimitti sotilaanakin Saksassa ollut selkeän antisemitistinen T. T. Karanko yhdeksän vuotta Gustaf Johanssonin kuoleman jälkeen.

Gustaf Johansson (10. tammikuuta 1844 Ylivieska – 24. heinäkuuta 1930 Turku) toimi Turun arkkipiispana vuosina 1899–1930. Käsittelemäni Herättäjä -lehden kirjoitus on tammikuulta 1925. Lutherin kirjan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” suomennos ilmestyi 1939.

Karangon esipuheeseen (s.8) kirjoittama lainaus Gustaf Johanssonilta: ”Juutalaiset odottavat Messiasta, joka tuo heille maailman vallan. Messias on tullut, mutta hän ei ollut semmoinen kuin juutalaiset toivoivat. He kokoavat rahoja ja koettavat kaikin keinoin heikentää muita kansoja, jotta Messiaalla tullessaan olisi helpompi päästä valtaan. Tämä väärä messiastoivo kannattaa juutalaisten pyrintöjä, mutta se pettää, sillä lupaus Messiaan maailmanhallinnosta toteutuu tulevassa maailmanajassa. Siionismi on luopunut isien uskosta ja uskonnosta. Herättäjä, n:o 1, 3/1. 1925)” Leikekuvassa nuoli näyttää lyijykynällä rengastamani kohdan. Se on noin viisi prosentti (5/100) koko Herättäjä -lehden artikkelista.

Suomen juhlavuonna 2017 kirjoitettiin ja julkaistiin tutkimuksia ja artikkeleja liittyen Suomen papiston ja piispojen antisemitismiin maailmansotien välisenä aikana. Kirjoittajana oli useammin toimittaja ja historioitsija kuin teologi tai muu luterilaiseen uskoon perehtynyt henkilö. Vaikuttaa siltä, että juuri yllä oleva lainaus siirsi Gustaf Johanssonin vahvasti juutalaisvastaiseen leiriin. Lutherin juutalaisista ja heidän valheistaan kertovaa kirjaa ladattiin suuri määrä Heldan sivuilta juuri vuoden 2017 alussa. Nyt on kulunut 100 vuotta tuosta Herättäjä -lehden kirjoituksesta. Tulostin sen ja liimasin kokonaisuudeksi lukemisen helpottamiseksi. Eiköhän ole aika paneutua artikkeliin, josta pieni murto-osa päätyi antisemitistien käsiin. Mitä Johanssonin artikkeli käsitteli?

Katolikunnan käännynnäispuuha.

Herättäjälle kirj. arkkipiispa G. Johansson

Alku kertoo kirjoituksen päämäärän: ”Ihmiskunnan syvin taistelu käy uskon ja epäuskon välillä. Uskova etsii ylimaallista elämää ja valoa ja voimaa itselleen ja siihen uudistustyöhön, joka on käymässä hengen alalla koko maailmassa. Epäusko työntää tyköään ne vaikutteet, jotka ylimaailmasta koskettavat omaatuntoa, eikä se tahdo tietää mitään Jumalasta ja Vapahtajasta. Kasvava materialismi on epäuskon kehitystä tukenut, ja sen valta on nykyajan suurin onnettomuus. Katolikuntakin on kiivaassa taistelussa epäuskon kanssa, ja luulisi sillä olevan siinä riittävästi työtä, mutta se toimii väsymättä muita kirkkokuntia vastaan, jotka myös ovat taistelussa epäuskon kanssa.”

Osa artikkelista käsittelee katolista kirkkoa, sen valtavia, loisteliaita kulkueita, pyhimysten kuvia, kardinaalin vierailua Pohjoismaissa, paavia Kristuksen sijaisena ym. Katolisen kirkon julistama kirkonkirous mainitaan tähän tapaan: ”Katolinen kirkko julistaa kirouksen muiden kirkkokuntien yli, jota saadaan sen juhlista kuulla, mutta se unohtaa kirkon Herran sanat: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. (Matt. 7:1,2) Ei ole millään kirkkokunnalla oikeutta julistaa kirous toisen kirkkokunnan yli.” Pieni osa artikkelista on luonnollisesti protestanttisen uskon puolustusta. Uskonpuhdistus ja Luther mainitaan.

Artikkelin loppuosasta lainaan vielä pätkän koskien katolisia juhlakulkueita: ”Ja Wilhelmsdorfissa otti samanlaiseen juhlakulkueeseen osaa 40000 henkeä, 380 yhdistystä 365 lippuineen (Germania 18. elok. 1924). Mitä Kristus tästä ajattelee? Tuli hän kerran Jerusalemiin kansanjoukon huutaessa Hoosianna, mutta hän itki.” 

Tämän jälkeen tulee tuo lainaus koskien juutalaisuutta. Johansson palaa lopussa vielä katolisuuteen: ”Paavikunta tavoittelee Rooman valtakunnan maailmanvaltaa ja toivoo sen ajan koittavan, jolloin se voi hallita kaikkia kansoja. Lupauksen sana toteutuu yhdestä Paimenesta ja yhdestä laumasta, mutta tämä rauhan aika tulee vasta Kristuksen tullessa.”

Kirjoitus on valtaa ja materialismia vastustava sekä suunnattu etenkin katolisen kirkon käännytystyötä vastaan. Pieni sivuosa on lauseilla, jotka viittaavat juutalaisten odottavan Messiasta, mutta väärällä tavalla, maallisen vallan tuovana kuninkaana. Tässä yhteydessä oli viittaus rahaan ja haluun heikentää muita kansoja. Silti tämäkin liittyy hyvin kirjoituksen alkuun ja kokonaisuuteen. Arkkipiispa Johansson oli suuresti huolissaan epäuskon ja materialismin kasvusta ja katolisen kirkon halusta vetää suuruudellaan ja loistollaan puoleensa Suomenkin luterilaisia kansalaisia ja pappeja.

Ceta Lehtniemi

Kairosmajan ja Pyhätunturin lähistöllä

Sain viipyä lokakuun alussa viikon Lapissa. Olen katsonut kuvia runojeni yhteydessä ja ilman. Ihmettelen omia tekstejäni. Niissä näkyy ainakin kolme kaipausta. Nämä ovat: lepo, avarat näkymät (myös sisälleni) ja Jumalan Isän äänen kuuleminen. Tämä kaikki yhdistettynä kauneuteen tuo mieleeni unelmia uudesta luovuuden jaksosta.

Tein myös kuvakirjan matkastani. Ajattelen katsovani kirjaa hiljakseen kotona. Tämä oli ensimmäinen asia, mitä tein uudella tietokoneellani. Se on nyt otettu käyttöön. Toivon, että sydämen silmät ja korvat avautuisivat. Usein juuri levon ja turvallisuuden kautta kohoaa luovuus ja halu tehdä jotain kaunista.

En muuten ihmettele lainkaan sitä, että kaikki on luotu Kristuksen kautta ja että hän on Elämä ja Valo. Kristus luo uutta myös minussa. Athanasios on kirjoittanut: ”Koska kaikki mikä on luotu, on luotu Kristuksen kautta, ja koska ihmisen uudistuminen on myös luomistyö, tämä tehtävä kuuluu Kristukselle. Samoin Kristus, joka oli alkutilassa ihmisten elämä ja valo, voi palauttaa tämän kadotetun olotilan, koska hän itse on Elämä.” Pyhä Henki johdattakoon minua luovuuteen ja lepoon Kristuksessa ja avatkoon sanoja ja näkymiä Isän sydämeltä, eikä ole mitään kiirettä. Nimittäin tällä ”retriitillä” ei ole aikataulua.

Näihin omiin hiljentymishetkiini otan mukaan oman pikkukirjani Jeesuksen sanoista https://cetalenan.fi/2022/03/28/jeesuksen-sanoja-kirjanen/

Sama YouTubena https://youtu.be/Xdn_bXlqFdk?si=OVeBq1ZP_ZXs0Eh8

Eikö kuulosta ihan hyvältä suunnitelmalta? Ceta

Sapatti ja Nikean uskontunnustus puhuttavat

Suomessakin esiintyy käsitystä, että pyhäpäivää tulisi kristittyjenkin viettää lauantaina, sapattina, kuten juutalaiset ja messiaaniset juutalaiset tekevät. Tähän asiaan otan joitain ajatuksia. Lisäksi pohdin hiukan Nikean kirkolliskokoukseen liittyvää, koska asia on ajankohtainen tulevan juhlavuoden vuoksi, myös sen herättämän rajun vastustuksen tähden.

Minulla on kesken Adolf Shaphirin heprealaiskirjeen selitys, kirjoitettu 1800 -luvun lopussa. Kirjoittajan käsitys oli, että heprealaiset uskottuaan Jeesukseen joutuivat pois synagogasta ja temppelipalveluksesta, tulivat siis karkotetuksi. Eli kirje olisi kirjoitettu ennen temppelin hävitystä (v.70). He alkoivat kokoontua sunnuntaiaamuna, Herran ylösnousemuspäivänä, Herran päivänä. Ja heprealaiskirjeen lohtu on siinä kuinka paljon suurempi on Kristuksen uhri ja hänessä saatu anteeksianto kuin temppelipalveluksen uhrikäytännöissä toteutettava, joka sekin oli luonnollisesti Jumalan antama (löytyy 3. Moos.). Eli heprealaiset menetettyään yhteyden synagogaan, saivat iloita ja lohduttautua siitä mitä he omistivat Kristuksessa.

Otan tähän pitkän lainauksen.
Juho Sankamo
Teol.tri, pappi, Suomen Raamattuopiston työntekijä

https://raamattuajassamme.fi/sankamo-sunnuntai-on-herran-paiva/

Justinos Marttyyri kirjoittaa näin:

Auringon päiväksi (sun-day) sanottuna päivänä meillä on kaikkien samassa paikassa, kaupun­geissa tai kylissä asuvien yhteinen kokous, jossa luetaan Apostolien muis­telmia tai profeetallisia kirjoja siinä määrin kuin aika riittää. Kun lukija on lopettanut, ko­kouksen johtaja rohkaisee kaikkia seuraamaan näitä hyviä opetuksia. Sitten me nou­sem­me yhdessä seisomaan ja rukoilemme palavasti. Kuten edellä sanoimme, rukouk­semme jälkeen leipä, viini ja vesi tuodaan esiin, ja kokouksen johtaja lausuu taivasta kohti pyyntörukouksia ja kiitosrukouksia parhaan kykynsä mukaan. Kansa vahvistaa tämän sanomalla ”aamen”. Kiitosrukouksin siunatut aineet jaetaan jokaisen nautit­tavaksi. (1. Apol. 67.)

Auringon päivä (Sunday) oli roomalaisessa maailmassa tavallinen työpäivä, joten juuri tämän vuoksi kristittyjen oli pakko kokoon­tua hyvin varhain – ennen auringonnousua.

Näemme jo Uudesta testamentista, että sunnuntai oli kristityille pyhä päivä. Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisille, samoin kuin kaikille Galatian maakunnan seurakunnille, että ”…kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä pantava syrjään rahaa sen mukaan kuin hänellä on varaa..” (1. Kor. 16:2.) Sunnuntaina seurakunnat siis keräsivät kolehdin – silloin oltiin yhdessä koolla Her­ran aterian vietossa.

Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka ”sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päi­vänä, kokoonnuimme murtamaan leipää”. (Ap. t. 20:7–12.) Leivän murtamisen yhteydessä koolla oleva seurakunta kuunteli Paavalin pitkää saarnaa. Ilmestyskirjassa kerrotaan, että Johannes sai ilmestyksensä juuri ”Herran päivänä” (Ilm. 1:10).

Nikean kirjolliskokouksessa v.325 vakiinnutettiin sunnuntai lepopäiväksi koko läntiseen kristilliseen maailmaan. Tämä päivä tai päivän aamuhetki oli ollut seurakuntien kokoontumispäivä jo varhain (näissä oli taustoiltaan pakanoita ja juutalaisia). Ei meidän kenenkään tarvitse pyhittää lepopäivää pakanallisille jumalille tai menoille, vaikka sen nimi olisikin meillä sunnuntai. Sisimmässämme tiedämme tämän. Ja vaikka valtion ja kristillisten kirkkojen yhteys on tuonut sekä huonoja että hyviä asioita, voimme silti nähdä Jumalan myös historian Jumalana.

Nikean kirkolliskokouksen paremmin muistettu asia liittyy Areiokseen. Hän väitti, että Poika, Kristus, on luotu eikä siten samanarvoinen kuin Isä Jumala. Kokouksessa Areios tuomittiin harhaoppiseksi. Raamatun pohjalta muotoiltiin kristillinen kolminaisuusoppi: ”Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain yksi Jumala.”

Sama taho, joka vaatii tooran täydellistä noudattamista, vaatii myös irtisanoutumista Nikean kirkolliskokouksesta ja sen jälkeisestä kirkkojen teologiasta. Ymmärtääkseni liike pyrkii restauraatioon ja kristillisten ja messiaanisten kirkkojen yhdentymiseen ennen Jeesuksen toista tulemusta (tai paluun mahdollistamiseksi). Kirjojen nimet ovat ”Uskonnollisuuden syövän hävittäminen” ja ”MAP VALLANKUMOUS, Antikristus paljastetaan”. Kirjoittaja on  arkkipiispa, tohtori Dominiquae Bierman.

Lainaus: ”Uskonnolliset kristityt ovat myös korvanneet Jumalan sanan haluamillaan tulkinnoilla kuolemanvaarallisista Nikean kirkolliskokouksen tulkinnoista alkaen. Tämä kokous erotti kristityt uskon juutalaiselta perustukselta 300-luvulla julistamalla Tooran ja pyhät kirjoitukset pätemättömiksi ja korvaamalla ne uudessa muodossa nimellä ”Vanha testamentti”. Tämän kokouksen vahvistamaa teologiaa kutsutaan korvausteologiaksi ja sille rakennettiin kirkon oppi. Tämä teologia, niinkuin kaikki uskonnollisuus tekee, on aikaansaanut miljoonien juutalaisten murhat, jotka on tehty Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Kyseessä on karismaattinen naispiispan johtama liike, joka hämmentää kristittyjä jo monissa maissa. Suomi ei ole poikkeus.

Palaan lepopäivään ja käskyihin. Mitä tulee käskyyn ”Muista pyhittää lepopäivä”, siihen kuten muihinkin käskyihin antaa Per Wallendorf hyvän ohjeen: ajattele käskyn antajaa, Jumalaa, käskyn takana. Ymmärrät silloin, että käsky on annettu rakkaudessa ja ihmisen itsensä parhaaksi.

Juutalainen ajattelee pelastusta lain täydellisen täyttämisen kautta. Hänelle käskyn sisältö on itse käskyn kirjaimellisessa suorittamisessa. Jeesus moitti tästä fariseuksia. Paavali myös varoitti seurakuntia lähtemästä lain suorittamisen tielle, johon liittyi myös juhlapyhien tarkka noudattaminen. Kirjoituksessani ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä” pohdin vähän samoja asioita, jotain mikä liittyy lain täyttämisen mahdottomuuteen. Judaismi ja lain täyttämisen vaatimukset järkyttävät sisintäni. Samoin minua järkyttää juutalaisten kohtalo nyt ja historiassa. On järkyttänyt itkuun asti. Elän syvissä ristiriidoissa, kun nousee lakiin perustuvia messiaanisia uskonliikkeitä.

Ensi vuonna juhlitaan Nikean kirkolliskokousta (v.325). Tämä herättää toivon mukaan myös keskustelua. Itse olen lukenut mielelläni itsekseni teologisia kirjoja. Nautin niiden tavasta tiivistää asioita, selkeyttää olennaista kielen vaikeudesta huolimatta. Otan otsakkeita Suomen Teologisen Instituutin julkaisemasta IUSTITIA -sarjan kirjasta Kolminaisuudesta osallinen, Piirteitä Martin Chemnitzin (1522-1586) teologiasta. Kirjottaja on TT Olli-Pekka Vainio. Kirjan julkaisuvuosi on 2005.
-Synnin valtaama ihminen
-Kristus ihmisen pelastajana
-Pelastuksen omistamisen välineet
-Usko ja vanhurskauttaminen

-Johtopäätökset: Mitä on osallisuus kolminaisuudesta?

Seuraavassa lainauksessa huomaa kaikuja kirkon uskontunnuksista. Kirjassa oleva lainaus on peräisin Athanasiokselta. ”Koska kaikki mikä on luotu, on luotu Kristuksen kautta, ja koska ihmisen uudistuminen on myös luomistyö, tämä tehtävä kuuluu Kristukselle. Samoin Kristus, joka oli alkutilassa ihmisten elämä ja valo, voi palauttaa tämän kadotetun olotilan, koska hän itse on Elämä. Koska Kristus oli Jumalan oma ja ainosyntyinen Poika, vain hänen kauttaan ihmisistäkin voi tulla jälleen Hänen lapsiaan. Kun synnin tähden Jumalan kuva menetettiin, meidät uudistetaan nyt Kristuksen mukaiseksi, joka on Jumalan olemuksen kuva. Jumalan pelastustyön tarkoitus on, että meidät sovitettaisiin ja palautettaisiin armon ja rakkauden tilaan. Koska Kristus on täynnä Jumalan armoa ja rakkautta (Joh. 1:14; Joh.17:26), yhteydessä häneen me voimme tulla Jumalan armon yhteyteen ja hänen rakastamikseen.”

Chemnitz perustelee sitä, että Kristus oli todellisesti samaa olemusta meidän kanssamme, lihaan tullut. Vain näin Kristus on Välimiehen virassaan meidän vapahduksemme. Tämän kaltaista pohdintaa on joskus teologinen kirjallisuus. Itselleni kirkon ongelma ei olekaan näissä asioissa, vaan muissa.

Lähinnä suren sitä, jos ei pysytä evankeliumissa ja sanassa. Pelkään, että kirkko keskittyy niin virallisiin ”kirkollisiin” asioihin, ettei siihen mahdu uskovien yhteyttä ja elävää uskoa, jota ei ehkä osata ilmaista ”oikein”. Samoin kirkon tiivis yhteys kaikkeen muuhun elämänpiiriin voi hämärtää näkemästä useita oleellisen tärkeitä hengellisiä asioita. Elävä Pyhän Hengen synnyttämä usko on joskus kuin häiriötekijä, koska se ei perustu lakiin tai perinnäissääntöihin eikä se ole mieleistä monellekaan taholle. Se on usein outoa myös kirkon tai kristillisen seurakunnan sisällä.

Olen äärettömän kiitollinen kirkolle Raamatusta KR33/38. Vanha testamentti käsittää juuri tooran ja pyhät kirjoitukset hepreasta käännettyinä. Käytän koko Raamattua ja välillä luen hyviä opetuksia ja selityskirjoja. Pidetään se mikä on hyvää.

Eletään Kristuksen lahjoittamassa armossa ja rakkaudessa vapaina – ei orjuuden ikeessä. Me olemme kalliisti ostetut Kristuksen ristin lunastustyön kautta. Ei siis palata minkään tahon vaatimiin kahleisiin. Myös Nikean uskontunnustukseen voin yhtyä sydämestäni ja vapaasti. Silti uskon saa tunnustaa näinkin lyhyesti: Jeesus Kristus on Herra.

Ceta

 

 

Kirje ystävälle!

 

Ystävälleni!

Jumalan rakkaus karkoittaa pelon

Tässä asetetaan ikään kuin toisiaan vastaan rakkaus ja pelko. Ei pelkäävää hylätä, vaan sanotaan lukuisia kertoja: Sinua rakastetaan.

Täydellinen rakkaus on aina Jumalalta. Se ei etsi omaansa, se lahjoittaa. Tämä rakkaus on vuodatettu Pyhän Hengen kautta sydämiimme. Jumala on ensin rakastanut täydellisellä rakkaudellaan meitä, kun lahjoitti Poikansa syntien sovitukseksi -meille, sinulle ja minulle.

Viimeisinä aikoina kylmenee useimpien rakkaus. Rakkaus totuuteen joutuu koetteille eksytyksissä ja liberaaliteologiassa. Kyseessä on ennen muuta uskollisuus sanalle, joka on totuus. Mutta samalla koetteille joutuu myös keskinäinen rakkautemme. Tämä koskeekin jo meitä kaikkia.

Rakkaus on täydellisyyden side. Keskinäinen rakkaus on aina todistus myös maailmalle Jumalan rakkaudesta. ’Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa’. Paimen rakastaa ja etsii eksynyttä loppuun saakka. Ei Jumalan täydellisen rakkauden yhdysside katkea elämän antajan taholta. Hän on jo näyttänyt armonsa kirkkauden meille Jeesuksessa.

Mikä meille sitten on avuksi meille pelokkaille? Se, että myönnämme puutteemme ja jatkuvan tarpeemme olla yhteydessä Jeesukseen, joka on tie, totuus ja elämä. Anomme sitä, että Jumala sydämiimme vuodattamansa Pyhän Henkensä kautta hoitaa meitä rakkaudellaan, ja että voimme tämän yhteyden ja armon kautta elää omalla paikallamme Jumalan tahdossa levossa ja turvallisina. Tiedämme, että Jumala on ottanut hoitoonsa ja rakkautensa turviin meidät ja Hän tietää pelkomme syyt. Hän poistaa myös pelkojamme, mutta tekee sen oikein ja ajallaan.

Mutta me emme tule koskaan ajassa aivan täydellisiksi rakkaudessa. Me pelkäävät sen kyllä tiedämme ja koemme. Kukaan ei ole ihmisistä täydellinen rakkaudessa. On vaarallista, jos sitä ei lainkaan tiedä. Tällainen ihminen on joutunut väärän rohkeuden ja paatumuksen valtaan.

Me pienet ja paljosta puuttuvaiset pyydämme aina Jumalalta, että Hänen täydellinen rakkautensa saisi tehdä meissä työtään Pyhän Hengen kautta. Elämme näin rauhallisesti Jumalan, Taivallisen Isämme huolenpidossa tämänkin uuden päivän.

Terveisin
Ceta

SUP-lautaretki

 

Psalmit:
104:1 Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi. 
104:2 Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan; 
104:3 sinä rakennat salisi vetten päälle, teet pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulen siivillä. 

Olin aamulla heti kuuden jälkeen SUP-laudalla liikkeellä. Kävin ulompana muutaman kilometrin lenkin. Reitti kulki pienen selän jälkeen kahden saaren välistä kohti paikkaa, josta voi jo nähdä aavistuksen ulommasta saaristoväylästäkin.

Tuo valokuva on otettu laudalla seisten muovin läpi. Tunnelma on erikoinen, kun ei kuulu vielä ihmisten ääniä lainkaan. Joku vesilintu on liikkeellä. Kalan tehdessä renkaan, senkin havaitsee eri tavoin, kun itsekin on pinnalla. Matka kulkee kuin pilvien läpi, valo heijastuu monelta suunnalta. Saaristossa yleistyneet laulujoutsenet päästivät kaikuvan fanfaarin, joka särki hiljaisuuden.

Jumalan, Luojan läheisyyden käsitän näinä aamuina. Käsitän sen kauneudessa ja harmoniassa, elollisten kokonaisuudessa ja kaiken toimivuudessa.

104:24 Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi. 
104:25 Merikin, suuri ja aava – siinä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä.
104:26 Siellä kulkevat laivat, siellä Leviatan, jonka sinä olet luonut siinä leikitsemään. 
104:27 Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruuan ajallansa. 

Kun työnnän SUP-lautaa eteenpäin, sydämeni kiittää. Kiitän siitäkin, että minun on mahdollista kiittää elävää Jumalaa, olla lapsi, jolla on Isä taivaassa. Jeesuksen tähden on näin. Kiitän armosta, kiitän elämän lahjasta. Jumala on.

Juhannusaattona 2024

Ceta

Lisään vielä kuvan, jossa näkyy SUP-lautaakin. Kuin taivaankannella meloin.

 

Kukkahetki

KUKKAHETKI,

katseluun, muisteluun, keskusteluun

Sain talvella sydämelleni esitellä vanhan kirjani Kristelli -lehdessä. Nyt käsilläni ei ole omaa kirjoitustani, eikä kuviani. Otin pari kuvaa juuri käteen saamastani lehdestä.

Kristelli lehdestä ja KRELLIstä voi lukea alla olevasta linkistä:
Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry löytyy: https://www.krell.fi/yhdistykset/lohja/
Vastaan Lohjan sivujen päivityksestä. Nyt siihen on mennyt hiukan tavallista enemmän aikaa, koska sivut uudistuivat juuri.
Ceta