11.3.2022 Kirjoitan aamulla kuin pientä kirjettä kristitylle ystävälle. Koen, että tänä talvena on muuttunut moni asia. Olen päässyt jotenkin kuin väljemmälle, enemmän lepoon ja rohkeuteen. Ei ole enää ulos joutumisen pelkoa, on tunne siitä, että voin olla oma itseni. Fyysisestä kunnostani olen huolehtinut parhaani mukaan.
En ole kirjoittanut kotisivuilleni, koska koin tämän olevan jotenkin muusta pois. Olen sen sijaan lähettänyt kuviani ja hartauskirjoituksia lehtiin Sanansaattaja ja Kristelli. Yhden kuvan postitin myös Lohjan seurakunnan lehteen Lohkare. Voisin toki varmaan laittaa kaiken saman myös kotisivuilleni. En sitä silti tee toistaiseksi.
Huomaan, että joistain keskusteluista tai tilaisuuksista jää mieleen jokin lause, ehkä vain yksittäinen sana. Kun oma mieli etsii Jumalan edessä omaa paikkaa vielä seniori-iässä kuten tavataan sanoa, niin johdatukseksi saattaa nousta pala sieltä toinen täältä. Minulle on kertynyt sanoja ja lauseita, jotka rohkaisevat sekä rukoilemaan että kylvämään kaikkea sitä mitä osaan.
Olen päässyt liikkeelle. Keskustelut ja yhteiset rukoukset joidenkin ystävien kanssa ovat auttaneet minua pääsemään irti peloistani. Luotan nyt enemmän myös toisiin, esimerkiksi juuri lehtien parissa työskenteleviin ammatti-ihmisiin. Minun tehtäväni on postittaa materiaalia. He sitten päättävät mitä sen kanssa tehdään.
Erityistä iloa koin, kun sain tehdä Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset kotisivut asiallisiksi, hyvin tietoa välittäviksi, ja mielestäni löysin sinne jotain uutta ja kivaa myöskin. Kaiken tämän luovan touhun keskellä huomasin yhtäkkiä, että eräänä aamuna mieleeni nousi kuva taideteoksesta. Sen toteuttamistapa alkoi kiehtoa. Niinpä ei kulunut monta päivää, kun tein monotypia -tekniikalla työn. Se oli erityisen arvokasta. Minulla oli pöytä ja työvälineet esillä ilman käyttöä kuukausien ajan.
Lopulta tein kaksi työtä, jotka lähetin Lohjan taideyhdistyksen virtuaalisesti toteutettavaan kevätnäyttelyyn. Eli nyt olen mukana taideyhdistyksessäkin vähän konkreettisemmin. Erityisen kivaa tässä on se, ettei töitä tarvitse kehystää. Kyse on luovuudesta, oikeastaan myös leikistä, vapautumisesta, eteenpäin menosta. Näyttelyn nimi on ”Elämä jatkuu”. Myös tämä nimi inspiroi minua.
Olen kokenut raskaana Ukrainan sodan ja ajan uhkakuvat. Silti myös tämä tausta on puhunut minulle rukouksen ja kylvämisen tärkeydestä. Luen nyt erästä Hilja Aaltosen kirjaa. Samoin luin kaksi Lina Sandellista kertovaa kirjaa. Heillä säilyi Jumalan antama kylvötehtävä vanhuuteen saakka. Näin tämän hyvin kauniina ja rohkaisevana. En ole mitään näihin verrattavaa. Silti saan oppia heistä.
Lutherin selitystä psalmiin 45 luin koko talven 2021. Siitä jäi jokin pohja ja perusta. Kristuksen täydellisyys, totuus ja rakkaus on jotain niin käsittämättömän suurta. Seurakunta on meidän vajavaisten ihmisten yhteisö. Kaikki hengellisesti arvokas meissä perustuu Kristuksen ansioon. Minua tuo psalmin selitys, ja siihen syventyminen pidemmän ajan kuluessa vapautti. Tuli sydämeen halu tehdä omalla paikallani sitä vähäistä mitä pystyn. Vaikka teen ihmisille, niin en tee silti pääasiassa ihmisille, vaan Jeesukselle, Kuninkaalle, jota odotan myös palaavaksi. Nämä omat lahjani ovat kuin Raamatun vertauksen ”Pienen pojan eväitä”.
Nyt kuljetaan jo kohti kevättä. Kohta on konkreettinen siementen kylvämisen aika. Kevätkukat nousevat maasta ja muuttolinnut palaavat. Toivon meille iloista ja aktiivista aikaa luonnossa ja kaikissa Isän antamissa askareissa.
Ceta
