Kirjoittajalta cetalena

Kultarinta on uusi tuttavuus mökkisaarellamme. Tässä se laulaa korkealla valtavassa saarnissa. Sen kuuli helposti, mutta oli vaikea löytää alkukesän hempeän vihreyden keskeltä.

Tämän taiteellisen kuvan sain kurjesta, joka oli rannassa. Oikeastaan kaksi kurkea huusivat kovaa mökkimme lähellä. Säädin kamerani ja kiiruhdin paikalle. Kuulin, että ne nousivat lentoon, ja otin nopeaan tahtiin kuvia näkemättä juuri mitään kurjista. Olin tyytyväinen tuloksesta.

Tämä olikin jo vähän erikoisempi tilanne, kun saimme kaksi kurkea pihanurmikolle heti ruohonleikkuun jälkeen. Odotimme lähinnä laulurastaita.

Tässä sitten lähes samassa paikassa kuin kurki äsken, on kolme märehtijää. Ne ovat hiukan kauempana korkeiden heinien suojassa. Kuvassa on siis kolme valkohäntäpeuraa.

Tänä kesänä on mökillä näkynyt lukuisten lintujen lisäksi mäyrä, orava, kettu ja metsäjänis. Viime vuonna metsäjäniksen poikaset pääsivät puutarha-aitaukseen syömään kesäkurpitsaa ja porkkanoita. Toki mekin ehdimme jotain saada.

Hyvää kesää vaan kaikille! Seuraillaan luontoa ja nautitaan lämpimistä päivistä.

Kuvan (runo +kuva) saa ehkä napsauttamalla täyteen kokoon, jolloin runon lukeminen helpottuu.

Kirjoitan maanantaiaamuna aivan lyhyesti. Mieleeni nousi viime kesänä kirjoittamani runo. Yhdistin sen Lohjalla viime vuonna ottamaani kuvaan. Siinä on sanoja, jotka ovat nousseet jostain ajattelematta sen enempää. Usein on syytä onneen jo siinä, että saa kulkea elämässä Vapahtajan kanssa. Tieto siitä, että Hän näkee kyyneleeni, tuo lohtua. Se, ettei perillä ole mitään syytä enää itkeä, murehtia tai olla huolissaan, on uskomattoman suuri tieto.  Onnen askeleet ajassa syntyvät tässä luottamuksessa.

Olen kuvannut lintuja tänä talvena ja keväänä. Sain jopa tavallisesta varpusesta kuvan. Yhdistin nämä rohkaisevat jakeet kuvaan. Voiko löytyä sanoja tämän suuremmasta huolenpidosta. Kyllä meistä pidetään huolta. Jakeet jatkuvat tuossa kohdassa siten, että siinä kehotetaan tunnustamaan uskoa ihmisten edessä. Ennen koin, että siinä ikään kuin alkoi uusi aihe. Nyt näen asian niin, että saamme tunnustaa rohkeasti turvamme olevan Jeesuksessa. Oikeastaan näin on syytä tehdä, ja Jeesus tunnustaa meidät omakseen Taivaallisen Isän edessä.

10:31 Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.
10:32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.

Sen tähden. Koska ei ole mitään syytä pelkoon. Ei meidän itsessämme tarvitse olla mitään. Saamme kertoa kenen turvissa elämme. Minusta tämän varpusen olemus ja asento kuin kertoisi: ”Katsokaapa mitä minusta on kirjoitettu pyhässä kirjassa. Olen Korkeimman suojassa”.

Uusintana

Jeesus on sanonut ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä”

Ja hän sanoi heille: ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. (Joh. 8:23)

Tämä yksinkertainen virke kertoo hyvin olennaisen asian ihmisestä ja Jeesuksesta Kristuksesta. Nämä sanat alhaalta ja ylhäältä ovat pysäyttävät, ne kertovat valtavasta erosta koskien olemustamme, mistä olemme lähtöisin ja mihin taipumuksemme suuntautuvat. Jeesus on ylhäältä ja Hän nöyryytti itsensä jo tullessaan alhaisuuteen ja ihmisen elämään, ihmiseksi.

Ihminen kuitenkin herkästi sanoo: Jumala on löydettävissä sisimmästä, siellä on jumalallinen ydin. Kuitenkin totuus on, että ihminen on kokonaisuudessaan alhaalta ilman pienintäkään jumalallista kipinää tai kykyä. Silti toki ihminen on Jumalan kuva ja Jumalan kädellä luotu, mutta tämä onkin aivan eri asia.

Jeesus joutui keskusteluissaan fariseusten kanssa vastakkain juuri näissä perusasetelmissa. Fariseukset ajattelivat olevansa vapaita, heidän tahtonsa ei ollut sidottu mihinkään alhaiseen pyrkimykseen. Heidän jumalainen sisimmän kipinänsä auttoi heitä noudattamaan lakia ja elämään yhteydessä pyhään Jumalaan. Odeberg kertoo  kirjassa omassa painoksessani s.62 alaosassa, että synagoogan aamujumalanpalveluksen liturgiassa käytetään ns. Elohai Neshama -rukousta. Se alkaa sanoilla: ”Jumalani, henki (neshama), jonka olet antanut minulle, on puhdas.” Tämä henki käsitetään kirjoittajan mukaan ihmisessä olevaksi jumalalliseksi kipinäksi, joka on ennaltaoleva (pre-eksistentti) ja ikuinen.

Koska tämä henki farisealaisen käsityksen mukaan on häviämätön, ei farisealainen juutalainen ymmärrä syntiinlankeemusta, eikä ihmisen sisimmän turmeltuneisuutta. Fariseus on mielestään Jumalan yhteydessä, hän voi tahtoa hyvää ja toteuttaa sen. Hän saavuttaa mielestään myös Jumalan edellyttämän vanhurskauden ja oikeamielisen elämän. Jos jotain jää puuttumaan, niin Jumala täydentää sen erilaisten ajatuspäätelmien mukaisesti.

Jeesus torjui jyrkästi fariseusten ajattelun. Jumala on pyhä ja täysin erillinen ihmisestä. Ihmisen ydinkin on paha, sieltä nousevat himot ja pahat ajatukset. Ihminen on kuin huono puu, jonka hedelmätkin ovat huonoja. Kuinka siis tämän saman henkilön teot voisivat yltää Pyhän yhteyteen, sinne missä ei ole mitään syntiä, ei vääryyttä, ainoastaan kunniaa ja kirkkautta. Jeesus sanoi olevansa tämä tie ja totuus ja elämä, mitä ihmiset tarvitsevat. Tätä ei ollut tuolloin helppo ottaa vastaan, eikä myös tänään.

Jumalan Pojan palvelijan muoto

Osmo Tiililä kuvaa Jeesusta näin: ”Hän on Jumalan Poika, joka otti palvelijan muodon, astui alas nöyryyttäen itsensä ja kärsi kuoleman pahantekijänä ihmisten joukossa. Jeesuksen ristiin ei kuulunut vain hänen lopullinen ruumiillinen kärsimisensä, vaan koko hänen astumisensa alas aikaan, se, että hän Filippiläiskirjeen sanojen mukaan ´tuli ihmisten kaltaiseksi, ja havaittiin olennoltaan sellaiseksi kuin ihminen.´ (Fil.2:6,7)”

On huomattava, että Jeesus ei menettänyt mitään todellisesta pyhyydestään, puhtaudestaan eikä täydellisyydestään missään vaiheessa. Samoin Hänen yhteytensä Isään oli rikkumaton kaiken aikaa. Tiililä jatkaa Karl Heimia lainaten: ”Hän on jättänyt pyhän persoonansa elämänkertain kirjoittajien, psykologien, taiteilijoiden ja saarnaajien käsiin; hän on jättänyt sen puolustautumatta, ”suutansa avaamatta” kaikkien vapaasti arvosteltavaksi ja revittäväksi.”

Jumalasta tulevasta voimasta Osmo Tiililä sanoo sen olevan alati kestävää. Se voi elämässä ihmissilmin näyttää joutuvan tappiolle – ajatelkaamme vain Jeesuksen ristiinnaulitsemista hänen aikalaistensa silmissä – mutta todellisuudessa sen kulku on kulkua riemuvoitosta toiseen. Sen juuret ovat siinä maailmassa, jossa ei tiedetä mistään tappiosta tai häviöstä. Tästä johtuu useiden maailman silmissä halveksittujen, yksinkertaisten kristittyjen sisäinen rauha, siitä se voima, joka on luotu voittamaan marttyyrien ajoista meidän päiviimme asti, kirjoittaa Tiililä kirjassaan ”Kristus hallitsee”. Juuri tänä aikana on jälleen paljon marttyyrejä ja väheksyttyjä kristittyjä, mutta saamme uskoa, että heillä on voimansa ikiaikojen Jumalassa, ja voimme muistaa heitä esirukouksin.

Kun laki ei ole tie Jumalan yhteyteen, niin mitä se on?

Hylätessään fariseusten ajattelun, ei Jeesus hylännyt lakia eikä profeettoja. Paavali oli fariseus ennen Damaskon tien kokemustaan ja kutsua apostolin tehtävään. Hän on paljon selittänyt lain tehtävää. Luther koki päässeensä lain alta armon alle ymmärtämään mitä on olla uskosta vanhurskautettu. Ja silti hän on paljon käsitellyt lakia. Minullakin on ”Pyhän apostoli Paavalin Galatalaisille lähettämän kirjeen pitempi selitys” vuodelta 1903. Ei tämä hieno kirja minua viisaaksi tee, vaikka siitä aina välillä jotain luenkin.

Luther kirjoittaa selitysteoksessaan: ”Paavali ei tee lakia ikuiseksi, vaan sanoo sen olevan säädetyn ja lisätyn rikosten tähden, joita sen tulee yhteiskunnan alalla ehkäistä, ja erittäin on se annettu ilmoittamaan ja hengellisessä tarkoituksessa enentämään syntejä, mutta ei iäksi päiviksi, vaan ainoastaan ajaksi. Tässä on meidän huomattava ajanmääritys, kuinka kauan lain valta kestää, joka ilmoittaa synnin, näyttää meille minkälaiset olemme ja osoittaa Jumalan vihan.”

Luther osoittaa Raamattuun nojaten, että lain vallan aika kestää kunnes tulee siemen, josta on kirjoitettu: ”Sinun siemessäsi pitää kaikkien kansojen siunatuksi tuleman.” (1 Moos. 22:18). Lain vallan on siis määrä Lutherin raamatunselityksen mukaan kestää kunnes ajan täydellisyys ja tämä siunauksen siemen tulee. Ei niin, että laki tuottaisi siemenen tai lahjoittaisi vanhurskauden, vaan niin, että se yhteiskunnallisen elämän alalla hillitsee ja ikään kuin vankeuteen sulkee vallattomia, mutta uskonnollisesta katsannosta syyttää, nöyryyttää ja pelottaa ihmisiä ja pakottaa siten nöyryytettyjä ja murrettuja huokaamaan siunattua siementä.

Kyllä omastakin mielestäni lain valta kestää kunnes koittaa kokonaan uusi aika, jolloin Jeesus tuo tullessaan vanhurskauden, ja hänen pyhyytensä on jälleen kaikkien silmäin edessä. Silloin on synti pois pyyhitty. Ja kuitenkin Jeesus täytti lain ristillä ja sovitti syntimme. Miten tämä on ymmärrettävissä, ja onko se edes ymmärrettävissämme?

Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa

Miksi Jeesus on näin radikaali, että hän sanoo: ”Totisesti, minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” (Joh. 3:3) Mikään ihmisestä lähtöisin oleva ei tuo yhteyttä Jumalaan ajassa eikä ikuisuudessa. Fariseusten tapa noudattaa lakia tullakseen sen kautta vanhurskaiksi ja omistaakseen yhteyden Jumalan valtakuntaan, oli Jeesuksen mukaan väärin. On kyse lähes vastakkaisista teistä, ja oikea suunta olisi myös ylhäältä alas eikä alhaalta ylös.

Jumala näki hyväksi lähettää Poikansa kuolemaan ristillä puolestamme ja tähtemme, näin avaamaan yhteyden Isään, Pyhään Jumalaan ja lahjoittamaan anteeksiannon synneistämme. Tämä on uusi syntymä Jumalan Hengen kautta. Tässä täytettiin myös lain ilmoittama vanhurskauden vaatimus.

Uskomme on syntynyt ilman lain tekoja, armosta ja yksin Jeesuksen ansioon turvaten. Se on valtavaa lahjaa kokonaisuudessaan. Saamme olla vapaat. Ja kuitenkaan vapautemme ei saa olla yllykkeenä syntiin. Tämä riski on aina olemassa, koska uskovinakin olemme yhä alhaalta, olemme saviastioita ihan oikeasti. Sinetti, Pyhä Henki on ylhäältä, mutta koko tämä ”temppeli” on täysin maasta lähtöisin. Tässä meillä on oppimista myös Herrastamme, joka antautui ihmisten käsiin. Mekin saamme jättäytyä muiden arviointien alle heikkoutemme tähden.

_

Temppelin esirippu repesi ylhäältä alas asti

Minua puhuttelevat joskus aivan erityiset sanat. Raamatussa sanotaan Jeesuksen kuolinhetkellä temppelin esiripun revenneen kahtia ylhäältä alas asti (Mark. 15:38). Tämän ajattelen myös kuvakielenä kertovan, että alhaisuudessa vaeltava pieni ihminen voi olla yhteydessä pyhään, joka on pelkkää kunniaa, oikeutta, totuutta, kirkkautta ja rakkautta. Tämä Pyhä Jumala on nyt Isämme. Hän on tullut lähellemme. Jopa tuo ”ylhäältä alas asti” saa aikaan pienen riemun tunteen sisimmässäni.

Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,…(Hebr.10:19,20)

Siunattu Jumalan Pojan uhri puolestamme ristillä, siunattu Jumalan Karitsa, joka ottaa pois syntimme. Ihmisinä kuljemme erilaisia teitä. Tärkeintä on, että päädymme Jeesuksen karkean ristin juurelle ilman omia ansioitamme.

Ceta Lehtniemi

Kirjoja kirjoituksen taustalla: Osmo Tiililä, Kristus hallitsee, Hugo Odeberg, Kristinusko ja fariseukset, Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 1903, KR 1933/38

Kävelin auringonlaskun lähestyessä järven rannoilla. Ajatukset kulkivat monenlaisissa asioissa. Ajattelin myös lähestyvää pääsiäistä ja sen sanomaa. Onko Jeesuksen ristinkuolemaa ja hänen kärsimystietään vaikea ehkä ymmärtää tässä ajassa? Vai onko niin, että meidän on vaikea pysähtyä ja hiljentyä? En oikein usko, että mielemme olisi tämän jään kaltainen, kylmä ja kova. Aurinko luo lämpimän valon jäähän, eikö vain. Tuo kuiva kasvi ja valo tuovat kuvaan kuin lupauksen. Kun siemen pääsee sulaan maahan, syntyy uutta. Lämpöä ja hyvän kylvöä kaivataan. Jeesuksen nisunjyväntie ristille on sanoma, jonka toivoisin pääsevän tänä vuonna syvälle sisimpääni, kuin parhaimman siemenen kylvön. Hedelmää ja satoa hyvästä kylvöstä odotetaan.

Tavallaan iloitsen siitä, että pääsiäinen tulee meille kevättalvella. Tällöin löydän luonnosta näkymiä, jotka auttavat minua hiljentymään. Luonto jo sinällään auttaa irrottautumaan älylaitteista ja uutislähetyksistä. Ehkä näen enemmän juuri sen vuoksi, että itse joudun kamppailemaan sen kanssa, että löytäisin jonkin sellaisen tilan, jossa olisi hiljaisuutta, näkemistä ja mahdollisuutta avautua aidolle hengelliselle sanomalle. Jostain syystä en löydä tätä ”alttaria” muualta ihan samassa merkityksessä kuin luonnosta. Kun kotona yritän hiljentyä, niin muistuu mieleen tekemisiä, tai näkee vaikka pölyä kevätauringon valaistessa huonetta.

Myös kirkoissa, joihin en nyt pääse, on minulla omat ongelmani. Jos olen vieraassa paikassa, katseeni pyörii kaikissa yksityiskohdissa, ja huomaan etten pysty juurikaan seuraamaan sitä varsinaista ohjelmaa tai saarnaa. Itse menen mieluiten jumalanpalvelukseen tai messuun tuttuun paikkaan, ja istun ajoissa hiljentymässä paikoillani. Toivottavasti ei kuulosta pahalta, kun sanon nyt korona-aikana kuunnelleeni jumalanpalvelukset lähinnä sängyssä maaten ja kattoa katsellen. Mutta näinhän en toki aio menetellä kirkossa korona-ajan jälkeen.

Nyt ainoa selvempi korona-ajan ongelma on omalla kohdallani ollut lisääntynyt älypuhelimen ja tabletin käyttö. Eilen näin taas selvästi miten tämä elämäntapa varastaa minulta aikaa, ja sisältö mihin törmään, on usein loukkaavaa ja masentavaa. Siirsin hengellisiä puheita vanhalle puhelimelle, jossa en pidä lainkaan internetiä. Mikä rauha onkaan ottaa kuvia vanhalla Lumialla, tai kuunnella jotain. Ehkä suojelen korviani jatkossa myös kuntosalissa kuuluvalta radiolta.

Sisäiset silmäni ja korvani kaipaavat ulkona liikkumista. Miten ihanaa onkaan, että pääsiäinen tulee jäiden sulaessa ja valon lisääntyessä. Eikö näissäkin kuvissa näy jotain vuoden suurimmasta kristillisestä juhlasta, sen sanomasta? Usein kuva kertoo minulle enemmän kuin sanat, tai löydän sanat kuvan äärellä. Riemuitaan tästä talven taittumisesta kevääseen ja valoon.

Sivulta 137 alkaen v.1907 julkaistusta kirjasta HÄÄLAULU eli psalmin 45 selitys. Latinan kielestä suomentanut Juuso Hedberg. Lutherin opetus on vuodelta 1532.

Häälaulu kuninkaalle

Psalmi 45: 11: Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi, unhota kansasi ja isäsi huone

Unohda kansasi ja isäsi huone.

Tässä teksti sanoo mitä selvimmin, että Kristus tulee lakkauttamaan koko juutalaisten lain, pappeuden ja valtakunnan. Tässä on ilmoitettu syy, minkä tähden sinun tulee kuulla, nähdä, kallistaa korvasi ja uskoa, että isäsi huone on jätettävä. Tämä on varsin kova teksti juutalaisille, mutta suloinen meille, jotka uskomme. Meidän näet ei tule vain kielellisesti käsittää kansaa paljoudeksi eikä huonetta kiviksi ja puiksi, vaan kansaksi hän sanoo Jumalan kansaa, jonka Jumala on asettanut ja jolla on Mooseksen antama yhteiskuntajärjestys ja uskonnolliset menot, mitkä hän on saanut Jumalalta.

Sillä juutalaisilla oli maallisen hallituksen alalla ruhtinaita ja kuninkaita sekä seurakunnassa pappeja ja leeviläisiä, joita eivät ihmiset olleet asettaneet eivätkä suojelleet, vaan joita Jumala ihmetöillä antoi ja varjeli. Hän sanoo nyt niille, joilla on kansa, isät, huone: Unohda kansasi. Hän ei sano ainoastaan: jätä kansasi tai matkusta siitä pois, vaan suoraan: Unohda. Tiedä siis, että koko tuo yhteiskuntajärjestys ja uskonto on tuomittu ja hylätty, niin että sinun tulee se kokonaan unohtaa.

Tästä seuraa siis, etteivät Jeesuksessa Kristuksessa lain vanhurskaus, temppelipalvelus, uskonnolliset menot, pappien ja leeviläisten uhrit mihinkään kelpaa. Siihen Paavalikin nojautuu taistellessaan juutalaisia vastaan heidän uskonnostansa, jossa he jyrkästi pysyivät evankeliumia vastaan. Tällä kansalla oli erityinen kiitos uskonnollisuutensa tähden, niin kuin Raamatussa sanotaan: Tämä on teidän ymmärryksenne ja toimellisuutenne kaikkien kansojen edessä; koska he kuulevat kaikki nämä käskyt, niin he sanovat: tämä suuri kansa ainoastaan on toimellinen ja kuuluisa kansa (5 Moos. 4: 6).

Mutta profeetta sanoo tässä: Tuo lain ja töiden vanhurskauden kunnia ei kelpaa mihinkään tämän kuninkaan hallitusvallassa, sillä työt, minun tyttäreni, eivät ensinkään sinua auta; unohda siis kaikki. Mutta näillä sanoilla hän koskee sydämen sisimpään sopukkaan, sillä hän tahtoo kääntää heitä Kristuksen puoleen niin kokonaan, että aivan unohtaisivat entiset eivätkä edes niitä katselisikaan, niin kuin Aabraham unohti Kaldean maan ja Joosef isänsä huoneen eikä enää toivonut pääsevänsä sinne takaisin ja sen johdosta antoi pojalleen nimen Manasse, s.o. Unohdus. Niin hän tässäkin sanoo: Käänny sinä niin tämän kuninkaan puoleen, ettei sinulla ole enää mitään toivoa koko tuosta vanhasta hallituksesta, pappeudesta ja temppelipalveluksesta. Sillä Hän valmistaa sinulle toisen ja paremman valtakunnan kuin lain valtakunta olikaan.

Pyhä Henki ilmoittaa siis tässä, kuinka arka tämä oppi on ja kuinka usko ei siedä mitään muuta jumalanpalvelusta rinnallansa, niin ettei se tahdo niitä muistaakaan, kuten psalmissa sanotaan: En minä mainitse heidän nimiänsä suussani (Ps.16: 4). Hän sanoo nimiksi lain jumalanpalvelusta, lain uskoa ja lain koko vanhurskautta, joita hän ei tahdo muistaakaan, ei sen tähden, ettei hän sallisi muistaa, mitä Jumala on kansalle tehnyt, vaan jumalanpalveluksen menoja ja lain vanhurskautta ei ole enää saarnattava eikä opetettava. Ne on pidettävä olleina, menneinä ja palaamattomina asioina, jotka eivät enää ole käytännössä.

Ei ole palattava entisten asioiden märehtimiseen, vaan pyrittävä ja riennettävä eteenpäin, jotta Kristusta tunnettaisiin yhä paremmin, kunnes kokonaan unohdamme lain vanhurskauden, ikään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Niidenkin, jotka ovat eläneet luostareissa ja Babylonian vankeudessa, pitää, Kristuksen puoleen käännyttyänsä, olla Hänelle niin antautuneita, ettei se enää heidän mieleensä juolahdakaan, että ovat olleet munkkeina, pitäneet messuja, avuksensa huutaneet pyhimuksiä jne., vaan heistä tuntuu siltä kuin olisivat aina olleet kristittyjä.

Munkkina ollessani vaivasin minäkin itseäni ankarasti viisitoista vuotta jokapäiväisellä uhraamisella ja kidutin itseäni paastoilla, valvomisilla, rukouksilla ja muilla mitä raskaimmilla töillä, sillä minä luulin todellakin saavuttavani omilla töilläni vanhurskauden enkä luullut mahdolliseksikaan, että koskaan unohtaisin tuon elämäntavan. Mutta nyt olen, Jumalan kiitos, sen unohtanut. Muistuu tosin vieläkin mieleeni tuo teurastuslava, mutta ei niin, että katsoisin, että tuohon vankeuteen pitäisi palata. Lihan mukaan puhuttaessa se tosin ei ollut vankeus, vaan sangen hupainen elämäntapa, joka oli vapaa kaikista niistä vaivoista, joita valtion palveluksessa ja perhe-elämässä on lukemattomia, mutta vankeus se oli hyville ihmisille, jotka eivät ajatelleet ainoastaan vatsaansa, vaan halusivat tulla autuaiksi. Sana unohda käsittää siis paljon asioita ja etupäässä sen, että oppi on oleva kokonaan puhdas, jota kuitenkin helposti väärennetään ja himmennetään.

Niin kuin oppi ei siedä mitään lisäystä, samoin on uskokin varsin arka asia, ja suuresti tarpeellinen on meille siis tämä käsky: Unohda isäsi huone. Sillä liha katsoo aina Egyptiä ja sen lihapatoja, s.o. luonto houkuttelee meitä suurella voimalla omaan vanhurskauteen ja me etsimme töitä, joista voimme kerskata ja luottaa niihin sekä sanoa Jumalalle: Katso, sitä ja sitä olen tehnyt, julista nyt minut vanhurskaaksi, niin kuin monet tekevät, jotka hylättyänsä muutamat työt, ryhtyvät toisiin. Joku kastaa uudelleen, joku moittii ranskalaisia päähineitä ja ylistää harmaata kaapua. Joku ei tahdo pitää yksityistä omaisuutta, voidakseen sitä vapaammin ilman työntekoa anastaa itselleen muiden omaa. Ja näitä hullutuksia he pitävät erinomaisena pyhyytenä. Näin he ovat, hylättyänsä entisten munkkien työt, kasvattaneet uusia munkkeja.

Mutta älkäämme mekään olko liian turvallisella mielellä tähän ruttoon nähden, sillä jokainen meistä kantaa omassa povessaan suuren munkin, s.o. jokainen haluaa sellaista työtä, josta voisimme kerskata ja sanoa: Katso, tämän olen tehnyt, olen tänä päivänä rukoilemalla ja hyvää tekemällä täyttänyt kaikki Jumalan vaatimukset ja saan siis olla varsin levollisella mielellä. Minullekin tapahtuu usein että, kun olen tehnyt kutsumuksesta työn, olen paljon iloisempi, kuin jos en olisi sitä tehnyt. Ilo ei tosin itsessään ole paha, mutta sellainen ilo on ilman uskoa eikä ole puhdas, vaan tahtoo sitoa ja häiritä omaatuntoa. Mutta omaatuntoa, joka on kaikista arin asia, ei voida koskaan tarpeeksi suojella tästä itserakkauden paheesta.

Älköön siis kukaan olko suruton, vaan vaeltakaamme pelossa me, jotka tunnustamme Kristusta, kasvakaamme uskossa ja tunnustakaamme, että jokainen meistä povessansa kantaa suuren ja ruman munkin, s.o. tyhmän ja lihallisen käsityksen töistä, joka on uskon surma.

Tätä jumalatonta käsitystä vastaan asettaa tässä Pyhä Henki meidän eteemme täydellisen puhtauden, joka ilmenee siinä, että unohdamme töiden vanhurskauden, ensiksi saarnaviran ulkonaisessa toimittamisessa. Ja niin pitkällä olemmekin, Jumalan kiitos, päässeet, ettei saarnata töiden vanhurskautta, vaan puolestamme kärsineen ja kuolleista herätetyn Kristuksen puhdasta vanhurskautta. Puhtaat ovat muutkin saarnaviran toimitukset, sakramenttien jakaminen, ahdistettujen lohduttaminen ja seurakunnan hallitus. Ja samoin kuin tämä puhtaus on saarnavirassa, pitäisi sen olla meidän sydämissämmekin. Mutta mitä tapahtuu? Saarnavirassani olen tosin kokonaan unohtanut tuon vanhan munkin, niin ettei kukaan kuule hänen nimeänsä minun suustani, mutta omassa sydämessäni en noudata omaa sanaani, jota opetan puhtaasti suullani, vaan munkki luikahtaa tuon tuostakin huomaamatta sydämeeni. Mutta sekin on jo suuri Jumalan hyvä työ, että Jumala sanassa osoittaa oikean puhtauden, niin että ainakin oppi on puhdas. Siihen puhtauteen tulee meidän pyrkiäkin, että usko olisi yhtä puhdas Kristuksen omistamisessa ja säilyttämisessä, kuin oppikin on puhdas.

Mutta niin ei ole. Niin kauan kuin elämme, saamme taistella tuota munkkia ja sitä perkelettäkin vastaan, joka munkkia hallitsee ja suosii. Meillä on myös Pyhä Henki, joka, nähdessään luontomme olevan munkkilaisen, neuvoo ja kehottaa meitä kuulemaan sanaa, jotta oppisimme unohtamaan entisiä töitämme ja parhaimmankin vanhurskautemme ja, niin kuin oppi on tuon munkin unohtanut, meidän sydämemmekin unohtaisi kaikki ja puhtaalla uskolla olisi kiinnitetty yksin Kristuksen vanhurskauteen.

Ceta Lehtniemi

Juuso Hedbergin vuoden 1907 suomennos, s.60 alkaen. Pyrin muotoilemaan varovasti tekstiä. Tosin ongelmani alkaa olla siinä, että olen vuosikymmeniä lukenut vanhoja hengellisiä kirjoja.

7. Jumala, sinun istuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. (KR 1933: Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. KR 1992: Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan, se pysyy ikuisesti, sinun valtikkasi on oikeuden valtikka.)

Jumala, sinun istuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti.

Tämä värssy on riittävästi selitetty Heprealaiskirjeen 1. Luvussa, vaikka siinä selitetään ainoastaan osa siitä ja käytetään tätä todistamassa Kristuksen jumaluutta. Mutta me emme tästä paikasta opi ainoastaan sitä, että Kristus on totinen Jumala, vaan meille huomautetaan myös, että Hänen virkansa täyttää oikeutta ja pitää voimassa valtakuntansa järjestystä. Sinun istuimesi, hän sanoo, s.o. sinun kuninkaallinen valtaistuimesi on iankaikkinen. Tämä on vapaa ja ihmettelyä täynnä oleva tunnustus, että hän jo ennen evankeliumin ilmestymistä sanoo sellaisen kuninkaan tulevan, jonka jälkeen ei toista tule, vaan että hän hallitsee iankaikkisena valtakuntaansa iankaikkisesti.

Ei voida siis käsittää psalmin tarkoittavan ajallista valtakuntaa eikä kuningasta, joka olisi ainoastaan ihminen, koska on säädetty, että kaikkien täytyy kuolla, niin kuin on kirjoitettu: Kaikki kuolevat Adamissa (1 Kor. 15:22). Mahdotonta on siis ihmisestä sanoa, että hän on iankaikkinen kuningas, josta käy selväksi, ettei hän tässä puhu maallisesta valtakunnasta. Sillä siitä, että hän sanoo istuinta iankaikkiseksi ja että sekin, joka hallitsee, on iankaikkinen, seuraa, ettei tämä kuningas ole ruumiillinen eikä ajallinen, joka välittäisi kullasta, hopeasta ym. ajallisen valtakunnan tavaroista.

Mutta kun sanotaan, että Hän on kaikkein kaunein ihmisten lasten seassa (jakeen 3 alku), seuraa siitä, että Hänellä on toinenkin elämä, ja että Hän on myös totinen ihminen ja siis johdonmukaisesti kuolevainenkin, ja kuitenkin iankaikkinen, koska sinun istuimesi, Jumala, on iankaikkinen. Vertaa näitä toisiinsa. Sillä teksti sanoo Hänen olevan ihmisten lapsia, joissa vallitsee kuolema, josta syystä Hänenkin täytyy kuolla, ja kuitenkin Hänen sanotaan olevan iankaikkinen. Tästä päätämme kuolleista nousemisen olevan voimassa.

Meillä on kuningas, joka on ihmiseksi syntynyt totinen Jumala, joka lopuksi kuolee niin kuin muutkin ihmiset ja jättää tämän elämän, nousee kuolleista ja saa iankaikkisen elämän ollakseen iankaikkisen elämän kuninkaana, joka kuitenkin on elänyt tässä ihmiselämässäkin, niin kuin Hän sanoo: Minä jätän maailman ja menen Isän tykö (Joh. 16:28), s.o. minä otan itselleni toisen valtakunnan ja toisen elämän, ollakseni kaikille uskovaisilleni iankaikkisen elämän kuningas, mikä iankaikkinen elämä alkaa jo täällä meidän sydämissämme. Sillä kun me, saatuamme kasteen, rupeamme uskomaan Kristukseen, olemme uskon ja sanan mukaan vapaat kuolemasta, synnistä ja perkeleestä. Meillä on siis jo tässä elämässä iankaikkisen elämän alku ja vähäinen esimaku ja, riisuttuamme yltämme tämän lihan, saamme täydellisemmässä nauttia sitä ehjästi.

Tästä siis selviää, että Kristus on totinen ihminen, mutta ettei Hän kuitenkaan ole ajallinen, vaan iankaikkinen kuningas, s.o. totinen Jumalakin, joka, vaikka Hän on kuollut, on kuolleista noussut. sillä kuoleman voittaminen ei ole ihmisen eikä muunkaan luodun vallassa. sillä niin kuin koko luomakunta on yhden ainoan Jumalan oma, samoin ei myöskään kukaan muu kuin Jumala ole luonut elämää, joka sekin on Jumalan luoma. Tästä seuraa, että Kristus on totinen Jumala, koska Hän luo elämän ja voittaa kuoleman. Sen tähden sanoo hän Häntä tässä selvästi Jumalaksi ja kuvaa Hänet sekä ihmiseksi että Jumalaksi ja luonnostansa Jumalaksi ja kuoleman Herraksi, joka itsessänsä meidän kaikkien puolesta voittaa kuoleman ja jota kuolema ei voinut pidättää, niin kuin Pietari sanoo, se kun ei kyennyt vallassansa pitämään jumalallista persoonaa, jossa kaksi luontoa oli yhdistetty yhdeksi persoonaksi, joka on totinen Jumala ja totinen ihminen. Ja jos saatana oli Hänet niellyt, sanottaisiin hänen nielleen jumaluuden eli jumalallisen persoonan. Mutta Jumala ei voi kuolla eikä myöskään jumaluuteen yhdistetty miehuus voinut jäädä kuolemaan.

Keneen siis ikinä tämä jumalallinen persoona tarttuu ja ken ikinä Häneen liittyy, välttää kuoleman, ei tosin omin voimin, vaan tämän jumalallisen persoonan hyvän työn tähden, niin kuin Hän sanoo: Olkaa hyvässä turvassa, minä voitin maailman (Joh. 16:33), ja: Minä elän, ja te myös elätte (Joh. 14:19); niin ikään Minut on tehty kuolemalle kuolemaksi ja synnille synniksi, niin kuin profeetat ja apostolit sanovat. Sitä, että minä, joka synnin tähden olen kuoleman valtaan annettu, vältän kuoleman, eivät saa aikaan minun voimani, vaan Kristus, joka sen minulle antaa ja sanoo: Minä olen elämän ruhtinas, kuolematon persoona, jota ei kuolema voita. Yhdistykää siis lujasti minuun ja pysykää minussa, tulkaa minun jäsenikseni; silloin on toteutuva se, että te olette siinä, missä minä olen.

Meillä on siis kuningas, joka hallitsee niin, että Hän tässä elämässä aloittaa iankaikkista elämää. Mutta tämä valtakunta on, mitä meihin tulee, vajavainen. Kun se on vasta aloitettu, ei se vielä ole täydellinen, mutta se tulee täydelliseksi, kun Hän antaa valtakunnan Isälle, ja silloin mekin saamme täydellisesti katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin.

Ceta Lehtniemi