Olin tiiviisti mukana Evankeliumin opintoyhdistyksen työssä ja Armo riittää -lehden teossa. En aivan alkuun sanoisi vastausta kysymykseen: ”Mitä tein?” Kyse ei ole pohjimmiltaan tästä. Kyse on enemmänkin siitä mihin oma hengellisyyteni oli haparoivasti kiinnittynyt, ja missä koin sen vahvistuvan.
Elin aikaa, jolloin olin elänyt pettymyksen aikaa seurakuntien ja järjestöjen yhteydessä. Olin kohdannut vaativaa hengellisyyttä ja harhaoppeja ilman arviointia. Työelämässä koin uupumuksen ja myöhemmin työkyvyttömyyden. Onko jossain sanomaa Kristuksesta, johon sydämeni yhtyy? Olenko kuin muukalainen kristillisessä maailmassa?
Olin jo kauan sitten etsiytynyt kirjallisuuden kautta armon sanoman äärelle, koska se oli jotenkin ainoa mahdollisuuteni. Olin lukenut ja kerännyt Lutheria, Tiililää, Sormusta, Tuomenoksaa, Santalaa, Roseniusta, … jne. Lisäksi tutkin 1800 -luvun herätyksen vaiheita ja herätysjohtajien keskusteluja ja elämänkertoja. Samaan aikaan olin kiinnostunut Martta Kaukomaasta, Hilja Aaltosesta ja Lina Sandellista, hengellisestä runoudesta ja virsikirjojen sanoituksista.
Toimin vähän omintakeisesti, mutta ehkä itselleni tyypillisesti. Minua askarrutti aivan tietty meditatiivinen laulu, josta oli yhtä aikaa sama kirjoitus eräässä suuressa kristillisessä lehdessä ja Uuden Aikakauden lehdessä ”Minä Olen” (myöhemmin lehti luonnehti itseään sanoin ”Henkisyyttä muuttuvassa maailmassa”). Olin jo ajatellut, ettei kukaan missään välitä keskustella kanssani asiasta. Löysin internetistä kymmenkunta kristillistä järjestöä, joita informoin asiasta ja pyysin ajatustenvaihtoon tai kannanottoon. Vain Evankeliumin opintoyhdistyksen Per-Olof Malk oli kiinnostunut. Kontakti yhdistykseen oli näin muodostunut suunnilleen alkuvuonna 2006. Tämä kontakti oli itselleni tärkeä juuri tuohon hetkeen.
Vähitellen huomasin löytäväni sen kristillisen pohjan, mikä oli jo omaani ja sitä samaa vanhaa, lepoa antavaa ja Kristuksen työtä korostavaa. Minulla alkoi tulla kotiin kuvallisen Armo riittää -lehden edeltäjä, pieni vihkonen. Aloin myös käydä Kristus -päivillä, joka liitettiin tuolloin vuosina 2006 – 2012 ainoastaan Evankeliumin opintoyhdistykseen. Työhön mukaan liittymiseni oli hyvin vähittäistä ja hillittyä ehkä liiankin äkkinäisen ja vahvan alun jälkeen.
Olin mukana Kristus -päivissä niin puhujana kuin johtamassa tilaisuuksia, myös esirukouksessa. Samoin olin yhtenä kirjoittajana lehteen Ajankohtainen teologia. Kuitenkin läheisimmäksi muodostui Armo riittää -lehti. Vuonna 2010 ehdotin lehteen värikuvaa kanteen. Tässä ensimmäinen kansi, jossa olin mukana.
Tämän jälkeen suurin osa kansikuvista oli minulta. Sain myös omia kirjoituksia ja runoja lehteen sekä paljon lainauksia vanhoista kirjoista. Sain tutustua uusiin kirjoittajiin ja niihin ystäviin, joiden kautta yhä syntyi hengellisiä, puhuttelevia runoja. Olavi Peltolan ja Per-Olof Malkin opetus merkitsi minulle paljon, ja vielä yhä merkitsee.
Armo riittää -lehti oli tilaajille ilmainen, ystävien kustantama. Ehkä juuri tämä teki asiasta mieluisan. Sai olla mukana levittämässä armon sanomaa eteenpäin, olla työssä mukana ja myös kustantaa toimintaa. Samoin oli ilo lukea kotona vanhoja hengellisiä kirjoja tietäen, että niistä saa mahdollisesti lehteen jonkin pienen otteen yhteiseksi hyödyksi.
Kaikella on kuitenkin oma aikansa. Evankeliumin opintoyhdistys ei toimi nyt, eikä sen perinnekään jatku enää entisellään. Nyt Armo riittää -lehtiä ja luentoja on talletettuna Kristityn Foorumin sivuilla. Olin myös itselleni ladannut talteen Armo riittää -lehdet arvaten, että jossain vaiheessa entinen internetsivu poistuu.
Luen yhä lehteä esimerkiksi matkoilla tabletiltani. Kaipaan kovasti aikaa, kun sain olla mukana hengellisen lehden teossa. Kaipaan myös ihmisiä, joiden kanssa olin tiiviisti tekemisissä noin kymmenen vuoden ajan. Yksi suurimmista asioista oli ehkä lopulta se miten koin eri vuosisatoina, eri vuosikymmeninä, eri puolilla maailmaa osan kristityistä löytäneen saman kestävän, lohduttavan ja sanoisinko arkisen armopohjan elämälleen. Jotain mikä on Kristus -keskeistä, pyhää ja samalla arkista sekä käytännöllistä voi olla olemassa, mutta siihen käy vihollinen kiinni. Se on särkyvää. Me ihmiset ollaan särkyviä.
On hyvä, että jotain on talletettuna. Työlle ei ole jatkoa tässä muodossa. Tallessa on kirjoja, luentoja, puheita, lehtiä. Meitä ihmisiä on elossa, ja Suomessa on hengellisiä järjestöjä ja seurakuntia runsaasti. On paljon hyvää pohjaa.
Kyselen usein Ilmestyskirjan ”ensimmäisestä rakkaudesta”. Ajattelen, että sen puute on selvimmin nähtävissä siellä, missä kristittyjen yhteys ei säily, siellä missä ei nähdä miten olemme kaikki osallisia Isä meidän -rukouksesta: ”Tulkoon Sinun valtakuntasi”. Emme ole rakentamassa mitään omaa itsellemme tänne maan päälle, emme syvästi ajatellen edes omaa järjestöä. Emme saisi olla keskenämme kilpailijoita tai toistemme kadehtijoita. Meidän tulisi mielellään toimia toisiamme arvostaen yhteisen asian eli evankeliumin eteenpäin viemisessä, olla palvelijoita.
Jumala on yhä armollinen. Kristuksen sovitustyö kutsuu yhä lepäämään ja tekemään työtä armon varassa, sovitettuina ja itsessään heikkoina Jumalan lapsina.
Laitan yhden esimerkin lehdestä, pdf -lehden: AR_2011-6
Luonnollisesti tiedot tilauksista ja tuesta tilitietoineen ovat vanhentuneet. Kirjoitukset ja kuvat ovat aina tuoreet. Tässä leikattuna kannen niukkavaloinen kuva:
Ceta Lehtniemi