ARVIOITANI -meditaatio, kontemplatiivinen rukous, retriitti, ekumenia
1. Espoon Seurakuntasanomat ja New Age
2. Kirja-arvio Suostu elämään, Rukoilijan matka kehältä keskukseen, Richard Rohr, Kotimaa-Yhtiöt Oy / Kirjapaja 2007
3. Kirja-arvostelu ZEN perimmäinen Totuus, Osho Bibliography, 1997
4. Sama meditatiivinen musiikki uushenkisyydessä ja seurakunnissa, kirjoitettu v.2005
5. Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen retriittitarjontaa keväällä ja syksyllä 2013
________________________________________________________________
1.
Espoon Seurakuntasanomat ja New Age,
Ceta Lehtniemi
http://www.esse.fi/1184-new-agen-lumosta-vaietaan-kirkossa
Kirjoituksen laitan näkyviin lähes kokonaisuudessaan. Ydinasia on se, ettei tässä ymmärretä asiaa lainkaan hengelliseltä kannalta. Okkultismiin (mm. New Age) liittyy aina yhteys henkivaltoihin ja todellisiin pimeyden voimiin. Kun oikeasti tahtoo olla vapaa näistä valloista ja voimista, ei voi sallia mitään synkretismiä, eli esim. New Agen ja kristinuskon sekoittumista keskenään. Jeesus Kristus kuoli ristillä ja voitti saatanan, emme voi olla molemmilla puolilla. Olkaamme aidosti Jumalan lapsia ja juurtukaamme yksin Kristukseen, vaikka se tarkoittaakin joskus kirkon jättämistä.
Hieman lyhennettynä kirjoitus Espoon Seurakuntasanomista (alleviivaukset lisätty):
New agen lumosta vaietaan kirkossa, 12.12.2013, Teksti Tuija Pyhäranta
New age ja kristillisyys kiinnostavat samoja ihmisiä, mutta kirkossa uushenkisyyden etsijöille on niukasti tilaa.
…
Kirkon tutkimuskeskuksen teettämä kysely Kustannus Oy Rajatiedon julkaiseman Ultra-lehden lukijoille kertoo, että samat ihmiset ovat kiinnostuneita niin kristinuskosta kuin uushenkisyydestä. Siinä missä kaikista suomalaisista 41 prosenttia pitää vähintään todennäköisenä, että Jeesus on Jumalan poika, Ultran lukijoista niin ajattelee 71 prosenttia. … Brittiläisen uskontotieteilijä Paul Heelasin hypoteesin mukaan kristinusko ja vaihtoehtoisen henkisyyden kulttuuri edustavat kilpailevia maailmankatsomuksia, ja uushenkisyys on länsimaissa vähitellen syrjäyttämässä kristinuskon. Suomessa tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkansa, vaan kristinusko ja new age elävät rinnakkain ja limittäin, ainakin ihmisten mielissä.
…
Uuden henkisyyden saapuessa Suomeen 1980-luvulla new agea pidettiin kirkon piirissä vakavana uhkana kristinuskolle. Tutkija Jussi Sohlberg Kirkon tutkimuskeskuksesta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että kirkossa kiinnostuttiin samaan aikaan kristillisestä mystiikasta, hiljaisuudesta ja mietiskelystä. ”Uskonnollisuuden muuttuessa laajemmin yhteiskunnassa myös kirkossa haluttiin katsoa, mitä sellaista omasta perinteestämme löytyy, joka vastaisi hengellisen kokemuksen tarpeeseen”, Sohlberg sanoo. Osa uushenkisistä etsijöistä onkin löytänyt paikkansa kirkon sisältä esimerkiksi Hiljaisuuden ystävistä tai Tuomasyhteisöstä.
Nykyään osa seurakunnista järjestää myös joogatunteja, papin kanssa voi kokeilla mindfullnessia ja retriitit kuuluvat vakituiseen ohjelmaan. Useimpien kirkon työntekijöiden asenne uushenkisyyteen on silti Järvisen mukaan kielteinen. ”Moni ajattelee, että se on pahaa ja pimeää tai ei yhtään tiedä, mistä on kysymys”, Järvinen sanoo. Joillakin uushenkisyyden etsijöillä suhde kirkkoon katkeaa kokonaan, ja jotkut joutuvat piilottamaan osan hengellisyydestään. Järvinen kertoo papeista, jotka ovat kiinnostuneita new agesta, mutta eivät uskalla puhua siitä työpaikallaan, sekä seurakunta-aktiiveista, jotka elävät eräänlaista kaksoiselämää. ”Ihminen voi olla tunnettu new age -piireissä esimerkiksi ennustajana ja samaan aikaan aktiivinen seurakunnan luottamushenkilö. ”Molemmat puolet pidetään tiukasti erillään ja salassa. ”Ihmisen oman hengellisyyden kannalta se on järjetön tilanne”, Järvinen sanoo.
Yksilön hyvinvointiin keskittyvä new age -hengellisyys muistuttaa Sohlbergin mukaan kansanuskoa, jossa erilaiset uskomukset ovat perinteisesti liittyneet terveyteen ja parantamiseen.
Järvinen puhuu erilaisista teistä Jumalan luo. Vahvan uskon tiellä tarvitaan selkeitä rajoja ja tiukkoja vastauksia. Vahvan epäuskon tietä kulkeva puolestaan etsii loogisia vastauksia ja pohtii järjen ja uskon suhdetta. Esoteerisellä kokemuksen tiellä kristillistä ydintä etsitään erilaisista hengellisistä virtauksista. ”Kysymys on, miten kirkko voi kulkea sen ihmisen mukana, joka kulkee näitä eri teitä. Vai olemmeko vain sen yhden porukan matkakumppaneita”, Järvinen pohtii.
Uushenkisyyden etsijän pitäisi Henri Järvisen mielestä löytää kirkosta vastinetta tai ainakin keskusteluyhteys. Se ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Uushenkisiin virtauksiin saa suhtautua myös kriittisesti, mikäli ne eivät kestä teologista tarkastelua. ”Kaikessa hengellisyydessä, ihan tässä meidän omassakin, on asioita, joihin pitää suhtautua torjuvasti. Jos pidetään kiinni kristillisistä perusarvoista ja perusopista, se sulkee tiettyjä vastakkaisia näkemyksiä pois. Mutta emme saisi ajatella, ettemme keskustele näiden muiden tulkintojen kanssa.” Järvinen varoittaa, että kirkko ajaa itsensä marginaaliin, jos se ei ota henkisyyden etsijöitä ja heidän hengellisiä kokemuksiaan vakavasti. ”New age ei ole yhden erityisryhmän juttu, vaan uuden henkisyyden ilmiöt ovat yhä enemmän valtakulttuuria. Naistenlehdet ovat täynnä joogaa ja mindfullnessia”, Järvinen muistuttaa. …
Jatkoin 20.12.2013 aihepiiristä tuonne. Kolmas pikku kirjoitus ylhäältä päin. Se löytyy kyllä helposti: Puuhailujani, tuntojani
___________________
3.
ZEN perimmäinen Totuus, Osho Bibliography, 1997
Ohessa tiivis yhteenveto kirjasta ZEN perimmäinen totuus, kerron sen tärkeimmistä periaatteista. En katkaise heti kritiikillä tai omilla huomautuksilla. Sen sijaan kirjoitan loppuun mielipiteitäni ZEN ajattelusta ja meditaatiosta. Erityisesti paneudun siihen miten se suhtautuu kristinuskoon. ZEN meditaatioon liittyen sanoo norjalainen teologian professori suomalaisessa kristillisessä lehdessä ”Vantaan Laurissa”, vuonna 2003 seuraavaa: ”Koen, että on mahdollista sulkea pois oman ajattelun rakenteet ja astua kynnyksen yli. Ja sisällä odottaa Jumala yhtä lähellä kuin sydämenlyönti”. Juuri edellä olevaan käsitykseen tahdon puuttua kriittisesti. Seuraava värillinen teksti on kaikki otettu lyhentäen kirjasta (alleviivaukset kirjoittajan):
–
Mitä on totuus?
Mitkään sanat eivät voi vangita totuutta. Totuuden voi ainoastaan kokea, sen voi elää, mutta sitä ei voi pukea sanoiksi. Jos alat uskoa oppeihin, et koskaan tavoita totuutta. Totuus voi avautua vain kokemuksen kautta. Uskomuksista ei ole apua; kaikki uskomukset luovat esteitä. Usko on vain helppo oikotie.
Uskominen ei vaadi muutosta tietoisuudestasi, mutta ellei tietoisuutesi muutu, usko on vain lelu. Voit leikitellä sillä, voit huijata sillä itseäsi, mutta se ei anna sinulle mitään olennaista.
Totuus on kaikkialla ympärilläsi ja sisäpuolellasi. Voit kohdata sen; se on tässä ja nyt. Totuus on elävässä elämässä, siinä, että elää tietoisesti. Sitä on perimmäinen totuus.
Totuus on luonteeltaan kokemuksellista, eikä sitä voi välittää toiselle. Jos elät johtopäätöksiä tehden, saavutat sen mikä on toisarvoista. Jos elät kokemuksen kautta, saavutat sen, mikä on ensiarvoisen tärkeää.
Totuus muuttuu jatkuvasti; se ei ole pysyvä ilmiö.
Totuus voidaan tuntea vain hiljaisuudessa.
Sinä olet totuuden pyhäkkö.
Irti mielestä, irti aiemmista yhteyksistä, irti uskonnoista
Jumala on yhtä kuin syvimmän olemuksesi kokemista. Kun lepäät omassa sisimmässäsi, tiedät tämän.
Sinä olet totuuden pyhäkkö, eivät raamattu, koraani, vedat. Siispä ainut tapa tavoittaa se, on kääntyä sisäänpäin. Juuri tästä on kysymys meditaatiossa. Sen tähden zen ei ole kiinnostunut opinkappaleista. Zenin pyrkimyksenä on auttaa sinua löytämään oma olemuksesi.
Mielellä ei voi olla aitoa yhteyttä todellisuuteen. Kun ihminen elää mielessään, hän elää typeryksen tavoin. Heti kun annat mielen päästää sinut irti, koet jumaluuden läsnäolon. Meditaatio tarkoittaa ”ei-mielen” tilaa, ajatuksettoman mielen tilaa. Meditaatio ei tarkoita ”mietiskelyä”. Meditaatio tarkoittaa sitä, ettei ajattele mitään. Se tarkoittaa sitä, että ajatukset häviävät ja vain puhdas tietoisuus, puhdas läsnäolo jää jäljelle.
Kun alat meditoida, kohtaat vanhempasi, kohtaat kaikki ne ihmiset, joihin olet ollut yhteydessä. Sinun on irrottauduttava heistä, sinun on tuhottava heidät sisäisesti; sinun on opeteltava olemaan yksin. Ja lopulta kohtaat sisäisesti Buddhan, Mestarin, mutta sinun on kuvaannollisesti tapettava hänet kuten muutkin. Sinun on oltava täysin yksin.
Joskus Mestari on käytettävissäsi, hän, joka on valaistunut, hän, joka on tullut tuntemaan todellisen olemuksensa. Kun hänen läsnäolonsa ja oppilaan avoimuus kohtaavat, liekki syttyy ja jotain kerta kaikkiaan tapahtuu.
Sillä hetkellä, kun ihminen herää, hän vapautuu; hän vapautuu politiikan ja uskonnon kahleista. Hän on uskonnollinen, mutta vapaa kaikista uskonnoista. Ei voida sanoa, että hän on muhamettilainen tai että hän on hindu. Ihmiskunnan kehitys on saavuttanut pisteen, jossa tarvitaan kipeästi uutta tietoisuutta, joka vapauttaa ihmisen politiikan ja uskonnon kahleista. Vältelläksesi jumalaa, tottelet pappia ja luet raamattua.
–
Kaikki vaikuttaa kaikkeen
Aallot ovat olemassa, mutta eivät erillään merestä. Niin mekin olemme olemassa, mutta emme erillämme tietoisuuden valtamerestä. Koko olemassaolo on kiinteästi, syvällisesti yhteydessä kaikkeen. Puut vaikuttavat sinuun, sinä vaikutat puihin. Tähdet vaikuttavat sinuun, sinä vaikutat tähtiin. Olet osa maata, maa on osa sinua. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Jumala on tämä kaikkeus. Et voi olla olemassa erillisenä.
Sisäinen tyhjyyden tila
Kun olet hetken hiljaisuudessa, huomaat yhtäkkiä, että sisälläsi on tyhjyys, ettei sisälläsi ole mitään. Jos katsot sisäänpäin, et löydä itseäsi. Sen tähden ihmiset eivät katso sisäänpäin; he pelkäävät.
Zen tähdentää, ettei ole olemassa syntisiä eikä pyhimyksiä. Mikään ei ole hyvää eikä mikään ole pahaa. Kun katsot sisäänpäin, siellä ei ole sen enempää pyhimystä kuin syntistäkään, ei hyvää eikä pahaa -ei elämää eikä kuolemaa. Kaikki eroavaisuudet katoavat.
Tuossa tyhjyyden tilassa ihminen yhtyy jumalaan. Ihminen on yhtä jumalan kanssa -niin kuin on ollut hamasta alusta asti.
Perimmäinen totuus
Olet olemassa vain kun et ole olemassa, sillä olet olemassa vain kun egosi on hävinnyt ja olet itse jumala. Tämä on perimmäinen totuus.
Perimmäinen totuus on perusolemuksesi. Zen kutsuu sitä perimmäiseksi totuudeksi; muut uskonnot kutsuvat sitä jumalaksi. Jos siis haluat oppia tuntemaan perimmäisen totuuden, sinun on etsittävä sisältäsi alkuperäistä, todellista olemustasi, joka oli olemassa ennen kaikkea muuta.
Hiljaisuus, ajatuksettoman mielen tila
Hiljaisuus on aina läsnä. Ääni voidaan luoda, mutta ei hiljaisuutta. Sillä hetkellä, kun ääntä ei enää ole, vallitsee hiljaisuus. Ajattelua voi verrata ääneen, meditaatiota hiljaisuuteen. Siksi kaikki uskonnot ovat tavalla tai toisella etsineet tuota hiljaisuutta, josta kaikki saa alkunsa.
Kun ihminen ei enää ajattele, vallitsee ykseys, yhteisyys; olemassaolo on kokonaisvaltainen kokemus, jossa ei ole kaksijakoisuutta. Kaikki rajat katoavat, yhtyvät toisiinsa. Kaikki on yhtä; hennoin ruohonkorsi on yhtä suurimman tähden kanssa.
Tiede tuntee ihmisen ulkopuolella olevan, ei sitä mikä on hänen sisällään. Tiede tuntee kehon, ei sielua. Se tuntee maailman, ei Jumalaa. Se tuntee sen, mikä on toisarvoista.
Sinun on laskeuduttava sille aallonpituudelle, missä totuus sykkii, sinun on laskeuduttava hiljaisuuteen. Tätä tilaa kutsutaan ajatuksettoman mielen tilaksi. Ajatukseton mieli oli olemassa ennen kuin sinun mielesi oli olemassa.
Mieli on vain verho
Mieli on vain verho, kuin kaapu, johon olet verhoutunut. Voit pujahtaa siitä pois. Huumeet auttavat ihmistä tulemaan pois mielestään, ne antavat ihmiselle rohkeuden katsoa maailmaa ajattelematta. Tämän vuoksi tulevaisuudessa käydään taistelu huumeiden ja meditaation välillä. Ihminen valitsee joko huumeet tai meditaation.
Sinä synnyit vailla mieltä. Ihminen ei voi päästä eroon luonnollisesta, mutta hän voi päästä eroon keinotekoisesta.
Olemisen tilassa sulaudut todellisuuteen
Olemisen tilassa ihminen voi oppia tuntemaan olennaisen, ei ajattelemalla. Et pidä itseäsi tarkkailijana, joka on erillään kokonaisuudesta. Kohtaat todellisuuden, yhdyt ja sulaudut siihen. Silloin ihminen tietää. Tällaista tietämystä ei voi kutsua ”tiedoksi”. Kyse on pikemminkin rakkaudesta kuin tiedosta.
Mitä enemmän koet, sitä suuremmalta salaisuudelta elämä tuntuu. Uskonto on mystiikkaa, uskonto on magiaa, koska uskonto ei lähesty elämää mielen kautta.
Meditaatio – tavoitteena tyhjyys
Uskonnollisuus voidaan tiivistää yhdeksi sanaksi -meditaatioksi. Tai voit kutsua sitä hiljaisuudeksi – sellaiseksi, jossa miltei lakkaat olemasta. Sisimpäsi on täysin hiljainen, sisäinen rauha on rikkumaton. Vasta sellaisessa hiljaisuudessa voit alkaa kuulla totuuden hiljaisen, hennon äänen. Voit kutsua sitä Jumalaksi, voit kutsua sitä sieluksi.
Kun mielessäsi ei ole ajatuksia, elät tässä hetkessä; silloin sinun ei ole mahdollista paeta todellisuutta. Tietoisuus, johon ei liity ajattelua, on tavoite. Olet täysin tyhjä.
Tie olemiseen kulkee kuoleman kautta, antautumisen kautta. Se tie kulkee hiljaisuuden kautta. Mutta hiljentyminen ei ole helppoa; hiljentyminen on äärimmäisen vaikeaa.
Monissa perinteissä ihmiselle annetaan mantra, eräänlainen hokema. Mestari antaa sinulle mantran. Kuitenkin meditaatio alkaa hiljaisuudesta, ei mantrasta, vaikkakin mantrasta voi olla apua.
Tule tietoiseksi – sinä itse olet totuus
Tottumukset ja tavat tekevät elämästä mekaanista. Yritä päästä niiden yli, tule tietoiseksi.
Kun näet jonkun tekevän virheen, niin ennen kuin hyökkäät hänen kimppuunsa, katso ennemminkin itseäsi -miten itse toimit. Jos voit katsoa kaikkien virheitä ja voit antaa noiden virheiden muistuttaa sinua omista virheistäsi, elämäsi muuttuu perinpohjaisesti. Silloin kaikista ihmisistä tulee opettajiasi. Silloin koko elämästä tulee mestarisi.
Silloin koko elämä suuntaa katseensa sinua kohti sanoen: ”Tämä ei ole tietoista … tämä on vastuutonta”.
On oikein elää tietoisesti ja väärin elää tiedostamattomasti.
Sinä itse olet totuus!
Kirjan tekstin lainaus päättyy.
Miten ZEN suhtautuu kristinuskoon?
Lainaan alkuun professori Lars Aejmelausta, Kristinuskon synty, Kirjapaja Oy 2000:
”Uskonnot voidaan jakaa kahteen perustyyppiin, historiallisiin ja filosofisiin uskontoihin. Jälkimmäinen uskonnonmuoto on syntynyt, kun joku yksityinen ihminen tai ihmisryhmä on miettinyt syntyjä syviä. Pyhiä asioita pohtiessaan he ovat voineet saada erilaisia näkyjä, ilmestyksiä, ’valaistumisia’ ja kokemuksia, joiden pohjalta on luotu uskonnollisten ajatusten ja sääntöjen systeemejä. Näistä muodostuu kyseisen uskontokunnan kannattajien uskonnollinen totuuspohja, jonka varassa he elävät. – – – Filosofisen uskonnon vastakohtana on historiallinen uskonto, jollainen myös varhainen kristinusko oli luonteeltaan.”
Mielestäni ZEN kuvaa uskonnollisuutta, jota voisimme nimittää filosofiseksi edellisen lainauksen tapaan. Se ei pohjaa mihinkään historian tapahtumaan tai tapahtumasarjaan. Varsinaisesti uskontona ei Zen periaatteita voine kuitenkaan pitää.
Toinen pääero on siinä, että kristinusko on Kirjan uskonto. Meillä on pyhä kirja Raamattu.
Zenissä puolestaan luovutaan kaikista sanoista ja ajatuksista, niistä suorastaan tyhjennytään.
Kristinuskossa puhutaan mielenmuutoksesta, parannuksesta.
Zenissä riisuudutaan mielestäkin.
Zen sanoo, että totuus on muuttuvaa. Mitään absoluuttista totuutta ei ole.
Kristitylle totuus on se, minkä Jumala on ilmoittanut Raamatussa. Jeesus on itse sanonut: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Uskomme totuudeksi mm. Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen. Samoin uskomme ristinkuolemalle sen sisällön, minkä Raamattu ilmoittaa, kyseessä on sovituskuolema syntien tähden.
Zen ei puhu synnistä mitään. Kun katsot sisäänpäin, siellä ei ole sen enempää pyhimystä kuin syntistäkään, ei hyvää eikä pahaa – ei elämää eikä kuolemaa. Kaikki eroavaisuudet katoavat. Tällöin on luonnollista, että ei ole mitään sovituksen tarvettakaan.
Zen opettaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kyse on holistisesta maailmankäsityksestä. ”Kaikki rajat katoavat, yhtyvät toisiinsa. Kaikki on yhtä; hennoin ruohonkorsi on yhtä suurimman tähden kanssa.” Jumala on lopultakin tämä kaikkeus, johon sinä yhdyt. Näin ihminen on yhtä Jumalan kanssa. Lopultakin sinä itse olet totuus ja sinä olet jumala.
Tämä kaikki on täysin toisin kristinuskossa. Luoja ja luomakunta eroavat kuin yö ja päivä toisistaan. Jumalan ajatukset ovat niin paljon korkeammalla ihmisen ajatuksia kuin taivas on korkeammalla maata. Jumala yksin on pyhä ja on taivaasta. Ihminen on syntinen ja on maasta. Missään muussa mielessä ei voi tapahtua yhtymistä kuin siinä mielessä, että Jeesus oli sekä ihminen että Jumala.
Zen sanoo, että vasta meditaation luomassa hiljaisuudessa ”voit alkaa kuulla totuuden hiljaisen, hennon äänen. Voit kutsua sitä Jumalaksi, voit kutsua sitä sieluksi”. Juuri näin sanotaan usein myös Kirkon hiljaisuuden liikkeessä, ja samoin puhuvat meditatiivisen musiikin opettajat kirkoissa ja retriiteissä. Meditaatioon ja tyhjentymiseen kannustetaan ihmisiä. On vaikea edes sanoa ääneen mitä tämä kaikki tarkoittaakaan hengellisesti, kun kristityt ja New Age – liikkeen edustajat hiljentyvät yhdessä sanattomaan eli kontemplatiiviseen rukoukseen.
Mietiskely ja meditaatio eivät ole samoja asioita. Raamatun Sanaan ja Katekismuksen käskyihin kohdentuvaa mietiskelyä harjoitti myös Martti Luther. Saksan kielessä on toki sana ”meditieren”, mutta Lutherin ”hengelliset harjoitukset” olivat kaukana zen-meditaatiosta. Olemme edellä nähneet, että meditoinnilla pyritään pois sanoista ja mielestä aivan toisin kuin Sanaa mietiskeltäessä. On myös syytä muistaa, että uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen omistamisen kautta Jumala avaa Sanaansa uskovalle henkilökohtaisesti avuksi ja lohdutukseksi, jne. Muuten sen äärellä olo jää uskonnollisuudeksi, elämänohjeeksi, tms. elämänlaadun tai kristillisen rakkauden parantamiseksi. Näin tapahtuu varsinkin, jos Raamatun Sana sisältää pääasiassa yleisiä opetuksia ja vältetään ristin sovituksesta kertovia osia.
Zen tuo esiin erikoisen väitteen, että ihmiskunnan kehitys on saavuttanut pisteen, jossa tarvitaan kipeästi uutta tietoisuutta, joka vapauttaa ihmisen politiikan ja uskonnon kahleista. Zenin mukaan vältelläksesi jumalaa, tottelet pappia ja luet Raamattua. Lopulta Zen korvaisi erilaiset poliittiset yhteiskuntajärjestykset ja uskonnot, myös meille tärkeän Raamatun totuuden, uudella tietoisuudella. Zen sanoo: ”On oikein elää tietoisesti ja väärin elää tiedostamattomasti”. ”Sinä itse olet totuus!”
Nyt muutaman vuoden jälkeen huomaan yhtäläisyyttä myös laajalle levinneeseen Ihmeiden Oppikurssiin IOK; tosin olen tutustunut siihen melko vähän. Olkoon tämä pitkä ja vaikeahko kirjoitukseni esillä juuri sen vuoksi, että tämän kaltainen ajattelu on nyt leviämässä monille alueille. Usein termit ovat kristillisiä, vaikka sisältö onkin jotain muuta.
Ceta Lehtniemi
__________________________________________
4.
Sama meditatiivinen musiikki uushenkisyydessä ja seurakunnissa
Kirjoitettu syksyllä 2005
Lähtökohtia, perusteluja
Aivan alkuun tahdon sanoa, että en ole musiikki-ihminen enkä teologi. Olen hyvin tavallinen pitkän linjan kristitty ja toimin hammaslääkärinä terveyskeskuksessa.
Otsake on erikoinen. Ehkä ensin tulee mieleen, että mitä ihmeellistä siinä on, että samaa musiikkia käytetään monessa yhteydessä.
Tätä musiikkityyppiä luonnehditaan kuitenkin rukoukseksi ja pyhäksi lauluksi. Sen avulla sanotaan löytyvän Jumalan ääni sisimmästä. Sen kerrotaan olevan voimakasta meditaatiota. Se on joidenkin mielestä henkisen kasvun tie. Sen avulla koetaan Jumalan parantavaa hoitoa. Eikö tämä merkitse, että tätä musiikkia tulisi edes yrittää arvioida hengellisistä lähtökohdista käsin.
Ymmärrän jokaisen yksittäisen ihmisen halun paeta hiljaisemman musiikin pariin tänä meluisena aikana tai kaipauksen elävän Jumalan puoleen. Ymmärrän myös halun kulkea tietä, jota voi luonnehtia henkisenä kasvuna. Pyrkimykseni ei ole tuomita eikä loukata ketään.
Olen vuosien ajan seurannut uuden aikakauden liikkeen henkisiä virtauksia. Joitain vuosia sitten käytettiin yleisemmin nimeä new age, uusi aikakausi. Nykyisin puhutaan enimmäkseen uudesta henkisyydestä. Samoin olen seurannut mitä kristillisellä rintamalla tapahtuu.
Raamatun tutkiminen ja uskovien yhteys on säilynyt minulle kaiken aikaa tärkeänä. Jopa voin sanoa seurustelleeni viime vuosisatojen syvällisten kristittyjen kanssa lukiessani vanhaa hengellistä kirjallisuutta. Olen rukoillut, että voisin edes jossain määrin erottaa oikean väärästä tänä eksytysten aikana.
Nyt voimme jo palata otsakkeeni aiheeseen. Käsitteellä meditatiivinen musiikki on monta nimeä. Meditatiivinen ääni, rukouslaulu, hiljaisuuden ääni, harmoninen laulu, gregoriaaninen musiikki kuvaavat kaikki samaa asiaa.
Tämä musiikki esiintyy kirkon piirissä retriittiliikkeessä, kirkkokonserteissa ja tämän laulutavan kursseilla seurakunnissa.
Uudessa henkisyydessä sitä on muun meditaation ohessa esim. liittyen joogaan. Sitä käytetään myös ns. energiahoitojen yhteydessä.
Sama henkilö, joka pitää kirkossa konsertin voi myös opettaa äänimeditaatiota joogakoulussa. Uuden henkisyyden puolella esiintyy myös omia meditatiivisia retriittejä, joissa tämä musiikki ilmenee yhtenä osana kokonaisuutta. Hengen ja tiedon messuilla 2005 ja kristillisessä hiljaisuuden keskuksessa on samaa meditatiivista laulua.
Mitä tämä musiikki on?
Musiikkityypin kuvauksissa käytetään käsitteitä yläsävel ja moodi tai voidaan puhua melismoista, troopeista ja sekvensseistä. Puhutaan myös alkumusiikista. Tämä musiikki liitetään niin kristilliseen perinteeseen kuin shamaani- ja sufimuslimien rukouslauluun. Se liitetään antiikin Roomaan ja luostariperinteeseen sekä roomalaiskatoliseen liturgiaan.
Musiikin suureen suosioon meillä on vaikuttanut ranskalainen professori Iogór Reznikoff, joka on pitänyt Suomessa monia kursseja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Juuri hänen kurssiensa kautta ovat lukuisat suomalaiset harrastajat ja ammattilaiset saaneet innoituksensa.
Professori Reznikoff itse luonnehtii musiikkiaan ja siinä tärkeää moodi-käsitettä seuraavasti eräässä haastattelussa, jonka löytää sivustolta www.harmoninenlaulu.org.
”Moodi on määrätyn psyko-fysiologisen tilan äänellinen heijastus: ilon, ikävän, epätoivon, rauhan,riemun, rohkeuden. Jokaisella tilalla on luonteenomainen äänen sointi, oma äänen sävelkulku, joka antaa moodille sen soinnillisen perustan. Sitä ymmärtääkseen on paneuduttava Iranin hengellisen musiikin oppineeseen traditioon tai Intian klassisen musiikin traditioon. Mutta Afrikan pygmit ja Amazonin metsien intiaanit voivat myös suuresti opettaa meitä, sillä he ovat säilyttäneet soinnillisen suhteen näkymättömään maailmaan. Haluan sanoa, että kristittyjen pappiemme kannattaisi ottaa oppia heiltä ymmärtääkseen, mikä on suhde näkymättömään – ennen kaikkea äänen avulla, sillä tämä taito elää vahvana näissä väestöryhmissä.”
”Puhun mieluummin antiikin kristillisestä laulusta kuin gregoriaanisesta laulusta, joka tuo mieleen XIX vuosisadan lopun luostarin ja sepitetyn akateemisen kirkkolaulun. Tuo lauluhan on syntynyt katolisen kirkon roomalaisista vaikutteista, mutta laulu ei tule alkuaan Roomasta vaan koko läntisen kristikunnan piiristä, erityisesti Galliasta. Sitäpaitsi se ei ollut pelkästään luostarilaulua, päinvastoin. Sitä lauloi koko kristikunta, naiset, lapset, miehet työtä tehdessään. Nämä olivat suuren suullisen tradition maita, missä laulettiin koko ajan. IV ja V vuosisadalta tunnetaan tekstin kirjoittajia, jotka puhuvat pitkistä halleluujoista.”
Reijo O. Holopainen uuden aikakauden lehdessä ”Minä Olen” 2/97 sanoo: ”Luostareissa hymnit olivat vain lainassa ja turvassa pahimman keskiajan pimeydeltä. Vokaalitavujen juuret johtavat esikristillisiin jumalkultteihin.”
Keisari Konstantinus Suuren suotua v.313 kristityille uskonharjoittamisen vapauden alkoi virallinen muoto kristillistä liturgiaa ja laulua kehittyä Rooman valtakunnassa.
Laulu liittyy olennaisesti myös Gregorius Suureen (s.n.540, k.604). Tietosanakirja Spectrum luonnehtii näin tämän paavin merkitystä.:
”Gregorius I Suuri on paaviuden historian tärkeimpiä henkilöitä. Ryhtymällä käännyttämään Länsi-Eurooppaa hän loi pohjan keskiaikaiselle paavinvallalle.”
”Gregoriuksesta tuli ensimmäinen maallista valtaa käyttävä paavi.”
”Hänestä tuli keskiajan luetuin ja vaikutusvaltaisin teologi Augustinuksen jälkeen. Häntä on joskus moitittu teologian liian pitkälle menevästä kansanomaistamisesta ja pakanallisuuden jäännösten kuljettamisesta tätä tietä kristinuskoon, erityisesti pyhimysten ja pyhäinjäännösten kunnioittamisesta. Niiden arvostelijoiden käsityksen mukaan Gregorius oli vulgaarikatolisuuden perustaja.
Gregorius vaikutti myös liturgian alalla.Hänen nimensä on säilynyt roomalaiskatolisessa kirkkomusiikissa, jota yhä sanotaan gregoriaaniseksi lauluksi. Gregorius julistettiin pyhimykseksi hyvin pian kuolemansa jälkeen.”
”Ajan mittaan gregoriaaninen laulu joutui väistymään moniäänisen musiikin tieltä. Uusi kukoistus alkoi etenkin sen tutkimustyön ansiosta, jonka Solesmesin entisen benediktiiniluostarin yhteydessä toiminut pohjoisranskalainen keskus 1800-luvun lopulla aloitti. Vuonna 1903 Vatikaani määräsikin, että gregoriaaninen laulu oli uudistettava Solesmesin tutkimusten mukaiseksi.”
”Myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon liturgian introitukset, liturgian kirkkovuoden mukaan vaihtuvat alkulaulut perustuvat gregoriaaniseen lauluun.” (Spectrum 1974)
Näin päättelen maallikkona, että samaa juurta olevaa laulutapaa löytyy esikristilliseltä ajalta, antiikin IV ja V vuosisadoilta, sekä 1800-luvun luostariperinteen säilyttämänä, että katoliseen liturgiaan liittyneenä. Samoin sitä on luterilaisessa liturgiassa, nyt ilmeisesti vielä enemmän kuin ennen sen uudistamista ja messu-nimenkin käyttöön ottoa.
Miten tätä musiikkia luonnehditaan?
Laulaja, äänipedagogi, musiikin maisteri Pia Skibdahl sanoo Sana-lehdessä 25.2.1999 seuraavaa: ”Kun sielu kaipaa kotiin, musiikki on silta ja yhteys Jumalan luo. Musiikki ohittaa älyn ja vie hyvin syviin kerroksiin.”
”On olemassa harjoituksia yläsävelten kuulemiseksi ja tuottamiseksi. Me tarvitsemme tätä aitoa, puhdasta ääntä aivan samoin kuin puhdasta ilmaa tai puhdasta ruokaa ja luontoa.”
”Meditatiivisen laulun kursseilla on kysymys oman äänen löytymisestä, yhteyden löytymisestä omaan sisimpään. Laulussa löytyy myös yhteys toisiin ihmisiin. Laulu päättyy aina hiljaisuuteen, jossa jokainen voi rauhassa kohdata Jumalan.”
Näin Pia Skibdahl kertoo nettisivuillaan www.viriditas.fi. ”Meditatiivisen laulun / Varhaisen rukouslaulun kurssilla lauletaan gregoriaanisia lauluja ja opetellaan tuntemaan miten ääni resonoi kehossa. Kehitämme myös herkkävireistä kuulemista ja koemme miten hiljainen ääni puhdistaa, hoitaa ja rentouttaa.”
Eräässä joogakoulussa syksyllä 2005 pitämistään äänimeditaatioilloista Pia Skibdahl sanoo:”Äänen avulla hiljaisuuteen. Äänimeditaatio sopii jokaiselle, joka on kiinnostunut äänestä ja meditaatiosta.”
Hengen ja Tiedon messujen 2005 messulehdessä laulaja, äänipedagogi Kirsti Autio kertoo: ”Meditatiivisen äänen avulla voimme saavuttaa sisäisen hiljaisuuden tilan. Mielemme jatkuva dialogi on hiljentynyt. On tilaa kuulla sydämen sopukoista nouseva pieni aavistuksenomainen, mutta kohdalle sattuessa täysin tunnistettava ääni. Voisimmeko silloin tuntea, että Jumala puhuu sydämen hiljaisuudessa.”
Reijo O. Holopainen ”Minä Olen” N:o 2/97 : ”Keskiaikaiset gregoriaaniset ylistyslaulut sekä esim. sufimuslimien rukouskutsut ovat todelliselta luonteeltaan voimakkaita äänimeditaatioita. Oikealla ylä-ääniä korostavalla tekniikalla tavoitetaan rukouksen henki.”
”Laulusta kehittyy väline henkiseen kasvuun, kun oppilas vain jaksaa harjoitella: odottaa, toivoa ja etsiä.”
Meditatiivisen musiikin koulutus Suomessa tapahtuu mm.Viittakiven Opistossa ja Valamossa sekä useissa evankelisluterilaisissa seurakunnissa ja retriittikeskuksissa. Viittakiven lyhytkursseilla opiskellaan myös taijitä, joogaa ja shiatsua (v.2005). (Opisto sai kristillisen rauhanpalkinnon v. 2002, ja lopetti toimintansa v. 2007))
Gregoriaanisen musiikin sanoitukset ovat usein 1100-luvulla eläneeltä nunnalta Hildegard Bingeniläiseltä. Kuinka moni tietää, että tätä nunnaa pidetään uuden henkisyyden piirissä suuressa arvossa kanavoitujen tietojen välittäjänä? Hän kirjoitti kaksi tällä tavoin ilmoituksen kautta saatua lääketieteellistä teosta, joiden pohjalta on kehitetty uuden aikauden liikkeen psyko-, fyto-, jalokivi- ja ravintoterapiaa.
Vertailuja uuteen henkisyyteen nähden
Jo se yksistään on huolestuttavaa, että sama musiikki voi toimia meditaationa sekä seurakunnissa että uudessa henkisyydessä. Samoin se seikka, että joissain koulutuspaikoissa voi opiskellessaan meditatiivista laulua kurssittaa itseään uuden henkisyyden teemojen pohjalta.
Myös tällä tavoin luodut henkilökohtaiset yhteydet vaikuttavat aivan varmasti siihen, miten uusi henkisyys leviää monimuotoisesti kristillisiin opistoihin ja seurakuntiin.
Kuitenkaan ei tarvitse tyytyä tällaiseen rinnastukseen. Uuden henkisyyden sekä meditatiivisen musiikin sanomassa ja sisällössä on selkeitä yhteisiä näkemyksiä, joita pitää tarkastella. Ainakin yritän nyt niin tehdä.
Yksi piirre on se, että sanotaan Jumalan äänen löytyvän ihmisen sisältä. Usein viitataan sisäisen hiljaisen tilan saavutettavan meditatiivisen musiikin avulla. Musiikkia käytetään metodina jumaluuden etsimisessä. Rukouslaulujen musiikissa voi esiintyä kristillistä sanastoa latinaksi tai suomeksi. Kuitenkin toiston kaltainen käyttö on hyvin lähellä mantran käyttöä esimerkiksi joogassa ja itämaisissa mietiskelyissä. Vaikka sanat olisivat esim. ”Kyrie eleison” niin silti sama vaara on olemassa.
Meditaation avulla pyritään saamaan tyhjä sisäinen tila joko jumaluuden äänen kuulemiseksi tai jumaluuteen yhdistymiseksi. Näin muodostuu käsitys, että uuden henkisyyden, muslimien, shamaanien, Idän suurten uskontojen ja kristittyjen jumala on yksi ja sama asia. Ajatellaan, että kuljetaan samalla henkisellä tiellä. Uuden henkisyyden jumalaa voidaan luonnehtia myös energiana, josta käytetään lukuisia eri nimiä. Tällöin on ymmärrettävää, että meditatiivinen musiikki yhdistetään myös energiahoitoihin. Näissä usein käsien kautta sanotaan siirrettävän parantavia voimia.
Myös rukous esiintyy uuden henkisyyden puolella, mutta sen sisältönä on enemmänkin juuri kosmiset voimat kuin Raamatun ilmoittama Jumala.
Meditatiivisen musiikin yhteydessä korostetaan fyysisiä tuntemuksia, rauhaa, sisäistä kehitystä, ykseyttä tai uskontojen välistä ekumeniaa. Sanotaan sitä kautta löytyvän yhteyttä sekä Jumalaan että lähimmäiseen ja omaan sisimpään. Myös kristillisellä puolella tunnekokemukset ja mystiikka ovat ohittamassa Sanan ilmoituksen siitä, kuka Jumala on, ja ilmoituksen siitä, mikä on raamatullinen kuva ihmisestä.
Tähän yleisuskonnollisuuteen liitetään retriiteissä mukaan ikonit, jotka usein kuvaavat neitsyt Mariaa. Myös pyhiinvaellusten suosion kasvu kuuluu osaltaan tähän asiayhteyteen. Nykyisin tehdään paljon matkoja luostareihin ja mm. Taizén hiljaisuuden keskukseen.
Yleisuskonnollisuudesta vielä muutama ajatus
Simo Kiviranta on pitänyt v.1984 luennon ”Toimiiko kirkko yleisuskonnollisuuden ehdoilla?” Pari lainausta siitä:
”Jos Raamatun totuus ei ole lähtöisin ihmisen ulkopuolelta, vaan ilmoitus ymmärretään ihmisen sydämen kokemuksiin perustuvina tulkintoina Jumalasta, on yleisuskonnollisuus perinyt voiton. Samalla on kuitenkin menetetty kristinuskon ainutlaatuisuus ja sen matka synkretistiseen sulatusuuniin on alkanut.”
”Yleisuskonnollisuus ei esiinny vain suhteellisen välinpitämättömänä jokamiehen uskontona, vaan se on kokenut viime vuosina aivan erityisen nousun. Elämme aikakautta, joka etsii syvää ja voimakasta uskonnollista kokemusta.” ja ”Mystiikka puhuu ihmisen yhdistymisestä tai sulautumisesta jumaluuteen. Sen tavoitteena on ihmisen syvimmän olemuksen kirkastuminen eräänlaiseksi jumaluuden asunnoksi. Mutta sikäli kuin tähän pyritään uskonnollisten harjoitusten, erityisen elämäntavan tai muun ponnistelun avulla, kysymyksessä on luonnollisen ihmisen uskonto. Se jumala, jonka ihminen saavuttaa, onkin hänen oma keksintönsä, ja se vapautuminen, jota hän tavoittelee, tosiasiassa uskonnollisten tekojen vankila.”
Olen ottanut kirjoitukseeni paljon lainauksia. Samalla joudun itse pohtimaan asioitten luonnetta, etsimään olennaista. Omana ajatuksenani sanoisin kuin yhteenvetona, että meditatiivinen musiikki on yksi osa aikamme yleisuskonnollisuutta ja mystiikkaa.
Raamatullinen ihmiskäsitys kateissa?
Tähän yhteyteen tahdon aivan lyhyesti luonnehtia raamatullista kuvaa ihmisestä. Ja teen sen erityisesti siinä mielessä, että olennaiset erot uuden henkisyyden ajatteluun näkyisivät. Asiat kuulostavat kyllä näin kirjoitettuina pelkistetyiltä. Jumala loi ihmisen. Ihminen on persoona, joka elää vuorovaikutuksessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Ihminen elää ja toimii myös suhteessa itseensä ja luomakuntaan.
Ihminen on kokonaisuus. Voidaan puhua ulkoisesta ihmisestä ja sisäisestä, sydämen ihmisestä. Tessalonikalaiskirjeessä on käytetty myös ilmausta henki, sielu, ruumis. Tässäkin kohdin se tehdään kuitenkin niin, että ihminen on samalla ymmärretty ehyeksi kokonaisuudeksi. Ihmisen henkeä ei korosteta esimerkiksi korkeammaksi arvoltaan suhteessa muihin olemuksen piirteisiin. Missään ei ajatella niin, että ihminen on henki, joka asuu ruumiissa.
Koko ihminen on syntiinlangennut ja erossa Jumalasta. Jeesus Kristus on syntien sovittaja ja ainoa tien avaaja Isän Jumalan yhteyteen. Tähän asiaan ei liity mitään ihmisen suoritusta. Usko tulee Jumalan Sanan ilmoituksen kuulemisesta ja vastaanottamisesta ja sellaisenakin yksin armosta.
Ihminen saa Pyhän Hengen sisimpäänsä uudestisyntymisessä. Koko ihmisen vaellus uskossa Herraan Jeesukseen on myös yhteyttä Raamatun Sanaan, jota Pyhä Henki kirkastaa. Jumalan lapsen elämä on vaellusta arjessa siten, että kaikki inhimillinen kuuluu tähän elämään. Saamme luottaa jokapäiväiseen johdatukseen ja tuoda murheemme ja syntimme, koko olemuksemme ja elämämme Pyhän Jumalan eteen jopa niin että saamme kutsua Jumalaa Isäksi. Erityinen yhteys saman Isän lasten välillä on olemassa tätä kautta.
Ihminen on aina taipuvainen syntiin, mutta saa turvautua päivittäin Jeesuksen sovitustyöhön. Jumalan työ meissä tapahtuu, kun vaellamme Jeesuksen yhteydessä kasvaen Hänen armossaan ja tuntemisessaan. Kaipauksemme ja päämäärämme on taivaallisissa, mutta ei epämääräisellä tavalla. Raamattu ilmoittaa vain pelastettujen, verellä puhdistettujen, saavan elää ikuisessa yhteydessä Jeesukseen, Karitsaan.
Loppuun
Nyt varmaan voi herätä oikeutettu ajatus siitä, että enkö huomioi sitä kaikkea aitoa ja hyvää mikä liittyy meditatiivisiin rukouslauluihin. Entä kaikki hienot, vilpittömät ihmiset asian parissa?
Ymmärrän kyllä, että näihin arvioimiini asioihin on liittynyt todella hyviä kristillisiä pyrkimyksiä. On kaunista runoutta ja musiikkia. On hyvä tarkoitus vetäytyä arjesta lepäämään ja kohtaamaan Jumalaa. On aitoja, parastaan antavia ihmisiä.
Kuitenkin kysyn: Onko myös niin, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ainoana tienä Isän Jumalan tykö hämärtyy. Raamatun ihmiskäsitys vääristyy ja muuttuu yhä lähemmäksi uuden henkisyyden ihmiskuvaa. Synnin ja lain merkitys häviää johonkin. Syntisen ansioton armahtaminen, vanhurskautus yksin armosta hämärtyy. Viekö sisäisen tunteen sanoma voiton Raamatun ilmoituksesta? Syntyykö ykseys eri uskontojen nimessä vaeltavien ihmisten välillä ja tätä kutsutaan ekumeniaksi? Onko seurakuntiin kutsuttu meditatiivisen musiikin opettajia kertomaan uudesta tiestä Jumalan luo? Minusta nämä kysymykset tulee esittää.
Kerron vielä lopuksi yhden lähtökohdan asioitten tutkimiseen olleen sen, että itse koin hengessäni tämän meditatiivisen musiikin edustavan uutta henkisyyttä, joka ei johda elävän Jumalan yhteyteen. Sen vuoksi minun on varoitettava ja kehotettava muitakin kriittiseen arviointiin. Raamattu myös kehottaa näin toimimaan.
Toivon, että keskustelu meditatiivisen äänen osalta voisi nyt jatkua minua osaavampien henkilöitten toimesta. Mutta ehkä tämäkin palvelee alkuna johonkin uuteen. Uskon ja toivon saavani myös kritiikkiä osakseni kirjoitukseni vuoksi. Saan ehkä myös tietoa, jonka avulla voin ymmärtää enemmän.
Ceta Lehtniemi
_______________________________________________
5.
Laitoin tähän Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen retriittejä kommentoimatta niitä. Ajatuksianihan on tuossa edellä aika paljon. Kesän tapahtumista lähes kaikki olivat yhteisöllisiä eikä vapaasti tarjottuja, ja ne jätin pois. Mielestäni tämä kaikki tuo yleisuskonnollisuutta ja synkretismiä kristinuskon sisälle. Se hämärtää uskon perusteiden ymmärtämistä, eikä palvele kasvua Kristuksen tuntemisessa. Ceta Lehtniemi
Heponiemen Hiljaisuuden keskus
|
2013, huhtikuu |
|||
|
Retriitissä menemme joogan keinoin kohti hiljentymistä ja hyvinvointia. Tavoitteena on kehon, hengityksen ja mielen yhteistyön tutkiminen liikkeessä ja hiljaisuudessa. Etsimme ja löydämme rentoutta, levollisuutta ja mielen tyyneyttä, jotka auttavat jaksamaan paremmin omassa arjessa. Retriitissa on rauhallisia kristillisen joogan harjoituksia ja retriitinomaista olemista. |
|||
|
Tuomasyhteisön Herää kevääseen – joogaretriitti Heponiemen luonto kutsuu mieltä ja kehoa talven kohmeudesta. Ohjelmassa joogaharjoituksia ja rukoushetkiä, mietiskelyä ja musiikkia. Ohjaajina tuomaspappi Pirjo Kantala, muusikko ja teologian opiskelija Elsa Sihvola ja joogaopettaja Katja Liuksiala. |
|||
|
2013, toukokuu Henkilökohtaisesti ohjattu retriitti |
||||||||||||||||||||||||
|
Ohjaajina ignatiaanisen retriitinohjaajat TT Pirkko Lehtiö, rovasti Tuula Sääksi ja uskontokasvatussihteeri Pekka Hiltunen.
|
||||||||||||||||||||||||
Sain paljon taas elämäsi, ja uskosi jakamisesta. Voi kiitos jälleen Liisa. Taikka uskohan on elämää. Se usko jonka Jeesus vaikuttaa virtaa elämää, ja on kiinni elämässä, ihan tavallisessa elämässä. Siellä missä milloinkin olemme. Aivan kuin kala olisi vedessä, ja näen sinussa,kuten muissakin kirjoittajissa tuon aika vahvana. Tuntuu hyvältä, että saa olla kokonaisena ihmisenä Herran oma. Kaikkien vaiheidensa ja kamppailuidensa kanssa. Tietää, että Hänessä ja Hänen kauttaan on pyhityksemme ja kaikki Jumalalle kelpaavuutemme. On siis varaa huokaista helpotuksesta ja rentoutua. Ja uskaltaa jakaa myös elämänsä mutkista,kipupisteistä ja kummallisuuksista. Varmaan niitä kaikilla meillä riittää, jokaisella omanlaisellaan räätälöinnillä.
En silti tarkoita, että intiimejä sielunhoidollisia keskusteluja pitäisi revitellä julkisiksi. Ja kysyyhän tämä myös niitä ihmisiä, joiden seurassa voi siihen uskaltautua. Mutta sen verran kuin tuntuu ok:lta jakaa, voi siitä olla hyötyä monille.
Liisa kirjoitit:
Tuo” universaalinen uskonto”, ”universaalinen rakastava Jumala” liittyi minulla nuorena oppiin siitä, että ihminen nousee yhä korkeammalle tasolle hyvyydessä, ja jumalallisuudessa, ja kehittyy ”hengellisen evoluution” ja rakkauden kautta jumaluuteen, tai jopa jumalaksi.
Olin tosi innostunut tästä ajattelusta, ja markkinoin sitä vanhoille luokkatovereille ja opiskelutovereilleni, ja kenelle vaan, joka jaksoi kuunnella. Kirjoitin jatkuvasti päiväkirjaa, jossa toistuivat usein sanat: Nyt pitää olla luja!! Ponnistella, uskoa enemmän, paremmin—olla parempi, rakastavampi—.”
Voin sieluni silmillä nähdä sinun jaksosi tuossa, ja totisuutesi. Liisa yritti todella antaa kaikkensa, ja pistää parastaan:) Toisaalta liikuttavaa. Halusit olla hyvä ihminen, ja varmaankin tehdä maailmasta paremman paikan elää ja olla. Jos saisi vain siivotuksi itsestään pois negatiivisen puolen, kaikki roskat, ja jätteet, kunnon ponnistuksin… olla rakastava, auttavainen, hymyilevä, suloinen ihminen, olisi kenties jo pala taivasta maan päällä? Kun vain aina jaksaisi uskoa hyvään, ja keskittyä siihen?
Tiedän kyllä jotakin siitä. Toisaalta elämäni ollut monivaiheinen, limittäin ja lomittain asioita, ettei ole helppoa aina kuvata missä vaiheessa ja miten on milloinkin menty. Mutta varmaa on se, että yritys olla hyvä ja kiltti tyttö on ollut aika syvällä. Ja kun siihen yhdistettiin vielä hengellisyys, ja uskonponnistukset kunnon muutokseen, jotakin samaa käynnistyi. Vieläpä se erityinen jakso meditoinnin ym. kautta yhdistyä yhä täydemmin jumalaan ja elää koko ajan vain siinä rakkauden hehkussa. Sen yhtäjaksoinen ylläpitäminen vain on aika hmmm..työlästä.
Vaatii suunnattomasti energiaa yrittää pitää itsensä hyviksen kuosissa tässä pahassa maailmassa, joka suorastaan lyö korville, ja ”vetää lättyyn” meitä mennen tullen.
Jotain tähän viittaavaa saattoi tapahtua sinunkin elämässäsi:
Liisa: ”Tämä rakennelma sitten todella hajosi täysin palasiksi mahdottomuutena, koska näin sen mahdottomuuden itsessäni.”
Sama täällä. Oma mahdottomuus kävi yhä ilmeisemmäksi, ja armon tarve yhä suuremmaksi.
Kirjoitit: ”Ihme se on, Jumalan lahja, tuo voima uskoa siihen, että Jeesuksessa on kaikki, mitä tarvitsemme. Kaikki on täytetty.”
Juuri se, että toinen teki puolestamme jo valmiiksi kaiken, on valtavaa kun se alkaa avautua. Että oli eräs joka aidosti ja oikeasti oli pelkästään hyvä, rakastava, ja osaava joka kohdassa, mutta täysin vailla omahyväisyyttä. Ja joka nöyrästi sovitti syntimme, vaikka olisi voinut kyllästyä näin mahdottomiin tapauksiin kuin minäkin olen, ja poistaa maailmankartalta kokonaan.
Kirjoitit vielä suhteestamme toisin uskoviin: ” Voimme kuunnella, ymmärtää, ei kuitenkaan hyväksyä kaikkea, ei tehdä kompromisseja uskomme kanssa, mutta kunnioittaa ihmistä, hänen taustaansa, tahtoaan hyvään”
Kiva että ajattelet näin. Tällä asenteella olisi hyvä kohdata toisia, kunpa saisi mennä tässä hengessä eteenpäin. Siihenkin tarvitaan armoa, joten armahda Herra , auta kaikessa.
Vielä Liisa tuo kohta: ”ei kuitenkaan hyväksyä kaikkea, ei tehdä kompromisseja uskomme kanssa”
Juuri tämä kohta entisenä hyviksenä, (kuinka sen muuten nyt osaisinkaan kuvata, koittakaa ymmärtää), on pakko alleviivata. Kokonaan ei voi enää palata siihen ponnistelun tiehen, vaikka ajoittain siihen lankeaisikin, sillä arjen karu taival todistaa muuta. On ollut pakko turvata armoon Jeesuksen ristissä, ja suostua muutenkin riippuvuuteen Hänestä, sillä omat voimat eikä oma hyvyys yksinkertaisesti riitä. Juuri siksi minäkin pidän kaksin käsin kiinni rististä, ja kiitän siitä, että Hänen uskollisuutensa ei ole loppunut.
Noniin, nyt vastailen tähänkin jotain. Kunnioitettavaa, että rehellisesti kerrot elämästäsi. Todella hyvä todistus Jumalan rakkaudesta, miten Hän veti puoleensa, ja miten armo Jeesuksessa sinulle kirkastui. Kiitos tästä. Lähes jokaiseen kappaleeseen voisin sanoa jotain. Mutta jotain nousi eniten pinnalle.
Lopusta alkuun, Tuo” universaalinen uskonto”, ”universaalinen rakastava Jumala” liittyi minulla nuorena oppiin siitä, että ihminen nousee yhä korkeammalle tasolle hyvyydessä, ja jumalallisuudessa, ja kehittyy ”hengellisen evoluution” ja rakkauden kautta jumaluuteen, tai jopa jumalaksi.
Olin tosi innostunut tästä ajattelusta, ja markkinoin sitä vanhoille luokkatovereille ja opiskelutovereilleni, ja kenelle vaan, joka jaksoi kuunnella. Kirjoitin jatkuvasti päiväkirjaa, jossa toistuivat usein sanat: Nyt pitää olla luja!! Ponnistella, uskoa enemmän, paremmin—olla parempi, rakastavampi—.
Tämä rakennelma sitten todella hajosi täysin palasiksi mahdottomuutena, koska näin sen mahdottomuuden itsessäni.
Sanot sen hyvin: – ”Tämä ei ole universaalia uskontoa, se on sanottava. Tämä on uskonnon loppu. Jumalan armo on siitä ihmeellinen, että sillä on valta vapauttaa omatunto omista ponnisteluista muuttua paremmaksi, ja saa turvata yksin Jeesuksen ansioon.”
Mikä ihana lepo kaiken jälkeen! Jotain todella samaa oli sinun vaiheissasi, kuin itsellä. Tämäkin kokemus – ”Odotin sitä, että Jumalan voimalla paha poistuisi, ongelmat voitettaisiin, ja minusta tulisi jo lopullisesti hyvis.”
Ja näin koen nyt: – ”Suurin ihme olikin siinä, että enenevässä määrin, monien kamppailujen kautta sain joka päivä voimaa uskoa uuteen armoon. — Joka päivä sovintoveri puhdistaa sydämeni ja Hänen puhdas elämänsä luetaan Jumalan edessä minun hyväkseni.”
Ihme se on, Jumalan lahja, tuo voima uskoa siihen, että Jeesuksessa on kaikki, mitä tarvitsemme. Kaikki on täytetty.
Vielä tuossa alussa kirjoitit. – ”Uskon, että itsekin entisinä etsijöinä voimme ymmärryksellä kohdata eri maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä. Monet uskontojen, eri uskomusten edustajat rukoilevat pelonsekaisin tuntein parhaillaankin oman elämänsä, ja maailmanrauhan puolesta. Monet turvaavat hyväntekemiseen ja panostavat esim. ekoiluun. Ja totisesti on paljon hyvää, mitä voidaan tehdä.”
Juuri näin ajattelen. Voimme kuunnella, ymmärtää, ei kuitenkaan hyväksyä kaikkea, ei tehdä kompromisseja uskomme kanssa, mutta kunnioittaa ihmistä, hänen taustaansa, tahtoaan hyvään, – ja samalla pitää selvästi esillä sitä toivoa, mikä meillä on, sitä evankeliumia, joka kuuluu jokaiselle. Jeesus kuoli syntiemme tähden, haudattiin, ja nousi kuolleista – kirjoitusten mukaan.
Hän sovitti koko maailman synnin. Ja Hän elää. Hänet voi löytää omaksi Jumalakseen, omaksi Vapahtajakseen, kuten sinäkin sanot: – ”—.sain löytää (ei vain kaikkien uskontojen epämääräisen universaalin jumalan???), vaan juuri minun Jumalani. Hänen kaikkivaltiutensa todellisuuden”.
Ja vielä kirjoituksesi loppuun: – ”Ja silloin kun jälleen eksyy yrittämään mahdotonta, saa palata tähän samaan armoon.”
Niin on. Paimen etsii eksyneen. Ja taas huomaa, kuinka onnellista on olla Hänen lähellään, levätä ja luottaa.
Kiitos, Maria. Saan paljon tästä mitä jaat, moni saa.
Vielä palaan Liisa aiempaan kirjoitukseesi.
Kirjoitit: ” Uskoin universaaliseen rakastavaan Jumalaan, jonka voi kohdata kuka tahansa uskonnosta riippumatta. ”
Kiitos kun jaoit tämän.
Tämä toi mieleeni nuoruusvuosien etsinnän, ja monet keskustelut tyttökavereiden kanssa!
Joskus tuli pohdituksi eri uskontoja, ja ” mistä sen tietää mikä niistä on oikea, jokainen uskoo tavallaan ”.
Ja mikä sitä itse olisikaan laittamaan arvojärjestykseen tuollaisia asioita.
Usein keskusteluja tapahtui vähemmän uskonnollisissa tilanteissa, kuten esim. tupakkatauoilla. Taikka viikonlopun iltarientoihin valmistautuessa, niissä kiihkeissä keskusteluissa, joita käydään ennen ravintolailtaa. Joissa kyllä käsiteltiin monia muitakin tärkeitä alueita, eikä vähiten miehiä :). Taikka sitten ihan kapakan pöydissä joskus puheet saattoivat kääntyä elämäntarkoituksen pohdintaan. Kaikesta huomasi, että jokainen pohtii näitä asioita jossain vaiheessa.
Totta puhuen koin itseni niin piintyneen syntiseksi, ettei minusta ollut minkään uskonnon harjoittajaksi, vaikka kyllä hyvääkin yritin.Ainoa usko oli uskoa omaan itseen, vaikkakin juuri se taisi säännöllisesti romahtaa juhlijan seuraavan aamun morkkiksessa. Kuitenkaan jumalkaipuu ei lähtenyt sisimmästä. Elämä ja kaiken olemassaolo tuntui liian mutkikkaalta ja isoja kysymyksiä riitti, joten Jumalan todellisuus ei koskaan väistynyt ajatustasolla minusta. Koin tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta, vaikka sainhan sitä kaikkea, mitä tavalliseen elämänmenoon kuuluu. Silti oli se Jumalanmuotoinen kolo, jota mikään muu ei tyydyttänyt!
Uskon, että itsekin entisinä etsijöinä voimme ymmärryksellä kohdata eri maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä. Monet uskontojen, eri uskomusten edustajat rukoilevat pelonsekaisin tuntein parhaillaankin oman elämänsä, ja maailmanrauhan puolesta. Monet turvaavat hyväntekemiseen ja panostavat esim. ekoiluun. Ja totisesti on paljon hyvää, mitä voidaan tehdä. Joskus se aivan huimaa päätä, sillä mitä tiiviimmin seuraa maailmantilannetta, ja jo ihan oman kaupungin tai lähiön asioita, taikka tuskailee oman elämänsä kanssa, sitä kiihkeämmiksi voivat käydä rukoukset! Ja kaikkien niiden tarpeiden äärellä voi itse kokea pienentyvänsä rusinan kokoiseksi. Juuri näin taisi käydä minullekin, ja helpotukseni oli valtava, kun sain löytää (ei vain kaikkien uskontojen epämääräisen universaalin jumalan???), vaan juuri minun Jumalani. Hänen kaikkivaltiutensa todellisuuden. Olkoon Hän Jumala, ajattelin, ja astukoon puikkoihin ja näyttäköön mihin pystyy.
Vielä silloin en täysin käsittänyt, että Hänen voimansa oli kätkettynä heikkouteen. Olin siis altis eksytyksille. Ristinuhri oli kyllä pääntasolla tullut selväksi. Että Jeesus Kristus kuoli myös minun syntieni tähden, ja saisin ne pelkästään Häneen uskomalla anteeksi. Näin avautui yhteys Isään. Mutta se, että tässä sekaisessa, likaisessa, petollisessa maailmassa Jumalan voima olisi kätkettynä nimenomaan Ristiin naulittuun Kristukseen, ei mennyt jakeluun. Odotin sitä, että Jumalan voimalla paha poistuisi, ongelmat voitettaisiin, ja minusta tulisi jo lopullisesti hyvis.
Sen sijaan monet ongelmat jatkuivat, (vaikka kyllä paljon helpottikin, ja ennen kaikkea minusta oli tullut Jumalan lapsi, mikä tärkeintä. KUOLEMANPELKONI OLI POISSA. ) Mutta maailma tuntui pyörivän tuttua rataansa, ja huomasin arjen ristiaallokossa olevani yhä riippuvaisempi ristin Jeesuksesta. Tarkennettuna Hänen armostaan.
Suurin ihme olikin siinä, että enenevässä määrin, monien kamppailujen kautta sain joka päivä voimaa uskoa uuteen armoon. Että jokaisena päivänä saan aloittaa puhtaalta pöydältä, joka päivä kääntyy uusi puhdas sivu elämäni kirjassa, Jeesuksen tähden. Joka päivä sovintoveri puhdistaa sydämeni ja Hänen puhdas elämänsä luetaan Jumalan edessä minun hyväkseni. Tämä ei ole universaalia uskontoa, se on sanottava. Tämä on uskonnon loppu. Jumalan armo on siitä ihmeellinen, että sillä on valta vapauttaa omatunto omista ponnisteluista muuttua paremmaksi, ja saa turvata yksin Jeesuksen ansioon.
Ja silloin kun jälleen eksyy yrittämään mahdotonta, saa palata tähän samaan armoon.
Se voi aikanaan synnyttää kyllä monenlaista hyvää, mutta kunnia niistä ei koskaan tule ihmiselle, vaan sekin hyvä on Jumalan tekoa.
Aikanaan tämä Jumala on luvannut luoda vielä ”uudeksi k a i k e n”, mutta kiitos Hänelle, siihen asti saadaan turvata Hänen ristin armoonsa.
Hei Maria, kiitos. Jotain tuon kaltaista se on. Ajan hengellisten virtausten seuranta on tässä uskon perustan kiteyttämisen rinnalla kaiken aikaa. Sen lisäksi käyn kahdenkeskisiä keskusteluja. Iloitsen liisan ja sinun keskusteluista. Tahdon antaa ihmisille mahdollisuuden seurata ja miettiä ihan rauhassa asioita. Juuri omien tuntojen ja kokemusten tuominen muiden tarkasteltavaksi on antoisaa. Siihen pääsee helpoiten mukaan.
Kiitos kun jaat tuntojasi vielä. Käsitän, että olet monenlaisessa prosessissa suhteessa itseesi, arviointeihisi, ihmisiin joita ne koskettavat. Jumalaankin.
Minusta rakkautta on se, että olet saanut Jumalalta halun jakaa sitä valoa, jota itse olet Jeesukselta saanut. Pidät sitä esillä, tarjolla olevana, ja jokaisella on vapaus suhtautua siihen miten haluaa. Silti yhteinen toiveemme varmasti on, että mahdollisimman moni saisi elämäänsä löytää omantunnon vapautuksen. Turvan ja levon Jeesuksen haavojen kautta.
On ollut yllättävästi aikaa kirjoitella, joten pääsen vastailemaan.Kirjoitit: ”Kyllä, pimeät laaksot kuuluvat elämäni maisemaan. Valo lähes katoaa, on vain varjoja, menneisyyden kokemuksistakin peräisin.”
Tämä on aitoa meininkiä. Aikamoisesti lain alle saattaisi päästä sellaisessa uskovien yhteydessä, jossa olisi jatkuva ylistyksenhenki ja piristymisen pakko. Kuulisi vain myötätuulista, ja itse raahautuisi arjen tuoksinoista hipihiljaa salin takapenkille häpeämään. Vaan saisiko siinäkään kauaa istuksia. Ettei vain olisi jo joku kimpussa tyyliin: oletkos voittanut paljon sieluja viime aikoina. Joo, en ole, on tullut tuijoteltua vain näitä kengänkärkiä, arjen kitinät kiusoina. Taikka ihan kunnon pitkä ja pimeä laakso, jossa ei heti pääse aurinkoisemmille veräjille. Sallinette pikkuhuumorin, kun tällaistakin voi joskus kokea.
Pidän siitä, että on tilaa olla siinä vaiheessa menossa missä on. Onneksi Jeesus kohtaa meitä aina siinä tilassa ja vaiheessa missä milloinkin olemme. Osaisipa itsekin…
Kirjoitit: ”Joskus huomaan, että sielläkin on pieni kirkas puro ja muutama ruohotupsu ja kukkia kivien välissä. Valonsäteitä pujahtaa sinnekin aina sen verran, että elämä jatkuu. Ja se tuo iloa, ja toivoa.”
Juuri näitä ilonpisaroita, elämänpisaroita osaat kivasti kuvata. Niitä meille annetaan taivaasta. Ne tupsahtavat yllättäviltä suunnilta, joskus suoraan Taivaan Isän antamana, välillä ihmisten kautta. Usein myös eläinten, luonnon, tms. Ja sen todella ”tuntee nahoissaan”, ilo alkaa kuplia, ja uusin voimin mennään jälleen. Vaikkakin raskas aika vielä jatkuisi.
Kirjoitit: Jumala on luvannut johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen.
Mikä lupaus. Olipa rukous sitten nyyhkäisyjä, sisäistä puhetta Jumalalle, ylistystä taikka suoraa huutoa, Herra tuntee sydämemme, ja ottaa meidät vakavasti. Jopa niin vakavasti, ettei aina anna kaikkea mitä ihmislapsi , myöskään pikkumaria pyytää, vaan hoitelee viisaudessaan tätäkin kiukkupussia. Meille kaikille sama lupaus tarjolla!!!
Liisa: Jeesuksen varassa pääsen lopulta kaikenlaisten polkujen läpi kuljettuani varmasti perille.
Tämähän se tärkein olikin, päätepiste. Että ollaan kerran perillä, kotona.
Kiitos sinulle Liisa jälleen, arvokasta että kirjoitat kokemuksistasi. Samoin kiitollinen muistakin sivuilla olevista kommentoinneista, olen saanut niistä paljon.
Kiitos, Maria sanoistasi. Kyllä, pimeät laaksot kuuluvat elämäni maisemaan. Valo lähes katoaa, on vain varjoja, menneisyyden kokemuksistakin peräisin. Ja kuitenkin lopulta pääsen ”ilon kukkulalle”, tai ”uskon vuorelle”, josta joskus näen, että pimeän laakson polku aina kuitenkin kulkee avarampaan maisemaan, vaikka siellä ollessa ei siltä tuntuisikaan.
Mutta siellä ollaan välillä. Minua on auttanut se ajatus, että todella vaellan, en jää sinne, koska Jeesus todella kulkee edellä. Hän tietää, mitä on olla pimeässä, Hän tuntee ahdistuksen. Hän itse on valo, jota seuraan, ja Hänen Sanansa on ”jalkaini lamppu”, kuten Psalmissa 119 sanotaan. En välillä näe eteenpäin, kuin pienen matkan, mutta sen näen.
Joskus huomaan, että sielläkin on pieni kirkas puro ja muutama ruohotupsu ja kukkia kivien välissä. Valonsäteitä pujahtaa sinnekin aina sen verran, että elämä jatkuu. Ja se tuo iloa, ja toivoa.
No, se oli kuvakieltä. Puhut pimeistä päivistä, epäilyksistä ja heikkouksista. Kyllä ne mahtuivat elämään, ihmisiä kun ollaan tässä maailmassa. Realistista on ne nähdä ja myöntää. Siinä kaikessa on ihanaa muistaa, että saamme olla, mitä milloinkin olemme. Ollaan silti aivan turvassa armollisen Jumalan edessä.
Maria: – ”Kuitenkin on ollut helpottavaa päästä lepoon jatkuvasta etsinnästä. Tajuta, ettei pelastus ole minun varassani, vaan sen ainoan puhtaan, jonka elämä täydesti täytti Jumalan asettaman mitan.”
Niin on. Niillä vaikeilla poluillakin on turvallista tietää, että se, mitä kuljen on oikea polku, olen päässyt siihen Jumalan armosta, joka on Jeesuksessa. Ei tarvitse enää etsiä, ei pelätä, että eksyisi. Jumala on luvannut johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen. Jeesuksen varassa pääsen lopulta kaikenlaisten polkujen läpi kuljettuani varmasti perille.
Kiitos sinulle, Maria. Arvioinnin koen oikeastaan niin monella tasolla. Joskus jokin aihe pyörii kuin pinnan alla pitkään. Sitten tule vastaan kirja, jonka vain jotenkin kokee, että se on syytä lukea ja arvioida. Välillä tämä on aivan toisenlaista, spontaanimpaa, kuin tilanteeseen tulevaa.
Kyllä rakkautta on aina syytä pyytää Jumalalta. Moni ymmärrettävästi kokee esimerkiksi new age -alueen harmittomana. Itse taas en voi kokea näin, koska taustalla on valhetta. Silti ihmiset voivat olla luonnollisesti miellyttäviä. Joudun olemaan lähes päivittäin näiden asioiden kanssa tekemisissä. Silti useimmiten vain tarkkailen, tai painan muistiin asioita.
Ei minulla ole haluja riidellä. Välillä tuntuu siltä, ettei minulla ole itselläni mitään haluja toimia, tai edes tuoda esille näkemystäni. Vältän jopa näitä innokkaan tuntuisia keskusteluja eksytyksistä. Silti pyydän alttiutta toimia oikein ja oikeassa hetkessä.
Kiitos että vahvistat minua, ja kun sinulla vielä jotakin samantapaista kokemusta taustalla. Kirjoitin hyvin pelkistetysti, ja paljon jäi kuvaamatta. Silti toivon että joku saisi rohkaisun oikeaan suuntaan. On ihanaa aina lukea tekstejäsi, niistä huomaa levon ja rauhan. Toisaalta olet viitannut muutamassa kohtaa myös ” pimeä laakso” kokemuksiisi. Olen huomannut että sekin siunaa, jos joku uskaltaa avautua pimeistä päivistä, epäilyksistään ja heikkouksistaan. Niitäkin kun on paljon. Kuitenkin on ollut helpottavaa päästä lepoon jatkuvasta etsinnästä. Tajuta, ettei pelastus ole minun varassani, vaan sen ainoan puhtaan, jonka elämä täydesti täytti Jumalan asettaman mitan.
Liisa:”Kaikki tästä totuudesta sivuun mennyt vie poispäin vapaudesta ja sovituksen tuottamasta ilosta. Sitä iloa ei voita mikään. Se täyttää sydämen ja mielen, ja valaisee tavallisen arkipäivänkin. Jumala on kanssani, tapahtuu mitä tahansa.
Saadaan todella luottaa Psalmin 23 sanoihin, joissa kerrotaan vaeltamisesta myös pimeässä laaksossa.
Vaikka niin olisi, Paimen kulkee edellä, tietää tien, ohjaa lampaitaan, ja saamme kuunnella Hänen ääntään Sanana kautta , ja seurata Häntä. Siinä on ilo ja lepo ja rauha.”
Kiitos aitoudesta. Sinua armoitettu arvioimiseen, ja Herra rohkaiskoon ja lohduttakoon sua yksinäisyyden tunnoissasi. Arvioiminen aika haasteellinen alue, etenkin mitä hienovaraisemmasta eksytyksestä kyse,mutta tosi tärkeä. Mitä muuta voi sanoa kuin Isä avaa silmiämme näkemään totuutesi kirkkaammin, ja auta pysymään ristin armossa.
Aina myös hyvä, jos voi syntyä keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa. Esim. New Agen piiristä olen joskus tavannut aivan ihania ihmisiä, ja niissä hetkissä tajuaa, kuinka monilla jano hyvään!!! Ja etsintää, todellista kaipausta Jumalan tuntemiseen.
Helpottavaa se, että joka päivä saa myös tunnustaa Herralle oman sydämensä petollisuuden, ja saadaan yhdessä olla riippuvaisia Kristuksesta, ja myös uskovien yhteydestä.
Kiitos, Maria. On todella hyvä kirjoitus. Se, että kerrot omasta kokemuksestasi, antaa sille vielä suuremman arvon. Jotain samaa minullakin takana, tosin jo vuosikymmeniä sitten. Ei kokemustasolla, vaan ajatustasolla, tai sanoisko ”uskonnollisuustasolla”. Uskoin universaaliseen rakastavaan Jumalaan, jonka voi kohdata kuka tahansa uskonnosta riippumatta. Lopulta tuli pieni kaihertava epäilynsekainen ajatus, että tämä ei taida kuitenkaan toimia. Elämän ongelmatkaan eivät ottaneet selvitäkseen.
Kun Jeesuksen merkitys selvisi minulle, tämä uskonrakennelma hajosi kokonaan, ja ilo ja vapauden ja turvallisuuden tunne tulivat tilalle.
Juuri näin on, kuin kirjotit: – ”Ihana, puhdas Jeesuksemme sulkee kaikki muut uskonnot ja pelastustiet pois, ja sanoo: ”Minä Olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Joh.14:6
Tähän olen saanut palata yhtä uudestaan. Ja olen saanut tutkia ja nähdä, ja kokeakin, mihin suuntaan ei pidä mennä. Kaikki tästä totuudesta sivuun mennyt vie poispäin vapaudesta ja sovituksen tuottamasta ilosta. Sitä iloa ei voita mikään. Se täyttää sydämen ja mielen, ja valaisee tavallisen arkipäivänkin. Jumala on kanssani, tapahtuu mitä tahansa.
Tämä on todella hyvä ajatus! – ”Ajattelen, että lepo, rentoutuminen, Raamatun tekstit, laulut, yhteys ihmisiin jne. ovat kaikki annettu iloksemme. Miksi niitä tarvitsisi yhdistää sekoittaviin virtauksiin, jotka hämärtävät Jeesuksen veren merkityksen?” Juuri niin!
Kun olet kulkenut kertomasi tien, ja päässyt todellisen evankeliumin tuntemiseen, olet turvassa. Näet selkeästi eron. Se on tärkeää juuri tänä aikana, mitä elämme. Saadaan todella luottaa Psalmin 23 sanoihin, joissa kerrotaan vaeltamisesta myös pimeässä laaksossa.
Vaikka niin olisi, Paimen kulkee edellä, tietää tien, ohjaa lampaitaan, ja saamme kuunnella Hänen ääntään Sanana kautta , ja seurata Häntä. Siinä on ilo ja lepo ja rauha. Ja vihreät niityt ja hiljaiset vedetkin tulevat eteemme, kun on aika levätä ja kerätä voimia Paimenen jalkojen juuressa. Hän tietää voimiemmekin rajallisuuden.
Maria, olen sinulle todella kiitollinen. Minulle annettiin tuo kirjoittamisen jakso. Olin tuolloin selkeä ja rohkea. Nyt minut valtaa välillä arkuus ja yksinäisyys. Siksi suuri kiitos sanoistasi.
Kiitän tärkeistä arvioinneistasi, olet nähnyt paljon vaivaa ja se on varmaankin vienyt kovasti aikaasi. Uskon niiden selkeyttävän monien etsijöiden ja kristittyjen ajattelua. Ja johdattavan syvälle kristinuskon perusteisiin. Voin kommentoida jälleen vain vähän jotakin, ja senkin vajavaisesti,mutta pidän aluetta tärkeänä. Olen huolissani siitä kuinka helposti ajaudutaan mukaan näihin virtauksiin. Kirjoitan hieman myös kokemusta omaavan näkökulmasta.
Olin joskus väsynyt uuskarismaattiseen liikkeeseen, ja vetäydyin siitä pois. Sisälläni oli huutava tarve todelliselle Jumalan tuntemukselle, ja rauhalle. Uuskarismaattisuuden hedelmä oli ollut sekaannus jumalakuvassa,sekä ansiollinen käsitys armosta, niin höpöltä kuin kuulostaakin. Olin väsynyt. Olin kiinnostunut Tuomasmessun kautta retriitistä, myöhemmin katolisten ja ortodoksisten mystikkojen kirjallisuudesta, ja jossain vaiheessa innostuin rukouslaulusta. Halusin syvempään Jumalan tuntemiseen!Mikä olisikaan ollut olennaisempaa kuin ajan antaminen Herralle, ja syventyminen Hänen Sanaansa, ja hiljaiseen sisäiseen puhutteluunsa. Luin Raamattua, meditoin, ja lauloin Psalmeja. Koin olevani todellisessa Läsnäolossa, ja onneni oli suuri. Jossain vaiheessa aloin avartua tavalla, jota hämmästyin. Aloin ymmärtää kuinka tämä henki luo yhteyden eri uskontojenkin välille. Tärkeintä olisi vain päästä sisimmässään Jeesuksen kohtaamiseen, ja elämään tässä läsnäolossa, jolloinka tämä yhteinen kokemus Jumalasta pääsisi kauniina virtaamaan esiin. Se loisi yhteyden raja-aitoja kaataen. Opillisuus tuntui yhä kiusallisemmalta…ja juuri siinä kohtaa hälytyskelloni alkoivat kilkattaa yhä lujemmin.
Ceta: ”Yksi piirre on se, että sanotaan Jumalan äänen löytyvän ihmisen sisältä.”
Se mitä minun sisimmässäni tapahtuu, eikä se mitä Jumala on jo tehnyt puolestamme Golgatalla, houkuttelee helposti harhaan. Näin kävi minullekin. Kuitenkin Hän ilmestyi kerran ihmiskunnan historiaan konkreettisesti Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, ja sovitti syntimme. Saamme rukoilla Jeesuksen Nimessä Isää joka on taivaissa, ja Hän puhuu luotettavasti Sanassaan. Uudestisynnyttyämme sisällämme asuva Herran Henki kirkastaa Jeesuksen Jumalan Sanana, täytetyn työnsä kanssa. Se luo rauhanperustan häilyvän sisimpämme vastapainoksi.Tuo Jeesuksen veriuhri on täydellinen, eikä siihen tekoon voi millään henkisillä taikka hengellisillä kokemuksilla lisätä mitään. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa on anteeksiantomme ja vanhurskauttamisemme perustus.Kaikki mitä sielustamme nousee, saisi jäädä Sanan kaksiteräisen miekan arvioitavaksi. Hepr.4:12,13
”Usein viitataan sisäisen hiljaisen tilan saavutettavan meditatiivisen musiikin avulla. Musiikkia käytetään metodina jumaluuden etsimisessä. ”
Musiikki voi olla monelle hyvä rentoutumisen väline. Mutta se pelottaa, jos ristin sovitus ainoana tienä Jumalan yhteyteen hämärretään. Rauhan perusta Jumalan kanssa ei ole musiikin, sisäisen tyhjentymisen ja retriitin tuoma kokemus. Vaan syntien anteeksiantamus Jeesuksen veressä, hyväksemme luettava vanhurskautus Jeesuksen uhrin tähden. Meidän ulkopuolellamme oleva kertakaikkinen ja riittävä Jumalan teko, kerran Golgatalla.
Ceta: ”Rukouslaulujen musiikissa voi esiintyä kristillistä sanastoa latinaksi tai suomeksi. Kuitenkin toiston kaltainen käyttö on hyvin lähellä mantran käyttöä esimerkiksi joogassa ja itämaisissa mietiskelyissä. Vaikka sanat olisivat esim. ”Kyrie eleison” niin silti sama vaara on olemassa.Meditaation avulla pyritään saamaan tyhjä sisäinen tila joko jumaluuden äänen kuulemiseksi tai jumaluuteen yhdistymiseksi. Näin muodostuu käsitys, että uuden henkisyyden, muslimien, shamaanien, Idän suurten uskontojen ja kristittyjen jumala on yksi ja sama asia. Ajatellaan, että kuljetaan samalla henkisellä tiellä. Uuden henkisyyden jumalaa voidaan luonnehtia myös energiana, josta käytetään lukuisia eri nimiä. Tällöin on ymmärrettävää, että meditatiivinen musiikki yhdistetään myös energiahoitoihin. Näissä usein käsien kautta sanotaan siirrettävän parantavia voimia.
Ihana, puhdas Jeesuksemme sulkee kaikki muut uskonnot ja pelastustiet pois, ja sanoo: ”Minä Olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Joh.14:6
Ceta: ”Myös rukous esiintyy uuden henkisyyden puolella, mutta sen sisältönä on enemmänkin juuri kosmiset voimat kuin Raamatun ilmoittama Jumala.
Meditatiivisen musiikin yhteydessä korostetaan fyysisiä tuntemuksia, rauhaa, sisäistä kehitystä, ykseyttä tai uskontojen välistä ekumeniaa. Sanotaan sitä kautta löytyvän yhteyttä sekä Jumalaan että lähimmäiseen ja omaan sisimpään. Myös kristillisellä puolella tunnekokemukset ja mystiikka ovat ohittamassa Sanan ilmoituksen siitä, kuka Jumala on, ja ilmoituksen siitä, mikä on raamatullinen kuva ihmisestä.”
Juuri tästä kyse. Paljastat totuuden. Herra vie meidät syvemmälle Sanaasi.
Ceta: ”Nyt varmaan voi herätä oikeutettu ajatus siitä, että enkö huomioi sitä kaikkea aitoa ja hyvää mikä liittyy meditatiivisiin rukouslauluihin. Entä kaikki hienot, vilpittö:mät ihmiset asian parissa?
Ymmärrän kyllä, että näihin arvioimiini asioihin on liittynyt todella hyviä kristillisiä pyrkimyksiä. On kaunista runoutta ja musiikkia. On hyvä tarkoitus vetäytyä arjesta lepäämään ja kohtaamaan Jumalaa. On aitoja, parastaan antavia ihmisiä.
Kiitos tästäkin.
Ceta: ”Kuitenkin kysyn: Onko myös niin, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?”
Tärkeä kysymys…
Ajattelen, että lepo, rentoutuminen, Raamatun tekstit, laulut, yhteys ihmisiin jne. ovat kaikki annettu iloksemme. Miksi niitä tarvitsisi yhdistää sekoittaviin virtauksiin, jotka hämärtävät Jeesuksen veren merkityksen?
Ceta: ”Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ainoana tienä Isän Jumalan tykö hämärtyy. Raamatun ihmiskäsitys vääristyy ja muuttuu yhä lähemmäksi uuden henkisyyden ihmiskuvaa. Synnin ja lain merkitys häviää johonkin. Syntisen ansioton armahtaminen, vanhurskautus yksin armosta hämärtyy. Viekö sisäisen tunteen sanoma voiton Raamatun ilmoituksesta? Syntyykö ykseys eri uskontojen nimessä vaeltavien ihmisten välillä ja tätä kutsutaan ekumeniaksi? Onko seurakuntiin kutsuttu meditatiivisen musiikin opettajia kertomaan uudesta tiestä Jumalan luo? Minusta nämä kysymykset tulee esittää…”
En loppujen lopuksi menettänyt mitään olennaista, vaikka irrottauduin vääriksi havaitsemistani vaikutteista. Jeesus vaikutti halun erottautua, minulle opetettiin lain ja evankeliumin erottamisen tärkeyttä, ja sain turvautua selkeisiin kristinuskon perusteisiin. Ennen kaikkea siis ulkopuolellani olevaan Jumalan tekoon kerran Golgatalla. Turvautua Jeesukseen kaikissa asioissa, ja pyytää johdatusta ja viisautta erottaakseni missä kulkee tie, ja missä menevät turvarajat. Onneksi näitä pohdintoja voi yhdessä edellenkin pohtia, ja jakaa asioita, rakentuen yhdessä. Ja kiitos Jumalalle, että saan yhä vaan keskeneräisenä jäädä Jeesuksen käsiin. Kiitollisena kaikista ihmisitä, jotka ovat opetuksillaan ja elämänsä jakamisella olleet auttamassa minua osaltaan selkeyteen. Sekä kiitollisena tärkeistä esirukouksista. Missä olisinkaan jos ei Herra olisi minun Paimeneni… Ps.23.