Kirjoitan asioista, jotka ovat pyörineet mielessäni pitkään jossain taustalla. Mieluiten toki keskustelisin aihepiiristä, mutta en jostain syystä osaa etsiä tähän keskustelukumppania tai useampaa henkilöä avaamaan aihepiiriä.
Kristitty tai sanoisinko tässä yhteydessä uudestisyntynyt Kristukseen uskova henkilö on saanut Pyhän Hengen, Kristuksen Hengen sisimpäänsä. Kyse on armon Hengestä, jonka hedelmät ovat hyviä elämässä. Raamatussa annetaan myös selvästi ymmärtää, että totuus, hyvä järjestys sekä nöyryys liittyvät Pyhän Hengen vaikutuksiin sekä myös siihen miten Jumala saa hoitaa ja ohjata yksilöä tai seurakuntaa.
Henkien erottamisesta sanon jonkun ajatuksen. Jeesus lähetti opetuslapset saarnaamaan tai julistamaan evankeliumia. Myös meidät Jumalan omat on lähetetty tähän tehtävään tavalla tai toisella, ainakin olemaan lähimmäisenä. Evankeliumia on välillä seurannut voimakkaat merkit. Näistä kerrotaan yhteyksissä, joissa evankeliumia julistetaan siellä missä se on uusi asia. Riivaajatkin tottelevat Jeesus -nimeä ja lähtevät pois riivatusta henkilöstä.
Jeesuksen ja opetuslasten luo tuotiin joitain ihmisiä, joista sanottiin, että saastainen tai mykkä henki vaivasi heitä. Oikeastaan näissä yhteyksissä ei puhuttu mitään henkien erottamisesta. Yksi poikkeus saattaa olla kohta, missä tietäjähengen vallassa ollut nainen seurasi Paavalia, joka käski Jeesuksen nimessä hengen lähteä naisesta. Lähipiiri oli yleensä havainnut, että jonkin henkilön käytös oli muuttunut sellaiseksi, että jokin ”saastainen henki” hallitsi ihmistä. Näissä esimerkkitapauksissa kyseessä oli luullakseni pitkäaikainen hengen vaikutus.
Henkien erottamisen tai ehkä oikeammin arvioimisen lahjaa tarvitaan, jotta julistus Kristuksesta ylipäätään etenisi kirkkaana ja selkeänä. Samoin seurakunnissa on kaikkien vähintään omassa mielessään syytä arvioida puheita, lauluja ja muuta toimintaa. Yksi peruste voi olla siinä korottaako puhe Kristusta vai puhujaa itseään, onko armo vai ihmisen suoritus pääosassa.
1Kor. 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Gal. 1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
Gal. 1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
Nyt on kirjoitettu eksorkisteista ja eksorkismista aika paljon. Korostus on usein siinä, että toiminnan tulisi tapahtua piispojen hyväksymänä, ja kristittyjen tulisi olla kokeneita ja koulutettuja. Ja aina useampi henkilö olisi mukana rukoilemassa, kun henkiä käsketään pois. Lisäksi olen nähnyt ajatuksen, että henkilö (usein ei uskossa oleva) on antautunut jonkin pahan johdettavaksi. Tätä kuvaa en löydä Raamatusta enkä voi ymmärtää sitä käytännönkään valossa. Eksorkismin mallina on katolinen kirkko virkoineen ja traditioineen, ei niinkään esim. Uuden testamentin kirjeet.
Raamatussa mielestäni puhutaan enemmänkin siitä miten ihminen on eksyvä hengellisissä asioissa. Samoin Saatana eli persoonallinen paha on eksyttäjä, jopa parhaimman hyvän ”matkija”. Olen tavannut useita uushenkisyyteen mukaan menneitä henkilöitä. Kaikki ovat omasta mielestään etsineet jotain hyvää joko omaan elämäänsä tai läheisensä elämään. Näin ainakin on ollut aluksi, myöhemmin jokin lumous tai sidos on ehkä johtanut eteenpäin ja syvemmälle.
Samoin varmaan moni kristitty on mielestään seurannut oikeaa Kristusta, vaikka onkin eksynyt väärään. Kummassakin tapauksessa järkytys on suuri, kun oikea asianlaita paljastuu Jumalan armosta. Tahdomme auttaa, mutta miten sen teemme?
Karismaattinen parantaja on toiminut ehkä aivan samassa hengessä kuin henkiparantaja saattaessaan ihmiset tärisemään ja kaatumaan lattialle? Jumala voi jossain vaiheessa paljastaa henkilölle itselleen minkä hengen vaikutuspiirissä hän on ollut. Apua ihminen toki tarvitsee vapautuakseen, mutta usein apu voi olla arkista ja tervettä lähimmäisyyttä ja perusteisiin keskittyvää kristinuskoa. Apu voi löytyä myös terveysalan ammattilaisilta.
Kun on kokenut jotain hengellisesti todella harhauttavaa, voimakasta ja pahaa, ihminen saattaa toipua parhaiten juurtumalla rauhallisesti Kristukseen ja tavalliseen arkeen. Ystävän kanssa ulkona retkeily tai yhteinen ehtoolliselle osallistuminen saattaa olla mitä parhainta apua. Samoin ajattelen, että melko säännöllinen lyhyt hetki Raamatun äärellä ystävän tukena on oikea tapa auttaa. Kestävyys ja rakkaus sekä rukouksin että rinnalla ollen on minusta tärkeintä. Selkeää perusevankeliumia, sanomaa Kristuksen sovituskuolemasta ristillä ei voita mikään.
Itse olen vuosikymmenten aikana yhden kerran sattunut kristilliseen tilaisuuteen, jossa kristitty osallistuja yhtäkkiä meni pyytämättä rukoilemaan erään sairaan nuoren puolesta ja joutui itse hengen temmottavaksi. Tilaisuudesta vastuussa oleva henkilö sai Jumalalta tarvittavan viisauden asian oikein hoitamiseksi. Niin, tässä tilanteessa voisimme käyttää sanoja ”ajoi ulos henget Jeesuksen nimessä”. Jumala ei päästänyt tätä ilmeisesti ylpeyden ja omavoimaisuuden vallassa olevaa kristittyä laittamaan kättään henkisesti sairaan nuorukaisen päälle.
Ylpeys tai itsensä korottaminen voi johtaa väärän hengen yhteyteen. Raamattu ei turhaan korosta nöyryyttä, oikeanlaista särkyneisyyttä ja hengellistä köyhyyttä, jossa jäädään Jumalan varaan. Armolahjoja voi pyytää ja tavoitella, mutta ei saisi väärällä tavalla hakea tai tavoitella merkkejä ja voimavaikutuksia. Oman tehtävän tai osan pienuutta tai suuruutta ei ehkä ole hyvä mitata millään tavoin.
Jumala katsoo jokaisen puoleen, joka kääntyy tarpeineen Hänen puoleensa. Kun lähimmäinen tai kristitty itse on hädässä, niin saamme Jeesuksen tähden rukoilla aina Isää. Saamme lausua kiusattuna ääneen nimen Jeesus tai sanoa: ”Jeesus on Herra”. Ehkä vetäydymme yksinäisyyteen rukoilemaan ajatuksella hiljaisella äänellä Isä meidän -rukouksen.
Juuri eksorkismiin liittyen olen kovin eri linjoilla kirjan kanssa, jota olen yrittänyt lukea oppiakseni siitä. Kirja jäi kesken yritettyäni lukea sitä lähes vuoden ajan. Jätin merkin kirjan väliin luettuani vain alle puolet kirjasta. Näin on hyvä tehdä joskus.
Minulle kirjassa suunnattoman monta kertaa toistettu sana eksorkismi tai eksorkisti ohjaa ajatukset kirkolliseen henkien manaajaan. Samoin tulen levottomaksi, kun lukuisia kertoja lähes mantran tavoin korostetaan kristityn kokeneisuutta ja koulutusta. En tiedä mistä tämä jatkuva koulutuksen korostus nousee. Minkä tahon hyväksymistä tällä haetaan? Haetaanko tässä kirkollisten johtajien ja valtaa pitävien hyväksyntää? Samoin tuntuu tarpeettomalta kuvata tarkasti eri asteita kuinka henki on päässyt vaikuttamaan ihmiseen tai tunkeutumaan ihmisen sisään.
Uuden testamentin kokonaisuus näyttää hengellisen todellisuuden ja vastuun toisin. Se ei tuo esille minkäänlaisia henkien manaajan virkoja, joita kirjan mukaan oli varhaisessa kirkossa paljon enemmän kuin diakonin virkoja.
Seurakuntien sanoman tulisi keskittyä Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön ja Kristukseen juurtumiseen. Valvominen opetuksessa ja elämässä kuuluu jokaiselle kristitylle suurimman vastuun ollessa kirkoissa ja seurakunnissa virallisesti opettavilla. Palvelu on kuulunut aina kristittyjen seurakuntiin olennaisena osana ja muullakin tavoin heikoista huolehtiminen, myös uskossaan heikkojen tukeminen.
Kristityt liikkuvat kaikkialla ihmisten parissa sisimmässään Pyhä Henki. Kun Jumalan Henki johdattaa ja paljastaa vääriä asioita tai väärän hengen vaikutuksen itsestä tai toisesta henkilöstä, niin kristitty saa pyytää Jumalan ohjausta ja toimia aralla tunnolla ja silti rohkeasti. Usein mieleen nousee vaikka kysyä toiselta juuri oikea kysymys, mikä avaa mihin tämä on joutunut sidoksiin. Tai itse saa vastaanottaa tällaisen kysymyksen. Ja irtisanoutuminen väärästä hengestä (usein väärästä opista) tapahtuu luontevasti ja jopa kiitollisuutta tuntien.
Olen itse pyytänyt lukuisia kertoja esirukousta, samoin ystäväni minulta. Ei ole tarkoitus toimia yksin vaan yhteydessä muihin, mutta tällöinkin kristityn vapaudesta käsin.
Ceta
1. Luku ”Kunnian tie vai ristin tie?”.
Kiitin jo sinua, Keijo! Tahdon vielä ikään kuin nostaa kommenttisi esille. Se on arvokas. Olen nyt saaristomökillämme. Ulkona sataa, teen sisätöitä. Nousi sellainen ajatus mieleen, että lienee hyvä, etten pidä sivuillani minkäänlaista kävijöiden seurantaa. Eli kuka vaan voi lukea ja miettiä asioita kaikessa rauhassa. Juuri nyt koen, että esirukoukset kantavat. Kuvaesitykseni ”Vuodenaikojen rikkaus kuvin ja sanoin” alkaa avautua minulle hiljakseen. Näinkin arkiselta kuulostava aihe on minulle hengellinen ja hyvin rakas tehtävä. Luotuna ja lunastettuna tarkastelen Jumalan luomakuntaa. Harhat pyrkivät vääristelemään jo tätä asetelmaa. Kiitän kaikista esirukouksista. Iloitsen jokaisesta läsnäolijasta 15.10. Ollaan yhdessä -tilaisuudessa.
Kiitos, Keijo! Juuri näin, niin hyvä täydennys kirjoitukseeni.
Hei, kiitos oli mielestäni hyvä kirjoitus kyseisestä aiheesta!
Jonkin verran olen itsekin seurannut ja kuunnellut näitä eksorkismiin liittyviä puheita. Osallisuin kerraan viikonlopun mittaiseen seminaariinkiin joissa käsiteltiin mm. eksorkismia.
Opettajina toimi muutama pitkän linjan teologi ja vierailijana oli Afrikasta, muistaakseni luterilaisen kirkon piispa. Hän mm. kertoi, että pahojen henkien tai niiden vallassa olevien ihmisten läsnäolo ja henkien ajaminen heistä on siellä suunnilleen ihan arkipäivää. Ja yleensä ne nostavat päätään nimenomaan kun julistuksen keskiössä on Raamatun keskeisin sanoma, Kristuksen sovitustyö. Ja sitten toimitaan tilanteiden edellyttämällä tavalla.
Totesi, ehkä hieman ihmeteellenkin, että on aika paljon erilaiset käytännöt kyseisten tilanteiden hoitamisessa kuin miten täällä toimitaan.
Mutta se mikä jäi oikeastaan ilokseni seminaarista mieleeni, oli kuitenkin Evankeliumi ja Kristus-keskeisyys. Painopiste tulee olla Evankeliumissa ja Kristuksen sovitustyössä. Rukouksen, kristittyjen yhteyden ja Raamatun Sanan merkitys oli myös tärkeässä roolissa.
Lienee myös pitkälle niin, että missä perusevankeliumi ja Kristuksen sovitustyö ovat keskeinen puheiden ja julistuksen sisällössä silloin myös sitä vastustavat henget nostavat päätään, tavalla tai toisella, mutta Kristuksen edessä niiden on väistyttävä. Paha pukeutuu, kuten Paavali toteaa valkeuden enkeliksi. Paha löytää kyllä tarttumapintaa meissä kristityissäkin mm., omavoimaisuutena ja ylpeytenä ja siksi on varmaan arka tunto ja nöyryys Jumalan sanan edessä tärkeitä. Ja kysellä kuin opetuslapset itseltään Jeesuksen sanojen (yksi teistä kavaltaa minut) jälkeen: ”en kai se ole minä?”.