Koen, että aikuisten on huolehdittava siitä, että lapset ja nuoret saavat riittävät ”eväät” omaan elämäänsä. On joitain asioita, mitä pidän erityisen tärkeinä.

Yksi asia liittyy ravitsemukseen ja liikuntaan, kehon hyvinvointiin. Lisäksi tästä kokonaisuudesta ei voi sulkea pois neuvolatoimintaamme tai kouluterveydenhuoltoa. Mikään ei ole pelastanut maassamme niin monia lapsia elämälle ja terveeseen aikuisuuteen kuin rokotukset. Näin Suomen 100v. juhlavuonna on hyvä mainita myös arkkiatri Arvo Ylpön nimi.

Kansanterveyslaki tuli voimaan 1972. Terveyskeskuksissamme annettu hoito esimerkiksi lasten kohdalla suuntautui aina myös terveysneuvontaan, vain osaltaan korjaavaan hoitoon (esim. hammashuollossa) tai sairasvastaanottoon.

Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyyn on kiinnitetty maassamme erityisellä tavalla huomiota. Kaikki tapaturmat tilastoidaan, myös suun alueen tapaturmat. Onnettomuuksien syyt tutkitaan. Kaikki tieto hyödynnetään, jotta voitaisiin ehkäistä vammautumisia ja kuolemantapauksia. Tämän työn saavutukset ovat mittavat.

Sosiaalisia taitoja on vaikea oppia teorian kautta. Niitä opitaan käytännön tilanteissa, esimerkin kautta, ja aikuisten ohjauksessa. Monilla lapsilla on aivan fyysisiä syitä, joiden vuoksi he tarvitsevat erityistä tukea ja kärsivällisyyttä. Moni ehkä vaatisi enemmän aikaa kuin mitä on tarjota. Kaikkein vähiten tarvitsemme hoputtamista tai toisen itsetuntoa lannistavaa asennetta.

Itse en olisi nykyisten opetussuunnitelmien tapaan yhtä kunnianhimoinen suhteessa kielten opiskeluun koskien aivan jokaista, ja pakollisena, ja varhain. Lukeminen ja laskeminen ovat ensimmäiset perustat kaikelle oppimiselle. Myös liikunta, käden taidot ja taideaineet ovat omasta mielestäni tärkeitä juuri tukemassa pientä ihmistä ja hänen oppimistaivaltaan.

Ihminen on arvokas myös silloin, kun ei pysty teoreettisissa aineissa hyvään osaamiseen. On monia käytännön työtehtäviä jokaiselle, ja sosiaalisilla taidoilla on suuri merkitys. Samoin mielen tasapainoa, käden taitoja, aitoutta ja rehellisyyttä voisimme arvostaa hiukan enemmän.

Ceta Lehtniemi

Nyt kirjoitan arkista asiaa

Joudun lähes päivittäin ihmettelemään ajan kulumista. Enkö todellakaan ehdi päivässä yhtään enempää? Enkö jaksa mitään uutta, mitään rutiinista poikkeavaa? Silti saattaa olla hyväksikin tällainen siirtymävaihe elämässäni. Nytkin istun tietokoneeni ääressä; mistä olen siirtymässä ja minne?

Olen lapsena ja nuorena ollut aktiivinen oman kyläni harrastuksissa. Oppikouluun oli matkaa kyllä ja siellä toki omat koulutoverit. Aina on myös ollut mahdollista kirjojen kautta tutustua vaikka koko maapallon elämään. Nyt on aika muuttunut. Lapsuus, nuoruus, työvuodet, lapsiperheen elämä on takana. Ne vuodet, jolloin kiersin puhujana hengellisissä tilaisuuksissa, ovat takana.

Minulla on facebookin kautta ystäviä, on harrastusryhmiä, on keskustelua. Hyvä näin. Kuitenkin etsin mielessäni sellaista pohjaa, joka olisi kestävä nyt ikääntyessäni. Eli etsin paikallisia harrastuspiirejä, seurakuntayhteyksiä, retkeilykavereita, keskustelukavereita. Etsin myös niitä yhteyksiä, joiden kautta voin vaikuttaa täällä Lohjalla asioihin. Olen nimittäin ollut pitkään huolissani siitä, että arjen pienten asioiden sijaan arvostetaan hyvin näyttäviä ja kalliita asioita. Suomen taloudellinen tilanne on heikko. Jääkö meillä rahaa pieniin hyviin asioihin, jotka lopultakin säästäisivät rahaa? Vähäpätöisiltä näyttävät asiat loisivat kenties arkista yhteyttä ja sujuvuutta tavallisille ihmisille.

Kuljen päivittäin rantalenkeillä. Otan puhelimellani kuvia, ja laitan asioita järjestykseen omassa mielessäni. Maisema ja sen yksityiskohdat tuovat minulle lepoa ja auttavat myös osaltaan asioiden jäsentämisessä. Vaikka pää on ajatuksia täynnä, niin ulospäin näytän hyvin kiireettömältä ja joutilaalta. Aina joskus joku pysähtyy vaihtamaan kanssani jonkun sanan. Ehkä tämäkin elämänvaihe on paikallaan. En niin innokkaasti odota kovin kiireellistäkään elämää. Hyvä, että ajatukseni viipyvät nyt aikansa täällä Lohjalla, kuin paikalleen pysähtyneinä. Kohta jo suunnittelen, mitä laitan kasvamaan ensi kesänä saaristomökille. Nyt vielä olen täällä näissä maisemissa.

Ceta Lehtniemi

Islamia myötäilevä kristinusko tuhoaa itsensä

Tiivistelmä toukokuussa 2013 tekemästäni kirjoituksesta, Ceta Lehtniemi Lohja 18.12.2016

Yhteisiä sanoja ja käsitteitä luodaan sinne missä niitä ei ole

Luettuani Suomen ekumeenisen neuvoston suositteleman kirjan Abrahamin lapset (suomeksi 2005), löysin siitä paljon synkretismiin viittaavaa ajattelua. Haluttiin luoda yhteisiä käsitteitä sinne, missä niitä ei oikeasti ole samoista nimistä tai ”rooleista” huolimatta. Kirjassa Abrahamin lapset kerrotaan juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa olevan enkeli Gabrielin (mm. s.18). Tällä luodaan ajatus samasta enkelihahmosta antamassa ilmestystietoa profeetta Muhammedille, Vanhan Testamentin Danielille ja Jeesuksen äidille, Marialle. Muuta yhteistä ei kuitenkaan ole kuin nimi Gabriel (Jibril). Sama enkelin nimi esiintyy myös New Agen puolella, uushenkisyydessä.

Samoin sivulla 16 kerrotaan, että islamissa suhtaudutaan kunnioittavasti juutalaisten ja kristittyjen pyhiin kirjoihin. Kaikista kirjoista viimeinen ja muut arvossa ohittava on islamin mukaan kuitenkin Koraani, jonka asemaa voidaan verrata myös Kristuksen asemaan kristinuskossa. Islamissa uskotaan Muhammedin saaneen Koraanin enkeli Gabrielin välittämänä 23 vuoden kuluessa vuosina 610 -632. Kun Muhammed kuoli, kaikki 114 suuraa olivat valmiit. Hänen seuraajansa kirjoitti ne muistiin, ja jakoi niitä kaikille muslimeille (s.161, Abrahamin lapset).

Kyllä islam kunnioittaa muiden pyhiä kirjoja, mutta uskoo, että niiden sanoma oli väliaikaista ja yksin Koraani on totuus, ja sekin ennen muuta arabian kielellä. Eli kunnioittamiseen ei sisälly lainkaan kristinuskon sanoman hyväksymistä, ei yhdessäkään keskeisessä kohdassa. Islam kieltää jyrkästi kristinopin toisen ja kolmannen pääkohdan, Jumalan Pojan, ja Pyhän Hengen.

Islam on uskonto ja valtio

Islamin kantaa myötäilevä kirja Abrahamin lapset kertoo myös varovasti sivulla 160 , että Muhammedin saamat ilmoitukset käsittelivät sekä sitä, kuinka ihmisten on elettävä elämänsä että sitä, kuinka valtion käytännön asiat tulee hoitaa.

Kirjassa Islam ovellamme (s.24) Risto Soramies kertoo, että islam on din wa dawla, uskonto ja valtio. ”Islam ei ole uskonto länsimaisessa, meille tutussa mielessä. Islam on poliittinen systeemi. Se ei tosin määrää tarkoin valtiomuotoa, mutta se vaatii vallan itselleen. Islamilla on alusta lähtien ollut erilainen suhde valtaan ja valtioon kuin kristinuskolla. Muhammed oli ”Jumalan oikean uskonnon” välittäjä, julistaja ja toteuttaja. Jumalan tahto ulottuu kaikkeen. ”

Islamin mukaan Jumalan tahto ja sharia-laki,  joka on ilmoitettu koraanissa ja profeetan traditiossa, on saatettava voimaan niin yksityisen ihmisen elämässä kuin yhteiskunnassakin. Tämä käsitys kuuluu islamin ydinajatuksiin.

Kiltti ja näennäisiä yhtäläisyyksiä etsivä kirkko

Sivulla 27 Soramies sanoo hyvin keskeisen asian: ”Kirkolla on ainakin kaksi mahdollisuutta vastata haasteeseen väärin: 1. alkaa lietsoa ristiretkimentaliteettia pelastaakseen kristillisen kulttuurimme. Kristillinen kulttuuri on lahja, jota tulee puolustaa. Tämä tapahtuu parhaiten siten, että kirkko viljelee sitä sarkaa, jota vain kirkko voi viljellä. On päivänselvää, että nykyään ensimmäinen mahdollisuus on hyvin kaukainen. Toinen mahdollisuus on nähdäkseni nykyajan kirkon varsinainen kiusaus: 2. olla kiltti kirkko, joka toimii ajanhenkeä myötäillen moderaattorin roolissa puuttuen vain eettisiin kysymyksiin ja antaen melkein itsestään selviä vastauksia: olkaa kilttejä toisinuskovia kohtaan.”

Kristusta ei voi verrata Koraaniin Jumalan Sanana, Logoksena

Göttingniläinen arabian kirjallisuuden professori Tilman Nagel sanoo: ”Pidättäydyn tietoisesti ennenaikaisista, yleensä harhaanjohtavista yhtäläisyyksien esittämisestä islamin ja ristinuskon välillä. Sillä mikä tieto on saavutettu, jos verrataan Kristusta Logoksena muslimien Jumalan sanaan, Koraaniin? Kysymyksessä on usein vain näennäinen kristinuskon ja islamin yhtäpitävyys. Avomieliselle eurooppalaiselle lukijalle annetaan väärä kuva, aivan kuin islamissa olisi kristinuskon logos-oppiin verrattavissa oleva usko.

Tämä käsitys on täydellisesti väärä! Uskontopedagogien into löytää ja keksiä maailmanuskontojen välillä mahdollisimman paljon yhtenevyyksiä, joilla pinnallisesti harmonisoiden muka vähennetään jännityksiä, on kuvottavaa. Se on todistus vain huonosti peitellystä vieraitten uskonmuotojen halveksinnasta ja sietämättömästä pinnallisuudesta. Tärkeämpää ja ehdottomasti terveellisempää on ymmärtää vieraan uskon erilaisuus ja tunnustaa se.”

Totuus on, ettei evankeliumissa ja islamissa ole mitään yhteistä. Ihminen on paha, ja vain kristinuskon ydinsanoma tarjoaa ratkaisun tähän ongelmaan. Sen vuoksi sitä ei saa peittää turhilla ja hämärtävillä yrityksillä tehdä erilaisesta lähes samanlaista, tuttua ja turvallista.

Lähteet:

Abrahamin lapset, Kolmen uskonnon yhteiset juuret, Dorothea Rosenblad ja Fanny Rosenblad, Suomen Lähetysseura 2005

Islam ovellamme, Risto Soramies, Uusi Tie 2002

Iustitia 15 (2002), Tilman Nagel, Geschichte der islamischen Theologie von Mohammed

bis zur Gegenwart, s.11

Raamattu  

Kirjoitus pidempänä pdf-muodossa. Käsitelty joitain kristinuskon asioita tarkemmin islamia-myotaileva-kristinusko-tuhoaa-itsensa

Jumalan teko, ja ihmisen teot

Usein vaivaudutaan heti, kun aletaan kirjoittamaan teoista. Silti moni on huomannut, että saa itsekin kuin salattua vireyttä huomattuaan olleensa jollekulle avuksi. Välillä jopa miettii, oliko tämän tapahtuman takana jokin johdatus, kun asiat etenivät niin ihmeellisellä tavalla. Teot tuottavat usein iloa itselle ja toiselle.

Jeesus tuli tehdäkseen Isänsä tekoja. Hän tekee niitä yhä. Opetuslapset saivat seurata aivan läheltä Jeesuksen arkista elämää, arvoja, sekä tunnustekoja ja ihmeitä. Ehkä he oppivat jotain noiden muutaman vuoden aikana, ja lisää myöhemmin Pyhän Hengen avattua sanaa ja ymmärrystä. Ennen muuta heistä tuli Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen todistajia.

Kansa kerääntyi usein Jeesuksen ympärille. Kapernaumissa nimenomaan tavallinen väki etsi Jeesusta ruokkimisihmeen jälkeen. Erityistä oli se, etteivät ihmiset etsineet tällä kertaa Jeesusta muuten ihmetekojen vuoksi, vaan koska he olivat tulleet ihmeen kautta ravituiksi. Nyt he tahtoivat tehdä Jeesuksen kuninkaakseen. Ja Jeesus pakeni tätä maallisen kuninkaan asemaa ja tehtävää, ja samalla kovin innokasta kansaa. Hän oli jotain aivan muuta kuin maallinen johtaja, ja hänen tehtävänsä äärettömästi korkeampi. (Joh. 6; 22-25)

Jeesus oli kulkenut pimeän, myrskyävän järven poikki vettä myöten kansan huomaamatta. Opetuslapset olivat menneet veneellä edeltä päin. Niinpä ihmisten löytäessä viimein Jeesuksen, he esittivät hänelle ensimmäisen kysymyksensä: ”Rabbi, milloin tulit tänne?”

Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut.” (Joh.6:26-27) Vastaus näyttäisi ohittavan täysin kysymyksen. Kuitenkin seuraava kysymys kertoo, että ihmiset ymmärsivät ehkä enemmän kuin näyttikään.

Niin he sanoivat hänelle: ”Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?” Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” (Joh.6:28-29)

Tästä ei voi oikein muuta päätellä kuin sen, että ensimmäinen ja tärkein teko on uskoa ”häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. Tämä ensimmäinen teko on se kaikkein vaikein ja kaikkein helpoin samalla. Se on kuin kamelin käyminen neulansilmän läpi. Se on ihmiselle täysin mahdotonta, mutta Jumalalle mahdollista. Jeesuksen ympärille kerääntynyt väkikin ikään kuin perusteli ajatuksiaan Vanhan Testamentin mannaihmeen avulla. Jeesus käänsi jälleen keskustelun itseensä: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” (Joh.6:32-33)

En yhtään ihmettele, että apostolit ovat selittäneet tekoja moneen kertaan kirjeissään äärimmäisen kiehtovalla tavalla, mutta silti vaikeankin tuntuisesti. Usein se on tapahtunut hyvin radikaalisti, koska uskolle on loukkaus, jos ihmisen teot sotketaan siihen mikä on Jumalan teko, ja joka ainoastaan voi sovittaa meidät Jumalan edessä. Siinä toistuu asetelma, jota pyrin alussa kuvaamaan. Katseemme ei helposti kiinnity ”häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. Meille maalliset ovat näkyvämpiä, ja tekoinakin arvostamme usein sitä mistä hyödymme täällä ajassa. Iankaikkisuus saattaa tuntua etäiseltä ja vieraalta. Toisaalta uskossa löytynyt lepo Kristuksen työssä on niin kallisarvoinen asia, että se saa aikaan jopa kiivautta.

Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: ”Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi.” Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.” Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.” Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ”Joka ne täyttää, on niistä elävä.” Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme – sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu” – että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen. (Gal.1:7-14)

Nyt tuli pitkä lainaus. Se tuli sen vuoksi, että minulla itselläni on jäänyt kuin nakertamaan mieleeni erään arvostetun teologin, naisen, sanat parin vuoden takaa: ”Uskovan täytyy edes yrittää noudattaa lakia.” Hän piti farisealaisena minun ajatteluani. Omissa sanoissani olin viitannut siihen, että pyydän herkkyyttä, että Jumala ilmaisisi oman Henkensä kautta rikkomukseni ja laiminlyöntini. Tahdon kulkea Jumalan lapsen ilossa ja vapaudessa eteenpäin.

Meissä tapahtui yllättävä ja väistämätön hengellinen yhteentörmäys. Minulta oli jo nostettu pois jokin painava ja uuvuttava yrittämisen kuorma, enkä sitä tahdo enää vastaanottaa. Tuossa hetkessä minulla ei ollut sanoja kertoa tästä, eikä mitään voimaa. En ollut edes fyysisesti toipunut uupumisestani.

Itselleni nousi keskustelumme aikana mieleeni juutalaisen ajattelun käsitys siitä, että lain täyttämisen yritys on riittävää. Sen puuttuvan, mikä väistämättä jää täydellisimmällekin lain suorittajalle vajaaksi, voi Jumala täydentää juutalaisen opin mukaan. Ei näin, koska tämä ajattelu vie täysin poispäin Kristuksen työstä. Eli pidinkö itse puolestani farisealaisena tämän teologin ajattelua? Hän ehkä ajatteli kuitenkin jotain sellaista, että synnintunto myös uskovalla herää lain sanojen äärellä. Uskosta ei saa tulla liian kevyttä tai itsestäänselvää. Hän oli seurannut eri seikkoja kuin minä, nähnyt muuta, ja opiskellut toisin. Kuitenkin koin jotain syvää erilaisuutta, ja juopaa ajattelussamme. Jouduin kuin suojaamaan uskoni ydintä, ja valvomaan sitä, että Kristuksen ristin työ pysyy keskuksessa.

Itsekin luen mielelläni lakia ja kehotusta Raamatusta. Silti teen sitä tunteakseni paremmin Jumalaa ja hänen tahtoaan. En oikein pysty sitä muussa mielessä tekemään. Se johtunee siitä, miten ymmärrän kristityn kasvun. Koen, etten voi lukea Raamattua edes osin kuin lakikirjaa tai oppikirjaa, kasvaakseni paremmaksi tai pyhittyäkseni. Tulen ainoastaan onnettomaksi ja epävarmaksi edetessäni tällä pohjalla. Liitän sanan äärellä oloni juuri Kristuksen tuntemiseen, ja salattuun yhteyteen, Kristuksessa olemiseen. Minulle syntyy herkästi kuin säikähdys sisälleni. Pelkään, etten riitä, etten kelpaa. Pelkään hylkäämistä. Usko ei ole ollut missään vaiheessa itsestään selvää, vaan ihmettä, jonka Jumala on synnyttänyt. Liikun aina haparoiden, kysellen, ja myös etsien ja janoten. Tuntuu siltä, että yhä enemmän tarvitsen turvaa ja ohjausta elämääni.

Minulle on hyvin läheinen tämä kehotus hebrealaiskirjeestä: ”Valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin”. Edellä on sanottuna jotain hyvin suurta: ”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: ”Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: ”Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: ”heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista.” (Hebr.10:14-17) Tämä on minulle kaiken pohjana.

En siis tahtoisi vain lyhyesti sanoa, että teot seuraavat uskoa. Siinä tulee ajatus, että usko ensin, ja tee sitten hyvää niin paljon kuin voit. Kyse on mielestäni armon liitosta ja uskon lahjasta, Kristuksessa elämisestä. Tekoja emme voi ehkä edes ymmärtää, saati siten tehdäkään. Niitä itsekin hämmästelemme. Valvominen ja rohkaiseminen on osa yhteistä matkantekoa, johon sisältyy rakkaus ja hyvät teot. Perusta on kuitenkin siinä, että kiinnitymme ”häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.

Ceta Lehtniemi

Otan artikkeliksi vanhan (ilmeisesti v.2013) kirjoittamani tekstin, joka on ollut koko ajan luettavissa ylävalikoista. Uskot -foorumin hallitus on vaihtunut tuon jälkeen. Myöskään kaikki linkit eivät avaudu, tai niistä ei ole suoraan löydettävissä artikkelini aiheita. Kuitenkin asia on nyt sydämelläni, ja tämän paremmin en pysty tällä hetkellä näitä kysymyksiä ilmaisemaan. Tein kirjoitukseni pdf-muotoon. uskot-foorumista-islamista-dialogista

Uskot-foorumista, islamista ja dialogista

Ceta Lehtniemi v.2013

–

USKOT-foorumista tuli virallinen yhdistys 24. tammikuuta 2011, vaikka toimintaa oli jo aiemmin. Aloitteen uskontojen yhteistyön edistämiseksi teki tasavallan presidentti Tarja Halonen jo vuonna 2001. Viisi perustajajäsenyhteisöä on Suomen Juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto ry, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry (SEN), Suomen Islam-seurakunta sekä Suomen islamilainen neuvosto ry (SINE).

Yhdistyksen perustamista valmistelivat Suomen evankelis-luterilainen kirkko, edustajinaan Pekka Y. Hiltunen ja Timo Vasko; Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry (SEN), Heikki Huttunen ja Jari Portaankorva; Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto ry, Gideon Bolotowsky, Rony Smolar ja Daniel Weintraub; Suomen Islam-seurakunta (suomalainen tataariyhteisö), Okan Daher ja Suomen Islamilainen Neuvosto ry (SINE), Anas Hajjar ja Isra Lehtinen.

Foorumi ilmoittaa tarkoituksekseen vaalia yhteiskuntarauhaa maassamme uskonnonvapautta vahvistavassa hengessä edistämällä uskontojen välistä vuoropuhelua, yhdenvertaisuutta, keskinäistä kunnioitusta ja yhteistyötä Foorumin tärkeäksi katsomissa asioissa. Sen jäseneksi voi liittyä Suomessa toimiva vakiintunut ja rekisteröity uskonnollisten yhteisöjen keskusjärjestö tai yhteenliittymä, joka hyväksyy Forumin tarkoituksen ja sitoutuu toimimaan sen edistämiseksi.

Nykyisellä foorumilla islam on hyvin edustettuna. Se on ilmoitususkonto kuten myös kristinusko. Tämä tarkoittaa: ’Näin Jumala on itse sanonut itsestään’. Ilmoitus on sitten välitetty ihmisten tai ihmisen kautta. Islamin kohdalla on kyse suureksi osaksi profeetta Muhammadin saamista ilmestyksistä. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa ilmoitus on aina sidottu historiaan ilmestystiedon ohessa. Kristinuskossa pidetään keskeisimpänä asiana Jumalan ihmiseksi tuloa Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen sovituskuolemaansa ristillä sekä ylösnousemusta ja Pyhän Hengen vuodatusta tämän jälkeen. Juutalaisten kohdalla jo ensimmäisessä käskyssä mainittiin samalla johdatus pois Egyptin maasta, siis historiaan liittyvä tapahtuma. Islam sanoo olevansa lopullinen ja viimeinen, muita täydellisempi ilmoitus profeetta Muhammadin kautta.

Uskontoja voi verrata lähtökohdiltaan monin eri tavoin, ja niistä tulee voida käydä keskustelua, dialogia. Uskot foorumi ilmoittaa olevansa tällainen järjestö ja se edustaa kirkkokuntien suurta arvovaltaa. Silti tällaista avointa uskontokeskustelua ei näy ainakaan ulospäin.

V.2001 syyskuun 11 päivänä tapahtui terroriteko Word Trade Centeriin. Tornien liekehtiminen sekä tuhansien ihmisten tuho maailman silmien edessä sai aikaan Suomessakin uskonnollista toimintaa ilmapiirin rauhoittamiseksi. Yhteinen rukoushetki kutsuttiin koolle varsin pian. Helsingin Sanomissa oli kirjoitus 25.9.2001. Tässä se on hieman lyhennettynä: ”Eri uskontokuntien yhteinen rukoushetki järjestetään Senaatintorilla. Tilaisuudessa on tarkoitus rukoilla sovinnon ja rauhan puolesta. Tilaisuudessa puhuu valtioneuvos Harri Holkeri. Rukoustilaisuuden toimittamiseen osallistuu edustajia evankelis-luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta, Suomen Islamilaisesta Yhdyskunnasta, Helsingin juutalaisesta seurakunnasta, Helsingin Saalem-seurakunnasta ja katolisesta kirkosta. Tilaisuuden järjestävät Helsingin seurakuntayhtymä ja Helsingin hiippakunta.”

Näistä tapahtumista lähti liikkeelle Uskot-foorumin perustaminen ja sen halu vaikuttaa uskonrauhan säilyttämiseen mm. vuorovaikutuksen ja keskustelun keinoin. Itse terroriteon taustat liittyivät kuitenkin islamiin, sen ääriliikkeeseen. Foorumi ei alkulähtökohdiltaan ole uskontojen dialogia perinteisesti ajateltuna, vaan sillä on yhteys myös valtiollisiin päättäjiin. Yksi foorumin synnyn syy liittynee juuri ilmapiirin rauhoittamiseen kaikkia järkyttäneen tapahtuman jälkeen. Näyttäisi siltä, että tämä piirre on jäänyt foorumin toimintaan. Kuitenkin olisi mielestäni syytä mennä syvemmälle sen pohtimiseen, mikä nostaa näitä terroritekoja. Todellinen syy on aivan varmasti muualla kuin suomalaisessa internet- tai blogikirjoittelussa, jossa varmaan on myös hiomista.

Vihapuheesta ja sananvapaudesta

Jo 1800-luvulta Suomessa on asunut islamilainen tataariyhteisö ilman minkäänlaisia ongelmia. Samoin meillä on ollut vähemmistönä roomalaiskatoliset, ortodoksit ja juutalaiset. Meillä on myös lukuisia muita ryhmiä, mm. Jehovan todistajat ja mormonit. Yhteiskuntarauha on säilynyt, ja ainakaan sen rikkuminen ei ole johtunut uskonnollisista yhdyskunnista tai kirkoista. Nyt on siis noussut uusia uhkakuvia nykyiseen maahanmuuttoon liittyen.

USKOT -foorumi ry järjesti seminaarin ”Suoraan sanoen vihapuhetta vastaan – Puhukaamme hyvää toisistamme” Helsingin Säätytalolla 19.1.2012 . Tilaisuuden syntyyn vaikutti presidentti Tarja Halonen. Asiantuntijaluennon piti valtionsyyttäjä Mika Illman aiheenaan “Vihapuhe ja sananvapaus”.

Vihapuhe nostettiin Uskot-foorumilla yhdeksi keskustelunaiheeksi tavalla, mikä ei ole minusta suomalaiselle yhteiskunnalliselle tai hengelliselle keskustelulle kunniaksi. Oli olemassa valmiina uhka tai vihapuhe, ja oli olemassa uhattu osapuoli tai vihapuheen uhri. Uhka oli internetissä tapahtuva keskustelu, ja uhrina olivat lähinnä maahan tulleet muslimit. Foorumilta puuttui toinen osapuoli, jonka kanssa olisi voinut harjoittaa käytännössä vuoropuhelua. Asetelma ratkaistiin jo koolle kutsun yhteydessä, kun läsnä olivat presidentti Halonen ja valtionsyyttäjä Illman. Jussi Halla-ahon muutaman vuoden takainen blogikirjoittelu (v.2008) oli ollut vahvasti esillä mediassa myös vuonna 2011, ja erityisesti juuri edellä mainitut henkilöt puhuivat tällaista ”vihapuhetta” vastaan. Tässä oli ehkä tärkein syy seminaarin koolle kutsumiseen.

Halla-aho saikin Korkeimman oikeuden määräämän sakkotuomion seuraavana kesänä uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Uskaltaako internetiin laittaa mitään esille islamista, uskaltaako uskontoja vertailla? Uskaltavatko edes uskontokuntien johtajat puhua ja kirjoittaa sellaista, mikä olisi todellista dialogia?

Todellinen sananvapaus nostaisi mielestäni esiin ne piirteet eri uskonnoista (mm. islamista), mitkä voivat muodostua uhkaksi yhteiskuntarauhalle Suomessa ja maailmalla. Tulisi keskustella kysymyksistä liittyen vainoon, jota kohdistetaan rodun, uskonnon tai poliittisen vakaumuksen tähden. Samoin maahanmuutto- ja uskontokeskustelua tulisi käydä huomattavasti enemmän koskien juuri ihmisten todellisia kipuja ja uhkia meillä ja maailmalla.

Eettiset kysymykset liittyvät ihmisen jaloihin ominaisuuksiin. Empatia on toisen asemaan asettumista. Lähimmäisen kipu, pelko, yksinäisyys, kodittomuus, lukutaidottomuus tai kuoleman uhka ovat suuria ja tärkeitä kysymyksiä, joita tulisi ottaa esille. Näitä asioita voimme hoitaa kuntoon aivan riippumatta ihmisen uskosta tai vakaumuksesta; ja silti ne valitettavan usein liittyvät myös uskontoon. Jos uskonto on esteenä eettisten kysymysten hyvään ratkaisuun, sen tulisi olla tärkeä osa uskontokeskustelua.

Ihmisen terveyttä ei saa vahingoittaa uskonnon nimissä. Oppiminen ei ole pelkkä velvollisuus, se on oikeus. Maailmalla ja meillä on syytä suojella sekä tyttöjen että poikien yhtäläistä opiskelun mahdollisuutta. Minusta olisi nähtävä näiden oikeuksien ohittavan jokaisen yksittäisen uskonnon saneleman säännön. Samoin yksilön oikeus päättää oman elämänsä perusratkaisuista liittyen esimerkiksi uskontoon, avioliittoon ja opiskeluun, tulisi turvata. Itse ajattelen, että on suuri määrä sellaisia eettisiä länsimaisen yhteiskunnan peruspilareita, joista olisi nyt aika keskustella. Ei riitä, että näistä on lakipykälät olemassa. Näistä on myös keskusteltava aivan konkreettisesti ja ilman pelkoa.

Yhteys uskontojen kesken ei ole itseisarvo

Kristillisten kirkkojen ekumeeninen liike on korostanut ykseyttä ohi opillisten kysymysten. Ajatuksena on ehkä ollut yhteinen kristityn nimi, ja halu näkyä yhtenäisenä todistuksena maailmalle. On alettu toimia ’ykseyden hengen’ innostamina ja samalla sen sitomina. On kehitetty yhä laajeneva määrä toimintamuotoja, ja saatu julkisuutta ja kannatusta uusilta ihmisryhmiltä. Yksi tällainen erikoisuus tänä vuonna oli ”Ekopaasto”; sillä tahdottiin tuoda esille ilmastonmuutosta.

Vähitellen on ollut myös kristittyjen yhteisiä rukouksia muslimien ja juutalaisten kanssa. Aiheet liittyvät tällöin esimerkiksi luontoon tai maailmanrauhaan. Yksi esimerkki vuodelta 2007 on tässä: “Kristityt, muslimit ja juutalaiset kokoontuvat rukoilemaan luomakunnan puolesta Leppävaaran luterilaisen kirkon sisäpihalle Espoossa keskiviikkona 13. kesäkuuta klo 18. Rukoushetki radioidaan YLE Radio 1:ssä 1.7. klo 10.” Tästä tehtiin näin mediatapahtuma, joka herätti lähinnä arkuutta ja levottomuutta tavallisissa kristityissä.

Voisi olettaa, että jatkossa jokaisen suuremman islamistien aiheuttaman terroriteon jälkeen kutsutaan näkyvälle paikalle uskontokuntien edustajat yhteiseen rukoukseen, ja valtiovallan edustaja kutsutaan pitämään puhetta. Tämä ei ole mielestäni edistämässä keskustelua, eikä se ole lainkaan dialogia. Jos tällä tavoin on opittu osoittamaan ’ykseyden henkeä’, se on vain sammuttamassa todellista vuoropuhelua ja ongelmien käsittelyä. Kun kristittyjen dialogi toteutuu tällä tavoin, voimmeko edellyttää sen toteutuvan paremmin eri islamin suuntien ja painotusten kesken. Se on heille ehkä huomattavasti vaikeampaa.

Sananvapaus ei ole sitä, ettei sanota mitään muuta kuin hyvää toisesta osapuolesta. Eihän keskustelua voi käydä valheellisella pohjalla. Jos aina etsitään vain sitä mikä on yhteistä, mennään aivan varmasti harhaan.

Kun kristityt uskovat voivansa rukoilla yhdessä muslimien ja juutalaisten kanssa, se tarkoittaa oman uskon perustan kieltämistä. Kyse on siitä, että kristinuskoa ei ole ilman toista ja kolmatta uskonkappaletta. Tämä tarkoittaa selkeällä kielellä sitä, ettemme voi jättää uskonnostamme pois ihmisen syntiä, emmekä siis sovitusta Kristuksen työssä ristillä. Lisäksi usko herää Pyhän Hengen työn kautta. Ei ole olemassa mitään erillistä uskoa Isään Jumalaan ilman Kristusta ja Pyhää Henkeä, ja silti kristittyjen Jumala on yksi.

Ihminen ei ole hyvä. Ilman ihmisen pahuutta ei tarvittaisi rikoslakeja, eikä vihaa käsitteleviä keskusteluja. Ja juuri tätä on niin vaikea tunnustaa. Juutalainen hurskas luottaa lakiinsa ja säädöksiinsä. Islamissa ja kristinuskossa uskovat kulkevat oppinsa mukaan kohti tuomiota. Kaikki siis kysyvät elämisen vastuita ja sääntöjä, joiden varassa oltaisiin hurskaita tai päästäisiin lopulta paratiisiin tai taivaaseen. Kristitty myöntää, etteivät mitkään opit ja yritykset voi pestä ihmisen sisintä puhtaaksi, siihen juuri tarvitaan armo ja lahjana saatu pelastus Kristuksen työssä. Samoin kristittyinä pyydämme Jumalan Pyhän Hengen apua, johdatusta ja pyhitystä.

Uskontojen vuoropuhelun tulisi koskea uskontojen erilaisuutta, sekä niitä seikkoja, jotka sotivat lainsäädäntöä ja hyvää etiikkaa vastaan. Se saisi ulottua mielestäni myös eri uskontojen sisäisiin painotuksiin ja erilaisiin arvoihin. Vihapuhe on nyt muotisana, joka on leimannut sen käsittämään lähinnä islamiin ja maahanmuuttoon liittyvän kirjoittelun. Tämähän on luonnollisesti aivan väärin ja aiheuttaa arkuutta näiden tärkeiden asioiden käsittelyssä. Sen lisäksi unohdamme ne lähimmäisemme, joita tapetaan heidän uskonsa tähden joka päivä. Ja mitä vielä mahdammekaan unohtaa? Usein viha on niin lähellä, että sen näkeminen ja tunnustaminen sattuu omassa sydämessä. Samoin kokee suurta riittämättömyyttä, kun koko maailma tulee uutisissa vastaan. Ilman armoa en jaksaisi. Ei onneksi tarvitsekaan, vaan armo on lahjoitettu.

—

http://www.uskot-resa.fi/

http://www.uskot-resa.fi/hallitus/

http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/18DDA3DC4C082838C22578220026A785?OpenDocument&lang=FI&print=y

http://www.uskot-resa.fi/etusivu/seminaari_vihapuheesta1912012/?session=16189471

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/5793-hs-presidentti-haloselta-vahva-ei-vihapuheelle

Paluu ”Mitä uutta? Tervetuloa!”

Kuvien parissa

Valokuvaus on ollut yksi harrastuksistani. Sainkin ensimmäisen oman kamerani jo 1969 ylioppilaslahjaksi. Tutustuimme mieheni, Antin, kanssa jo ylioppilasvuonna, ja aloimme kuvata myös yhdessä. Järjestelmäkamerassa ei ollut automatiikkaa, ja ostimme erillisen valotusmittarin ja viuhkamaisen salamalaitteen. Valokuvaaminen jäi melko vähäiseksi ajan ja rahankin puutteen vuoksi, vaikka juuri harrastuksiin olimme valmiit satsaamaan.

Olin kovasti vastahankaan, kun tulivat ensimmäiset digikamerat. Ostimme kuitenkin vuonna 2008 ensimmäisen digikameran, olikohan nimi Lumix. Jo ensimmäisenä kesänä sain ikuistettua videolle peuran vasojen riehakkaan leikin, ja hirviemon vierailun kahden vasansa kanssa. Tämä sulatti välittömästi sydämeni digiajalle. Ostimmekin jossain vaiheessa hiukan monipuolisemman digikameran, joka on vieläkin usein matkakamerana.

Nyt minulla on ollut järjestelmäkamera jo vuosia käytössäni. Etenkään saaressa mökillämme en tulisi toimeen ilman sitä. Kuvaamiseen liittyy onnistumisen tunne, jos saa ikuistettua jonkin eläimen, tai talletettua jonkin tunnelman. Mikähän siinä on, kun samassa tulee halu näyttää kuvaa jollekulle henkilölle. Kun useimmiten vieressä kuvan ottohetkellä ei ole ketään, ja näyttökin on himmeä kirkkaassa valossa, niin kuva jää kameraan odottamaan. Sen jako tapahtuu vasta tietokoneen äärellä istuen.

Tässä tuli Google+ ensin avukseni, sitten YouTube ja viimein Facebook. Toki paperikortteja olen tehnyt vuodesta 2003 alkaen, ja joitain kirjoja Eirikuvassa. Kustannusosakeyhtiö Perussanoma Oy julkaisi minulta myös kirjan Kuin pieni lähde, valokuvia ja hengellisiä runoja v.2003. Lisäksi kuviani on ollut mm. Armo riittää -lehden kannessa.

Nyt olen etsinyt uusia tapoja kuvieni käyttöön entisiä hylkäämättä. Olen tehnyt kotona nidottuja kirjasia jonkin verran. Minulla on jämerä leikkuri ja varrellinen nitoja. Tuo on aika työlästä, eikä oikein ole ollut kysyntääkään. Nyt viimeinen askarteluni on A4 kokoon tehty valokuva-/raamatunjaekirjanen Virvoita sanallasi. Siinä on 25 sivua, ja teetän kampasidoksen Lohjan kopiossa. Näitä nyt teen muutaman kerrallaan, ja näköjään joudun muuttamaan jotain koko ajan.

Kansi vihkoon -klikkaa suuremmaksi

Joitain kuvia kirjasesta:

Ei kirjassa sentään pelkkiä kukkakuvia ole. Nämä sivut jostain syystä tein ensmmäiseksi jpeg -muotoon. Kuuntelen palautetta, ja korjailen kirjasta hiljakseen. Teen myös samalla kuva/jae pareista katselutauluja tai isoja kortteja. Niitä voi olla vaikka jonkinlaisissa hiljentymistiloissa katseltavana.

Eli askartelua riittää eläkeläisellä. Lisäksi kierrän katsomassa muiden kuvia vaikkapa taidemuseoissa tai näyttelyissä. Samoin talvikaudella seuraan myös Google+ sivustolla valokuvia. Suvun kuvista olen askarrellut valokuvatauluja mökille.

Ceta Lehtniemi

Google+ kuviani voit katsoa: https://plus.google.com/u/0/+CetaLehtniemi1/posts

Sivulle Tervetuloa! Mitä uutta?

Mistä ahdistunut löytää avun?
Heikko ihminen Hyvän Paimenen huomassa
Rukouksesta, armoistuimesta, avusta hädässä
Ahdistettuna ajassa, evankeliumin toivon varassa

Tämä on oikeastaan Karkun evankelisella opistolla pitämäni puheen luonnos sellaisenaan. Jätän sen kaikkine virheineen näkyviin. Joskus on vain liian vaikea lähteä muokkaamaan jälkikäteen puhetta kirjoitukseksi. Huomioin saamani oikaisut ja kritiikin, jos puhun tai kirjoitan edelleen samasta aiheesta. Toisen alaotsakkeen lyhensin muotoon ”Rukouksesta”. Kyse on lähinnä siitä, että juuri rukoukseen käydessäni muistutan itseäni aina Jumalan armosta ja pelastustyöstä Kristuksessa, joka on annettu meille armoistuimeksi.

Heikko ihminen Hyvän Paimenen huomassa

Puhun kristitylle omassa ajassamme, Jumalan lapselle. Ihmisinä meillä pätee samat säännöt kuin kenellä tahansa liittyen lepoon, ravinnon tarpeeseen, ihmissuhteisiin, fyysisiin kehitysvaiheesiimme lapsesta aikuiseksi, ja vanhenemiseemme.

Olisi hyvä, jos pystyisimme omassa mielessämme hieman erottelemaan sitä missä määrin ahdistuksemme liittyy ihan näihin elämämme normaaleihin asioihin, tai niissä kokemaamme epäsuhtaan todellisuuden ja odotustemme välillä. Ahdistuksen syy voi löytyä myös sairaudesta.

Tulisi myös nähdä, että kohtaamillamme menetyksillä ja järkytyksillä on merkitystä elämässämme. Aina emme pääse surusta yli ajallaan. Elämäntilanne vaatii kestämistä ja yrittämistä. Surun käsittely saa erilaisen muodon ja toisen ajan.

Emme saa tavallaan hengellistää kaikkea. Toisaalta olemme kokonaisuus, ja olemme kaikkine asioinemme, vaiheinemme ja elämäntilanteinemme Jumalan käsissä ja hoidossa. Samoin meillä Kristukseen turvaavilla on tieto, että tämä vaiheemme täällä ”kyynellaaksossa” on ajallinen. Ajattomat ja ikuiset asiat ovat perillä.

Kaikesta mahdollisesta hengellisestä tiedosta ja niin kutsutusta hengellisestä kasvusta huolimatta nämä omat taustamme ovat jäljellä. Ne voivat vaikuttaa hyvää, mutta myös päinvastaista. Masentuneina, väsyneinä tai kivuissamme huomaamme olevamme hyvin onnettomia käytökseltämme.

.
Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla.(Ps.84:6-7)
 … ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.”(Ilm.21:4)

Saamme jättää murheemme Jumalan haltuun. Saamme jättää myös koko oman surkeutemme armahtavan Jumalan haltuun. ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” (1 Piet.5:7)

Voimmeko siis heittää hänen päällensä sellaisenkin murheen, että tuskastun, kiivastun, sanon vääriä sanoja yhä vielä pitkään uskossa oltuani? Pahinta on, että tämä toistuu taas uudestaan juuri kun luulin päässeeni eteenpäin. Enkä jaksa tai osaa tätä edes selittää tai ymmärtää. Miksi minusta ei tule hyvää tai vahvaa, tai menestyjää?

Itselleni on tullut rakkaaksi Hebrealaiskirjeen kohta: ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”(Hebr.13:5)

.
Uskoisin, että tämä on osoittamassa tietä oikeaan suuntaan. Meistä on tarkoitus Jumalan lapsina tulla riippuvaisia Taivaallisesta Isästämme. Meistä tulee pieniä, mutta uudella tavalla näkeviä, kiitollisia ja eteen päin katsovia. Katseemme ei kohdistu enää niin paljon omiin tekoihimme tai saavutuksiimme, vaan Hyvään Paimeneen rinnallamme. Hän ei hylkää eikä jätä meitä.

Me katsomme Kristukseen meille annettuna lahjana. Hän kärsi puolestamme. Hän tuli ihmiseksi tähtemme. Hän tuli myös puhumaan ne kalliit sanat mitä on talletettuina evankeliumeissa.

Itse ajattelisin, että on hyvä osata ulkoa edes joitakin Jeesuksen sanoja, tai ainakin tuntea niiden sanomaa. ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.” ”Minä olen tie ja totuus ja elämä.” ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”

Jeesus tulee joskus elämäämme kuin vieraana ja outona. Kun hän käveli myrskyävällä merellä veden päällä, opetuslapset luulivat häntä aaveeksi. Jeesuksen sanat ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö” lohduttivat minua etenkin nuorena opiskelijana. Ajattelin, että elämässä on paljon uutta ja turvattomuutta. Jeesusta ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Ei tarvitse pelätä, vaikka tunnen hänet ehkä jotenkin vielä vieraalla tavalla.

Saamme oppia tuntemaan Jeesusta elämämme aikana, sen erilaisissa vaiheissa. Tämä on suorastaan kiehtovaa. Paimen vierellämme on aina sama. Me muutumme monin tavoin. Tällä tarkoitan myös esimerkiksi vanhenemista ja muutoksia perheessä ympärillämme. Paimen säilyy. Rukouksemme ja yhteytemme häneen säilyy ja rakentuu tässä kaikessa.

Muuttuminen, kun puhutaan meistä ihmisistä, ei välttämättä tapahdu aina vaan parempaan suuntaan. Meille tulee erilaisia kiusauksia. Moni kokenutkin saarnaaja on syyllistynyt raskaaseen syntiin. Jos Raamattu ei olisi rehellinen ja avoin Daavidin seksuaalisesta synnistä tai Pietarin tavasta pettää Mestarinsa, me emme ehkä kestäisi. Tarvitsemme näitä esimerkkejä raskaista epäonnistumisista ja synneistä.

Ihmisen luonne ja syvin olemus on raadollinen ja epävakaa myös silloin, kun osaamme ulospäin elää arjen keskellä hyvin, toisia arvostaen ja lakia kunnioittaen. Kesken rukouksen ajatuksiimme voi kuitenkin nousta kauhistuksia.  Mielessämme saattaa häivähtää outoja ajatuksia vain katsahtaessamme kadulla meille vierasta ihmistä.

Kun meidän tulisi nähdä lähimmäisemme tarve, niin jostain nouseekin suuri minä vaatimuksineen. Meissä itsessämme on aina valtavasti esteitä, jotka pimittävät meiltä Jumalan totuutta ja rakkautta. Tarvitsemme aina syntien sovitusta, joka on meille tarjolla Kristuksen ristinkuolemassa. Hänen verensä kautta meillä on vapaa pääsy Isän eteen. Meillä on avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan, saamme anteeksi. Voi millaisen lahjan olemmekaan saaneet Kristuksessa.

On niin hyvä muistaa aina myös Jeesuksen lupaus: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” Hylkäämisen haavamme saavat hoidon Hyvän Paimenen hoidossa hänen ääntään kuunnellessa.

Rukouksesta, armoistuimesta, avusta hädässä

Yksi osa kristityn kilvoitusta on siinä, että opimme rauhoittumaan ja kyselemään Jumalan tahtoa sanasta ja rukouksen kautta. Kun rukoilemme, niin kyseessä on tällöinkin lahja, ei suoritus. Nimittäin Isä, Jumala kuulee meitä Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, tähden.

Meitä ei kuulla monisanaisuutemme tai rukousasentomme tähden, ei edes rukouspaikan vuoksi. Emme tee tietä rukoukselle pitkäkestoisen ylistyksen kautta. Meitä ei kuulla sen vuoksi, että ikään kuin ensin tyhjentyisimme itsessämme jostain muusta. Ei, meitä kuullaan Jeesuksen tähden.

Vanhassa Testamentissa on peräti 22 jakeessa mainittu sana ”armoistuin”. Se liittyi aina Kaikkeinpyhimpään, Jumalan läheisyyteen ja syntien anteeksisaamiseen. Kun Jeesus kuoli, temppelin esirippu repesi. Meillä on pääsy näin pyhimpään. Tätä tarkoitan, kun sanon, että Isä kuulee meitä Poikansa tähden.

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit. (Room.3:23-25)
Rukouksessa käymme kuin kaikkein pyhimpään Jumalan kasvojen eteen Jeesuksen ristin sovitustyöhön turvaten. Tässä on myös syy siihen, että rukouksen alussa itse kiitän Isää Jeesuksen ristin työstä ja syntien anteeksi saamisesta.

Rukouksessa on kyse yksinkertaisesta asiasta. Se on kuin lapsen puhetta Isälle.  Se on ”Abba” -puhetta usein yksinäisyydessä. Tarkoitan tällä sitä läheisyyttä ja valmistautumattomuutta, mitä rukous usein on. Rukouksessa voi olla tunnetta, mutta siinä ei tarvitse olla muuta kuin kääntyminen Jumalan puoleen asioissamme. Jumalan rukousten kuuleminen tai niihin vastaaminen ei riipu meidän tunteistamme. Hän kuulee meitä Kristuksen tähden.

Rukouksesta tulee osa elämäämme. Se kiinnittyy arkeemme. Siinä emme käske Jumalaa. Me anomme, kiitämme, kysymme, olemme yhteydessä ja lähellä. Välillä me kipuilemme ja jopa epäilemme rukoushetkissämme. Usein saamme huomata, ettei Jumalan vastaus ole sitä mitä odotimme. Se myös saattaa viipyä.

Rukoukseen voi liittyä myös ahdistusta ja huolta. Saatamme yhä uudestaan viedä samaa sydämellämme olevaa asiaa Jumalalle. Ajattelen, että sekä asiamme, että me itsekin olemme kuin hyvän ja luotettavan Jumalan sylissä.

Entä kun vanhenemme? Keskittymiskykymme ehkä heikkenee entisestään. Uskon, että yhä enemmän katseemme kääntyy siihen, että Kristus on meille lahja. Kristus ei ole ensi sijassa esimerkki. Ymmärrämme, ettemme voi tehdä yhtään mitään Jumala-suhteessamme, pelastukseemme liittyen, kuin ottaa vastaan Kristus lahjana. Voimme pyytää sitä, että saisimme olla häneen liitetyt.

Ahdistettuna ajassa, evankeliumin toivon varassa

Tahdomme myös tässä ajassamme elää ja palvella Jumalaa siinä uudessa, minkä Kristuksen usko on meihin lahjoittanut. Olemme saaneet sisimpäämme Pyhän Hengen. Jumalan Henki on meissä kuin salassa. Se on savimajassa, pienuudessa ja heikkoudessa.

Jumalan Hengessä on Jumalan voima ja kaikki Jumalan ominaisuudet. Mikään ei ole kuitenkaan irrallaan Jumalan ja Kristuksen persoonasta. Jumala on yksi. Kun puhumme Pyhästä Hengestä, tätä on syytä korostaa aikamme väärän opetuksen tähden. Raamatussa puhutaan paljon Jumalan voimasta, mutta ei juurikaan Pyhän Hengen voimasta tai muistakaan ominaisuuksista. Henki tahtoo kääntää sydämemme Kristukseen, ja tähän suuntaan johdattaa meitä myös Jumalan sana.

Me emme etsi Jumalaa sisimmästämme, niin kuin aikamme henkisyys usein kehottaa tekemään. Emme pyri kuin sulautumaan Jumalaan. Pyhän Jumalan ja ihmisen ero on koko ajan selkeä. Jumaluutta ei ole myöskään luonnossa, sen puissa tai joissain paikoissa. Luonto on Luojansa käden jälkeä. Se puhuu meille Jumalan ihmeellisyydestä, mutta se itsessään ei sisällä mitään jumalallista.

Sydämemme murehtii monia asioita ajassamme. Näemme ja kuulemme pahuudesta ja laittomuuksista päivittäin. Tämä suru ja murhe on tuttua myös Vanhan testamentin ihmisille.
…Ja minä kyselin heiltä juutalaisista, siitä pelastuneesta joukosta, joka vankeudesta palanneena oli jäljellä, ja Jerusalemista. Ja he sanoivat minulle: ”Jotka vankeudesta palanneina ovat jäljellä siinä maakunnassa, ne ovat suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisina; ja Jerusalemin muuri on revitty maahan, ja sen portit ovat tulella poltetut.” Tämän kuultuani minä istuin monta päivää itkien ja murehtien, ja minä paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä. (Nehemia 1:2-4)

Joskus kohdallamme tämän kaltainen murhe saattaa viedä Jumalan antamiin tehtäviin. Hän sen silloin itse johdattaa ja näyttää. Usein murheemme jää selityksiä vaille. Silloinkin se tulee nähdyksi ja kuulluksi. Voimme ajatella, että Isämme kyllä tietää kaiken.

Saamme pyytää, että Jumala puhdistaa sydämemme majan. Pyydämme puhtaita vaikuttimia, oikeita sanoja, Jumalan mielen mukaisia tekoja, jotka hän on edeltä valmistanut. Saamme pyytää kaikkeen tarvittavaan Jumalalta voimia.

On ihanaa, kun olemme saaneet elämän lahjan, ja tunnemme lahjan antajan, elävän Jumalan. Arkinen elämä ja yksinkertainen, lapsenomainen usko, ovat hyvin kalliit asiat meille tavallisille Jumalan omille.

Ceta Lehtniemi

Paluu sivulle TERVETULOA! MITÄ UUTTA?

Ei omassa voimassa eikä varassa vaan Kristuksessa

16.3.2016 puheeni Hyvinkään vanhassa kirkossa. Laitan näkyviin ihan siinä muodossaan kuin puhe oli kirjoitettuna. Puhuttuna se aina muokkautuu itse tilaisuudessa.

Tänään aion puhua keskeisistä asioista, sydämelleni nostetuista.
Aiheeni on ”Ei omassa voimassa eikä varassa vaan Kristuksessa”. Otan esille raamatunpaikkoja, jotka eivät ole helppoja. En puhu teologina, olenhan hammaslääkäri koulutukseltani. Nyt olen eläkkeellä. Kuitenkin olen ollut paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa työni puolesta ja seurakuntaelämässä. Vaitiolovelvollisuus on myös tuttu käsite, jota noudatan. Opin nimittäin paljon ihmisiltä, joiden kanssa teen matkaa, mutta en puhu silti koskaan julkisesti yhdenkään ihmisen asioita. Jumala opettakoon meille kaikessa hienotunteisuutta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan. Olemme jokainen niin keskeneräisiä ja heikkoja.

Rakas harrastukseni on ollut vanha hengellinen kirjallisuus, etenkin Lutherin kirjat, sekä häneen liitetty kirjallisuus. Sen vuoksi rohkenen puhua nyt tänne kutsuttuna.

Minulle on tärkeä näkökohta se, että Kristus on meille lahja. Häneen, hänen pyhään elämäänsä, ristin kuolemaansa ja ylösnousemukseensa sisältyy ääretön Jumalan lahja, elämä, kirkkaus ja turva. Kristuksessa on minulle hengellisen elämän aarteet kätkettynä.

Erityisesti Kristuksen kärsivä rakkaus, hänen runneltu ja piinattu olemuksensa, myös hänen kärsimänsä kiusaukset ja häpäisyt merkitsevät paljon. Hän eli ilman syntiä, mutta kohtasi maan päällä ihmisenä suurta kipua niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Voin ajatella tätä kaikkea, kun ymmärrän, että on kyse Jumalan lahjasta minulle, meille kaikille. Tässä ei ole, eikä voikaan olla kyse esimerkistä. Olen kristittynä Kristuksen seuraaja, mutta en niin, että voisin edes kuvitella ikään kuin pyrkiväni matkimaan hänen ainutlaatuista, pyhää ja synnitöntä elämäänsä. Tahdon vain salatulla tavalla kiinnittyä häneen ja uskoa häneen. Tahdon oppia luottamaan häneen ja Jumalan aikatauluihin ja aivoituksiin.

Hebrealaiskirje:
12:1-3: Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
Nostan katseeni Kristukseen, ristin Herraan ja Vapahtajaan. Näin myös pyhät ennen meitä panivat toivonsa tulevaan Messiaaseen. Aabraham on elävän uskon isä. Kun Mooseksen kautta annettiin laki, Jumala jo vakuutti olevansa armahtavainen ja uskollinen Jumala, suorastaan huusi tärkeän asiansa. 2.Mooseksen kirja: 34:6: Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: ”Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,…”

Minulle tuo kohta lakia annettaessa on merkinnyt paljon, koska laki on täysin ehdoton ja pyhä. Se on joka suhteessa sen yläpuolella ja ulkopuolella, mitä ihminen voi täyttää parhaimmissakaan olosuhteissa. Siinä on täydellinen ja kestävä rakkaus ilmoitettuna ihmisen suhteesta Jumalaan ja lähimmäiseen.

Kun saatana ”käyttää” lakia, sen syytökset saavat ihmisen yrittämään vääränlaista uskonnollista lain täyttämistä. Tähän sortuivat jo juutalaiset fariseukset sekä katolinen kirkko. Tätä julistetaan usein nykyisinkin. En sano, että tämä on vallan väärinkään aivan joka tilanteessa. Jumala voi käyttää myös itse perkelettäkin, kuten olen Lutherilta oppinut. Lain työkin saattaa viedä epätoivoon ja umpikujaan, josta vain Jumalan armo ja ristin evankeliumi voi vapauttaa.

Kuitenkin voi ehkä sanoa, että Jumalan Pyhä Henki käyttää pyhää lakia toisin. Hän vaikuttaa ihmisen omassatunnossa synnin tunnon ja hädän, joka vie auttajan luokse, Kristuksen turviin. Me saamme nostaa päämme. Meidän ei tarvitse katsoa Kristusta, Jumalan voideltua, ja kärsivää palvelijaa kuin kaukaa, tai kuin pelottavaa tuomaria. Me saamme katsoa häntä ristillä puolestamme kärsineenä ja kuolleena Vapahtajana. Hän kulki alennustien tähtemme. Juuri tämän kaltaista Kristukseen turvaamista ei vihollinen voi sietää eikä kestää. Joskus olen itse sanonut lapsekkaasti kiusattuna ollessani: ”Mutta minä ainakin turvaan Kristukseen”.

Kristus on meille lahja. Hän on myös elämän antaja ja hyvän hedelmän kypsyttäjä. Hän on kuin viinipuu, missä meidän tulee olla kiinni. Joh. 15:4: Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.

Otan vielä Room. 6:5-6: Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;…
Tässä on vaikea kohta ”vanhasta ihmisestämme”. Siinä Paavali muistuttaa, että tulee vaeltaa uudessa elämässä, ei vanhassa. ”Liha” on sitä, että uskovakin on ihmisenä vielä Jumalan vastainen, syntiin ja kovuuteen taipuvainen. Juuri uskossa oleva, Jumalan äänelle herkkä ihminen, kokee tämän kipuna ja suruna. Paavali muistuttaa, että vanha ihmisemme on naulittu Kristuksen kanssa ristille. Paavalin kuvaama Kristus-yhteys oli niin syvä, että sitä on melkein mahdotonta ymmärtää.

Tässä on mielestäni meille kehotusta elää uutena ihmisenä nimenomaan Kristuksen yhteydessä hyläten ”vanhan ihmisemme” väärät päämäärät. Silti näen siinä myös suuren lohdun sanoman. Saamme elää Kristuksessa tietäen, että kaikki se synti, kipuilu ja murhe, mitä ”vanha ihmisemme” tai ”lihamme” meille aiheuttaa, on syvällisellä tavalla Jumalan tiedossa, ja kaikki se on hänen Pojassaan ristillä. Se on kuin hänen päälleen laitettuna, ja meiltä pois otettuna. Se on viattoman syyksi ja taakaksi annettu. Me ymmärrämme hyvin sen, ettei tämä vie meiltä pois vastuuta, eikä anna lupaa huolettomuuteen synnin suhteen. Näin väärin meistä ei kukaan saata tätä ymmärtää.

Kristus riippuu ristillä runneltuna ja kärsivänä maailman synti harteillaan. Emme voi ajatella häntä ikään kuin esimerkkinä. Tässäkään mielessä meistä ei ole hänen seuraajikseen, ei myöskään lain täyttämisessä. Kuitenkin kärsimyksissä täällä eläessämme saamme muistaa, että Kristuskin kulki alennuksen tien. Hänestä ei tullut mitään suurta ihmisten silmissä. Eikä meistäkään pidä tulla suuria. Kristus on meitä lähellä, meissä, kaiken kärsimyksen ja halveksunnankin keskellä. Hän ei ole meidän kanssamme tuomarina, vaan Hyvänä Paimenena, joka on jo antanut henkensä edestämme. Hän tahtoo pitää meidät yhteydessään –aina ja ikuisesti.

Olemme saaneet Pyhän Hengen lahjan sisimpäämme. Kristuksen Henki ei vie meitä lakihenkiseen elämään, vaan Jumalan lapsen elämään. Siinä huudahdamme ”Abba”, ”Isä”. Kristittyjen ahdistus on usein erilaista ja syvää tässä maailmassa. On paljon sitä, mistä meidän ei tule syyttää itseämme. Usein saamme myös iloita ahdistuksissa ja kärsimyksissä, kun ymmärrämme sen kuuluvan osaamme maailmassa. Otamme kaiken vastaan Jumalalta. Tyydymme siihenkin, ettemme ymmärrä Jumalan aivoituksia ja tarkoitusta. Hän tahtoo pitää yhteydessään ja viedä perille. Sen tiedämme sanasta. Johanneksen evankeliumi:
6:37: Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.

Emme ole yksin. Emme ole suuria. Emme ole vahvoja.
Meillä on myös jokin erityinen vastus ja taakka Kristuksen todistajina. Samoin tunnen eräänlaista tämän ajan kasvattamaa levotonta henkeä. Voisin sanoa, että on hyvin vaikea keskittyä olennaiseen ja pyrkiä oppimaan tuntemaan Kristusta. 2Kor. 10:5: Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.
Biblia (1776)
Ja me maahan lyömme aivoitukset ja kaiken korkeuden, joka hänensä korottaa Jumalan tuntemista vastaan, ja vangiksi otamme kaiken ajatuksen Kristuksen kuuliaisuuden alle,
Ruotsi (1917)
Ja, vi bryta ned tankebyggnader och alla slags höga bålverk, som uppresas mot kunskapen om Gud, och vi taga alla slags tankefunder till fånga och lägga dem under Kristi lydnad.

Pidän tuosta Biblian käännöksestä. Sen suuntainen on myös vanha ruotsinkielinen käännös. Usein ajatellaan uskoa ja järkeä vastakkain. ”Luovu järkevästä ajattelusta, ja usko ainoastaan, niin saat voiman tai paranet”. Mielestäni asia ei ole näin. Kyllä Jumala vetoaa ymmärrykseemme hyvin usein. Ehkä jopa tätäkin kohtaa lukiessamme voimme ajatella, että vain aidosti hengellinen ymmärtäminen ja opetuksen vastaanottaminen kiinnittää Kristukseen, ja tuo sitä Jumalan tuntemista mikä jotaa perille kirkkauteen saakka.

Ei tämä maailma, eikä myöskään hengellinen maailma, tahdo useinkaan tuntea Kristusta hänen kärsimisessään ja kuolemassaan. Kristuksen alennustie on pahennus. Tässä on jotain sellaista vastustusta, mihin törmään niin itsessäni kuin laajemminkin. Kuitenkin juuri tässä on pohja ja kallio koko kristilliselle elämällemme.

Ceta Lehtniemi

Kehotan erityisesti palaamaan kommentteihin, jotka näkyvät punaisella ennen kirjoitukseni/puheluonnokseni otsaketta. Ne ovat juuri keskeisessä asiassa, ja tavattoman Kristusta korottavia.

Takaisin sivulle Mitä uutta? Tervetuloa!

27.1.2016 Lohjalla Ceta Lehtniemi

Kirjoitin aiheesta ZEN lainaamani kirjan pohjalta noin kahdeksan vuotta sitten. Olin seurannut muutaman vuoden ajan miten tietoisuuteen, ykseyteen, kokemuksellisuuteen ja sisäisen maailman luovaan totuuteen viitattiin yhä useammin myös kristillisissä yhteyksissä. Nyt olen törmännyt yllättävän usein Mindfulness-meditaatioon. Sen vuoksi kaivoin tämän vanhan kirjoitukseni esille näiltä omilta kotisivuiltani. Kun se on nyt artikkelina, siitä voi myös keskustella. Pdf-muodossa zen-vertailua-kristinuskoon-ceta-lehtniemi

–

ZEN perimmäinen Totuus, Osho Bibliography, 1997

Ohessa tiivis yhteenveto kirjasta ZEN perimmäinen totuus, kerron sen tärkeimmistä periaatteista. En katkaise heti kritiikillä tai omilla huomautuksilla. Sen sijaan kirjoitan loppuun mielipiteitäni ZEN ajattelusta ja meditaatiosta. Erityisesti paneudun siihen miten se suhtautuu kristinuskoon. ZEN meditaatioon liittyen sanoo norjalainen teologian professori suomalaisessa kristillisessä lehdessä ”Vantaan Laurissa”, vuonna 2003 seuraavaa: ”Koen, että on mahdollista sulkea pois oman ajattelun rakenteet ja astua kynnyksen yli. Ja sisällä odottaa Jumala yhtä lähellä kuin sydämenlyönti”. Juuri edellä olevaan käsitykseen tahdon puuttua kriittisesti. Seuraava värillinen teksti on kaikki otettu lyhentäen kirjasta (alleviivaukset kirjoittajan):

–

Mitä on totuus?

Mitkään sanat eivät voi vangita totuutta. Totuuden voi ainoastaan kokea, sen voi elää, mutta sitä ei voi pukea sanoiksi. Jos alat uskoa oppeihin, et koskaan tavoita totuutta. Totuus voi avautua vain kokemuksen kautta. Uskomuksista ei ole apua; kaikki uskomukset luovat esteitä. Usko on vain helppo oikotie.

Uskominen ei vaadi muutosta tietoisuudestasi, mutta ellei tietoisuutesi muutu, usko on vain lelu. Voit leikitellä sillä, voit huijata sillä itseäsi, mutta se ei anna sinulle mitään olennaista.

Totuus on kaikkialla ympärilläsi ja sisäpuolellasi. Voit kohdata sen; se on tässä ja nyt. Totuus on elävässä elämässä, siinä, että elää tietoisesti. Sitä on perimmäinen totuus.

Totuus on luonteeltaan kokemuksellista, eikä sitä voi välittää toiselle. Jos elät johtopäätöksiä tehden, saavutat sen mikä on toisarvoista. Jos elät kokemuksen kautta, saavutat sen, mikä on ensiarvoisen tärkeää.

Totuus muuttuu jatkuvasti; se ei ole pysyvä ilmiö.

Totuus voidaan tuntea vain hiljaisuudessa.

Sinä olet totuuden pyhäkkö.

–

Irti mielestä, irti aiemmista yhteyksistä, irti uskonnoista

Jumala on yhtä kuin syvimmän olemuksesi kokemista. Kun lepäät omassa sisimmässäsi, tiedät tämän.

Sinä olet totuuden pyhäkkö, eivät raamattu, koraani, vedat. Siispä ainut tapa tavoittaa se, on kääntyä sisäänpäin. Juuri tästä on kysymys meditaatiossa. Sen tähden zen ei ole kiinnostunut opinkappaleista. Zenin pyrkimyksenä on auttaa sinua löytämään oma olemuksesi.

Mielellä ei voi olla aitoa yhteyttä todellisuuteen. Kun ihminen elää mielessään, hän elää typeryksen tavoin. Heti kun annat mielen päästää sinut irti, koet jumaluuden läsnäolon. Meditaatio tarkoittaa ”ei-mielen” tilaa, ajatuksettoman mielen tilaa. Meditaatio ei tarkoita ”mietiskelyä”. Meditaatio tarkoittaa sitä, ettei ajattele mitään. Se tarkoittaa sitä, että ajatukset häviävät ja vain puhdas tietoisuus, puhdas läsnäolo jää jäljelle.

–

Kun alat meditoida, kohtaat vanhempasi, kohtaat kaikki ne ihmiset, joihin olet ollut yhteydessä. Sinun on irrottauduttava heistä, sinun on tuhottava heidät sisäisesti; sinun on opeteltava olemaan yksin. Ja lopulta kohtaat sisäisesti Buddhan, Mestarin, mutta sinun on kuvaannollisesti tapettava hänet kuten muutkin. Sinun on oltava täysin yksin.

Joskus Mestari on käytettävissäsi, hän, joka on valaistunut, hän, joka on tullut tuntemaan todellisen olemuksensa. Kun hänen läsnäolonsa ja oppilaan avoimuus kohtaavat, liekki syttyy ja jotain kerta kaikkiaan tapahtuu.

–

Sillä hetkellä, kun ihminen herää, hän vapautuu; hän vapautuu politiikan ja uskonnon kahleista. Hän on uskonnollinen, mutta vapaa kaikista uskonnoista. Ei voida sanoa, että hän on muhamettilainen tai että hän on hindu. Ihmiskunnan kehitys on saavuttanut pisteen, jossa tarvitaan kipeästi uutta tietoisuutta, joka vapauttaa ihmisen politiikan ja uskonnon kahleista. Vältelläksesi jumalaa, tottelet pappia ja luet raamattua.

–

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Aallot ovat olemassa, mutta eivät erillään merestä. Niin mekin olemme olemassa, mutta emme erillämme tietoisuuden valtamerestä. Koko olemassaolo on kiinteästi, syvällisesti yhteydessä kaikkeen. Puut vaikuttavat sinuun, sinä vaikutat puihin. Tähdet vaikuttavat sinuun, sinä vaikutat tähtiin. Olet osa maata, maa on osa sinua. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Jumala on tämä kaikkeus. Et voi olla olemassa erillisenä.

–

Sisäinen tyhjyyden tila

Kun olet hetken hiljaisuudessa, huomaat yhtäkkiä, että sisälläsi on tyhjyys, ettei sisälläsi ole mitään. Jos katsot sisäänpäin, et löydä itseäsi. Sen tähden ihmiset eivät katso sisäänpäin; he pelkäävät.

Zen tähdentää, ettei ole olemassa syntisiä eikä pyhimyksiä. Mikään ei ole hyvää eikä mikään ole pahaa. Kun katsot sisäänpäin, siellä ei ole sen enempää pyhimystä kuin syntistäkään, ei hyvää eikä pahaa -ei elämää eikä kuolemaa. Kaikki eroavaisuudet katoavat.

Tuossa tyhjyyden tilassa ihminen yhtyy jumalaan. Ihminen on yhtä jumalan kanssa -niin kuin on ollut hamasta alusta asti.

–

Perimmäinen totuus

Olet olemassa vain kun et ole olemassa, sillä olet olemassa vain kun egosi on hävinnyt ja olet itse jumala. Tämä on perimmäinen totuus.

Perimmäinen totuus on perusolemuksesi. Zen kutsuu sitä perimmäiseksi totuudeksi; muut uskonnot kutsuvat sitä jumalaksi. Jos siis haluat oppia tuntemaan perimmäisen totuuden, sinun on etsittävä sisältäsi alkuperäistä, todellista olemustasi, joka oli olemassa ennen kaikkea muuta.

–

Hiljaisuus, ajatuksettoman mielen tila

Hiljaisuus on aina läsnä. Ääni voidaan luoda, mutta ei hiljaisuutta. Sillä hetkellä, kun ääntä ei enää ole, vallitsee hiljaisuus. Ajattelua voi verrata ääneen, meditaatiota hiljaisuuteen. Siksi kaikki uskonnot ovat tavalla tai toisella etsineet tuota hiljaisuutta, josta kaikki saa alkunsa.

Kun ihminen ei enää ajattele, vallitsee ykseys, yhteisyys; olemassaolo on kokonaisvaltainen kokemus, jossa ei ole kaksijakoisuutta. Kaikki rajat katoavat, yhtyvät toisiinsa. Kaikki on yhtä; hennoin ruohonkorsi on yhtä suurimman tähden kanssa.

Tiede tuntee ihmisen ulkopuolella olevan, ei sitä mikä on hänen sisällään. Tiede tuntee kehon, ei sielua. Se tuntee maailman, ei Jumalaa. Se tuntee sen, mikä on toisarvoista.

Sinun on laskeuduttava sille aallonpituudelle, missä totuus sykkii, sinun on laskeuduttava hiljaisuuteen. Tätä tilaa kutsutaan ajatuksettoman mielen tilaksi. Ajatukseton mieli oli olemassa ennen kuin sinun mielesi oli olemassa.

–

Mieli on vain verho

Mieli on vain verho, kuin kaapu, johon olet verhoutunut. Voit pujahtaa siitä pois. Huumeet auttavat ihmistä tulemaan pois mielestään, ne antavat ihmiselle rohkeuden katsoa maailmaa ajattelematta. Tämän vuoksi tulevaisuudessa käydään taistelu huumeiden ja meditaation välillä. Ihminen valitsee joko huumeet tai meditaation.

Sinä synnyit vailla mieltä. Ihminen ei voi päästä eroon luonnollisesta, mutta hän voi päästä eroon keinotekoisesta.

–

Olemisen tilassa sulaudut todellisuuteen

Olemisen tilassa ihminen voi oppia tuntemaan olennaisen, ei ajattelemalla. Et pidä itseäsi tarkkailijana, joka on erillään kokonaisuudesta. Kohtaat todellisuuden, yhdyt ja sulaudut siihen. Silloin ihminen tietää. Tällaista tietämystä ei voi kutsua ”tiedoksi”. Kyse on pikemminkin rakkaudesta kuin tiedosta.

Mitä enemmän koet, sitä suuremmalta salaisuudelta elämä tuntuu. Uskonto on mystiikkaa, uskonto on magiaa, koska uskonto ei lähesty elämää mielen kautta.

–

Meditaatio – tavoitteena tyhjyys

Uskonnollisuus voidaan tiivistää yhdeksi sanaksi -meditaatioksi. Tai voit kutsua sitä hiljaisuudeksi – sellaiseksi, jossa miltei lakkaat olemasta. Sisimpäsi on täysin hiljainen, sisäinen rauha on rikkumaton. Vasta sellaisessa hiljaisuudessa voit alkaa kuulla totuuden hiljaisen, hennon äänen. Voit kutsua sitä Jumalaksi, voit kutsua sitä sieluksi.

Kun mielessäsi ei ole ajatuksia, elät tässä hetkessä; silloin sinun ei ole mahdollista paeta todellisuutta. Tietoisuus, johon ei liity ajattelua, on tavoite. Olet täysin tyhjä.

Tie olemiseen kulkee kuoleman kautta, antautumisen kautta. Se tie kulkee hiljaisuuden kautta. Mutta hiljentyminen ei ole helppoa; hiljentyminen on äärimmäisen vaikeaa.

Monissa perinteissä ihmiselle annetaan mantra, eräänlainen hokema. Mestari antaa sinulle mantran. Kuitenkin meditaatio alkaa hiljaisuudesta, ei mantrasta, vaikkakin mantrasta voi olla apua.

–

Tule tietoiseksi – sinä itse olet totuus

Tottumukset ja tavat tekevät elämästä mekaanista. Yritä päästä niiden yli, tule tietoiseksi.

Kun näet jonkun tekevän virheen, niin ennen kuin hyökkäät hänen kimppuunsa, katso ennemminkin itseäsi -miten itse toimit. Jos voit katsoa kaikkien virheitä ja voit antaa noiden virheiden muistuttaa sinua omista virheistäsi, elämäsi muuttuu perinpohjaisesti. Silloin kaikista ihmisistä tulee opettajiasi. Silloin koko elämästä tulee mestarisi.

Silloin koko elämä suuntaa katseensa sinua kohti sanoen: ”Tämä ei ole tietoista … tämä on vastuutonta”.

On oikein elää tietoisesti ja väärin elää tiedostamattomasti.

Sinä itse olet totuus!

Kirjan tekstin lainaus päättyy.

Miten ZEN suhtautuu kristinuskoon?

Lainaan alkuun professori Lars Aejmelausta, Kristinuskon synty, Kirjapaja Oy 2000:

”Uskonnot voidaan jakaa kahteen perustyyppiin, historiallisiin ja filosofisiin uskontoihin. Jälkimmäinen uskonnonmuoto on syntynyt, kun joku yksityinen ihminen tai ihmisryhmä on miettinyt syntyjä syviä. Pyhiä asioita pohtiessaan he ovat voineet saada erilaisia näkyjä, ilmestyksiä, ’valaistumisia’ ja kokemuksia, joiden pohjalta on luotu uskonnollisten ajatusten ja sääntöjen systeemejä. Näistä muodostuu kyseisen uskontokunnan kannattajien uskonnollinen totuuspohja, jonka varassa he elävät. – – –  Filosofisen uskonnon vastakohtana on historiallinen uskonto, jollainen myös varhainen kristinusko oli luonteeltaan.”

–

Mielestäni ZEN kuvaa uskonnollisuutta, jota voisimme nimittää filosofiseksi edellisen lainauksen tapaan. Se ei pohjaa mihinkään historian tapahtumaan tai tapahtumasarjaan. Varsinaisesti uskontona ei Zen periaatteita voine kuitenkaan pitää.

–

Toinen pääero on siinä, että kristinusko on Kirjan uskonto. Meillä on pyhä kirja Raamattu.

Zenissä puolestaan luovutaan kaikista sanoista ja ajatuksista, niistä suorastaan tyhjennytään.

Kristinuskossa puhutaan mielenmuutoksesta, parannuksesta.

Zenissä riisuudutaan mielestäkin.

Zen sanoo, että totuus on muuttuvaa. Mitään absoluuttista totuutta ei ole.

Kristitylle totuus on se, minkä Jumala on ilmoittanut Raamatussa. Jeesus on itse sanonut: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Uskomme totuudeksi mm. Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen. Samoin uskomme ristinkuolemalle sen sisällön, minkä Raamattu ilmoittaa, kyseessä on sovituskuolema syntien tähden.

–

Zen ei puhu synnistä mitään. Kun katsot sisäänpäin, siellä ei ole sen enempää pyhimystä kuin syntistäkään, ei hyvää eikä pahaa – ei elämää eikä kuolemaa. Kaikki eroavaisuudet katoavat. Tällöin on luonnollista, että ei ole mitään sovituksen tarvettakaan.

Zen opettaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kyse on holistisesta maailmankäsityksestä. ”Kaikki rajat katoavat, yhtyvät toisiinsa. Kaikki on yhtä; hennoin ruohonkorsi on yhtä suurimman tähden kanssa.” Jumala on lopultakin tämä kaikkeus, johon sinä yhdyt. Näin ihminen on yhtä Jumalan kanssa. Lopultakin sinä itse olet totuus ja sinä olet jumala.

–

Tämä kaikki on täysin toisin kristinuskossa. Luoja ja luomakunta eroavat kuin yö ja päivä toisistaan. Jumalan ajatukset ovat niin paljon korkeammalla ihmisen ajatuksia kuin taivas on korkeammalla maata. Jumala yksin on pyhä ja on taivaasta. Ihminen on syntinen ja on maasta. Missään muussa mielessä ei voi tapahtua yhtymistä kuin siinä mielessä, että Jeesus oli sekä ihminen että Jumala.

Zen sanoo, että vasta meditaation luomassa hiljaisuudessa ”voit alkaa kuulla totuuden hiljaisen, hennon äänen. Voit kutsua sitä Jumalaksi, voit kutsua sitä sieluksi”. Juuri näin sanotaan usein myös Kirkon hiljaisuuden liikkeessä, ja samoin puhuvat meditatiivisen musiikin opettajat kirkoissa ja retriiteissä. Meditaatioon ja tyhjentymiseen kannustetaan ihmisiä. On vaikea edes sanoa ääneen mitä tämä kaikki tarkoittaakaan hengellisesti, kun kristityt ja New Age – liikkeen edustajat hiljentyvät yhdessä sanattomaan eli kontemplatiiviseen rukoukseen.

–

Mietiskely ja meditaatio eivät ole samoja asioita. Raamatun Sanaan ja Katekismuksen käskyihin kohdentuvaa mietiskelyä harjoitti myös Martti Luther. Saksan kielessä on toki sana ”meditieren”, mutta Lutherin ”hengelliset harjoitukset” olivat kaukana zen-meditaatiosta. Olemme edellä nähneet, että meditoinnilla pyritään pois sanoista ja mielestä aivan toisin kuin Sanaa mietiskeltäessä. On myös syytä muistaa, että uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen omistamisen kautta Jumala avaa Sanaansa uskovalle henkilökohtaisesti avuksi ja lohdutukseksi, jne. Muuten sen äärellä olo jää uskonnollisuudeksi, elämänohjeeksi, tms. elämänlaadun tai kristillisen rakkauden parantamiseksi. Näin tapahtuu varsinkin, jos Raamatun Sana sisältää pääasiassa yleisiä opetuksia ja vältetään ristin sovituksesta kertovia osia.

–

Zen tuo esiin erikoisen väitteen, että ihmiskunnan kehitys on saavuttanut pisteen, jossa tarvitaan kipeästi uutta tietoisuutta, joka vapauttaa ihmisen politiikan ja uskonnon kahleista. Zenin mukaan vältelläksesi jumalaa, tottelet pappia ja luet Raamattua. Lopulta Zen korvaisi erilaiset poliittiset yhteiskuntajärjestykset ja uskonnot, myös meille tärkeän Raamatun totuuden, uudella tietoisuudella. Zen sanoo: ”On oikein elää tietoisesti ja väärin elää tiedostamattomasti”. ”Sinä itse olet totuus!”

–

Nyt muutaman vuoden jälkeen huomaan yhtäläisyyttä myös laajalle levinneeseen Ihmeiden Oppikurssiin IOK; tosin olen tutustunut siihen melko vähän. Olkoon tämä pitkä ja vaikeahko kirjoitukseni esillä juuri sen vuoksi, että tämän kaltainen ajattelu on nyt leviämässä monille alueille. Usein termit ovat kristillisiä, vaikka sisältö onkin jotain muuta.

–

Ceta Lehtniemi

__________________________________________

Sivulle Mitä uutta? Tervetuloa!