Kategoria: Yleinen

Hylkäämisen pelosta

Hylkäämisen pelosta -hengellisiä näköaloja

Yritän tuoda joitain ajatuksiani esille. Tästä voi sitten jatkaa keskustellen. Kommenttiosio on käytettävissä. Itse olen kokenut paljon hylkäämisen pelkoa. Enää en välttämättä pidä erityisen tärkeänä tietää syitäkään. Jossain elämänvaiheessa tämä ymmärtämiseen liittyvä puoli oli tärkeää.

Voisi lyhyesti sanoa, että hengellinen apu on tullut vähittäisen Jumalan tuntemisen myötä. Ja Jumalan tunteminen on tullut Raamatun ilmoituksen kautta. Vaikka olen lukenut Raamattua laajasti eri puolilta, niin tiedän sisälläni olevien pelkojen vaikuttaneen siinä, mihin jakeisiin olen kuin tarrautunut kiinni.

Hylkäämisen pelkooni on yhdistynyt ajatus siitä, mitä minun täytyisi tehdä tai kuinka onnistua tai jaksaa. Ja riman ollessa korkealla, olen luonnollisesti kokenut usein syyllisyyttä. Me olemme kaikki niin erilaisia yksilöitä, Jumalalle rakkaita, että tahdon käsitellä aihetta juuri omista tuntemuksistani käsin.

Tuntuu ehkä aivan hassulta, mutta koen hyvin rakastavina ja lohdullisina Jeesuksen sanat Johanneksen Evankeliumin 15 luvusta: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Mikä tässä lohduttaa minua? Ensinnäkin se, että jae korostaa yhteyttä Jeesukseen. Toiseksi se kertoo oman tekemisen ja ponnistelun toivottomuuden hengellisissä asioissa.

Onkin kyseltävä aivan uudesta levon lähtökohdasta käsin asioita. Tulee usein havaittua, että olen aivan tyhjä, ja pyydettyä: ”Isä neuvo minua”. Tai tulee nähtyä oma väsyminen ja levon tarve Jeesuksen lähellä. Tästä syntyi myös runoni ”Jeesuksen läheisyydessä”.

Jeesuksen läheisyydessä
 
Jeesus, läheisyytesi muuttaa
enemmän kuin vaatimalla,
pakon voimalla voi tapahtua.
 
Tahdon Sinua niin rakastaa
ja yhä vaan oppia Sinusta.
Anna leposi, ota paha oloni.

Kiitos sylistä, missä itkeä saan.
Kiitos syvästä hiljaisuudesta,
jossa kuulen rakkauden sanoja.

Näihin hylkäämisen tunteisiin on liittynyt myös se piirre, että on ehkä liian herkkä sille mitä muut sanovat. Todellisuudessa muilla on varmaan ihan omia asioita toimitettavanaan. Kuitenkin jokin osaamattomuus, laiminlyönti tai tavallaan noloutta aiheuttanut asia saattaa nousta mieleen toistuvasti aika ajoin. Myös tämä tunne yhdessä vaatimusten kanssa ilmenee runoissani, myös tässä:

Monin silmin

Minua on katsottu monin silmin
elämäni eri vaiheissa.
Isän silmin, äidin silmin,
veljen ja siskon silmin.

Vielä itsekin arvioin,
ystävät ja työtoverit mittaavat:
Hyvää ja huonoa, rumaa ja kaunista.
Katseiden alla olen.

Isä, vasta nyt ymmärrän:
Tärkeimmät katseet luot Sinä
ja olet aina luonut
sekä pintaan että herkkään syvyyteen.

Isä, saanhan pysähtyä eteesi.
Myös minä olen Sinulle tuttu
jo idustani alkaen.
Isä, Sinä katsot ja rakastat.

Isän kasvojen edessä, hänen katseitten alla oleminen, on minulle hyvä asia. Hän näkee kaiken oikein, ei väärin eikä valheellisesti. Kaikesta tästä huolimatta Raamattu ilmoittaa, että Jumala rakastaa ja on uskollinen. Jumala on meille Kristuksen tähden Isä. Minulle on ollut niin äärettömän rakas ja turvallinen asia saada ymmärrys juuri näistä asioista.

Johanneksen Evankeliumi10. luvun jakeet 27-30 ovat minulle tärkeät: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.”

Muistan vielä ajan, jolloin illalla rusensin tyynyäni, ja kertasin ulkomuistista noita jakeita. Tahdoin käydä nukkumaan niin, että olen Isän kädessä kiinni ja samalla lähellä Jeesusta. Vasta pitkien aikojen jälkeen kuva Isän kädessä olosta muuttui tämän kuvan kaltaiseksi:

Levon löytyminen on kovin monesta asiasta kiinni. Kuitenkin olemme hyvän Jumalan hoidossa, vaikka tuntemuksemme olisivat aivan päinvastaiset. Kun osaamme jollakin tavalla pyytää Jumalan apua ja turvata Jeesuksen sovitustyöhön puolestamme, olemme parhaassa mahdollisessa turvassa. Saamme jäädä luottavaisesti odottamaan ajallaan saapuvaa apua.

Ceta Lehtniemi

Hyvän Paimenen hoidossa

Olen tekemässä uutta ja aavistuksen erilaista painosta jo joitain vuosia sitten tekemästäni pikkukirjasesta. Oikeastaan olen matkalla, ja minulla on kirjasestani jo e-kirja mukana. Siitä otin leikekuvia ja kirjoitan jotain. Kirja mahtuu pieneen kirjekuoreen. Siinä on kierrekiinnitys, joten se avautuu kivasti.

Näitä yllä olevia raamatunjakeita olen rakastanut kovin. Kun on palannut jostain sielujen paimenen ja kaitsijan tykö, niin on turvassa. Ja vielä saa ottaa vastaan vakuutuksen, että Kristus on ottanut hoivaansa. Samalla, kun olen siirtänyt tekstejä ja kuvia uuteen kirjaseen, olen painanut mieleeni jälleen näiden jakeiden sanomaa.

Usein olemme kuin orpoja, särjettyjä ja jollakin tavoin eksyksissä. Kristus on Henkensä kautta meitä sillä tavoin läsnä, ettemme muserru, ja tiedämme ettei meitä hylätä, emmekä jää yksin. Nyt saamme luottaa sanaan; joskus perillä kaikki on kirkasta ja näkyvää edessämme. Saamme olla Kristusta aivan uudella tavalla lähellä.

Tässä on kaiken rakkauden, huolenpidon, anteeksiannon ja toivon perusta. Saamme lapsen tavoin uskoa, ja kasvaa Kristuksen tuntemisessa.

Ceta Lehtniemi

 

Kunpa valosi löytäisi

Joskus vuosia sitten tein pienen kirjasen Armon hetkiä. Sain ilokseni kuulla, että sitä luetaan esimerkiksi aamupalan yhteydessä saattelemaan tulevaan päivään. Tämä nyt esiin laittamani runo on jo 1990 -luvulta. Kirjasessani yhdistin runoni Jeesuksen sanoihin siitä miten hän on elämän valkeus. Tämä sama runo oli myös Perussanoman vuonna 2003 julkaisemassa kirjassa.

Erikoista on myös se, etten yhtäkkiä muista edes ainoan virallisen julkaisuni nimeä, enkä myöskään mihin olen loput kirjat laittanut. Olisikohan kirjan nimi ollut Kuin pieni lähde? Minulla oli uupumusta jo tuolloin, vaikka vielä olinkin vuosia työelämässä. Koin myös pettymysten ja epäonnistumisten jakson, enkä pystynyt ehkä iloitsemaan kaikesta pienestä arkisesta hyvästä läheisten parissa, mistä nyt toivon mukaan osaan iloita. Ja ehkä ajatukseni olivat liikaa kiinni nimenomaan tekemisissäni, tekemättä jättämisissäni ja epäonnistumisissani.

On suuri ilo huomata, että kaiken keskellä on voinut jakaa ympärilleen ”pisaroita” virkistämään elämän arjessa. Nyt minulla on aikaa huolehtia itsestäni ja kirjoitella tai taiteilla ihan vaan omaksi ilokseni. Kuvasin artikkeliini nuo kaksi sivua kirjasestani Armon hetkiä. Mikään ei estäisi minua toteuttamasta myöskään uusia kirjahankkeita.

Ceta Lehtniemi

 

Marttyyrit ovat sydämelläni

Loppusyksyisin ovat perinteiset hammaslääkäripäivät. Kyseessä on koulutustapahtuma. Kristillinen hammaslääkäriseura järjestää aina myös kirkkoillan, samoin myös eettisen seminaarin tai oikeastaan pienen luentotilaisuuden. Nyt eläkkeellä ollessani en ole noihin osallistunut. Kuitenkin minulle on jäänyt niistä hyviä muistoja.

Eräs mieleenpainuvimmista muistoista liittyi Johan Candelinin vierailuun kirkkoillassa noin 30 vuotta sitten. Hän oli saanut sydämelleen marttyyrien parissa tehtävän työn. Erikoista on, ettei mieleeni jäänyt se, mitä hän sanoi, vaan ainoastaan marttyyrien asian tärkeys ja vakavuus. Samoin muistan miten vakuuttavalta ja luotettavalta tämä kaksimetrinen mies tuntui.

Näin reilut kolmekymmentä vuotta myöhemmin voi nähdä selvästi työn merkityksen, ja sen miten se on annettu Jumalan sydämeltä. Itselleni on tuosta kirkkoillasta lähtien tullut ruotsinkielinen viikkoraportti, ja heti kun huomasin laitoin myös internetin ja facebookin kautta tulemaan tietoa työstä. Tavallisten uutisten kautta on vaikea saada oikeaa tietoa juuri tältä alueelta. Olen kiitollinen siitä, että löysin tämän marttyyrien työn tukemisen. Se on myös rikastuttanut omaa elämääni ja antanut perspektiiviä asioihin.

http://mailchi.mp/29f6b33cc707/mky-viikkoraportti

Kuukausiraportti 2, joulukuu 2017

Joulutervehdys Marttyyrikirkon ystäviltä

Tässä kuukausiraportissa on sekä joulutervehdys että muutamia rukousaiheita sinulle tulevaa kuukautta varten. Pääasiallinen tietojen lähteemme on tällä kertaa worldwatchmonitor.org.
Muista myös vainottua seurakuntaa, jota vastaan usein hyökätään kristillisten juhlien aikana. Rukoilkaamme siis erityissuojelua veljillemme ja sisarillemme, jotka eri tavoin ja eri puolilla maailmaa juhlivat Kristuksen syntymää.

Jeesus, pakolainen

Matteuksen evankeliumin toisessa luvussa kerrotaan miten Joosef suojellakseen Jeesus-vauvaa pakeni Egyptiin perheineen. Herodes oli suunnitellut tappavansa Jeesuksen, mutta sen sijaan hän tapatti kaikki pienet pojat Betlehemin seudulla kostoksi sille, että Jeesus oli viety turvaan Egyptiin.

On kummallista, että kun ainoa täydellinen ja hyvä ihminen syntyy tälle maapallolle, häntä kohtaa viha ja kuoleman uhka. On myös kummallista, että monia ihmisiä myös tänään kohtaa viha erilaisten Herodes-hahmojen puolelta, jotka haluavat pyyhkiä pois kaiken sen, millä on jotain tekemistä Jeesuksen kanssa. Kun Saul oli matkalla Damaskokseen vangitakseen kaikki ne, jotka olivat “sen tien seuraajia”, hän kohtasi Jeesuksen, joka sanoi: “Saul, Saul, miksi vainoat minua?”
Jesus sanoi “minua”, ei ensisijaisesti niitä, joita Saul oli aikeissa vangita. Tässä piilee syvä totuus. Jokainen, joka vainoaa Jeesuksen opetuslapsia, vainoaa itse asiassa Jeesusta itseään. Juuri viha Jeesusta kohtaan johtaa kaikkein voimakkaimmin kaikkeen hänen opetuslastensa vainoon maailmassamme tänään. Jeesus on niin yhdistynyt kaikkiin niihin, jotka uskovat häneen, että hän sanoo, että kaikki mitä olemme tehneet hänen vähimmille veljilleen, sen olemme tehneet hänelle. Tätä ajatusta meidän tarvitsee mietiskellä joulun aikana.

Meillä on mahdollisuus tehdä hyvää Jeesukselle tekemällä hyvää niille, jotka uskovat häneen ja joita vainotaan uskonsa takia. Tätä Marttyyrikirkon ystävät haluaa tehdä tänään ja myös tulevan vuoden aikana. Kiitos, että haluat rukoilemalla liittyä meihin tässä työssä.

Toivotan Sinulle iloista joulua ja siunattua uutta vuotta 2018!

Johan Candelin
Puheenjohtaja
Marttyyrikirkon ystävät

Tämän kuun rukousaiheet

NIGERIA

Vuosien ajan Nigerian kristityt ovat olleet eri islamilaisten ryhmittymien hyökkäysten kohteena. Nytkin islamilainen ääriryhmittymä Boko Haram pitää nuoria naisia vangittuina Länsi-Afrikassa. Vaikeudet jatkuvat vaikka naiset pelastetaan, koska kotiinsa palatessaan he havaitsevat olevansa leimattuja “Boko Haramin naisiksi” eikä heitä hyväksytä yhteisöihinsä, ei edes perheisiinsä, varsinkaan jos heillä on lapsia heidän vangitsijoidensa tekemien raiskausten tuloksena.

Pohjois-Nigerian johtajat ovat toistuvasti valittaneet, kuinka Fulani-paimentolaiset, ilman että heitä rangaistaan, hyökkäävät kristittyjä kohtaan varsinkin Plateaun osavaltiossa ja että liittovaltion hallitukselta puuttuu poliittista tahtoa lopettaa tällainen. Marraskuun 10. päivänä Nigerian kristittyjen liitto tapasi presidentti Muhammadu Buharin ja ilmaisi huolensa jatkuvasta väkivallasta, jota Fulani-paimentolaiset harjoittavat. Vaikka joillakin alueilla on runsaasti armeijan sotilaita, tilanne ei ole parantunut. Jotkut kristityt johtajat väittävät, että sotilaat ovat olleet osallisia yhteenotoissa paikallisten kanssa sen sijaan, että etsisivät pahantekijät, sekä myös syyttäneet sotilaita siitä, etteivät ole surmien lopettamiseen sitoutuneita.
Rukoile suojelua niille nuorille naisille, joita Boko Haram pitää vangittuina ja myös niille, joita on pelastettu. Rukoile myös rauhaa Plateaun osavaltioon ja muihinkin osavaltioihin, missä on väkivaltaisia konflikteja muslimi- ja kristillisten ryhmittymien kesken.

EGYPTI

Vaikka silloin tällöin kuulemme uusista hyökkäyksistä Egyptin kristittyjä vastaan, saamme nyt kiittää Herraa siitä, että 21 seurakuntaa Egyptin eteläisessä Minyan provinssissa voivat remontoida, laajentaa ja jälleenrakentaa kirkkojaan saatuaan luvat siihen Minyan kuverööriltä Essam al-Bedeiwiltä viime kuuden kuukauden aikana. Näistä kirkoista jotkut olivat odottaneet luvan saamista yli 20 vuotta. Myös Sohagin provinssissa, Tamassa, evankelikaalinen seurakunta on saanut luvan remontoida rakennustaan.

Toisaalta koptiyhteisö Minyassa on todennut, että monet heidän kirkoistaan on määrätty suljettaviksi tai sytytetty tuleen. Osa näistä ovat taas toiminnassa, mutta osa odottaa vielä lupaa. Ylä-Egyptissä paikalliset viranomaiset ovat sulkeneet kirkkoja yrityksessään lievittää jännitteitä muslimien ja kristittyjen kyläläisten kesken.
Kiitä Jumalaa näistä luvista, joita monille seurakunnille on annettu, ja rukoile suojaa ja rauhaa Egyptin uhatuille kristityille yhteisöille.

VIETNAM

Vietnamin uusi uskon ja uskonnon laki on kaavailtu astuvan voimaan tammikuun 1. päivänä 2018. Vietnamin katoliset ja evankelikaalit johtajat sekä myös buddhalaiset ja Cao Dai -liikkeen seuraajat sanovat, että lain pääasiallinen hyöty ei koidu uskonnonvapaudelle, vaan paremminkin hallituksen harjoittamalle uskonnon valvonnalle. Eräs kirjoitus maan lainopillisessa aikakauslehdessä tekee yhteenvedon neljästä menetelmästä, joilla tämä kommunistinen valtio perustamisestaan asti on pyrkinyt rajoittamaan uskontoa: lain ja hallinnollisten toimien avulla, propagandakoneiston avulla, “hajota ja hallitse” -taktiikoilla sekä raa’alla väkivallalla.

Erityisen haavoittuvia Vietnamissa ovat vähemmistökansat, niiden joukossa hmong-kansa. Kristinusko alkoi levitä hmongien joukossa Vietnamin lounais- ja keskiosien vuoristoseuduilla 1980-luvun lopulla hmonginkielisten kristillisten radio-ohjelmien kautta. Nykyään miljoonan hmongin joukossa on arviolta 400 000 kristittyä. Näitä vainoavat ei vain hallitus, vaan myös heidän sukulaisensa, kylätoverinsa ja paikalliset viranomaiset, koska heidät nähdään uhkana kulttuuriaan ja perinnettään kohtaan.
Rukoile vapautta ja viisautta Vietnamin kristityille!

Katso, minä teen uutta

Jesaja 43:
18 Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.
…
19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.
…
21 Kansa, jonka minä olen itselleni valmistanut, on julistava minun kiitostani.
…
25 Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.

Mitähän ajatuksia sinulla herää näiden Jesajan jakeiden äärellä? Ensimmäiset esille ottamistani sanoista viittaavat meihin ihmisiin: ”älkää”. Jumala tietää miten herkästi muistelemme entisiä, menneitä. Virke antaa viitteen siitä, että jäämme usein surullisiksi muistellessamme. ”Älä välitä!” Moni asia olisi voinut mennä toisin, paremmin, kauniimmin, ehjemmin, mutta ”älä välitä”. Ihminenkin sanoo usein näin, ja se saattaa tuntua kovin kevyeltä, jopa ymmärtämättömältä.

Koko näköala vaihtuu seuraavassa jakeessa. Nyt persoonapronomini on ”minä”, mutta tarkoittaen Jumalaa. Lupaus kuuluu: ”Katso, minä teen uutta.” Tämä uusi on puhkeamassa taimelle. Kun katsomme taimen puhkeamista mullan keskeltä, sitä on hyvin vaikea havaita. Sen päälle voi astua, tai sitä voi pitää jopa hyödyttömänä tai haitallisena. Joskus on maltettava odottaa ja katsoa, katsoa vähän pidempään, ehkä päiviä tai vuosia. On asioita, jotka näemme ja ymmärrämme vasta perillä kirkkaudessa.

Jumala lupaa tehdä tien korpeen. Korpi on omissa ajatuksissani jotain, mihin on vaikea päästä, hankala kulkea, kovaa ja ankaraa maastoa. Jumala avaa tien ja yhteyksiä tuntemattomaan. Luottamus lisääntyy. Tähänkin voi kulua aikaa.

Jumala lupaa lähettää virtoja erämaahan, myös elämämme kuivuuteen. Saamme ravintoa, voimia, innostusta ja uusia näköaloja juuri, kun luulimme kaiken olevan lopussa ja pilalla.

Ihminenkin voi antaa hyviä lupauksia toiselle. On kuitenkin jotain sellaista, mitä ihminen ei voi luvata milloinkaan. Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista. Ihminen lupaa joskus antaa toiselle anteeksi, mutta tämä on jotain suunnattoman paljon enemmän. Jumala pyyhkii pois kaikki rikkomuksemme, koko taakkamme, ja vieläpä itsensä tähden. Hän ei jää muistamaan tai muistelemaan minun syntejäni. Jumala sanoo nämä sanat yksikössä henkilökohtaisina sinulle ja minulle.

Jesajan luvussa viitattiin myös syntiuhriin, jota Israelin kansan tuli uhrata Jumalalle. Tällöin oli aina kyse myös viittauksesta Kristuksen Golgatan uhrikuolemaan ja kärsimiseen meidän syntiemme tähden. Nyt elämme aikaa, jolloin me uhraamme kiitosta. Sen voimme tehdä kukin omalla tavallamme. Tämä on minun tapani kiittää, tämä kirjoittelu, yksi niistä monista. Usein huokaisen kiitoksen nähdessäni jotain hyvää tai kaunista.

Ceta Lehtniemi

Armon hetkiä -kirjanen

Tein monta vuotta sitten Eirikuvassa pieneen kirjekuoreen mahtuvia kirjasia ”Armon hetkiä”. Kuvat olin skannannut paperikuvistani. Kirjoittelin sitten vain lyhyet tekstit ja sanan paikat. Kirjasta meni parin ystävän kautta eteenpäin ehkä lähes sata kappaletta. Monet sairaalapotilaat saivat niitä. Siinä vähän tasattiin kustannuksia, jotta tämä tuli mahdolliseksi.

Sitten puhuin kirjan sanelulaitteelle selittäen jotain myös kuvista. Tein tästä CD:n. Minulla oli ajatus, että kirjan omistaja voisi levätä ja kunnella puhetta katsomatta aina kirjaankaan. Kenties hän saisi vaikka nukahtaa kesken kuuntelun. En enää myöskään saanut kirjoja lisää, koska Eirikuva lopetti kirjojen teon. Arvelin, että joku voisi vielä kuunnella tätä kirjaa CD:ltä, ja se jatkaisi ”elämäänsä” äänikirjana.

CD ei kuitenkaan näyttänyt kiinnostavan ihmisiä kirjasten ohessa, eikä ilman kirjasta. Joko ajatukselleni ei ollut tarvetta tai minulla ei ollut mahdollisuutta markkinoida ideaani. Minulla on tallessa edelleen äänite ja suunnittelemani CD:n kannet sekä tarkoitukseen sopiva tulostin tietenkin. Mutta mihinkä noita CD:tä enää tekisi? Pakkaan syrjään kaikki CD:t, DVD:t ja kotelot.

Jossain vaiheessa huomasin, että kuvat löytyvät yhä tietokoneeltani, mutta en oikein voi hyödyntää niitä kaksi kertaa suuremmassa koossa Ifolorissa tehtävään kirjaankaan. Niinpä tein pari vuotta sitten tämän YouTuben kuvistani ja äänitteestäni. Ehkä on vähän häiritsevää sekä katsoa kuvaa, että kuulla siitä samalla selostusta. Tätä ei taideta oikein suositella 🙂 Tällainen se nyt kuitenkin on -ainakin toistaiseksi. Me eletään tällaisten itseoppineiden amatöörien aikaa. Nyt on aika tämän muistelun jälkeen laittaa syrjään suurin osa askarteluistani ja tehdä tilaa jollekin uudelle.

Ceta Lehtniemi

Rauhan jätän (Joh.14)

Rauha murheelliselle ja avuttomalle (Joh.14:25-27)

Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. (Joh.14:25-27)

Laitan tähän pienen YouTube -hartauteni. Siinä koen tämän lohdun suurena juuri siihen tilanteeseen, missä ihminen on keskeneräisenä ja rikkinäisenä. Hän ehkä tuntee olonsa kuin orvoksi. Aina kohtaamme niitä, jotka sanovat, että pitäisi olla pidemmällä, ehyempi ja aikaansaavampi. Nämä vaatimukset eivät tule Jeesuksen sanoista. Nämä Isän sydämeltä tulevat sanat ovat erilaisia ja aivan erityisiä.

Tässä on myös jatkoa ajatukselle: Jeesuksen lupaama rauha

 

Usko Poikaan Joh.14

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.” (Joh.14:1-3)

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen.”
Miten Jeesus saattaa sanoa näin hänen ristin kuolemansa lähestyessä? Toisaalta sehän on luonnollisin ja tärkein sanoma tähän tilanteeseen. Toisen järkyttävän kärsimyksen ja kuoleman katselu tai siitä edes tietäminen, on hirvittävä järkytys ja suru. Se on kuin hylkäämistä. Se on ikään kuin jonkun hyvän tuhoutumista.

Se, jolla on tieto, lohduttaa tietämättömiä. Jeesus tiesi kokonaisuuden. Hän tiesi mitä varten hänet oli maailmaan lähetetty, ja minkä vuoksi edessä olisi hirvittävä kärsimys ja rangaistuskuolema. Hän tiesi, että hänen kuolemansa on voitto pahan voimista ja sovitus ihmisen synnin tähden. Tämä yksi ainoa kuolema olisi kertakaikkinen, pyhä uhri.

” Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.”
Jeesus ei voi kuitenkaan aloittaa puhettaan kertomalla edellä olevaa ja kuvaamalla kuolemaansa. Hän halusi tuoda ensin lohdun murheeseen, ennen kuin mitään mieltä järkyttävää tapahtuisi. Lisäksi Jeesus kehotti uskomaan Isään Jumalaan ja uskomaan häneen, Poikaan. Ei ole yhteyttä Isään ilman Poikaa, eikä ole Poikaa ilman Isää.

” Isäni kodissa on monta asuinsijaa.”
Jeesus sanoi menevänsä Isän kotiin. Sinne hän tahtoo ottaa tykönsä opetuslapsensa. Isän koti ei ole pelkästään Jumalan olinpaikka, tai edes palvelevien enkeleiden koti. Se on jotain, mihin on rakennettu sija ihmiselle, jonka synnit on annettu anteeksi ja sovitettu Jeesuksen veressä.

Jumala on edeltä nähnyt, että ilman sovitusuhria, ilman Jeesuksen kärsimyskuolemaa, ihmisen usko on vain ihmisen tekoa, ajatuksia, luuloja tai ponnisteluja. Ihminen voi harhassaan mennä niinkin pitkälle, että luulee tekevänsä hyvän työn tappaessaan toisen ihmisen oman uskonsa vuoksi. Mikään kiihko tai uskonsota ei anna autuutta, ainoastaan usko Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)

Ceta Lehtniemi

Joh. 14. luku, jakeet 1-10

Älköön teidän sydämenne olko murheellinen

Johanneksen Evankeliumi 14. luku, jakeet 1-10:

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.”

Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?”
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.”

Filippus sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ’Näytä meille Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.” 

Näissä kymmenessä jakeessa on sanottuna niin paljon ja niin suuria asioita, että niitä on lähes mahdotonta ymmärtää. Tilanne oli meitä ajatellen hyvin otollinen, koska opetuslapsetkaan eivät voineet käsittää Jeesuksen sanoja. Vaikka Jeesus seisoi heidän edessään, niin hekin olivat ymmärtämättömiä näiden sanojen edessä. Vasta Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen he saivat voiman todistaa, ja kyvyn käsittää näiden sanojen merkityksen.

Me tiedämme, että nämä keskustelut käytiin ennen Jeesuksen ristin kuolemaa, ylösnousemista, taivaaseen ottamista ja Pyhän Hengen vuodatusta. Kaikki tämä tapahtui näiden edellä olevien jakeiden jälkeen. Kirkko on tahtonut muistuttaa tästä kokonaisuudesta lukuisten vuosisatojen ajan kirkkopyhien ja uskontunnustuksen kautta. Minulle on ollut aina tärkeää tietää miksi vietämme pyhäpäivää, ja sain tätäkin kautta jonkun aavistuksen Jumalan salaisuudesta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Kristityille on lahjoitettu Pyhä Henki, Kristuksen Henki. Emme ole orpoja. Myöskään kristillinen kirkko ei ole orpo silloin, kun siinä on elävä Kristuksen Henki vaikuttamassa, ja kun siinä julistetaan sanaa Raamatusta. Tähän laajasti ymmärrettyyn Kristuksen kirkkoon ja seurakuntaan kuulun minäkin.

Jeesuksen kanssa on tässä luvun kertomassa tilanteessa ymmällään olevia ja kovin lohduttomia opetuslapsia. Jeesukselle on tapahtumassa jotain käsittämätöntä. Hän on lähdössä pois oltuaan vain muutaman vuoden opetuslasten kanssa. Tämäkö on nyt kaiken loppu? Ei, vaan se mitä tapahtuu pian, on uuden alku. Ja silti sama Jumala, Isä, joka on nähtävissä Pojassa, on hetken tauon jälkeen taas hyvin lähellä jokaista nyt ihmettelevää, kyselevää ja ymmärtämätöntä opetuslasta. Hän tulee olemaan toisella tavalla läsnä kuin mitä Jeesus on fyysisesti opetuslapsilleen.

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.” Saamme yhä oppia tuntemaan Isää Jumalaa ja Jeesusta Kristusta, jotta meissä heräisi usko. Tämä usko antaa murheelliselle sydämelle lohdun. Voimme kasvaa Jumalan tuntemisessa. On ihmeellistä elää tällaisessa mahdollisuudessa kyselevänä ja usein vastauksia sanan äärellä löytävänä Jumalan lapsena.

Tämä on aloitus muutaman kirjoituksen sarjalle, joissa tuon esille ajatuksiani liittyen Johanneksen Evankeliumin 14. lukuun. Alku on ehkä sekavankin tuntuinen monine jakeineen. Jospa tämä tästä hiukan kiteytyy. Me olemme usein opetuslasten tavoin hapuilemassa oikeaa tietoa ja ymmärrystä, ja minusta Jeesus puhuu tässä luvussa erityisen läheisellä tavalla myös meille tämän ajan ihmisille. Älkäämme siis pelätkö, kun haparoimme, epäilemme ja olemme ymmällämme kaiken keskellä.

Ceta Lehtniemi

Isä meidän ja minun Isäni

Isä meidän ja minun Isäni

Miten usein ajatukset ovatkaan joko menneessä tai tulevassa. Miten vaikeaa ihmisen on usein elää juuri nykyhetkeä, ja miten tärkeää se olisi. Ehkä yksin elävälle aikuiselle tämä voi olla vielä vaikeampaa kuin sellaiselle, jolla on kumppani tai perhe vieressä, tai jolla on kuitenkin päivittäinen työ. Toinen ihminen keskeyttää ajatuksiin vajoamisen vaikka kysymällä: ”Missä on sitä tai tätä?” tai ”Mitä syömme tänään?” Aina ei todellakaan ole kyse syvällisistä keskusteluista.

Olen oppinut vuosikymmenten kuluessa puhumaan Taivaalliselle Isälle. En ole oppinut sitä sen vuoksi, että olisin ollut erityisen yksinäinen. En edes osaa sanoa missä vaiheessa tämä Isälle puhuminen on alkanut. Jokin merkitys voi olla silläkin, että menetin äitini melko varhain, ja omalle isälle ei tuntunut helpolta puhuminen. Tämä osaltaan sai ehkä kiinnittämään ainakin huomiota Raamatun ”Isä” -kohtiin.

Olen ollut aina melko huono nukkumaan. Kun herää aamuyöllä, on usein hiljaista eikä voi ryhtyä tekemään juuri mitään. Silloin on erityisen hyvä puhua Isälle. Joskus voi herätessä painaa jokin murhe tai huoli. Jokin aikaisempi vastuu tai virhe nousee mieleen vahvana. Ehkä jokin epäselväksi jäänyt asia saa jonkin muodon. Kun asia tuntuu isolta, nousen ylös ja menen rukoilemaan itsekseni ääneen. Näin luovutan murheeni ja itseni ja läheiseni, asiani, Jumalan kannettavaksi Kristuksen työhön vedoten. ”Heittäkää murheenne hänen päällensä, hän pitää teistä huolen.” Yleensä palaan vielä vuoteeseen joko nukkumaan tai kirjoittamaan tai käsittelemään kuvia. Nyt minulla on tabletti, eli koko on niin paljon mukavampi kuin puhelimessa.

Toisinaan herään kiitokseen tai jopa raamatunlauseeseen. Joskus herään virkeänä, joskus väsyneenä. Joskus herään unikuviin, joskus ei ole mitään erityistä. Kuitenkin tavakseni on tullut ottaa ensimmäinen, vaikkakin äänetön, puheyhteys Isään. Nyt ei ole kiireitä, eikä paineita nousta virkeänä tekemään tarkkaa työtä. Tämän vuoksi usein ensimmäinen hiljainen huokaus on kiitos uudesta aamusta.

Päivät kuluvat eläkeläisellä monessa puuhassa. Hyvä varmaan näin. Voisi olla hyvä illalla rauhoittua sanan äärelle. Illan hetkillä on suuri merkitys siihen millaisia aamun varhaiset tuokiot ovat. Nyt olisi aikaa ja viisautta tähän. Miksi se ei silti useinkaan toteudu? Samoin monet nuoret yksin elävät aikuiset pyrkivät rauhoittamaan iltojaan siinä onnistumatta. Ehkä pitäisi varata aika hiljentymiselle, merkitä se älypuhelimeen. Ehkä se voisi olla ystävän kanssa sovittu sama aika, ja sen jälkeen voisi soittaa ja toivottaa hyvää yötä toiselle. Voisi mahdollisesti myös rukoilla yhdessä.

Isä meidän rukous on Jeesuksen opettama rukous ja siksi erityisen tärkeä. Minulla on se tuossa siinä muodossa kuin se löytyy Raamatusta. Yhtä hyvin voi käyttää jo lapsena opittua Isä meidän -rukousta, jossa vieraampi sana ”velkani” on sanottu hiukan toisin. Velka merkitsee Raamatussa nimenomaan syntivelkaa, joka on kannettu ja annettu anteeksi Jeesuksen Kristuksen ristin työn ansiosta. 

Minulle rukous ja Isälle puhuminen on avuksi siinä, että pystyn edes jotenkin elämään tätä hetkeä. Kiitos on erityisen tärkeää. Nyt kiitän usein siitä, että voin levätä ja voin olla jotenkin erityisellä tavalla vapaa vaatimuksista. Tämän kirjoitin muuten aamulla varhain tabletille.

Ceta Lehtniemi