Laki ja laittomuus sekä rakkaus ja rakkaudettomuus
Matteuksen evankeliumi:
24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus
1.Johanneksen kirje:
3:4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
Itse olen tullut nyt aihepiirien äärelle, joissa otan esille oman aikamme eksyttävän hengen, joka on Kristuksen evankeliumia ja tuntemista vastaan. Se aiheuttaa keskeisten uskon asioiden hämärtymistä ja monenlaista hämminkiä ja kärsimystä. Tämän minä näen laittomuuden henkenä ja antikristillisenä henkenä. Tämä henki on myös vaativa ja kova, ihmisen omaan kykyyn ja voimaan luottava. Tuo ”laiton” on lopulta ilmaiseva itsensä jopa ihmein ja merkein käyttäen valheen kaikkia voimia. Hänen oppinsa ja persoonansa on sen kaltainen, että hyvin lukuisat ihmiset eksyvät.
Paljon surua ja vaikeutta liittyy ajassamme lain ja evankeliumin oikeaan opettamiseen tai saarnaamiseen. Meille tarjotaan helposti omia hyviä töitä pelastuksen perustaksi, ja usein tähän suuntaan viedään myös kristittyjä Jumalan omia. Tämän ajan suuri kysymys liittyy siihen, että evankeliumi tuotaisiin riittävän alas murretun ja hädissään olevan avuksi. Myös Jumalan pyhyyden ymmärtäminen on välttämätöntä. Meille tarjotaan yhä useammin uskontojen rinnakkaiseloa siten, että kristinuskon keskeisin sanoma muunnetaan. Näin hävitetään ikään kuin sisältä käsin Kristuksen evankeliumi. Nämä ovat hyvin voimakkaasti hengellisiä asioita.
Usein kirjoitetaan samaan otsakkeeseen laki ja evankeliumi. Molemmat tulisi ymmärtää, eikä käsitteitä tulisi sotkea keskenään. Ymmärtääkseni aina on ollut kristillisiä virtauksia, jotka ovat hylänneet laista opettamisen. Lain ehdottomuus on myös toisinaan madallettu jollekin inhimilliselle tasolle. Tällöin kristitty opettaja on jo kenties itse hylännyt jossakin määrin Jumalan kasvojen edessä elämisen, sekä myös Raamatun ilmoituksen. On myös toisaalta niin, että Kristusta kipeästi itse tarvitseva ja syntinsä tunteva kristitty opettaja näkee myös lain oikeassa merkityksessään. Tällöin laista opettaminen saa omakohtaisen sävyn.
Laki sisältää pohjimmiltaan Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen. Lukeehan Raamatussa seuraavalla tavalla. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ ( Matt.22:37-39)
Uuden Testamentin kirjeistä saamme lukea seuraavat opetukset.
Sillä nämä: ”Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse”, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Room. 13:9)
Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Gal. 5:14)
Itse olen ajatellut asiaa siitä näkökulmasta, että olisin mielelläni erilaisissa elämän vastoinkäymisissä ja hädässä lähimmäiseni vierelläkulkijana, kuuntelijana ja tukijana -en siis opettajana tuossa tilanteessa. Pyrin olemaan myös kyselevänä Jumalan edessä. Lähimmäisen rakastaminen on suuri ja vaativa tehtävä. Siinä on hyvä olla toista kunnioittaen ja välillä vähän kuin hissukseen. Näin ajattelen, koska on vaikea tietää kovin paljon toisesta ihmisestä.
Laki sisältää käskyt ja siten lähimmäisen rakastamisen sanallisen perustan. Se on täydellinen ja pyhä. Kuitenkin suurin ja ensimmäinen käsky koskee suhdettamme Jumalaan. Jeesus tuli täyttämään lain oikeastaan kaikessa mielessä. Hänen ristin sovitustyössään saamme syntimme anteeksi, ja meillä on rauha Jumalan kanssa. Meillä on myös Pyhän Hengen lahja. Rakastamisen kova ja ehdoton käsky muuttuu, mutta ei suinkaan sisällöltään tai laajuudeltaan. Se on edelleen täydellinen ja pyhä. Kuitenkin meillä on nyt uusi ymmärrys rakkaudesta ja siitä, että Jumala itse on jo valmistanut meille avun tässäkin asiassa niinkuin kaikessa.
Olemme itse rakkauden ja anteeksiannon varassa, kun turvaamme Kristuksen työhön. Jumalan armo ja uskollisuus on turvanamme. Jumalan sana on sekä lohtunamme että oppaanamme. Jumalan Henki on rakkauden ja totuuden henki.
Itse opiskelin rippikoulussa käskyt samaan aikaan, kun äitini eli erittäin tuskaisia viimeisiä viikkojaan syöpäsairaana. Tuolloin rippikouluopetusta annettiin koulussa oppituntien jälkeen, eikä tuossa yhteydessä tarjottu mahdollisuutta puhumiseen, keskusteluun tai peräti rukoukseen. Pitkälle edenneeseen syöpään ainoa kipulääkitys oli suun kautta otettavat tabletit. Näin ollen oli ymmärrettävää, että äitini valitus kantautui öisin myös minun korviini. Nukuin vain muutamia tunteja yössä tuona keväänä, mikä vastaisi nykykoululaisen kahdeksatta luokkaa.
Lukukauden päätyttyä 3.6.1965 äitini kuoli. Elin yksin suruni. Rippikoulussa opettanut kirkkoherrakaan ei ilmeisesti muistanut minua enää asioidessani isän kanssa hautaustoimistossa. Minä olin oppinut käskyt ja lähes koko Katekismuksen. Koin, että puutteen ja yksinäisyyden kautta opin myös osittain käskyjen hengellisen ja todellisen sisällön. Kyse onkin rakkaudesta. Kuitenkaan lain täydellisyyttä ja ehdottomuutta en vielä tuolloin ymmärtänyt, sitä ettei lakia kukaan ihminen voi täyttää. Vain Kristus eli synnittömän elämän ja täytti lain puolestamme.
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. (Room. 8:28) Kun ajattelen Roomalaiskirjeen kokonaisuutta, ymmärrän jakeen jotenkin seuraavasti. Jumalan oma elää erityisellä tavalla uutta elämää Jumalan yhteydessä. Tällöin emme ole myöskään irrallaan omasta historiastamme tai sukumme tai kansamme historiasta. Voimme luottaa, että kaikki on Jumalan kädessä, ja lopulta koituu parhaaksemme.
Lain eli rakkauden käskyjen opettaminen voi johonkin hetkeen olla äärimmäisen kovaa puhetta. Se ei sovi useinkaan ainakaan kuin ulkopuolelta osoitettuna neuvona tai kehotuksena. Lähimmäisemme kaipaa hyvin usein käytännön rakastamista ja kunnioittavaa asennetta. Joskus ”opettaminen” tapahtuu esimerkin kautta. Kohtaamiseen voi liittyä myös oman syntisyyden ja osaamattomuuden näkeminen.
Johonkin toiseen tilanteeseen lain opettaminen kuuluu. Luther väitti kovin ja selkein sanoin niitä vastaan, jotka olisivat olleet hylkäämässä käskyt. Ymmärsin tähän syyksi sen, että kyse on aina synnistä, kun rikomme pyhiä Jumalan antamia käskyjä vastaan. Jos tässä mielessä hylkäämme lain ja käskyt, halvennamme Kristuksen sovitustyön puolestamme. Oikeastaan koko Raamatun merkitys ja sisältö katoaisi. Ymmärrän tällä kohdin Lutherin kiivauden. Ymmärrän myös eräiden nykyajan opettajien vastaavan huolenaiheen.
Elämme aikaa, jolloin internetin kautta löytyy valtavasti opetusta juuri esimerkiksi aihepiiristä ”Laki ja evankeliumi”. Nämä ovat hienosyisiä asioita, herkkiä kysymyksiä itse kullekin. Luther sanan opettajana huomioi esimerkiksi kirjeen vastaanottajan, luennon tai saarnan kuulijat, vastaväittelijät jne. Hänen kirjojaan tutkivalle tämä on itsestään selvää. Nyt korkeasti koulutetun teologian tohtorin opetus laista saattaa joutua yksinäisen, uupuneen ja hätääntyneen ihmisen puhelimeen, eikä sen papin työpöydälle, joka väheksyy lakia ja Kristuksen sovitustyötä.
Olen syvästi rakastunut Uuden Testamentin kirjeiden tervehdyksiin. Niissä on opetuksen ja kehotuksen ohessa niin paljon rakkautta ja läheistä huolehtimista. Nyt lopetankin näihin sanoihin:
–Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. ( 2.Kor.13:13)
–Tiitukselle, oikealle pojalleni yhteisen uskomme perusteella. Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta! (Tiit.1:4)
–Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta. (2.Piet.1:2)
Ceta Lehtniemi
