III osa. Iankaikkinen kuningas, Lutherin selitystä 45. psalmiin

Juuso Hedbergin vuoden 1907 suomennos, s.60 alkaen. Pyrin muotoilemaan varovasti tekstiä. Tosin ongelmani alkaa olla siinä, että olen vuosikymmeniä lukenut vanhoja hengellisiä kirjoja.

  1. Jumala, sinun istuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. (KR 1933: Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. KR 1992: Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan, se pysyy ikuisesti, sinun valtikkasi on oikeuden valtikka.)

 

Jumala, sinun istuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti.

Tämä värssy on riittävästi selitetty Heprealaiskirjeen 1. Luvussa, vaikka siinä selitetään ainoastaan osa siitä ja käytetään tätä todistamassa Kristuksen jumaluutta. Mutta me emme tästä paikasta opi ainoastaan sitä, että Kristus on totinen Jumala, vaan meille huomautetaan myös, että Hänen virkansa täyttää oikeutta ja pitää voimassa valtakuntansa järjestystä. Sinun istuimesi, hän sanoo, s.o. sinun kuninkaallinen valtaistuimesi on iankaikkinen. Tämä on vapaa ja ihmettelyä täynnä oleva tunnustus, että hän jo ennen evankeliumin ilmestymistä sanoo sellaisen kuninkaan tulevan, jonka jälkeen ei toista tule, vaan että hän hallitsee iankaikkisena valtakuntaansa iankaikkisesti.

Ei voida siis käsittää psalmin tarkoittavan ajallista valtakuntaa eikä kuningasta, joka olisi ainoastaan ihminen, koska on säädetty, että kaikkien täytyy kuolla, niin kuin on kirjoitettu: Kaikki kuolevat Adamissa (1 Kor. 15:22). Mahdotonta on siis ihmisestä sanoa, että hän on iankaikkinen kuningas, josta käy selväksi, ettei hän tässä puhu maallisesta valtakunnasta. Sillä siitä, että hän sanoo istuinta iankaikkiseksi ja että sekin, joka hallitsee, on iankaikkinen, seuraa, ettei tämä kuningas ole ruumiillinen eikä ajallinen, joka välittäisi kullasta, hopeasta ym. ajallisen valtakunnan tavaroista.

Mutta kun sanotaan, että Hän on kaikkein kaunein ihmisten lasten seassa (jakeen 3 alku), seuraa siitä, että Hänellä on toinenkin elämä, ja että Hän on myös totinen ihminen ja siis johdonmukaisesti kuolevainenkin, ja kuitenkin iankaikkinen, koska sinun istuimesi, Jumala, on iankaikkinen. Vertaa näitä toisiinsa. Sillä teksti sanoo Hänen olevan ihmisten lapsia, joissa vallitsee kuolema, josta syystä Hänenkin täytyy kuolla, ja kuitenkin Hänen sanotaan olevan iankaikkinen. Tästä päätämme kuolleista nousemisen olevan voimassa.

Meillä on kuningas, joka on ihmiseksi syntynyt totinen Jumala, joka lopuksi kuolee niin kuin muutkin ihmiset ja jättää tämän elämän, nousee kuolleista ja saa iankaikkisen elämän ollakseen iankaikkisen elämän kuninkaana, joka kuitenkin on elänyt tässä ihmiselämässäkin, niin kuin Hän sanoo: Minä jätän maailman ja menen Isän tykö (Joh. 16:28), s.o. minä otan itselleni toisen valtakunnan ja toisen elämän, ollakseni kaikille uskovaisilleni iankaikkisen elämän kuningas, mikä iankaikkinen elämä alkaa jo täällä meidän sydämissämme. Sillä kun me, saatuamme kasteen, rupeamme uskomaan Kristukseen, olemme uskon ja sanan mukaan vapaat kuolemasta, synnistä ja perkeleestä. Meillä on siis jo tässä elämässä iankaikkisen elämän alku ja vähäinen esimaku ja, riisuttuamme yltämme tämän lihan, saamme täydellisemmässä nauttia sitä ehjästi.

Tästä siis selviää, että Kristus on totinen ihminen, mutta ettei Hän kuitenkaan ole ajallinen, vaan iankaikkinen kuningas, s.o. totinen Jumalakin, joka, vaikka Hän on kuollut, on kuolleista noussut. sillä kuoleman voittaminen ei ole ihmisen eikä muunkaan luodun vallassa. sillä niin kuin koko luomakunta on yhden ainoan Jumalan oma, samoin ei myöskään kukaan muu kuin Jumala ole luonut elämää, joka sekin on Jumalan luoma. Tästä seuraa, että Kristus on totinen Jumala, koska Hän luo elämän ja voittaa kuoleman. Sen tähden sanoo hän Häntä tässä selvästi Jumalaksi ja kuvaa Hänet sekä ihmiseksi että Jumalaksi ja luonnostansa Jumalaksi ja kuoleman Herraksi, joka itsessänsä meidän kaikkien puolesta voittaa kuoleman ja jota kuolema ei voinut pidättää, niin kuin Pietari sanoo, se kun ei kyennyt vallassansa pitämään jumalallista persoonaa, jossa kaksi luontoa oli yhdistetty yhdeksi persoonaksi, joka on totinen Jumala ja totinen ihminen. Ja jos saatana oli Hänet niellyt, sanottaisiin hänen nielleen jumaluuden eli jumalallisen persoonan. Mutta Jumala ei voi kuolla eikä myöskään jumaluuteen yhdistetty miehuus voinut jäädä kuolemaan.

Keneen siis ikinä tämä jumalallinen persoona tarttuu ja ken ikinä Häneen liittyy, välttää kuoleman, ei tosin omin voimin, vaan tämän jumalallisen persoonan hyvän työn tähden, niin kuin Hän sanoo: Olkaa hyvässä turvassa, minä voitin maailman (Joh. 16:33), ja: Minä elän, ja te myös elätte (Joh. 14:19); niin ikään Minut on tehty kuolemalle kuolemaksi ja synnille synniksi, niin kuin profeetat ja apostolit sanovat. Sitä, että minä, joka synnin tähden olen kuoleman valtaan annettu, vältän kuoleman, eivät saa aikaan minun voimani, vaan Kristus, joka sen minulle antaa ja sanoo: Minä olen elämän ruhtinas, kuolematon persoona, jota ei kuolema voita. Yhdistykää siis lujasti minuun ja pysykää minussa, tulkaa minun jäsenikseni; silloin on toteutuva se, että te olette siinä, missä minä olen.

Meillä on siis kuningas, joka hallitsee niin, että Hän tässä elämässä aloittaa iankaikkista elämää. Mutta tämä valtakunta on, mitä meihin tulee, vajavainen. Kun se on vasta aloitettu, ei se vielä ole täydellinen, mutta se tulee täydelliseksi, kun Hän antaa valtakunnan Isälle, ja silloin mekin saamme täydellisesti katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin.

Ceta Lehtniemi