Sana alkuun. Tiedän etten pysty tästä aiheesta sanomaan kuin hyvin vähän ja varovasti. Yritän tuoda kuitenkin joitain ajatuksia ja näköaloja. Ehkä pääajatukseni on tämä minkä Paavali antoi Timoteukselle ohjeeksi: ”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut” (2 Tim. 3:14). Olen lukenut Raamatun ohella lähinnä vanhempaa suomenkielistä hengellistä kirjallisuutta, jota olen myös kerännyt. Merkitsin loppuun joitakin kirjoja, joihin olen jopa toistuvasti palannut.
Jumalan asema ja olemus
Jumalasta sanotaan Raamatussa, että Hän on pyhä, täydellinen, iankaikkinen, kaikkitietävä, elävä, kaiken hallitseva, ääretön, kaikkialla läsnä oleva. Hän on kaiken luoja ja hän on lunastaja. Hän on rakkaus, kirkkaus, autuus, totuus, armo ja vanhurskaus. Jumalassa ei ole pimeyttä, ei syntiä. Tämän Jumalan kasvojen edessä ihmisen tulisi elää. Jumala näkee ihmisen sisimpään. Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi? Joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi? Herra tuntee ihmisten ajatukset (Ps. 94:9,11).
Jumalan kolmiyhteys nousee Raamatusta: Isä Jumala, Jumalan Poika Jeesus Kristus ja Pyhä Henki. Ja kuitenkin Jumala on yksi. Kun yritämme ymmärtää esim. Pyhän Hengen toimintaa ajassamme, emme voi säilyä totuudessa, jos emme nojaa siihen kokonaisilmoitukseen, mikä meillä on saatavilla Raamatussa. Tätä meille ei opeteta siten kuin aikaisemmin tehtiin myös meillä Suomessa. Oma ikäluokkani luki Martti Lutherin Vähän Katekismuksen (1948) rippikoulussa.
Pyhän Hengen suhteesta Isään ja Poikaan on Jeesus ilmoittanut, että Isä Pojan pyynnöstä ja Pojan nimessä lähettää meille Pyhän Hengen (Joh. 14:16,26). Pyhää Henkeä kutsutaan myös Isän Hengeksi, Pojan Hengeksi ja Kristuksen Hengeksi. Pyhä Henki on myös elämän, viisauden, totuuden, lapseuden, rakkauden, pyhyyden ja kirkkauden Henki. Pitäisi olla sanomattakin täysin selvää, että mitään väkivaltaista tai sopimatonta ei saa ilmetä Jumalan Hengen nimissä. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja avaa meille Jumalan sanaa. Tällöin nousee esiin totuus ja armo ja Jumalan laupeus.
Kun aikamme muuttuu moniarvoiseksi, se ei saa merkitä sitä että kristinusko muuttuu samoin siihen suuntaan, että kaikki ajatukset ja toiminnat hyväksytään sen piiriin. Mielestäni tämän ajan piirteenä on sellainen allianssikristillisyys, mikä ei keskustele eikä arvioi. Yhdessä toimiminen asetetaan kuin päätavoitteeksi, ja ei nähdä sitä miten aikamme muuttaa kristillistä Jumala-kuvaamme. Jumalasta tehdään todellisuudessa pieni ja ihmisestä tehdään suuri.
Lainaan Osmo Tiililää kirjasta Historian Jumala. Hän kirjoitti kirjansa toisen maailmansodan jälkeisissä tunnelmissa. Lainaan hieman lyhentäen: ”Tulee lähinnä mieleen juuri itse Jumala-kuva. Edellinen maailmansota nosti Jumalan pyhyysmomentit yleiseen tajuntaan vastapainoksi värittömälle ja yksipuoliselle Jumalan rakkauden korostamiselle. Tekisi mieli sanoa, että tätä linjaa tultaneen nyt jatkamaan yhä eteenpäin, mutta samalla tultaneen entistä kiinteämmin pohtimaan Jumalan pyhyyden ja hänen rakkautensa välistä suhdetta. Joka tapauksessa on entistä päättävämmin syytä korostaa Jumalan elävää, dynaamista, asioihin puuttuvaa, jatkuvaa, koko ihmiskuntaa ja maailmaa koskevaa toimintaa, mikä johtaa teologin liikahtelut suureen nöyryyteen ja varovaisuuteen.” (s.50) ”Vasta silloin, kun kaikki langat ovat Jumalan käsissä, ihminen tajuaa oman ehdottoman riippuvaisuutensa hänestä. Silloin niin yksilön kuin kansojenkin tie on nähty oikeassa valossa.” (s.51)
Ihminen jää hyvin turvattomaksi, jos ei opeteta tuntemaan Jumalaa sellaisena kuin Raamattu ilmoittaa. Jumala-kuvaan kuuluvat pyhyys, rakkaus ja Jumalan mahdollisuus sekä halu vaikuttaa niin ihmisyksilöiden, kansojen kuin aikakausienkin kohdalla.
Ilmoitus ei myöskään jatku esim. ilmestystiedon kautta, vaan Raamattu sisältää kristinuskon hengellisen sisällön. Jokainen opetus ja mahdollinen ilmestys tulee alistaa siis Raamatun ilmoituksen alle arvioitavaksi. Jostain kätköstä jonkun henkilön saamien ilmestysten kautta emme saa mitään uutta tietoa Jumalasta, emmekä muustakaan kristinuskon perustasta.
Emme ensi sijassa edes janoa yliluonnollista tietoa, vaan tahdomme kasvaa Kristuksen tuntemisessa ja elää Jumalan varassa niin kuin Hän meille ymmärrystä avaa lähinnä sanan kautta Pyhän Hengen opastuksessa.
Raamatun ilmoittama Jumala tulee ennen muuta lähelle yksittäistä, heikkoa ja apua tarvitsevaa ihmistä. Sovituksen kautta saamme rauhan Jumalan kanssa, syntimme annetaan anteeksi. Koko Vanha testamentti jo osoittaa Jeesuksen työhön puolestamme. Jumalan lapsina saamme heittää murheemme Hänen kannettavakseen.Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja “heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen“(1 Piet.5:6-7).
Meitä ei todellakaan käytännön elämässä auta tieto jonkun henkilön erikoisista taivasmatkoista tai enkeli-ilmestyksistä. Mutta meitä auttaa se tieto mitä saamme Jumalasta Raamatun ilmoituksen ja hyvän, koetellun opetuksen kautta.
Pahan asema ja olemus
Olisi helpompi käsitellä vain syntiä, vääryyttä ja sitä pahaa, millä rikomme niin Jumalaa kuin lähimmäistämme vastaan. Yritän kuitenkin sanoa myös persoonallisen pahan olemuksesta jotain sen vuoksi, että juuri tälle alueelle liittyvät monet aikamme harhat.
Perkele, saatana, kiusaaja on Raamatun mukaan luotu ja langennut enkeliolento, jota kuvataan myös käärmeenä. Jo syntiinlankeemuskertomuksessa kohtaamme saatanan. Kyse on älyllisestä olennosta, joka pyrkii sekoittamaan totuutta, tuomaan valheen houkuttelevana esiin. Erityisesti se pyrkii vääristämään Raamatun ilmoitusta Jumalasta ja pelastuksesta.
Kun Jeesus sanoo ”tämän maailman ruhtinas”, hän ei tarkoita sitä että valta olisi siirtynyt pois Jumalalta. Kyse on siitä, että Jumalan tahdon hylännyt ihminen on pahan valtapiirissä ja hengellisessä pimeydessä. Hän on avuton ja ei voi ymmärtää pelastuksen salaisuutta ilman Pyhän Hengen avaamaa ymmärrystä.
Kristittyjen on hyvä käsittää, että oman sydämen petollisuus, maailman henki ja persoonallinen paha ovat vaikuttamassa kaiken aikaa. Isä meidän rukouksen ”Päästä meidät pahasta” on tarpeellinen pyyntö. Kuitenkin tunnustamme Jumalalle, että Hänen on ”valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti”.
Kristuksen täydellinen voitto Golgatan ristillä on voitto myös perkeleestä. Saamme kätkeytyä Kristukseen ja olla suojassa. Tätä suojaa tarvitsemme tämän elämämme matkan ajan, perillä on sitten toisin. Silloin on lepo ja täydellinen yhteys Kristukseen sekä täydellinen vapaus pahan voimista.
Nyt on niin paljon kummallista toimintaa kristinuskon nimissä. On henkivaltojen kartoitusta, puhutaan auktoriteetista, ajetaan demoneita uskovista, joissa siis asuu Kristuksen Henki. Tämä on yksinomaan vahingontekoa ja väärinkäsitystä. Tätä ei Raamattu opeta. Raamatun kuvaamissa riivaustiloissa ihmiset ovat toisen hengen kahleissa ja vallassa, ja riivaustilakin ilmenee aivan ulkoisestikin näkyvällä tavalla.
En siis kiellä perkeleen tai demonien todellisuutta, vaan näen Jumalan vallan maailmassa ja Kristuksen voiton pahan voimista täydellisenä.
Ahdistunut, sairas tai kiusattu ihminen tulee kohdata siten, että hän vakuuttuu Kristuksen työstä. Hänen tulisi saada kokea seurakunnan kautta hoitoa ja turvallista rakkautta. Tähän liittyy myös pidemmällä aikavälillä annettu oikea opetus ja ehtoollisen nauttiminen.
Siellä missä tahdotaan pitää esillä erityisellä tavalla armolahjoja, on muistettava arvostella mistä lähteestä sanoma tulee. Muutenkin on toki arvosteltava puheet ja tilaisuuden henki. Jostain syystä on päässyt hämärtymään se tosiasia, että okkultismi ja yleensäkin uushenkisyys vaikuttaa usein ihmisten ajatusmaailmassa, ja sen jopa toivotaan tuovan elämyksiä ja salattua tietoa. Sitä kautta etsitään myös paranemista ja jopa ansioita. Kyseessä ei ole tällöin Pyhän Hengen työ, vaikka sitä sillä nimellä kutsuttaisiinkin.
Tarvitaan myös erityistä lahjaa erottaa henget, eli se merkitsee ainakin sen havaitsemista, ettei ole kyse Pyhästä Hengestä lainkaan. Ilmapiirin on myös sallittava tämä arvostelu.
Jos kyse on sellaisesta toiminnasta väärässä hengessä, ettei siihen voi vaikuttaa avoimella arvioinnilla, on hylättävä hengellinen yhteys tuohon henkilöön tai liikkeeseen. Ei silloin voi olla kristillisessä mielessä yhteistyössä. Hengellinen yhteys tulee Kristuksen Hengen kautta lahjana. Samoin usein yhteisrintamaan asettuminen viestittää, että hyväksytään tuon toisen järjestön tai seurakunnan toiminta sen väärästä hengestä huolimatta.
Armolahjat kuuluvat mielestäni myös tähän aikaan. Silti olen siinä käsityksessä, että Kristus itse uuden elämän lahjoittajana on armolahjamme. Ensimmäisen ihmisen, Aadamin, lankeemuksen kautta tuli kuolema, tuomio ja kadotus. Mutta Jeesuksen Kristuksen kautta tuli armon ja vanhurskauden lahjan runsaus ja iankaikkinen elämä. Tämän vaikutti Jeesuksen sovituskuolema (Room. 5:15,16 ja Room. 6:23).
Näin en itse voi puhua ”Pyhän Hengen voimassa” elävistä karismaattisista yhteisöistä, koska missä on Kristus, siellä on Jumalan armo ja armolahja. Vain juuri paha tahtoo tehdä näitä jaotteluita Jumalan omien välille, ja luoda eriarvoisuutta ja kateutta. Paraneminen voi tapahtua ehtoollispöydässä tai hiljalleen Jumalan sanan hoidossa. Profetia saattaa sulautua opetukseen ja rukoukseen lähes huomaamatta. Seurakunta voi olla palveleva yhteisö hyvin arkisella tavalla.
Ihmisen asema ja olemus
Kun ymmärretään Jumala suurena ja ihminen pienenä, köyhänä, haavoittuvana ja erehtyvänä, ollaan Raamatun ilmoittamassa perustassa. Jumala on Luojamme, ihminen on luotu olento, sinänsä kyllä ihmeellinen ja jopa Luojansa kuvaksi ilmoitettu.
Ihmisellä on vastuunsa ja tehtävänsä tässä maailmassa. Ihmisessä on säilynyt myös halu luoda, tutkia ja leikkiä. Ihmisessä on seksuaalisuus, on halu muodostaa perhe. Samoin ihminen tahtoo olla yhteydessä muihin ihmisiin hyvin erilaisin tavoin.
Syntiinlankeemuksessa särkyi hyvin paljon. Ja silti myös säilyi hyvin paljon. Ja jos sekoitetaan nämä asiat, ollaan harhassa jo lähtökohdissa.
Itse ymmärrän Aadamin lankeemuksen seurauksen ihmisen hengellisenä kuolemana, erona ja kapinana elävästä Jumala-yhteydestä. Ja tällä on vaikutuksensa myös muuhun luomakuntaan.
Kuitenkin näemme lankeemuksen selvimmin epäuskona ja ihmisen itsekkyytenä, sekä keskittymisenä vääriin asioihin. Ihmisen aarteena on usein mammona ja himona hyvät kokemukset. Iankaikkisuus unohtuu. Ihmisen pahuus on nähtävissä hyvinkin eri tavoin myös meidän aikanamme.
Ihmisen lankeemus on aina näkynyt myös uskonnollisuutena ja erityisesti omiin tekoihin perustuneena kelvollisuutena. Tämä voi tapahtua jumalauskon tai ateismin nimissä.
Luonnollinen ihminen ilman Jumalaa, tai joskus itse ymmärtämättä Jumalan osuutta, pystyy erittäin monenlaiseen hyvään. Hän voi rakastaa, tehdä tiedettä, taidetta jne. Hän pystyy olemaan erittäin uskonnollinen. Mutta hän ei pysty näkemään syntiä, vanhurskautta, eikä tuomiota. On asioita mitkä vain Jumalan Henki tekee eläväksi. Kristuksen työ jää käsittämättä ja vastaanottamatta ilman Jumalan sanaa ja Jumalan Henkeä.
Oikeastaan on näkyvissä vain kaksi tietä ja tapaa, millä ihmiskunta pyrkii yhteyteen Jumalan kanssa, jos ei tahdota kieltää yliluonnollista ja yrittää näin pakoa, piiloutumista, mikä sekin on synnin seurausta. Eikö tässä näy Kainin tie ja Aabelin tie. Kyse on siitä voimmeko omilla teoillamme ja tekomme hedelmillä olla yhteydessä elävän Jumalan kanssa. Vai suostummeko Jumalan ilmoitukseen ja tekoon, Jeesuksen sovitusuhriin puolestamme, jota mielestäni Aabelin uhrikin ennakoi.
Kainin esimerkin vakavuus on siinä, että se kertoo uskonnollisuudesta, jolla ei ole hengellistä arvoa. Jumala hylkää sen täysin. Se hylätään, vaikka lausuttaisiin Herran nimi ja vaikka sitä kutsuttaisiin kristinuskoksi. Kaikki on asetettu Kristuksen lunastustyön varaan. Kristus tuntee vain omansa, ne, joissa on Hänen Henkensä. Mutta juuri nämä, pienet ja suuret, näkevät kerran Herran kasvoista kasvoihin. He pääsevät taivaalliselle hääaterialle.
Jumalan työ Kristuksessa
Laista ja mistään ihmislähtöisestä ei voinut tulla elämän tietä elämäksi, vaan siitä tuli päinvastoin kuoleman tie kuolemaksi. Jumala avasi hyvyydessään pelastustien, jossa ei ollut mitään ihmisestä lähtevää, ei mitään lain vaatimusta, ei mitään uskonnollista ponnistelua.
Jumalan oma pelastus on yksinkertainen. Jumala itse sovitti ihmisen synnin Poikansa kuolemalla. Syytön otti päälleen ihmiskunnan syntivelan. Kyse on yli ymmärryksen käyvästä armosta.
Tähän tehtävään tarvittiin taivaasta lähtöisin oleva ikuinen Jumala ja ihmiseksi tullut Jumalan Poika Jeesus Kristus. Aadamissa tuli lankeemus, mutta Kristuksessa uutena Aadamina lunastus ja anteeksianto, ikuinen elämä.
Uuden elämän omistaminen Kristuksen työssä tapahtuu uskon kautta. Uskomme Kristuksen kuolleen puolestamme pelastuksemme tähden, lahjoittaneen syntien anteeksiantamuksen, ja nousseen kuolleista. Kyse on todellisesta asiasta. Jumalan lapsen elämä ja Kristuksen Hengen elämä meissä on ihme ja lahja.
Puhumme mielen uudistuksesta ja Jumalan työstä meissä. ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä” (Room. 12:2). Kuitenkaan uskon päämäärä ei toteudu ajassa. Tuossa käytetään “metamorphoo” -sanaa. Minulla on se käsitys, että se kertoo sen olennaisen muutoksen mihin meitä kutsutaan ajassa. Meitä kutsutaan muuttumaan mielemme uudistuksen kautta. Ymmärrän, että kyseessä on jo eräänlainen itselle kuolemisen tie. Se ei ole ajassa tie terveyteen, onnellisuuteen, vahvuuteen, vaan pikemminkin jo kuolemaa salassa, jotta voisi myös aikanaan tapahtua elämä aivan uutena ja konkreettisena.
Varsinainen ”metamorphoo” -sanan mukainen muutos eli metamorfoosi tapahtuu äkkinäisesti ruumiin ylösnousemuksessa, kuten tapahtuu perhosen lähtiessä valmiina kotelostaan. Perhosenkin kohdalla muutos on jo tapahtunut salassa ennen lentoon pääsyä. Tämä meidän lopullinen suuri muuttumisemme on mahdollista vain, kun Kristuksen elämä on meissä. Kyse on siis Jumalan omasta työstä, vaikka me olemme siihen kutsutut.”Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu” (Room. 8:11).
Roomalaiskirjeen 7 luvussa näkyy hyvin selvästi ihmisen sisäinen kaksinaisuus. Voimme täysin rauhallisin mielin todeta Paavaliin ja Lutheriin yhtyen, ettei vanha ihminen meissä hävinnyt uuden hengellisen ihmisen syntymän myötä. Tämän kaltaista muutosta ei tapahdu uskoon tultaessa eikä uskonelämän aikana. Asian oikein ymmärtäminen vie meidät Lutherin vanhurskauttamisopin ytimeen.
Pelastuksemme jää lahjavanhurskauden varaan. Kyse ei ole jostain mystisestä muutoksesta itse ihmisessä. Olemme edelleen oman lihamme, maailman ja saatanan kiusausten alaisia. Olemme edelleen syntisiä ja syntiin taipuvaisia ihmisiä. Nyt kuitenkin sisäinen ihmisemme yhtyy siihen mikä tulee Jumalalta. Olemme toki muuttuneet suuresti. Nyt tahdomme kasvaa Kristuksen tuntemisessa ja Raamatun sanoman ymmärtämisessä ja vastaanottamisessa. Kyse on uskonkuuliaisuudesta ja samalla aina armosta.
On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että saamme elää päivittäistä arkielämäämme tietäen mitä me olemme. Jos emme ymmärrä olevamme heikkoja, useasti sairaitakin ja edelleen syntiin taipuvaisia, alamme elää jonkinlaisessa hengellisessä valheellisuudessa. Tällöin jää puuttumaan arvioiminen, avoimuus ja nöyryys.
Usein valheelliseen hengellisyyteen liittyykin voimakkaat jännitteet. Siihen voi liittyä vaatimuksia myös siinä muodossa, että kehotetaan ottamaan uskossa vastaan terveys, tai houkutellaan ottamaan vastaan tulikokemus tai henki.
Raamattua tutkimalla löydämme, että tulee ottaa vastaan evankeliumi, sana, todistus Kristuksen työstä tai kehotustakin. Tätä tulee julistaa, ja tätä tulee ottaa vastaan. Jumala voi kyllä armossaan myös parantaa, mutta se ei saa olla julistuksen sisältö. Ei saa toimia niin, että sälytämme erityisiä uskolla paranemisen vaatimuksia muutenkin heikoilla olevien kannettavaksi.
Usein hengellisesti raitis on arkista ja tavallista. Siinä on lepo, rauha ja järjestys. Siinä huomioidaan lähimmäinen. Siinä annetaan ja pyydetään anteeksi ja armahdetaan keskeneräistä. Siinä on nöyryyttä.
Kristuksessa meillä on kaikki
Uskon ja pelastuksen perusta on alusta loppuun Kristuksen työ ristillä puolestamme. Tätä opiskelemme. Tähän juurrumme. Tässä lepäämme. Olemme Kristukseen kätketyt, ja Hänen Henkensä on meitä ohjaamassa. Meillä on suuri Ylipappimme, Jeesus Kristus, Isän oikealla puolella kirkkaudessa.
Vain näin opimme näkemään milloin yritetään tuoda rinnalle ihmisen työtä pelastuksen perustaksi. Vain näin opimme erottamaan sen, missä ihmisestä oleva ja Jumalasta oleva sekoitetaan keskenään.
Kristuksen työn merkitys ja uskonvanhurskaus ovat perusta. Kristuksen elävä osallisuus on ohjaamassa ja lohduttamassa meitä. Näin saamme oikean käsityksen Jumalasta, ihmisestä ja Jumalan ilmoituksesta.
Tämä on pohjana myös silloin, kun käsittelemme Pyhän Hengen osallisuutta, tehtäviä ja armolahjoja. Se tekee mahdolliseksi kristittyjen yhteyden. Kristuksesta käsin ymmärrämme myös Israeliin liittyviä asioita. Sama pohja säilyy ajatellessamme viimeisiä tapahtumia. Se säilyy ennen kaikkea myös perillä kirkkaudessa.
Suurin asia on pelkistettävissä lyhyeen muotoon. Kristus on Jumalan salaisuus, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä (Kol. 2:2-3).
Kirjallisuutta
Luther, Martti: Katekismus, 1948
Peltola, Olavi: Ainutlaatuinen evankeliumi, 2001 PerusSanoma Oy
Pätiälä H.J. ja Kurvinen P.J.I.: Raamatullinen Uskonoppi, 1920
Rissanen, Eetu: Piirteitä Paavalin ihmiskäsityksestä, 1942 Synodaalikirjoitus Kuopion Hiippakunnan pappeinkokoukseen
Tiililä, Osmo: Historian Jumala, 1945 Kirjapaja sekä Viimeiset tapahtumat, 1953 WSOY
Ceta Lehtniemi
____________________________________________________