Kävelin auringonlaskun lähestyessä järven rannoilla. Ajatukset kulkivat monenlaisissa asioissa. Ajattelin myös lähestyvää pääsiäistä ja sen sanomaa. Onko Jeesuksen ristinkuolemaa ja hänen kärsimystietään vaikea ehkä ymmärtää tässä ajassa? Vai onko niin, että meidän on vaikea pysähtyä ja hiljentyä? En oikein usko, että mielemme olisi tämän jään kaltainen, kylmä ja kova. Aurinko luo lämpimän valon jäähän, eikö vain. Tuo kuiva kasvi ja valo tuovat kuvaan kuin lupauksen. Kun siemen pääsee sulaan maahan, syntyy uutta. Lämpöä ja hyvän kylvöä kaivataan. Jeesuksen nisunjyväntie ristille on sanoma, jonka toivoisin pääsevän tänä vuonna syvälle sisimpääni, kuin parhaimman siemenen kylvön. Hedelmää ja satoa hyvästä kylvöstä odotetaan.
Tavallaan iloitsen siitä, että pääsiäinen tulee meille kevättalvella. Tällöin löydän luonnosta näkymiä, jotka auttavat minua hiljentymään. Luonto jo sinällään auttaa irrottautumaan älylaitteista ja uutislähetyksistä. Ehkä näen enemmän juuri sen vuoksi, että itse joudun kamppailemaan sen kanssa, että löytäisin jonkin sellaisen tilan, jossa olisi hiljaisuutta, näkemistä ja mahdollisuutta avautua aidolle hengelliselle sanomalle. Jostain syystä en löydä tätä ”alttaria” muualta ihan samassa merkityksessä kuin luonnosta. Kun kotona yritän hiljentyä, niin muistuu mieleen tekemisiä, tai näkee vaikka pölyä kevätauringon valaistessa huonetta.
Myös kirkoissa, joihin en nyt pääse, on minulla omat ongelmani. Jos olen vieraassa paikassa, katseeni pyörii kaikissa yksityiskohdissa, ja huomaan etten pysty juurikaan seuraamaan sitä varsinaista ohjelmaa tai saarnaa. Itse menen mieluiten jumalanpalvelukseen tai messuun tuttuun paikkaan, ja istun ajoissa hiljentymässä paikoillani. Toivottavasti ei kuulosta pahalta, kun sanon nyt korona-aikana kuunnelleeni jumalanpalvelukset lähinnä sängyssä maaten ja kattoa katsellen. Mutta näinhän en toki aio menetellä kirkossa korona-ajan jälkeen.
Nyt ainoa selvempi korona-ajan ongelma on omalla kohdallani ollut lisääntynyt älypuhelimen ja tabletin käyttö. Eilen näin taas selvästi miten tämä elämäntapa varastaa minulta aikaa, ja sisältö mihin törmään, on usein loukkaavaa ja masentavaa. Siirsin hengellisiä puheita vanhalle puhelimelle, jossa en pidä lainkaan internetiä. Mikä rauha onkaan ottaa kuvia vanhalla Lumialla, tai kuunnella jotain. Ehkä suojelen korviani jatkossa myös kuntosalissa kuuluvalta radiolta.
Sisäiset silmäni ja korvani kaipaavat ulkona liikkumista. Miten ihanaa onkaan, että pääsiäinen tulee jäiden sulaessa ja valon lisääntyessä. Eikö näissäkin kuvissa näy jotain vuoden suurimmasta kristillisestä juhlasta, sen sanomasta? Usein kuva kertoo minulle enemmän kuin sanat, tai löydän sanat kuvan äärellä. Riemuitaan tästä talven taittumisesta kevääseen ja valoon.
