Kirkkauden salaisuudet paljastetaan, David Herzog
Kirja-arvio 1. osa, kirjan alkupuoliskon herättämiä ajatuksia

Kirjan alaotsakkeena on Uusi ihmeiden ja merkkien aalto. Kirjan alussa käy jo esille se, että ihmeitten ja merkkien vapautuminen liitetään saavutettujen kirkkauksien tasoihin. Tällainen kehittyvä ja tasoihin luokiteltava kirkkaus puolestaan ei voi liittyä siihen tiehen, minkä Ihmisen Poika kulki jättäessään taivaallisen kirkkauden ja kunnian tullessaan ihmiseksi ja uhriksi puolestamme Golgatan ristinkuolemassaan. Herzogin kirkkauden kuvaus sopiikin paremmin okkultismin maailmaan, jonka käsitteisiin sopii hyvin jatkuva kehitys ja sen myötä ilmenevät ihmelahjat tai tietoisuuden avautuminen.

Kirjan sanoma liittyy myös kristillisyyteen, jossa voimme puhua imitaatiosta tai Jeesuksen esimerkin seuraamisesta (s. 39). Tähän liittyy usein myös maanpäällinen kuningaskunta-ajattelu. Jeesus Kristus ja Hänen pelastustyönsä on kuitenkin syvimmiltään meille lahja. Tällöin evankeliumi on ilosanoma, joka otetaan uskolla vastaan. Puhumme tällöin syntien sovituksesta ja Jumalan armosta, kun rikkomuksemme on annettu anteeksi.

David Herzogille kirkkauden ylempien tasojen ”merkit” ovat kultapöly, suihin ilmestyvät kultahampaat ja kokouksissa ilmenevä spontaani varojen antaminen kirkkauden tasoilla palveleville julistajille. Tällöin ilmenee kirjan kuvausten mukaan myös parantumisihmeitä ja muita yliluonnollisia asioita.

Kirkkauden kasvattamiseen liittyvät 1990- luvun loppupuoliskon ns. ”torontolaisuuden” ja sen jatkotapahtumien runsas kuvaus kirjassa. David Herzog on saanut vaikutteita ja hengen kosketusta mm seuraavilta tahoilta: Pensacolan herätys, John Kilpatric, Steve Hill ja Ruth Ward Heflin (ss. 43, 44, 92, 93, 94).

Äärikarismaattisuuteen kuuluvat kuvaukset yhä uusista Hengen aalloista ”herätyksineen”. Tällaisia uusia Hengen vuodatuksia ensimmäisen helluntain jälkeen ei Raamattu lupaa. Herzogin kirja ylittää monet muut aikaisemmin lukemani kirjat jonkinlaisella sokealla kiihkeydellään. Uutta kirkkauden tai voitelun tasoa etsitään ja tavoitellaan pysähtymättä tutkimaan Raamatun ilmoitusta asioista. Muiden äärikarismaatikkojen tapaan Herzog vakuuttelee, ettei saa tuijottaa siihen miten on ennen ollut. Kyseessä ovat aina uudet ilmiöt uudessa Hengen aallossa.

Kirja sisältääkin erikoista opetusta ”luovien ihmeitten maailmasta”. Sivulla 39 vakuutetaan: ”Raamattu kertoo meille, että suuria ihmeitä ja merkkejä nähdään viimeisinä päivinä.” Kuitenkin Jeesus varoittaa asiasta vakavasti: ”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin (Matt. 24:24).

Arviointi hylätään eri tavoin. Herzog vakuuttaa, että uskon kautta saavutetussa kirkkaudessa tehdään luovia tekoja kuuntelemalla ja tottelemalla. ”Kun opimme puhumaan ennen kuin olemme ehtineet analysoimaan sanomamme mahdottomuutta, ihme on jo tapahtunut”, sanoo hän kirjassaan. Tätä verrataan Jeesuksen sanoihin Joh. 10:27: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.”

Sen hyväksyn, ettei profetoiva tai tiedon sanoja lausuva usein itse arvioi sitä, mikä on vaikuttava henki. Kaikkien muiden tulisi tehdä tämä arvio tunnollisesti. Samoin on arvioitava tilaisuus kokonaisuutena, eli ollaanko koolla oikeassa Hengessä lainkaan, ja puhutaanko oikein Jumalan sanaa. Tällainen arviointi on usein vaikeaa, koska tilaisuuksissa nostatetaan yhteistä innostuneisuutta ja liioittelua mm. ylistysmusiikilla ja kertomalla ihmeistä. Erityisen vaikea on tilanne silloin, kun kannustetaan harkitsemattomaan varojen lahjoittamiseen.

Mielestäni Herzogin kohdalla liikutaan niillä rajoilla, onko kyse rikollisesta toiminnasta. Tämä huoleni toki syntyy ajatuksesta, että lain pitäisi jotenkin suojella heikkoja yksilöitä petollisilta lupauksilta ja varojen keruulta. Eli en tunne rikoslakia lainkaan. Oma oikeudentajuni vain ei hyväksy tätä Herzogin kuvaamaa rahankeruuta.

Otan esimerkiksi Jeesuksen kylväjävertauksen. Luvun otsake on Vapaaehtoinen antaminen. Herzog opettaa kylvöstä kirkkauteen hyvin laajasti. Tämä tarkoittaa hänellä varojen antamista niille, jotka ovat saavuttaneet palvelemisen kirkkauden tasoissa, ja joiden kautta ilmenee ihmeitä ja paranemisia. Kirjassa lainaus kylväjävertauksesta löytyy sivun 104 alareunasta ja jatkuu seuraavalle sivulle. Sivulla 112 sanoo Herzog vielä: ”Koska kirkkaus on hyvää maata, sen mitä annat, saat takaisin moninkertaisena, 30-, 60-, 100-kertaisena.” Jeesus itse selittää vertauksen toisin. Siemen on Jumalan sana ja maaperä on ihmisen sydän. Vertauksen löydät Matt. 13: 8-23.

Ajan asettamien rajoitusten poistamista Herzog selittää turvautuen jälleen omalla tavallaan Raamattuun. Korjuuajat muuttuvat (1 Moos 8:22). Kirkkauteen kylväminen, eli ”kirkkauden tasoissa” palveleville julistajille antaminen ei noudata ajan rajoituksia. Otan kappaleen kirjasta sivulta 108: ”Sikäli kun tiedämme, Taivaassa ei ole meidän tuntemaamme aikaa. Siksi uusia rahaihmeitä tapahtuu lähes samalla hetkellä, kun ihmiset kylvävät kirkkauteen. Rahat alkavat välittömästi moninkertaistua heidän taskuissaan, lompakoissaan ja laukuissaan.”

Kirjan otsakkeen Lainata vai kylvää kirkkauteen alla otetaan esille Sananl. 19:17: ”Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa”. Luin mielenkiinnolla Herzogin selitystä. Se kuuluu näin: ”Annamme vähäosaisille siitä sadosta, jonka olemme saaneet kirkkauteen kylvämisen seurauksena.”  ”Jos kylvämme ensin palvelutöihin, joissa on kirkkaus, tulemme saamaan kylvömme takaisin moninkertaisena. Silloin pystymme antamaan saamastamme sadosta paljon enemmän köyhille ja tarvitseville.”

Eli tällä tavoin Herzog selittää Raamattua. Jeesus puhui antamisesta aivan toisin. Isä salassa näkee, ja palkitseminen jää Jumalan hyvien aivoitusten ja aikataulujen varaan. ”Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle” (Matt.6:3-4).

Kotimaa24 internetsivustolta löytyy seuraavia tietoja: Yhdysvaltalainen evankelista ja parantaja David Herzog puhuu heinäkuussa lähes 40 000 katsojaa vetävällä Helsingin Olympiastadionilla.Kaksipäiväisen Ihmeiden aika -suurtapahtuman järjestävät yhteistyössä Good News For Everyone (GNE) ja David Herzog Ministries, jotka kantavat yhdessä myös taloudellisen vastuun. Lisäksi tehdään yhteistyötä TV7:n kanssa, joka kuvaa ja näyttää kaikki tilaisuudet suorina lähetyksinä. Myös yksittäiset seurakunnat tukevat tapahtumaa. Järjestäjät ja yhteistyötahot ovat erilaisia karismaattisia seurakuntia ja järjestöjä. Puolet taloudellisesta vastuusta kantaa Herzogin organisaatio. Sitä, kuinka suuri stadionin vuokra on, GNE:n toiminnajohtaja Mika Jantunen ei halua paljastaa, mutta kertoo tapahtuman kokonaisbudjetin liikkuvan joissakin sadoissa tuhansissa euroissa.

David Herzogin kirjoja kustantaa uusi yritys KK-kustannus. Toistaiseksi se on julkaissut jotain seuraavilta julistajilta: David Herzog, Joshua S. Mills sekä Ruth Ward Heflin. Linja on äärikarismaattinen.

Kirjan edustama kirkkaus tarkoittaa kultahippuja, kultahampaita ja varojen antamista näille erikoisevankelistoille, jotka ovat saavuttaneet äärikarismaattiset kirkkauden tasot. Jumalan pyhyys ja Kristuksen evankeliumi ovat täysin toisenlaisia asioita ja arvoja. Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen sovitustyötä, ja yhtyy kaikilta osin Raamatun ilmoitukseen. Kyllä uskon myös ihmeiden mahdollisuuteen. On kuitenkin muistettava, että ihmeitä voi tapahtua myös muissa uskonnoissa. Selittämätön asia, ihme, ei todista Jumalan puuttuneen tapahtumien kulkuun. Suurin ihme on se, että ihminen sydämessään uskoo evankeliumin sanan, ja saa jatkaa elämäänsä Jumalan lapsena juurtuen Kristuksen tuntemiseen.

Tietolähteet:

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/david-herzog-esiintyy-kesalla-olympiastadionilla/

http://www.kk-kustannus.fi/index.php/tuotteet

Kirkkauden salaisuudet paljastetaan, David Herzog

KR 1933/38

Ceta Lehtniemi

 

Esittelysivulle ”Tervetuloa! Mitä uutta?” pääset tästä. 

Tämä kriittinen kirja-arvostelu oli jo näillä kotisivuillani. Poimin vanhojakin kirjoituksiani tähän etusivulle ja poistelen niitä sitten vähitellen muualta.

 

Herra antaa teille kaupungin, Päivi Heikkilä

Kuva ja Sana 2011

 

Johdanto vie kirjan ydinajatuksiin

Kansilehdellä kirjaa mainostetaan esirukoilijan käsikirjaksi. Jos näin on, niin millaisista uusista asioista on kyse, koska kirjoittajaa sanotaan kaupunkirukouksen pioneeriksi? Kirjassa vedotaan monin paikoin Pyhän Hengen ilmoitukseen, ja tuodaan perusteluiksi uudella tavoin selitettyä Jumalan sanaa. Vaikutelmaksi jää kuitenkin suuri luottamus nykyajan profeettoihin, näkijöihin ja opettajiin.

Kirjan johdantosanat ovat Kristian Sandin, joka tunnustautuu Päivi Heikkilän ystäväksi. Sama ajattelutapa näkyikin kirkkaana jo Sandin omassa kirjassa ”Isän sylissä” (Sand, Ritva ja Kristian, Nokia Missio Kustannus Oy, 2007)

Johdannon toinen virke kuuluu: ”Koska tämän kansan kyky hallita omia asioitaan on muiden voimien vaikutuksesta heikentynyt, Jumala kutsuu nyt suomalaisia nousemaan uudelle uskontäyteiselle tasolle, joka voi muuttaa tämän kansan sydämen.”

Sekä Sandin oma kirja, että Heikkilän kirja perustuvat ns. profeetalliseen esirukoukseen. Siihen liitetään henkivaltakartoitus, tai toisella tavalla ilmaistuna paikkakunnan hengellinen kartoitus, hengellinen sodankäynti ja profeetalliset esikuvalliset teot (esim. tanssi, lippujen liehuttelu, soofariin puhaltaminen, rukouskävelyt jne.)

Sand toteaa Heikkilän kirjan johdannossa mm. näin: ”Mitä enemmän Suomen kristityt vapautuvat ja alkavat hallita Hengessä, sitä enemmän maata voidaan vallata rukouksessa askel askeleelta.” Kyse on suoraan menestysteologisten oppien soveltamisesta rukouselämään. Niissä oletetaan saatanan joukkoineen pitävän valtaa, ja tuon vallan olevan murrettavissa esimerkiksi juuri rukousponnisteluin. Lisäksi ajatteluun liittyy aina joidenkin kristittyjen saama erityinen hengellinen voitelu Pyhältä Hengeltä armolahjoineen, sekä apostolien ja profeettojen virkojen soveltaminen nykyaikaan Raamatun virkojen kaltaisella arvovallalla.

 

Kaupunkirukousta ja profeettoja

Päivi Heikkilä eteni kaupunkirukouksen kehittämisessä ns. ”sissiryhmänsä” kanssa. Ryhmä ei saanut vastustaa Pyhää Henkeä järjen päätelmillä tai ihmisylpeydellä. Tämä kuulostaa luonnollisesti oikealta, mutta se saa uuden näkökulman kirjaa tutkittaessa. Raamatussa lukee ”järjen päätelmät” kohdassa 2 Kor. 10:5: Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle. Raamattu viittaa tässä Jumalan tuntemiseen ja kuuliaisuuteen Kristukselle. Heikkilän kirja korosti toisenlaista kuuliaisuutta. Läpi kirjan otettiin esiin ilmestystietoa ja profetioita ilman minkäänlaista arviointia. Ne nostettiin usein ainakin Raamatun sanan rinnalle, ja jopa sen yläpuolelle.

Samoin kirjassa korostettiin uudelleen esiintyviä apostolisen ajan virkoja (etenkin sivuilla 66-68). Otan pienen lainauksen kirjasta ”Evankelistan tehtävä kuuluu erityisesti kaupunkien valloittamisen toiseen vaiheeseen eli herätyksen apostoliseen toteutumiseen. Ensimmäinen vaihe on profeetallisen esirukouksen vaihe, jolloin kaupunki valmistetaan tuntemaan etsikkoaikansa. Tämän jälkeen Jumala herättää kaupunkia parannukseen ja pelastukseen voimallisten tekojen kautta. Tässä evankelistat astuvat mukaan kuvaan.” Ja paria lausetta myöhemmin: ”Jumalan Sanaa tulee tietenkin julistaa kaikkina aikoina eri vaiheista riippumatta. Tässä kuitenkin painotetaan Jeesuksen mainitsemaa kahta vaihetta: esirukousta kaupungin puolesta ja voimallisia tekoja herätykseksi parannukseen.” En oikein ymmärrä mihin Jeesuksen sanoihin Heikkilä viittaa.

Paavali kirjoittaa Ef. 6:19: …rukoillen… minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,… Miten selkeää ja yksinkertaista onkaan Paavalin teksti verrattuna tähän kirjaan, mitä tutkin. Samoin Jer. 29:7 kehottaa ihan yksinkertaisesti rukoilemaan Herraa sen kaupungin puolesta, mihin meidät on lähetetty.

Kirjassa tulkitaan aivan uudella tavalla Raamatussa moneen kertaan esiintyvä kehotus arvostella esiin nostettuja sanomia. Siellä kehotetaan jopa päällekkäiseen kielillä rukoiluun rukouskokouksissa. Kirjassa sanotaan myös, että Iisebel vihaa profeettoja, koska profeetat tuovat ilmoitusta Jumalalta ja näyttävät kansalle suuntaa (s.68), ja tämä ajatus sovelletaan sellaisenaan nykyaikaan. Karismaattisten kirjojen yleisen tavan mukaisesti varoitetaan s. 70: Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni (1 Aik. 16:22).

Vuonna 2008 oli kevättalven muutamana kuukautena Floridassa Todd Bentleyn äärikarismaattinen liikehdintä, ja Päivi Heikkilän järjestöstä (King’s House) oli linkki sinne. Hän on toiminut hyvin johdonmukaisella tavalla suosien äärikarismaattisia julistajia, ”parantajia” ja ”profeettoja”. Me jotka pyrimme arviointiin, emme osoita toiminnallamme vihaa. Tämä on yksi laiminlyöty tehtäväalue seurakuntaruumiissa. Meitä on kovin harvoja, jotka näemme tämän tehtävän omaksemme ja uskaltaudumme palvelemaan.

 

Sovitusteosta ja sovituksen virasta

Päivi Heikkilä kirjoittaa, että Jumala antoi meille anteeksipyynnön lisäksi mahdollisuuden myös sovitustekoon. Hän kirjoittaa, että meille on annettu sovituksen virka, ja me tiedämme, että Jumala on jo ilmoittanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa antavansa synnit anteeksi niille, jotka tunnustavat ne ja katuvat. Näin kaupunki tulee parannetuksi menneisyydestään, ja Jumalan armo pääsee vaikuttamaan muutosta, päättelee Heikkilä sivulla 76. Tämä ajattelu on johtanut siihen, että etsitään menneisyydestä vääryyksiä ja pyydetään niitä anteeksi. Yhtenä esimerkkinä sovituksesta oli rukousmatka Pohjois-Irlantiin pyytämään anteeksi viikinkien tekoja. Sivulla 78 sanotaan: ”Tunnustamalla esi-isien synnin ja pyytämällä sitä anteeksi kukistimme vihollisen vanhan alttarin, jolla oli vuodatettu viatonta verta.”

Sovituksen virka tarkoittaa ymmärtääkseni yksinkertaisesti sitä, että kuulijaa kehotetaan julistetun evankeliumin sanan kautta ottamaan vastaan syntien anteeksianto. Olisikin hyvä keskittyä Kristuksen meille lahjoittamaan sovitukseen. Esirukoukseen voi liittyä myös laajempi synnin tunnustaminen ja suru esimerkiksi omassa maassa harjoitetusta synnistä, mutta kaikki tapahtuu yksinkertaisella ja nöyrällä tavalla hiljaisuudessa Jumalan edessä.

 

Yhteiskristillistä, karismaattista ja ympärivuorokautista

Heikkilä kehottaa ympärivuorokautiseen ja yhteiskristilliseen rukoukseen. Perusteluna näille ”ylistys- ja rukousvartioille” on lähinnä Jumalan Moosekselle antama käsky polttouhreista (3 Moos. 6:8-9, 12-13). Muita paikkoja on Luuk. 18:7 ja eräät Nehemian kirjan kohdat. Samoin hän nostaa monessa kohdassa esille suuret kokoukset. Erityisen arvon Heikkilä antoi Turun Kristus-päivälle v. 2008, joka kokosi ”Jumalan armeijan” vaakunalippuineen yhteen eri puolilta Suomea. Hän vertaa tuolloin Kansan raamattuseuran palveluksessa ollutta tapahtuman johtajaa, Hannu Hatanpäätä, hengelliseksi Mannerheimiksi.

Raamatussa puhutaan rukouksesta hyvin monella tavoin, ja yleensä kiinnitetään huomio sydämen asenteeseen ja tiettyyn aitouteen. Hiljaisille, köyhille ja yksinäisille on luvattu paljon rukouksen kautta. Kenenkään ei tarvitse vastoin oman sisimmän kehotusta osallistua minkäänlaiseen yhteiskristilliseen, saati karismaattiseen rukoustoimintaan.

Joissain kohdissa Heikkilän kirja menee pelottavaksi. ”Yhteys ja yksimielinen rukous on meille vaikeaa siksi, ettemme ole halunneet kuolla itsellemme ja meillä on yhä kaikenlaisia omia mielipiteitä ja kannanottoja. Herra haluaa meidän kasvavan aikuisuuteen, niin että mielellämme antaudumme sen henkilön johdon alle, jonka Herra on kuhunkin tehtävään valinnut, ja suostumme Pyhän Hengen johtoon hänen kauttaan.” (s.142) ”Meidän on mahdollista nöyrtyä yhteyteen ja alamaisuuteen toisillemme Kristuksessa, niin että Kristuksen ruumiin jäsenet voivat toimia yhdessä Jumalan asettamien palveluvirkojen johtamina ja Hänen järjestystään seuraten. Näin Hän voi valmistaa meistä rypytöntä ja tahratonta morsianta Pojalleen, ja me saamme iloita keskuudessamme vanhurskaudesta, rauhasta ja ilosta.” (s.67).

 

Perinteinen uskonnäkemys turvaa Kristukseen

Yhteyden perustana voi olla ainoastaan Kristuksen ristin työ puolestamme. Jeesus korosti täydellistä yhteyttään Isään. Tämä on sitä yhteyttä mitä Pyhä Henki lahjoittaa. Se on tarjolla jokaiselle Jumalan lapselle, missä hän onkaan yksin tai muiden kanssa. Tässä Hengessä saamme rukoilla, huokailla ja kiittää. Saamme heittää murheemme Hänen päälleen, joka jaksaa kantaa ne. Rukoillaan toki myös kaupunkiemme puolesta, samoin evankeliumin etenemisen puolesta.

Täällä eläessämme olemme aina Kristuksen työn varassa. Rypyttömyytemme on sitä, että Isä katsoo meitä Poikansa sovitustyön kautta. Saamme kokonaan erottautua näistä äärikarismaattisista vaatimuksista, mitä Päivi Heikkilän kirja edustaa.

Heikkilä on käynyt Oral Robertsin yliopiston alaisen raamattukoulun USA:ssa. Hän palvelee kirjan takakannen mukaan profeetallisessa voitelussa ja korostaa palvelutyössään Jeesuksen Kristuksen kuninkuutta ja Pyhän Hengen voimaa. Me voimme valita toisin, kuten myös Paavali teki. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima (1 Kor. 1:18). Saamme myös Pietarin tavoin luottaa pääsevämme pelastukseen uskon kautta toisen voimasta, itsessämme loppuun saakka viallisina ja tahraisina. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana (1 Piet. 1:3-5).

Muistetaan toisiamme rukouksin, jotta voisimme tänä levottomana aikana juurtua sanaan ja kasvaa Kristuksen tuntemisessa.

Ceta Lehtniemi

 

Esittelysivulle ”Tervetuloa! Mitä uutta?” pääset tästä. 

Suostu elämään, Rukoilijan matka kehältä keskukseen, Richard Rohr

Kotimaa-Yhtiöt Oy / Kirjapaja 2007

Kirjoittajan ja kirjan esittely: Richard Rohr on maailman tunnetuimpia hengellisiä opettajia, kirjailija, fransiskaanipappi ja erakkomunkki, joka on perustanut New Mexicoon ’Center for Action and Contemplation’ nimisen keskuksen. Rohr on suosittu puhuja myös kansainvälisissä enneagrammikonferensseissa.

Kirjan keskeiset ajatukset ovat tiivistettyinä kirjan takakannessa. Richard Rohr sanoo, että elämme elämäämme ikään kuin kehällä, reunamilla, vailla kosketusta sisäiseen keskukseen. Suureen muutokseen on kaksi tietä: rakkauden ja rukouksen tie sekä kärsimyksen tie.

Rukouksen tulee Rohrin mukaan johdattaa meidät mielen, sanojen ja ajatusten tuolle puolen -niin avaraan paikkaan, että Jumalalla on mahdollisuus astua sisään. Hiljaisuudessa pyritään kokemaan Jumala: ”Istun tyytyväisenä kuin lapsi äidin sylissä. Istun ja odotan, kunnes tuo totuus on koko olemuksessani.”

 

Kirjoittajan suhtautuminen kritiikkiin

Kirjaa lukiessa voi todeta sen, että kirjoittaja on törmännyt myös kriittisesti ajatuksiinsa suhtautuviin ihmisiin. Eriävät ajatukset Rohr selittää mielellään johtuviksi ihmisten peloista ja ahdistuksista. Toinen mahdollisuus liittyy arvioijan kehityksen alhaiseen tasoon. Näin kirjailija hämmästyttää lukijansa ilmoittamalla edustavansa totuutta ja ainoaa oikeaa evankeliumin ymmärtämistapaa.

Kirja kertoo, että sosiaalipsykologi Lawrence Kohlberg teki aikanaan tutkimuksen moraalikehityksen vaiheista. Hän huomasi miten vaikeaa on erityisesti moraalisen ja hengellisen todellisuuden näkeminen. Hän päätyi siihen, ettei meille ole mahdollista ymmärtää kuin omaa kehitystasoamme tai korkeintaan yhtä sen yläpuolella olevaa tasoa. Juuri tähän kirjan mukaan törmäämme evankeliumia julistaessamme. Kohlbergin luokituksen mukaan Jeesus edustaa selvästi kehityksen tasoa kuusi. Monien ihmisten omatunto ei ole vielä selviytynyt ensimmäisestä, toisesta tai kolmannesta tasosta. Heiltä puuttuu kirjan mukaan monimutkaisempi, vaativampi moraalinen käsityskyky.

”Minun on täytynyt hyväksyä tämä joiltakuilta, jotka hyökkäävät saarnojani ja opetuksiani vastaan”, kirjoittaa Rohr kirjassaan ja jatkaa: ”He eivät voi käsittää, mistä evankeliumissa on todella kyse. Tässä suhteessa heillä on selvästi vielä kasvunvaraa.” Valtaosa ihmisistä jää kuulemma moraalikehityksen alemmille tasoille ja heille tulee antaa anteeksi Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Rohr sanoo, että Jeesuksen evankeliumi tulee aina jäämään vähemmistön asemaan aivan kuten juutalainen, islamilainen tai buddhalainen mystiikka.

 

Suuren mysteerin koskettaminen yhteistä kaikille uskonnoille

Jo näin alkuvaiheessa kerron heti, että Richard Rohrin ilmoittama evankeliumi ei sisällä mitään ajatusta Jeesuksen ristinkuoleman uhri- tai sovitusluonteesta. Samoin hän näkee kristinuskon täydentämässä muiden uskontojen ilmoitusta. Kaikki uskonnot ovat kuin yhteiseen kohteeseen osoittavia sormia.

Kontemplatiivisen rukouksen ja elämäntavan kautta Jumalan kohtaamisesta ja läsnäolon tietoisuudesta tulee keskeinen asia ja siten myös harjoittajalleen totuus. Tämä yhteinen kokemustausta ja ajattelutapa vie väistämättä yhteyteen ja vuoropuheluun kaikkien muiden uskontojen kanssa.

Lainaan kirjasta: ”Kontemplatiivisen rukouksen ihmisissä on suvaitsevaisuutta, koska he täydellisen Jumalan kohdattuaan ymmärtävät asioiden katoavaisuuden ja oman mielensä rajallisuuden. Tämä on nöyrtymisen ja kenties kärsivällisyyden seurausta.”

Rukouksen ja hengellisen etsinnän on kirjan mukaan tarkoitus nähdä todellisuuden luonne. Sen pohjalla on aina hyvyys. Kaikki perustuu näin lopulta rakkauteen. Mielestäni kirja kuvaa nimenomaan kaikkien meditatiivisten kokemusten yhteistä luonnetta mm. seuraavassa: ”Valaistuminen tarkoittaa suuren mysteerin näkemistä ja koskettamista. Kosketamme suurta kertomusta, näemme tosiolevaisen. Jeesus kutsuu sitä taivasten valtakunnaksi ja Buddha valaistumiseksi. Sekä buddhalaiset että hindut puhuvat nirvanasta. Filosofit saattaisivat kutsua sitä Totuudeksi. Useimmat meistä kutsuvat sitä yksinkertaisesti rakkaudeksi.”

Edellä olevasta näkee sen, että kontemplatiivinen kristillisyys löytää yhteyden muihin kontemplatiivisiin ja filosofisiin uskontoihin, mutta siltä puuttuu kenties yhteys perinteiseen kristinuskoon, jossa evankeliumi tarkoittaa uskomista Jeesuksen ristin sovitustyöhön ja tätä kautta lahjoitettuun Pyhän Hengen osallisuuteen. Minulle matka kehältä keskukseen tarkoittaa juuri edellä olevaa, Kristukseen keskittymistä. Samoin näen evankeliumin siten, että sille avautuminen ei kysy mitään erityistä moraalikehityksen tasoa. Usein juuri yksinkertaisen evankeliumin vastaanottaminen vasta kohottaa myös ihmisen moraalista tasoa.

Vaikka näen perinteisen kristinuskon ja kontemplatiivisen uskon välillä sovittamattoman ristiriidan, niin pyrin paneutumaan syvemmin Richard Rohrin sanomaan. Mitä hän tarkoittaa matkalla kehältä keskukseen? Tiedän, että kaiken oikein ymmärtäminen ei minulta onnistu erilaisen uskonnäkemykseni vuoksi, juuri siksi, että ajattelen hyvin Kristus-keskeisesti ja sovituskeskeisesti. Samoin pidän Pyhän Raamatun arvovaltaa täysin erilaisena kuin muiden uskontojen ja uskomusten tuottamalla kirjallisuudella on. Väitän siis, että ero on hengellisissä näkemyksissäni eikä moraalisessa tasossani. Ellei sitten joku pidä juuri tätä ajatteluani epämoraalisena. Onhan käsitykseni totuudesta täysin toinen kuin Richard Rohrilla.

 

Ajatuksia Jumalan läsnäolosta

En voinut olla ihailematta kirjoittajan tapaa kuvata Jeesuksen ihmiseksi tulon herättämiä ajatuksia. Me kristityt olemme ainoita, jotka uskomme Jumalan täyteen fyysiseen lihaksitulemiseen. Jeesus on kirjoittajan kuvauksen mukaan meille yhtä aikaa koko mysteerin vertauskuva ja täydellinen synteesi. ”Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään” (Kol.2:9). Tästä huolimatta kristinusko on häätänyt ruumiillisuuden jonnekin kauas pimentoon. Rohrin mukaan Jeesus näytti meille, että juuri tähän inhimilliseen ja tämän puoleiseen kokemukseen meidän tulee luottaa.

Lainaan kirjasta: ”Ihastelemme taivaaseen nousemista, tietoisuuden kohonneita tiloja ja moraalista täydellisyyttä. Samalla Jeesus yksinkertaisesti vain tulee ”ja asuu meidän keskellämme”.

Mihin tuo edellä kuvattu yksinkertainen Jumalan lähellemme tulo katoaa, kun kirjoittaja esittää sanattoman, kontemplatiivisen rukouksen välttämättömyyttä, jotta pääsemme tietoisiksi Jumalan kannattelevasta läsnäolosta ja kokemaan sitä. Kontemplatiivisuus on kirjoittajan mukaan tapa olla ajattelematta. Se vie kuulemma sanojen tuolle puolelle. ”Rukouksen tulee johdattaa meidät mielen, sanojen ja ajatusten tuolle puolen – niin avaraan paikkaan, että Jumalalla on mahdollisuus astua sisään.” Ja juuri joitain sivuja aiemmin saimme lukea, että Jeesus yksinkertaisesti vain tulee ”ja asuu meidän keskellämme”.

Raamatussa on lohdullinen sanoma Jumalan läsnäolosta, joka ei esitä meille vaatimusta itsensä tyhjentämisestä ajatuksista ja sanoista. Ajattelemmekin usein rukouksen alussa kiitollisuudella Jeesuksen ristin työtä. Meille kerrotaan Sanassa miten voimme puhua Isällemme ja heittää murheemme Hänen päällensä. Rukouksessa juuri lausutut sanat luovat yhteydentunteen Jumalan kanssa. Toki siihen usein liittyy hiljainen lepääminenkin ja tavallaan kuuntelukin. Siinä voi myös kirkastua uusia ajatuksia mieleemme.

 

Kirjan sanomasta

Kirjassa on joitain asioita sanottu tavattoman hyvin ja lyhyesti. Otin niistä muutaman ylös.

”Meidän ei pidä pyristellä eroon ahdistuksesta ennen kuin olemme ottaneet vastaan sen tuoman opetuksen.” ”Ihmisen tehtävänä on oppia laskeutumaan, menemään alas ’asioiden kyyneltasolle’ asti.”

”Kun Jumala on auttajamme, voimme muuntaa surumme voimaksi ja jopa iloksi. Muutoin vain tartutamme surua ympäristöömme.” ”Rukouksen ihminen on lopultakin ihan yksinkertaisesti kuvattuna henkilö, joka kykenee itkemään sydämensä pohjasta ja nauramaan vatsansa pohjasta asti.”

Kirja on erittäin laaja kuva kontemplaatiosta. En voi tilan puutteen vuoksi keskittyä siihen, vaan pyrin tuomaan esille jotain kirjan hengellisestä sanomasta.

Rohrin käsityksen mukaan maailma on hyvä. Jumala on kaikissa ja kaikessa läsnä, myös kärsimyksissä ja ristiriidoissa. Meidän on vain vaikea kokea tätä Jumalan läsnäoloa. Tavallaan maailma ei tässä mielessä tarvitse sovitusta. Me sen sijaan tarvitsemme kirjan mukaan kontemplatiivisen, sanattoman kokemuksen Jumalan läsnäolosta.

Lainaan kirjailijaa: ”Elämäni ei kerro vain minusta. Se on osa paljon isompaa virtaa, jonka nimi on Jumala. Arvelen, että usko tarkoittaa juuri kykyä luottaa virtaan – ja rakkauteen.””Usko kykenee luottamaan virran olemassaoloon, eikä virtaa sen vuoksi tarvitse pakottaa tiettyyn suuntaan. Virta virtailee, ja me olemme sen keskellä. Virta on Jumalan ihmeellinen rakkaus – ei siis tarvitse pelätä.”

Tämä luvun otsake oli ”Hengen virta”. Näin saamme kirjan kehottamana kuin irrottautua erilaisista siteistä ja heittäytyä Hengen virtaan. Raamatun mukaan kuitenkin Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion (Joh.16:8). Myös käytännön kokemus Hengessä vaeltamisesta on se, että joudumme usein kulkemaan maailmassa vastavirtaan.

 

Joitain lainauksia Jeesukseen liittyen

”Jeesus kehottaa toistuvasti evankeliumeissa:’Älkää pelätkö’. Hän sanoo, että maailma on kauttaaltaan hyvä. Voit luottaa itseesi, koska Jumala luottaa sinuun.”

”Jos Jeesus paljastaa millainen Jumalan sydän on meitä kohtaan, nämä uutiset ovat meille todella hyviä.”

”Kun käsitämme anteeksiannon, käsitämme kaiken muunkin. Englannin kielessä rakastua -verbiin liittyy ajatus putoamisesta: ’fall in love’. Anteeksianto on melkein sama juttu: putoamme Jumalan rakkauden mysteeriin.”

Edellä oleva ei kaipaa mihinkään sovitusta perinteisessä kristillisessä mielessä, se on tarpeeton. Jeesus ilmoittaa, että maailma on hyvä ja että Jumala rakastaa ja antaa anteeksi. ”Putoamme Jumalan rakkauden mysteeriin.”

Seuraavasta kohdasta kyllä pidän: ”Näin Jeesus kohtasi ihmiset. Hän otti vastaan edessään olevan elämäntarinan ja suuntasi sen sitten kohti valoa ja vapautta.” Silti tämän nykyajan ihminen voi käsittää yleisuskonnollisesti, jos ei tuoda asiayhteyteen myös ristin sovitustyötä.

 

Rohrin kanta ristiin ja sovitukseen

Itselleni tärkeä asia on kirjoittajan kanta ristiin ja ristiinnaulittuun. Kirjassa palataan aiheeseen sivulla 182. ”Kun kiinnymme ja kun rakastumme, asetumme samalla alttiiksi kivulle ja kärsimykselle. Ei risti ole se hinta, joka Jeesuksen täytyi maksaa suostutellakseen Jumalaa rakastamaan meitä. Risti on yksinkertaisesti se paikka, johon rakkaus johdattaa meidät. Jeesus näyttää tässä esimerkkiä. Jos rakastamme ja jos suostumme tuntemaan maailman kivun, maailma ristiinnaulitsee meidät. Tämä tulkinta ristiinnaulitsemisesta on parempi kuin se, jossa Jeesus nähdään jonkinlaisena vihaisen ja kaukaisen Jumalan lepyttäjänä.”

Kun sanotaan noin, niin siinä joutuu samalla unohtamaan monta yksiselitteistä Raamatun kohtaa.Esimerkiksi: ”sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”(Matt.26:28)

”Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä”. (Joh.3:14-16)

”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran”. (2 Kor.5 :18)

Kirjan lopussa selvitellään ristin teologiaa kontemplatiivisen rukouksen näkökulmasta. Asiaa on useita sivuja. Kyse on hyvin keskeisestä ja samalla paradoksaalisesta ristin mysteeristä, jota rationaalinen, laskelmoiva mieli ei itsessään kykene tavoittamaan, sanoo Rohr.

Lainaan kirjaa: ”Ristin oppi, ristin hullutus ja risti kuvana kirkastavat hienosti totuutta ihmiskunnan historiasta. Voimme hyvällä syyllä sanoa, että risti pelastaa meidät. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus on yhtä kuin elämä. Hänessä näemme koko ihmiselämän kulun, muodon ja lupauksen. Jos voimme vastata myöntävästi näille Jumalan haavoittuville kasvoille, hämmennys lakkaa eikä uhreja enää tarvita.”

Rohr edustaa käsitystä, että Jeesus tuli julistamaan kaikenkattavaa sanomaa ihmiskunnan haavoittuvuudesta ja alkuperäisestä ykseydestä, jota kaikki uskonnot ja ihmiset tarvitsevat selviytyäkseen hengissä. Hän sanoo: ”Vain kontemplatiivinen mieli on riittävän suuri käsittämään asiat näin avarasti – ja samalla riittävän taipuisa luottamaan ristin sanomaan.” ”Jumala on antanut meille uudenlaisen tietoisuuden, jota kutsutaan rukoukseksi. Jumala antaa myös täysin odottamattoman ja kenties jopa ei-toivotun selityksen tai todellisuuden. Sitä kutsutaan ristiksi.”

Näin kirjasta näkee, että kontemplatiivisen rukoilijan on mahdollista pitää kiinni ristin ja ehtoollisen mysteereistä ja samalla kieltää ristin merkitys uhrina syntien sovitukseksi. Samoin kontemplaatio mahdollistaa ristin sanomaan luottamisen omalla tavallaan. Samalla kertaa se näkee kaikki uskonnot osoittamassa samaa totuutta kohti, ja pitää uskontojen perustaa yhteisenä. Maailmalla ja Suomessa on yhä lisääntyvässä määrin kontemplatiivisen rukouksen tapahtumia, keskuksia ja luostareita. Taizé yhteisö on kansainvälisesti tunnetuin. Kaikkia näitä leimaa ekumeenisuus, usein käsittäen myös muut maailmanuskonnot ja uushenkisyyden, koska syvä meditatiivinen ja kontemplatiivinen pohja löytyy kaikista.

Mysteerien ja sanattoman syvän rukouksen alueilla löytyy yhteys, joka on yhteen sovittamaton Kristuksen ristin sovitustyön kanssa. Ei turhaan Jeesusta sanota eläväksi Sanaksi. Aito kristinusko on ollut ja tulee pysymään Sanan uskontona pitäen Jeesuksen ristin sovitusta uskon keskeisenä totuutena.

Ceta Lehtniemi

 

Esittelysivulle ”Tervetuloa! Mitä uutta?” pääset tästä. 

 

 

”Kirjoituksia eksyville KAIKKI KÄÄNTYY HYVÄKSI”, Olli Valtonen

—

KRISTINUSKO ILMAN UHRIKARITSAA – ITSENSÄ LÖYTÄMISEN USKONTO

———–

Kirjoitan Olli Valtosen ajatuksista Kirjapajan vuonna 2006 kustantaman kirjan pohjalta. Kirjan nimi on ”Kirjoituksia eksyville KAIKKI KÄÄNTYY HYVÄKSI”. Kuin alustukseksi laitan myös merkintöjä vuoden 1994 kirjasta ”TUULET TULEVAT”. Tämä kirja-arvioni on jo useita vuosia vanha kuten myös v. 2006 kustannettu kirjakin. Silti siinä on minusta jotain mitä voimme vielä pohtia. Huomaan laittaneeni poikkeuksellisen runsaasti suoria lainauksia kirjasta. Näin voin itsekin arvioida omia tulkintojani, käsitänkö yhä kirjan sanoman samoin kuin joitain vuosia sitten. Nyt v.2014 näkisin, että tämän kaltaiset ajatukset ovat yhä lisääntyneet. Yleisuskonnollisuus ja katolisuuden vaikutukset kristillisyyden sisällä nousevat esiin jatkuvasti.

————

TUULET TULEVAT

Olli Valtonen vaikuttaa monessa paikassa, ainakin Helsinki Missiossa, Tuomasmessussa ja Hiljaisuuden liikkeessä ja niin sanotussa aamupiirissä. ”Tuulet tulevat” kirjan loppupuolella Valtonen kertoo miten voimakas kokemus hänelle oli ensimmäinen hiljaisuuden retriitti. Se oli käänteentekevä kokemus hengellisyydelle. Toinen vahva kokemus oli vierailu Lontoon Holy Trinityn eli Pyhän Kolminaisuuden anglikaaniseurakunnassa Bromptonissa. Valtosen vierailun aikaan oli Lontoon Holy Trinity seurakunnassa Toronton seurakunnan vetäjä pastori John Arnott. Kirkkoherra Sandy Millarin rukoillessa Olli Valtonen sai sellaisen hengen kosketuksen mitä nyt näissä yhteyksissä yleensä kuvataan rakkaudessa likoamisena. Valtonen kuvaa: ”Tuule tuuli ja hengitä minuun voimasi ja Isän rakkautesi”.

————

Kirjassa ”Tuulet tulevat” käy myös ilmi runsaat kontaktit kansainväliseen karismaattisuuteen ja ennen muuta katolisuuteen. Sivulla 163 Valtonen kirjoittaa seuraavasti tulevaisuuden hengellisyydestä: ”Elämä on suuri kokonaisuus. Siksi tätä aikakautta kuvaa parhaiten huono suomenkielinen sana kokonaisvaltainen. Kokonaisvaltaisuus on 1900-luvun lopun suuri teema.

Tässä merkityksessä maallistuminen on out. Hengellisyys on in. Todellisuus on saamassa ihan uuden järjestyksen. Pelkkään järkeen perustuva todistelu ja argumentointi, samoin kuin sanat itsessään ovat menettämässä merkitystään. Niiden tilan ottavat vähitellen rituaalit, kokemus, symbolit, merkit ja suuret kertomukset.”

———

KAIKKI KÄÄNTYY HYVÄKSI

Nyt lähden poimimaan kirjan ”Kaikki kääntyy hyväksi” ajatuksia siinä järjestyksessä kuin ne kirjassa tulevat vastaan. Otsikointi on minun tekemäni. Valtosen teksti on kursivoitu ja tummanpunaisella värillä.

———

Sielun pelastuminen

Valtonen:

”Sielun pelastuminen on sitä, että itsensä kadottanut ihminen saa kosketuksen itseensä”. ”Mihin ihminen herää? Ilmiöllä on hyvä nimi. Kutsumme sitä läsnäoloksi. Havahtuminen on heräämistä oman elämän läsnäololle”. Tässä kohdin Valtonen kertoo muutoksesta.” Tähän asti olen kuvitellut, että sielun pelastus tarkoittaa pääasiassa syyllisyysongelman ratkaisua”. ”Enemmänkin on ollut kysymys siitä, miten voin kokea rikasta ja yltäkylläistä elämää.”

”Kysymys kuuluu siis: Kuka minä olen, kaikkien ajatusteni, tunteitteni ja pyrkimysteni takana? En voi pelastaa sieluani. Mutta voin löytää sen.”

”Sielunsa löytäminen on tärkeää kahdesta syystä. Ensinnäkin se herättää meidät henkiin. Ja toiseksi, tarvitset sieluasi, jotta voit olla yhteydessä Jumalaasi. Sielu on Jumalan reviiriä. Yhteys Jumalaan on kristinuskon ydinasia.”

—

Tähän tapahtumaan liitetään myös Pyhä Henki.”Pyhän Hengen tuleminen on kuin heräisi kuolleista. Se on sitä, että Jumala puhaltaa elämän hengen keskelle kuolemaa. On niin paljon elävänä kuolleita. Niin paljon ihmisiä, jotka tarvitsisivat tätä puhallusta.” ”Omassa elämässäni yksi näistä puhalluksista liittyi Hiljaisuuden retriittiin vuonna 1994.” Paavo Rissanen veti retriitin. Hän sanoi: ”Hengitys on iso osa meditaatiota. Eikä liene sattuma, että Jumalaa kutsutaan hengeksi. Läsnäolon kokemus on Hengen työtä.”

——-

Sielun pelastuminen on Valtosen mukaan sitä, että ihminen saa kosketuksen itseensä. Ihminen herää läsnäoloon. Tämä puolestaan on tärkeää, että saa yhteyden Jumalaan. Pyhä Henki kuvataan tunnekokemuksena ja puhalluksena, joka tekee eläväksi. Missään ei mainita, että Pyhä Henki kirkastaisi Kristusta. Samoin sielun pelastuksen yhteydessä ei puhuta mitään Jeesuksesta.

——–

Syntiinlankeemuskertomus ja sen seuraukset uudella tavalla

Pääkysymykseksi syntiinlankeemuksessa muodostuu se, että ihmisen kuva rakastavasta ja armollisesta Jumalasta muuttui vihamieliseksi ja kostavaksi. Syntiinlankeemuskertomus nimetään kirjassa myös sielun kadottamisen kertomukseksi.

—-

Valtonen viittaa Drewermanniin ja selvästi hyväksyy hänen ajatuksensa: ”Ihminen ajoi itse itsensä pois paratiisista. Oman pelkonsa ja häpeänsä takia. Ihminen itse sulki itsensä ulos Jumalan yhteydestä. Pelko vääristi ihmisen jumalakuvan ja rikkoi yhteyden, joka oli tarkoitettu Jumalan ja ihmisen välille.”

”Mitäpä jos Jumala olikin lähtenyt paratiisista etsimään ihmistä rakastaakseen hänet terveeksi, ei kostoa suunnitellen tai rangaistus mielessään? Mutta Aadamin häpeä ja pelko muunsivat Jumalan kostajaksi.”

”Kauhusta vapisevaa ei auta julistus, jossa pelastusta saarnataan niin monimutkaisesti kaikkine kielipeleineen sovituksesta ja vanhurskauttamisista, että perusajatus Jumalan yksinkertaisesta rakkaudesta katoaa.”

”Kääntyminen tarkoittaa mielenmuutosta. Minkälaista mielenmuutosta? Sellaista mielenmuutosta, että Jumala ei ole alati vihainen tuomari, joka odottaa voidakseen jakaa rangaistuksiaan. Sillä Jumala ei ole tällaista pelkoa ansainnut. Mielenmuutos on jumalakuvan muutos. Jumala on rakastava Isä, joka odottaa voidakseen osoittaa meille rakkautensa.”

”Jeesus antaa vastauksen kysymykseen, joka kuuluu: ”Miten löydämme takaisin Jumalan luo sellaisena kuin hän todella on?” Vain siten, että heitämme kerta kaikkiaan pois kaiken rangaistuksen pelon ja syyllisyyden tunteen.”

”Olimmepa tehneet mitä tahansa, ensimmäinen asia elämässämme on Jumalan hyväksyntä ja viimeinen sana on anteeksiantamus.”

———-

Kääntyminen tarkoittaa tässä ymmärtääkseni Valtosen mukaan sitä, että jumalakuvamme muuttuu vihaisesta Jumalasta rakastavaksi Jumalaksi. Syyllisyyden ongelma ratkeaa hänen mukaansa niin, että heitämme pois rangaistuksen pelon ja syyllisyyden tunteet. Tähän kokonaisuuteen ei kuulu mitenkään muuten Jeesus kuin siten, että Hän tuli kertomaan meille Jumalan rakkaudesta. Syntien sovituksesta ei puhuta.

———————-

Ajatuksia uhraamisesta

Lainausta kirjasta:

”Miksi pitää uhrata jumalille? Tai miksi Jumalalle? Siksi, että Jumala on vihainen.”

”Drewermann sanoo, että syntiinlankeemuskertomuksesta lähti ihmiskunnan vääristyneen jumalakuvan voittokulku. Siitä lähtien kuva Jumalasta on ollut todellisen jumalakuvan irvikuva. Paratiisista karkottamisen jälkeen ihmiskunta on lukemattomilla eri uhreilla ja uhritavoilla yrittänyt lepyttää vihaiseksi kokemaansa Jumalaa.”

”Drewermannin mukaan Kain ja Abel ovat esimerkkejä ihmisistä, jotka eivät milloinkaan voi pitää mahdollisena, että rakkaus voisi kohdata heitä sellaisena kuin he ovat. Uskoa, että heitä rakastettaisiin yksinkertaisesti siksi, että he vain ovat.”

”Ja surullista tässä on se, että tätä kertomusta kirjoitetaan sydämissämme myös kristillisenä aikana, siis sen jälkeen kun Herramme ja veljemme Jeesus tuli 2000 vuotta sitten kertomaan, millainen Jumala, ihmisen luoja oikeasti on. Yhä edelleen elää vahvasti se ajatus, että Jumala tarvitsee uhrin voidakseen rakastaa paratiisiinsa kadonnutta ihmistä. Me tulkitsemme kristinuskoa tästä julmasta kuvasta käsin ajatellen, että Jumala oli lepytettävä niin äärimmäisellä tavalla, että hän vaati oman poikansa veren sietääkseen meitä silmissään.”

”Pääsiäisen ydin on tämä: Jumalalla ei ole muuta vihollista tässä maailmassa kuin kuolema. Ja sen Kristus tuli tänne voittamaan. Kuolemalla kuoleman voitti.”

”Ja siinä ohessa hän oli osa meidän elämäämme. Kärsi meidän kipumme, koki meidän kokemuksemme Jumalan hylkäämisestä. Ja nousi kuolleista osoittaakseen että vihollisista suurin on kukistettu.”

”Jumalalla ei ole muuta vihollista kuin kuolema. Ja kun hän kuolemalla kuoleman voitti, vihollisista viimeisin kukistettiin. Siksi on tärkeää, että me esittelemme tälle maailmalle sitä Jumalaa, jonka me näemme Jeesuksessa. Julistakaamme sitä sanomaa parannuksenteosta jota Jeesus julisti. Kreikankielinen sana metanoia eli kääntyminen tarkoittaa ennen kaikkea kääntymistä pois väärästä jumalakuvasta. Kohti oikeaa jumalakuvaa. Sitä kuvaa, josta Jeesus sanoo: ”Joka on nähnyt minut, hän on nähnyt Jumalan.”

——

Olli Valtonen hylkää ajatuksen Jumalan vihasta ja uhrista. Raamattu kyllä puhuu Jumalan vihasta. Mm. Paavali sanoo: ”Me pelastumme hänen kauttansa vihasta” (Room.5:9). Valtonen kieltää koko Jeesuksen uhrikuolema-ajatuksen. Sovitusta synneistä ei tarvita vaan ennen kaikkea uskomista Jeesuksen puheisiin, ja siihen millaisena Jumala näyttäytyi Jeesuksessa. Ja mihin syntien sovitusta olisikaan tarvittu, kun syntiinlankeemuksen seurauksena oli lähinnä vääristynyt jumalakuva? Kuitenkin kuolema sentään Valtosenkin mukaan voitettiin Golgatalla.

———–

Kilvoittelusta ja Jumalan armosta

Lainausta Valtosen kirjasta:

”Puhun kilvoittelusta. Oikeastaan sen loppupisteestä. Siitä, kun olen tehnyt kaikkeni yrittääkseni voittaa ikioman heikkouteni – omimman syntini – joka uudestaan ja uudestaan vie minut keskelle suuria ongelmia.”

”Kullakin on oma Akilleen kantapäänsä, oma heikkoutensa. Armon vastaanottaminen edellyttää sitä, että olemme tulleet tietoisiksi omasta haavoittuvuudestamme. Siksi kilvoittelun yksi tärkeä osa liittyy itsetuntemukseen.”

——

Kilvoittelusta ja itsetuntemuksesta kirjassa on hyvin paljon asiaa. Se tapahtuu myös enneagrammin pohjalta.

—-

Valtonen palaa vielä ajatukseen, että Jumalan kasvot on julistuksessa saatu näyttämään vihaisilta eikä armollisilta. ”Olemme kirkossa jotenkin epäonnistuneet evankeliumin keskeisimmän asian, Jumalan varauksettoman armon välittämisessä.”

”Ja tähän me olemme onnistuneet sotkemaan Jeesuksenkin.”

”Viesti menee salakavalasti näin: Koska Jumala vihaa niin paljon syntiä, hänen oli lähetettävä poikansa tänne maailmaan ja uhrattava hänet meidän pahuutemme takia. Jumala voi hyväksyä meidät vain Jeesuksessa, koska Jeesuksen tähden hän antaa meille synnit anteeksi. Jeesus tuli lepyttämään vihaisen Jumalan. Armo on tässä sitä, että Jumala voi hyväksyä minut silmissään vain veriuhrin takia.”

”Mutta ei se ole sitä armoa, josta Jeesus tuli todistamaan.”

”Jumalan rakkautta ja hyvyyttä ei voida selvittää ihmisille lakitermein ja kuvin, jotka tulevat lakituvasta. Jumalan rakkautta ja hyvyyttä ei voida selittää ihmisille ikään kuin Vanhan testamentin kautta, jossa Jumala vaatii koko ajan uhria.”

Jumalan rakkautta ja hyvyyttä voidaan kuvata vain Jeesuksen kautta ja sen kautta mitä Jeesus meille armosta ja rakkaudesta opetti. Kysymys on aivan uudesta testamentista. Sen sisällön tuli Jeesus meille avaamaan. Ja ydinkohta on siinä, että Jumala rakastaa maailmaa ja sen ihmisiä. On aina rakastanut, maailman alusta alkaen.”

”Uskon uhrikuolemaan toisella tavalla. Jeesus oli uhri, mutta hänet tappoivat ihmiset – ei Jumala. Miksi hän kuoli? Siksi, että sen ajan hurskaat ja kirjanoppineet eli lain kiivailijat eivät yksinkertaisesti voineet sietää hänen julistustaan armosta.”

———

Itse lisäisin tähän Hebr.7:26,27: ”Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopiikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niin kuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.” Tässä käy hyvin selville Vanhan testamentin uhrikäytäntö sekä Jeesuksen kertakaikkinen uhri Golgatalla. Ikävää, että Valtonen pitää tätä vain väärinkäsityksenä, koska uhria ei tarvita. Jeesus on hänen mielestään uhri vain siinä mielessä, että ihmiset tappoivat hänet.

—–

Mitä on usko Jeesukseen?

Lainausta Valtoselta:

”Mitä tarkoittaa se, että uskoo Jeesukseen?”

”Perimmältään kysymys on siitä, uskommeko siihen mitä hän sanoi.”

”Tässä on tiivistys ehkä kaikkein tärkeimmästä: Jeesus sanoo, että väärät ja pahat teot saa anteeksi. Tässä on sanottu se kaikkein olennaisin asia, johon koko kristinusko kiteytyy; se mitä Paavali kutsuu evankeliumiksi.”

”Kirkko on perustamisestaan lähtien opettanut syntien anteeksisaamista. Siihen perustuu 2000 vuotta vietetty messu, jonka kulminaatiopiste on siinä, kun liturgi nostaa viinimaljan kaikkien syntisten nähtäväksi ja sanoo: Tämä on sovinnon malja syntien anteeksisaamiseksi. Siihen samaan perustuu rippi ja synninpäästö. Väärin tehneille sanotaan: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”

——-

Tässä kohdin ihmettelen eniten miten tämä voi toteutua ilman, että nähdään Jeesus uhrikaritsana ja syntien Sovittajana. Kuitenkin juuri ajatuksen uhrista Valtonen kieltää useammassa kohdin kirjaa. Jeesus tuli kertomaan, että väärät teot saadaan anteeksi. Ja tämä on myös muka Paavalin julistama evankeliumi.

———

Anteeksiantamisesta, katumisesta, parannuksesta ja kilvoittelusta

Kirjassa käsitellään aika laajasti vuorisaarnaa ja Jeesuksen opetuksia.

”Älkää tehkö pahalle vastarintaa.”

”Tässä vuorisaarnan katkelmassa Jeesus halusi osoittaa, että taistelussa pahuutta vastaan on tehokkaampiakin aseita kuin revanssi – parempia kuin oikeudenmukaisinkaan kosto. Hän kuvaili tälle maailmalle uuden asenteen kohdata paha ja vääryys, uudenlaisen tien, joka kolme vuotta myöhemmin tuli maksamaan hänelle hänen henkensä.”

”On vain niin paljon asioita, joita ei voi koskaan korjata, siksi siihen liittyy niin paljon surua.”

”Mutta mitä se parannuksen teko sitten on, jos ei korjaamista? Palaamme takaisin tähän metanoia – sanaan. Se tarkoittaa siis mielen muuttumista, sisäistä uudistumista. Ja liittyy – ei ollenkaan korvaamiseen tai korjaamiseen. Siihen, että on asioita, joita ei kukaan voi muuttaa. Mutta joihin kohdistuu anteeksisaamisen todellisuus.”

”Saman anteeksiannon piiriin kuuluvat myös virheet, joskus tuntuu siltä, että elämme niin perfektionistisessa kulttuurissa, että synnit vielä saa anteeksi, mutta omaa vajavaisuuttaan ei. Vaikeinta on lopulta antaa anteeksi itselle. Siis tee täyskäännös. Tee parannus!”

——

Parannuksen tekemiseen Olli Valtonen ei liitä sitä, että tulisi uskoa evankeliumi Jeesuksesta, vaan se tarkoittaa mielen muuttumista anteeksiannon todellisuudessa, ja ihmisen sisäistä uudistumista.

—

Edelleen lainausta Valtosen kirjasta:

”Jeesuksen mukaan kilvoittelu liittyy ihmisen pelastumiseen. Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään, mutta eivät siihen kykene.”

”Mitä Jeesus sitten tarkoitti sanoessaan, että meidän täytyy kilvoitella päästäksemme sisään ahtaasta portista? Hän liittää sen oikein ja väärin elämiseen. Hän antaa esimerkiksi ohjeita kristityn elämäntavoiksi, mutta jostain syystä niistä puhutaan ja niitä opetetaan kristillisessä saarnassa hävyttömän vähän. Mieluummin tarjoillaan turvallisuushakuista hartausainesmössöä ja vakuutetaan sitä yhtä ja samaa asiaa: että Kristuksen veressä ja ristissä on vastaus.”

”Hiljaisuus on kilvoittelun voimanlähde. Se nousee autiomaasta, mistä luostariliike on peräisin.”

”Oletko selvillä omasta kiusauksestasi? Jos et ole, ehdotan matkaa erämaahan. Siellä voit sen kohdata. Oman peruskiusauksen tunnistaminen on tärkeintä ja parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Se nimittäin liittyy elämän tarkoitukseen.”

”Koettelemusten aikana meitä sovitetaan siihen rakoon, joka on meidän paikkamme tässä maailmassa. Se on se meidän ahdas porttimme, josta pitää päästä läpi.”

———-

Tässä Valtosen kuvauksessa kilvoittelu jää kovin ihmisen omien ponnistelujen varaan ja pelastus liittyy oikein elämiseen. Mitä omasta kilvoittelustani tulisikaan ilman jatkuvaa turvautumista Jeesukseen. Tarvitsen päivittäin puhdistusta ja anteeksiantoa ja siihen liittyy keskeisesti ristin työ. Kristillinen kilvoittelu tarvitsee sanomaa rististä ja Kristuksen verestä. Jeesuksen tarkoittamaa ahdasta porttia ei voi Raamatun mukaan tulkita oman paikkansa löytämisenä elämässä kuten Valtonen tekee.

—–

Hyveistä ja hyvän tekemisestä

Valtonen:

”Viisauden harjoittaminen on luomistyön jatkoprosessia.”

”Armo on Jumalan ihmeellinen interventio eli väliintulo keskellä näkyvää maailmaa. Armo pitää maailman kasassa. Armo estää meitä sairastamasta enemmän kuin tapahtuu. Armo pitää sinut ja minut hengissä.”

”Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän löytää elämäänsä uskon?”

”Eräs Vanhan testamentin teksti kuvaa tätä seuraavalla tavalla: Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne.”(Jes.30:15)

”Siitä tulee edellä mainitun raamatunkohdan ensimmäinen opetus. Se on sana kääntykää. Kääntyminen tarkoittaa asenteen muutosta. Pysäyttäkää maaninen ryntäily ja ottakaa aikalisä.”

”Raamatun mukaan usko on luottamusta. Vastaavasti uskon puute on epäluottamusta.”

”Uskon syntyminen lähtee siitä, että ihminen uskoo Jumalaan. Mutta uskovaksi kutsumamme ihminen ei vain usko siihen, että Jumala on olemassa. Hän myös luottaa Jumalaan.”

”Luottamuksen omistaminen alkaa hiljaisesta kaipauksesta. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin luottamusta voi harjoitella. Istua hiljaa tuolillaan ja katsella auringon laskemista luottaen että se nousee taas huomenna.”

”Hyvän tekemistä voi opetella. Elämän tarkoitus on hyvyys.”

”Hyvyys on se syy, miksi maailma on olemassa. Eikä vain maailma; hyvyys on se syy, miksi sinä olet olemassa. Siinä lyhyin ja lopullisin vastaus kysymykseen elämän tarkoituksesta. Elämän tarkoitus on hyvyys.”

”Kerta toisensa jälkeen Jeesus sanoo, että taivaallinen Isä on muistava meidän hyvät tekomme. Ja että meidän palkkamme on oleva suuri. Kirkkovuoden tuomiopäivän teksteissä luemme saman tekojen korostuksen. Niiden mukaan meiltä ei viimeisellä tuomiolla kysytä, mitä pahaa me olemme tehneet, vaan mitä hyvää me olemme jättäneet elämässämme tekemättä.”

—–

Usko on Valtosen mukaan Jumalaan luottamista. Usko syntyy asenteen muutoksen kautta ja se kasvaa luottamusta opetellessa. Jeesus oli kirjan sanoman mukaan tullut tuomaan esille Jumalan todellisen mielenlaadun, eikä sovittamaan syntejä uhrikuolemallaan. Eli Jumalan Pojan ristinkuolema ei ole johdonmukaisesti ajatellen välttämätön yhteyden ja uskon syntymisessä Jumalaan, ainakaan siten kuin on perinteisesti opetettu.

Tekojen ja hyvän elämän korostuksessa näkyi katolisuuden vaikutus kirjan sanomassa. Myös Helsinki Mission ja Tuomasyhteisön hyväntekeväisyydestä kerrottiin kirjassa aika laveasti.

———-

Investoi taivaaseen

Valtonen:

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. …”(Matt.6:19-21)

”Ihmisen koko elämä on yhtä suurta etsikkoaikaa, aikaa, joka on annettu, jotta me voisimme löytää sen haavoittuneen ja syvällä jossakin geeniemme ja selviytymisstrategioittemme takana olevan todellisen itsemme. Sen me viemme kerran mukanamme.”

”Ilmestyskirjan 2. luvun jakeessa 17 lukee, että jokainen saa Jumalalta valkoisen kiven, johon on kirjoitettu hänen nimensä.”

”Elämän etsikkoaika on kasvua kohti tätä nimeä. Kohti tätä persoonaa. Juuri siitä on kysymys, kun me puhumme sielun pelastuksesta.”

”Kilvoittelun tärkeä kohde on aina ollut Pyhä huolettomuus. Se on sitä, että voit sanoa äiti Juliana Norwichilaisen tavoin: Jos onkin totta että kaikki kärsimme syntiemme seurauksena, kaikki muuttuu hyväksi. Kaikki muuttuu hyväksi. Kaikki muuttuu hyväksi, kaikenlaiset asiat.”

——–

Näin siis elämän tarkoitus Valtosen kirjan mukaan on todellisen itsemme löytäminen. Etsikkoaikaa on koko elämä. Jeesusta ja Häneen uskomista ei mainita tässä yhteydessä. Samoin Jeesus ei ole kirjassa syntiemme Sovittaja Golgatan ristillä, Jumalan uhrikaritsa. Jeesus tuli vain kertomaan Isän rakkaudesta ja anteeksiannosta, elämään ihmisen elämän ja voittamaan kuoleman vallan. Kääntymisemme on Valtosen kirjan mukaan mielenmuutos, mikä tarkoittaa jumalakuvan muuttumista.

——-

Ceta Lehtniemi

Ainutlaatuinen Jumalan teko – aito evankeliumi

Room. 3:21-24 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Evankeliumi ilman lakia on kuin hullutusta meille ihmisille. Miksikö? Sehän riisuu meidät täysin omista töistämme. Se saa meidät kaikki tasavertaisiksi lain edessä ja pyhän Jumalan edessä. Tässä on jo kylliksi loukkausta meille, jotka arvioimme asioita omien mittatikkujemme mukaan. Emme hyväksy ajatusta, että kaikki ovat ”rikollisia”, jos mennään ihmisen sisimmän syvyyksiin asti. Raamattu kertoo asian siten, että se sanoo kaikkien tehneen ja tekevän syntiä. Toisin sanoen kaikki rikkovat pyhää lakia vastaan, nekin jotka luulevat voivansa sen täyttää.

”Sillä ei ole yhtään erotusta”. Jumalan silmissä kaikki ihmiset tekevät syntiä, parhaimmatkin. Ja oikeastaan ei ole parhaimpia ja huonoimpia lainkaan. On niitä, jotka tahtovat pukeutua Jeesuksen Kristuksen ansioon, ja sovituksen tuomaan lahjavanhurskauteen; ja on niitä jotka ajattelevat selvitä omin ansioin perille, tai pitävät uskoa vielä muuten mahdottomana omistaa. Uskokin on lahjaa, se on hyvä muistaa. Jumalan hyvä työ odottaa joskus, vaikka me olisimme kiirehtimässä lähes kaikkea mahdollista.

Ihminen ei pelastu siis omin teoin, vaan joutuu tekoihinsa turvaten Jumalan lain eteen jossain vaiheessa ajallisen elämänsä jälkeen. Armo on jotain täysin muuta. Se kuvaa myös sitä, miten rikollinen armahdetaan, vapautetaan tuomiosta. Jumala armahtaa ne, jotka turvaavat Jeesuksen ristin työhön. Tätä tarkoittaa se, että meillä on armoistuin Jeesuksessa Kristuksessa: Room. 3:25: … jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.   Onhan toki armoistuin jotain muuta kuin tuomioistuin, jopa aivan vastakkaista. Kuitenkin molemmissa on kyse vanhurskaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Armahdettuna turvaamme toisen ansioon puolestamme, Jeesuksen sovitusvereen, joka vuoti tähtemme.

Paavali kuvaa uskovia näin: ”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista” (1. Kor. 1:26) Tämä on jonkinlainen särö meissä myös tänä päivänä. Aika moni on joutunut syystä tai toisesta ennen aikojaan työkyvyttömäksi, olemme usein heikkoja ja sairaita. Harva voi ylpeillä edes sukujuuristaan. Hengellisesti viisas puhe tai kirjoitus on inhimillisesti mitaten aivan arvotonta. Tässä on ilmaistuna myös jotain ristin tien salaisuudesta. Nisunjyvän tie oli Jeesuksen tie, ja se on myös hänen omiensa tie tässä maailmassa.

Eino Sormunen nimesi yhden kirjoistaan: Kerjäläisiä me olemme. Alaotsake kuuluu: Tutkielmia Lutherista ja luterilaisuudesta. Esipuheensa lopussa hän kirjoittaa huomanneensa työssään yhä uudelleen, että mietteliäs suomalainen haluaa ammentaa sielulleen virvoitusta puhtaista lähteistä ja tutkia joka päivä, onko niinkuin hänelle sanotaan (Apt. 17:11). Kirja on painettu v.1947. Nyt eletään kyllä toisenlaista aikaa Suomessa. Nykyisin piispakin saisi suuren hämmästyksen aikaan, jos kirjoittaisi tai sanoisi jotain edellisen kaltaista.

Otan piispa Eino Sormusen kirjasta lainauksen koskien ihmisen tilaa ennen syntiinlankeemusta ja sen jälkeen. ”Alkutilassa ollessaan ihminen oli lapsellisessa luottamuksessa, nöyryydessä ja rakkaudessa kääntynyt Jumalaan ja kokonaan riippuvainen hänestä. Langenneessa tilassaan ihminen on kääntynyt pois Jumalasta, ainoasta ja muuttumattomasta hyvästä, ja kääntynyt ajallisten, muuttuvien ja katoavien puoleen.” (s.96)

Myöhemmin Sormunen sanoo hyvin osuvasti: ”Ihmisen vaikein kohta ei ole siinä, ettei hän voi pelastua muuten kuin yksin armosta, vaan siinä, ettei hän halua pelastua yksin armosta.” (s.99)

Ceta Lehtniemi

Kirjallisuusviitteet: KR 1933/38, Eino Sormunen, Kerjäläisiä me olemme

 

Lain ja evankeliumin julistamisesta

Tiedän kirjoittavani nyt hyvin vaikeasta asiasta. Meille on sanoilla usein erilainen merkitys. Kun minulle sanotaan, että on julistettava lakia ja evankeliumia, koen asian olevan toisin. Ja vielä selvemmin koen väärän vivahteen, kun näen kirjoitetun rinnakkain: on julistettava lakia ja evankeliumia.

Löydän kaksi asiaa liittyen siihen miksi en itse voi sanoa noin. Ensimmäinen koskee sanaa ”julistaa”. Se on minusta pitää esillä, levittää, viedä sanomaa tai antaa jokin julistus. Levitys ja esillä pito tapahtuu sanoilla tai esimerkiksi julistein, joka tulee samasta sanajuuresta. Hengellisessä mielessä levitämme ja julistamme oman käsitykseni mukaan Jumalan sanaa ja evankeliumia Kristuksen sovitustyöstä, emme lakia. Rinnakkain asettelu viittaa jotenkin kuin saman arvoiseen tai verrattavaan asiaan, ja näinhän ei mielestäni voi olla.

Toiseksi tahdon pitää mielessäni, että Abrahamin usko oli ennen lakia. Myös lain annon yhteydessä Jumala muistutti armostaan. Samoin lain rinnalle annettiin uhrilaki ja mahdollisuus näin viattoman uhrieläimen kautta saada sovitus synneistä. Voimmeko edes lain annosta Jeesuksen sovituskuolemaan saakka puhua laista asettaen sen armolupauksen ja eläimen uhriveren tuoman anteeksiannon rinnalle? Eikö armoistuin asetettu tuolloinkin lain arkun päälle, ja Vanha Testamentti osoitti jo Jeesuksen Kristuksen kuolemaan puolestamme? Jeesus tuli oman verensä kautta armoistuimeksi meille syntien anteeksiantoa tarvitseville. Mielestäni tämä aikaväli lain annosta Jeesuksen sovituskuolemaan oli sitä, mistä Paavali totesi: ”Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme”(Gal.3:24). 

Nyt eletään seurakunnan aikaa. Jeesuksen ristin sovitustyö on täydellinen. Pelastumme yksin uskosta, jonka ainoa perusta on Jeesuksen työ puolestamme. Tehtävämme on viedä eteenpäin sovituksen sanomaa eli julistaa evankeliumia. Näin tekivät jo apostolit, he olivat Jeesuksen ristin kuoleman ja ylösnousemuksen todistajat.

Silti laki on yhä tärkeä ja sen merkityksestä on syytä opettaa mielestäni juuri sen vuoksi, että synti ei ole vielä poistunut maailmasta eikä yhdestäkään ihmissydämestä. Kuitenkaan synti ei häviä ihmisen toimin. Syntivelka on sovitettu Kristuksen ristin työssä, ja sen tuomio on poistunut Kristuksen ansioon turvaavilta. Hengen hedelmä näkyy kyllä jossain määrin. Lopullinen maailman tuomion sekä synnin ja perkeleen hävityksen aika tulee myöhemmin Jumalan aivoitusten mukaan. Me kuitenkin odotamme Herramme Jeesuksen Kristuksen paluuta ja uutta Jeesuksen täyden hallinnan aikaa. Kaipaamme aikaa, jolloin synnin turmelus on pois maailmasta ja meistä itsestämme.

Lakia tarvitaan jo ihan järjestyksen vuoksi. Jumalan sana ilmoittaa myös maailmalle synnin, vanhurskauden ja tuomion, mutta ainoastaan Pyhän Hengen avaamana. Laki omalta osaltaan kertoo meille Jumalan pyhyydestä ja rakkaudesta ja vanhurskaasta tahdosta. Tämän täyteen ymmärtämiseen saati omistamiseen ei yksikään ihminen voi milloinkaan yltää. Laki kertoo myös ihmismielen turmeluksesta, synnistä Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Tämän kaltaiseen ”peiliin” katsomme nimenomaan ollessamme jo Jumalan omia,  jolloin meillä on samalla myös Kristuksen tuoma lohdutus ja vakuutus lapsen oikeudesta.

Usko Kristuksen työhön syntyy evankeliumin julistuksen kautta; se on uskosta ja armosta. Vain siinä on pelastuksemme perusta. Ennen muuta saamme elää Jumalan lapsina, ja tunnistaa sen miten pieneksi jää kaikki käsityskykymme. Tämä on yksi rakkauden ja palvelun perusta tämän ajallisen vaelluksemme aikana. Se on mielestäni tämän ajan kaipaamaa nöyryyttä ja pienuutta.

Ceta Lehtniemi

Jeesus on sanonut ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä”

Ja hän sanoi heille: ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. (Joh. 8:23)

Tämä yksinkertainen virke kertoo hyvin olennaisen asian ihmisestä ja Jeesuksesta Kristuksesta. Nämä sanat alhaalta ja ylhäältä ovat pysäyttävät, ne kertovat valtavasta erosta koskien olemustamme, mistä olemme lähtöisin ja mihin taipumuksemme suuntautuvat. Jeesus on ylhäältä ja Hän nöyryytti itsensä jo tullessaan alhaisuuteen ja ihmisen elämään, ihmiseksi.

Ihminen kuitenkin herkästi sanoo: Jumala on löydettävissä sisimmästä, siellä on jumalallinen ydin. Kuitenkin totuus on, että ihminen on kokonaisuudessaan alhaalta ilman pienintäkään jumalallista kipinää tai kykyä. Silti toki ihminen on Jumalan kuva ja Jumalan kädellä luotu, mutta tämä onkin aivan eri asia.

Jeesus joutui keskusteluissaan fariseusten kanssa vastakkain juuri näissä perusasetelmissa. Fariseukset ajattelivat olevansa vapaita, heidän tahtonsa ei ollut sidottu mihinkään alhaiseen pyrkimykseen. Heidän jumalainen sisimmän kipinänsä auttoi heitä noudattamaan lakia ja elämään yhteydessä pyhään Jumalaan. Odeberg kertoo  kirjassa omassa painoksessani s.62 alaosassa, että synagoogan aamujumalanpalveluksen liturgiassa käytetään ns. Elohai Neshama -rukousta. Se alkaa sanoilla: ”Jumalani, henki (neshama), jonka olet antanut minulle, on puhdas.” Tämä henki käsitetään kirjoittajan mukaan ihmisessä olevaksi jumalalliseksi kipinäksi, joka on ennaltaoleva (pre-eksistentti) ja ikuinen.

Koska tämä henki farisealaisen käsityksen mukaan on häviämätön, ei farisealainen juutalainen ymmärrä syntiinlankeemusta, eikä ihmisen sisimmän turmeltuneisuutta. Fariseus on mielestään Jumalan yhteydessä, hän voi tahtoa hyvää ja toteuttaa sen. Hän saavuttaa mielestään myös Jumalan edellyttämän vanhurskauden ja oikeamielisen elämän. Jos jotain jää puuttumaan, niin Jumala täydentää sen erilaisten ajatuspäätelmien mukaisesti.

Jeesus torjui jyrkästi fariseusten ajattelun. Jumala on pyhä ja täysin erillinen ihmisestä. Ihmisen ydinkin on paha, sieltä nousevat himot ja pahat ajatukset. Ihminen on kuin huono puu, jonka hedelmätkin ovat huonoja. Kuinka siis tämän saman henkilön teot voisivat yltää Pyhän yhteyteen, sinne missä ei ole mitään syntiä, ei vääryyttä, ainoastaan kunniaa ja kirkkautta. Jeesus sanoi olevansa tämä tie ja totuus ja elämä, mitä ihmiset tarvitsevat. Tätä ei ollut tuolloin helppo ottaa vastaan, eikä myös tänään.

 

Jumalan Pojan palvelijan muoto

Osmo Tiililä kuvaa Jeesusta näin: ”Hän on Jumalan Poika, joka otti palvelijan muodon, astui alas nöyryyttäen itsensä ja kärsi kuoleman pahantekijänä ihmisten joukossa. Jeesuksen ristiin ei kuulunut vain hänen lopullinen ruumiillinen kärsimisensä, vaan koko hänen astumisensa alas aikaan, se, että hän Filippiläiskirjeen sanojen mukaan ´tuli ihmisten kaltaiseksi, ja havaittiin olennoltaan sellaiseksi kuin ihminen.´ (Fil.2:6,7)”

On huomattava, että Jeesus ei menettänyt mitään todellisesta pyhyydestään, puhtaudestaan eikä täydellisyydestään missään vaiheessa. Samoin Hänen yhteytensä Isään oli rikkumaton kaiken aikaa. Tiililä jatkaa Karl Heimia lainaten: ”Hän on jättänyt pyhän persoonansa elämänkertain kirjoittajien, psykologien, taiteilijoiden ja saarnaajien käsiin; hän on jättänyt sen puolustautumatta, ”suutansa avaamatta” kaikkien vapaasti arvosteltavaksi ja revittäväksi.”

Jumalasta tulevasta voimasta Osmo Tiililä sanoo sen olevan alati kestävää. Se voi elämässä ihmissilmin näyttää joutuvan tappiolle – ajatelkaamme vain Jeesuksen ristiinnaulitsemista hänen aikalaistensa silmissä – mutta todellisuudessa sen kulku on kulkua riemuvoitosta toiseen. Sen juuret ovat siinä maailmassa, jossa ei tiedetä mistään tappiosta tai häviöstä. Tästä johtuu useiden maailman silmissä halveksittujen, yksinkertaisten kristittyjen sisäinen rauha, siitä se voima, joka on luotu voittamaan marttyyrien ajoista meidän päiviimme asti, kirjoittaa Tiililä kirjassaan ”Kristus hallitsee”. Juuri tänä aikana on jälleen paljon marttyyrejä ja väheksyttyjä kristittyjä, mutta saamme uskoa, että heillä on voimansa ikiaikojen Jumalassa, ja voimme muistaa heitä esirukouksin.

 

Kun laki ei ole tie Jumalan yhteyteen, niin mitä se on?

Hylätessään fariseusten ajattelun, ei Jeesus hylännyt lakia eikä profeettoja. Paavali oli fariseus ennen Damaskon tien kokemustaan ja kutsua apostolin tehtävään. Hän on paljon selittänyt lain tehtävää. Luther koki päässeensä lain alta armon alle ymmärtämään mitä on olla uskosta vanhurskautettu. Ja silti hän on paljon käsitellyt lakia. Minullakin on ”Pyhän apostoli Paavalin Galatalaisille lähettämän kirjeen pitempi selitys” vuodelta 1903. Ei tämä hieno kirja minua viisaaksi tee, vaikka siitä aina välillä jotain luenkin.

Luther kirjoittaa selitysteoksessaan: ”Paavali ei tee lakia ikuiseksi, vaan sanoo sen olevan säädetyn ja lisätyn rikosten tähden, joita sen tulee yhteiskunnan alalla ehkäistä, ja erittäin on se annettu ilmoittamaan ja hengellisessä tarkoituksessa enentämään syntejä, mutta ei iäksi päiviksi, vaan ainoastaan ajaksi. Tässä on meidän huomattava ajanmääritys, kuinka kauan lain valta kestää, joka ilmoittaa synnin, näyttää meille minkälaiset olemme ja osoittaa Jumalan vihan.”

Luther osoittaa Raamattuun nojaten, että lain vallan aika kestää kunnes tulee siemen, josta on kirjoitettu: ”Sinun siemessäsi pitää kaikkien kansojen siunatuksi tuleman.” (1 Moos. 22:18). Lain vallan on siis määrä Lutherin raamatunselityksen mukaan kestää kunnes ajan täydellisyys ja tämä siunauksen siemen tulee. Ei niin, että laki tuottaisi siemenen tai lahjoittaisi vanhurskauden, vaan niin, että se yhteiskunnallisen elämän alalla hillitsee ja ikään kuin vankeuteen sulkee vallattomia, mutta uskonnollisesta katsannosta syyttää, nöyryyttää ja pelottaa ihmisiä ja pakottaa siten nöyryytettyjä ja murrettuja huokaamaan siunattua siementä.

Kyllä omastakin mielestäni lain valta kestää kunnes koittaa kokonaan uusi aika, jolloin Jeesus tuo tullessaan vanhurskauden, ja hänen pyhyytensä on jälleen kaikkien silmäin edessä. Silloin on synti pois pyyhitty. Ja kuitenkin Jeesus täytti lain ristillä ja sovitti syntimme. Miten tämä on ymmärrettävissä, ja onko se edes ymmärrettävissämme?

 

Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa

Miksi Jeesus on näin radikaali, että hän sanoo: ”Totisesti, minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” (Joh. 3:3) Mikään ihmisestä lähtöisin oleva ei tuo yhteyttä Jumalaan ajassa eikä ikuisuudessa. Fariseusten tapa noudattaa lakia tullakseen sen kautta vanhurskaiksi ja omistaakseen yhteyden Jumalan valtakuntaan, oli Jeesuksen mukaan väärin. On kyse lähes vastakkaisista teistä, ja oikea suunta olisi myös ylhäältä alas eikä alhaalta ylös.

Jumala näki hyväksi lähettää Poikansa kuolemaan ristillä puolestamme ja tähtemme, näin avaamaan yhteyden Isään, Pyhään Jumalaan ja lahjoittamaan anteeksiannon synneistämme. Tämä on uusi syntymä Jumalan Hengen kautta. Tässä täytettiin myös lain ilmoittama vanhurskauden vaatimus.

Uskomme on syntynyt ilman lain tekoja, armosta ja yksin Jeesuksen ansioon turvaten. Se on valtavaa lahjaa kokonaisuudessaan. Saamme olla vapaat. Ja kuitenkaan vapautemme ei saa olla yllykkeenä syntiin. Tämä riski on aina olemassa, koska uskovinakin olemme yhä alhaalta, olemme saviastioita ihan oikeasti. Sinetti, Pyhä Henki on ylhäältä, mutta koko tämä ”temppeli” on täysin maasta lähtöisin. Tässä meillä on oppimista myös Herrastamme, joka antautui ihmisten käsiin. Mekin saamme jättäytyä muiden arviointien alle heikkoutemme tähden.

_

Temppelin esirippu repesi ylhäältä alas asti

Minua puhuttelevat joskus aivan erityiset sanat. Raamatussa sanotaan Jeesuksen kuolinhetkellä temppelin esiripun revenneen kahtia ylhäältä alas asti (Mark. 15:38). Tämän ajattelen myös kuvakielenä kertovan, että alhaisuudessa vaeltava pieni ihminen voi olla yhteydessä pyhään, joka on pelkkää kunniaa, oikeutta, totuutta, kirkkautta ja rakkautta. Tämä Pyhä Jumala on nyt Isämme. Hän on tullut lähellemme. Jopa tuo ”ylhäältä alas asti” saa aikaan pienen riemun tunteen sisimmässäni.

Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,…(Hebr.10:19,20)

Siunattu Jumalan Pojan uhri puolestamme ristillä, siunattu Jumalan Karitsa, joka ottaa pois syntimme. Ihmisinä kuljemme erilaisia teitä. Tärkeintä on, että päädymme Jeesuksen karkean ristin juurelle ilman omia ansioitamme.

Ceta Lehtniemi

Kirjoja kirjoituksen taustalla: Osmo Tiililä, Kristus hallitsee, Hugo Odeberg, Kristinusko ja fariseukset, Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 1903, KR 1933/38

 

Abrahamin lapset, Kolmen uskonnon yhteiset juuret

Kirjoittajat ovat Dorothea Rosendahl ja Fanny Rosendahl. Kolmantena mainitaan myös Malin Mattsson.

Suomenkielisen painoksen kustantaja on Suomen Lähetysseura. Kirjan julkaisija on Suomen ekumeeninen neuvosto (SEN). Minulla on ensimmäinen painos vuodelta 2005. Kaikki kirjan ruotsalaiset kirjoittajat kuuluvat Dorothea Rosendahlin perustamaan säätiöön Abrahamin lapset. Ruotsiksi säätiö on Stiftelsen Abrahams barn för religiös och kulturell samexistens, ja sen perustamisvuosi on 1991. Kirjan tekijät kiittävät tarkastustyöstä aivan ensiksi islamin tutkimuksen professoria Jan Hjärpeä ja koraanitulkitsijaa, suurlähettiläs Mohammed Knut Bernströmiä.

—-

ESIPUHE

Kirjan esipuhe on Suomen ekumeenisen neuvoston laatima, ja päiväys on 20.4.2005. Esipuheen yksi kappale kuuluu seuraavasti: ”Kuluvana vuonna vietetään Kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlavuotta, jonka yhtenä tavoitteena on nostaa esiin kristinuskon vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kristittyjen juhlavuoden vietto voi kannustaa tutustumaan myös kahden muun niin kutsutun kirjauskonnon perinteisiin, sillä ne ovat osa nykyistä suomalaista yhteiskuntaa. Juutalaisille ja muslimeille tämä kirja tarjoaa myös mielenkiintoisen löytöretken yhteisille juurille.”

Ruotsissa samoille uskontotiedon tunneille osallistuvat kaikkien uskonto- ja tunnustuskuntien edustajat. Kirjan tekijöiden kokemukset onkin saatu Gripenin ja Rinkebyn monikulttuurisissa kouluissa. Suomen ekumeeninen neuvosto kuitenkin katsoo aineiston sopivan myös suomalaiseen kouluun, jossa uskonnon opetukseen osallistuu vain ”yhden uskonnon edustajia”. Ekumeenisen neuvoston puolesta kirjan takalehdeltä on luettavissa allekirjoittajat: Arkkipiispa Jukka Paarma, arkkipiispa Leo, Helsingin piispa Józef Wróbel (Katolinen kirkko Suomessa), puheenjohtaja Gideon Bolotowsky (Helsingin juutalainen seurakunta), puheenjohtaja Okan Daher (Suomen tataariseurakunta) ja imaami Khodr Ohehab (Suomen islamilainen yhdyskunta).

—

PYRKIKÖ  MUHAMMED  KRISTITTYJEN  JA  JUUTALAISTEN  YHTEYTEEN?

Kirjan ensimmäisessä kappaleessa lukee, että juutalais-kristillisen tradition mukaan profeetta Muhammed kääntyi aivan aluksi juutalaisten ja kristittyjen puoleen kuultuaan Jumalan kutsun. Ja seuraavassa lauseessa sanotaan, että islamista muodostui erillinen uskonto vasta sitten, kun juutalaiset ja kristityt olivat torjuneet Muhammedin. Tämän traditiotiedon tarkempaa lähdettä ei mainita. (s.12).

Kirjan lähteinä on usein mainitsemattomat legendat ja kertomukset. Juutalaisuuteen liittyy se, että jo läntisen ajanlaskumme alussa heillä oli valmis vanhatestamentillinen kirjakokoelmansa. Muhammed vaikutti 600-luvulla. Ei tuolloin voinut tulla mitään uutta juutalaista profeettaa. Juutalaiset rabbit ovat pitäneet kiinni perinnäisistä kirjoistaan. Miten he olisivat voineet sisällyttää tähän traditioon ja uskontoon Muhammedin saamat ilmestykset ja kuulemat kertomukset?

Entä kristityt? Jos Muhammed kohtasi heitä rauhanomaisesti esitellen uskoaan, kristityt luonnollisesti arvioivat tämän uuden opin sen mukaan, miten se suhtautui Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka kuoli ristillä puolestamme. Miten Muhammed olisi voinut liittyä tähän kristittyjen yhteyteen, ja ottaa kasteen? Islam jo lähtökohtaisesti torjuu koko kristinuskon perustan.

—-

YHTEINEN  ESI-ISÄ  ABRAHAM/IBRAHIM?

Kirja on kuitenkin hyvin itsepäinen siinä, miten se on päättänyt sivuuttaa kaikki erottavat asiat. Sivulla 25 lukee seuraavaa: ” Jonkin ajan kuluttua hänelle (Abrahamille) syntyivät pojat Ismael ja Iisak, aivan kuten Jumala oli sanonut. Iisakia pidetään juutalaisten ja kristittyjen kantaisänä, Ismaelia muslimien kantaisänä. Abrahamia voikin pitää näiden kolmen uskonnon yhteisenä esi-isänä. Hän oli myös ensimmäinen, joka uskoi, että on vain yksi Jumala, ja pani häneen kaiken uskonsa ja luottamuksensa.”

Tässä on jälleen väärä lähtökohta juuri kristillisen uskon näkökulmasta. Emme kristittyinä ole Abrahamin lihaa ja verta; hän on esikuva siitä uskosta Jumalaan, joka ei perustu lakiin. Muslimit voivat pitää Abrahamia/Ibrahimia lihan kautta esi-isänään, ja kunnioittaa häntä tässä mielessä. Kristittyjen uskon pyhä kirja, Raamattu, on Vanhan testamentin osalta yhteinen juutalaisten kanssa, ja se osoittaa jo Jeesukseen Kristukseen ja ristille. Koraani ei sen sijaan ei liity tähän uskoon mitenkään, vaikka siellä on mainittu samoja henkilöitä kuin Raamatussa.

Kirjassa on piirretty SUKUPUU, joka kuvaa sitä, miten nämä kolme uskontoa periytyvät Abrahamista/Ibrahimista. Profeetat Abraham/Ibrahim, Mooses/Musa, Jeesus/Isa ja Muhammed kuvataan samalla tavalla pitkään valkoiseen vaatteeseen pukeutuneina, huivi päässä, ja iso paimensauva kädessä. Yksi ero on kuitenkin piirretty profeetoille. Muhammed on kääntänyt kasvonsa poispäin, koska sitä ei saa kuvata.

kaksoisklikkaa suuremmaksi

_______________________________

_______________________________

USKONNOT  TAHDOTAAN  EROTTAA  HISTORIASTA

Kirja käyttää merkintää eaa ja jaa eikä eKr ja jKr, näin välttäen nimen Kristus korostamista. Kirjassa sanotaan myös (s.110), ettei juutalaisia ollut ennen kuin Mooses sai laintaulut Siinailla, eli noin 1200 eaa. Samoin kymmenen käskyä esitetään v. 1992 Raamatun mukaan ottaen esille kuvantekokiellon islamin painotusten tähden, mutta tähän ei oteta kuitenkaan koko käskyä 2 Mooseksen kirjan 20 luvusta. Käsky kuuluu: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa …” (KR1933). Israelilaiset eli heprealaiset olivat kyllä olemassa tuolloin, ja jo ensimmäinen käsky liittää juutalaisen uskon tämän kansan historiaan. Juutalaisuuden ja Israelin kansan tunnuksena on Daavidin tähti. Kirjan kansikuvan ornamentti häivyttää melko hyvin tämän symbolin. Näin sitä ei ainakaan kovin helposti yhdistä Israelin valtion tunnukseen, eikä juutalaiseen kansaan. Kuvassa kirjan kansi ja kolmen uskonnon tunnukset.

.

—–

TAUSTALLA  HJALMAR  SUNDÉNIN  ROOLITEORIA

Kirja on täynnä kertomuksia edellä mainituista profeetoista. Muhammedin kohdalla tietolähteeksi mainitaan Islamic Legends. Jotta näitä kertomuksia voi soveltaa opetukseen, on hyvä paneutua hieman siihen mihin kaikki perustuu.

Uskontopsykologian professori Hjalmar Sundén kehitti v.1959 rooliteoria. Se kuuluu lyhyesti ilmaistuna seuraavasti: ”Uskonto on vuoropuhelusuhde kaiken olevaisen kanssa, mutta suhde saa muotonsa roolien kautta ja häviää ilman niitä.” Sundénin kirjan nimi on suomeksi Uskonto ja roolit -psykologinen tutkielma hurskaudesta”(s.35).

Kirjan toimintatapa on, että opettaja johdattaa oppilaat sisälle erilaisiin kertomuksiin. Sen jälkeen otetaan seuraava askel: kertomusta aletaan tulkita. Kirjan perusoppina on selvästi se, minkä Sundén ilmaisee koskevan kaikkia uskonnollisia ihmisiä. Hänen mukaansa tällainen ihminen suhteuttaa elämänsä kaikkeuteen (=Jumalaan). Tämän jälkeen otetaan käyttöön IE-menetelmä. I tarkoittaa identifikaatio ja E tarkoittaa empatiaa (s.36). Lapset voivat samaistua kertomuksien hahmoihin ja osallistua itse kirjoittamiseen ja roolileikkkeihin. On aivan ymmärrettävää, että kaikkien uskontojen ja uskomusten pohjalta voi näin lähestyä ”Jumalaa” tai ”jumalaa”, joka koetaan kaikille yhteisenä.

Abrahamin lapset -kirja koostuukin lähinnä kertomuksista liittyen Abrahamiin, Iisakiin, Ismaeliin, Muhammediin, Moosekseen, Mirjamiin, kuningas Salomoon ja Saaban kuningattareen jne. On selvää, että empatiaa ja yhdessäoloa voi näin toteuttaa leikin kautta. Jonkinlaista käyttöä kirjalla voisi olla, jos uskontotiedon tunnille osallistuisivat kaikki oppilaat eri kulttuureista ja uskonnoista, etenkin juuri muslimit.

—-

YHTEISIÄ  NIMITTÄJIÄ  YHTEISEN  JUMALAN  YMPÄRILLÄ?

kuvan saat suuremmaksi

Kahdeksan yhteistä käsitettä ovat kirjan mukaatn seuraavat: 1. Jumalan sana, 2. Pyhä kirja, 3. Hengellinen johtaja, 4. Käskyt/etiikka, 5. Profeetat, 6. Enkelit, 7. Jumalanpalvelushuone, 8. Uskonnolliset juhlat. (s.14-15)

ENKELEIDEN kohdalla mainitaan, että Gabriel ja Mikael mainitaan Koraanissa, ja myös Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Myöhemmin kirjassa kerrotaankin Muhammedin kutsumisesta: ”Eräänä yönä vuonna 610, ramadan-kuukauden 21. yönä Muhammed heräsi voimakkaaseen valoon. Ensin hän sokaistui täysin. Kun hän taas pystyi näkemään selvästi, hän näki suuren enkelin, joka täytti melkein koko luolan. Se oli enkeli Jibril/Gabriel, sama enkeli, joka oli kuusisataa vuotta aikaisemmin ilmestynyt neitsyt Marialle/Maryamille ja kertonut, että hänestä tulisi Jeesuksen/Isan äiti…” (s.159) Joitain sivuja aikaisemmin mainittiin Islamic Legends Muhammedia koskevien lukujen päälähteeksi. Pari sivua aikaisemmin kuvattiin miten enkeli Gabriel pesi Muhammedin sydämen puhtaaksi synnistä. Myös rajatietoon ja uushenkisyyteen sekä äärikarismaattisuuteen liittyvät enkeli-ilmestykset, ehkä myös joihinkin sairaustiloihin, mutta tämän kaltaiseen uskonnon kirjaan ei sisälly minkäänlaista arviointia.

Kohdassa JUMALAN SANA kirja kertoo kristinuskoon liittyen, että Kristuksessa Jumalan lähettämä sana tulee lihaksi. Hän on ollut Jumalan luona ikuisesti ja tulee ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa. Islamiin liittyen kerrotaan, että muslimeille Jumalan sana on Koraani. Sen asemaa islamissa voi arvioimani kirjan mukaan verrata Kristuksen asemaan kristinuskossa. Eli kirjassa esitetään, että Kristus ja Koraani ovat näin rinnastettavissa.

Jeesuksesta kirja kertoo syntymän ja sen, kun hän oli 12 vuotiaana temppelissä. Jeesuksen syntymä löytyy kirjan mukaan Matteuksen evankeliumista, Luukkaan evankeliumista ja Koraanin kolmannesta ja 19. suurasta. Islam hyväksyy Jeesuksen profeettana, ei Jumalan Poikana. Mitään Kristuksen ristinkuolemasta kertovaa ei kirjaan ole voitu laittaa edes kristinuskoa selvittävään kohtaan sivulle 149, eikä siinä mielestäni kerrota asiallisesti Pyhästä Hengestäkään, koska islam torjuu kolminaisuusopin. Lainaus kirjasta: ”Kun kirkkoisät yrittivät selittää kristittyjen jumalaa (kirjassa käytetään pientä kirjainta) filosofisesti suuntautuneille kreikkalaisille, hän oli edelleen yksi, mutta häneen sisältyivät Poika ja Henki. Lännen kirkko selittää kolminaisuuden eri tavalla kuin idän kirkko, mikä on aiheuttanut kiistoja kristillisissä kirkoissa”. Kirja väheksyy tässä kristillistä uskoa hylätessään keskeisimmän asian, ja korostaa kristillisen kirkon jakautumista.

Kirja kertoo myös siitä miten Muhammed kunnioitti Jeesusta ja neitsyt Mariaa.  Näkemykseni mukaan kristinuskoa kunnioitetaan Abrahamin lapset -kirjassa vain ja ainoastaan siihen saakka, mihin islamilta saatu hyväksyntä ulottuu, ja mikä voidaan selittää muslimeille heidän omien lähteiden ja käsitteiden varassa.

—

USKONNON  OPETTAMINEN  JAKAA  KÄSITYKSIÄ

Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) kevätkokouksessa 18.4. 2013 pohdittiin uskonnonopetuksen tilannetta ja tulevaisuutta.

Valtioneuvosto on antanut kesäkuussa 2012 asetuksen perusopetuslaissa tarkoitetun uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta, ja tällä pohjalla toimitaan ilmeisesti pitkään. Mediassa ja muillakin tahoilla käydään kuitenkin vilkasta keskustelua uskonnon muuttamisesta kaikille yhteiseksi katsomusaineeksi.  Pois virastaan joutunut entinen opetusministeri Jukka Gustafsson on (10.4.2013) ilmoittanut, että opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää resurssiensa määrittelemissä puitteissa selvitystyön koskien uskonnon opetuksen korvaamista kaikille yhteisellä uskontotiedon ja etiikan oppiaineella. Tätä suuntausta näyttää vastustavan juuri samat tahot, jotka ovat valmiit suosittelemaan Abrahamin lapset -kirjaa käytettäväksi uskonnon perusopetukseen valtaväestölle, mutta oman uskontokuntansa opetuksen he tahtovat järjestää toisin. Siitä he tahtovat päättää itse. Ymmärrän entistä opetusministeriä oikein hyvin, kirjavaksi käy uskonnonopetus.

”Esitän, että Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitus ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin oman uskonnon opetuksen aseman säilyttämiseksi ja turvaamiseksi”, kirjoittaa TM Marianne Kantonen, joka on Suomen ortodoksisen kirkon varsinainen yleiskokousedustaja Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa ja SENin kasvatusasiain jaoston sihteeri.

”Opetusministeri on ilmoittanut perustavansa työryhmän pohtimaan oman uskonnonopetuksen korvaamista uskontotiedon ja etiikan opetuksella.  Ekumeeninen yhteisö on ollut tyytyväinen nykyiseen uskonnonopetuksen ratkaisuun.  Nykyinen toimintamalli tunnetaan ja sen pohjalta on mahdollista kehittää oppiainetta ja sen sisältöjä. Liittämällä kaikkien uskontojen oppilaat samaan opetusryhmään vaikeutetaan oman uskonnon tarkastelun oppimista. On psykologisesti vaikeaa olla ryhmässä, jossa ei voi ilman ristiriitojen pelkoa suhtautua omaansa ihmetellen ja kyseenalaistaen. Se kyky tarvitaan dialogin mahdollistumiselle”, kirjoittaa Teemu Sippo on Katolisen kirkon Helsingin piispa.

Käykö tässä niin, vai onko jo käynyt, että ainoastaan evankelisluterilaisista taustoista tulevat oppilaat eivät saa opetusta omasta uskonperinnöstään? Vain tässäkö on se ryhmä oppilaita, jotka tutustuvat esimerkiksi kirjaan Abrahamin lapset ? Miksi sitä silti ovat suosittelemassa kaikki Suomen ekumeenisen neuvoston kirkkokunnat ja uskonnolliset yhteisöt? Kyllä tässä jokin ristiriita on olemassa.  Uskonnollisten yhteisöjen ja kirkkojen määrä kasvaa koko ajan: on katoliset, ortodoksit, bahait, muslimit, juutalaiset. Pitääkö joku taho huolta evankelisluterilaisen uskon opetuksesta samoin kuin näiden muiden ryhmien edustajat puolustavat omaa uskonnonopetustaan?

Alussa SEN totesi Abrahamin lapset -kirjan sopivan Kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlavuoden kirjaksi koulujen käyttöön myös ”yhden uskonnon” piiriin. Ei sovi, sanon minä. Minusta on järkyttävää, miten me väheksymme omaa kristillistä perintöämme, kulttuuriamme, ja uskomme keskusta Kristuksen sovitustyössä. Ei kai Suomen luterilainen kirkko kulje tässä tuhoamistyössä nykyisin aivan kärjessä?

http://www.ort.fi/uutiset/senn-kevaetkokouksessa-kaesiteltiin-uskonnonopetusta

http://www.ekumenia.fi/etusivu/ajankohtaista_-_aktuellt/uskonnonopetus_ja_rauhantyo_keskustelussa_senn_kevatkokouksessa/

http://www.ekumenia.fi/kirkot_ja_maahanmuuttajat/abrahamin_lapsille_innostunut_vastaanotto/

Ceta Lehtniemi (kirjoitettu keväällä 2013)

Jatko keväällä 2019 Rinkebyn koulu, Abrahamin lapset

_______________________________

Islamia myötäilevä kristinusko tuhoaa itsensä

Kyseessä on edelliseen aihepiiriin liittyvä jatkokirjoitus, jossa pyrin nostamaa esiin kristinuskon eroavuuden muista niin sanotuista kirjan uskonnoista, erityisesti islamista. Valitan päällekkäisyyksiä edellisen kirjoituksen kanssa. Ehkä joskus myöhemmin pystyn tiivistämään kirjoitukseni yhdeksi.

—

On selvää, että kristinusko myötäillessään islamia menettää kaiken keskeisen. Se menettää ilon, voiman ja uskon, se kieltää oppinsa ydinasioiden perimmäisen arvon. Kristinusko on alkuaan ollut suoraa, avointa ja yksinkertaista. Ensimmäiset todistajat kertoivat näkemästään Pyhän Hengen antamassa voimassa.

Kun luin kirjan Abrahamin lapset, löysin siitä paljon synkretismiin viittaavaa ajattelua. Haluttiin luoda yhteisiä käsitteitä sinne, missä niitä ei oikeasti ole samoista nimistä tai ”rooleista” huolimatta. Yhtenä esimerkkinä otan enkeli Gabrielin. Raamatussa hän ilmestyy kaksi kertaa Danielille valaisten niin sanotun lopun ajan tapahtumia. Danielin kirjassa yleensä, ja myös noissa Gabrielin ilmestyskohdissa, on paljon sellaista, mikä on helppo liittää Jeesukseen Kristukseen. Tällöin kristittyinä näemme yhteyden sekä Jeesuksen ristin sovitustyöhön, että myös Ilmestyskirjan Karitsaan. Juutalaiset löytävät yhteyden mm. uhrikäytäntöön ja Jumalaan, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta, sekä kaipuun Jerusalemiin, josta kansa oli joutunut pois. Sanoin Daniel tunnustaa omat ja kansansa synnit.

Luukkaan evankeliumissa enkeli Gabriel liittyy kahteen kohtaan. Pappi Sakarias kohtasi tämän Herran enkelin suitsutusaltaan oikealla puolella. Hän sai ilmoituksen Johanneksen syntymästä, joka oli valmistava tietä Jeesukselle. Maria sai ilmoituksen enkeli Gabrielilta koskien Jeesuksen syntymää. Sakarias sai kuulla tulevasta lapsesta:  ” …hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta” (Luuk. 1:15). Maria sai kuulla: ” ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.” (Luuk.1:35)

Islam kieltää jyrkästi sekä Pojan, että Pyhän Hengen. Oikeastaan enkeli Gabrieliin (Jibril) ei liity muuta yhteistä kuin nimi. Kuitenkin kirjassa Abrahamin lapset kerrotaan juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa olevan enkeli Gabrielin (mm. s.18). Tällä luodaan ajatus samasta enkelihahmosta. Samoin sivulla 16 kerrotaan, että islamissa suhtaudutaan kunnioittavasti juutalaisten ja kristittyjen pyhiin kirjoihin. Kaikista kirjoista viimeinen ja muut arvossa ohittava on islamin mukaan kuitenkin Koraani, jonka asemaa voidaan verrata myös Kristuksen asemaan kristinuskossa. Islamissa pidetään aina viimeisintä, eli Koraania, lopullisena ilmoituksena.

Kyllä islam kunnioittaa muiden pyhiä kirjoja, mutta uskoo, että niiden sanoma oli väliaikaista ja yksin Koraani on totuus, ja sekin vain arabian kielellä. Eli kunnioittamiseen ei sisälly lainkaan kristinuskon sanoman hyväksymistä, ei yhdessäkään keskeisessä kohdassa. Islamissa uskotaan Muhammedin saaneen Koraanin enkeli Gabrielin välittämänä 23 vuoden kuluessa vuosina 610 -632. Kun Muhammed kuoli, kaikki 114 suuraa olivat valmiit. Hänen seuraajansa kirjoitti ne muistiin, ja jakoi niitä kaikille muslimeille (s.161, Abrahamin lapset).

—

Islam on uskonto ja valtio

Myös islamin kantaa myötäilevä kirja Abrahamin lapset kertoo varovasti sivulla 160 , että Muhammedin saamat ilmoitukset käsittelivät sekä sitä, kuinka ihmisten on elettävä elämänsä että sitä, kuinka valtion käytännön asiat tulee hoitaa.

Kirjassa Islam ovellamme (s.24) Risto Soramies kertoo, että islam on din wa dawla, uskonto ja valtio. ”Islam ei ole uskonto länsimaisessa, meille tutussa mielessä. Islam on poliittinen systeemi. Se ei tosin määrää tarkoin valtiomuotoa, mutta se vaatii vallan itselleen. Islamilla on alusta lähtien ollut erilainen suhde valtaan ja valtioon kuin kristinuskolla. Muhammed oli ”Jumalan oikean uskonnon” välittäjä, julistaja ja toteuttaja. Jumalan tahto ulottuu kaikkeen. ”

Islamin mukaan Jumalan tahto ja sharia-laki,  joka on ilmoitettu koraanissa ja profeetan traditiossa, on saatettava voimaan niin yksityisen ihmisen elämässä kuin yhteiskunnassakin. Tämä käsitys kuuluu islamin ydinajatuksiin.

—

Kiltti ja näennäisiä yhtäläisyyksiä etsivä kirkko

Sivulla 27 Soramies sanoo hyvin keskeisen asian: ”Kirkolla on ainakin kaksi mahdollisuutta vastata haasteeseen väärin: 1. alkaa lietsoa ristiretkimentaliteettia pelastaakseen kristillisen kulttuurimme. Kristillinen kulttuuri on lahja, jota tulee puolustaa. Tämä tapahtuu parhaiten siten, että kirkko viljelee sitä sarkaa, jota vain kirkko voi viljellä. On päivänselvää, että nykyään ensimmäinen mahdollisuus on hyvin kaukainen. Toinen mahdollisuus on nähdäkseni nykyajan kirkon varsinainen kiusaus: 2. olla kiltti kirkko, joka toimii ajanhenkeä myötäillen moderaattorin roolissa puuttuen vain eettisiin kysymyksiin ja antaen melkein itsestään selviä vastauksia: olkaa kilttejä toisinuskovia kohtaan.”

”Me emme voi valita itsellemme sopivaa islamia. Saksan lehtien yleisönosastolla käydyssä keskustelussa on usein esiintynyt ajatus: Meidän tulee olla tekemisissä maltillisten muslimien kanssa. Tällainen rajoitus on mieletön, sillä meidän tulee tietenkin olla tekemisissä olemassa olevan islamin kanssa. Kirkko ei saa ryhtyä ajan hengen mukaisesti etsimään näennäisiä yhtäläisyyksiä islamin ja kristinuskon välillä. Silloin se tekee vääryyttä sekä evankeliumille että islamille Evankeliumi ja islam ajavat täysin eri asiaa”

Vuonna 2002 Soramies näki kirkon kehityssuunnan jo selvänä. Itse olen tämän ajan (yli 10v) kuin etsinyt sanoja miten voisin ilmaista tätä kirkon mukautumista kaikkeen siihen henkeen mikä tulee muista uskonnoista, uudesta psykologiasta, uskontotieteistä ja New Agesta. Luterilainen kirkko hävittää itse ydinsanomansa ja voimansa ”kiltteyteensä” ja haluun nostaa kannatuslukujaan. Luterilainen kirkko on minulle edelleen rakas, se sanottakoon tähän väliin. Silti sitäkin tärkeämpi minulle on kristinuskon sanoma.

—

Kristusta ei voi verrata Koraaniin Jumalan Sanana, Logoksena

Göttingniläinen arabian kirjallisuuden professori Tilman Nagel sanoo: ”Pidättäydyn tietoisesti ennenaikaisista, yleensä harhaanjohtavista yhtäläisyyksien esittämisestä islamin ja ristinuskon välillä. Sillä mikä tieto on saavutettu, jos verrataan Kristusta Logoksena muslimien Jumalan sanaan, Koraaniin? Kysymyksessä on usein vain näennäinen kristinuskon ja islamin yhtäpitävyys. Avomieliselle eurooppalaiselle lukijalle annetaan väärä kuva, aivan kuin islamissa olisi kristinuskon logos-oppiin verrattavissa oleva usko.

Tämä käsitys on täydellisesti väärä! Uskontopedagogien into löytää ja keksiä maailmanuskontojen välillä mahdollisimman paljon yhtenevyyksiä, joilla pinnallisesti harmonisoiden muka vähennetään jännityksiä, on kuvottavaa. Se on todistus vain huonosti peitellystä vieraitten uskonmuotojen halveksinnasta ja sietämättömästä pinnallisuudesta. Tärkeämpää ja ehdottomasti terveellisempää on ymmärtää vieraan uskon erilaisuus ja tunnustaa se.”

Raamatussa sana Logos esiintyy mm. Johanneksen evankeliumin alussa: ”Alussa on Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” Johanneksen ensimmäisen kirjeen alku kuuluu: ”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta.” Mielestäni on käsittämätöntä Jeesuksen Kristuksen vertaaminen muslimien pyhään kirjaan, Koraaniin. Mitä tällä saavutetaan? Näin kielletään apostolien todistus ja koko kristinuskon sanoma ristillä puolestamme kuolleesta ja ylösnousseesta Vapahtajastamme, Jeesuksesta Kristuksesta.

Suomen ekumeeninen neuvosto suositteli Abrahamin lapset -kirjaa kouluihin, koteihin, raamattupiireille, bibliodraamaryhmille, nuorteniltoihin ym. Kirjassa on etsitty kolmen uskonnon yhteisiä elementtejä ja rooleja, joihin voi samaistua. Yksi olennainen asia liittyi juuri Logos -käsitteen selvittämiseen.  Kirja kertoo kristinuskoon liittyen, että Kristuksessa Jumalan lähettämä sana tulee lihaksi. Hän on ollut Jumalan luona ikuisesti ja tulee ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa. Islamiin liittyen kerrotaan, että muslimeille Jumalan sana on Koraani. Sen asemaa islamissa voi tavallaan verrata Kristuksen asemaan kristinuskossa, jossa Jumalan inkarnoitunut sana on tullut lihaksi. Tämä kerrotaan totuutena ilman mitään kritiikkiä sivulla 15, johon on kerätty uskontojen yhteisiä tekijöitä.

Perusteluinaan kirjan Abrahamin lapset -suosituksissa Suomen ekumeeninen neuvosto sanoo: ”Valitettavan usein uskonnot nähdään riidankylväjinä ja opit lyömäaseina eri tavoin ajattelevia kohtaan. Monet maailmanpoliittiset tapahtumat, kuten Irakin sota ja terrorismin lisääntyminen, ovat kasvattaneet jännitteitä eri tavoin uskovien ihmisten välillä. Useat esimerkit osoittavat, että uskonto voi palvella sekä hyvää että pahaa. Uskontojen perimmäinen sanoma ei kuitenkaan ole vihan eikä väkivallan sanoma. Toivomme, että uskonnot voisivat yhä useammin palvella rauhaa ja sovintoa. Viha ja epäluulot itävät usein epätietoisuudessa: se mitä ei tunneta, koetaan vieraaksi, arveluttavaksi ja pelottavaksi”

Totuus on, ettei evankeliumissa ja islamissa ole mitään yhteistä. Ihminen on paha, mutta ratkaisu tähän ongelmaan on juuri kristinuskon ydinsanoma. Sen vuoksi sitä ei saa peittää turhilla ja hämärtävillä yrityksillä tehdä erilaisesta lähes samanlaista, tuttua ja turvallista. Näin ainoastaan luovutamme sen mikä uskossamme on keskeistä, ja menetämme sen tuoman hedelmän – rakkauden, ilon, rauhan, pitkämielisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden, uskollisuuden, sävyisyyden, itsensähillitsemisen (Gal. 5:22). Vain todellinen Jumalan Henki saa aikaan mitään kestävästi hyvää. Kyse on Totuuden Hengestä. Pysykäämme siis totuudessa.

Vakavaa on, että ajallisten arvojen ohessa ja niitä monin verroin tärkeämpänä on syytä pitää iankaikkisia arvoja. Pelastus on yksin Kristuksen työssä. Hänen voittonsa synnistä ja pahasta tapahtui ristillä, ja se on sinetöity ylösnousemuksessa. Tämä on yhä kristillisen uskon ydinsanoma. Kyse on Jumalan armosta, Hänen rakkaudestaan ihmistä kohtaan.

Lähteet:

Abrahamin lapset, Kolmen uskonnon yhteiset juuret, Dorothea Rosenblad ja Fanny Rosenblad, Suomen Lähetysseura 2005

Islam ovellamme, Risto Soramies, Uusi Tie 2002

Iustitia 15 (2002), Tilman Nagel, Geschichte der islamischen Theologie von Mohammed

bis zur Gegenwart, s.11

 

Ceta Lehtniemi, 30.5.2013

Esittelysivulle ”Tervetuloa! Mitä uutta?” pääset tästä. 

 ____________________________________

Kristuksessa on kaikki

 

Suuren edessä

Voin aloittaa kirjoitukseni vain kertomalla omasta hämmennyksestäni aiheen edessä. Olen kuin tomuhiukkanen, pieni yksityiskohta Jumalan suuresta maailmasta. Miten voin lähestyä tätä kysymystä?

Sana ”kaikki” esiintyy jo Jumalan nimessä ja siinä miten elävää Jumalaa on pyritty ilmaisemaan ihmiskielellä. Hän on kaikkivaltias, kaikkitietävä, kaikkinäkevä, iankaikkinen, Hän on jotain ääretöntä ja mittaamatonta, jotain täysin mykistävää ja pyhää.

Raamattu käyttää Jumalasta nimiä ja ominaisuuksia, joita liitämme ihmiseen sekä ihmisen ympäristöön. Puhumme Jumalan yhteydessä kasvoista, hänen oikeasta kädestään, kättensä hipiästä, näkemisestään, kuulemisestaan, uskollisuudestaan, laupeudestaan, oikeamielisyydestään, tuomiostaan ja armostaan. Puhumme ajallisesta elämästä ja iankaikkisesta elämästä Jumalan yhteydessä ja Hänestä erossa. Puhumme pimeydestä ja valosta. Puhumme taivaasta, jonka näemme, ja taivaasta ja taivaista, joita emme voi kuin aavistaa.

Ja tähän omaan maailmaamme Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Ja jo ennen tätä ihmisen koko historia on ollut kiinnittyneenä Jumalan luomistyöhön, kutsuun ja uskollisuuteen. Jumalaa on jo Raamatun alkulehdillä kuvattu siten, että ymmärrämme ikuisen Jumalan olevan muuttumaton. Isä ja Kristus ovat aikojen alusta lähtien yhtä sellaisella tavalla, mitä emme pysty ymmärtämään. Jumalan Pyhän Hengen olemus ja luova ja herättävä työ jää meille salaisuudeksi. Ihmisen vaiheet ovat lopulta vain Jumalan tiedossa ja ymmärryksessä, sekä yksin Hänen tuomioidensa alla.

Raamattuun on talletettuna Pyhän Hengen ohjaamana se, mikä on ihmiselle tarpeellista ymmärtää Jumalasta. Syntiinlankeemus kertoo ihmisen turmeluksesta ja erosta pyhän Jumalan yhteydestä, ja sen seurauksista koko luomakunnalle. Se kertoo Jumalan vanhurskaasta vihasta syntiä ja vääryyttä kohtaan. Jo alusta lähtien meille osoitetaan läpi Raamatun kohti Jeesusta Kristusta, joka on Jumalan apu ja ratkaisu ihmisen synnin, valheen ja Jumalasta eron ongelmaan.

Uskovinakin vielä katsomme kohti Jeesusta. Hebr. 12:2: …silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

 

Vastakohtien kieli

Pimeydestä valoon, kuolemasta elämään, erillisyydestä yhteyteen, orjuudesta vapauteen, lain alta armon osallisuuteen, siinä on pieni luettelo vastakohtien kielestä Raamatussa. Täydellinen Jumala asuu henkensä kautta ihmisessä, joka ei itsessään ole mitään. ’Voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa’. ’Tämä aarre on meillä saviastioissa’. ’Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa’.

Autuaaksi julistukset kertovat siitä miten juuri kaikessa itsessään köyhä, puuttuva ja Jumalaa janoava mainitaan autuaaksi. Laki ei voinut toteuttaa Jumalan täydellisyyttä ja pyhyyttä, vaan tarvittiin armo Kristuksessa. Ja armon omistajaksi tuli se, joka huusi avukseen Herraa, eli oli tullut tarvitsevaksi.

Jeesus otti lapset esikuvaksi. Ei ole tarkoituskaan, että kilpailisimme suuruudesta ja katsoisimme omiin saavutuksiimme. Kyse on pikemminkin aidosta ja luottavaisesta suhteesta ja siitä kumpuavasta kiitollisuudesta. Saamme aina uudelleen ikään kuin hämmästellä sitä lapseutta, yhteyttä ja armoa, mikä on tullut osaksemme.

Ef.1:5-7: …edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.

 

Kaikki on tehty puolestamme

Kristus kertoi kärsimisestään ja ristinkuolemastaan jo ennen kuin se toteutui. Huomaamme evankeliumiteksteistä miten vaikeaa opetuslasten oli tätä ymmärtää. Oikeastaan Vanha Testamentti eli silloinen Raamattu jo osoitti selkeästi ja monissa kohdin kärsivään Herraan. Armahdus synneistä ja voitto pahasta oli jo kirjoitettu etukäteen. Ihmisen oma ymmärrys ei riittänyt näitä tosiasioita avaamaan.

Ylösnoussut Herra Jeesus Kristus kohtasi vielä näiden maailmanhistorian keskeisten tapahtumien silminnäkijät ja antoi heille tehtävän. Kaikkeen maailmaan tulee viedä todistus. Kuitenkaan ihminen ei tässäkään vaiheessa voinut suoriutua tehtävästään ilman Jumalaa. Tuli odottaa Pyhää Henkeä. Näin Kristus saattoi oman Henkensä kautta itse olla ihmisen mukana koko seurakunta-ajan loppuun asti.

Kaikki on täytetty ristillä, mutta kaikki tähän asti ja kaikki tuleva kiinnittyy myös ristin tapahtumiin. Ihmisen pahuus, ihmisen vajavaisuus, kärsimys ja kärsimyksen tuottaminen kuuluu tähän inhimilliseen elämäämme. Kristuksen ristin sovitustyö tuo Isän silmissä niin täyden ja rikkumattoman armon, vapauden ja puhtauden, että ihmiskielen sanat ovat loppua kesken tämän kuvaamisessa.

Itse katselin laskevan auringon valoa täysin tyynessä meren pinnassa. Tuo heijastuva taivaan valo puhui jo yksinään Jumalan valkeudesta ja puhtaudesta pimeyden keskellä. Heitin kiven mereen. Katsoin miten se rikkoi pinnan ja muodosti siihen renkaat. Tiesin kiven vajonneen pohjaan asti, mitään en tietenkään nähnyt. Hyvin pian pinta asettui taas tyyneksi ja taivaan valoa peilaavaksi. Ajattelin, että Jumalan armo Kristuksen työn tähden puhdistaa synnistä täydesti ja välittömästi. Ihminen joutuu kuitenkin ajassa usein katsomaan noita kiven jättämiä renkaita armon meressäkin.

Miika 7:19: Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.

 

Jumalan aivoitus Kristuksessa

Jumalan tahto ja aivoitukset koskevat koko luomakuntaa, alkua ja loppua, joka on kaikki kätkettynä Kristukseen. Mikään ei ole irrallaan Kristuksesta, ei maailmankaikkeus, emme mekään, ei seurakunta, ei ruumiimme ylösnousemuskaan. Tätä ajatellen tuntuu erikoiselta pienen ihmisen todistelu Jumalan olemassaolosta tai siitä, ettei Jumalaa olisi. ID (Intelligent Design) tai ”älykäs suunnitelma” keskittyy luomiskysymykseen. Voisimme tässä yhteydessä käyttää sanoja ”Jumalan aivoitus” kirkkoraamattumme 1938 mukaisesti.

Meidän on hyvä kuin aavistella Jumalan aivoituksia todella laajasti. Voimme yrittää ymmärtää kaikkea siltä pohjalta, että Jumalan hallussa on kaiken alku ja loppu ja kaikki siltä väliltä. Tähän liittyy Jumalan vanhurskaus ja pyhyys, sekä ihmisen turmeltuneisuus ja sen vaikutus luomakuntaan. Samaan kokonaisuuteen kuuluu persoonallisen pahan toiminta tässä nyt elämässämme aikakaudessa. Ja kuitenkin Kristus on voittanut pahan sekä kantanut koko syntivelkamme.

Elämme jo nyt maailmanaikojen loppukautta. Hebrealaiskirje nimittäin vakuuttaa, että Kristus on ilmestynyt yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla poistaakseen synnin uhraamalla itsensä (Hebr. 9:26). Kerran toteutuu täydellinen pahan tuhoaminen ja Kristuksen herraus ja kirkkauden valtakunta. Silloin ovat päättyneet taistelut, ja vallitsee rauhan, pyhyyden ja täydellisen vanhurskauden aika.

Ps. 40:6: Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten paljous on suurempi, kuin luetella taidan.

Ef. 3:10-12: …että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö.

2 Tim. 1:9: …hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja.

 

Isä meidän -rukous

Room. 11:36: Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

Pieni ihminen, joka on osa Jumalan luomakuntaa, ei pysty kovin paljon tästä kaikesta ymmärtämään. Jeesus Kristus, joka on Jumalan aivoituksen keskuksessa, opetti meille Isä meidän -rukouksen eläessään maan päällä opetuslastensa parissa. Hän tiesi mistä oli tullut, ja Hän tiesi mihin oli kerran palaava.

Tuleva tehtävä syntien sovittajana, Jumalan Karitsana, oli tätä rukousta opetettaessa vielä edessä päin. Kuitenkin Isä meidän -rukous kätkee jo sisäänsä evankeliumin ja voiton pahan vallasta. Me katsomme tähän rukoukseen Kristuksen täytetyn työn kautta. Juuri me olimme ennen luonnostamme vihan lapsia, ja nyt Jumala on siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Ja tämän valtakunnan tulemista ja täyttymistä anomme sekä maan päälle että taivaisiin, niin aikaan kuin iankaikkisuuteenkin. Sitä ei voi pieni ihminen itse tuottaa tai rakentaa.

Matt. 6:9-13: Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].

Jeesus toi meille yhteyden Isään, lapseuden. Hän kantoi syntivelkamme, ja temppelin esirippu repesi kahtia. Meille avautui yhteys Pyhään, yhteys Taivaalliseen Isään. Ylimmäinen pappi meni kerran vuodessa kaikkeinpyhimpään uhrattuaan ensin uhrieläimen kansan puolesta. Kristus meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen (Hebr. 9:12). Näin meidän syntivelkamme on pyyhitty pois. Saamme pyytää tämän valtavan asian toteutumista oman elämämme arjessa. Ja sitä pyydämme taivaallisen Isämme lapsina.

Jeesuksen opettamassa rukouksessa tulee esiin ainakin seuraavat asiat: Jumalan pyhyys, Jumalan tahto, Jumalan valtakunta, Jumalan huolenpito, Jumalan anteeksiantamus, persoonallisen pahan vaikutukset, Jumalan varjelus ja Jumalan iankaikkisuus. Lisäksi se antaa meille oikean suhteen ja aseman sekä Jumalaan että lähimmäisiimme. Se opettaa rukoilemaan sekä elämään armon ja anteeksiannon osallisuudessa.

Kun rukoilemme jokapäiväistä leipäämme, ajattelemme myös Kristusta ja Jumalan sanaa leipänämme. Yhdistämme tähän Raamatun lupaukset siitä, että taivaallinen Isämme ruokkii ja puettaa meidät. Hän joka huolehtii kedon kukista ja taivaan linnuista, näkee myös luomansa ihmisen tarpeet. Leipäämme sisältyy myös esirukous, jotta saisimme elää rauhan ja järjestyksen aikaa. Pyydämme, että evankeliumi menisi eteenpäin.

 

Kristuksen seurakunnan salaisuus

Jumalan huoneen salaisuus kulkee läpi Raamatun. Elävän Jumalan seurakuntaan eli Kristuksen ruumiiseen paneudutaan Uuden Testamentin kirjeissä syvällisesti ja laajasti. Jeesuksen Kristuksen hallinnan, olemuksen ja Hengen vaikutuksen tulisi ilmetä seurakunnan kautta maailmassa. Sen on tarkoitus julistaa Kristuksen voittoa jopa näkymättömille taivaiden valloille. Kristus on pää ja ensimmäinen kaikessa juuri niiden keskuudessa, jotka ovat Hänen omiaan.

Kol. 1:16-18: Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.

Juuri seurakunnan tulisi olla se yhteisö, joka ei mukaudu maailman ja ajan virtausten vietäväksi. Sen tulisi ankkuroida uskonsa ja elämänsä Jumalan sanaan. Juuri Kristus on elävä Sana. Hän on myös Ylimmäinen pappimme Isän oikealla puolella ja esikoinen kuolleista nousseitten joukossa. Ainoastaan Kristuksen tiedämme voittaneen kuoleman ja elävän tälläkin hetkellä. Sen vuoksi meidän ei tule katsoa nyt eläviin tai kuolleisiin ihmisiin, vaan yksin Häneen. Sanotaanhan myös, että kaikki tiedon ja viisauden aarteet ovat kätketyt Kristuksessa (Kol. 2:3). Hänen tuntemisensa tuoksun soisi leviävän seurakunnan kautta.

 

Kristus on alku ja loppu

Ilm. 22:13: Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

Kuinka paljon siis on kaikki? Kuinka paljon on Kristus? Kyse on suunnattomista asioista, valtavista arvoista. Kyse on itse elämästä ajassa ja iankaikkisuudessa. Kuitenkin suuruutta tärkeämpää on ymmärtää armo, joka on lahjoitettu Jeesuksessa.

1 Moos. 1:1: Alussa loi Jumala taivaan ja maan.

Raamattu alkaa kaiken luomisella. Syntyy se maailma, joka on meille tuttu ja meidän aistittavissamme. Olemme osa tätä maailmaa. Kristus, Jumalan Poika ja Jumalan Karitsa, on ollut alusta lähtien ja jo ennen meidän maailmamme alkua olemassa. Tähän maailmaan kuuluu aika, jonka kulkua seuraamme. Tähän kuuluu valo, jonka näemme silmillämme. Tähän elämänpiiriimme kuuluu kipu ja ahdistus, kyyneleemme. Tähän kuuluu usein kaipaus ja totuuden etsiminen. Toivomme ja odotamme, epäilemme ja uskomme. Emme näe vielä sinne, mihin olemme matkalla. Tiedämme kuitenkin kenen kanssa teemme matkaa. Jumala on ottanut meidät armon yhteyteensä Kristuksessa.

Ilm. 7:17: …sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.

Ilmestyskirja luo vahvat näkymät iankaikkisuuteen ja lopulliseen Kristuksen voittoon. Kuitenkin Raamatun viimeinen jae annetaan meille tänne aikaan muistuttamaan tärkeimmästä eli Jeesuksen armon osallisuudesta.

Ilm. 22:21: Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

 

Ceta Lehtniemi

Kirja-arvio Ceta Lehtniemi

 

 

Marko Selkomaa on tullut nuorena uskoon, ja ollut helluntaiseurakunnissa ilmeisesti kaikki nämä vuodet ja vuosikymmenet. ”Pyhän Hengen kasteen” hän koki jo varhain helluntailaiseen tapaan kielillä puhumisineen. ”Käsin kosketeltava voitelun tuntu” tuli kuitenkin vasta 1990-luvun puolivälin aikoihin (s.76). Kirja on hankala luettava, kun siinä ei ole juuri mikään aikajärjestyksessä.

Pyhän Hengen toimintaa kuvataan voimana esimerkiksi seuraavasti: ”Tunsin selvänä fyysisenä tuntemuksena, milloin Pyhän Hengen voima virtasi kauttani ulos. Koin virran, lämmön, tulen tai sähkövirran kaltaisen voimavaikutuksen käsissäni. Tunsin monesti, kuinka oikea käteni, käsivarteni ja välillä koko kehoni olivat tuon Pyhän Hengen voitelun väreilyn alla. Samalla kun itse toimin voiman kanavana huomasin humaltuvani Hengestä ja olevani hieman pökkyrässä.” (s.34-35)

Alkupuolella kirjaa Selkomaa korostaa Jeesusta esimerkkinä, ja kehottaa varaamaan aikaa Herran kanssa viettämiseen. Kirjan loppupuolella voitelua viritellään lähinnä ylistämisen ja palvonnan kautta.

”Kokouksessa ylistys ja palvonta tuovat Jumalan tilaisuuden keskipisteeksi. Kristus saa kaiken huomion. Hänen läsnäolonsa palvonnan keskellä on käsinkosketeltavaa. Tuo ilmapiiri aktivoi Hengen lahjat toimimaan, ja Hengessä toimiminen alkaa kuin itsestään.” (s.168)

Katsoin yhtä videota myös.
55:19 2013-02-02 Marko Selkomaa, Siunausta Porvoo -tapahtuma, Video 1tekijä Missiomaailma yli tuhat näyttökertaa:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=kw4OrtkPqtI

Siinä heti alussa Selkomaa puhui Steve Hillistä ja Pensacolan Brownsvillen ”parannusherätyksestä” (n.1.30 alusta). Hän tarkoitti varmaan parantamisherätystä. Kohta Selkomaa puhuikin jo parkkipaikalla aistittavasta ”läsnäolosta” tai sellaisen toivomisesta (6.30-6.40min kohdalla). Puhe tuntui kovalta ja jotenkin karkealta, pystyin kuuntelemaan vain pätkiä sieltä täältä. Puhujalta puuttui mielestäni murtuneisuus.

On selvää, että Marko Selkomaa kertoo koko ajan samasta voimavaikutuksesta, mikä ilmeni 1990-luvun puolivälissä ”torontolaisuutena”, ja v.2008 Todd Bentleyn kautta Floridassa. Tämän hengen vaikutuksia on minun mielestäni syytä karttaa, ja siitä on sanouduttava irti. Kyllä minäkin uskon yliluonnolliseen, mutta silti uskoni on erilaista. Rukouskin on ”vain” lapsen puhetta Isälle, ja Jeesuksen sovitustyö on minulle tärkein asia. Jaa, onpa tosiaan uskoni aivan erilaista kuin Marko Selkomaan tämän hetken kristinusko.

 

 

Kyse on väärästä hengestä

Vaikuttaa siltä, että Marko Selkomaa on vastaanottanut väärän hengen henkioppaakseen. Väite on tietysti nyt hyvin kova, ja selitän asian niin hyvin kuin voin.

Esipuheessa Marko Selkomaa kertoo: ”Vierailin muutamia vuosia sitten erään seurakuntaamme kuuluvan sisaren luona. Tämä iäkäs nainen oli kokenut monia hienoja hetkiä Jumalan seurassa. Kun hän kertoi kohtaamisistaan Pyhän Hengen kanssa, huoneeseen laskeutui käsin kosketeltava Jumalan Hengen läsnäolo. Kun rukoilimme siinä Hengen voiman alla yhdessä, näin sisäisesti selvän näyn. Eteeni avautui kirjoituspaperi ja paperin päällä oli käsi, joka piteli sulkakynää. Sulkakynä alkoi kirjailla paperille tekstiä, ja samassa kuulin sisimmässäni sanoman: – Kirjoita näistä hetkistä.”

Arvioni on se, että sekä tuo iäkkäämpi nainen että Selkomaa olivat seurakunnassaan tottuneet pitämään Pyhänä Henkenä tuota väärää henkeä, joka antoi tuon tutun hengellisen läsnäolon ja voiman (energian) kokemuksen. Ilmestys oli väärän hengen aikaansaama, kuten myös kehotus noiden hengen kanssa vietettyjen läsnäolohetkien ylöskirjaaminenkin.

Kirja nosti aluksi esiin Jeesuksen esimerkkinä koskien juuri hiljaisuutta, jossa Jeesus sai kirjan ajatusten mukaan välitöntä tietoa ja yhteyttä Isältään. Samoin esimerkiksi nostettiin Jeesuksen ja opetuslasten tekemät ihmeet. Välitön Hengen (tässä tapauksessa hengen) läsnäolossa viipyminen nousi olennaiseksi asiaksi, jota vahvistamaan henki nosti Raamatusta kohtia selittäen ne tästä väärästä lähtökohdasta käsin. Me heikot ihmiset olemme nimittäin yhteydessä Isään Jumalaan vain Jeesuksen ristin työn kautta. Temppelin esirippu repesi Jeesuksen kuollessa, ja tämä oli voittohetki pimeyden voimista. Väärä henki tahtoo sivuuttaa tämän, ja se tarjoaa väärää, välitöntä kontaktia kanssaan. Jeesus oli täydellisessä yhteydessä Isään, vain Hän, Jumala.

Tässä asiassa Selkomaan kirja oli johdonmukainen: hengen kanssa vietettyjen kahdenkeskisten hetkien sisältö liittyi hengen lahjoittamaan voimaan ja ihmeisiin. Esimerkiksi:

”Erään kerran kun viivyin Jumalan edessä rukouksessa, koin hänen sanovan, että lähiaikoina minun tarvitsisi ottaa vain askel rukouspalvelussa olevaa ihmistä kohti ja voitelu koskettaisi häntä ilman että panisin käsiäni hänen päälleen, osoittaisin häneen päin tai sanoisin mitään. Näin Herra tahtoi osoittaa minulle, että hänen voitelunsa on todellinen ja se voidaan tuntea.” (s.85)

Henki puhui siis kirjassa Selkomaalle itsestään ja voimavaikutuksistaan, ei Jeesuksesta Kristuksesta, eikä etenkään rististä. Oikeastaan on kyse voimista, jotka Jumala on itse nähnyt hyväksi sallia tälle eksyttävälle hengelle. Samoin kirjassa on opastusta siitä, miten tähän hengen yhteyteen päästään. Lisäksi Selkomaa kertoo miten hän kasvattaa uskoaan lukemalla ihmeistä evankeliumeissa tai Apostolien teoissa. Samoin hän löytää tukea hengelliseen kehitykseensä muista henkilöistä, joiden hengelliseen toimintaan liittyy ihmeitä. Eräs tällainen henkilö on John G. Lake, jonka Selkomaa mainitsee helluntaipioneeriksi. Laken elämänkertakirja on Copelandin kirjoittama. John G. Lake liittyy myös Healing Rooms -liikkeen juuriin. Kyse on samasta hengestä.

Kun kirjoitan näistä asioista, teen sen varoittaakseni. Olen huomannut, että vilpittömät kristityt voivat joutua tämän väärän hengen lumoihin ja jopa valtaan. Se on vaarallista ajatellen sekä tätä elämäämme että iankaikkisuuttamme.

 

Käytännön tilanteen arviointia

Eräs lainaus toisen henkilön foorumitekstistä: ”Kävin viime vuonna kahdessa hänen tilaisuudessaan. Ensimmäisessä jo ”hälytyskellot” vähän soi. Hän kertoi mm. kuinka voi itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon Jumalan yliluonnollinen voima virtaa itsessä ja itsensä kautta. Vitsiä ja pelleilyä oli paljon puheen yhteydessä ja mielestäni hän osoitti yhtäkkiä sormellaan minua, sanoessaan ”tulta”. Hui, onneksi en ainakaan tuntenut mitään. Olikohan se pettymys Markolle, kun joku oli jossain kaatunut lattialle sormen osoituksesta. Menin kuitenkin vielä rukoiltavaksi. Siinäkään ei tapahtunut kaatumista. Menin vielä toisen kerran kuulemaan häntä, mutta en rukoiltavaksi. Sen jälkeen en enää ole halunnut mennä tilaisuuksiinsa. Uskoisin ja toivoisin, että en ole saanut minkäänlaista ”tartuntaa” väärästä hengestä. Surullisena ihmettelen joitakin ystäviäni, jotka menevät hänen ja monen muun eksyttäjän tilaisuuksiin. Heitä on kotimaassa ja tulee ulkomailta lisää. Ristintie.com, osoitteesta voi kuunnella ja katsella: Selkomaa Marko Helsinki 14.7.2012 (1) ja (2)”

Oma vastaukseni henkilölle:
Kiitos, kun osallistuit keskusteluun. Viestisi jaottelin seuraavalla tavalla, ja pyrin jotain vastaamaan. Sinisellä merkitsin lainakohdat sinulta.

1. … Hän kertoi mm. kuinka voi itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon Jumalan yliluonnollinen voima virtaa itsessä ja itsensä kautta.
Kirjassaan ”Askeleet yliluonnolliseen” Marko Selkomaa käyttää sanaa ”voitelu” niin paljon, että laskin sanat muutaman kymmenen sivun alueelta, ja keskimääräksi tuli yksi ”voitelu” sivua kohti. Uudessa Testamentissa ”voitelu” esiintyy kaksi kertaa (KR 1938). Ilmaisua Pyhän Hengen voima tai Hengen voima Selkomaa käytti jatkuvasti, ja kuvasi voiman virtaamista monin tavoin. Sivulla 162 hän sanoo: ”Voimme virittää sisimpämme, siis henkemme, Jumalan aaltopituudelle ja suureen herkkyyteen, jotta hän voi mahdollisimman esteettömästi virrata kauttamme.”

Sivuilla 163/164 lukee: ”Voimme itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon Jumalan yliluonnollinen voima virtaa meissä ja meidän kauttamme. Tätä ei pidä käsittää väärin. Emme suinkaan itse tuota Jumalan voimaa. Emme missään tapauksessa ole tuon voiman lähde. Me vain asetumme kanavaksi, jota kautta hän voi virrata. Kun olemme läheisessä suhteessa Jumalaan, meidän tahtomme voi olla niin sulautunut Herran tahtoon, että voimme itse käynnistää tai aktivoida Jumalan voiman toimintaa kauttamme.

”Hän voi virrata” viittaa näissä alleviivatuissa kohdissa Jumalaan. Useimmiten kirjassa voiman virtaamisella tarkoitetaan Pyhää Henkeä, joka ei ole voima, vaan Jumaluuden kolmas persoona, siis Jumala. Nyt sanon vain lyhyesti: Jumala ei virtaa ihmisen kautta eikä ihmisen käskystä.

2. Vitsiä ja pelleilyä oli paljon puheen yhteydessä ja mielestäni hän osoitti yhtäkkiä sormellaan minua, sanoessaan ”tulta”.
Raamatussa ei osoiteta ihmisiä sormella, siellä ei sanota ”tulta”. Tämä tapa liittyy kyllä joihinkin pakanallisiin tilanteisiin ja voimien siirtoon. Niissä saattaa olla oikean käden etusormella otsaan koskettaminen.

Kohdat 3 ja 4 huomioin, ja muistan rukouksin. Olen iloinen, kun Jumala on itse avannut silmäsi näkemään tämän eksytyksen. Näistä voisi olla paikallaan keskustella jonkin muun otsakkeen alla toisessa kategoriassa.

 

 

Marko Selkomaa selittää Raamattua lähtökohtanaan oma kokemus ja karismaattinen kirjallisuus

1. Sisäisen äänen ja välittömän kokemuksen korostus

Marko Selkomaa kertoo kirjassaan ”Askeleet yliluonnolliseen”, että teoreettista uskoa arvostetaan nykyisin kokemuksen kustannuksella. Ehkä tämä on jossain määrin tottakin, mutta ei siten kuin Selkomaa kirjassaan esittää. Hän lainaa hieman kärjistäen sivulla 18 Tenneytä:

”Kristityillä ei ollut edes Vanhan testamentin kirjoituksia, koska kalliit kirjakääröt oli lukittu synagoogiin. Heidän koko Raamattunsa muodostivat ne lain, Psalmien ja profeettojen katkelmat, jotka edelliset sukupolvet olivat välittäneet heille suullisena perinteenä. mitä heillä siis todellisuudessa oli? He elivät- – läheisessä yhteydessä Herraan – -ja Jumala kirjoitti rakkauskirjeensä suoraan heidän sydämiinsä.”

 

2. Selkomaa ohittaa apostolien todistuksen ja opetuksen

Selkomaa ei huomaa miten suunnaton paino oli alusta lähtien sanallisella evankeliumin julistuksella ja apostolien opetuksella. Meidän tulee arvostaa Uuden testamentin todistusta unohtamatta Vanhaa testamenttia, jotka meillä on kirjallisessa muodossa.

Apostolien teot:
4:2 närkästyneinä siitä, että he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista
5:42 Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
20:20 kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta
Kolossalaiskirje1:28: Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
1.Timoteuksen kirje:
3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan
6:3 Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,…

Sanan ohittava hengen korostus tulee hyvin esille sivulla 180:

”Kun palvelen tilaisuuksissa ja olen virittäytynyt ja puhaltanut armolahjat täyteen liekkiin, heittäydyn lapsenomaisesti Pyhän Hengen ohjattavaksi. olen opetellut tunnistamaan hänen kosketuksensa, kuiskauksensa, hellät kehotuksensa ja vaikutelmat hengessäni. tämä tunnistaminen on tapahtunut kokeilun ja epäonnistumisen kautta, niin kuin heprealaiskirje opettaa: – -täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.” Hepr.5:14

3. Miten ymmärrykseni hengellisestä täysi-ikäisyydestä poikkeaa kirjan esityksestä?

– -täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. Hepr.5:14

Raamatussa on sanottu juuri edellä näin: Hepr.4: 9-13: Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;  eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
Selkomaan tämän luvun otsake on ”Levosta käsin”. Emme pääse tärkeimpään lepoon, tulevaan sapatinlepoon, seuraamalla tottelemattomuuden esimerkkiä.

Emme saa langeta pois sanan pohjalta, muuten lankeamme pois myös armosta. Hepr.4: 14. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta…. 16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

Paavali jatkaa Hepr.5: 8-13: Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset, hän, jota Jumala nimittää ”ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan.” Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;… Paavali ei voinut selittää heprealaiskirjeen vastaanottajille kaikkea Kristuksen suuruudesta, olemuksesta ja merkityksestä, koska he eivät olisi voineet ottaa sitä vastaan. He olivat käyneet hitaiksi kuulemaan ja heille piti opettaa Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita. Kyse on siis Jumalan sanoista ja sanojen kuulemisesta, eikä voiman tai voimien välittämisestä.

Hepr. 5:14: mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.

Selkomaa jatkaa s. 180 tuon heprealaiskirjeen jakeen perään: ”Harjoitan hengen aistejani ja saan oppia viikko viikolta tuntemaan Hengen ohjausta paremmin. Kuuntelen, saanko Herralta profetian sanoja kuvina, sanoina tai vaikutelmina, jotka minun pitäisi jakaa jonkun ihmisen tai ihmisryhmän kanssa. sama periaate pätee tiedon sanoihin ja Hengen ohjaukseen arki- ja kokoustilanteissa.  Kaikessa noudatan Jumalan armosta nousevaa periaatetta, joka sanoo: ”Profetoimisemme on vajavaista” (1 Kor.13:9)”

Vajavaisuutemme ei oikeuta meitä tekemään oman mielemme mukaan hyläten Jumalan sanan. Vaarallista on juuri arvioimisen ja henkien koettelemisen puuttuminen. Sana pysyy ja se ei ole vajavaista.

 

Marko Selkomaan käsitys Pyhän Hengen työstä

Otan esille muutamia kohtia, mitkä kertovat jotain Selkomaan ajatuksista koskien Pyhää Henkeä. Hän ymmärtää Pyhän Hengen voiteluna, voimana ja voimavaikutuksina. Kyseessä on toinen henki, joka on lumonnut nuoren saarnamiehen kuten niin monen muunkin ennen häntä.

s.132 lainaus
”Niilo Yli-Vainio kertoo elämänkerrassaan, että aina kun hän huomasi voitelun mitattavissa olevan määrän alkaneen vähentyä, hän varasi päiviä rukoukseen ja paastoon. Rukous ja paasto palauttivat voitelun vaikutukset ja virtaamisen entiselleen tai jopa suuremmaksi. Yli-Vainio piti kirjanpitoa kaatumisista ja kun hän huomasi, että kaatumisia tapahtui harvemmin, hän tiesi, että oli aika etsiä Herraa paastossa.”

En luonnollisestikaan väheksy paastoa ja rukousta. On syytä etsiä Herraa ja hänen tahtoaan ennen muuta sanan pohjalta. Myös väärä henki vetää väärään kuuliaisuuteen itseään kohtaan, ja sen vuoksi emme saa sivuuttaa rakkautta totuuteen ja etsiä voimaa ja sen virtauksia. Tavoitteenamme on juurtua Kristukseen ja oppia tuntemaan Häntä. Muuten oppaamme ei ole totuuden Henki.

s.141 lainaus:
”Pastori Bill Johnson on kertonut kuvaavan esimerkin siitä, kuinka meidän tulisi elää, jotta Pyhä Henki lepäisi yllä: ”Pyhä Henki tuli Jeesuksen päälle kyyhkysen muodossa. Jos kyyhkynen istuisi sinun olkapäälläsi, kuinka sinä kävelisit ja eläisit? Kävelisit ja ottaisit jokaisen askeleen ajatellen kyyhkystä, jotta se ei säikähtäisi ja lentäisi pois.” ( Healing School 2010, Bethel Church)”

s.142 lainaus: ”Stressi, huolet, murheet, taloudelliset vaikeudet, sairaus, ihmisten odotukset tai kritiikki eivät saa tulla esteeksi Pyhän Hengen läsnäolon kokemiselle. (Bill Johnson)” Äärikarismaattisuudessa vaikuttava henki tahtoo sitoa itseensä. Se ei myöskään kuuntele mitään kritiikkiä. Se ei ota vastaan, kun läheinen kehottaa lepoon. Tämä henki vaatii kaiken huomion itselleen.

s.137 lainaus:
”Voimasta voimaan” (Ps.84:8 KR1933/38) viittaa siihen, että saamme astua uuteen voiman tasoon kulkumme edetessä. Aikaisempi voima tai voitelun taso raivaa tietä, ja rakennamme kulkuamme aikaisempien voittojen ja kokemusten pohjalle. Jumala on aina kaikkivaltias eikä hänen voimansa määrä muutu, mutta meidän kykymme vastaanottaa ja välittää hänen voimaansa muuttuu. Vastaanottokapasiteettimme laajenee, kun vaellamme kuuliaisena hänen seurassaan. Kirkkoraamattu 1992 sanookin kauniisti: ”Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa.”

Olisi hyvä lukea koko psalmi 84 ensin läpi, ennen kuin kirjoittaa tällaista hölynpölyä. Edellä sanotaan: ”Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla” (Ps.84:6-7). Tämä psalmi on lohduttanut kristittyjä polvesta polveen, kun he ovat kulkeneet äärimmäisissä vaikeuksissa saaden voimaa ja lohtua Jumalalta. Syvällinen ja herkkä psalmi on muutettu palvelemaan käärmeen puhetta paratiisissa: ”… vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.” (1. Moos.: 3:5)

s.180 lainaus:
”Harjoitan hengen aistejani ja saan oppia viikko viikolta tuntemaan Hengen ohjausta paremmin. Kuuntelen, saanko Herralta profetian sanoja kuvina, sanoina tai vaikutelmina, …”
s.168 lainaus:
”Monesti ylistysmusiikin kuunteleminen avaa kuulijan sydämen ja vie tämän voitelun alle. Sama voitelu, joka vaikutti silloin, kun ylistysmusiikki äänitettiin, välittyy kuulijan ylle.”

”Hengen aistien harjoituksesta”, voitelusta ja voiman virtaamisesta tulee kuin pakkomielle. On saatava lisää ja lisää… Tässä ei ole kyse Pyhästä Hengestä, totuuden Hengestä, Kristuksen Hengestä, joka on lahjoitettuna jokaisen Jumalan lapsen sydämeen. Meille on luvattu lepo ja rauha Vapahtajamme yhteydessä. Jumalan sanalla, Raamatulla, tulisi olla suurin merkitys, kun etsimme sanomaa Jumalalta.

 

Vertailen Selkomaan kirjaa ”Askeleet yliluonnolliseen” R.T. Kendallin kirjaan ”Täydellinen anteeksiantamus”

Marko Selkomaa on saanut vaikutteita R.T. Kendallilta, joka opettaa ”kerran pelastettu on aina pelastettu” tai ”pelastuksen peruuttamattomuus” – oppia. R.T. Kendallin kirjaa ”Once Saved, Always Saved” en saanut käsiini, mutta kirjan ”Täydellinen anteeksiantamus” löysin.

Selkomaa perustaa Kendallin opetukseen seuraavan lainauksen kirjassaan ”Askeleet Yliluonnolliseen”(s.119): ”Vanhurskautemme ja asemamme Jumalan lapsina ei riipu olosuhteista, vaan se on ehdotonta. Meidät on vanhurskautettu uskon kautta Jeesukseen Kristukseen ja olemme päässeet asemaan, joka pysyy. Voitelu eli Jumalan Hengen voima elämässämme kuitenkin vaihtelee. Se ilmenee joskus voimakkaampana ja joskus heikompana. Voitelun vaikutus elämässämme on ehdollista. Kuvakieltä käyttäen: kyyhkynen laskeutuu päällemme ja voi sitten liihotella pois. mutta asemamme Jumalan lapsina kuitenkin pysyy Kristuksen ansion tähden (Kendall R.T.: Total Forgiveness, 2002)

Samaa vertausta kyyhkysestä istumassa olkapäällä Selkomaa käytti lainatessaan Healing Schoolin opetusta (s.142), sekä kertoessaan työntekijäkokouksesta (s.145).

Kendallin kirjassa ”Täydellinen anteeksiantamus” lukee:

1. Pelastus on ehdoton, yhteys Isään on ehdollista
2. Vanhurskauttaminen Jumalan edessä on ehdoton, Hengen voitelu on ehdollista
3. Asemamme perheessä on ehdoton, läheinen yhteys Kristukseen on ehdollista
4. Iankaikkinen kohtalomme – taivas vai helvetti – on ratkaistu, mutta palkinnon saaminen on ehdollista (s.94)… Kun olemme pelastettuja, pääsemme taivaaseen, mutta perinnön saaminen, jota sanaa usein käytetään vaihtoehtoisesti sanan palkinto (Kol 2:18) kanssa, on ehdollista (s.95).

Kendallin kirjassa selitettiin kertakaikkinen pelastus syntisen rukouksena, jolloin otetaan vastaan Jumalan Jeesuksen ristin työssä tarjoama sovitus. Kyse on myös eräällä tavalla ratkaisukeskeisestä ajattelusta, koska siinä korostetaan ihmisen tahtoa ottaa vastaan sovitus ja Jumalan lapseus, joka on sitten voimassa pysyvänä. Sekä Kendall että Selkomaa irrottavat Pyhän Hengen Isästä Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta erilliseksi itsenäiseksi toimijaksi, kokemukselliseksi yhteydeksi Isään tai Kristukseen; sekä erityisesti Hengen voiteluun ja voimaan. He eivät kirjoita Pyhästä Hengestä liittyen uskon syntyyn, Jumalan lapseuteen, uudistumiseen, Kristuksen työn kirkastumiseen tai Kristuksessa kasvuun ja Häneen juurtumiseen. Pyhä Henki ei avaa näissä arvioimissani kirjoissa lainkaan Raamattua Kristuksen työstä ja merkityksestä käsin.

Itselleni jo ajatus siitä, että Pyhä Henki, siis Jumala, istuisi olkapäälläni, on aivan ihmetystä herättävä, lähes kauhistuttava, ajatellessani Jumalan pyhyyttä ja suuruutta. Vaikuttaa siltä, että omista tunteista, teoista, toisten arvostelemattomuudesta ja anteeksiantamisen kyvystä tulee mittari ja ohjaaja sille, istuuko kyyhky olalla vai lentääkö se pois. ”Pitäisin voitelua kaikkein kallisarvoisimpana asiana pelastuksen jälkeen”, kirjoittaa Kendall. Ja tuo ajatus on tunkenut läpi Selkomaankin kirjan. Perille pääsy on itsestään selvää, mutta voitelun määrä on se keskeinen asia. Ja tässä ”voitelua” ei ymmärretä Pyhänä Henkenä, joka on jokaisen Jumalan lapsen sisimmässä sinettinä tai lapseuden ja totuuden Henkenä. ”Voitelu” on aivan muuta näillä miehillä.

Sekä Selkomaa että Kendall varoittavat arvostelusta ja pitävät sitä tuomitsemisena ja surun tuottamisena Pyhälle Hengelle. Heidän ajattelussaan Pyhä Henki murehtii ja ”lentää pois”.

”On hyvin helppo ajaa kyyhkynen pakoon mutta hyvin haasteellista pitää se olkapäällä. Samoin on Pyhän Hengen kanssa ”(Askeleet yliluonnolliseen, s.143)

Itselläni on ollut halu aina arvioida mistä hengestä on kyse, ja tähän tarvitsen ehdottomasti juuri Pyhää Henkeä. Vakavaa kaikessa tässä on se, että kaikki yliluonnollisuus otetaan herkästi vastaan kuin se olisi lähtöisin Pyhästä Hengestä. Arviointi, mihin Raamattu kehottaa, jätetään pois. Pelastuksen peruuttamattomuuden oppi hylkää sen, että ihminen voi paatua ja tulla eksytetyksi pois oikealta tieltä. Uskosta tulee ihmislähtöistä, ja siitä häviää todellinen aito hengellinen elämä, heikkous, armo ja uudistuminen.

Kommentointikenttä on ollut pitkään suljettuna. Aihe aktivoitui, kun aloin tutkia aihetta paasto. Aloin miettiä sitä liittyen karismaattiseen käsitykseen Pyhästä Hengestä. Meillä kaikilla on ollut aikaa käsitellä Selkomaan kirjan aihepiiriä. Kirjan julkaisi Aikamedia v. 2012. Kirja-arvioni on vuodelta 2014. Selkomaa vieraili opettamassa monessa paikassa ja toimi myös Aikamedian johdossa usean vuoden ajan. Arvioinnissani näkyvä YouTube on poistettu. Kriittisyyttä karismaattisuutta kohtaan on esiintynyt kuten myös kriittisyyttä minua kohtaan koskien arviointiani.  Paasto ja karismaattinen käsitys Jumalan voimasta

Kuuntelin 23.3.2024 myös Varkauden Helluntaiseurakunnan tilaisuutta ja sen pastorin Marko Selkomaan saarnaa. Paljon on muuttunut. Hän puhui armosta ja rististä ja saarnasi eloisasti Raamatun tekstistä. Hän sanoi, ettei ole enää niin ”palava” kuin nuorena. Suhtautumisesta esim. tämän kirjan karismaattisiin teemoihin en voi tietää. Ymmärsin, että hän koki johdatuksena myös nämä äärikarismaattiset vaiheet, ja nyt on vähemmän ”palava”. Tämä ei oikein taida olla riittävä tapa suhtautua äärikarismaattiseen menneisyyteen. Selkomaa itse asiassa lainasi kohtaa ennalta valmistetuista töistä (Ef.2:10) puhuessaan johdatuksesta. Meitä kyllä varoitetaan väärästä ja kehotetaan tutkimaan ja koettelemaan ettemme joudu harhaan. Jumala ei tahdo johdattaa väärään, eksyttää omiaan.

 

1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.> Jakeen lisätiedot

Esittelysivulle ”Tervetuloa! Mitä uutta?” pääset tästä.