Cetan sivut

Mistä ahdistunut löytää avun?
Heikko ihminen Hyvän Paimenen huomassa
Rukouksesta, armoistuimesta, avusta hädässä
Ahdistettuna ajassa, evankeliumin toivon varassa

Tämä on oikeastaan Karkun evankelisella opistolla pitämäni puheen luonnos sellaisenaan. Jätän sen kaikkine virheineen näkyviin. Joskus on vain liian vaikea lähteä muokkaamaan jälkikäteen puhetta kirjoitukseksi. Huomioin saamani oikaisut ja kritiikin, jos puhun tai kirjoitan edelleen samasta aiheesta. Toisen alaotsakkeen lyhensin muotoon ”Rukouksesta”. Kyse on lähinnä siitä, että juuri rukoukseen käydessäni muistutan itseäni aina Jumalan armosta ja pelastustyöstä Kristuksessa, joka on annettu meille armoistuimeksi.

 

Heikko ihminen Hyvän Paimenen huomassa

Puhun kristitylle omassa ajassamme, Jumalan lapselle. Ihmisinä meillä pätee samat säännöt kuin kenellä tahansa liittyen lepoon, ravinnon tarpeeseen, ihmissuhteisiin, fyysisiin kehitysvaiheesiimme lapsesta aikuiseksi, ja vanhenemiseemme.

Olisi hyvä, jos pystyisimme omassa mielessämme hieman erottelemaan sitä missä määrin ahdistuksemme liittyy ihan näihin elämämme normaaleihin asioihin, tai niissä kokemaamme epäsuhtaan todellisuuden ja odotustemme välillä. Ahdistuksen syy voi löytyä myös sairaudesta.

Tulisi myös nähdä, että kohtaamillamme menetyksillä ja järkytyksillä on merkitystä elämässämme. Aina emme pääse surusta yli ajallaan. Elämäntilanne vaatii kestämistä ja yrittämistä. Surun käsittely saa erilaisen muodon ja toisen ajan.

Emme saa tavallaan hengellistää kaikkea. Toisaalta olemme kokonaisuus, ja olemme kaikkine asioinemme, vaiheinemme ja elämäntilanteinemme Jumalan käsissä ja hoidossa. Samoin meillä Kristukseen turvaavilla on tieto, että tämä vaiheemme täällä ”kyynellaaksossa” on ajallinen. Ajattomat ja ikuiset asiat ovat perillä.

Kaikesta mahdollisesta hengellisestä tiedosta ja niin kutsutusta hengellisestä kasvusta huolimatta nämä omat taustamme ovat jäljellä. Ne voivat vaikuttaa hyvää, mutta myös päinvastaista. Masentuneina, väsyneinä tai kivuissamme huomaamme olevamme hyvin onnettomia käytökseltämme.

.
Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla.(Ps.84:6-7)
 … ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.”(Ilm.21:4)

Saamme jättää murheemme Jumalan haltuun. Saamme jättää myös koko oman surkeutemme armahtavan Jumalan haltuun. ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” (1 Piet.5:7)

Voimmeko siis heittää hänen päällensä sellaisenkin murheen, että tuskastun, kiivastun, sanon vääriä sanoja yhä vielä pitkään uskossa oltuani? Pahinta on, että tämä toistuu taas uudestaan juuri kun luulin päässeeni eteenpäin. Enkä jaksa tai osaa tätä edes selittää tai ymmärtää. Miksi minusta ei tule hyvää tai vahvaa, tai menestyjää?

Itselleni on tullut rakkaaksi Hebrealaiskirjeen kohta: ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”(Hebr.13:5)

.
Uskoisin, että tämä on osoittamassa tietä oikeaan suuntaan. Meistä on tarkoitus Jumalan lapsina tulla riippuvaisia Taivaallisesta Isästämme. Meistä tulee pieniä, mutta uudella tavalla näkeviä, kiitollisia ja eteen päin katsovia. Katseemme ei kohdistu enää niin paljon omiin tekoihimme tai saavutuksiimme, vaan Hyvään Paimeneen rinnallamme. Hän ei hylkää eikä jätä meitä.

Me katsomme Kristukseen meille annettuna lahjana. Hän kärsi puolestamme. Hän tuli ihmiseksi tähtemme. Hän tuli myös puhumaan ne kalliit sanat mitä on talletettuina evankeliumeissa.

Itse ajattelisin, että on hyvä osata ulkoa edes joitakin Jeesuksen sanoja, tai ainakin tuntea niiden sanomaa. ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.” ”Minä olen tie ja totuus ja elämä.” ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”

Jeesus tulee joskus elämäämme kuin vieraana ja outona. Kun hän käveli myrskyävällä merellä veden päällä, opetuslapset luulivat häntä aaveeksi. Jeesuksen sanat ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö” lohduttivat minua etenkin nuorena opiskelijana. Ajattelin, että elämässä on paljon uutta ja turvattomuutta. Jeesusta ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Ei tarvitse pelätä, vaikka tunnen hänet ehkä jotenkin vielä vieraalla tavalla.

Saamme oppia tuntemaan Jeesusta elämämme aikana, sen erilaisissa vaiheissa. Tämä on suorastaan kiehtovaa. Paimen vierellämme on aina sama. Me muutumme monin tavoin. Tällä tarkoitan myös esimerkiksi vanhenemista ja muutoksia perheessä ympärillämme. Paimen säilyy. Rukouksemme ja yhteytemme häneen säilyy ja rakentuu tässä kaikessa.

Muuttuminen, kun puhutaan meistä ihmisistä, ei välttämättä tapahdu aina vaan parempaan suuntaan. Meille tulee erilaisia kiusauksia. Moni kokenutkin saarnaaja on syyllistynyt raskaaseen syntiin. Jos Raamattu ei olisi rehellinen ja avoin Daavidin seksuaalisesta synnistä tai Pietarin tavasta pettää Mestarinsa, me emme ehkä kestäisi. Tarvitsemme näitä esimerkkejä raskaista epäonnistumisista ja synneistä.

Ihmisen luonne ja syvin olemus on raadollinen ja epävakaa myös silloin, kun osaamme ulospäin elää arjen keskellä hyvin, toisia arvostaen ja lakia kunnioittaen. Kesken rukouksen ajatuksiimme voi kuitenkin nousta kauhistuksia.  Mielessämme saattaa häivähtää outoja ajatuksia vain katsahtaessamme kadulla meille vierasta ihmistä.

Kun meidän tulisi nähdä lähimmäisemme tarve, niin jostain nouseekin suuri minä vaatimuksineen. Meissä itsessämme on aina valtavasti esteitä, jotka pimittävät meiltä Jumalan totuutta ja rakkautta. Tarvitsemme aina syntien sovitusta, joka on meille tarjolla Kristuksen ristinkuolemassa. Hänen verensä kautta meillä on vapaa pääsy Isän eteen. Meillä on avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan, saamme anteeksi. Voi millaisen lahjan olemmekaan saaneet Kristuksessa.

On niin hyvä muistaa aina myös Jeesuksen lupaus: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” Hylkäämisen haavamme saavat hoidon Hyvän Paimenen hoidossa hänen ääntään kuunnellessa.

 

Rukouksesta, armoistuimesta, avusta hädässä

Yksi osa kristityn kilvoitusta on siinä, että opimme rauhoittumaan ja kyselemään Jumalan tahtoa sanasta ja rukouksen kautta. Kun rukoilemme, niin kyseessä on tällöinkin lahja, ei suoritus. Nimittäin Isä, Jumala kuulee meitä Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, tähden.

Meitä ei kuulla monisanaisuutemme tai rukousasentomme tähden, ei edes rukouspaikan vuoksi. Emme tee tietä rukoukselle pitkäkestoisen ylistyksen kautta. Meitä ei kuulla sen vuoksi, että ikään kuin ensin tyhjentyisimme itsessämme jostain muusta. Ei, meitä kuullaan Jeesuksen tähden.

Vanhassa Testamentissa on peräti 22 jakeessa mainittu sana ”armoistuin”. Se liittyi aina Kaikkeinpyhimpään, Jumalan läheisyyteen ja syntien anteeksisaamiseen. Kun Jeesus kuoli, temppelin esirippu repesi. Meillä on pääsy näin pyhimpään. Tätä tarkoitan, kun sanon, että Isä kuulee meitä Poikansa tähden.

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit. (Room.3:23-25)
Rukouksessa käymme kuin kaikkein pyhimpään Jumalan kasvojen eteen Jeesuksen ristin sovitustyöhön turvaten. Tässä on myös syy siihen, että rukouksen alussa itse kiitän Isää Jeesuksen ristin työstä ja syntien anteeksi saamisesta.

Rukouksessa on kyse yksinkertaisesta asiasta. Se on kuin lapsen puhetta Isälle.  Se on ”Abba” -puhetta usein yksinäisyydessä. Tarkoitan tällä sitä läheisyyttä ja valmistautumattomuutta, mitä rukous usein on. Rukouksessa voi olla tunnetta, mutta siinä ei tarvitse olla muuta kuin kääntyminen Jumalan puoleen asioissamme. Jumalan rukousten kuuleminen tai niihin vastaaminen ei riipu meidän tunteistamme. Hän kuulee meitä Kristuksen tähden.

Rukouksesta tulee osa elämäämme. Se kiinnittyy arkeemme. Siinä emme käske Jumalaa. Me anomme, kiitämme, kysymme, olemme yhteydessä ja lähellä. Välillä me kipuilemme ja jopa epäilemme rukoushetkissämme. Usein saamme huomata, ettei Jumalan vastaus ole sitä mitä odotimme. Se myös saattaa viipyä.

Rukoukseen voi liittyä myös ahdistusta ja huolta. Saatamme yhä uudestaan viedä samaa sydämellämme olevaa asiaa Jumalalle. Ajattelen, että sekä asiamme, että me itsekin olemme kuin hyvän ja luotettavan Jumalan sylissä.

Entä kun vanhenemme? Keskittymiskykymme ehkä heikkenee entisestään. Uskon, että yhä enemmän katseemme kääntyy siihen, että Kristus on meille lahja. Kristus ei ole ensi sijassa esimerkki. Ymmärrämme, ettemme voi tehdä yhtään mitään Jumala-suhteessamme, pelastukseemme liittyen, kuin ottaa vastaan Kristus lahjana. Voimme pyytää sitä, että saisimme olla häneen liitetyt.

 

Ahdistettuna ajassa, evankeliumin toivon varassa

Tahdomme myös tässä ajassamme elää ja palvella Jumalaa siinä uudessa, minkä Kristuksen usko on meihin lahjoittanut. Olemme saaneet sisimpäämme Pyhän Hengen. Jumalan Henki on meissä kuin salassa. Se on savimajassa, pienuudessa ja heikkoudessa.

Jumalan Hengessä on Jumalan voima ja kaikki Jumalan ominaisuudet. Mikään ei ole kuitenkaan irrallaan Jumalan ja Kristuksen persoonasta. Jumala on yksi. Kun puhumme Pyhästä Hengestä, tätä on syytä korostaa aikamme väärän opetuksen tähden. Raamatussa puhutaan paljon Jumalan voimasta, mutta ei juurikaan Pyhän Hengen voimasta tai muistakaan ominaisuuksista. Henki tahtoo kääntää sydämemme Kristukseen, ja tähän suuntaan johdattaa meitä myös Jumalan sana.

Me emme etsi Jumalaa sisimmästämme, niin kuin aikamme henkisyys usein kehottaa tekemään. Emme pyri kuin sulautumaan Jumalaan. Pyhän Jumalan ja ihmisen ero on koko ajan selkeä. Jumaluutta ei ole myöskään luonnossa, sen puissa tai joissain paikoissa. Luonto on Luojansa käden jälkeä. Se puhuu meille Jumalan ihmeellisyydestä, mutta se itsessään ei sisällä mitään jumalallista.

Sydämemme murehtii monia asioita ajassamme. Näemme ja kuulemme pahuudesta ja laittomuuksista päivittäin. Tämä suru ja murhe on tuttua myös Vanhan testamentin ihmisille.
…Ja minä kyselin heiltä juutalaisista, siitä pelastuneesta joukosta, joka vankeudesta palanneena oli jäljellä, ja Jerusalemista. Ja he sanoivat minulle: ”Jotka vankeudesta palanneina ovat jäljellä siinä maakunnassa, ne ovat suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisina; ja Jerusalemin muuri on revitty maahan, ja sen portit ovat tulella poltetut.” Tämän kuultuani minä istuin monta päivää itkien ja murehtien, ja minä paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä. (Nehemia 1:2-4)

Joskus kohdallamme tämän kaltainen murhe saattaa viedä Jumalan antamiin tehtäviin. Hän sen silloin itse johdattaa ja näyttää. Usein murheemme jää selityksiä vaille. Silloinkin se tulee nähdyksi ja kuulluksi. Voimme ajatella, että Isämme kyllä tietää kaiken.

Saamme pyytää, että Jumala puhdistaa sydämemme majan. Pyydämme puhtaita vaikuttimia, oikeita sanoja, Jumalan mielen mukaisia tekoja, jotka hän on edeltä valmistanut. Saamme pyytää kaikkeen tarvittavaan Jumalalta voimia.

On ihanaa, kun olemme saaneet elämän lahjan, ja tunnemme lahjan antajan, elävän Jumalan. Arkinen elämä ja yksinkertainen, lapsenomainen usko, ovat hyvin kalliit asiat meille tavallisille Jumalan omille.

 

Ceta Lehtniemi

 

Paluu sivulle TERVETULOA! MITÄ UUTTA?

Ei omassa voimassa eikä varassa vaan Kristuksessa

16.3.2016 puheeni Hyvinkään vanhassa kirkossa. Laitan näkyviin ihan siinä muodossaan kuin puhe oli kirjoitettuna. Puhuttuna se aina muokkautuu itse tilaisuudessa.

Tänään aion puhua keskeisistä asioista, sydämelleni nostetuista.
Aiheeni on ”Ei omassa voimassa eikä varassa vaan Kristuksessa”. Otan esille raamatunpaikkoja, jotka eivät ole helppoja. En puhu teologina, olenhan hammaslääkäri koulutukseltani. Nyt olen eläkkeellä. Kuitenkin olen ollut paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa työni puolesta ja seurakuntaelämässä. Vaitiolovelvollisuus on myös tuttu käsite, jota noudatan. Opin nimittäin paljon ihmisiltä, joiden kanssa teen matkaa, mutta en puhu silti koskaan julkisesti yhdenkään ihmisen asioita. Jumala opettakoon meille kaikessa hienotunteisuutta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan. Olemme jokainen niin keskeneräisiä ja heikkoja.

Rakas harrastukseni on ollut vanha hengellinen kirjallisuus, etenkin Lutherin kirjat, sekä häneen liitetty kirjallisuus. Sen vuoksi rohkenen puhua nyt tänne kutsuttuna.

Minulle on tärkeä näkökohta se, että Kristus on meille lahja. Häneen, hänen pyhään elämäänsä, ristin kuolemaansa ja ylösnousemukseensa sisältyy ääretön Jumalan lahja, elämä, kirkkaus ja turva. Kristuksessa on minulle hengellisen elämän aarteet kätkettynä.

Erityisesti Kristuksen kärsivä rakkaus, hänen runneltu ja piinattu olemuksensa, myös hänen kärsimänsä kiusaukset ja häpäisyt merkitsevät paljon. Hän eli ilman syntiä, mutta kohtasi maan päällä ihmisenä suurta kipua niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Voin ajatella tätä kaikkea, kun ymmärrän, että on kyse Jumalan lahjasta minulle, meille kaikille. Tässä ei ole, eikä voikaan olla kyse esimerkistä. Olen kristittynä Kristuksen seuraaja, mutta en niin, että voisin edes kuvitella ikään kuin pyrkiväni matkimaan hänen ainutlaatuista, pyhää ja synnitöntä elämäänsä. Tahdon vain salatulla tavalla kiinnittyä häneen ja uskoa häneen. Tahdon oppia luottamaan häneen ja Jumalan aikatauluihin ja aivoituksiin.

Hebrealaiskirje:
12:1-3: Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
Nostan katseeni Kristukseen, ristin Herraan ja Vapahtajaan. Näin myös pyhät ennen meitä panivat toivonsa tulevaan Messiaaseen. Aabraham on elävän uskon isä. Kun Mooseksen kautta annettiin laki, Jumala jo vakuutti olevansa armahtavainen ja uskollinen Jumala, suorastaan huusi tärkeän asiansa. 2.Mooseksen kirja: 34:6: Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: ”Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,…”

Minulle tuo kohta lakia annettaessa on merkinnyt paljon, koska laki on täysin ehdoton ja pyhä. Se on joka suhteessa sen yläpuolella ja ulkopuolella, mitä ihminen voi täyttää parhaimmissakaan olosuhteissa. Siinä on täydellinen ja kestävä rakkaus ilmoitettuna ihmisen suhteesta Jumalaan ja lähimmäiseen.

Kun saatana ”käyttää” lakia, sen syytökset saavat ihmisen yrittämään vääränlaista uskonnollista lain täyttämistä. Tähän sortuivat jo juutalaiset fariseukset sekä katolinen kirkko. Tätä julistetaan usein nykyisinkin. En sano, että tämä on vallan väärinkään aivan joka tilanteessa. Jumala voi käyttää myös itse perkelettäkin, kuten olen Lutherilta oppinut. Lain työkin saattaa viedä epätoivoon ja umpikujaan, josta vain Jumalan armo ja ristin evankeliumi voi vapauttaa.

Kuitenkin voi ehkä sanoa, että Jumalan Pyhä Henki käyttää pyhää lakia toisin. Hän vaikuttaa ihmisen omassatunnossa synnin tunnon ja hädän, joka vie auttajan luokse, Kristuksen turviin. Me saamme nostaa päämme. Meidän ei tarvitse katsoa Kristusta, Jumalan voideltua, ja kärsivää palvelijaa kuin kaukaa, tai kuin pelottavaa tuomaria. Me saamme katsoa häntä ristillä puolestamme kärsineenä ja kuolleena Vapahtajana. Hän kulki alennustien tähtemme. Juuri tämän kaltaista Kristukseen turvaamista ei vihollinen voi sietää eikä kestää. Joskus olen itse sanonut lapsekkaasti kiusattuna ollessani: ”Mutta minä ainakin turvaan Kristukseen”.

Kristus on meille lahja. Hän on myös elämän antaja ja hyvän hedelmän kypsyttäjä. Hän on kuin viinipuu, missä meidän tulee olla kiinni. Joh. 15:4: Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.

Otan vielä Room. 6:5-6: Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;…
Tässä on vaikea kohta ”vanhasta ihmisestämme”. Siinä Paavali muistuttaa, että tulee vaeltaa uudessa elämässä, ei vanhassa. ”Liha” on sitä, että uskovakin on ihmisenä vielä Jumalan vastainen, syntiin ja kovuuteen taipuvainen. Juuri uskossa oleva, Jumalan äänelle herkkä ihminen, kokee tämän kipuna ja suruna. Paavali muistuttaa, että vanha ihmisemme on naulittu Kristuksen kanssa ristille. Paavalin kuvaama Kristus-yhteys oli niin syvä, että sitä on melkein mahdotonta ymmärtää.

Tässä on mielestäni meille kehotusta elää uutena ihmisenä nimenomaan Kristuksen yhteydessä hyläten ”vanhan ihmisemme” väärät päämäärät. Silti näen siinä myös suuren lohdun sanoman. Saamme elää Kristuksessa tietäen, että kaikki se synti, kipuilu ja murhe, mitä ”vanha ihmisemme” tai ”lihamme” meille aiheuttaa, on syvällisellä tavalla Jumalan tiedossa, ja kaikki se on hänen Pojassaan ristillä. Se on kuin hänen päälleen laitettuna, ja meiltä pois otettuna. Se on viattoman syyksi ja taakaksi annettu. Me ymmärrämme hyvin sen, ettei tämä vie meiltä pois vastuuta, eikä anna lupaa huolettomuuteen synnin suhteen. Näin väärin meistä ei kukaan saata tätä ymmärtää.

Kristus riippuu ristillä runneltuna ja kärsivänä maailman synti harteillaan. Emme voi ajatella häntä ikään kuin esimerkkinä. Tässäkään mielessä meistä ei ole hänen seuraajikseen, ei myöskään lain täyttämisessä. Kuitenkin kärsimyksissä täällä eläessämme saamme muistaa, että Kristuskin kulki alennuksen tien. Hänestä ei tullut mitään suurta ihmisten silmissä. Eikä meistäkään pidä tulla suuria. Kristus on meitä lähellä, meissä, kaiken kärsimyksen ja halveksunnankin keskellä. Hän ei ole meidän kanssamme tuomarina, vaan Hyvänä Paimenena, joka on jo antanut henkensä edestämme. Hän tahtoo pitää meidät yhteydessään –aina ja ikuisesti.

Olemme saaneet Pyhän Hengen lahjan sisimpäämme. Kristuksen Henki ei vie meitä lakihenkiseen elämään, vaan Jumalan lapsen elämään. Siinä huudahdamme ”Abba”, ”Isä”. Kristittyjen ahdistus on usein erilaista ja syvää tässä maailmassa. On paljon sitä, mistä meidän ei tule syyttää itseämme. Usein saamme myös iloita ahdistuksissa ja kärsimyksissä, kun ymmärrämme sen kuuluvan osaamme maailmassa. Otamme kaiken vastaan Jumalalta. Tyydymme siihenkin, ettemme ymmärrä Jumalan aivoituksia ja tarkoitusta. Hän tahtoo pitää yhteydessään ja viedä perille. Sen tiedämme sanasta. Johanneksen evankeliumi:
6:37: Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.

Emme ole yksin. Emme ole suuria. Emme ole vahvoja.
Meillä on myös jokin erityinen vastus ja taakka Kristuksen todistajina. Samoin tunnen eräänlaista tämän ajan kasvattamaa levotonta henkeä. Voisin sanoa, että on hyvin vaikea keskittyä olennaiseen ja pyrkiä oppimaan tuntemaan Kristusta. 2Kor. 10:5: Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.
Biblia (1776)
Ja me maahan lyömme aivoitukset ja kaiken korkeuden, joka hänensä korottaa Jumalan tuntemista vastaan, ja vangiksi otamme kaiken ajatuksen Kristuksen kuuliaisuuden alle,
Ruotsi (1917)
Ja, vi bryta ned tankebyggnader och alla slags höga bålverk, som uppresas mot kunskapen om Gud, och vi taga alla slags tankefunder till fånga och lägga dem under Kristi lydnad.

Pidän tuosta Biblian käännöksestä. Sen suuntainen on myös vanha ruotsinkielinen käännös. Usein ajatellaan uskoa ja järkeä vastakkain. ”Luovu järkevästä ajattelusta, ja usko ainoastaan, niin saat voiman tai paranet”. Mielestäni asia ei ole näin. Kyllä Jumala vetoaa ymmärrykseemme hyvin usein. Ehkä jopa tätäkin kohtaa lukiessamme voimme ajatella, että vain aidosti hengellinen ymmärtäminen ja opetuksen vastaanottaminen kiinnittää Kristukseen, ja tuo sitä Jumalan tuntemista mikä jotaa perille kirkkauteen saakka.

Ei tämä maailma, eikä myöskään hengellinen maailma, tahdo useinkaan tuntea Kristusta hänen kärsimisessään ja kuolemassaan. Kristuksen alennustie on pahennus. Tässä on jotain sellaista vastustusta, mihin törmään niin itsessäni kuin laajemminkin. Kuitenkin juuri tässä on pohja ja kallio koko kristilliselle elämällemme.

Ceta Lehtniemi

Kehotan erityisesti palaamaan kommentteihin, jotka näkyvät punaisella ennen kirjoitukseni/puheluonnokseni otsaketta. Ne ovat juuri keskeisessä asiassa, ja tavattoman Kristusta korottavia.

 

Takaisin sivulle Mitä uutta? Tervetuloa!

27.1.2016 Lohjalla Ceta Lehtniemi

Kirjoitin aiheesta ZEN lainaamani kirjan pohjalta noin kahdeksan vuotta sitten. Olin seurannut muutaman vuoden ajan miten tietoisuuteen, ykseyteen, kokemuksellisuuteen ja sisäisen maailman luovaan totuuteen viitattiin yhä useammin myös kristillisissä yhteyksissä. Nyt olen törmännyt yllättävän usein Mindfulness-meditaatioon. Sen vuoksi kaivoin tämän vanhan kirjoitukseni esille näiltä omilta kotisivuiltani. Kun se on nyt artikkelina, siitä voi myös keskustella. Pdf-muodossa zen-vertailua-kristinuskoon-ceta-lehtniemi

–

ZEN perimmäinen Totuus, Osho Bibliography, 1997

Ohessa tiivis yhteenveto kirjasta ZEN perimmäinen totuus, kerron sen tärkeimmistä periaatteista. En katkaise heti kritiikillä tai omilla huomautuksilla. Sen sijaan kirjoitan loppuun mielipiteitäni ZEN ajattelusta ja meditaatiosta. Erityisesti paneudun siihen miten se suhtautuu kristinuskoon. ZEN meditaatioon liittyen sanoo norjalainen teologian professori suomalaisessa kristillisessä lehdessä ”Vantaan Laurissa”, vuonna 2003 seuraavaa: ”Koen, että on mahdollista sulkea pois oman ajattelun rakenteet ja astua kynnyksen yli. Ja sisällä odottaa Jumala yhtä lähellä kuin sydämenlyönti”. Juuri edellä olevaan käsitykseen tahdon puuttua kriittisesti. Seuraava värillinen teksti on kaikki otettu lyhentäen kirjasta (alleviivaukset kirjoittajan):

–

Mitä on totuus?

Mitkään sanat eivät voi vangita totuutta. Totuuden voi ainoastaan kokea, sen voi elää, mutta sitä ei voi pukea sanoiksi. Jos alat uskoa oppeihin, et koskaan tavoita totuutta. Totuus voi avautua vain kokemuksen kautta. Uskomuksista ei ole apua; kaikki uskomukset luovat esteitä. Usko on vain helppo oikotie.

Uskominen ei vaadi muutosta tietoisuudestasi, mutta ellei tietoisuutesi muutu, usko on vain lelu. Voit leikitellä sillä, voit huijata sillä itseäsi, mutta se ei anna sinulle mitään olennaista.

Totuus on kaikkialla ympärilläsi ja sisäpuolellasi. Voit kohdata sen; se on tässä ja nyt. Totuus on elävässä elämässä, siinä, että elää tietoisesti. Sitä on perimmäinen totuus.

Totuus on luonteeltaan kokemuksellista, eikä sitä voi välittää toiselle. Jos elät johtopäätöksiä tehden, saavutat sen mikä on toisarvoista. Jos elät kokemuksen kautta, saavutat sen, mikä on ensiarvoisen tärkeää.

Totuus muuttuu jatkuvasti; se ei ole pysyvä ilmiö.

Totuus voidaan tuntea vain hiljaisuudessa.

Sinä olet totuuden pyhäkkö.

–

Irti mielestä, irti aiemmista yhteyksistä, irti uskonnoista

Jumala on yhtä kuin syvimmän olemuksesi kokemista. Kun lepäät omassa sisimmässäsi, tiedät tämän.

Sinä olet totuuden pyhäkkö, eivät raamattu, koraani, vedat. Siispä ainut tapa tavoittaa se, on kääntyä sisäänpäin. Juuri tästä on kysymys meditaatiossa. Sen tähden zen ei ole kiinnostunut opinkappaleista. Zenin pyrkimyksenä on auttaa sinua löytämään oma olemuksesi.

Mielellä ei voi olla aitoa yhteyttä todellisuuteen. Kun ihminen elää mielessään, hän elää typeryksen tavoin. Heti kun annat mielen päästää sinut irti, koet jumaluuden läsnäolon. Meditaatio tarkoittaa ”ei-mielen” tilaa, ajatuksettoman mielen tilaa. Meditaatio ei tarkoita ”mietiskelyä”. Meditaatio tarkoittaa sitä, ettei ajattele mitään. Se tarkoittaa sitä, että ajatukset häviävät ja vain puhdas tietoisuus, puhdas läsnäolo jää jäljelle.

–

Kun alat meditoida, kohtaat vanhempasi, kohtaat kaikki ne ihmiset, joihin olet ollut yhteydessä. Sinun on irrottauduttava heistä, sinun on tuhottava heidät sisäisesti; sinun on opeteltava olemaan yksin. Ja lopulta kohtaat sisäisesti Buddhan, Mestarin, mutta sinun on kuvaannollisesti tapettava hänet kuten muutkin. Sinun on oltava täysin yksin.

Joskus Mestari on käytettävissäsi, hän, joka on valaistunut, hän, joka on tullut tuntemaan todellisen olemuksensa. Kun hänen läsnäolonsa ja oppilaan avoimuus kohtaavat, liekki syttyy ja jotain kerta kaikkiaan tapahtuu.

–

Sillä hetkellä, kun ihminen herää, hän vapautuu; hän vapautuu politiikan ja uskonnon kahleista. Hän on uskonnollinen, mutta vapaa kaikista uskonnoista. Ei voida sanoa, että hän on muhamettilainen tai että hän on hindu. Ihmiskunnan kehitys on saavuttanut pisteen, jossa tarvitaan kipeästi uutta tietoisuutta, joka vapauttaa ihmisen politiikan ja uskonnon kahleista. Vältelläksesi jumalaa, tottelet pappia ja luet raamattua.

–

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Aallot ovat olemassa, mutta eivät erillään merestä. Niin mekin olemme olemassa, mutta emme erillämme tietoisuuden valtamerestä. Koko olemassaolo on kiinteästi, syvällisesti yhteydessä kaikkeen. Puut vaikuttavat sinuun, sinä vaikutat puihin. Tähdet vaikuttavat sinuun, sinä vaikutat tähtiin. Olet osa maata, maa on osa sinua. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Jumala on tämä kaikkeus. Et voi olla olemassa erillisenä.

–

Sisäinen tyhjyyden tila

Kun olet hetken hiljaisuudessa, huomaat yhtäkkiä, että sisälläsi on tyhjyys, ettei sisälläsi ole mitään. Jos katsot sisäänpäin, et löydä itseäsi. Sen tähden ihmiset eivät katso sisäänpäin; he pelkäävät.

Zen tähdentää, ettei ole olemassa syntisiä eikä pyhimyksiä. Mikään ei ole hyvää eikä mikään ole pahaa. Kun katsot sisäänpäin, siellä ei ole sen enempää pyhimystä kuin syntistäkään, ei hyvää eikä pahaa -ei elämää eikä kuolemaa. Kaikki eroavaisuudet katoavat.

Tuossa tyhjyyden tilassa ihminen yhtyy jumalaan. Ihminen on yhtä jumalan kanssa -niin kuin on ollut hamasta alusta asti.

–

Perimmäinen totuus

Olet olemassa vain kun et ole olemassa, sillä olet olemassa vain kun egosi on hävinnyt ja olet itse jumala. Tämä on perimmäinen totuus.

Perimmäinen totuus on perusolemuksesi. Zen kutsuu sitä perimmäiseksi totuudeksi; muut uskonnot kutsuvat sitä jumalaksi. Jos siis haluat oppia tuntemaan perimmäisen totuuden, sinun on etsittävä sisältäsi alkuperäistä, todellista olemustasi, joka oli olemassa ennen kaikkea muuta.

–

Hiljaisuus, ajatuksettoman mielen tila

Hiljaisuus on aina läsnä. Ääni voidaan luoda, mutta ei hiljaisuutta. Sillä hetkellä, kun ääntä ei enää ole, vallitsee hiljaisuus. Ajattelua voi verrata ääneen, meditaatiota hiljaisuuteen. Siksi kaikki uskonnot ovat tavalla tai toisella etsineet tuota hiljaisuutta, josta kaikki saa alkunsa.

Kun ihminen ei enää ajattele, vallitsee ykseys, yhteisyys; olemassaolo on kokonaisvaltainen kokemus, jossa ei ole kaksijakoisuutta. Kaikki rajat katoavat, yhtyvät toisiinsa. Kaikki on yhtä; hennoin ruohonkorsi on yhtä suurimman tähden kanssa.

Tiede tuntee ihmisen ulkopuolella olevan, ei sitä mikä on hänen sisällään. Tiede tuntee kehon, ei sielua. Se tuntee maailman, ei Jumalaa. Se tuntee sen, mikä on toisarvoista.

Sinun on laskeuduttava sille aallonpituudelle, missä totuus sykkii, sinun on laskeuduttava hiljaisuuteen. Tätä tilaa kutsutaan ajatuksettoman mielen tilaksi. Ajatukseton mieli oli olemassa ennen kuin sinun mielesi oli olemassa.

–

Mieli on vain verho

Mieli on vain verho, kuin kaapu, johon olet verhoutunut. Voit pujahtaa siitä pois. Huumeet auttavat ihmistä tulemaan pois mielestään, ne antavat ihmiselle rohkeuden katsoa maailmaa ajattelematta. Tämän vuoksi tulevaisuudessa käydään taistelu huumeiden ja meditaation välillä. Ihminen valitsee joko huumeet tai meditaation.

Sinä synnyit vailla mieltä. Ihminen ei voi päästä eroon luonnollisesta, mutta hän voi päästä eroon keinotekoisesta.

–

Olemisen tilassa sulaudut todellisuuteen

Olemisen tilassa ihminen voi oppia tuntemaan olennaisen, ei ajattelemalla. Et pidä itseäsi tarkkailijana, joka on erillään kokonaisuudesta. Kohtaat todellisuuden, yhdyt ja sulaudut siihen. Silloin ihminen tietää. Tällaista tietämystä ei voi kutsua ”tiedoksi”. Kyse on pikemminkin rakkaudesta kuin tiedosta.

Mitä enemmän koet, sitä suuremmalta salaisuudelta elämä tuntuu. Uskonto on mystiikkaa, uskonto on magiaa, koska uskonto ei lähesty elämää mielen kautta.

–

Meditaatio – tavoitteena tyhjyys

Uskonnollisuus voidaan tiivistää yhdeksi sanaksi -meditaatioksi. Tai voit kutsua sitä hiljaisuudeksi – sellaiseksi, jossa miltei lakkaat olemasta. Sisimpäsi on täysin hiljainen, sisäinen rauha on rikkumaton. Vasta sellaisessa hiljaisuudessa voit alkaa kuulla totuuden hiljaisen, hennon äänen. Voit kutsua sitä Jumalaksi, voit kutsua sitä sieluksi.

Kun mielessäsi ei ole ajatuksia, elät tässä hetkessä; silloin sinun ei ole mahdollista paeta todellisuutta. Tietoisuus, johon ei liity ajattelua, on tavoite. Olet täysin tyhjä.

Tie olemiseen kulkee kuoleman kautta, antautumisen kautta. Se tie kulkee hiljaisuuden kautta. Mutta hiljentyminen ei ole helppoa; hiljentyminen on äärimmäisen vaikeaa.

Monissa perinteissä ihmiselle annetaan mantra, eräänlainen hokema. Mestari antaa sinulle mantran. Kuitenkin meditaatio alkaa hiljaisuudesta, ei mantrasta, vaikkakin mantrasta voi olla apua.

–

Tule tietoiseksi – sinä itse olet totuus

Tottumukset ja tavat tekevät elämästä mekaanista. Yritä päästä niiden yli, tule tietoiseksi.

Kun näet jonkun tekevän virheen, niin ennen kuin hyökkäät hänen kimppuunsa, katso ennemminkin itseäsi -miten itse toimit. Jos voit katsoa kaikkien virheitä ja voit antaa noiden virheiden muistuttaa sinua omista virheistäsi, elämäsi muuttuu perinpohjaisesti. Silloin kaikista ihmisistä tulee opettajiasi. Silloin koko elämästä tulee mestarisi.

Silloin koko elämä suuntaa katseensa sinua kohti sanoen: ”Tämä ei ole tietoista … tämä on vastuutonta”.

On oikein elää tietoisesti ja väärin elää tiedostamattomasti.

Sinä itse olet totuus!

Kirjan tekstin lainaus päättyy.

 

Miten ZEN suhtautuu kristinuskoon?

Lainaan alkuun professori Lars Aejmelausta, Kristinuskon synty, Kirjapaja Oy 2000:

”Uskonnot voidaan jakaa kahteen perustyyppiin, historiallisiin ja filosofisiin uskontoihin. Jälkimmäinen uskonnonmuoto on syntynyt, kun joku yksityinen ihminen tai ihmisryhmä on miettinyt syntyjä syviä. Pyhiä asioita pohtiessaan he ovat voineet saada erilaisia näkyjä, ilmestyksiä, ’valaistumisia’ ja kokemuksia, joiden pohjalta on luotu uskonnollisten ajatusten ja sääntöjen systeemejä. Näistä muodostuu kyseisen uskontokunnan kannattajien uskonnollinen totuuspohja, jonka varassa he elävät. – – –  Filosofisen uskonnon vastakohtana on historiallinen uskonto, jollainen myös varhainen kristinusko oli luonteeltaan.”

–

Mielestäni ZEN kuvaa uskonnollisuutta, jota voisimme nimittää filosofiseksi edellisen lainauksen tapaan. Se ei pohjaa mihinkään historian tapahtumaan tai tapahtumasarjaan. Varsinaisesti uskontona ei Zen periaatteita voine kuitenkaan pitää.

–

Toinen pääero on siinä, että kristinusko on Kirjan uskonto. Meillä on pyhä kirja Raamattu.

Zenissä puolestaan luovutaan kaikista sanoista ja ajatuksista, niistä suorastaan tyhjennytään.

Kristinuskossa puhutaan mielenmuutoksesta, parannuksesta.

Zenissä riisuudutaan mielestäkin.

Zen sanoo, että totuus on muuttuvaa. Mitään absoluuttista totuutta ei ole.

Kristitylle totuus on se, minkä Jumala on ilmoittanut Raamatussa. Jeesus on itse sanonut: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Uskomme totuudeksi mm. Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen. Samoin uskomme ristinkuolemalle sen sisällön, minkä Raamattu ilmoittaa, kyseessä on sovituskuolema syntien tähden.

–

Zen ei puhu synnistä mitään. Kun katsot sisäänpäin, siellä ei ole sen enempää pyhimystä kuin syntistäkään, ei hyvää eikä pahaa – ei elämää eikä kuolemaa. Kaikki eroavaisuudet katoavat. Tällöin on luonnollista, että ei ole mitään sovituksen tarvettakaan.

Zen opettaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kyse on holistisesta maailmankäsityksestä. ”Kaikki rajat katoavat, yhtyvät toisiinsa. Kaikki on yhtä; hennoin ruohonkorsi on yhtä suurimman tähden kanssa.” Jumala on lopultakin tämä kaikkeus, johon sinä yhdyt. Näin ihminen on yhtä Jumalan kanssa. Lopultakin sinä itse olet totuus ja sinä olet jumala.

–

Tämä kaikki on täysin toisin kristinuskossa. Luoja ja luomakunta eroavat kuin yö ja päivä toisistaan. Jumalan ajatukset ovat niin paljon korkeammalla ihmisen ajatuksia kuin taivas on korkeammalla maata. Jumala yksin on pyhä ja on taivaasta. Ihminen on syntinen ja on maasta. Missään muussa mielessä ei voi tapahtua yhtymistä kuin siinä mielessä, että Jeesus oli sekä ihminen että Jumala.

Zen sanoo, että vasta meditaation luomassa hiljaisuudessa ”voit alkaa kuulla totuuden hiljaisen, hennon äänen. Voit kutsua sitä Jumalaksi, voit kutsua sitä sieluksi”. Juuri näin sanotaan usein myös Kirkon hiljaisuuden liikkeessä, ja samoin puhuvat meditatiivisen musiikin opettajat kirkoissa ja retriiteissä. Meditaatioon ja tyhjentymiseen kannustetaan ihmisiä. On vaikea edes sanoa ääneen mitä tämä kaikki tarkoittaakaan hengellisesti, kun kristityt ja New Age – liikkeen edustajat hiljentyvät yhdessä sanattomaan eli kontemplatiiviseen rukoukseen.

–

Mietiskely ja meditaatio eivät ole samoja asioita. Raamatun Sanaan ja Katekismuksen käskyihin kohdentuvaa mietiskelyä harjoitti myös Martti Luther. Saksan kielessä on toki sana ”meditieren”, mutta Lutherin ”hengelliset harjoitukset” olivat kaukana zen-meditaatiosta. Olemme edellä nähneet, että meditoinnilla pyritään pois sanoista ja mielestä aivan toisin kuin Sanaa mietiskeltäessä. On myös syytä muistaa, että uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen omistamisen kautta Jumala avaa Sanaansa uskovalle henkilökohtaisesti avuksi ja lohdutukseksi, jne. Muuten sen äärellä olo jää uskonnollisuudeksi, elämänohjeeksi, tms. elämänlaadun tai kristillisen rakkauden parantamiseksi. Näin tapahtuu varsinkin, jos Raamatun Sana sisältää pääasiassa yleisiä opetuksia ja vältetään ristin sovituksesta kertovia osia.

–

Zen tuo esiin erikoisen väitteen, että ihmiskunnan kehitys on saavuttanut pisteen, jossa tarvitaan kipeästi uutta tietoisuutta, joka vapauttaa ihmisen politiikan ja uskonnon kahleista. Zenin mukaan vältelläksesi jumalaa, tottelet pappia ja luet Raamattua. Lopulta Zen korvaisi erilaiset poliittiset yhteiskuntajärjestykset ja uskonnot, myös meille tärkeän Raamatun totuuden, uudella tietoisuudella. Zen sanoo: ”On oikein elää tietoisesti ja väärin elää tiedostamattomasti”. ”Sinä itse olet totuus!”

–

Nyt muutaman vuoden jälkeen huomaan yhtäläisyyttä myös laajalle levinneeseen Ihmeiden Oppikurssiin IOK; tosin olen tutustunut siihen melko vähän. Olkoon tämä pitkä ja vaikeahko kirjoitukseni esillä juuri sen vuoksi, että tämän kaltainen ajattelu on nyt leviämässä monille alueille. Usein termit ovat kristillisiä, vaikka sisältö onkin jotain muuta.

–

Ceta Lehtniemi

__________________________________________

Sivulle Mitä uutta? Tervetuloa!

Mihin pakenisimme?

Ympärillämme tulvivat huonot uutiset. Erilaiset mielipiteet piirittävät meitä, ja ristiriidat tukahduttavat oloamme. Mihin pakenisimme?

Moni kristitty sanoo voivansa ohittaa nämä tunteet vahvan uskonsa voimalla. Joku kertoo miten ihmeet tulevat todellisuudeksi uskon sanan kautta tässä ja nyt heti. Selitys on joidenkin karismaatikkojen sanomana siinä, että Kristus on juuri sillä paikalla elävänä, ja Hänen kerrotaan toimivan ihmisen suustaan lausuman sanan kautta. Näin kävisi näiden vahvojen ajatusten mukaan, jos vain uskomme olisi kyllin väkevää. Mihin pakenisimme?

Olen ymmärtänyt, että sana ”paeta” on Raamatussa monessa merkityksessä. Se oli sitä, että paettiin turvakaupunkiin, luolaan, vuorille tai erämaan rauhaan ja virvoittaville keitaille. Myös Jumalasta käytetään saman kaltaisia vertauksia. Hän on turvaluola tai -kaupunki. Hän on kuin kallio tai kuin keitaalla oleva lähde. Hän on kuin suojaava lintu poikasille, kuin isä perheelle, tai kuin paimen laumalle. Voimme paeta Jumalan turviin. Hän kutsuu meitä.

Minulla on tämä mielessäni lukiessani Luukkaan evankeliumin 21 lukua.
Niin hän sanoi: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä olen se’ ja: ’Aika on lähellä’. Mutta älkää menkö heidän perässään. Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää pelästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti.” (Luuk.21:8,9)

Näemme ulkoisia vaaroja, sekä seurakunnan sisällä olevia eksytyksiä. Lopun päivä voi yllättää, ja silti ajan voi tulkita ihmismielellä toisella tavoin väärin. Lopun päivää ei kukaan voi paeta; se saavuttaa kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Tämän jälkeen seuraavat Jeesuksen sanat:

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk.21:36) Lienee selvää, ettei tässä tarkoiteta fyysistä pakenemista, vaan Jumalan turviin hakeutumista ja aidosta evankeliumista elämistä. Tähän liittyy meille annettu kehotus valvoa ja rukoilla.

Pelko tulee olemaan jotain tyypillistä lopun ajassa, jopa näännyttävä pelko, lamauttava tila. Koko tuo vakava Luukkaan evankeliumin luku on täynnä myös rohkaisua ja lupauksia. Jos luemme sitä rukoillen, Jumalan turvista käsin, ja Jeesuksen ristillä täytetty työ mielessämme, avautuu kuin uusi todellisuus tähän rinnalle.

Vapahtajamme, Jeesus Kristus, on kaikessa neuvonantajanamme ja turvanamme Henkensä kautta. Hän rukoilee puolestamme, ja Hän rakastaa meitä pyhällä iankaikkisella rakkaudella. Hän huolehtii meistä kuin paimen lampaistaan.

Tuon luvun lupauksia on mm: ”Minä annan teille suun ja viisauden”, ”Mutta ei hiuskarvakaan teidän päästänne katoa”, ”Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän” ja ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne aika on lähellä”.

On hyvä voittaa elämä. Sen rinnalla ei ole yhtään mitään voittaa omakseen tätä maailmaa ja sen arvoja ja kunniaa. Jeesus on sanonut, että lihamme on heikko. Pyhä Henki, joka on Kristuksen Henki, auttaa meitä heikkoja. Hän myös kirkastaa meille Raamatun sanaa ja Kristuksen sovitustyötä, sekä auttaa rukoillessamme. Kyseessä on myös meille luvattu totuuden henki.

Tähän saamaamme apuun liittyy se, ettei meistä tule väkeviä, eikä synnittömiä. Rukouksemme tulee yhä kuulumaan: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi.” Valvomiseen ja rukoukseen liittyy aitous, lapsen ominaisuus. Heikkouden tunne tulee tutuksi meille ja sanat: ”Vahvista minua.”

Rukous on kuin suuri salaisuus. Siitä ei toivoisi tulevan meille ikään kuin lain pykälää, jotain kovaa tai vaativaa. Rukouksen ollessa heikon, avuttoman ja hätääntyneen ihmisen sydämessä ja huulilla, se tuo mukanaan kestäväisyyttä, iloa ja rauhaa.

Rukous parhaimmillaan saa meidät liikkeelle. Se houkuttelee sydämemme kohti Jumalaa ja lähimmäistämme, lahjoittaen silti ehkä eniten itsellemme. Valvoessamme ja rukoillessamme Kristus ja evankeliumi kasvavat mielessämme, ja rauhamme lisääntyy. Voisin arvella, että kykymme erottaa keskeiset hengelliset asiat sivuseikoista lisääntyy. Harjaannumme näkemään tärkeimmän, ja lepäämään Kristuksen työn varassa. Näin saattaisi mielestäni tapahtua, vaikka mikään ympärillämme ei muuttuisi.

Ceta Lehtniemi

Herran helmassa, Fredrik Wislöff

 

Suomen Lähetysseuran kustantama kolmas painos vuodelta 1954. Suomentanut Aune Krohn. Poimintoja kirjasta ottanut Ceta Lehtniemi.

 

Ken sairastaa –

hän istuu Herran helmassa.

Ken ahdingossa on –

hän Herran rakkaan tuntee syleilyn.

Ken hätään joutuu –

hän Isän sydämen saa kuulla sykkeen.

 

Kirjan ensimmäiseltä lehdeltä saamme lukea nämä kauniit sanat. Saamme jo viitteen siitä, että kirja on kirjoitettu lähinnä sairaille ja heikoille. Tähän joukkoon kuulumme itse kukin ainakin ajoittain. Hengellisessä mielessä saatamme kokea suurta heikkoutta ja kipua silloinkin, kun olemme ruumiillisesti hyvässä kunnossa. Otan kirjasta seuraavan lainauksen:

 

 

Älä pelkää!

Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. (Jes.41:10)

Älä pelkää, rakas sairas ystävä. Siihen ei ole syytä. Jolla on Jumala, hän on turvassa. On aivan ymmärrettävää, että pelko valtaa mielen. Se johtuu sairaudestasi. Kun ihminen näkee oman tilansa ja tuntee voimattomuutensa ja avuttomuutensa ja ympärillään kovan ja sydämettömän maailman, voivat sekä terveet että sairaat ruveta pelkäämään.

Mutta Herra sanoo: Älä katso ympärillesi! Se juuri tekee sinut pelokkaaksi. Ja sitten hän mainitsee kaksi syytä, miksi sinun ei tule pelätä:

”Minä olen sinun kanssasi!”

”Minä olen sinun Jumalasi!”

Pysähdy hieman ajattelemaan, mitä on kätketty näihin kahteen vakuutukseen. Kaikkivaltias on sinun Jumalasi. Ja hän on sinun kanssasi – tuossa kipuvuoteella. Hän on lähempänä kuin se, joka hoivaa ja hoitaa sinua.

Ja hänkin hoitaa sinua. Sen sanovat nämä kolme ihanaa sanaa:

”Minä vahvistan sinua!”

”Minä autan sinua!”

”Minä tuen sinua!”

Kuinka luulisit sinun käyneen, jos Jumala olisi vetänyt pois kätensä? Silloin olisit ollut kurja, hyljätty maan matonen.

Hän on tukenut sinua tähän päivään saakka. Mikä kohdanneekin, on hän tukeva sinua vanhurskautensa oikealla kädellä.

————–

Olen kirjoittanut kotisivuilleni aiemminkin vanhoista, hyvistä kirjoista. Tässä linkkejä kirjoituksiini:

– Vanhat kirjat

– Lutherin kirjoista

– Hyvistä hengellisistä kirjoista