Minulle tulee mieleen sana koti-ikävä. Kristityllä tämä tunne voi yllättää yhtä hyvin omalla kotisohvalla kuin kaukana ulkomailla. Koti-ikävän voi tuntea katsoessaan auringonlaskua mökillä tai seistessään läheisen haudalla. Koti-ikävä on tässä muodossaan hyvä tunne, tieto siitä että on matkalla hyvään ja turvalliseen paikkaan. Ikävä ja kaipuu saa keskittymään oikeisiin asioihin. Näin toivon.

Ympärille katsoessani havaitsen, että kaikkialla keskitytään valtaan, omistamiseen, huviin ja muuhun sen kaltaiseen. Ikään kuin ihmiset tahtoisivat luoda maallisesta matkastaan sen pysyvän tai ainoan kodin. Vanhus saattaa pitää pitkän päivän auki radiota tai televisiota poistaakseen yksinäisyyttään. Hoitokoteihinkaan ei oikein saa vietyä syvällistä kristillistä sanomaa. Maailman sanoma elämästä ja kuolemasta on se vallitseva, joka näkyy ja kuuluu. Silti vanhuksella on usein ikävä, on kaipaus. Hyvä huolenpitokaan ei poista ätä tunnetta.

Saisimmeko me kristityt puhua Taivaan kodista elämän päätöstä lähestyville iäkkäille? Joku ajattelee, ettei sillä enää ole väliä. Elämähän on päättymässä. Ei vanhus enää voi muuttua tai muuttaa mitään menneestä. Toinen ajattelee, että puhe Taivaan kodista on satua. Kolmas ehkä ajattelee puheen olevan jotain käännyttämistä, siis kuin jotain suorittamisen kaltaista, pakonomaista. Pahimmillaan sen ajatellaan ehkä olevan kuin itselleen pisteiden keruuta.

Minä menen valmistamaan teille sijaa. Kuka mahtoi näin sanoa?
Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? (Joh. 14:2) Tämän Jeesus sanoi opetuslapsilleen, omilleen, niille jotka hänet tunsivat.

Virsissä on hyvää hengellistä sanomaa, ja niitä saa ehkä herkemmin kuin muuta viedä ikäihmisten pariin. Poimin kauan sitten internetistä virren ”Mua siipeis suojaan kätke” sanat ruotsiksi. Tätini oli noin 90 vuotias käydessäni katsomassa häntä. Aloin lukea virttä ja kysyin onko tämä tuttu. ”Javisst” ja samassa hän lauloi niin kauniisti koko virren.

Tuolloin 20-30 vuotta sitten varmaan lähes jokaisen ikäihmisen mielen sopukoilla oli usko Jeesukseen. Se ei niin herkästi sieltä katoa. Arvelen, että vielä tämänkin ikäpolven vanhuksilla tai muillakin vähän vanhahtavilla on sisimmässään joko omakohtaista uskoa tai kuitenkin kristillistä tietoa ja ymmärrystä. Ja Jumala voi nostaa kaipauksen ja kutsun minkä ikäisen sydämelle hän tahtookin.

Suomenlahden saaristossa, mökillämme katson usein ilta-aurinkoa. Tein YouTuben, jossa luen psalmeja. Katsoin ja kuuntelin sen nyt juuri, otin leikekuvan. Minun sieluni ikävöitsee. Minun on koti-ikävä. Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. (Ps. 84:3)

Fuerteventuralla hakeuduin aamuvarhaisella rannalle katsomaan auringonnousua. Samat tutut sävyt kuin mökin illassa. Tunteet niin samankaltaiset. Kristus on kärsinyt ja kuollut puolestani. Hän voitti kuoleman. Hän avasi tien tuonne mihin sieluni kaipaa. Tässä on se portti, tästä käykää. Minä olen lammasten ovi. Minulla nousee omasta Raamatustani sanoja. Tiedän nuo tutut kohdat. Pyhä Henki muistuttaa. Vain Kristuksen kautta ovi tai portti avautuu.

Avatkaa minulle vanhurskauden portit, käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa. Tämä on Herran portti: vanhurskaat käyvät siitä sisälle. (Psalmi 118: 19, 20)

On aamu, kun kirjoitan tätä. Tämä kaikki on parhaiten tallessa yön jälkeen. Päivän aikana hukkaan usein muistikuvani ja ajatukseni. En saa niistä kiinni. Sisäiset silmäni ja korvani palvelevat hiljaisuudessa ennen kuin pää täyttyy muulla. En tiedä osaanko tästä jotain välittää sinulle, joka luet tätä.

Jeesus itse on mennyt Isän kotiin. Hän rukoilee puolestamme, sinun ja minun puolesta. Uskon, että hän näkee ja seuraa aivan läheltä tätä minunkin kirjoitustani ja koti-ikävääni. Saan sanoa: Kiitos, Jeesus!

Ceta

Aloitan toteamalla, että teen aivan liikaa kortteja. Silti ajatukseni menevät näihin askareisiin useimmiten omien tunteiden johdattamina tai joskus jonkin lauseen tai jopa yhden sanan innoittamana.

Viimeisen parin kuukauden aikana olen tehnyt lasten lorukortteja kolmea erilaista. Ne ovat luonnollisesti ainakin osaksi täältä https://cetalenan.fi/elainloruja-lapsille/ Tuon kirjasen tein marraskuun alussa. Lorukortteja ajattelin tietysti lapsille. Olen ollut aina kiinnostunut ja innostunut luonnosta. Minulle Jumalan todellisuus on näyttäytynyt luonnon ihmeellisyydessä, sekä kauneudessa että kiehtovassa kaiken tasapainossa. En oikein löydä sanoja, koska tämä ihailu ja ihmettely on kasvanut minuun aivan pienestä lähtien. Punatulkkukortteja lähetin matkaan noin 200 kpl. Pehoskortit ovat toistaiseksi kotona.

Seuraavaksi tein ystävälle pieniä raamatunjae/kuva -lappuja jaettavaksi tilaisuuksissa tai mummon kammari -tyyppisessä paikassa. Taisin ottaa vain leikekuvia erilaisista Ifolor -kirjoistani. Niitä oli kiva tehdä ajatuksella, että joku saa valita yhden kortin mukaansa pienestä rasiasta. Tässä yksi kortti. Kolmelle arkille sain trimmattua lappusia niin, että leikkaaminen onnistuu. Juuri leikkurin käyttö on se tylsin vaihe, joka sitä paitsi kuormittaa selkää. Näissä on kuvia, jotka tuovat minulle hyviä muistoja. Tämä kuva on otettu Pyhäkeron huipulta yöllä 2002. Olin siellä yksinäni. Rinkassani oli evästä, kamera ja teltta. Nautin suunnattomasti tunteesta, ettei yhtäkään ihmistä ollut ainakaan muutaman kilometrin säteellä missään suunnassa. Toteutin unelmani.

Tein nyt tammikuussa perhos -lorukorttien lisäksi kolme kukkakorttia tekstein ”Hoivatkaa toinen toistanne niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut”. Tähän inspiraatio tuli oikeastaan KRELLIn teemavuodesta https://www.krell.fi/2344-teemavuosi-2024-muista-minut-kutsuu-kohtaamaan-lahimmaisia Päivitän Lohjan yhdistyksemme sivuja sekä teen esitteitämme, siksi seuraan sivuja.

Käytin kortteihin ruusun, syreenin ja sinivuokon kuvia. Korttien koko on 19 cm x 14 cm. Ne on tehty matta -valokuvapaperille, jonka taustassa ei ole tekstiä. Taustalle on helppo kirjoittaa joitain tervehdyssanoja. Omaa nimeä en ole juuri jaksanut enää kortteihin laittaa. Täytyy miettiä mihin nuo vien. Helsingin Luther-kirkossa toimiva eläkeläisten päiväpiiri on ollut vastaanottavaisin. Lohjalla en saa korttejani edes eläkeläisten tilaisuuksissa antaa.

Ifolorissa teetin joulun aikaan jokusen talviaiheisen kortin. Ne olivat hienoinen pettymys, mutta kuitenkin muisto upeasta talvesta. Kuvat otin uudenvuoden aattona aamupäivän auringossa. Kuljen usein kuntosalille hautausmaan kautta. Katselen mielelläni etenkin vanhoja, lumisia puita.

Korttien ja lorukirjan lisäksi tein Ifolorissa loppuvuodesta eräälle iäkkäälle lohjalaiselle ystävälle pienen muistelukirjasen hänen ikuisuuteen siirtyneestä rakkaastaan. Sen tekemiseen käytin paljon aikaa ajatuksin ja rukouksin. Se oli omaa hiljentymistä samalla.

Korttien valmistaminen on oikeasti jotenkin lohdullista. Siihen liittyy inspiraatiota, muistelua ja halua jakaa eteenpäin jotain siitä hyvästä mitä on itse saanut. Enemmänkin yritän hillitä haluani tehdä kortteja ja kirjoja. Toisaalta harrastuksia pitää olla. Toiset leipovat tai kutovat sukkia, minä teen kortteja ja kirjoja. Leivonnaiset ja käsityöt kelpaavat myyjäisiin ja myyntipöydille. Minä taas olen vähän ongelmissa ”tuotantoni” kanssa.

Ceta

Mietteitä sanasta ”hedelmä” UT:ssa

Jeesuksen sanoissa hedelmä tarkoittaa sitä satoa mikä syntyy evankeliumista ja kasvaa hänen yhteydessään. Tuo lause on kuin lopputulos siitä mihin päädyin lukiessani sekä kirjeitä että evankeliumitekstejä.

Ydinajatus on siinä, että hedelmä syntyy puun lajin mukaan sekä vielä niin, että oksaan virtaa rungon välityksellä ravinto. (Joh. 15:1-2) Kuitenkin on selvää, että kerrottaessa evankeliumin leviämisestä myös viljan satoa kuvattiin hedelmänä. Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita. Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille. (Joh. 4: 36,38) ”Hedelmällisyys” myös sanana muistuttaa meitä siitä, että tässä ymmärrämme paljon laajemmin asian kuin mitä me sillä ruokakaupassa tarkoitamme. Jopa lapsi on hedelmä. Sekin on hedelmää, että syntyy uskoa Jeesukseen ja kuuliaisuutta sanalle.

Hedelmää kannetaan, sitä ei suoriteta. Jyvä tai puu tuottaa hedelmää. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni (Joh. 15:8) Viljan jyvän on kuoltava, jotta se  tuottaa hedelmää. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. (Joh.12:24)

Voimalliset teot. Opetuslapsille annettiin valta voimallisiin tekoihin ja heidät lähetettiin julistamaan Jumalan valtakuntaa. Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta. (Matt. 10:1) Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen sanoman sisältö muuttui evankeliumin julistukseksi. Merkit olivat seurausta.

Yhtenä esimerkkinä evankeliumin vaikutuksesta on tämä vähän mutkikaskin virke, missä kuvataan miten evankeliumi, Jumalan armon ja totuuden sana kantaa hedelmää: …me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka on tullut teidän tykönne, …  se kantaa hedelmää ja kasvaa, … siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa, … (Kol. 1:5-6)  Sana ”totuus” viittaa myös siihen, että kaikki puhe evankeliumista tai armosta ei tapahdu totuudessa. Silloin hedelmäkään ei ole aito, eikä toivolla ole perustaa.

Hengen hedelmä mainitaan Galatalaiskirjeessä: Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal.5:22) Aiemmin kirjeessä kehotettiin vaeltamaan Hengessä. Kyse on luonnollisesti yhteydestä Kristuksen Henkeen, itse Kristukseen.

Luukkaan evankeliumin kuudes luku tuo esiin myös nyt ajankohtaisen vaikeuden. Aidot Jumalan profeetat saatettiin tappaa ja vääriä pidettiin arvossa. Muutenkaan ihmisten antama hyvä todistus ei näytä paljastavan ihmisen todellista sisintä. Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.(Luuk.6:26) Voimakas jako autuaisiin ja niihin, johon kohdistettiin sana ”voi” päättyi luvun lopussa kuvaukseen hedelmistä: Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän. … Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. (Luuk. 6:43, 45)

Nykyisin mainostetaan paljon julistajia, joiden nimi on täysin vieras. Otsakkeissa ei näy selkeä evankeliumi tai edes jokin tärkeä teema Raamatusta. Minä pyrin silloin katsomaan mistä järjestöstä henkilö tulee. Usein tai jopa useimmiten internetistä ei löydy järjestön hengellisestä perustasta mitään. Silloin on katsottava, mitä tältä henkilöltä on julkaistu tai mitä taustajärjestö mainostaa. Esimerkiksi mainostettavat kirjat kertovat paljon. Joku voi oikeutetusti huomauttaa, että tutkin juuria ja puuta, enkä hedelmää. Näin todella teen, kun en ole kosketuksissa itse julistajaan. En voi tällöin muuta kuin verrata Raamatun sanaan sitä vähää mitä on löydettävissä internetin kautta.

Kun on yhteyksissä ihmisiin, niin silloin asioita kokee ja näkee hieman toisin. On hyödyllistä keskustella ihan rauhassa ja kunnioittaen mahdollisista eroista näkemyksissä. Paras tapa olisi tutkia asioita Raamatun sanan äärellä. Yhteinen rukous tulee mahdolliseksi tai sitten se ei tule. Sekään ei ole lainkaan välttämättä niin päin, että itse olisin oikeassa Hengessä ja toinen väärässä. Jumala tuntee meidät sisimpäämme myöten. Hän tietää missä olemme kiinni, olemmeko kiinni Kristuksessa. Hän tietää myös hedelmän laadun. Jumala yksin tietää myös sen, mistä hän tahtoo meitä puhdistaa.

Hengellisessä mielessä ja vuodenaika huomioiden tähän sopinee tämä kuva ja runo loppuun. 

Ceta

Vain tavallinen varpunen (julkaistu Kristelli 2/2022 -lehdessä)

Puhumme varpusesta joskus vähätellen. Sanomme jopa ”harmaavarpunen”. Sen väritys ei herätä huomiota. Sen laulu on jonkinlaista sirkutusta tai tirskahtelua, joka ei kanna kauaksi. Kuitenkin juuri varpusesta löydämme Raamatusta kaikkein lohduttavimmat sanat.

Luukkaan evankeliumissa (Luuk.12:6,7 KR1992) sanotaan näin: ”Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.”

Jo Vanhassa Testamentissa kuvattiin Jumalan huolenpitoa sanomalla, ettei hiuskarvakaan putoa maahan. Nuo yllä olevat jakeet kertovat mielestäni Jumalan suuresta rakkaudesta ja huolenpidosta luotujaan kohtaan. Ihminen mainitaan erityisen arvokkaana. Jumala ei kiinnitä huomiotaan siihen, mitä me ihmiset eniten arvostamme, tai mitä tässä ajassa nostetaan otsakkeisiin. Jokainen ihminen on kallisarvoinen.

Katson vielä kuvan varpusta. Olin ollut viime vuonna huhtikuussa kävelemässä Lohjan kaupungissa omakotialueella. Vähän harmittelin, ettei kuvaani tullut kauniimpaa taustaa varpuselle. Siinä näkyy kuihtuneita siemenkasveja ja pystyssä olevia monivuotisia varsia, joissa on vahvat, vihertävät silmut. Luonnossa uusi on usein kätkössä. Uusi elämä on silmuissa tai maahan pudonneissa siemenissä. Todellinen arvokas elämä on usein siellä, missä on vähäpätöistä ja näkymätöntä. Jumala näkee kaiken sen, mikä on pienellä alullaan ja ehkä kokonaan kätkössä. Myös me olemme oppineet tietämään, että silmut puhkeavat lehteen ja että kylvetty siemen tuottaa sadon.

Jeesuksen kulkema nisunjyväntie tuotti suurimman mahdollisen hedelmän. Johanneksen evankeliumissa  (Joh.12:24 KR1938) sanotaan näin: Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.

Jeesuksen ristinkuolema on tuottanut hedelmän sekä ajalliseen elämäämme, että iankaikkisuuteen. Saamme elää armon varassa, luottavaisina ja turvassa. Huolehdin kuitenkin paljon sellaisesta, mistä ei tulisi huolehtia. En edes tiedä miten minusta on tullut tällainen täydellisyyteen tähtäävä ja monesta turhasta asiasta huolta kantava.

Kuitenkin joskus osaan levätä. Se on huojentavaa. Runoni kuvaa tätä tunnetta. Kyynel ei ole välttämättä näkyvä. Sekin voi olla ikään kuin kertomassa jostain suuresta helpotuksesta. Minun ei tarvitse suorittaa. Saan levätä, saan luottaa.

Jeesuksen läheisyydessä

 

Jeesus, läheisyytesi muuttaa 

enemmän kuin vaatimalla,

pakon voimalla voi tapahtua.

 

Tahdon Sinua niin rakastaa

ja yhä vaan oppia Sinusta.

Anna leposi, ota paha oloni.

 

Kiitos sylistä, missä itkeä saan.

Kiitos syvästä hiljaisuudesta,

jossa kuulen rakkauden sanoja

Olen lukenut Jeesuksen sanoja evankeliumiteksteistä, jopa opetellut niitä ulkoa. Olen myös kuullut niitä puheissa ja saarnoissa elämäni varrella. Mielestäni sanatkin ovat kuin siemeniä sisimpääni kylvettyinä. Runo tuo esiin minun tunteeni, kaipauksen elää todeksi Jeesuksen läheisyyttä ja kuulla Pyhän Hengen muistuttamana Jeesuksen sanoja.

Tahdon löytää levon ristillä täytetyssä työssä, en omissa ponnisteluissani, en siinä, mitä minä olen. Korona -epidemian aikana moni meistä on joutunut olemaan paljon yksin. Siksi ajattelin lohduttaa itseäni ja sinua kertomalla varpusesta ja Jumalan huolenpidosta. Olen armon opiskelija elämäni loppuun saakka. Helposti yritän jotain yli voimieni. Tahtoisin jaksaa enemmän mihin pystyn.

Kirjoitin erään kuolemaa lähestyvän ystäväni korttiin: ”Enää ei tarvitse osata, ei jaksaa, ei tarvitse pystyä mihinkään. Jeesus, sinun Vapahtajasi, ojentaa haavoitetun kätensä ja sanoo: ’Se on täytetty’. Kaikki on valmistettu. Tie on auki. Näin ihmeellinen on ristin sanoma.”

Nuo sanat kirjoitin korttiin, jossa oli raamatunjae (Joh.14:1,2,3 KR1938): ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.”

Ystäväni, jolle kirjoitin, on noin 80v. ikäinen. Hänen syöpähoitonsa lopetettiin, koska ne eivät enää auttaneet taistelussa tautia vastaan. Hän on uskossa ja tietää mihin turvata. Silti tahdoin olla hänen rinnallaan, vaikka fyysinen etäisyytemme on satoja kilometrejä. Kun kirjoitin hänelle, se oli samalla minulle itselleni. Minä juuri olen se, joka ei useinkaan osaa levätä Kristuksen työn varassa.

Korttien lähettäminen on tullut harvinaisemmaksi. Ehkä voimme näin lehdenkin kautta muistuttaa toisiamme siitä hyvästä, mitä meille on lahjoitettu Jeesuksessa.

Ceta Lehtniemi

Artikkeli on julkaistu Kristelli -lehdessä ja Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry:n kotisivuilla https://www.krell.fi/liitteet/2172/0/vain_tavallinen_varpunen_word-kuvahartaus.docx

Otsake jo viittaa yksinäisyydessä rukoilemiseen ja siihen, ettei rukous tunnu aina helpolta. Kuitenkin minusta tuntuu pahalta sanoa, ettei rukous ”onnistu”. Onnistuminen viittaa jo suorittamiseen ja vertailuun. Parempi näkökohta on ehkä se, että meillä jokaisella on kovin monia erilaisia rukoushetkiä ja erilaista puhetta tai huokausta Isälle. Rukouksen ei tarvitse näyttää tai tuntua hyvältä.

Jotkut opit tai ajatukset pyrkivät siihen, että luopuisimme sanoista, tyhjentyisimme jollakin tavoin. Tämä vie kauaksi siitä mitä itse ajattelen. Sanat kuuluvat yhteydenpitoon. Rukouksessa käännymme omin sanoin Taivaallisen Isän puoleen. Hän on Kaikkivaltias, Pyhä Jumala, mutta rakastava Isä meille lapsilleen. Saamme Jeesuksen ristin sovitustyön tähden lähestyä Jumalaa turvallisesti kaikissa tilanteissamme. Tämä yhteys on avattu Kristuksessa. Emme tarvitse mitään hengellisiä harjoituksia, menetelmiä tai kehityspolkuja.

Voimme kirjoittaa paperille myös raamatunjakeita tai käyttää valmiita rukouksia. Saamme kuitenkin vapaasti vuodattaa mitä sydämellä on. Esirukous on myös yksi osa rukouselämää. Noin viikko sitten tuli tilanne, että laitoin paperilapulle ne henkilöt ja asiat, joita tahdoin muistaa. Tuntui hyvältä rukoilla lyhyesti lukien samalla pientä listaa läpi. Ja kuitenkin parin päivän päästä lappu unohtui, toki niin ettei se ollut näkyvillä. Eilen sen löysin yllättäen ylösalaisin käännettynä. Tuntui, että paperilapun kääntäminenkin oli jotenkin raskasta, koin kuin vastusta. Tunsin myös kuin ylipääsemätöntä väsymystä.

Käänsin kuitenkin esirukousaiheet esille. Huomasin, että hautajaiset, joita tahdoin muistaa, olivat varmaan jo olleet. Tunsin tästä hieman pahaa mieltä ja puhuin sen rukouksessa Isälle. Ja siinä hetkessä tuntui yhtäkkiä läheiseltä ja jotenkin tärkeältä rukoilla nuoren vainajan omaisten ja ystävien puolesta.

Vaikka meillä itsellämme on keskittymisvaikeuksia, unohtamista tai ahdistusta, rukoillaan silti. Ja otetaan mielellään ainakin ajoittain jokin esirukousaihe. Rukous ei ole ”itseen kääntymistä”. Käännymme Jumalan puoleen. Ja tahdomme rukoillessamme muistaa myös muita. Emme useimmiten tiedä mitään rukoustemme ”vaikutuksesta”, koska tämä sana ei oikein edes sovellu kristilliseen rukoukseen. Meitä on kehotettu Raamatussa rukoilemaan. Siis teemme niin.

Jumala kuulee, hän toimii ja vaikuttaa. Rukouksemme on puhetta Isälle. Usein saamme kuitenkin tavalla tai toisella viestejä rukouksen merkityksestä, siitä miten rukoukset voivat kantaa tai kutsua Jumalan yhteyteen. Jumalan Pyhä Henki toimii salatusti. Ja tässä saamme olla mukana.

Rukous on yksi osa arkista matkantekoa. Aitous on minusta tärkeää. Tämä on lähinnä lapsen ominaisuus, mutta se on hyvä pitää mielessä. Ei Jumalan edessä kannata esittää mitään, mutta ei siinä tarvitse myöskään hävetä omaa sisintään tai muutakaan. Jumalahan tuntee meidät täysin. Hänellä on kaikkea sitä mitä meiltä puuttuu. Emme voi ajassa käsittää oikeastaan yhtään mitään Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta ihmisiä kohtaan, meitä kaikkia kohtaan.

Joskus luonnossa kulkiessa voi tuntua itselle luontevalta sanoa vaikka näin: ”Isä, kiitos näistä ihanista kukkasista.” Silloin kannattaa sanoa näin jopa lähes ääneen. Moni kiittää silloin, kun löytää kaupasta tai muualta jotain tarpeellista edullisesti. Kyllä nämä pienet kiitokset jo kertovat sen, että olemme yhteydessä persoonallisen Jumalan kanssa hänestä täysin erillisinä. Emme sulaudu mihinkään jumaluuteen, emmekä varsinkaan etsi mitään itsestämme. Miten voisimme kiittää jotain jumaluutta itsessämme?

Luottamus myös kasvaa. Elämämme on hyvän Jumalan käsissä. Joskus näemme pidemmälle, joskus emme tiedä huomisesta. Ei meitä jätetä yksin, eikä ole milloinkaan jätetty. Meidän tunteissamme voi olla vakava jälki hylkäämisestä, ja tämä voi jopa vaikuttaa siihen miten rohkenemme rukoilla. Tieto siitä, että Jumala ei hylkää, hän on uskollinen, auttaa meitä. Joskus apu tulee hyvin vähitellen. Ollaan silloin kärsivällisiä.

Anteeksi annon ja saamisen merkitystä ei voi liikaa nostaa esille. Kristuksen ristinkuolema tapahtui syntien sovitukseksi. Saimme anteeksi syntimme, ja saamme ne yhä anteeksi. Tarvitsemme anteeksiantamusta jatkuvana asiana ja myös sillä tavoin vapauttavana, ettei menneitä syntejä ja taakkoja tarvitse kantaa. Meitä myös kehotetaan antamaan anteeksi toisillemme. Jäin miettimään onko Raamatussa kehotusta pyytää anteeksi. Sopimiseen ainakin kehoitetaan, myös syntien tunnustamiseen. Rukouksessa saamme pyytää viisautta, nöyryyttä ja kuuliaisuutta. Yhteys Jumalan omien välillä olisi kovin tärkeää, keskinäinen rakkaus ja armollisuus.

Tämmöisiä pieniä ajatuksia kirjoitin taas kerran aamuyöllä.

Ceta

Eläinloruja lapsille

Minulla on ollut ajoittain mielessäni vanha kirja ”Eläinloruja lapsille”. Ensimmäisen yhden kappaleen ”painoksen” tein lähes 20 vuotta sitten. Olin hankkinut skannerin, tietokoneen ja väritulostimen, ja ennen muuta minulle oli syntynyt ensimmäinen lapsenlapsi. Aloin skannata eläinaiheisia paperikuviani ja miettiä loruja. Paperileikkurikin minulla oli, ja liimaa sekä sakset. Tulostuspaperia sai ostettua alan erikoisliikkeestä Kouvolasta, asuimmehan tuolloin Myllykoskella v. 2004. Muuta ei tarvittu. Askartelin eläinlorukirjan.

Toista kymmentä vuotta sitten tein joitain kirjoja Eirikuvassa. Niin sitten tein myös tätä eläinlorukirjaa. Kuvat olivat paljolti näitä skannattuja paperikuvia, mutta muistaakseni mukana oli jo joitain ensimmäisellä digikameralla otettuja. Tätä kirjaa menikin sitten suvun muille lapsille ja vähän muuallekin. Eirikuva lopetti, ja kieltämättä tämän pikkukirjan kohdalla ohjelma oli ollut vähän ongelmallinen.

Aloin tehdä Ifolor -kirjoja jossain vaiheessa. Motiivi tämän eläinkirjan uusimiseen on ollut hukassa. Nyt olin kuitenkin lokakuussa Helsingin Luther-kirkon yhteisöbrunssilla. Tuolla on pyhäkoululaisia! Entä, jos otan esille vanhan marionettinukkeni Bartimeuksen? Eläinlorukorttejakin minulla on, kirjakin oli! Tulin sanoneeksi jotain ääneen. Tuolta löytyi heti vastaanottavuutta ja innostusta. Epäilyä oli vain omassa mielessäni hetken aikaa.

Otin esiin vanhat lorukorttini ja kuvat, joita olin käyttänyt lorukirjassa. Tulostin pikkuruisia lorukortteja. Katselin kuvia ja vanhaa lorukirjaa. Prosessi lähti liikkeelle. Etsin uusia kuvia ja loruilin hieman. Muutamassa päivässä syntyi uudistettu eläinlorukirja. Tein myös kotona hengellisen eläinlorukortin pyhäkoululaisille, josta on kuva alussa.

Lisään tähän kuvia kunhan saan kirjan e-kirjana. Kirjoja tilasin kolme. Yhden jätän itselleni muokkausta varten. Kaksi muuta menee pienille asiantuntijoille arviointiin. Luulisin, että pienen muokkauksen jälkeen tilaan muutaman kirjan. Sitten asia jäänee taas hautumaan. Tai ehkä innostun kuvaamaan ja loruilemaan lisää? Kenties löytyy uusia yhteyksiä?

Olin unohtanut tilata e-kirjan, mutta tein kirjanteko-ohjelman leikekuvista tällaisen koosteen toiselle kotisivulleni https://cetalenan.fi/elainloruja-lapsille/ Kuvat ovat melko pieniä. Käyttämälläni sivuston teemalla en saa kummempaa. Päätin myydä pikkuruista lorukirjasta 6€ + postimaksu. Minut tavoittaa mm. Yhteydenotto-lomakkeella: [contact-form-7 404 "Not Found"]

Kommenttikenttääkin voi käyttää, mikään tarpeeton ei tule näkyviin. Kaiken tarkistan. Olen siis tilannut jonkin verran näitä kierrekirjasia.

Ceta

Kirjoitan puhelimellani vuoteessa aamuvarhaisella kesämökillä. Tuntuu, että nyt tarvitsen ikään kuin ”päiväkirjaa” tuekseni, tällaista ilman valojen sytyttämistä ja kynän etsimistä toimivaa.

Vuodenvaihteessa Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry päätti osallistua Lohja 700 -juhlavuoteen sekä näyttelyllä että paneelikeskustelulla. Minulle lankesi näyttelyn kokoaminen.

Maaliskuun tilaisuudessamme sain pitää lyhyen kuvahartauden ja esitellä näyttelyn tavoitteet. Käytin tähän kymmenen minuuttia ja jätin jäsenille yhteenvedon näyttelyn tavoitteista sekä yhteystietoni.

Kun ymmärsin nopeasti, että kuvia tulee paljon, päädyin siihen, että kiinnitän kuvasuurennokset ohuille grafiikan kartongeille kaksipuolisella teipillä. Kartongit kiinnitän karttanupeilla sermeille. En kehystä kuvia, koska yksittäisten kuvien laittaminen raameihin tuntui väärältä ratkaisulta.

Kuvien taltioimisen ihmisten rakkaista albumeista olen hoitanut valovoimaisella puhelimella käsivaraisesti. Suurimman osan kuvista olen tulostanut A4 kokoon edulliselle valokuvapaperille. Jonkin verran olen teettänyt A3 kokoisia kopioita. Niistä tuli korkealaatuisia ja erittäin edullisia.

Olen tavannut ihmisiä heidän kodeissaan, kirjastossa ja kahvilassa. Puhelin, kamera ja jopa äänityslaite on ollut mukanani. Tämä osuus on ollutkin todella paljon itselleni antavaa.

Vasta syyskuun alettua pääsin kiinnittämään töitä kartongeille. Viime viikolla sain vasta ensimmäiset hieman kookkaammat tulosteet. Pääsin näkemään silmieni edessä miltä kuvat ja tekstit näyttävät sommiteltuina. Päädyin myös siihen, että käytän kaikkia kartonkeja samassa suunnassa ja samalla korkeudella, vain värit hieman vaihtelevat. Näin lopputulos on siistin näköinen, vaikka kuvat ja tekstilaput ovat erilaisia ja eri kokoisia.

Projekti on lähes kohtuuton, kun huomioi aika vaativan mainostamisen. Näymme http://visitlohja.fi sivustolla, juhlavuoden tapahtumissa https://mylohja.fi/tapahtuma/elamankaaria-ja-kuvamuistoja-sadan-vuoden-ajalta/  sekä http://lähellä.fi sivustolla. Kaikista löytyy linkki myös yhdistyksemme kotisivuille, joita ylläpidän. Lisäksi tein kirjaston pystylle näyttöruudulle mainoksen sekä ilmoitustaulumainoksia.

Olen ollut tavallaan puolipäivätöissä koko vuoden. Tästä vuodesta tuli täysin erilainen mitä olin ajatellut. On asioita, joita olisin halunnut tehdä, mutta en joko löytänyt aikaa tai en pystynyt keskittymään. Silti tähän vuoteen mahtuu paljon erilaista hyvää, pieniä kotimaan matkoja ja ystävien tapaamista.

Näyttelyn sisältö on mielestäni tavattoman arvokas ja mielenkiintoinen. Vieläkin sen rakentelu on kesken, jopa kuvien ottamisen osalta. Tiedän ehtiväni tehdä kaiken, jos vain pysyn kunnossa enkä jännitä liikaa. Mökkipäiviä on kyllä vähennettävä, muuten työpäivistäni tulee liian pitkiä ja raskaita.

Tervetuloa Lohjan pääkirjastoon 3.-30.10.2023 kirjaston ollessa auki. Näyttely on toisen kerroksen galleriakäytävässä peräti kolmella kolmiosaisella sermillä. Eli käytössä on 18 pintaa.

Kuva 3.10.2023

Ceta Lehtniemi

Tein aamulla pienen YouTuben eilen puutarhassa kuvaamistani videoista, sisältönä pieniä kukkia ja hyönteisiä. Sitten lähetin sen Facebookiin ja sijoitin albumiin, jossa on kuvia ja videoita noin kahdeksan vuoden ajalta. No, otetaan tuo video tähän näkyviin: https://youtu.be/d5jJN2IuLBs

Kun katsoo Facebookin albumia, tulee näkyviin erilaisia kommentteja. Tulee esiin läheistä, ystävällistä keskustelua. Kuitenkin eniten minua koskettaa se, että siellä näkyy keskusteluni henkilöiden kanssa, jotka ovat jo perillä kirkkaudessa. Miten hyvä, että voin olla kiitollinen näistä keskusteluista ja jakamisistani. Tänäänkin törmäsin albumissani kahteen henkilöön, joiden tiedän kuolleen. Onko heidän Facebook-profiilinsa poistettu vai jäljellä? En tiedä tuota. Luulen, ettei profiileja ole vielä poistettu. Kuitenkin itse asialla oli niin syvä merkitys minulle, että päätin pysähtyä kirjoittamaan.

Välillä ajatellaan, ettei menneillä kirjoituksilla ole mitään merkitystä. Joskus taas ihminen leimataan vuosikymmeniksi jonkun kirjoituksen tähden. On merkitystä sillä mitä jaamme sanoin, kuvin, videoin. Välttämättä suurin osa jakamisistamme ei jää näkyviin millään tavoin. Ja silti sillä on merkitystä

Toisen näistä ikuisuuteen siirtyneistä tunsin kymmeniä vuosia. Olen nähnyt hänet siis lukuisia kertoja. Olin jollakin tavoin hänen hengellinen äitinsä tai isosiskonsa, vaikka hän oli iältään minua vanhempi. Olin osannut antaa hänelle aikaani.

Toinen henkilöistä oli tullut tutuksi Facebookin kautta, yhdeksi parhaimmista kavereista sosiaalisessa mediassa. En ollut häntä tavannut. Pidin kovasti hänestä.

Nämä ystävät kuolivat uskossa Jeesukseen. Hänelle, jonka tunsin paremmin, lähetin myös taitetun jaekortin postissa ja laitoin siihen varoiksi puhelinnumeron. Hän myös soitti minulle vielä ennen kuolemaansa.

Hyvin harvassa ovat ne ihmiset, joihin pidän yhteyttä muuten kuin tervehtien. Ja tavallaan joukko on sentään vähän suurempi, jos laskee mukaan sosiaalisen median ja jotkut harvat kirjat, lehdet tai puhetilaisuudet. Elämä on kylvämistä ja istuttamista. Toivon, että se voisi omalla kohdallani toteutua jotenkin aidosti ja kauniisti.

Olen viime kuukausina pyrkinyt kitkemään pois kahlitsevia, pelkoa aiheuttavia tai omaa arvoa väheksyviä asioita, jotain sisään rakentuneita kahleita. On myös itsestä kiinni mitä uskaltaa jakaa, mihin tahtoo laittaa itsensä likoon, tai mitä tahtoo oppia vielä. Mitkään ulos joutumiset, epäonnistumiset tai toisten sanomiset eivät toki saa estää minua kulkemasta eteenpäin.

Paljon on sitä mikä on mennyt rikki eikä ole säilynyt kauniina kuten luulin. Ihmissuhteet eivät ole aina olleet siten pysyviä kuin olin olettanut. Saan tuntea surua. Kuitenkin jokainen päivä on uusi. Vielä on kylvön ja jakamisen aika. Vielä on myös sopimisen, anteeksi annon sekä anteeksi pyynnön aika.

Vielä on rukouksen ja esirukousten aika. Vielä voi pitää rukousten kautta eräällä tavalla yhteyksissään myös heitä, joihin ei syystä tai toisesta säilynyt yhteyttä. Ehkä juuri näille ystäville luuli jakaneensa kovin paljon hyvää, ja ehkä myös jakoi. Taivaan Isä tietää. Sen mitä itse olen heidän kauttaan saanut, säilytän rakkaasti sydämelläni. En kuitenkaan säilytä sitä, mikä ei ole itselleni hyväksi. Se mitä säilytän tai haudon sydämelläni, vaikuttaa paljon siihen miten itse voin ja mitä kylvän eläessäni.

Aihe oli niin vahva, että yöllä heräsin näihin tuntoihin. Onneksi mieleeni tuli Sleyn raamattukurssin yhteydessä toistuvat sanat ”sinä Jumalalle rakas”. Samoin eräs pieni Armo riittää =lehden kuva auttoi. 
Tässä eri tavoin rampautuneet katsovat ristillä puolestamme kuolevaan Kristukseen, suuntaavat vaelluksensa kohti häntä. ”Niin Jumala rakasti maailmaa, että antoi ainokaisen Poikansa . . .” Tämä kuva silmissäni kuulin sisäisesti: ”sinä Jumalalle rakas”. Olin kai jo jotenkin valveilla, en osaa sanoa.

Ehkä tämä liittyi jotenkin myös Tammelan Kristus-päivien valmisteluun? Kenties puolestani rukoiltiin? Jätän loppuun myös tuon kukkakuvan. Minua on luonto hoitanut.
Ceta

Otan tämän artikkelin sisällön suoraan nettilehtisestä 2/2023 https://armokantaa.fi/category/yleinen/ Minusta sekä jaekuva että Lutherin rukouskirjasen teksti sopivat juuri helluntaihin. Kommentin kautta muu lehden sisältö tulee kauniisti esille.

T:ri Martti Lutherin Rukouskirjanen,
Saksankielestä suomensi Eero Hyvärinen, 1908 WSOY
Poimintoja kirjasta kieliasua kevyesti muuttaen, Ceta Lehtniemi

Jumalan sanassa varjelemisesta

Rakas taivaallinen Isä, minä rukoilen sinua sydämeni pohjasta, että äärettömässä hyvyydessäsi minua vahvistaisit, Hengelläsi valaisisit ja varjelisit. Rukoilen, että ilolla ja kiitollisuudella ymmärtäisin Poikaasi Herraamme Jeesusta Kristusta kirkastavan autuaallisen opin, johon sinun armosi on minutkin kutsunut ja johon olen pimeydestä päässyt. Varjele ja täytä tämä alkamasi työ ja antamasi ymmärrys elämäni loppuun, aina tulevaan elämään ja Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemiseen saakka.

Katso, Herra, tässä on tyhjä astia, suuresti kaipaa se täyttämistä. Herrani, täytä sinä se. Uskoni on heikko, vahvista minua. Rakkauteni on kylmä, innosta minua. Tee minut palavaksi, että rakkauteni lähimmäisiini olisi oikein palava. Minulla ei ole lujaa, vahvaa uskoa; on epäilyksiä ajoittain enkä voi silloin sinuun täydellisesti luottaa. Oi Herra, auta minua ja lisää uskoani ja luottamustani.

Sinussa on minulla koko omaisuuteni aarre kätkettynä. Minä olen köyhä, sinä olet rikas ja olet tullut köyhiä armahtamaan. Minä olen syntinen, sinä olet vanhurskas. Minussa on syntiä kuin virrassa vettä, mutta sinussa on vanhurskauden täydellisyys. Sen tähden pysyn sinun luonasi. Sinulta minä saan ottaa vastaan ja sinulle minun ei tarvitse antaa.

Lisään Keijon rohkaisevan kommentin tähän koskien Armo kantaa -nettilehtistä 2/2023. Laitoin linkkeinä näkyviin nuo mainitut runot.

Hei, kiitos jälleen armo kantaa 2- sisällöstä! Ainakin itselleni nousseita merkittäviä sanoja ja tekstejä, teemoja: lepo, rauha, toivo, koti, turva, armo sovitus…Kuinka ajattomia ja erityisen ajankohtaisia nykyisessä maailman tilanteessa.

Ja kuinka pieni ihminen tarvitseekaan kuulla näistä kaiken sen informaatiotulvan keskellä, jonka sisällöt ovat täynnä pahuutta, väkivaltaa, ahneutta, vääryyttä, sortoa, epäoikeuden mukaisuuutta jne., jotka ruokkivat pelkoa ahdistusta, epätoivoa jne.

Aivan upea oli tuo Liisan runokin, jossa hän oli varsin osuvasti sanoittanut kysymysten muodossa noita hyvin tuttuja tuntoja, joita me kristittynäkin ihmisyytemme puolesta koemme ja kyselemme tämän usein niin lohduttoman näkyvän todellisuutemme keskellä. https://armokantaa.fi/toivo/

Ja toisaalta runo sanoittaa myös niitä toivon ja elämän näköaloja, joiden perusta lepääkin itsemme ulkopuolelta tulevan evankeliumin pohjalla. Sen näkymättömän maailman, joka on todellisempi kuin tämä näkyvä, joka kerran katoaa.

Hyvin lohdullista luettavaa oli myös tuo Lean runo. Siitä todellakin välittyi tunne ja kuva, että voi ihmisenä kovin hauraana, heikkona, uupuneena ja avuttomana kätkeytyä Taivaan Isän syliin. Runoa lukiessa tuli mieleeni Raamatun teksti, muistaakseni jostakin Mooseksen kirjasta sanat: ”sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkisen käsivarret”. https://armokantaa.fi/heikkona-tulla-saan/

Ja kyllä oli jälleen niin upeiden, rauhoittavien ja osuvien kuvien kautta tekstejä ja sanoja yhteen soinnutettu. Mielestäni kokonaisuutta vallitsi aivan upea harmonia.

Muutamalle ihmiselle postitan sähköpostitse Armo kanta -nettilehtistä. Tässä yksi palaute: ”Kiitos, Ceta Armo kantaa lehdestä  ja siitä. että pidät minua ajan tasalla.  Ja kiitos myös Liisallle ja Lealle lohdullisista runoista.”